(päivitetty: 070802 )
Kannbis vaikuttaa parhaiten oikella tavalla valmistettuna ja oraalisesti nautittuna. Polttaminen on tuhlausta. Hanki ohjeet cannabutterin valmistukseen tai kehitä itse kokeilemalla parempi tapa. (Sellainen on)
Kangasalan lukion opettajista n. 50% paukuttelee aina kun on aikaa. Onpa minulle käynyt niinkin, että englannin opettajani tuli pummimaan "savuja" minulta. Kangasalla on meininki muutenkin aika hyvä. Tänne vaan koko perheellä.
Onko Tuomas vihdoin valaistunut ja ymmärtänyt totuuden, vai vieläkö piru jaksaa pihistä? Olisi mukava taas päästä heittelemään argumentteja!
uutislehti 100 alkuviikko:usassa rahaa herooniin vuodessa reilu 9 miljardii dollarii kannabistuotteisiin 7 miljardii.kun ajattelee hintojen suhteellisuutta :täytyy kannabiksen olla suositumpi?->mutta eihän ne diilerit pelkällä pollella ainakaa jenkkiläs elä..?!? Suomesta en tiedä vastaavia mut kiinnostais. T:spåralla kirjastosta Castanedaa
Tulkaa kaikki tänne Kangasalle vetää kamaa! Täällä ei kukaan tajua sitä ja poliisitkin on mukana hommissa.! Asiallista!!!!!! Vittu kun on kivat fiilikset...olla koulussa ihan pöllyissä!!!! Yahoooo!
MIKSI TE ETTE OLKLE LAILISTANEET KANNABISTUOTTEITA?! VITTU SAAT&ANAN PASKAT? MINKÄ TAKIA TEIDÄNKIN `HAMPPUYHDISTYSTÄ´ TUETAAN VEROMARKOIN JOS TE ETTE PERKELE SAA MITÄÄN AIKAAN!! HOLLANIN MALLI SUOMEEN!! VITTU ! NATAS SELUR -83
Olen myös samaa mieltä Alibista, sosiaalipornoa. Tässä muuten lainaus siitä samaisesta lehdestä josta em. hinnaston löysin. Eli pääkirjoitus Juhannukselta 1997: "NESTETTÄ, SAVUA JA PÖLYÄ. Kädessäsi on keskikesän Alibi, joka sisältää rehellistä, oikeaa ja ajankohtaista tietoa huumausaineista... ...Olemme sivuuttaneet lähes kokonaan erilaiset tilastot, kauhistelut, moralisoinnit ja merkittävän osan huumeisiin liittyvästä rikollisuudestakin. Mutta tämä ei merkitse asian hyväksymistä! haluamme antaa lukijoill e oikeaa tietoa... ...Kaikesta huolimatta hyvää Jusiinpäivää... Ja jos on ihan pakko, niin kosteus on parempi kuin pilvi ja pöly." Niin, siinä sitä "oikeaa" asennetta sitten. Juokaa, hyvät lukijat, viinaa Juhannuksena, että saamme painaa lehteemme kohuj uttuja uusista, kännissä tehdyistä pahoinpitelyistä ja tapoista! Ne lisäävät levikkiä! Muualta lehdestä löytyykin sitten todella "puolueetonta informaatiota", kuten esim. Liisa Tallgrenin haastattelu täynnä kliseitä ja legendoja. Kannabiksesta mainint oja: "Suomalaiset lionsjärjestöt ovat kustantaneet kouluihin opetusfilmin hasiksen todellisista terveydellisistä vaaroista. Gannabiksen vaikuttava aine tch varastoituu aivoihin." Kyllä, ja lehdessä todellakin luki niin. Painovirheet ja kaikki :). Tekstin yhteydessä oli tietenkin tumma silhuettiprofiili miehestä joka polttaa suussaan sätkää. Onpas pelottavaa, kyllä se hassis onkin vaarallista, tuumii helposti kusetettavissa oleva kahdeksasluokkalainen ajattelemattakaan, onko väitteelle todisteita. *Ajatus
No alibi on todellakin roskajournalismin yksi kärki julkaisuja...... hintoja....heheh....jos kanna laillisttettaisiin uskon vakaasti hintojen jopa puolittuvan, päin vastoin kuin eräs..... aadamissa jossa olin duunissa pari vuotta sitten sai sellaisen 3.3 gemmin laatuskunkki-pussin noin 25 guldenilla....etta silleen..no eihän siita laillistamisesta olis mitään hyötyy varmaan! uskoo ken tahtoo.... terveisin witus
...niin juu ja ne City-lehdet ynnämuut kuuluvat aivan erottamattomasti siihen samaan sensaatiohakuisen nollajournalismin kastiin. nimim. Marin kaveri P.S. Lukekaa kirjoja ja matkustelkaa junalla niin maailma pelastuu.
Marin kaveri toivoo, että ne Alibit työnnettäisiin takaisin sinne mistä ne on alunperin revittykin. LOGIIKKAA (mikä onkaan yleinen suhtautuminen iltapäivälehdistöön kannabiksen käyttäjien keskuudessa), hyvät ihmiset.
On oikeastaan hyvä,ettei kannabista laillistettaisi.jos suomeen tulisi coffee shoppeja,joissa myytäisiin kannabistuotteita,hinnat nousisivat liikaa.Hollanissakin ne näyttävät olevan yli puolet kalliimpaa.ja eipä siitä laillistamisesta olisi muutenkaan ko vin paljon hyötyä.parempi kun pysyy laittomana.
Alibi-lehdestä 7/97, artikkeli Hollannin meiningistä. Marijuana: Shiva Skunk 12.50, Northern Lights 12.50, Orange Bud 15.00, Citroen 15.00. Hashish: Zero Zero 15.00, Super Pollen 17.50, Ketama Gold 25.00. Kai noi grammahintoja on, en ole varma. Mutta raha yksikkö on kuitenkin Hollannin Guldeni. *Ajatus
Voisko joku kertoo mulle vähän Hollanni coffee shoppien hintoja?
Saatanan JUNTTI. Huomaa käyttämäsi väärä sanamuoto; luuletko tosiaan että kannatamme *huumeiden* laillistamista? Siinä tapauksessa olet kyllä melkoinen typeryyden ilmentymä. Puhumme nyt siis Kannabiksesta emmekä mistä tahansa huumeista. USA:ssa tilanne on melkolailla erilainen, siellä "Kontula-Jakomäki" -linjaa hallitsevat mm. crack ja heroiini, eli rahanahneiden huumekauppiaiden tulonlähteet. Kannabiksella on USA:ssa sen sijaan pitkät perinteet, ja sitä käyttävätkin mitä erilaisimmat väestöluokat, aina p erheenisistä korkeasti koulutettuihin ja vaikutusvaltaisiin henkilöihin asti. Ja veikkaanpa että hekin elävät pidempään näillä keinoin kuin perisuomalainen alkoholisti-lapsenhakkaaja. Miksi muuten luulet, että esim. Kontula on sellainen kuin on? Ei ainaka an siksi, että siellä hullut hassiksenpolttelijat riehuisivat. Ei, siellä on keskikaljaräkälöitä ja alkoholisoituneita suomalaisia. Kuten myös kaikkialla siellä missä ilkivalta rehottaa. Huumeiden syyttäminen kaikesta on typerää vastuun siirtämistä, jo ti lastot osoittavat että suurin osa kaikesta Suomen väkivallasta tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena. Mietipä sitä kun seuraavan kerran heilut kaljapullo kädessä hoilottamassa typeriä iskelmiä luullen itseäsi Veikko Laineeksi, haastat riitaa jostain pikk useikasta ja kauhistelet kuinka se hassis tekeekin meidän nuorista kamalia. Perkele. *Ajatus
Moiskis kaikki!Napsitaan pilvee, poltetaan suitsukkeita, kuunnellaan musaa ja rakastetaan toisiamme. Näytetään että ainakin me välitetään maailmasta! Rakkaudella: Kukkaislapsi
Saatanan NARKKARIT. Kuinkahan moni teistä todellakin haluaa elää maassa missä voi ostaa huumeita joka "saatanan kioskista"..? Seuraavalla USA matkallasi mene toki tutustumaan paikallisiin "kontuloihin-jakomäkiin" yöllä...yksin jos sinua ei palauteta sink kiarkussa jatka samaa paskanjauhantaa huumeiden laillistamisesta kuin tähänkin asti...
halluista kysejijä!happo huuleen ni näkyy pienistäki bausoista (tietenki h:oon laadusta riippuen). mun käsityksen ja kokemuksen mukaan pelkästä pilvestä EI pitäis näkyy hallui....ps jos joku on nähny nii ystävällisesti ottaa kantaa T hc lappu- Liisa
Voisko joku kertoo,miten paljon pilvee pitää polttaa ,et näkee halluja?
Mene Hollantiin.
Osaisko kukaan sanoa mistä kannattaisyrittää kannabista hankkia kun olis kiinnostunut mutta kun ei voi itse kasvattaa ja ei huvittais lähteä kadulta ostaan?
No, ei se elokuva niin ihmeellisen loistava tainnutkaan olla... (mistäs sitä etukäteen voi tietää, kun YLE:n esittelytekstikin oli niin lupaava)
HUOM! Kulttuuria rakastaville hipeille luvassa oletettavasti mukava katseluelämys tänä iltana (PE 6.11.1997) TV1 klo 23.20. Ei mitään ihmeellistä eikä noin suoranaisesti kannabikseen liittyvääkään, mutta jotain ihan siistiä kuitenkin. -> "Uusi kino: Kukk aisvanki Svend on vankilassa ja viihtyy parhaiten kasvihuoneessa kukkien parissa. Vaimo kertoo ulkomaailmasta ja hyvin menestyvästä pojasta. Kaikki on hyvin, kunnes Svend eräänä päivänä tunnistaa uuden vangin - pojakseen. Ohjaus Jens Arentzen. Tuotanto: N imbus Film, Tanska. ..."
I was 16 when I decided to move to India. I was born in Lohja, and it was so fucking cold there, I just couldn´t stand it, so I moved here. The wheather is hot, I can say. And everywhere are nice people and cheep ganja. Why are you gyus there? If you lo ve peace, love and boom, why don´t you just come here? I can smoke wherever I want, nobody cares about hashsmokers here. Someday I´ll move to Jamaica, that´s another place, what I´m interested of. But hey, have fun there and legelize hemp!!!!!
Kertokaa mulle mitä vaaroja kannabiksen polttelussa on.paljon mun kannattais poltta maria ekalla kertaa?haluaisin sellaisen sopivan pilven.mistä sais vesipiipun teko-ohjeet?
tosiaankin, hamppua poltellessaon hyvä olla jo valmiiksi rentoutunut.esim. pelko kinnijäämisestä tai itsensä munaamisesta saatta pilvessä tunta ahdistavalta. keskustelu on hieman vaikeaa kun unohtaa kaiken mitä on sanonut.
Ainiinjoo.. kaikkihan tietävät että AIDS on tummaihoisilta peräisin... olisivatko nämä sukupuolitauteja levittävät huumeet myös afrikkalaista alkuperää? - A.o.M
HI(GH) !!!! Miettikää ihmiset teorioita ja syökää itsenne palloiksi. Tosi kehittävät mielipiteet meillä, mutta kun kaikki vaan jauhaa sitä samaa paskaa täällä. Irtautukaa tosiasioista!!!!!! Lärveiset: Dagelle, Psykolle sinne Nepaliin sekä Sampalle Pispalaan, Ilelle, Katrille ja kaikille rauhaa rakastaville koomailijoille. toivottavat Isku & Kippo
Onhan aivan selvää, että pilvenpoltto levittää sukupuolitauteja. Jo ammoisista Reefer Madnessin ajoista on tiedetty tapparuohomarihuanan käryttelijöistä tulevan automaattisesti murhanhimoisia seksipetoja - ja mikä pahinta - demonirikkaruoho (saatanallise n jatsimusiikin ohella, joka ei sivistyneille eurooppalaisille sovi lainkaan) ohjaa valkoiset naiset sukupuoliseen kanssakäymiseen neekereiden kanssa! Ja kaikkihan me tiedämme, että neekerit ovat taudinkantajia kaikki tyynni. QED.
Kertokaas minulle hyvät ihmiset, että mistä joku voi saada päähänsä, että pilven poltosta voi saada sukupuolitauteja?!?!? Tämä on ehdottomasti naurettavin ja typerin väite mitä kannabista vastaan on koskaan kehitetty... Jos tosiaan Suomen "huumevalistus" saa ihmisille tämän kaltaisia ajatuksia päähän, niin ei voi muuta kuin ihmetellä mihin tämäkin yhteiskunta on menossa! - Alkoholi on myrkkyä...
Pimulle Oulusta:Tässä vähän pilven vaikutuksia: -Ei krapulaa (seuraava päivä voi olla hieman väsynyt, mutta ei mitään krapulaa vastaavaa tilaa ; eli kouluun tai duuniin voi mennä iloisin mielin) - Olotila rentoutunut (paitsi suurilla annoksilla voi olla pahoinvointia, ei kannata vedättää liikaa) - Aistit "terästyvät".. eli musiikki on upeaa, valot, tunteet.. kaikki mukavaa. (ei suositella julkisella paikalla, voi tulla sekava tai paranoidi olo, muutenkin rauhallinen ja häiriötön paikka ystävien kanssa erittäin suositeltava) - Jossain vaiheessa armoton nälkä (syöminen ja juominen on aika kokemus) - Suuta kuivaa - Sydän lyö tiheämmin - Silmät verestävät - Hihittelyä (ei vain voi lopettaa nauramista, tämä vaihe ei yleensä kestä kauan) - Seksi on kivaa (suositellaan.. ja muistakaa turvaseksi..,-) - Yleisesti olo on mukava, eli sopivilla annoksilla ei tule humalatilaan verrattavaa pahaa oloa ("voi vittu mä oon juanu kymmenen kaljaa vittu mulla on karsee olo voi vitttuuuu.." :) - Lähimuistin heikkeneminen, ei muista mitä on juuri sanonut. Ei pysty oppimaan mitään uutta, mutta toisin kuin yleisesti luullaan, kannabis ei heikennä muistia, eli aikaisemmin opitut asiat eivät katoa minnekään. Eli tuossa muutamia vaikutuksia. Henkilöstä ja annoksesta riippuen vaikutukset voivat vaihdella, eli joskus voi olla hiljainen, mietiskelevä, raukea, kun taas joskus voi olla mieletön energia päällä. Ja jos meinaat kokeilla, ÄLÄ osta kadulta, se on paskaa ja kaiken lisäksi voi olla vaarallista. Ja ei ole kivaa maksaa satasta jostain pihkaklöntistä. Kannabis on hieno asia, se on aivan erilainen kuin kaikkien tuntema liuotin - etanoli. Suositellaan kaikille ajattelusta kiinnostuneille, matka oman mielensä sisälle on mahtava kokemus. Paljon rentouttavampaa kuin hillua kaupungilla neljän asteen pakkas essa. - Think
Moi!!!Täällä pimu Oulusta.Kertokaa mitä eroa on kännillä ja pilvessä ololla..?? Tuleeko krapula jne.?
pietarsaaren poliisit etsii kovaa hampunkasvattajia ne onlöytänyt aika monta plantaasia
Täällä Kangasalan lukiossa on kannabiksen käyttäjiä aivan tuhottomasti...koko paikka leijuu pilvissä kaikki päivät!!!VÄHÄN UPEETA!!!!!! T: Deicis
mistäs ton jore jutun voi lukea?
hei! minun mielipiteeni kannabiksen käytöstä ovat positiivisia. Itse olen poltellut kannabista jo muutaman vuoden , enkä ole huomannanut siinä mitään pahaa. Mielestäni kaikkein pahin ongelma on tämä maa ,joka on poliisivaltio. Periaatteessa ymmärrän myös poliiseja (lukuun ottamatta virka intoisia" mulkkuja") eihän hekään tee kuin työtään . tämäkin ongelma ratkaistaisiin kannabis lailistettaisiin .eikö? nimimerkki: Lemmy.........
SKY on keräillyt juttuja Joren Jorinoista, ja olisi kiitollinen, jos anonyymi lähettäjä voisi vaikka lähettää toimistoomme alkuperäisen leikkeen siitä yhteissanomien jutusta. Osoite on: Suomen kannabisyhdistys Sorvaajankatu 9 A 00880 Helsinki
HANNU JORE ITÄ-SUOMESSA (artikkeli julkaistaan luvatta):
400.000 amerikkalaista kuolee vuosittain tupakin polttamiseen. 150.000 amerikkalaista kuolee vuosittain alkoholiin. Mutta 10.000 vuoteen kukaan ei ole kuolluut kannabiksen poltteluun. Piste. weedhead from Kannelmäki
Noniin, asia on niin, ettette te tosissaan voi haluta bumin laillistamista... Ettehän? Kelatkaa, arvostettaisko teitä sitten, mitä enemmän teillä on suhteita? Ei, koska kuka tahansa pystyis ostamaan mistä tahansa kuppilasta. Manskua pitkin ei pystyis käve lemään, ilman että joka toisella ihmisellä olis bongi kainalossa. Ja jos menet jonnekki zuffelle, ni kaikilla vaan punertaa silmät ja tietysti asiaan kuuluva smaili löytyy ja jointti kädessä. No thanks!!!! Jos canna laillistettaisiin, ni siitä häviäis s amalla kaikki mystisyys, kaikki semmonen kielletyn hedelmän maku. Itse polttelen aina kun vaan kerkeän (mikä tapahtuu öbaut päivittäin) , mutta tämähän oli vain mun mielipide... Aijoo, ennenku mä unohdan, niin mä haluan lähettää terveisiä sille vitun hörhölle, nimeltä MINI... (THE MAD DOG KILLER MACHINE) (vai miten se meni...) love and peace
tämähä on ihan yli perseesta........ja huumeita pitas saaha helposti vitttuku niita ei saa mistaan.. ja ei nyt kuitenkaann viitti porukoitten alusvaate komeerroon laittaaa kasvamaan namia... nehän on vastaan kahviaki .....liian epaterveellista.....jos joku vois taalla oulun alueella kaupata mulle niin ois ihan kiva homma paras tarjous mita tähän asti on tullu on: hasaa 1g 150mk ......perkele ..jos joku ois valmis kauppaamaan niin kuitenki kohtuu hintaan moi......
Lueskelin tässä palstaa taaksepäin ja huomasin kirjoituksen, jossa nimim. Tuomas perustelee kannabisvastaisuutensa. Hän on nimittäin nähnyt tuttavansa sammuvan poltettuaan hasista! (Tuomas ei tosin tiennyt, oliko kyseinen henkilö käyttänyt muita päihteitä...) Eli Tuomas: oletko ikinä nähnyt ihmisen sammuvan juotuaan etanolia? (lue: etyyliahkoholi eli suomeksi viina) Minä nimittäin olen nähnyt useita ihmisiä jotka ovat sammuneet alkoholin va ikutuksesta! ja lehdessä sanottiin että siihen on kuollutkin ihmisiä!! Tämähän on tietenkin kerrassaan kauheaa, joten suosittelen nimimerkki Tuomaksen aloittavan samanlaisen kampanjan viinaa vastaan kuin hän on kannabista vastaan "taistellut"... Mahdollis ia esimerkkejä: "Näin kun tuttavani poltti kossua! Hän sai neulasta yliannostuksen sukupuolitauteja ja sammui, jota ennen hän kuoli sairaalaan!" Näillä tarinoilla luulisi suomen kansan lopettavan alkoholinkäytön! (Yhtä todennäköisesti kuin nimimerkin turha, ennakkoluuloihin ja uskomuksiin perustuva saarnaaminen "huumenarkkareille" saa heidät lopettamaan kannabiksen lääke- tai virkistyskäytön!) - Think
...ja muistakaa sitten kaikki pysyä erossa niistäkauheista huumeista joita vaan ulkomailta tulee!! Pysytään vaan täällä oikeassa maailmassa eikä vedetä mitään huumeita! Nehän mädättää aivot ja kaikkee... kunnon Suomalaiset kun vetää vaan olutta ja makkaraa! ja kossua! tervettä! Nimim. kannabis irti huumeista .. ja onneksi on Joren Hanski! :-( *sarkasmia*
yo no Soy loca ?tu eres? t:l:äsdeeku.inmaimaind
huu is hannu jore????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????++++++....mäjoraansilti.....????????????????????????+Locita..Sola.......D¤¤....
HOLLANTIKIN ON EU:N "OSA-VALTIO" SAMA LAIN SOVELTAMINEN SUOMEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!HETI NYT KAIKKI SAMANTIEN ILMAN VIIVYTYKSIÄ LEGALIZE IT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Voi, kyllä Suomesta Tuomaksen kaltaisia yksilöitä vielä löytyy, sillä mm. ystävämme Hannu Jore pitää meidät irti huumeista! Onhan se niin että kun taistellaan pahan ruumiillistumaa ja Saatanan työkalua, huumeita, vastaan, on keinot pyhitettävä. Eihän siin ä ehdi sellaisia sivuseikkoja ajattelemaan kuin lainsäädäntöä, mielipiteen- ja sananvapautta ja kansainvälisyyttä. Miksi meidän pitäisi huomioida vaikkapa Hollannin onnistunut huumepolitiikka; eihän Sivistysvaltio Suomessa tarvita muiden malleja (kuten ei Suomen musiikkibisneksessäkään: mitä yhteistä Vanessa Maella ja Linda Lampeniuksella muka on?). Pahat huumeet, rikollisuus ja levottomuudet tulevat Suomeen rajojen takaa, ulkomailta. Rajat on suljettava, Suomi pärjää yksinkin! Ja aivan turhaan skinheadej a ongelmista syytetään, hehän vain puolustavat isänmaataan ja elvyttävät kansantaloutta juomalla Kaikki Taudit Parantavaa Alkoholia. Sponsored by Karjala. Vastedes siis kaikki harhaoppisia ja liian liberaaleja miel!ipiteitä omaavat narkomaanit määrätään p akkohoitoon ja uudelleenkuntoutukseen, jotta voimme kaikki yhteisvoimin taistella terveen nuorison selkärangan mädättäjiä, huumeita, vastaan. 60-vuotiaiden keskustalaispäättäjien joholla elvyytämme vanhat kansanperinteet ja kohtaamme maailman uusin silmin ! (humalassa ei näe kunnolla.) *Ajatus
Nimimerkille Tuomas: Lueskelin tässä kirjoituksiasi ja mielessä kävi että voi herran jee, tämä tyyppihän voi olla tosissaan!! Eli hyvä Tuomas, valaise minua: oletko tosiaan noin tietämätön, vai lasketteletko kommenttejasi huumorin vuoksi? Ei kai Suomen m aassa oikeasti noin sivistymätöntä propagandan täyttämää yksilöä voi olla? Vai?... itse asiassa niitä on aivan liikaa...
FRIEND!!!!!kabulle ajatuksen välissä Locita Sol...
En nyt oikein ymmärtänyt, mutta jos jollakin oli sellainen mielipide että sana "frend" ei ole kieliopin (englannin) mukainen, on väärässä. BRITTIenglannissa "ystävä" on kyllä "friend", mutta amerikanenglannissa "frend" on yleisempi muoto. Eikä lainkaan vä ärä. Katsopa vaikka tarkemmin komedian "Frendit" alkup. nimeä. *Ajatus
Moro Eppu!! Juuri siitä syystä me niin halukkaasti yritämme saada kannabis irti huumeista ja lailliseksi. Toivoopi Mr Pussy
Moro Eppu!! Juuri siitä syystä me niin halukkaasti yritämme saada kannabis irti huumeista ja lailliseksi. Toivoopi Mr Pussy
Onkohan kukaan teistä innokkaista ja asialleen paneutuneista kannabiksen vastustajista koskaan tullut ajatelleeksi että on ihmisiä joille kanna- bis ei olekaan vain sitä että pääsee pilveen. Joillekin kannabis on välttämätön lääke kipuihin, unettomuuteen,stressin hoitoon,ruokahalun palaut- tamiseen syöpähoidon jälkeen jne..T:Eppu
tiesittekös että raamatusta saa hyviä sätkiä?!terveisiä SKITCOILLE!!!! T:L
Ola!tuvimos trippis en la carneval con el MAGO es la repuesta Locita Solapada Disfrutera
Aijjai, siellä taas joku deliriumin kourissa oleva nuoriso aktivista maihari takkinsa kauluksen ja suomenlipun takaa huutelee älykkäitä ja peruisteltuja kommenttejaan huumeista. Todennäköisesti sekin ressukka tahtoisi olla oikeasti pitkätukkainen ja lope ttaa lihan syönnin, kun se söpö Päivikin on lopettanut. Mutta kun saamattomat kaverit on lyhyttukkaisia ja niillä on maiharit niin onhan silläkin. Me kaikki narkkarit ja huumeiden väärinkäyttäjät tehtäisiin niin mielellään itsemurha mutta me ollaan sitoud uttu käyttään huumeita säännöllisesti ainakin kunnes kaikki rahat ja äly on kadonnut päästä. Sitä paitsi mulpero ketä sinä pieksäisit hormoonien turvottamilla lihaksillasi jos meitä ei olisi. Ja mitä pahaa kettutytöt on sulle tehnyt? Joillekkin turkiseläi nten kasvattajille kai mutta... Ja tuskimpa esim minun kotonani kasvattama hamppu sinun epäkelpojen lasten suuhun kuitenkaan menee. Häpeä ääliö. Tuollainen toisten arvostelu on yleensä ymmärtämättomyyttä.
Frendpä frend, fredipä hyvinkin. (Englannin kurssille piipun välissä.)
A frend with weed is a frend indeed. A frend without weed is a frend we don't need.
onx ekii näkyilly???tenemosmuchobuenochocolate.no eiköhän me ruveta nyt älykkäix ku kerran chokolaattiakin on snadisti jäljellä vai mihä tietäjä harri. hah hah, nyt toinen hakee mehuu ku suu kuivuu ja sit beckki riivaamaan. anna tänne se...ku mäki haluun olla älykäs vaik mä oonki ihan tarpeex mut kuitenki jodis... ¤¤¤¤¤¤live and live the name of the game¤¤¤¤¤¤ mä en nyt tiedä mitä toi meijän tietäjä tos nyt aprikoi mut kai se selvii meille kaikille tai sit jos me kysyttäis kaikki yhteen ääneen:MITÄ SE MEIJÄN TIETÄJÄ HARRI NYT OIKEEN APRIKOI? vau kuinka te uskalsitte häiritä textiämme suurilla kirjaimilla,HÄH? kaikkea hyvää six aikaa et käyn naisten/miesten huoneessa. (no yx juttu jää salaisex) thai siis miesten ja naisten huoneeseenkö ???? ?? ! no mut nyt pitää mennä terveisin Pilvestä Mariin
a Frend in WEED iS A frEnd INdEeD
Tero Niemisen potkut oli täysin oikein. Vielä parempaa olisi ollut, jos sen työkaverit olis hakanneet sen monivammaseks lyijyputkilla
Kannabis on paskaa. Kaikki narkomaanit vaan riviin ja kiväärillä kaikki kylmäksi. Ei olis enää huumeongelmaa eikä kettutyttöjä
Moi, täällä kaks tyttöö vaan Porolahden kirjastosta, Hesasta. Täällä on tosi vittumaista porukkaa, siis kääk! Siis ihan oikeesti! Ööh ääh yyh! Siis hei siis kamoon kun tää on ankee mesta! Huom: Itseasiassa olemme kaksi erittäin sivistynyttä poikaa, mutta pysyttelemme anonyymeina tietyistä syistä. No ei meillä oikeastaan muuta asiaa ollukkaan. -awrjwaujäopfghp0iscvis
Piippu tulille. RASTA
Sienikausi meneillään...älkää käyttäkö sekasin myssyä ja psiloja! muutenkin hard drugsit hiiteen!!!! UNDER MI SENSI
No kyllä se haittaa jos on vähänmuissa maailmoissa kuin etanolipäät kyllä täällä korvessa saa ainakin narkkarin maineen. GROW
Kun polttelet niin älä mee julkisille paikoille, niin ei hävetä. Ei vaan mitä sitä häpeemään jos on seegasin niin sit on, ketä se haittaa?
mitä tehdä kun "paukkuu yli"? eihän pilvellä voi Overdoseja vetää mutta joskus sitä on niin pihalla(pienistäkin määristä)että hävettää julkisilla paikoilla... GROW!
Now, here are the results from last week's question which asked.... Should cannabis or marijuana be legalised? 74% said it should be legalised. 26% said it should not be legalised. Thank you to those who cast your opinion.
17.2.98 kolahtaa tältä erää viimeisen kerran kiinni portti rautainen, joten padat tulille TOIVOOPI: KOLBOT
Koko NBC saa minun puolestani mennä helvettiin, ihan riippumatta siitä, millaisen kannan se tai sen edustajat tai kannattajat tai tukijat ottavat kannabikseen. Ei äänestämisestä mitään haittaakaan ole, mutta tässä tapauksessa äänen antaminen on niin tyhjänpäiväistä, ettei ole tosikaan. terv. Marin, muttei huippu-urheilun nimellä kulkevan massaviihteen ystävä P.S. Ottakaa selvä vähän muustakin kuin pilven polttoon liittyvistä asioista.
NBC Europen sivulla on tällä viikolla kysymys: "Should cannabis or marijuana be legalised?" Käykää äänestämässä (www.nbceurope.com) ja katsokaa tulokset ensi viikolla NBC:ltä tai sitten tuolta nettisivulta! - T
MÄ OON SITÄ MIELTÄ ET RUOHO JA MYSSY PITÄIS LAILLISTAA!! MISTÄÄN ALKOHOLIST JA TUPAKAST EI SAA NIIN MUHKEIT FIILIKSII KU MYSSYST JA TOISEKS ALKOHOLI JA TUPAKKA ON RUUMIILLE HÄIRIÖKS!!!JA EIKÖHÄN SE OO IHAN KAIKKIEN OMA MIELI-PIDE KYSYMYS POLTTAAKO VAI EI !!! MUN MIELEST MYSSY EI OO KYL MITÄÄN BAILU KAMAA MUT SE ON MUHKEET KU ON IHAN RAUHAS JA RUPEE AJATTELEE KAIKKII MAILMAN SYVÄLLISIMPII ASIOT. SELVIN PÄIN SIIT SEMMOSEST EI TULIS KU PÄÄ KIPEEKS......T:TONI
Tämä on sulle joka käskit työntää kasan hamppua perseeseen. Se voi olla ihan kiva juttu sulle,itse poltan sen mieluummin sätkässä tai piipussa. tv:Tapsa
Hei nyt kaikki äänestämään bbc sivuille kannabiksen ja marihuanan laillistamisesta.
Ja eipä kai mikään sitä mielipidettä estä monta kertaa lähettämästä. Tarkoitan, että parin kaverinkin puolesta.-- d9ddt
NBC:n tämän viikon kysymys kuuluu: "Should cannabis or marijuana be legalised ?" Joten kaikkihan surffaavat sivulle www.nbceurope.com , klikkaavat sieltä kohdan, jossa lukee: "Interactive Question" ja tämän jälkeen painavat pohjaan joko sen pienen YES- nappulan tai sitten sen ison NO-nappulan ja sitten vielä "Submit Your Answer !" Ja se ihan oikeesti on pienempi se Yes-nappula joten siihen joutuu vähän tarkemmin tähtäämään mutta eiköhän se siitä. -- d9ddt
tää on ihan jees toimintaa!
Hyvä professori: kannabis taitaa olla laitonta. se on vain yhteiskunnan tapa luokitella päihteet emmekä me sille voi mitään. shamaani
sille joka kyseli hyvästä jointista...
tarvitset lyhyitä filttereitä ja paperia mihin voit kääriä ensin kuumennettua ja sitten pieniksi paloiksi käsillä murennettua hasista... 0,3-0,5 grammaa pitäisi olla tarpeeksi, mutta sen lisäksi sekaan kannattaa pistää vaikka luontaistuotekaupoista hankit
tua kuivattua humalaa, nimittäin se on paljon parempi vaihtoehto kuin tupakka, varsinkin sellaisille ihmisille jotka eivät tupakoi tai eivät muutenkaan pidä tupakasta. humala on erittäin kevyttä tavaraa keuhkoille. jointin teet käsillä aivan samalla taval
la kuin käärisit tupakan tai voithan kokeilla niitä tupakkakoneita, jos helpottaisi kyseistä prosessia.
professori
sille joka kyseli hyvästä jointista...
tarvitset lyhyitä filttereitä ja paperia mihin voit kääriä ensin kuumennettua ja sitten pieniksi paloiksi käsillä murennettua hasista... 0,3-0,5 grammaa pitäisi olla tarpeeksi, mutta sen lisäksi sekaan kannattaa pistää vaikka luontaistuotekaupoista hankit
tua kuivattua humalaa, nimittäin se on paljon parempi vaihtoehto kuin tupakka, varsinkin sellaisille ihmisille jotka eivät tupakoi tai eivät muutenkaan pidä tupakasta. humala on erittäin kevyttä tavaraa keuhkoille. jointin teet käsillä aivan samalla taval
la kuin käärisit tupakan tai voithan kokeilla niitä tupakkakoneita, jos helpottaisi kyseistä prosessia.
professori
Hyvä shamaani:
alkoholin ja tupakankin ikäraja taitaa olla tuo 18-vuotta. se on vain yhteiskunnan tapa luokitella ihmiset emmekä me sille voi mitään. alle 18veellä nimittäin päänuppi ei helposti kestä liian psykedeelisiä kokemuksia varsinkaan liian usein koettuna.. hank
kikaa ikää lisää, jotta ymmärrätte eka itsenne ennen kuin kokeilette hasista.
professori
Kaikkille epäilijöille ja asiasta tietämättömille, lukekaa sivu: http:www.sky.org/data/hempfag2.html#7
Tuomas on kovin kiintynyt tähän "suomalaiseen kansanperinteeseen". Kuinka pitkälle sinä, Tuomas, asetat perinteen rajat? Nykyinen alkoholikulttuuri on peruja vuosisadan alkupuolen *alkoholikieltolaista*, sitä ennenhän Suomi oli eräs Euroopan vähäisimmistä alkoholin kuluttajista. Kun alkoholista tuli laitonta, tuli siitä myös ongelma. Maahan tuotiin ja maassa keiteltiin väkijuomia, joiden salakuljetus oli helpompaa ja hyötysuhde parempi. Enää ei juotu esim. olutta janoon tai saunan jälkeen, vaan pirtua sal assa ja juopumuksen saavutamiseksi. Kieltolaki onneksi kumottiin, sillä kiellot eivät ole mihinkään kuin tilapäisiä ratkaisuja, mutta Suomen juomakulttuuri kieroutui lopullisesti. Onko ongelmaan ratkaisua, tiedä en, mutta ehkä voisi aloittaa siitä että si nun kaltaisesi faktoihin perehtymättömät jääräpäät istutettaisiin vaikkapa kuukaudeksi takaisin koulun penkille (jos nyt ylipäätään olet vielä koulun käynyt) oppimaan edes hieman siitä asiasta mistä mieli tekee puh!ua. Voi vain toivoa, että ihmiset herääv ät ajattelemaan minkälaisia kielteisiä ominaisuuksia kannabiksen täyskiellolla yhteiskuntaan on. *Ajatus
Mun tarina on tämä. aloitin huumekokeilun vahvoilla kamoillla, käytin noin 5-vuotta kunnes löysin kannabiksen. Siihen jäi aineet, mutta pilvi jäi. TÄMÄ ON ELÄMÄÄ JA ERITTÄIN HIENOA SELLAISTA. HASHIS VAPAAKSI!! Toivoo tuleva kemisti.
No, nyt kyllä napsahti, Tuomas! Kannabis ei todellakaan lisää väkivaltaisuutta, KUTEN VIINA. Tiesitkö, muuten, että 80%:ssa Suomessa tehtävistä väkivaltarikoksista viinalla on osuutta asiaan ja, että Suomessa tehdään enemmän väkivaltarikoksia kuin missä än muussa Euroopan maassa. Niin, että revi siitä sitten huumoria. Kivahan se on tosiaan, kun juovuspäissään hakataan kanssaihmisiä - sellainen kulttuurihan pitää ehdottomasti säilyttää, joo. Kannabis ei sitä paitsi aiheuta flachbackeja (LSD voi aiheutt aa). Mutta hei, voisit tosiaan ottaa edes HIEMAN asioista selvää ennen kuin muodostat mielipiteesi ja tulet vielä sitä kaikelle kansalle toitottamaan... - Shamaani
Miksi hasiksen orjuuttamat narkomaanit tuomitsevat perinteisen suomalaisen viinakulttuurin? Kossu ja tupakka ovat osa kansallisperinnettämme, jota ei tuhoaman pidä. Hasa sen sijaan on tuontihyödyke, joka rapauttaa suomalaisen nuorison. Väkivalta lisääntyy ; ihmiset muuttuvat aggressiivisemmiksi ja potkivat vanhuksia päähän ns. 'flashback'-hallusinaatioissaan, joita hasiksen jälkivaikutukset aiheuttavat. Ei viina-rööki -linjalla elävälle kuluttajalle koidu moisia ongelmia. Hasa on perseestä ja sen käyttäjät rikollisia. T:Tuomas
Kestokommentaattori Tuomas ei ymmärrä niitä, jotka haluavat 'piikittää kehonsa täyteen hasista...' sukupuolitauteja levitellen jne. Kylläpä näillä palstoilla päihdeasiantuntemus kukkii! Itse en tajua, miten joku voi dokata päänsä täyteen tupakkaa tai sau hutella kossua.
No perkele! Onko persoonani jo asetettu kyseenalaiseksi??? Yksi ja sama Tuomas täällä vain kirjoittelee. Huomaa, että epäilijät ovat vasta hiljan löytäneet sky-sivut. Itse sen sijaan olen mellastanut täällä jo viime talvesta. Aion toden totta pureutua yh teiskuntamme tukipilareita mädättäviin huumausaineprobleemoihin. En saata ymmärtää yksilöitä, jotka itsensä riskeeraten piikittävät kehonsa täyteen hasista ja muita myrkkyjä levittäen samalla sukupuolitauteja. Enkä mä mikään harras kirkossakävijä ole, nau tin kyllä niin gregoriaanista mestarisävellyksistä kuin urkumusiikistakin. T:Tuomas
arvoisa professori! kerrotko miten teen hyvän jointin ja mitä siihen tarvitaan. kiitos.
Tuomashan vallan erikoinen henkilö on, juttujen taso näyttää vaihtelevan lapsellisista ennakkoluuloista jopa asialliseen kielenkäyttöön. Pistää vähän epäilemaan josko tämä nimimerkki ei olisikaan pelkästään yhden ihmisen käytössä... Kuitenkin, miksi epäil et Shamaanin kykyä ajatella asioita syvällisemmin "huumeilunsa" lomasta? Ja onko termi "huumeilu" keskitettyä yleistämistä vai vain silkkaa tyhmyyttä; huumeita on todellakin paljon ja erilaisia. Sikäli kun Tuomas itse on kertonut nauttivansa alkoholin ja nikotiinin käytöstä, voinen vastaavasti yleistää takaisin: kuinka itse ehdit ajatella asioita syvällisemmin liuotinkemikaali- ja myrkkyriippuvuutesi keralla? Muusikot ovat jo kauan käyttäneet Kannabista rentoutumiseen ja luovuutensa maksimoimiseen. Et siis varmaankaan pidä Bob Marleyta, Rolling Stonesia tai Beatlesia "kunnon" musiikkina. Ainoa vaihtoehto taitaapi olla se vanha kunnon kirkkomusiikki. Ja Jumalaa pelkäävänä kunnon kristittynä et varmastikaan hyväksy urkujen tai muiden saatanallisten soitinten säestämiä virsiä, alunperinhän kirkkoon hyväksyttiin vain ja ainoastaan mieslaulajakuoro. Olet muuten pahasti hakoteillä puhuessasi hasiksesta myrkkynä. THC ei nimittäin ole millään muotoa myrkyllinen yhdiste, toisin kuin etyylialkoholi, jota Suomessakin monopoli levittää kaikkialle mainoksin. Ajattelen, siis olen.
Ala-arvoisa Shamaani! Huomaa kuinka jointin pehmentävät aivolohkosi saavat sinun sielussasi aikaan liberalismin tsunamin (major-big wave), jonka puuskissa populisoit hasan ja muiden myrkkyjen ikärajattomuutta vastaan. Jos valtio lopettaa ihmisten kontrol lin mm. ikärajattomuudella, seurauksena olisi väistämätön kaaos. Homo sapiens on pohjimmiltaan rebelistisiä piirteitä omaava kapinallinen sika, joka toimii vaistojensa mukaan. Tarvitaan KONTROLLI!!! Jos nyt yhtään huumeiluiltasi ehdit syvällisemmin asiot a pohtimaan, niin ymmärrät varmasti ihmisten kypsyvän fyysisesti eri tahtia. Ei kukaan tietenkään ole 18 vee täytettyään sen kypsempi kokemaan maailman kylmyyttä, mutta joku approximaatio on oltava. Mutta toivottavasti elämä sinua silti kohtelee tänäänkin silkkihansikkain... T:Tuomas
Tätä palstaa luettuani en voi muuta kuin todetaettä tältä planeetalta löytyy tosi "älykästä" väkeä.... On erittäin hienoa lukea "painukaa narkkarit vittuun" -kommentteja. Tsemppiä! Kyllä oikein suvaitsevaisuus ja älykkyys loistavat! Kaipailiko joku bonginteko-ohjeita? Www.lycaeum.org on katsastamisen arvoinen paikka kaikille mistään psykoaktiivisesta aineesta informaatiota etsivälle. -Murmeli
Siitä yliannostuksesta vielä - kilokaan ei olisi yliannostuksen tavoittelussa vielä tarpeeksi. Tutkimuksen mukaan nimittäin ROTAN tappaa 40000 (neljäkymmentätuhatta) kertaa ihmisen kerta-annostusta suurempi määrä THC:ta. Se tarkoittaa _erittäin_ laadukkaa sta hasiksesta puhuttaessa (kerta-annos 0,2g): 0,2 * 40000 = 8000, eli siis 8 kiloa. Ja se pitäisi sitten siihen 15 minuuttiin hiisata. Eikä se suinkaan siis ole vielä ihmisen tappava määrä, vaan rotan. Voi rotta-parkaa. (Kyseisen tutkimuksen viittaukset löytää jostakin näiltä sivuilta kun tarkasti etsii. itse en jaksa nyt.)
Arvoisa Professori: Miksi suosittelet 17-vuotiasta odottamaan, että täyttää 18 ennen kuin kokeilee kannabista? Mitä reaalista eroa on esim. 17 vuotta ja 364 päivää vanhalla ja 18 vuotta ja yhden päivän vanhalla ihmisellä? Minä en ainakaan huomannut mit ään maagista "aikuistumista" tms. kun täytin 18. Kaikki ikärajat ovat täysin keinotekoisia ja loogisesti perusteettomia ja jokaisella ihmisellä, ikään, sukupuoleen, ihonväriin, silmien väriin yms. riippumatta pitäisi olla oikeus käyttää kehoaan aivan mit en haluaa (niin kauan kuin ei vahingoita toisia) ja näin ollen myös SKY:n vaatimus kannabiksen laillistamisesta vain "täysi-ikäisille" on aivan yhtä järjetöntä kuin se, että SKY vaatii ainoastaan kannabista lailliseksi, joskin molemmat asiat ovat poliitti sten realiteettien valossa tämän hetken Suomessa välttämättömiä, mutta ideaalisesti epäloogisia ja suoranaisesti vääriä periaatteita ja tämä johtaa myös siihen, että KUN muitakin huumeita (seuraavaksi luultavasti e!kstaasia ja psykedeelejä) tullaan tuleva isuudessa kannabiksen laillistamisen jälkeen vaatimaan laillisiksi, kuuluu SKY samaan dogmaattiseen ryhmittymään kuin kannabiksen kieltolain kannattajat nykyään. Ja mikäli jotkut SKY:n nykyiset jäsenet tulevat myöhemmin vaatimaan muitakin huumeita/päihte itä/lääkkeitä laillisiksi, niin heillä ei ole minkäänlaista arvovaltaa asiassa. - Shamaani
Sinulle 17-vuotias tyttö:
Mielestäni odottaisin kuitenkin sen verran, että ikää tulee se 18 v ...
Mutta jos haluat välttämättä kokeilla, niin polta aluksi vain esim. 0,2 grammaa ja seuraa sitten vartin ajan miten se paukku vaikuttaa. Jos tuntuu siltä, että haluat vielä "korkeammalle", niin polta lisää 0,2 grammaa.
Jotta saisit aineesta maximaalisen tehon irti, niin kannattaa poltella vesipiipussa, jolloin turha terva ja jämät filtteröityy veteen ja vain THC:ta ja kannabiksen muita vaikuttavia aineita pääsee keuhkoihin asti. Näin myös kannabiksen savu on paljon mied
ompaa ja kosteampaa eli se rasittaa vähemmän keuhkojasi !!
ja vesipiippuuhan voi laittaa aina joko kuumaa tai kylmää vettä. Jos haluat lämpimää savua kylminä talvi-iltoina, niin eikun kuumaa vettä piippuun, jos taas kuumalla kesäpäivällä haluat vähän viilentävää savua, niin kylmää vettä jäiden kera vesipiippuun,
niin eiköhän se siitä.
On vaikea sanoa ihan täsmällisiä määriä, koska kannabiksen THC-pitoisuus vaihtelee laadun (Cannabis Sativa/Cannabis Indica) ja tuoreuden mukaan. Jos saat käsiisi oikein kuivaa palaa, mikä hädintuskin muovautuu käsissä ilman sen suurempaa voimaa, niin sill
oin sen THC-pitoisuus on luultavasti aika alhainen eikä esim. 0,5 grammaakaan välttämättä kolahda sen kummemmin.
Mutta jos saat käsiisi oikein tuoretta ja laadukasta kannabista, niin 0,1-0,2 grammaa pitäisi riittää.
Ps. Älä pelkää, kannabiksesta on lähes mahdoton saada yliannostusta - sinun pitäisi polttaa vartin aikana n. kilo kannabista, jotta kuolettava yliannostus olisi mahdollista. Jos joku pystyy polttamaan kilon kannabista 15 min aikana, niin on kyllä aikamoin
en rehupää!
Professori
Kävin tässä yhtenä päivänä Helsingissä ja huomasin että keskellä kaupunkia, 3 sepän aukiolla vai mikä se nyt on, myytiin kaikenlaisia piippuja, vesipiippuja ym. alan roinaa. Ihan hienoa.
Sinulle joka haluat kokeilla: älä kokeile. Ainakaan Suomessa, sillä se on laitonta. Mene siis Hollantiin, ja polta siellä hasista tai marijuanaa niin kauan kunnes tunnet olevasi *todella* korkealla ja kunnes et jaksa enää imeä savua sisääsi. Muista, että kannabis ei ole myrkyllistä eikä aiheuta yliannostusvaaraa, joten voit huoletta poltella niin paljon kuin huvittaa. Vaikutukset kestävät noin 4 tuntia, parhaat fiilikset ovat yleensä ensimmäisen 2 tunnin aikana. Sen jälkeen rupeaa väsyttämään. Viimeistään 5 tunnin kuluttua on jo täysin mahdollista liittyä "normaalien" ihmisten seuraan ilman että kukaan epäilee mitään. Ja sano Hollantilaisille terveisiä!
Olen 17.v tyttö joka haluaisi kokeilla. Joten kertokaa kuinka paljon kannattaa vetää ekakerralla Painan noin 55kg. Kauan vaikutus kestää.
Te jotka suunnittelette ganna-retkeä amsterdamiin kannattaa käydä tsiigaamassa www.channels.nl\amsterdam loistava saitti.
Viittitään kuitenkin, haittaako sua ?
Kiitos neuvoista, rakkaat ihmiset. Suomen maasta siis vielä löytyy avuliaitakin ihmisiä. Hyvää kylmän syksyn jatkoa, toivottelee täältä taas Zale.
Älkää nyt viittikö pilata elämäänne huumeilla
ZALE!Parhaan jointin saat käärittyä isoihin papereihin joita saa esim. fabulous parqadisesta. Papereiden lisäksi tarvitset tietenkin kukintoa ja lehtiä jotta jointista ei tulisi liian stydi. Tämän lisäksi tarvitset vielä filtterin eli tip:n. Sen saat tehtyä esim rizzla-paketin kannesta, jonka sitten käärit tiukaksi rullaksi. Älä hätäänny jos eka jointti ei oikein onnistu, itseltänikin meni aikaa ennen ku joinarit näytti jointeilta. Älä ihmeessä polta sitä täällä suomessa koska suomessa kannabis tappaa hollannissa taas kannabis on vaaratonta.
Skitsotus ja 200:a lähentelevä pulssi johtuvat yliannostuksesta. Kannabiksen vahvuus vaihtelee, joten joskus totuttu määrä voi olla vähän liikaa.
'Zalelle' : sivulta Mind's High löytyy - ks. SKY:n linkkivu kohdasta 'Sekalaiset'
Rakas idiootti. Jos todellakin olet niin täydelisen typerä, että luulet kannabiksen käytön jollakin tapaa levittävän sukupuolitauteja, niin onnittelen, kuulut luultavasti Suomen aivottomimpaan kansanosaan. Haluaisin todellakin tietää, kuinka sukupuolitau dit voisivat levitä kannan välityksellä, sillä silloinhan myös tupakka levittäisi sukupuolitauteja, koska sitä "nautitaan" samalla lailla. En voi muuta kuin toivoa, että et ollut tosissasi. Sitten toiseen asiaan. Voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa m inulle, kuinka tehdään kannasavuke, oikealla tavalla, siis ilman tupakkaa. Itse en nimittäin tupakoi, joten tupakan savu raastaa keuhkojani aika lailla. En tietenkään kysy tätä siksi, että aikoisin täällä Suomen maassa jotain poltella, vaan jos joskus tul isi vaikka matkusteltua. Siis olkaa niin ystävällisiä, ja antakaa neuvoja. Eipä tässä muuta tällä kertaa, rakkaudella Zale.
Kesä raittiina ja järki tallella! Elämä on sittenkin parasta huumetta! Kannabis ja sen sexitauteja levittävät ominaisuudet ovat perkeleen tekosia Kharon lautturin pahuus ja helvetin ikuinen tuli polttakoon syntisen mielen mi päihteisiin tarttuu!!! Älkää t e saatanat sortuko keinotekoisten hallusinaatioden armoille; olette tekemisissä itse Wanhan Wihtahousun (Perkeleen) kanssa. Pelastakaa itsenne ja sanokaa vahvoille huumeille (mm. hashis) jyrkkä EI!!!T:Tuomas
Älä sekota tupakkaa dullaan . Kuulostaa ninittäin tutulta nuo oireet. Mulla kaikkein huonoimmat vibat paukuista tulee jos ne väsää liikaan röökiin.
Mistä johtuu että joskus tötsyjen jälkeen ei tuukkaan hyvät vipat vaan skitsahtaa totaalisesti ja pulssi on lähelle 200.Onks muilla samanlaisia kokemuksia,palauteta pliis. Takaisin virtaan.
Psykedeeliset kunniaan!!!!!!
MÄ RAKASTAN TEITÄ KAKKIA!!! POSITIIVISUUTTA ELÄMÄÄN SAATTE LÄHEMPÄÄ KUIN ARVAATTEKAAN,MÄ HUOMASIN SEN TÄSSÄ VIIKONVAIHTEESSA!!!
vittu painukaa vittuun saatana... me ollaan tälläsessä hauskassa koulutuksessa eikä kukaan muu oikeen hiffaa meidän juttuja, onneks on nää sky.org-sivut, ne pelastaa meidän päivät... ja yötkin toisinaan. joo, arvatkaas kun kerran toinen meistä hyppää pys ttyn kesken tunnin ja huutaa et vitun nördet, onks teillä kellään möyhää, niin kiva joo, arvaatte varmaan miten meitä on sen jälkeen katottu... joo, mut kun ei sille tunteelle voinu mitään, se vaan tuli. ei tässä muuta, ajatelkaa meidän tilannetta empatia lla... nim."NÄPIT IRTI MEIDÄN TAIKASIENISTÄ"
kuulkaas hörhöt... sen sijaan etä vetäisitte tänään röörit täyteen möyhää niin suosittelisin kuuntelee radiota, se todella räjäyttää tajunnan toisiin atmosfäreihin, vai mitä pojat?
Hepoa ei Pelle Herman vedä!!! I`ll paint it black..... J
Onko kukaan muu valmis jatkamaan Hamppu, tai muun vastaavan lehden tekemistä.Tipi ei saa sitä aikaan.Kysyntää olis.Yhteyksiä veera@pukki.pp.fi. Gagliostro.
OLEN 30-VUOTIAS MIES ESPOOSTA.KASVATTELEN OMIA PUSKIA VAATEKOMEROSSANI.MINUA HARMITTAA 15-VUOTIAAT HOPPARI NUORET JOTKA PILAAVAT KANNABIKSEN MAINEEN TÖRTTÖILLYILLÄÄN. T:30-VUOTIAS ESPOOLAINEN RASTAFARA ALIAS "PENTTI PUSKA"
Moro.... Iha rento fiilis..... Joo.... PÄIVITTÄKÄÄSIVUT PEKELELELE! Eik rahat riitä lehden julkaisemiseen 12 kertaa vuodessa!!! Tai TV- ohjelmaan...
Cannabis should be legalize!!! T:Res.VM.
Kertokaa mulle bongin teko ohjeet please
Minä saan hyvänolontunteen ja autuuden jo pelkästään siitä, että saan viettää jokaisen elämäni hetken itseni kanssa. Sillä RAKASTAN itseäni!! Kaikille teille tekisi hyvää halata itseänne joskus kunnolla, ja mumista "kultapieni, olet niiiiiiiin IHANA!" myös peilin suutelu tuottaa sellaiset vibat, ettei siinä mitään rehuja kaivata. Kaikki päihteet ovat näin vastoin periaatteitani, sillä enhän halua vahingoittaa neronaivojani. Rakastakaa itseänne! Tv. Sydämensä itselleen menettänyt
tarvitsen tietoa kotiviljelystä
HUHUU!!!!!Tunteeko kukaan teistä Mixua? Jos tuntee niin terkkuja kauheesti! T:Pikku Pilvipeikko P.S. Jee, Jee rock & roll. Beavers boyz on in!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
moi!mua niin ärsyttää sellaset ns. tekohipit jotka joka toisessa lauseessa toitottaa et kuin hippejä ne on ja sit ne kuitenki sanoo et ne on hippei vaan sen takii et niil on niin makeita kuteita. sit ne sanoo et kaikki jotka käyttää huumeita on pelkkii nössöi hyypiöitä. mä oon sitä mieltä et jos joku on hippi ni sen ei tarvi sitä mainostaa. mä itse koen olevani hippi, joten mä uskon et mua sen takii ärsyttää vieläki enemmän. P.S. Pieni Pilleri Päivässä Piristää ja naida saa kun haluttaa!!!(jos vaan sattuu oleen "naimaseuraa") T:Pikku Pilvipeikko
Okay tyypit,kertokaa miksi teidän mielestänne
on elämäntapaa olla pilvessä,
nähdä värejä ,elefantteja tapetilla yms.
ei se niin luonnollista ole vaikka luonnosta tulee, vaikkei tässä maailmassa taida olla mitään tosi luonnollista ihmisillä, vai?
terveisin: tinyleaf
there is buff to tuff for me ! FROM HIPLAJISTO
Hej pä dick, rakkaat toverit. Täällä taas lähtee viesti Iisalmesta, joten tarkkaavaisuutta, hyvät ystävät. Olen taas täällä koulun koneella aikaa viettämässä, vaikkei tämä koulu rääkki vielä ole onneksi alkanutkaan. Mieltäni on tässä askarruttanut, että onkohan täällä lähettyvillä ketään iisalmelaista "pilveilijää", kun tämä kaupunki vaikuttaa tämän asian suhteen vielä aika takapajuiselta. Jos teitä kanssasiskoja/veljiä täältä lähettyviltä löytyy, niin viestejä, kiitos. Hauskaa loppukesää teille, rakkain terveisin Zale.
Kai ihmiset nyt vielä saa pitää hauskaa?!VAI MITÄ! Polttelijat eivät ole mitään todellisuutta pakenevia tolloja. Ne ei ainakaan jaksa reuhata ja tapella kuin jotku juntit (juntti=koskaan en oo muuta ottanu ku viinaa ja mä hakkaan kaikki hippi- hihhulit,jotka väittää kannabis tuotteiden olevan parempaa kuin kossu) Että miettikää ja laajentakaa ajatusmaailmaanne!!
Kai ihmiset nyt vielä saa pitää hauskaa?!VAI MITÄ! Polttelijat eivät ole mitään todellisuutta pakenevia tolloja. Ne ei ainakaan jaksa reuhata ja tapella kuin jotku juntit (juntti=koskaan en oo muuta ottanu ku viinaa ja mä hakkaan kaikki hippi- hihhulit,jotka väittää kannabis tuotteiden olevan parempaa kuin kossu) Että miettikää ja laajentakaa ajatusmaailmaanne!!
Why drink and drive when you can smoke and fly! - TR
Miksi ajaa BMW:llä, kun voi lentää LSD:llä.
moi kaikki huumeilijat! onpas kiva huomata etta meita/teita/heita on niin lukuisia...halatkaa toisianne ja uskokaa itseenne nim.merkki "nappi poskessa lentaa pidemmalle"
Täyttäkää mielenne, lentäkää ja haistattakaa paskat tälle vitun rumalle maailmalle! Hippeys on elämän perusta...muistakaa rakkaat ihmiset se niin saatatte jopa pysyä elossa. Ja se on jo paljon se. nähkää värejä - tuntekaa kun maailma hengittää kuunnelkaa kerrostalon ääniä - katsokaa elefantteja tapetilla - friikatkaa!!!!!!!!!! KYBÄLLÄ!!!!!!!!!! Tää ei oo vaan "pään saamista sekasin",VAAN: elämäntapa.että semmosta. Oulussakin osataan...tervetuloa...
Voi vittu me mitään saatiin! Vittu täs alkaa kohta jo syödä jotain helvetin fiikusta ku kaikki kusee!!!
Sienet. Mitkä sienet? Lentosienet?
Sienet. Niin mielenkiintoinen aihe... Haluaisiko joku ilmoittaa pikku hipille miten liitää pilviin sienet siipinään...mitkä sienet...?
Piip!!! Tajuutteks te!? Kuuden viikon aherruksen jälkeen me saadaan! Tää on mahtavaa!!! Tää Jäke on niin tuppukylä et pitää kohta rupee puutarhuriks omien tarpeiden tähden. Rakkaudella: Jugband blues
Aika oudoissa mestoissa nykyññn polttelijoihin t÷rmñilee. Tñnññnkin bussipysñkillñ joku taas t÷tsytteli. Ja viimeviikolla kñvñisin Pukinmñen (Helsingissñ siis :) McDonaldsin vessassa ja taas tupsahti tuttu haju. Ettñs kehtaatte!! :--)
Sori että jumpman ei worki,ainaskaan mulla... sori
Se on kuin salama. Odotan sen iskua. Aina vaan. Mut mä näen kaiken niin selvästi. suu verta vuotaa. Se koskee.
Pirisrää kummasti ajatustoimintaa piristi.
tämä on erittäin kummallista luettavaa.minkätakia kannabiksen vastustajien "mielipiteet" vai sanoisinko kommentit ovat näin irrelevantteja sekä naiiveja.TUOMAS hei, olen samaa mieltä siitä että on epäkypsää haukkua toista yksilöä tämän raittiden elämäntapojen johdosta,mutta hei kuunteles nyt itseäsi ja pohdi(ota ensin vähän etanolia jos ei muuten onnistu) Siteeraan nyt erästä TUOMAKSEN upeista ajatuksista: "on epäkypsää haukkua toista "Homoksi" hänen raittiden elämäntapojensa vuoksi"-myohemmin hän toteaa jotain bissestä ja kesäterasseista suuntaan"kyllä maistuu". itse ajattelin ostaa myöhemmin kesällä hiukan nepalilaista charasta ja nauttia siitä sivisty- neesti ystävieni seurassa keskustellen,rentoutuen ja viihtyen enkä suinkaan aio pyöriä missään räkäisillä kalja- terasseilla örisemässä, räyhäämässä ja myrkyttämässä itseäni liuottimalla, olivatpa ne laillisia tai eivät.no joo, vierailtuani täällä vähinkin uskoni poliisin levittämään propagandaan haihtui kuin savuna ilmaan,itse asiassa mielestäni täällä vierailtuaan ja "etanolipäiden" "mielipiteitä" luettuaan voi hyvällä omallatunnolla uskoa vaikkapa kannabiksen ajattelua korkealentoisemmaksi kohottavaan vaikutukseen tms. minusta tällainen pelleily on loppujen lopuksi varsin naurettavaa.ensinnäkään, kannabis ei ole elämän tärkein asia,toiseksikin,jos kannabista vastustavat ja etanolia suosivat yksilöt haluaisivat olla edes hieman vakuutavia,heidän pitäisi jättää äärioikeistolaiset mielipiteensä ja tuo naurettava alatyyli yms. no joo,en viitsi jatkaa,ei näitä "narkkarin" höpinöitä kuitenkaan kukaan loppuun saakka jaksa lukea.hyvää kesää tv:MIKKODAHUSTLA,17V
Ääliölle joka kirjoitit että kannabis on jotakin paskaa ei kannabiksessa ole paskaa mutta hasiksessa on tiedoksi vain idiootti!
Sinä McDaddy et tiedä, ett täällä tuppukyläsei varmaa oo ees myyjiä tai välittäjiä!? Mut kiitti vinkist! T:ERASER
hyva vinkki sulle T.eraser: polttapa poika ensin kunnon blossit ja paina vasta sitten haavaa...saa vanhakin parisuhde aivan uuden ulottuvuuden! T. McDaddy get wood, smoke weed
Ruohon käyttäjät alkavat muuttua siksi mitävetää(kasviksi). En moiti enkä potki ketään huumausaineiden käyttäjää, mutta otan osaa jos ei saa elämästä muuten iloa. Hyvä vinkki, josta saa varmasti ruohon korviketta on nussia niin vitusti, paljon ja kaikkia haluk- kaita heteroita. On tietysti säälittävää, jos ei löydä kumppaneita, mutta silloin on etsijässä vikaa, koska kiimaisia naisia ja miehiä on Suomi täynnä. Autan mielelläni kiimaisia naisia(hyvä kroppaisia) pääsemään aineista eroon, keinolla millä hyvänsä! T:ERASER Ps. Jättäkää viesti varaventtiiliin.
Morjes! Voisko joku laittaa tälle palstalle ohjeita tai www-osoitteita suomessa kasvavista psykoaktiivisista sienistä. Tekis mieli vähän testailla mutta ei tiedä mitkä sienet toimii parhaiten. Joten ohjeita pyydän.T: Veltto
homer sanoo...
doh!
Torvet toitottaa! Kesä on tullut, nyt on aika tarjota ihmisille POSITIIVISTA VIIHDETTÄ: jos olet VALKOIHOINEN KANNABISTA SUOSIVA HENKILÖ, lähetä seuraava sähköpostiviesti tämän maan Ylpeille Arjalaisille nuorfasisteille osoitteeseen "wwnet.fi/users/hirss e/nord.html" : "SANO UUSNATSEILLE EI. Epäitsenäiset siilitukat pilaavat kulttuurillisesti rikkaan ja mainioiden ei-eurooppalaisten kansojen edustajien entisestään rikastuttaman maamme. HAMPPU - AASIAN LAHJA MAAILMALLE." [positiivisesti häiriintynyt viesti ]
SANO RUOHOLLE "KYLLÄ" - HUUMEET SEN SIJAAN EIVÄT MUUKSI MUUTU.
SANO UUSNATSEILLE EI - RASISTIPELLET EIVÄT MUUTEN MUUTU.
Normaalius on sairaus, mutta humanismin nimissä on muistutettava, että normaalejakaan ei ihmisiä ei pidä syrjiä. Jos normaalius on pitkään jatkunut olotila, on jonkun ystävän syytä pikaisesti puuttua asian, kuitenkin muistaen ongelman hienovaraisen ratkai sun olevan lopputuloksen kannalta hyödyllisintä. terv. siinä yhdessä ainoassa todellisuudessa piiputtelustaan huolimatta elävä epänormaali
Höh!Lähetin tosi fiksun bongin rakennusohjeet Niksi Pirkkaan, mutta eivät julkaisseet. Sääli, ne olivat hyvät ohjeet. Tate
VOI VITTU ETTÄ MUA VITUTTAA NÖSSÖT!!!!!!!Huumeiden kera on vitun hyvä elää! "As drugs runs in my veins, i feel peace in my heart..." pöllitty SENTENCEDIN biisistä BLEED! Oikea versio: "As blood runs down my arms, i feel peace in my heart..."
Vähän siistiä!!! "OPIUM, you are a strange flower..." Terveisiä kaikille siisteille tyypeille!!!
VITTU!!!!!!!!MÄ KIRJOTIN ÄSKE JA TÄÄ FUCKIN TIETOKONE ILMOTTI ETTÄ LÄHETETTY MUT SE VITUN TEXTI EI OO TULLU NÄKÖJÄÄ PERILLE! t:emme
Voi jumatsuikkeli.onx tällasessa touhussa mitään järkee. MUA! VITUTTAA!ku tääl kuppalassa misä mää asun ei oo mitää kehittävää. Mä kysyin et mistä saa siemeniä mut kukaan ei oo vaivautunu vastaan. Eipä se mittää. Mää ajattelen jo iha tarpeex sekoja ilima mitää mömmöjä Kiinnostaisko kettään vastata tähän kysymykseen? Onx punahilkan susi mies- vai naispuolinen? kiitti jos jaksoit lukee loppuun. Pilvenhattara terveisin Emme
Sinä idiootti "NORMAALI IHMINEN"! Senkus elät siinä "normaalissa" mailmassasi, ei se meitä haittaa(säälix vaan sua käy!) GANNAAAGANNAAAGANNNAAAGANNAAAGANNAAA
perseen nuuhkijat te ootte aikanne eläneitäkakaroita. ps. mä oon yhen narkkarin tappanu enkä edes kadu sitä, tapan kyllä toisenki jos tulee tarjoomaan
jouni täs morjens mitä te muijat musta kirjottelette saatanan hamppupäät tv:chattifriikki
kusipäät vetäkää kamelinpaskanne vaikka afrikas sielä on tollasia huurupäitä
Kommenttii ton erään kysymykseen, et minkä ikäset ihmiset näitä sivuja lukee. Mä oon kuustoista, vm. -81 ja piristytän itteeni pilvellä sillon tällön. Varsinkin nyt kun kesä tulee. Aivan sairaan kaunista kesää kaikille! Pysykää pelkässä pilvessä, älkääkä siirtykö kovempiin aineisiin. Esim. johonki spiidiin... Se tappaa!T:Anu
HALUATTEKO KUULLA TODELLA SUORAN MIELIPITEEN? NO TÄSSÄ SE KUITENKIN TULEE: NARKIT ON VELLIPERSEITÄ, SÄÄLITTÄVIÄ, OMAN KONTROLLINSA MENETTÄNEITÄ LUUSEREITA JOILLA ON TOSI KOVA TARVE PAKOILLA SITÄ OIKEETA TODELLISUUTTA!!! t: NORMAALI IHMINENPS.:MÄ OON AINA KIN TÄHÄN MAAILMAAN IHAN TYYTYVÄINEN ILMAN TEIDÄN PÄÄTÄ SEKOTTAVIA AINEITAKIN. mÄ PIDÄN TÄSTÄ OIKEESTA TODELLISUUDESTA, EN TEIDÄN!
No Morrrrrjes! Mua vaan kiinnostais tietää, että mikä ikäluokka näitä sivuja lukee? Mä oon ainaki ite vm.78. Joskus ehkä harrastelen niitä laittomuuksiakin, siis sitä vanhaa perinteistä kannan polttelua. Se on ihan rentoo! Vastailkaa!T: Huide
Mun omalle rakkaalle J.K.:lle paljon rakkaita terveisiä sinne H.linnaan! Voi parhaiten ja nähdään muutaman päivän päästä! T: Rakkaudella S.K
No hei iki-ihanat hipit! Täällä kirjoittelee yks hippityttö keskisuomesta ja haluaa vaan toivottaa kaikille kannabiksen ystäville oikein "pilvistä" kesää! Muistakaa myös juoda ravitsevaa olutta. Peace of mind! T: Tanjuska
Kyllä teitä perkeleen pirinistejä on helppo kusettaa, puolet meidän myymästä piristä on aina ollu tomusokeria. Ja aina ollaan saatu väh. 250mk hintaa. Ettekö ymmärrä mitä kaikkea paskaa sisällenne pumppaatte? Hah Hah! Mutta totta kuitenkin! T: Jälleenmyy jä
Kannabis on osaksi aasin, kamelin tai vaikkapa lehmän paskaa!!! Kuulostaapa herkulliselta!
Hei kaikille hamputtelijoille!Puhe siitä että ganja aiheuttaa riippuvuutta on puppua(ainakin omalla kohdallani), tämän voin todeta sillä että olin yli kaksi kuukautta polttamatta, mutta nyt kun kesä alkaa niin pakko sitä on juhlistaa. Lopettakaa ihmiset se viinan juonti ja tappelu ja olkaa iloisia pilvessä, jooko? Terv. peltikeuhko
Öhöm!mistä suunnasta tätä vitun palstaa pitäs lukee? Eihän täsä oo mitään tolokkuu? Pitääx tätä lukee ylhäältä alas? alhaalta ylös? vasemmalta oikeelle tai toisi päin? vai pitääx täsä hyppii niinkö ,eestaas? mä muute lähetin jo päivällä potsia, mut mää unohin nimeni piks! Se on sit vaa vitusti lärveisiä sinneki päi kaikille enemmä tai vähemmä sekoille? P.S. mistä mä saisin ostaa siemeniä? T: Emme
Onpas se Zalekin siistinyt kielenkäyttöä sitten viime syksyn. Asiallista vaikuttamista ?Pauliina
Hei taas toverit. Huomasinpa tässä aika nolon homman..Edellinen viestini on tullut sivulle vain viisi kertaa, joten siitä anteeksi pyyntöni. Mutta ihmettelen silti yhä, kuinka jotkut tyypit ilmentävät viesteissään täydellisen tyhmyytensä, vaikkakaan vies ti(e)ni jälkeen näitä "huumehomo" juttuja ei ole tullutkaan. Vielä jos viitsisitte hyvät ihmiset perustella mielepiteitänne, niin niihin olisi miellyttävämpi vastailla. Ikävä kyllä tämä taitaa olla viimeinen kerta ennen syksyä kun kirjoittelen, sillä käyt össäni on vain tämä koulun kone. Joten aurinkoista (pilvistä) kesää teille, rakkaat ystävät. Terveisin Zale iisalmesta
PERKELE!!!!MÄ EN OO MIKÄÄN HUUMEMIES, MUT KOVASTI KIINNOSTAIS. MÄ EN TAJUU ONKS MUN PÄÄSTÄ LÄHTENY KAIKKI VÄHÄNENKI JÄRKI KU MÄ JAKSAN KIRJOTTAA NÄIN HYVÄLLE PALSTALLE TÄLLASTA PASKAA!(SIIS NÄÄ MUN KIRJOTUKSET ON SILKKAA PASKAA JOS JOKU JÄRJEN JÄTTILÄINEN VAIVAUTUU LUKEMAAN TÄLLASEN ÄÄLIÖN PÄÄHÄNPISTOJA!) OIS KIVA, (LUE:VITUN HAUSKAA) JOS JOKU VAIVAUTUIS KOMMENTOIMAAN. MÄ EN KYL VAAN TIIÄ MITÄ TÄS MUKA VOIS KOMMENTOIA.
K: Mikä tarkoittaa LSD rock maailmassa? V: Lead Singer Desease
moii kaaikki mulkutmäon ih pöndelä!!!!!
Joo olen 18-vuotias nuori ja polttelen tätä kummaa ja niin ihmeellistä ainetta jota kaikki kutsuvat hassikseksi ja pelkäävät tätä ainetta,miksi? Eihän ole kuin tuo yksi LEGENDA miehestä jolle tuli reikä keuhkoon koska poltti maria niin kauan joka päivä, joten miksi viina hyväksytään! Mutta ei se minua haittaa, olen nytkin aivan pihalla ja istun koulun penkillä great palsta by the way.SYKSY TULEE -> SIENIÄ,psilokypiiniä!!! T:rehupää
Joo, kiinnostaa vissiin kuulla jostain Jounista.Tää ei oo mikään vitun chattilinja!!!
Mäki tunnen Jounin, se polttaa pilvee!Onks kyse samasta henkilöstä.Missä päin Suomee se asuu???
Jouni, mun oma pilvenpolttajani...Mulla on kauhee ikävä sua...Mä haluun sut takas sieltä kaukaa, muuta tänne, missä asuit vielä vähän aikaa sitten. Mä tiedän, ettei sulloo hauskaa siellä landella.Mä en oo ainoo, joka täällä ikävöi sua.
Viina kriminalisoitava!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Ihmisoikeudet pois juopoilta!!!!
Light...Inhale.........Exhale..........Extasy ....OOOOOOO Those lovely colours
Pyydän anteeksi kaikkia juttujani joita olen kirjoittanut. kokeilinjuuri tässä vähän aikaa sitten teidän jumalten tuotetta ja käsitykseni vaihtui oitis... T.Tuomas
Olipa kerran hevonen. Hevonen veti sauhut ja sillä oli kivaa...
No, hyvät ystävät, miksi ette ole jo perustaneet spy:tä, eli SUOMEN PIRI YHDISTYS? Sehän on tietenkin aina seuraava sukupolvi sky:stä. PIRII, VIRTAA, LIRPAKKAA, POWERII, VAUHTII... VITTU TE NARKKARIT OOTTE TODELLISIA LUUSEREITA!!! T: Kännipää
Kekomuurahaisenjuoma: 2g hassista 2dl maitoo sopivasti kaakaota Nautitaan kylmänä ja hyvässä seurassa T:kolmas Ylä-Bundoksen kuningas
Tyly juttu: ystavani suloisesta suomesta tuli visiitille ja toi tuliaisena aina isanmaalliseen tapaansa ison Finlandia-vodka pullon. Komee pullo, BTW...ilta kului samoin kuin pullon sisalto. Nyt kello 2.00 iltapaivalla ja OLONI ON PERSEESTA, KOSKA ITSE VIINA ON PYLLYSTA. Paata sarkee eika ajattelusta tule yhtaan mitaan.. En ymmarra miten joku voi juoda alkoholii toistuvasti. Eilinen EI TULE TOISTUMAAN koskaan enaa. Terveisin NUBO
Hei rakkaat toverit. Ajattelin hieman kommentoida. Aika usein silmiini osuu jonkin (ilmeisesti etanoli-"homojen") kirjoittamia "mielipiteitä", esim. huumehomot kuolkaa!. Olen tässä ihmetellyt, että miten ihmeessä huumeiden käyttö liittyy homoseksuaalisuu teen??? Voisiko joku ko. viestien kirjoittelija sen minulle selittää niillä ilmeisesti suurenmoisen älykkäiden aivojensa kapasiteetilla, kiitos. T:Zale (huumelesbo)
Hei Tuomas, tsekkaas tämä ulos: Jumala on luonut kannabiksen, mutta ihminen on itse omassa syntisyydessään mennyt keittelemään viinalitkunsa. Tässähän murskataan jopa sinun maailmankatsomukselliset "argumenttisi". Mitä tästä eteenpäin? T: Shamaani, jo ka joi eilen litrakaupalla viinalitkuja, eikä polttanut Jumalan Ruohoa ollenkaan.
Mepa! Mitä ihmettä tarkoitat "aivojaan rasvoittavilla yksilöillä"? Tiedoksi muuten kaikille: THC ja sen metaboliitit varastoituvat kehon varastorasvoihin. Aivojen rasvakudos EI OLE varastorasvaa, eikä THC:tä näinollen aivoihin kerry.
Heipä hei, "Mepa"! Vaikka en kannabiksen kyllästämine aivoineni oikein päässyt selville siitä, mitä varsinaista sanottavaa sinulla oli, olisin kysynyt sinulta puolueettomasti arvioituna varmaankin syvälliseen ja kaikki mahdolliset näkökannat huomioon otta vaan laajaan kirjoitelmaasi liittyen, miksi vaivaudut työnantajasi kustannuksella seuraamaan tätä älyllisesti ala-arvoisten mielipiteiden kansoittamaa "ns. keskusteluareenaa" tai millä perustein koet olevasi oikeutettu tuomitsemaan meidän poloisten verbaa lisen monotonisuuden sekä ylimieliseltä ja itsekkäältä vaikuttavan elämänasenteen jos kerran Luoja ei meille ole syntyessämme tämän enempää lahjoja suonut? Yhteiskunnan yleisen hyvän vihollinen no. xxxx
Hei te kaikki aivojanne rasvoittavat yksilöt!Osittain ammattini puolesta, sekä yksityishenkilönä seurailen tätä teidän henkisten lahjojen jaossa ilmeisesti ihan jaetuille viimeisille sijoille jääneiden ns. keskusteluareenaa.Kyllä te olette viisaita!!! Et tekö jo huomaa kuinka se ns. vaaraton huume on jo sumentanut ajattelukykynnekin! Terv.Mepa.
hmm mä oon sitämieltä et hasis melko mietona huumeena voisi tulla aivan hyvin lailliseksise ei ole musta yhtaan eri asia kun tupakki tai viina mut taa on tietys vaan mun mieli pide (öö tai parin muunkin) mut miks sita ei voisi ees harkita kysympa vaan mik a sitta tekee varallisempaa kun viinasta
Sori Tuomas en tarkottanu mitäään henk.koht. loukkausta, mutta tunteeni vain hiukan ylikuumenivat. -Dealer- on lapsellinen mielipiteinensä, sillä hän ei ole vielä kasvanut lapsenkengistään. Tsemppiä vain valistuskampanjallesi. T:NUBO
Kyllä nyt ootte narkkarit menneet vähän liian pitkälle. Iltasanomien alaisen SYTT:n (Salainen Yksityinen Tietotoimisto) meille toimittaman tiedon mukaan tässä maassa on jo ainakin 20 (kaksikymmentä) laitonta kannabisviljelmää, joissa tuotetaan yhteensä n. 2200 g marihuanaa vuodessa. Tilanne on teidän puuhastelujenne suhteen, saatanan pitkätukat, alkanut jo vähän riistäytyä käsistä, mutta ettehän te isänmaan viholliset sitä ajattele. Ettekö te pirut muista hiljaa Mannerheimia ja Ähnrothia ja kunnioita tämä n maan sinivalkoisia perinteitä vai onko teihin pirun kasvatteihin uponnut se saatanan sosialismi niin syvälle, että ette ymmärrä että jo yli 25,57 (seitsemänsadattayhdettäviisikymmenettäyhdettäviidenkolmatta) huumeviljelmän sijainti tämän maan rajojen si säpuolella merkitsisi vakavaa uhkaa suomalaiselle demokratialle ja yhteiskuntarauhalle? Meitä ei poikia ainakaan naurata enää yhtään. Ei onnistu perkele squashin peluukaan enää ilman Finlandiaa. Suojelupoliisi P.S!. Kyllä meillä on ihan kaikki teistä tie dossa, niin että voisitte soittaa joka iikka tänne meille ja tunnustaa kaiken saman tien, niin pääsisitte ehkä koko jutusta vaan muutaman vuoden istumisella per lärvi.
'Dealer' edustaa minulle juuri sen tason narkomaania, jonka mielipiteet on kehnosti perusteltuja. Ei ole kovinkaan kypsää haukkua ihmistä homoksi raittiitten elämäntapojensa vuoksi. Kuninkaalle: en ole todellakaan imppari; argumenttini puhuvat puolestani. Sitä paitsi onko impparin asema jotenkin alin mahdollinen teidän aivonne ja mielenne mädättäneiden haaskojen keskuudessa? Olette koukussa josta ette pääse irti. Hasis on kuin vasara, jolla taotaan kaikki huumeiden käyttäjät tietyn sapluunan muotoisesta r eiästä läpi. Myrkyttäkää vain itsenne sillä minä poistun varoituxen sanoineni pian kesälaitumille ja terasseille juomaan bissee. T:Tuomas
Hyva Dealer kommenttisi Tuomaksen luomisesta oli erittain osuva, jopa naulan kantaan T: NUBO (se originaaaaali)
My motto is to FEED with WEED!!!En tiedä kuka toi homo-Tuomas on, mutta sen pitää olla revitty pienestä perseestä! Sen mutsi varmaan oli paskalla ja sitten tuli pikku-homo paskan kans ulos!!! -Dealer-
ESCO hyvä. Miksi sinä uhoat niin kovasti todistavasi väitteesi "tuosta vaan". Miksi et tee sitä. Olisi kerrassaan hienoa, jos paljastaisit meille lähteesi, joista olet suunnattoman viisautesi ammentanut. Tämä olisi jo oman uskottavuutesi kannalta välttäm ätöntä - muuten meille voi jäädä ikävä epäilys, että sinä puhut vain lämpimiksesi. Sillä mitä sinä opiskelet, olet opiskellut tai mitä vain haaveilet opiskelevasi, ei ole suurempaa merkitystä asian kannalta. Ainoastaan se miten hyvin pystyt perustelemaan väitteesi merkitsee jotakin. T: Jeppe
hey mr. överi mulla olis sulle tarina!!! olipa kerran 17v jätkä joka poltti dullaa joka vitun päivä .mikään ei enään kiinnostanut ja olipa hän jopa lähellä lopettaa lukion mutta sitten eräänä päivänä hän ryhdistäytyi ja piti 2 kuukauden tauon ei juonut eikä pölläyttänytkään ja kuinka ollakkan motivaatio kouluun ja elämään palasi nykyisin hä n polttelee vain 1-2 kertaa kuussa.ja elämä on kivaa, kuuka rules mutta rajansa kaikella (kannabis ei tuhoa aivoja se on vain tunne joka katoaa lopettamisen jälkeen) onnea överi ja pidä niitä pitkiä raittiita jaksoja koska ei elimistöä ole tarkoitettu edes turvallisille huumeille(liian usein)!! T:son T
Hjooh...pakko sitä on vaivautua kirjoittamaan, kun Tuomaksen kaltaisia kukkaruukun-tasoisen älykkyysosamäärän omaavia henkilöitä täällä pyörii (sitä ne imppaus ja alkoholin käyttö teettävät - aivosolut muuttavat paremmille metsästysmaille..;) Seuraavaksi Tuomasta varten pari asiaa selventävää katkelmaa: "Yleinen suhtautuminen eri huumeisiin ei juuri lainkaan korreloi niiden vahingollisuuden kanssa. Tupakka ja alkoholi ovat hyvin vahingollisia terveydelle, mutta kuitenkin niiden sallitaan olla helposti saatavilla, kun taas marihuana, joka ei ole niinkään vahingollista, on laissa kiellettyä." "Usein ajatellaan marihuanan polttamisen uhkaavan länsimaisen työetiikan ydintä lisäämällä toimettomuutta ja mielihyvän tavoittelua varallisuuden tavoittelun sijaan. On kuitenkin ilmeistä, että marihuanan vaikutukset tähän suuntaan ovat huomattavasti pien emmät kuin alkoholin, jota pidetään hyväksyttävänä huolimatta sen vaikutuksesta työtehokkuuteen ja poissaoloihin. (Bourne & Levin 1983, s. 239)" -katkelmia Kimmo Niemisen esseestä (SO I, Kuopion yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos 14.7.1994) Tosiasia on, että Suomen huumausainelainsäädäntöä ei ole laadittu oikeassa suhteessa kannabiksen vahingollisuuden kanssa: kannabista paljon vaarallisempi päihde - alkoholi - on laillinen, kun taas harmittomampi päihde - kannabis - on laiton. Tätä tukevat edellisten katkelmien lisäksi useat tutkimukset. Olen itse tehnyt seuraanvanlaisen ratkaisun päihteiden käytön suhteen: käytän ainoastaan mietoja huumausaineita, joihin lasken mukaan VAIN KANNABIKSEN. Kovia huumausaineita, joihin lasken mukaan ALKOHOLIN, en käytä lainkaan. Suosittelen tällaista ratkaisu a lämpimästi muillekkin: etanoli-huumeeseen menevät rahat säästyvät, ja kun kasvattaa ruohon itse säästää siinäkin pitkän pennin ja saa laadukasta ja hyvänmakuista itsekasvatettua ruohoa. Lopetettuani alkoholin käytön heitin samalla hyvästit krapula-aamui lle, enkä niitä todellakaan kaipaa. Olokin on paljon pirteämpi kuin ryyppyaikoina. Ja jos joku haluaa väittää, että pilven poltto aiheuttaa riippuvuutta, niin voin vain ihmetellä miten poltettuani kuukauden ajan joka päivä pystyin olemaan seuraavan kuukauden polttamatta kertaakaan - eikä tästä aiheutunut minkäänlaisia vieroitusoireita ( vertaapa Tuomas esimerkiksi tupakoitsijoihin - pystyvätkö he lopettamaan tupakoinnin tosta noin vain?). Voin vain kuvitella minkälainen terveyteni olisi, jos olisin ryypännyt kuukauden ajan joka päivä. Minkäköhänlainen työkykyni olisi ollut tämän ryyppyku ukauden aikana, sillä olin koko kuukauden, jonka poltin pilveä, töissä (ja olen edelleen). Porttiteoriasta voisin valaistaa Tuomasta (ja muitakin) sen verran, että tunnen kymmeniä kannabiksenkäyttäjiä vasta-alkajista kymmeniä vuosia käyttäneisiin, eikä kukaan heistä käytä kannabista vahvempia huumeita. Itse asiassa en tunne ketään, joka kannabi sta kovempia huumeita (alkoholia lukuunottamatta) käyttäisi. "Portti vahvempiin huumeisiin" -teoria on kannabiksen osalta perseestä. Tuomakselta toivoisin jatkossa hieman perusteluja väitteilleen. Yleinen käytäntöhän tämänkaltaisessa keskustelussa on, että esitetään väitteitä/mielipiteitä joita perustellaan. Tuomaksen tekstissä näyttää esiintyvän pelkästään väitteitä/mielipiteitä. Jote n keksi Tuomas muutama perustelu väitteillesi (mikäli liuottimien harventama aivokapasiteettisi siihen riittää...)ja todista samalla ihmisille, että et ole imppari. Tähänastisista kirjoituksistasi olen saanut monet hyvät naurut. On mielestäni uskomatonta, että joku normaaliälyinen voisi vastaavaa tekstiä suoltaa. Tekstisi kyllä aika vankasti puhuvat sen puolesta, että olisit imppari. Yksi Ylä-Bundoksen kuninkaista
Shamaanin mukaan ihminen yxilönä on oikeutettu tekemään omalle keholleen mitä haluaa. Just joo! Ilmeisesti hyväksyt myös elämän lopettamisen oman käden kautta. Hyvä metodi olisi esim. kaahata 2-sataa rättisitikalla vastaantulevan tukkirekan alle. Tällä t avallahan voidaan saada henki riistetyxi myös tukkirekan epäonniselta kuskilta. Sitä paitsi itsarit tehdään useimmiten huumausaineiden (siis ei kahvin, tietokoneiden, unien; terkut 'Shamaanille')vaikutuksen alaisena. Huumeet ajavat ihmispolot kurjiin tila nteisiin. Itse nautin anaalisexistäkin enemmän kuin jointin hajusta! Sitä paitsi tiesin, että joku järkevä omillaan ajatteleva ihminen on myös kanssani samaa mieltä; jonkun vain on avattava latua; terveiset vaan 'ESCOlle'. Huumeet pois kaikilta, myös elvi steleviltä cover-bändeiltä! T:Tuomas
mikä hemmetti toi tuomas on olevinaan!!! en oo ennen nähnyt yhtä pänisteriä!!!!!!!!!!1 niin nuijaa ja tietämätöntä juttua kun olla ja voi T: Mä
Mistä mä voin tilata ton Hamppu-lehden???? Se kato kiinnostaa....Aivan vitusti.... Pistäkää mailia.... -Kajtcu-
Joopajoo hyvä ylimielinen ESCO - liekö joku monikansallinen yhtiö vai mikä? Huumeet eivät todellakaan ole minulle mikään auktoriteetti tai sen vastine. Eivät kasvit tai kemikaalit puhu - ainakaan minulle. Muutenkin tuollainen vertaus kuullostaa järjenv astaisuutensa lisäksi aika kaukaa haetulta. Sorrut myös perinteiseen yleisönosastokirjoittelukliseeseen nimeltä "tottahan on", joka tunnetaan myös nimillä "kaikkihan sen tietävät" ja "kyllä jokainen järkevä ihminen nyt ymmärtää, että". Tieteellisissä tu tkimuksissa on kuitenkin tuosta esittämästäsi "tosiasiasta" siihen tulokseen, että alkoholi ja tupakka aiheuttavat moninkertaisesti enemmän riippuvuutta kuin kannabis. Pari tutkimustulosta löytyy tuolta jostain kaukaa alempaa aiemmin kirjoittamastani vie stistä - kyllä se sieltä löytyy pienellä vaivalla, se lienee pisin tällä palstalla oleva viesti, jos tuntomerkkejä kaipaat. Kannabiksen mahdollisesti aiheuttaman myrkytystilan suhteen voin olla väärässäkin, mutta !voisit heittää kuitenkin myrkytystilan m ääritelmällä, kun kerran olet niin kaikkitietäväinen. Enkä ole yrittänytkään perustella kannabiksen "ylivertaisuutta" tai mitään sen kaltaista vaan ainoastaan sitä, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus tehdä omalle keholleen, mitä ikinä haluaa. Henkilökohtaisesti siis omasta mielestäni tulisi kaikkien lääke-, huumaus- ja muiden aineiden kauppa vapauttaa täysin lääkäreiden ja muiden auktoriteettien monopoleista. Kuullostaa varmasti sinun mielestäsi täysin "mielettömältä" tms., mutta et sinäkään varmaan halua, että Paavo Lipponen kertoo sinulle, minkä värisiä sukkia saat käyttää julkisella paikalla tai minkälaista maitoa SAAT juoda. Kannabiksen suhteen taas olen yrittänyt osoittaa, että se ei ole niin vaarallinen aine kuin Virallinen Propaganda väittää. Lue vielä toiseen kertaan ennen vastaamista ja tällä kertaa ajatuksen kanssa, kiitos. T: Shamaani
TUHOTKAA KANNABIS!!!WAR HAS BEGUN!!! ILMIANTAKAA YSTÄVÄNNE !!! TAPPAKAA HUUMEMYYJÄT JA VÄLITTÄJÄT!!! PUHDISTUKAA, OLKAA VALMIINA JA TUHOUTUKAA T: Tuomaksen kaveri
Joopa joo shamaani taidat tosiaan olla vapaa päättämään omista asioistasi - ja kaiken aikaa kuultaa teksteistäsi läpi ,että oman elämäsi symbolinen auktoriteetti ja esivalta ovat nuo omasta pilvettyneestä mielestäsi aineet ,jos jonkinmoiset. Tottahan on , että kannabis aiheuttaa helpommin riippuvuuden kuin esim. sosiaalisesti hyväksyttävä päihde kuten alkomahooli ja johtaa huomattavasti useammin ns. kovien huumausaineiden käyttöön. Toiseksi väitit oi shamaani kulta ,että kannabiksen vaiutus taas ei perust u myrkytystilaan minkä tottakai lääketieteellisen tekniikan opiskelijana voin kumota tuosta vaan. Muutenkaan et pysty esittämään kunnolllista hyvin perusteltua kommenttia kannabiksen ylivaltaisuuden puolesta ja et noilla valheillasi pysty järkevämpää ihmi stä huijaamaan. T:ESCO
Vielä lainaus maamme maineikkaamman yksittäisen suomenkielistä populaarimusiikkia soittavan yhtyeen post-'60-lukulaisesta lyriikasta vuodelta 1993: "Oli piiput puuta, hipit rautaa / nyt ne kaiken kauniin hautaa". Kasvatetaan hampun lisäksi jotain henkist äkin, eikä anneta teknosysteemin myrkkyineen, poliiseineen ja puolustusvoimineen kusettaa aivan miten paljon tahansa. kesätauolle tietokonehommeleista todennäköisesti vetäytyvä nimim. Marin kaveri
Pauliina hyvä, kunnioitan valintaasi siirtyä mielipiteinesi maaperälle, jossa eivät kukat kuki eivätkä lapset naura oletettavasti edes tämän vertaa. Älä nyt kuitenkaan Pirkka-lehteen kirjoita; sellainen teko avaa portin henkisesti ala-arvoiseen elämään. y stävällisin kevätterveisin shama'nisti - huma'nisti Marin kaveri P.S. Hipeille hyvää kesää! Älkää vaan juoko kuumina päivinä imperialistilitkuja, yrttijuomista paras on se itse tehty.
"Elämä on parasta huumetta!" -kuolleisuus 100 %. "Kannabis on parasta huumetta!" -kuolleisuus 0 %. Terv: Wanderer :-)
Rakas Marin kaveri, olen nyt siirtynyt muille foorumeille (kuten muistaakseni 'taipaleemme' alussa minua kehoitit) ja vaikka minulla ehkä niitä (ei aina niin) perusteltuja mielipiteitä vielä olisikin, en usko, että saan mitään aikaan kertomalla niitä täällä. Ainoa seuraus on 'pauliina haluaa kyrpää'-tyyliset vastineet, jotka eivät todellakaan saa aikaan halua jatkaa keskustelua. Joten, hauskaa kesää sinulle. Terveisin Pauliina
Tuomas ajtuksesi voisi olla ihan hyviä kunhan vaan ensin löytäisit jonkin alkoholi palstan.en ymmärrä miksi yrität todistaa meille kaikille olevasi noin tyhmän puoleinen.ajattelisit ja perustelisit kunnolla asiasi niin ehkä sen voisi joku ottaa tosissaankin T: NYPE
FUCK YOUR ADDICTION. REJECT THE SYSTEM. SXE POWER FOR LIFE.
Tuomas on loser......................
Pauliinalle: vaikka et ole ilmeisesti muuttanut kantaasi kannabiksen dekriminalisoinnin suhteen luettuasi(?) suosittelemani mielipiteen, niin kirjoita nyt jotain. Tällä Suomen Kannabisyhdistyksen Internet-sivujen palautepalstalla olet sentään niitä harvoj a kannabiksen vastustajia, joilla on edes jollain lailla perusteltuja mielipiteitä. Tuomakselle: Alkaa vaikuttaa, että Sinukin mielipiteissäsi on huomattavasti perää; minulla nimittäin oli eilen PÄÄ KIPEÄ, vaikka edellisestä kannabiksenkäyttökerrasta on k ulunut jo YLI VIIKKO. nimim. Marin kaveri P.S. Niiltä teekkareilta, jotka ihan oikeasti uskovat olevansa humanisteja, anteeksipyyntö yleistykseni johdosta.
Miksi suomen jääkiekkolupaus Jarmo Karalahti käyttää neuloja? Miksi Rockpändit mädättää Suomen tullilaitoksen? Hashis tappaa ja tuo tauteja. Rajat kiinni heti!!! T:Tuomas
vitun PIRI-NISTIT tunkekaa ne neulanne perseeseen! HamppU kuKoisTAA!
Onko sinulla Tuomas kertaakaan käynyt mielessä, että omat mielipiteesi olisivat hieman ristiriitaisia. Se on tietysti sinun oma asiasi, jos haluat tuhota aivosi etanolilla, mutta täytyykö sitä noin isoon ääneen täällä kuuluttaa. Jos joku haluaa valita alk oholia vähemmän haitallisen päihteen, niin luulisi sinunkin suhtautuvan siihen myönteisesti. Jos aiot jatkaa liuottimien juontia tulevaisuudessakin, niin todennäköisesti tulet olemaan aika suuri rasite terveydenhuoltojärjestelmällemme. T: Joppe
Ähem, tuota tuonne äsken lähettämäni viestin loppuun jäi vahingossa lainaus Tuomaksen messusta. Älkää siis välittäkö siitä - en todellakaan ole itse sitä mieltä. T: Shamaani
Vielä kerran on kai nyt sitten pakko vastata Tuomakselle: Eli siis näkemykseni ovat täysin logiikan lakien mukaisia, eivätkä näin ollen ollenkaan ristiriitaisia - kerro, mistä kohtaa löydät ristiriidan, jos sellainen mielestäsi on olemassa, Tuomas hyvä. En varsinaisesti luettele unia huumeiksi, vaikkakin ne ovat eräiden tutkimusten mukaan DMT-nimisen huumeen aikaan saamia. Kuitenkin: sinä sanoit aiemmin, että huumeiden tulee olla laittomia, koska ne aiheuttavat hallusinaatioita. Tästä voidaan vetää s e johtopäätös, että unienkin pitäisi olla SINUN mielestäsi, jos ajattelisit loogisesti, laittomia, koska nehän ovat itsessään hallusinaatioita. Niiden ihmisten (ei siis minun) mielestä, jotka perustelevat huumeiden pitämisen laittomina sen johdosta, että ne aiheuttavat riippuvuutta, PITÄISI myös samoin perustein vaatia tietokoneiden laittomiksi julistamista, koska nekin aiheuttavat riippuvuutta - jos he siis ajattelisivat loogisesti. Menikö tällä kertaa perille s!inullekin, Tuomas? "Eläköön esivalta!" Eli "eläköön auktoriteetti!" Sinä näköjään uskot todella vahvasti auktoriteettiin (kirkko, poliisi...). Eikö olisi aika jo sinunkin ottaa elämäsi ohjat omiin käsiisi ja alkaa ajatella itsenäisesti? Etkö tajua, että noilla palvomillasi auktoriteeteilla on omia intressejään, jotka varmasti poikkeavat sinun interesseistäsi? Ja "sotaa kannabista vastaan" ei tulla koskaan voittamaan, koska se hävittiin jo ennen sen alkamista. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka käyttävät sitä riippumatta siitä, onko se lai llinen vai laiton - eikä laillistaminen muuttaisi käyttäjien määrää juurikaan suuntaan eikä toiseen. T: Shamaani Eläköön esivalta! Taistelu kannabista vastaan tullaan vielä voittamaan!!!
MORJENS!!!Tääl ollaan (ihan ekaa kertaa me EI kannabiksen käyttäjät!!) Me ollaan kyl aika tietämättömöiä täs teijän "asiassa" mut kyl silti tuntuis et toi TUOMAS ois aika oikees!!!!!!!! ET PILATKAA VAAN AIVONNE.. RUUMIINNE.. JA ELÄMÄNNE! T:JENTSU JA MÖHKY.
JA EDELLISEN VIESTIN LÄHETTÄJÄ JÄI POIS. MIELIPITEENSÄ ILMAISI TUOMAS. T:Tuomas
Vapun olin kännisssä. Ja vedin nikotiinia. Mutta tiedoksi saatettakoon etten todellakaan jäänyt koukkuun aineisiin, joita kovasti tämän palstan huumepaholaiset syyllistävät. Tietokoneiden kriminalisointi, unien luokitteleminen huumeeksi, kannabixen salli minen; onko mitään järkeä kutsua näitä huumeiksi? 'Shamaanilla' on selkeät, mutta ristiriitaiset mielipiteet, joiden takana hänen on hankala seistä uskottavasti. Sitä paitsi Suomen Tullilaitos teki miehen työn viime viikolla kieltäessään Wild Childs -yhty een (The Doors -tribuutti) konsertoinniin Hesassa viime sunnuntaina. Tämän pändin rekastahan löytyi 45 kg HASHISTA! Miksi musiikki ajaa ihmispolot näin epätoivoisiin yrityxiin?! The Doors oli sitä paitsi paska pändi (olivat myös koukussa päihteisiin). Elä köön esivalta! Taistelu kannabista vastaan tullaan vielä voittamaan!!!
teekkarit ja ylioppilaat on asiahemmoja, koska keskimäärin joka neljäs niistä polttaa maria ja hasista sillon tällön.
kauan eläköön akateeminen vapaus ja sanan vapaus.
sinakin jartsa!! Brutus.. tuomas on vihamielinen androgyymi, eika mikaan ASIAJATKA!!! et sa jartsa huomaa miten han manipuloi sua kohta sa oot koukussa etka paase siita koskaan eroon.. ja kun tajuat sen, on jo liian myohaista ja pian huomaat Tuomaksen huohottamassa takanasi ja kyllahan me kaikki tuomaksen mieltymykset tiedetaan... ole tarkkaavainen! aina valpas! ala tee kompromisseja! tupakkimiehet voivat toisinaan korvata kalliisti maksamasi kiffet myrkkypuruilla , mutta tieda etta se on vain yksi tuomaksen keinoista saada uskomaan sut valheeseen ja petokseen. .......let the ganja be with you............. .....tv. ainut ja oikea NUBO.................
Tuomas on asiajätkä. Sillä sentään on asiat reilasssa, toisin kuin teillä kaikilla nuhapumpuilla. Jätkä saa vibat pelkästä viinasta ja röökistö. Sille täytyy nostaa hattuu. Ottakaa siitä mallia ja jattäkää se pään pehmentäminen! - Jartsa -
no joitsa paljon viinaa niinkuin vappuna, meinaan?
uskomatonta etta tavalliset ihmiset jaksaa vaahdota yhdesta kasvista. todistaa vaan et kylla suomalaiset ovat jotain ihme umpiometsakansaa.ei vaan muualla enaa. tv.Kuski
Lvirus se herjaa huumeilijoita siitä että he eivät muka osaa käyttää tietokonetta ja itse postaa oman juttunsa kolme kertaa. ROTFL!
Ettei tästä foorumista ihan alkaisi kehkeytyä teekkaripellejen ja muiden Unix-Linux-MSX- insinörttien leikkikenttä, niin kysynpä Sinulta, kannabiksen käyttöä vastustava humanisti(?) Pauliina, pitkän tauon jälkeen, mitä mieltä olet nyt siitä, että kannabik sen käyttö tässä maassa dekriminalisoitaisiin ts. asetettaisiin passiivisessa mielessä sallivan lain alaiseksi? Lue mielipide nimimerkiltä Ääni systeemin sisältä ja kommentoi. nimim. teekkareiden ympärivuotiseen hölmöilyyn ikuisiksi ajoiksi jo ajat sitten kyllästynyt Marin kaveri P.S. Hampunvarret kesäksi auringon alle.
Lvirukselle: Vain harvat "oikeiden huumeiden" käyttäjät ovat nörttejä. "Meille" tietokoneet ovat vain työkaluja, eikä niiden käyttäminen ole itseisarvo, kuten kenties sinulle ja miljoonalle muulle nörtille. Meillä on elämä (hmm, tai no Trainspottingin määritelmän mukaan jotain muuta, mutta kuitenkin) teillä ei. Sitä paitsi tietokoneiden käyttö aiheuttaa todistettavasti vakavaa riippuvuutta joillekin henkilöille, joten eikö tietokoneiden käyttö, hallussapito, maahantuonti ja myynti pitäisi ehdottomasti kieltää lailla? T: Shamaani
Mulla on nyt krapula. Hasasta saa tauteja. Viinasta ei!t:terveysalan AMMATTILAISET tampereelta
Hyvä Lvirus, mikseivät kannabiksen käyttäjät osaisi käyttää tietokonetta? Minä olen kannabista käyttävä atk-ammattilainen ja tunnen erittäin hyvin esittämät termisi. Ja esität että huumeidenkäyttäjät pitäisi laittaa saarelle käyttämään aineita kuolemaan a sti. Kuitenkaan ei vieläkään tunneta yhtään kannabiksen aiheuttamaa kuolemaa. Laskepas huviksesi monta ihmistä Suomessa kuolee vuosittain alkoholiin ja tupakkaan ja niiden aiheuttamiin sairauksiin.
Hmm.. tässä ihmettelen miten ns. "Oikeiden huumeiden käyttäjät" ja muut slow-effect-suicideä harrastavat hemmot osaavat yleensä käyttää niin pyhää ja hienoa asiaa kuin TIETOKONETTA?! Tietääköhän he mikä on MMX? Monitori? Muisti? SIMM? EIDE? 4x4? .. Vai o letteko ainoastaan kirjaston koneilta? Hmm.. ja kertokaa mielipiteenne siihen että minun mielestä saisi tehdä niin että maailmassa olisi yksi saari.. jokin pieni, jossa olisi vain ja ainoastaan huume veikkoja..he pääsisivät sinne heti kun haluaisivat ja s aisivat niin paljon huumeita että kuolisi pois.. näin ollen meidän oikeiden ihmisten ja huumeista viattomien (koska huumeet --> rikollisuutta, olkookin että kasvatatte itse) ihmisten elämä olisi parempaa.. Kiitos. Vastausta oottelenT: Lvirus
Hmm.. tässä ihmettelen miten ns. "Oikeiden huumeiden käyttäjät" ja muut slow-effect-suicideä harrastavat hemmot osaavat yleensä käyttää niin pyhää ja hienoa asiaa kuin TIETOKONETTA?! Tietääköhän he mikä on MMX? Monitori? Muisti? SIMM? EIDE? 4x4? .. Vai o letteko ainoastaan kirjaston koneilta? Hmm.. ja kertokaa mielipiteenne siihen että minun mielestä saisi tehdä niin että maailmassa olisi yksi saari.. jokin pieni, jossa olisi vain ja ainoastaan huume veikkoja..he pääsisivät sinne heti kun haluaisivat ja s aisivat niin paljon huumeita että kuolisi pois.. näin ollen meidän oikeiden ihmisten ja huumeista viattomien (koska huumeet --> rikollisuutta, olkookin että kasvatatte itse) ihmisten elämä olisi parempaa.. Kiitos. Vastausta oottelenT: Lvirus
Hmm.. tässä ihmettelen miten ns. "Oikeiden huumeiden käyttäjät" ja muut slow-effect-suicideä harrastavat hemmot osaavat yleensä käyttää niin pyhää ja hienoa asiaa kuin TIETOKONETTA?! Tietääköhän he mikä on MMX? Monitori? Muisti? SIMM? EIDE? 4x4? .. Vai o letteko ainoastaan kirjaston koneilta? Hmm.. ja kertokaa mielipiteenne siihen että minun mielestä saisi tehdä niin että maailmassa olisi yksi saari.. jokin pieni, jossa olisi vain ja ainoastaan huume veikkoja..he pääsisivät sinne heti kun haluaisivat ja s aisivat niin paljon huumeita että kuolisi pois.. näin ollen meidän oikeiden ihmisten ja huumeista viattomien (koska huumeet --> rikollisuutta, olkookin että kasvatatte itse) ihmisten elämä olisi parempaa.. Kiitos. Vastausta oottelenT: Lvirus
Kiva kuulla, että sulla menee hyvin, Goottihomo. Mutta meneekö sitten jos hasis laillistetaan ja sitä voi ostaa kaupastakin ? Kun nämä sun bisnekset voi muuttua tuottamattomiksi, niin millä sä kustannat oman käyttösi ?Pauliina
Painukaa huumeista kieltäytyjät VITTUUUN!!!!!!!!!!!!!!!!! SAATANAN HOMOT.T: joint man
Sinä Tuomas olet yksi kävelevä "sex-tauti" koko jätkä.T: terveydenhoitoalan ammattilaiset Tampereelta
Tuomaksen teorian mukaan SUUTELU aiheuttaisi myös AIDSia. Tuomas taitaakin olla kiinnostunut vain eläimistä. ahhah.
MOINimimerkki Tuomas on todellinen fakki-idiootti ja typeryyden ruumiillistuma. Kannabistuotteet ovat varsin vaarattomia ja ne pitisi välittömästi laillistaa olen 40 vuotias ja käyttänyt kannabista yli 20 vuotta tänä aikana olen perustanut perheen minull a on kaksi tervettä lasta ja olen opiskellut insinööriksi. vaimoni ei polta pilveä mutta hyväksyy minun käyttöni. Minulla on hyvä vakituinen työpaikka ja oma rivitaloasunto.Jos olisin tuon reilun 20 vuoden ajanjakson dokannut viinaa tuskin olisin tässä as emassa kuin nyt olen,kannabis ei ole estänyt perheen perustamista eikä opiskelua samoin täysipainoinen mukanaolo työelämässä on koko ajan ollut tosiasia myös talouteni on vakaalla pohjalla joten kannabis ei raunioita eikä haittaa normaalielämää lainkaan. siinä tosiasioita sinulle Tuomas
Onks taalla kaksi NUBO:oooooooo???? visvasyyla ...........aaaaaaarrrgghhhh! stay away from me slag!
te onnettomat pierunhaisteliat jeesus on teidät pelastava perkele korjaava ettekö te hikipäät tajua että haistelkaa omia varpaanvälejänne saatanan aivottomat moponpensanimppaajat jeesus teitä rakastaa mun perse tortun pusertaa kuolema teille onnettomille tötterömiehille tukehtukaa mansikkajugurttiinne tv:suuri johtaja YYPER ALLES!
Jartsa; jaa etta voi saada HIVin nistin kanssasuudellessa... Ellen nyt ihan vaarin muista, niin ei kai HIV suudellessa levia, tai jos leviaakin niin kait sen voit saada myos joltakulta joka ei ole nisti. Ai niin, unohdin etta kaikki tajunnanlaajentajathan ovat rikollisia ja tautisia kammotuksia jotka olisi parempi pistaa vaan louhokselle tekemaan kunnon tyota.
Miksi huumeet ovat paha asia ja miksi minä olen omistanut elämäntyöni niitä vastaan taistelemiseen? Vastaus on yksiselitteinen; olen nähnyt tuttavani sammuvan poltettuaan hasaa (en tiedä oliko ottanut myös jotain muuta). Hänet piti viedä sairaalaan selvi ämään. Hasa toi ongelmia ja ne voidaan välttää kun yhdistämme voimavaramme ja taistelemme hassiksen kirousta vastaan. Olen varma että jos vain ajattelisitte syvällisemmin niin ymmärtäisitte mun kantani. Sit on vielä ne sex-taudit T:Tuomas
Joo no noi sukupuolitaudit kai sitte pitäs paikkansa koska sain visvasyylän vaikka olin ollu vaan oman muijani kanssa terveisin: NUBO
Näin AIDS:in valtakaudella pitaa ilmoittaa tästä päivänpolttavasta kysymyksestä. Eli voiko HIV-tartunnan saada nistien kanssa suudeltaessa. Vastaus on KYLLÄ. Eli pitäkää ne lipareenne erossaKaikista käyttäjistä. Jartsa
No niin kaikki nuhapumput sun muut liiman haistelijat. Ettekö te ny ole jo tajunnu, että parempi tapa ruokkii itteensä on tapa, jossa rektumreikään lämätään viinaan upotettu tamppooni. Tai ajetaan pää paljaaksi ja sivellään päähipiään MOBILAT- nimistä ta hnaa. Tehostetun vaikutuksen saatte, kun laitatte vielä jonkin amispipon päähänne ja syvälle. Hey wake up you scumbags! - HILUKEISARI -
Jeesus elää!!!!!!
Tuomas mee vaan sinne paskatunkiolles luomaan sitä itteään ja se jätkä jostain opistosta oot varmaan just vasta saanu netti yhteydet ja eksyny tänne. Pysykää asioissa joista jotain ymmärrätte olen ainakin käyttänyt ja myynyt hasaa n.2 vuotta ja minulla e i ainakaan ole mitään sukupuolitauteja ja menee muutenkin hyvin.Tuomas ime lekaa -GOOTTIHOMO-
Paljonko huumeet sitten maksavat. Eikö se ole kuiteski halvempaa vain impata vaikka tinneriä faijan autotallista. Mutta mä haluisin kyllä kokeilla vaikka hasista jos siitä tulis vitun kova fiilis.Kuinka paljo niitä myydään täällä Joensuussa. tv. Neger K iller
Tervehdys vain kaikille innokkaille huumeväelle! Mekin täällä opistolla vaan juomme viinaa eikä kukaan ole kuollut eikä kukaan saanut sukupuolitauteja ja onhan se ihan selvää ,että Tuomas on ainut järkikaveri näillä sivuilla ja niinku se sanooki niin aatelkaa nyt kyllähän ne aidsit ja muut tarttuu ,kun te pistätte suoniinne niitä kannabiksiä niillä ruiskuilla. Ja eikö se ole niinkin ,että ne huumeet tuhoavat aivosolujakin joten eikö nyt olisi järkevää pysyä vaan siinä viinassa niinku muutki normaalit ihmiset. Onko se nyt muka sitte kivaa nähdä jotain pi kku-ukkoja ja muita sellasia joten lopettakaa ajoissa . T: Esko K.
Tuomasta Hamppu-pampulla paahan. Kaverihan ei varmaan edes ole nahnyt kiffee. Puhumattaakaan etta olis polttanut ja mies senkun jauhaa kakkia. Taidat olla oikein psykoottinenkin kaiken lisaksi. Kerro oletko!! terveisin Paraz
Tuomas on pentu eika tieda mitaan sivistyneiden maiden huumekulttuureista. Ole sa 'suo-kuokka ja jussi' ihan vapaasti. Juntit vetaa viinaa ja kuolevat nuorina huorina... terveisin NUBO!!!
No joo... Täytynee pyytää mr. Shamaanilta nöyrästi anteeexi niitä henkilökohtaisuuksiani, MUTTA en voi sallia huumeilijoiden irstailua. Onhan yleinen mielipide mediassakin huumvastainen, Se siis on rikollista puuhaa! Hasat ja pilvet on perseestä; viina j a tupakka kuuluu suomalaiseen suo-kuokka-jussi perinteeseen. Ja kyllähän noi tilastot saa näyttää vaikka miltä kun ne esittää tietyssä valossa. En suostu elämään narkomaanien yhteiskunnassa. Olette itsekkäitä paskoja jos ette ymmärrä LOPETTAA huumeitten k äyttöä!!! Ja sitä paitsi mä en oo kännissä joka päivä! T:Tuomas
Tuomas olet loistava! Ihan oikeasti sinähän olet täysin pihalla. Sanot että esim. alkoholista poiketen huumeet ovat 'myrkkyjä'. Päihteistä tuskin mikään vetää vertoja alkoholin myrkyllisyydelle. Tästä johtuen etanolia käytetään mm. desinfiointiaineena. Ku n sinä juot tätä mainiota teknistä liuotinta, niin samalla desinfioit päästäsi sinulle näemmä niin tarpeettomia aivosoluja. Jotenkin vielä tuntuu, että sinä olet noiden sukupuolitautiesi kanssa hieman hukassa - tuot ilmi hämärää käsitystäsi, jonka mukaan sukupuolitaudit syntyvät tuosta vaan saatanallisen kannabiksen käytön myötä. Varo vaan seuraavan kerran kun tunget tupakkaa peräsuoleesi, sillä siitähän ne taudit vasta sikiävät. Vitsisi eivät suoraan sanoen enää oikein jaksa naurattaa, vaan mielessä herä ä järkyttävä epäilys, että sinä sittenkin olet tosissasi. Olet elävä esimerkki siitä, että mitä vähemmän asioista tiettää sitä helpompi niistä on puhua. T: Jeppe
Hei tuomas hei!!! Siis mistä kirjoittamastani saat sellaisen kuvan, että yritän nostaa huumausaineet (ei kahvin/tupakan/viinan) ikäänkuin jalustalle ja palvoa niitä? Kerro. Ja kerro myös, miksi tupakka ja viina eivät mielestäsi ole huumausaineita. Jos kaikki riippuvuutta aiheuttava on huumetta, niin silloin saippuaoopperatkin ovat. Tämä on logiikan periaatteiden mukaista. Kerro sinä, mikä elämisessä oikeastaan sitten on oikein tärkeää, jos sen universaalin totuuden olet onnistunut selvittämäään? Sit ä paitsi ei huumeiden käyttö ole minulle todellakaan tärkein asia maailmassa, eikä edes sieltä tärkeimmästä päästä. Kirjoitat myös jokseenkin ristiriitaisia asioita. Aiemmin kirjoitit, että poltat tupakkaa puoliaskia päivässä ja nyt sanot, että poltat v ain kännissä. Tarkoittaneeko tuo nyt sitten sitä, että olet joka päivä kännissä? Toisaalta sellainen juominen ei ole mielestäni ollenkaan vähäistä kuten itse sanot. Useimmat huumeet eivät ole myrkkyjä, toisin ku!in esim. alkoholi, jonka vaikutukset per ustuvat juuri sen elimistössä aiheuttamaan myrkytystilaan. Useimmat huumeet vaikuttavat sen sijaan elimistöön sen, johdosta että niiden molekyylit ovat rakenteeltaan samanlaisia kuin ihmisen aivojen omat välittäjäaineet, ja näin ollen ne vaikuttavat aivo jen reseptoreihin aiheuttamalla erilaisia tuntemuksia tai tajunnantiloja kuin normaalioloissa. Enkä minä todellakaan tarkoittanut, että unet olisivat huumetta. Se oli vain sitä ironiaa, josta sinä et tunnu edelleenkään käsittävän yhtään mitään, koska su htaudut elämään aivan liian vakavasti. Haukut huumeiden laillistamista kannattavia fanaatikoiksi, mutta itsehän olet täysin looginen, eivätkä kirjoituksesi sisällä yhtään tunteidenpurkauksia. Esittämiäni faktatietoja sinulla ei ollut pokkaa kommentoida, vaikka ne kumosivat aika monta käsitystäsi, vaan tarrauduit sivuseikkoihin, alennuit henkilökohtaisuuksiin ja suoranaisesti vaadit minua olemaan kirjoittamatta tänne enempää. Kukahan s! e tässä oikein fanaatikko on? T:Shamaani
Viina:se on kuin huume,sitä käytetään kuin huumetta.mutta viinaa ei saa sanoa huumeeksi?? Hieman palautetta TUOMAKSELLE:Eikö olisi jo aika katsoa peiliin?Mitenkäs hasis on luotu jossain helvetin esikartanossa?Sehän on kasvi!!!! Miten voit sanoa itseäsi tavalliseksi kansalaiseksi?jutuillesi ei voi muuta kuin nauraa!!ota asioista selvää ennen kuin alat tuoda niitä julki!!lue faktoja,tosiasioita,niitä löytyy paljon SKY:n sivuilta!!!!!!!!!!! Terveisin:MR.MOON
Shamaani elvistelee... on se vaan paska jätkä. Mee himaas jeesusteleen! Se ei tiedä näistä jutuista hevon vittuakaan.
Hei shamaani hei!!! Tuntuu jotenkin että yrität vain nostaa huumausaineet (ei kahvi/tupakka/viina) ikäänkuin jalustalle ja palvoa niitä. TV-n saippuaoopperoiden luokitteleminen huumeeksi tuntuu aika kornilta, eikö vain... No ilmeisesti et vain ole "vähä n kaikkea kokeiltuasi" kypsynyt näkemään sitä, mikä elämisessä oikeastaan on tärkeää. Mulle alkoholi ja tupakka on nautintoaineita (en tosin polta muutoin kuin kännissä) ja alkoholia juon vähän. Huumeet on murkkyjä niistä saa pirullisia tauteja. Olen aiva n varma, että jos helvetin esikartanossa luotu hassis laillistetaan meidän normaalien; tavallisten kansalaisten elo muuttuu sietämättömäksi. Toi sun heitto siitä että unetkin olisi huumetta sai mut kyllä piristymään. Enpä oo aikoihin moista paskaa lukemaa n joutunut! No ilmeisesti toi sun pumpuliksi pehmitetty pää ei ymmärrä, että ihmisillä on myös luonnollisia tarpeita (uneximinen). Kato nyt iso mies peiliin ja mieti mitä paskaa näille sivuille syydät!!!T:Tuomas
te onnettomat peräreiänritarit ,jeesus on kostava teille onnettomille ,tyytyisitte haisteklemeen omia pierujanne senkin hikipäät
mun kasvi kuoli ikävään kun se joutu pois mun luota. nyyh. miks meitä pilvipäisiä nuoria syrjitään? miksei ihmiset osaa suhtautua cannabis-tuotteisiin samalla tavalla kun viinaan?!! vittu tää maailma on vitun sairas pa ikka. terveisin karita&heidi
Jos nyt kerran sitten olet ihan oikeasti tosissasi, Tuomas, niin vastaan nyt sitten siltä pohjaltakerralla kaikkeen tähän mennessä kirjoittamaasi: Sanot, että "ihmisen päätä ei ole tarkoitettu pilattavaksi keinotekoisilla hallusinaatioilla. Ja mihinkä tämä "tietosi" sitten oikein perustuu? Nähdäkseni Raamattuun. Mutta missä se siellä sitten muka oikein sanotaan? Sen sijaan siellä kyllä sanotaan, että Jumala loi kasvit ja eläimet ihmisen hyväksykäytettäviksi. Sitä paitsi ei maailmankatsomuksellisilla argumenteilla ole minkäänlaista arvoa koko yhteiskuntaa koskettavissa keskusteluissa. Hashis ei voi aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Sen sijaan kyllä psyykkistä ja mahdollisesti myös sosiaalista, kuten esim. suklaan syönti tai Kauniiden ja Rohkeiden katselu. Hashis ei levitä sukupuolitauteja. Joskin esim. huuliherpeksen leviäminen on mahdollista, mutta se leviää myös, esim. samalla tavoin tupakkahuumeen jämien polttamisesta, saman pullon suusta juodun alkoholihuumeen juomisesta tai samasta suklaapatukasta haukkaamisessa. Suomen kielioppi ei todellakaan kärsi millään tavoin lainasanojen käytöstä, koska lainasanojakin käytettään suomen kieliopin mukaisesti. Sen sijaan esim. tietokoneiden käyttö olisi mielestäni ehdottomasti kiellettävä, koska ne ovat tuoneet suomen kieleen huomattavan määrän sellaisia lainasanoja, kuten "modeemi", "romppu", "disketti" jne. Heroiini eikä mikään muukaan huume aiheuta sukupuolitauteja. Sen sijaan, mikäli heroiinia käytetään suonensisäisesti samalla injektioneulalla, jota joku muu on aiemmin käyttänyt, tällöin on mahdollista, että sukupuolitauti tarttuu. Jos käytetään vain puhtaita neuloja, silloin sukupuolitaudin saamisen mahdollisuus on 0%, eikä siis todellakaan "100% varmuus aina". Hashiksen käyttö lisää rikollisuutta vain siinä mielessä, että sen myynti ja käyttö ovat Suomen lain mukaan rikollista toimintaa. Yhden hashiksen käytön hinta on useimmiten 20 - 40 mk joskus jopa 50 mk, eikä todellakaan "liene n.2000 mk". "Et saata hyväksyä" riippuvuutta aiheuttavien nautintoaineiden käyttöä ja sanot, että kaikki riippuvuutta aiheuttavat aineet tulisi kieltää. Kuitenkin sanot itse käyttäväsi tupakkaa, joka on tutkimusten mukaan kaikkein eniten riippuvuutta aiheuttava aine, mitä maa päällään kantaa. Se aiheuttaa erittäin voimakasta fyysistä, psyykkistä, että sosiaalista riippuvuutta. Koska et tätä kuitenkaan suostu valheellisen propagandan uhrina uskomaan seuraa katkelma faktatietoa (julkaistu In Health lehdessä Nov/Dec 1990): Alan eksperttien (lääkäreiden, tutkijoiden yms.) pyydettiin antamaan pistemäärä kullekin päihdeaineelle sen mukaan, kuinka helposti aineesta tulee riippuvaiseksi ja kuinka vaikea aineen käyttöä on lopettaa - mukana olivat siis fyysiset, psyykkiset, että sosiaaliset tekijät. Tulokset olivat seuraavanalaiset: Nikotiini (eli tupakka) 100, Crack 98, Alkoholi 81, Heroiini 80, Kokaiini 72, Kofeiini 68, Marihuana/Hashis 21, MDMA (eli ekstaasi) 20, LSD 18. Lisäksi Osmo Kontulan vuonna 1992 tekemässä valtakunnallisessa päihdeainetutkimuksessa todettiin seuraavaa: "Päihteiden keskinäisen kulutuksen vertailuissa onsäännöllisemmän käytön 'koukkuun' jäänyt tupakkaa kokeilleista noin 75 %, alkoholia maistaneista noin 50 %, mutta huumeita kokeilleista vain 11 %. Tämäkin huumeiden käyttö on ollut tupakointia ja alkoholin käyttöä epäsäännöllisempää ja lyhytaikaisempaa." Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan näiltä SKY:nkin sivuilta "Hamppu- infosta". Jos olet polttanut jo vuosia et varmasti pysty lopettamaan ihan tuosta vaan. Eikä lopettaminen tarkoita mitään kahden viikon tupakkalakkoa, vaan sitä, että ei käytä ainetta ainakaan säännöllisesti - esim. muutamaa kertaa vuodessa ei oikein voi lukea riippuvuudeksi. Sanot, että "elon kivistä taivalta" ei pidä mennä "keinotekoisilla hallusinaatioilla pilaamaan". Eikö sitten unien näkeminen pitäisi kieltää lailla? Mutta estäisikö unien kieltäminen kuitenkaan niiden näkemisen? Eikö aina tulisi olemaan ihmisiä, jotka näkevät unia? Sanot, että hashis on huume. Totta kai se on, on oma näkemykseni. Mutta mikä sitten oikein on huume? Kaikki nautintoa aiheuttavat asiat? Tällöin esim. Kauniit ja Rohkeat, suklaa, alkoholi, tupakka ja seksi olisivat huumeita. Vaiko kaikki fyysistä riippuvuutta aiheuttavat aineet? Tällöin esim. tupakka (nikotiini) ja alkoholi olisivat huumeita ja hashis taas ei. Itse pidän näin ollen ensimmäistä määritelmää parempana. Kyllä sinulla todellakin on selkeät mielipiteet, mutta ne eivät vain ole selkeästi perusteltuja. Siksi niitä ei ole täällä otettu vakavasti. Kun te nikotiinin orjat käytätte tupakkahuumettanne saisitte kyllä tosiaan minunkin mielestäni vähän ajatella muitakin kuin itseänne ja olla polttamatta tupakoimattomien ihmisten, varsinkaan astmaatikoiden ja allergikoiden, seurassa. Huumeiden laillistaminen ei todellakaan tarkoittaisi sitä, että niiden vaikutuksen alaisena saisi ajaa autoa - eihän alkoholinkaan vaikutuksen alaisena saa ajaa autolla, vaikka sen käyttö on sallittua. Sanot, että huumeiden käyttäjät (tai ainakin kannabiksen käyttäjät) ovat pohjasakkaa. Winston Churchhill käytti heroiinia ja Bill Clinton on nuoruudessaan käyttänyt kannabista. Ovatko(/olivatko) hekin mielestäni pohjasakkaa? Itse olen kokeillut yhtä sun toista ainetta ja kannabista olen polttanut useita kertoja. En todellakaan ole yhtään mistään muusta riippuvainen kuin ehkä korkeintaan alkoholista, jos nyt parin kerran kohtuullinen käyttö kuussa lasketaan riippuvuudeksi. En siis käytä säännöllisesti edes kofeiinia saatika sitten tupakkaa. En ole käyttänyt yli kahteen kuukauteen mitään muuta päihdeainetta kuin alkoholia ja sitäkin vain vähän, enkä elä "maanpäällisessä helvetissä". Jokainen ihminen haluaa jollakin tavoin paeta todellisuutta. Jotkut käyttävät huumeita (alkoholi, kannabis, heroiini...), jotkut katsovat kauniita ja rohkeita tai elokuvia, jotkut lukevat romaaneja, jotkut uskovat Jumalaan ("uskonto on oopiumia kansalle"), jotkut palvovat diktaattoria ja niin edelleen. Mitä helvettiä se oikein muille kuuluu niin kauan kuin siitä ei aiheudu haittaa muille? Jokatapauksessa huumeiksi lain mukaan määriteltyjen aineiden ollessa kyseessä olisi jokaisen hyvä etsiä asiasta faktatiedot itse, eikä sokeasti uskoa jonkin propagandalähteen auktoriteettiin - oli se sitten kirkko tai kannabisyhdistys. T: Shamaani
Hei sinä NORMAALI ihminen! Kuka helvetti sinut on oikein pakottanut tulemaan näitä SKY:n sivuja lukemaan???
Moi vaan kaikki!Miksi suomen kansa on niinnarkofobista??Kun viinaa ja lääkkeitä vedetään sekaisin,niin sitä pidetään normaalina? Mutta jos poltat jointin,niin johan nousee haloo!!!heti on kaikki valistamassa huumeiden vaaroista yms.Kannabis on paljon parempi nautinto-aine kuin esim.viina!Moniko ihminen on kuollut viinan yliannostukseen??vastaus:tuhannet, ja luku ei varmasti edes riitä!!!!!!!!!!!! Mutta moniko on kuollut kannabiksen käytön takia????vastaus:EI KUKAAN!!!!!!!!!!!!!! Kannabis lailliseksi heti,niin johan saa rauhassa rentoutua!!!Varmasti tippuvat myös viina päissään tehdyt murhat yms.väkivaltaisuudet! Mikä onkaan mukavampaa kuin,rentoutua raskaan työviikon jälkeen kunnon JOINTILLA!!!!!!!!! Terveisin:MR.MOON
Pitäkää te kannabistyypit ne juttunne ominanne, älkääkä tulko niitä NORMAALEILLE ihmisille tyrkyttämään. Jos tässä tarkotuksena ei oo vaan rahantulo niin PITÄKÄÄ JUTTUNNE!!!!!
No niin niin; millähän perusteella mua nyt yritetään mustamaalata impparix!? Mullon vaan selkeet mielipiteet, joita te saatanan narkkarit ette pysty sulattaa. Ei hasaa pidä käyttää se aiheuttaa ongelmia (sex-tauteja, rahattomuutta, riippuvuutta, jne...). Kun te myrkkyjen orjat käytätte niin aineitanne, niin ajatelkaa vähän muitakin kuin itseänne! Mm. autonajo tokkurassa ei oo kovinkaan terveellistä mutta silti te paskiaiset teette sitä! Sitä paitsi onx impparit teistä jotenkin alemmassa kastissa kuin ns. 'ruohopäät'?? Mun mielestä te ootte pohjasakkaa koko hassis-porukka!!! T:Tuomas
äää
ai Tuomas onkin imppari, no sehän kertoo kaiken.
Tuomas on nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta ei hän muuten voisi noin tyhmä olla, tiesithän tuomas kulta, että liuottimien haistelu vaikuttaa erittäin haitallisesti aivoihisi, joten siirrypä sinäkin haitattomaan hashikseen. t.taisto
Te saatanat ette ymmärrä, että minä todella tarkoitan sitä mitä kirjoitan! Hassis on huume ja voi aiheuttaa sukupuolitauteja. Kun sätkä kiertää niin siitähän voi saada huuliherpeksen tai muun vastenmielisen komplikaation. Vittuako mulle sitä paitsi vittu ilette satiirin oppimisesta; mulla se taito on ollu jo koko 21-vuotisen elämäni ajan. On hauskaa nähdä huumefanaatikkojen todistelevan myrkkyjensä puolesta, onhan se kuitenkin selvää, että hassis on huume vaikka muut vastaan väittää! Ette vaan näytä tajua van; ette näe metsää puilta. Kun kerran kokeilee hasaa on kynnys vahvempiin huumeisiin siirtymiseen matalampi. Sitä paitsi en ymmärrä nykyisen viihdeteollisuuden pakkomiellettä nostaa hasis jalustalle ja palvoa sitä (vrt. kannabiskasvin lehti)!!! T:Tuomas
Te saatanat ette ymmärrä, että minä todella tarkoitan sitä mitä kirjoitan! Hassis on huume ja voi aiheuttaa sukupuolitauteja. Kun sätkä kiertää niin siitähän voi saada huuliherpeksen tai muun vastenmielisen komplikaation. Vittuako mulle sitä paitsi vittu ilette satiirin oppimisesta; mulla se taito on ollu jo koko 21-vuotisen elämäni ajan. On hauskaa nähdä huumefanaatikkojen todistelevan myrkkyjensä puolesta, onhan se kuitenkin selvää, että hassis on huume vaikka muut vastaan väittää! Ette vaan näytä tajua van; ette näe metsää puilta. Kun kerran kokeilee hasaa on kynnys vahvempiin huumeisiin siirtymiseen matalampi. Sitä paitsi en ymmärrä nykyisen viihdeteollisuuden pakkomiellettä nostaa hasis jalustalle ja palvoa sitä (vrt. kannabiskasvin lehti)!!!
Moro! Te aivottomat alaikäiset pikkunerot, voitte painua kiss fm:n hotelliin, kun se taitaa olla oikeampi paikka noille jutuille!!! http://www.kiss.fi/hotelli
Tuomas ! Alat oppia satiirin jaloa taitoa. Onnitteluni !
Tiesitteko etta muinaisen fossiili hevibandin Iron Maidenin levymyynnin kolme karki maata vuonna -96 ovat Puola, Romania ja Suomi-Finland!! Hajotkaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Terveisin Vittu ja Mulkku
Tiesitteko etta muinaisen fossiilihevibandin Iron Maidenin, suomen levymyynnin (vuonna -96) ohittaa ainoastaan Puola ja Romania... hajotkaa hahahaahhahahahahhahahahahahhahahahahahahh terveisin Vittu ja Mulkku
Ei pijulauta TUOMAS, muttei se vaan TOIMI!!! USKO vain, ihan sanaa!!!!!
Olkaamme onnellisia, olkaamme raittiita, olkaamme sukupuolisesti häveliäitä, sillä elon kivinen taival on meille lahjaksi annettu. Ei sitä pidä hyvät ihmiset mennä keinotekoisilla hallusinaatioilla pilaamaan. Olkaa huumeettomia, terveitä nuorukaisia joi sta rakentuu tulevaisuuden Suomen kestävä selkäranka. Isänmaamme on varttunut hennosta nuoresta versosta kypsästi humisevaksi hongaksi, joka kaipaa huolenpitoa. Mutta se ei onnistunut jos te saatanat tärväätte aivonne ja sukuelimenne hassiksella ja muilla myrkyillä. Sitä paitsi siihen mennee rahaakin tuhansia markkoja päivittäin. Lopettakaa itsenne myrkytys! Tuomas.
kijuu kuin hampulla tapettava sika TEEMME SIITÄ MAISTUVAN PADAN SEURAAVAAN MAINOKSEEN TCH OPIUM p.s kuolemanhaju mystsen pelottavaN KIEHTOVAAA; TIEDÄMME3SEEN, ETTÄ TOISENSA TAPPAMINANEN SUUTUTTAA MUUT (OLEN AIKA DOWNEREISSA) -- JOTEN PITÄKÄTOISISTAANNE HUOLTA.HAHAHAHAHAHAHAH EHEHEHEH HEHEHYE RYRYYRRHNHY7HRHDYY6HC
Paljon pusuja ja paksuja...dubereita Hannalle toivoo Sampo
rauhaa ja rakkauttahippityttönne hanna
anteex etten oikein osaa kirjottaa ja anteex et oon olemas ja anteex et selitän tääl yksinäni ja anteex et pyydän anteexhanna
kertokaa mulle koska trulee kesä ja koska mä saan istuu koivun alla ja poltella... runoilijana olen lyömätön. tulis nyt vaan se ens viikonloppu... hanna (mä lähetinb noi sairaan kaunis maailma viestit...)
"taas uudet pokat, anna mä testaan. haloo vittu pankaa nyt vittu ne valot takas pliis. mut ulkon se toimii. käy tzekkaan. totuus. sairaan kaunis." -elokuvasta sairaan kaunis maailma. SUOSITTELEN=)
ensi viikonloppuna on sit aika. eka kertaa...sairaan kaunis maailma...suosittelen...
Kuka vitun originelli Shamaani??!!??
Oletpas sinä nokkela ja jopa ironinen. Eipä silti, meitä epäileviä tuomaita on kyllä maailma ja Suomikin pullollaan. Vaikka eihän meillä kyllä riitä aivokapasiteetti moista korkealentoista saarnaa pilaksi käsittämään; toisin kuin hasiksen voimalla ajattel evilla veljillämme/siskoillamme, jotka oitis tajusivat tekstisi olennaisen sisällön. Pauliina
Tiedoksi "Shamaanille", joka ilkeämielisesti on riistänyt minun virallisen nimimerkkini ja DJ-nimeni, ja kaikille muille, jotka ovat ottaneet Tuomaan jutut tosissaan, että on olemassa sellainen kirjallisuuden tyylisuunta, joka satiiriksi tahi ironiaksikin joskus manitaan, jossa esim. juuri joidenkin piirien näkemyksiä kärjistetään tarkoituksena saada kyseiset piirit tajuamaan kritiikin, jota he eivät selväsanaisesti pysty dogmaattisuutensa johdosta hyväksymään. Edellisen virkkeen pituudesta johtuen liene e vielä syytä selventää, että tämän viestini tarkoitus oli kertoa teille, jotka ette sitä vielä ole nähtävästi tajunneet, että Tuomaksen viestit ovat olleet VITTUILUA erilaisten päihdeaineiden laillistamisen vastustajain yleisesti käyttämistä argumenteist a, eikä niitä näin ollen ole tarkoitettu tosissaan otettaviksi. Joo...- Se alkuperäinen ja oikea "Shamaani"
Hei kuninkaat, tulettehen sitten polttamaan vaikka mun postilaatikolle. Olisi kesä ainainen ja loppuisi tämä lumisade.
En saata hyväksyä päihteiden tahi riippuvuutta aiheuttavien nautintoaineiden käyttöä. Kaikkinaiset aineet jotka aiheuttavat riippuvuutta tulisi kieltää. Itse poltan, tosin vain tupakkaa ja vain n. reilun puoli askia päivässä eikä minulla ole tupakointiin muodostunut minkäänlaista riippuvuutta. Sitä paitsi kerran huumeita kokeiltuasi olet maanpäällisessä helvetissä. Olet koukussa paholaisen välikäteen mm. hassikseen. Älkää hyvät ihmiset harrastako huumausaineita!T:Tuomas
i'm flying high... high... gotta have some p..sy tonite i'm in heaven/hell syndrooma...
Kannabis on jumalten lahja ihmiskansalle. Täsmä osoituksena mielenkiintoinen tieteellinen fakta kannabiksen vaikutuksesta säätilaan! Ystävieni kanssa sauhutellessa, olemme havainneet, että poikkeuksetta on joko sade lakannut ja/tai taivas seljennyt välittömästi polttamisen jälkeen. Tämä on useilla kymmenillä polttamiskerroilla todettu fakta! Siis poltellaan ja meillä on aina kesä! Terveisin: Ylä-Bundoksen kuninkaat
Tuomas se jaksaa trollata yhä vaan...
Smoken,smoken,smoken...it`s good for your brain! why don't you try again! kannabiksen ystävä hyvä KESÄHEINÄ
Hhahahahahaah, tuomas on koomikko!! Ompas kalliit paukut, 2000Fmk/kerta... Ei kai nyt sentaan minkaan huumeiden ole sinansa todettu aiheuttavan AIDS:a...likaisten neulojen ja epapuhtaiden aineiden sitakin enemman. Terveisin Shamaani
Täytyy myöntää, että Tuomaksen väitteet pitävät paikkansa.t:mä vaan
Tietääkö kukaan saako itä rovaniemeltä halvalla hashiksen palasia??????
Nuoriso turmeltuu, eikö mitään voida tehdä jotta nykyinen sukupolvi saisi puhtaan, terveen, HUUMEETTOMAN elämän joka olisi elämisen arvoinen. Huumeet aihettavat sukupuolitauteja, minulla on siitä varmaa näyttöä (jonkun tutkimuksen mukaan jopa suonensisäi set eli ruiskutettavat huumeet aiheuttavat AIDSia). Sitä paitsi hashiksen käyttö lisää rikollisuutta, yhden käytön hinta lienee n.2000 mk. Ei kenelläkään voi olla tällaisia summia käytettävissä päivittäin. Rahat siis ryöstetään hakkaamalla puolustuskyvytt ömiä vanhuksia. Siunausta.Tuomas.
Tuomas!!! Oletsa aivan tosissasi vaittaessasi heroiinin aiheuttavan sukupuolitauteja? Ja toiseksi 'onx pilvee' kysyja 100% varmuudella tarkoittaa nimenomaan kannabis tuotteita eika mita tahansa huumeita, kuten mainitsemaasi heroiinia. Terveisin Sampo
Oh,mikä viestien paljous ilahduttikaan mieltäni luettuani jälleen kerran tätä 'legalize it'-viidakkoa. Vaikka valtaosa onkin negatiivista palautetta, niin on ihailtavaa, että olen herättänyt ajatuksia. I love myself. Tosiasiassa olen huolestunut: Jos kann abis kerran auttaa käyttäjiään laajentamaan tajuntaansa tai ainakin rentoutumaan, miten tuotos voi sitten olla tämmöistä 'nussi minua-minä nussin sinua'-linjaa ? Onko laajennettavaa sittenkin liian vähän jo ennestään, jotta voitaisiin puhua EDES normaalista aivokapasiteetin käyttöönotosta pilven vaikutuksen alaisena ? Marin kaveri, asiasta olen yhä sitä mieltä että en soisi kannabista edes dekriminalisoitavan. Abs olutely against it. Kaikki tai ei mitään. Olkoon vaan mustavalkoista tai perustelematonta. Eiköhän tällä taas irtoa muutama huomautus sukupuolielämästä tai sen puutteesta. Love, Pauliina
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että huumeet eivät sovellu ihmisen psyykelle eivätkä ne näin ollen tulisi olla laillisia. Sitä paitsi suomen kielioppi ja sanasto kärsii vierasperäisten sanojen kuten hashis ja ekstasy -käytöstä. Korvaani särähtää ikä västi mm. nuoreison suosima "onx pilvee" termi joka ilmeisesti tarkoittaa huumetta esim. heroiini joka 100% varmuudella aiheuttaa aina sukupuolitauteja, esim. visvasyylää.Tuomas
mua haluttaa... mä haluan kullia ja kovasti mutku en saa keltään! tv: pauliina
Tuomas kulta.Hasis/marihuana ei aiheuta fyysistä eikä psyykkistä riippuvuutta kohtuu käytettynä. Ja tuo sun väläytys "levittää sukupuolitauteja" antoi kyllä ainakin mulle hyvät naurut. professori
Joka kotiin oma TORSTI!!!!
Ja Tuomas voi sitten työntää päänsä takaisin disinformaation likakaivoon. Sain hyvät naurut, toivottavasti sinäkin. Kiitos
Huomaa, että valtaosa "roinan" kannattajista ei osaa ajatella pitkäjänteisesti eikä ymmärrä syy/seuraus -suhdetta. Ihmisen päätä ei ole tarkoitettu pilattavaksi keinotekoisilla hallusinaatioilla. Riippuvuutta aiheuttava hashis voi levittää sukupuolitautej a ja sen käyttö on ehdottomasti kriminalisoitava.ELÄMÄ MAISTUU ILMAN MYRKKYJÄKIN! terveisin Tuomas
Olen ruohopää täältä Forssasta, Enkä tajua minkä H...tin takia virkavalta vainoaa meitä tajunnanlaajentajia. V...u tänäänkin kun tulin kaverin kanssa kotiin, niin kytät ajo noin 10min. sisällä 5 kertaa edestakaisin sen talon edessä jossa asun...(kerrostalossa asuu muitakin ruohopäitä...:) ) Aivan sairasta... T: Smoking Feels good P.S. Käytän ganjaa myös lääkkeenä astmaani ja voin kokemuksesta kertoa että se AUTTAA!!!
Kiinnostaisi tietää, mitä ovat kannabiksen vastustajat mieltä täälläkin joidenkin tahojen esittämästä dekriminalisaatioajatuksesta (vrt. legalisaatio). Etenkin aiemmin esillä olleiden laillistamista vastustavien henkilöiden (Pauliina, et kai anna muutaman kusipäisen kommentin häiritä itseäsi) kommentteja kaivataan. terv. edelleen asialinjalla Marin kaveri
Älä Teemu Teekkari isottele...
Ylläpito voisi poistaa nuo hiljattain ilmestyneet dublikaattiviestit näiltä palaute-alueilta. Esim. ">>'Kuka tykkää kamasta...'"-alkuinen viesti on tällä alueella noin kymmenisen kertaa...
Hinkki onpi piipuntapainen. Yleensä vesiämpäristä (10l), vedestä, pohjattomasta muovipullosta ja foliopesästä koostuva hökötys. Muovipullo ja vesi laitetaan ämpäriin ja foliopesä pullon korkin paikalle. Sytyttämisen jälkeen pulloa nostetaan kunnes se on t äyttynyt herkullisesta savusta... Boooooooooohhhhh! T: Teemu-Setä
Hinkki onpi piipuntapainen. Yleensä vesiämpäristä (10l), vedestä, pohjattomasta muovipullosta ja foliopesästä koostuva hökötys. Muovipullo ja vesi laitetaan ämpäriin ja foliopesä pullon korkin paikalle. Sytyttämisen jälkeen pulloa nostetaan kunnes se on t äyttynyt herkullisesta savusta... Boooooooooohhhhh! T: Teemu-Setä
Kuka tietää mikä on hinkki? Jos joku on kokeillut, niin kertokoin kokemuksestaan tai useammistaan - myös joukkuehurma käy! toivoo kusiränni
>>"Kuka tykkää kamasta..." No Teemu Tykkää mutta kokemusten laaja kirjo pysykööt omassa tiedossaan. 'Kama' pysyttylee lähinnä kannabislinjalla ja sitä palaa päivästä riippuen yksiköstä viiteen. Viidennen jälkeen sitä kaipaa kunnon 'pökkichattia' joten SKY:lle: JÄRJESTÄKÄÄ sellainen! Lähdenkin tästä lataamaan isoisä-mallista ja surffaamaan ylempiin sfääreihin. T: Karstakupille joutunut.Ps. oHhOh... TuLiPa JuhHlalLLinEn Olo...
Eikö täällä ole ketään "Irti tussauksesta" -ihmisiä. Toivoisin vastausta erityistesti Lissulta... torstikikin käy.
Myssyä hoitui joten, Pauliina, Sorry toi tiukkaotsainen/pamihuuruinen letkautus. Alkup. juttu alkaa olla jo kateissa joten pidä ittes pilvessä. T: Teemu Kutila - Legalize It Now
Voi Pauliina! Ota mut kyynärpäätä myöten, rakas! Terveisin nimimerkki "Joukon huolestunut perheenäiti".
Eilen lensin liian matalalla. Terveisiä äidille, toivoo nimimerkki "Joukko huolestuneita perheenäitejä".
Pauliina.... anna mulle piiskaa!!!!!!!!!! olen ollut paha poika............heehhhehehe heheheheheehheh, autch!
Pauliina Dominator!!!!
Pauliina tulisi julistaa SKY:n viralliSEKSI sex symboliksi!!!!!!!! Terveisin Sairas
JEEES!!!!!!!!!! Polttakaa vapaasti vappuna toivoo nubo
Taas tuntuu olevan kaupunki kuivana. Mikä vittu näitä luukkuja riivaa kun ei o pilvee perkele! T:Teemu Kutila
Ei ilmeisesti tullut vielä selväksi, että puutteesta minun mielipiteissäni nyt viimeksi on kysymys. Ellei niemsi myös ole Pauliina. Tv ja videot se alkuperäinen
Mielipiteesi taisivat vihdoinkin tulla selviksi, Pauliina. Joka tapauksessa, hyvää pääsiäistä, jos sattuisit vielä tämän viestin ajoissa näkemään. paastonajan terveisin Marin kaveri
Paitsi vielä; jos kannabis joskus vielä laillistetaan, olen teille kaikille anteeksipyynnön velkaa. Niin kauan kuin sen käyttäminen/tuottaminen/myyminen/hallussapitäminen on laitonta, minä toivotan sen käyttäjät hevon kuuseen. Teillä on oikeus mielipitees een, mutta ei vapaaseen käyttöön. Pauliina
Keep your opinions. Minä pidän ainakin pääsiäisloman vapaata tältä foorumilta. Rakkaudella Pauliina
hey pantera rules!!!!!where about in the states you frommmmm?????soon-to-be psychonaut Dallas , any chance??????!!!!!!!!!
hello from usa i cant understand you but fuck it we all get high!!!! pantera rules!!!!!!!!
drugs are good...........................yam yam ................................................ drugs are GODS, ay!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! agree? (still) soon-to-be psychonaut
HIIIIIIIIIIIIIIIIIIIGHHHHHHHHH everyone..................how are you lil darlings....Im fine thank you................. anyone tried compination 2-CB and MDMA well Im bout to drop some...........and just to remind ya Weed is Breath of God, folks!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! soon-to-be Psychonaut
ootsa noin naivi pauliina siis ovatko kaikki lait mielestasi tehty rajoittamaan ja helpottamaan elamaa.......... sahan oot ihan tympeekin viela tai sit saet tunne lakia smoke a joint make a point
Onko tässä siis, Pauliina, toisin sanoen kysymys elämäntapa- tai mielipidevainosta, eikä siitä, että yhteisen hyvän nimissä puututtaisiin asioihin, jotka ovat todellinen uhka yleiselle hyvinvoinnille (streovarasesimerkkisi oli lievästi sanottuna ontuva)? Kerropa, Pauliina, kuinka esimerkiksi minä ja elämäntapapilveilijäystäväni vahingoitamme toimillamme yhteiskuntaa tai muita yksilöitä ympärillämme. Kummastuttamaan jäi myös se, mistä päättelet kannabiksen laillistamisen Suomessa olevan mahdotonta tai miks i alennut keskustelemaan kanssani, jos et kuitenkaan usko mielipiteilläni olevan mitään käytännöllistä merkitystä? edelleen ystävällisesti Marin kaveri
Pauliina, Pauliina.......heeheheheehehhe Sa siis uskot ettei kannabista laillisteta ja siksi pidat 'tiukkapipoisen' asenteesi... Mitapa jos eraana kauniina paivana kannabis laillistettaisiinkin Suomessa, minka Kannan sa silloin ottaisit. Uskoisitko edelleenkin politiikkojen ja paattajien erehtymattomyyteen?!? Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa Nm. GreenFinger
Et loukannut jos vaikka yrititkin. Like I said, Suomessa on mielipidevapaus. Se vaan ei tarkoita samaa kuin vapaus tehdä mitä haluaa. On olemassa lakeja, jotka on säädetty sekä RAJOITTAMAAN että HELPOTTAMAAN elämää. Tiedän, että kannabiksen käyttäjä tunte e varsinkin ne rajoitukset, koska joutuu itse rikkomaan lakia saadakseen toteuttaa haluamataan elmäntapaa. (Juuri siitähän pitkäaikaiskäyttäjillä, jotka eivät ole sortuneet kovimpiin aineisiin, on kysymys. Elämäntavasta.)Mutta eiköhän näin ajattele myös v aikkapa stereot varastanut nuori (tai vanha), joka joutuu tekosistaan vastuuseen lain edessä. Että lakia olisi muutettava ja vähän äkkiä. Jokaista ei voi miellyttää. Hasiksen laillistamisen puolesta puhujat ovat niitä, jotka tässä tapauksessa joutuvat nie lemään katkeran tappion -vaikka yritys kieltämättä onkin kova. Koska uskon, ettei kannabista laillisteta, jatkan rajoittuneiden näkemysteni jakamista myös sinun kanssasi. (Älyn) valoa kansalle toivoo Pauliina
Sanottakoon selvennykseksi, että en tarkoittanut kirjoitustani sen suorasanaisuudesta huolimatta loukkaukseksi. Tärkeintä on kuitenkin nyt, Pauliina hyvä, että on päästy edes osittaiselle asialinjalle. Ilmeisesti merkittävin Sinua kannabiksessa häiritsevä asia on sen käsityksesi mukaan riippuvuutta aiheuttava ja kovempiin aineisiin siirtymistä edistävä luonne. Minulla on näistä kannabiksen hypoteettisista ominaisuuksista hieman erilainen käsitys. Minäkin tunnen useita kannabiksen käyttäjiä, usean vuoden a jalta, ja 1)vain kaksi (vrt. 20) heistä on tietojeni mukaan koskaan käyttänyt kovempia huumeita (sanottakoon nyt, että minä en henkilökohtaisesti hyväksy 'kovien huumeiden' käyttöä, joskaan en mielipiteestäni huolimatta kannata amfetamiinin, opiaattien ta i psyykenlääkkeiden käytön kriminalisointiakaan) eikä heistä kenelläkään ole ollut merkittävämpiä riippuvuusongelmia kannabiksen suhteen. Näilläkin sivuilla mielestäni melko selkeästi esille tuotu asia, !mahdollinen! psyykkinen riippuvuus kannabiksen käyt töön, on seikka joka omasta mielestänikin on aivan todellinen ongelma, mutta ei absoluuttisessa mielessä (kuten itsekin totesit) niin, että kaikista kannabiksen kokeilijoista tai edes vakiokäyttäjistä tulisi narkomaaneja. 2) Olen huomannut, että esimerkik si vastoin Sinun sanojasi kannabiksen saatavuus ei tunnu olevan kieltolaista huolimatta kovinkaan vähäistä. 3) Muutaman henkilöhistorian valossa on ilmeistä, että kannabiksen käyttökään ei ole aina syrjäytyneiden, epäsosiaalisten ja passi! ivisten ihmisten puuhia... Lopuksi, MISTÄ KANNABISRIIPPUVUUDESSA ON MINUN NÄHDÄKSENI KYSYMYS: Jotkut ihmiset ovat jo päihdeainekokeilunsa (oli kysymys alkoholista tai 'huumeista') alkuvaiheessa alitajuisesti päättäneet, että heistä tulee päihdeaineriippuvaisia ja tällaisia henkilöi tä tuntuu olevan vaikea saada muuttamaan kantaansa aivan pian (vaikka, luonnollisesti, se on mahdollista). Lisäksi vaikuttaa (toisen käden tietoni perusteella) siltä, että mitä suurempi kaupunki ja mitä nuorempi henkilö, sen suurempi on riski huumausainer iippuvuuden kehittymiseen. Mietipä toki sitä, että kannabiksen käytössä sosiaalisilla tekijöillä saattaa olla huomattavasti suurempi merkitys kuin itse aineella. pitkän matematiikan C:lla, Elämän isolla E:llä Marin kaveri P.S. Minäkin hoidan kirjoitustyön i 'selvin päin', ja keskittyneen tajunnanlaajentamisen (kyllä: kannabista voi käyttää muuhunkin kuin vain päihdeainetarkoitukseen) säästän hiljaisiin hetkiini.
Itse asiassa, mikäli joku päättelee minun jääneen ilman munaa, niin on syytä otaksua, että hän saattaisi haluta kommunikoida myös alapäällään. Siksi verbaalisuuden korostaminen tässä tapauksessa oli paikallaan. Ellet se sitten ollut sinä...? Pauliina
autch, autch............................... verbaalinen viestinta taitaa itse asiassa ollakin yksi harvoista kaytettavissa olevista kommunikoinnin valineista talla meidan....... 'narkomaaniareenalla' terveisin Kulli
Vaikka et ansaitsisi huomiota ollenkaan, niin ANNAN silti sinulle SITÄ, koska sinä et varmaankaan ole SAANUT SITÄKÄÄN elämäsi aikana kovinkaan usein. Vihainen en suinkaan ole enkä liiemmin puutteessakaan. Mutta, jos sinulla on mitä tarjota, niin fine, ann a tulla. Verbaalinen viesti olisi kiva:) Pauliina
Pauliina ei oo saanu munaa...........ja siksi Pauliina on vallan angry...
Rakkaani,jos en puolla enkä kiellä vaan kylmästi tyydyn kohtalooni lapsellisena lukiolaisena (ne ajat valitettavasti ovat ohi), suotko minulla oikeuden typeriin mielipiteisiini ? Vaikka en olekaan hasista koskaan polttanut, olen nähnyt, mitä se saa aikaan . Turhan moni hasista huvikseen kokeillut ystäväni käyttää nyt kovempia aineita. Still, he ovat edelleen ystäviäni, vaikka he ovat aivan eri ihmisiä kuin silloin, kun heihin tutustuin. Ehkä joku osaa rajoittaa omaa käyttöään, mutta jos hasis laillistetaan , sen saatavuus helpottuu niin, että yhä useammat pääsevät sitä kokeilemaan. Ja, prosentuaalinen osuus niistä, joiden kohdalla se johtaa kovempiin aineisiin, kasvaa. Siksi, dear friend, en hyväksy hasiksen laillistamista. Jos mielipiteeni ovat jääneet sin ulle epäselviksi ja kannanottoni ristiriitaisiksi, pahoittelen. Mieltäni nimittäin avartaa vain hetkittäinen ärtymys ja tajuntaani laajentaa ainoastaan pyrkimys ilmaista itseäni mahdollisimman selvästi. So, ehkä mielipiteeni eivät ole ! sopivia tälle sensuroimattomalle palautepalstalle vaan ainoastaan Pirkka-lehden mielipidepalstalle, mutta kenelle esittäisit loisteliaita näkemyksiäsi ja kenen mielipiteet voisit kerta toisensa jälkeen 'kumota' ilman minua. Siksi jatkan ristiriitaisia kan nanottojani täällä. L+L+E+E+E+M, Pauliina (viimeinen matematiikasta, siksi näin irrationaalinen)
hyvät sivut!
"Kama" on opiatteeja ja vain opiaatteja eli oopiumia ja sen johdannaisia mukaanlukien puolisynteettiset ja synteettiset valmisteet: morfiini, petidiini, oopiumi, heroiini, metadoni, dekstrometorfaani, dioksyheroiini, oksymorfiini, oksikoni, kodeiini jne. Siis välttäkäämme kama-sanan käyttöä puhuessamme muista herkuista kuin opiaateista. tv. roijointti
Vaikket, lukiolainen(?) Pauliina, edelleenkään vastannut kysymyksiini, niin kommentoisin silti uusinta kannanottoasi. Vaikuttaa kovasti siltä, ettet ole vielä ehtinyt selvittää itsellesi, mitä oikeastaan haluat sanoa. Olet, ensinnäkin, sitä mieltä, että kannabiksen poltto on haitallista, koska se on laitonta. Tämä näkemys kertoo sokeasta uskosta auktoriteettiin ja sen erehtymättömyyteen. Toiseksi, sanot että kannabiksen poltto on kiellettävä, koska se on käyttäjälleen vaarallista, mutta et kuitenkaan kykene perustelemaan, miksi aivojen välittäjäaineisiin oletetusti luonnollisella tavalla vaikuttava kemiallinen yhdiste olisi terveydelle vaarallisempaa kuin aiv osoluja tuhoava ja erilaisia sisäelinsairauksia aiheuttava liuotin. Kolmanneksi, olet sanonut olevasi sitä mieltä, että kannabiksen käyttö on kunkin oma asia, mutta siitä huolimatta kannatat ns. huumeiden ehdotonta käyttökieltoa. Olisiko niin, että Sinun kannattaisi tarkistaa suhtautumistasi tähän yhteiskunnalliseen kysymykseen (kannabiksen käyttöön ja kannabiksen käyttäjiin) ja vasta sen jälkeen tuoda mielipiteitäsi julki edes tällaisella 'narkomaaneille tarkoitetulla' foorumilla. Todellisen mielipiteen löytämisessä lienee avuksi uudenlainen suhtautumistapa: Sinun ei, Pauliina, tarvitse rakastaa kaikkia kannabiksen polttajia saatika kannabiksen polttoa itsessään, vaikka hyväksyisitkin sen, että muillekin ihmisille on hyvä suo! da ne samat oikeudet ja vapaudet joista itselleenkin antaa luvan nauttia. Ethän toki ole tyhmä, joten pystyt kyllä kanavoimaan turhautumisesi ulospäin kehittyneemmälläkin tavalla. ystäv. terveisin itsekin itsehillintää opetteleva Marin kaveri
Yeeeeeeeeess!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! back in business, sweethearts!!!!!!!!!!!!!! I'll tell you this only once............... DRUGS ARE DAMN GOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOD luv y'all
kysyisin vaan etta kuka on maarittelemaan toisen ihmisen ns. tervejarkiseksi tai painvastoin, kun edes psykiatrit eivat siihen aina kykene... miksihan kannabiksen harrastajia hyvin usein verrataan juuri kyseisiin 'sosiaalitapauksi in', joita mm. Sorkan kurvissa monesti joutuu nakemaan...epailematta hemmot siella ovat tillintallin, mutta tuskinpa pilvesta. Joo ja se etta pilvi hemmot elavat fattan rahoilla on ainakin itseni ja hyvin useiden tuntemieni ystavien kohdalla pelkaa tietamattomie n pannettelua. Rahat eivat tietenkaan ole... 'huumerahoja', kuten moni varmaan luulisi, vaan ansaittu kovalla duunilla korkeissa viroissa. Joten kaikille kateellisille non-kannabisteille joita taatusti kotimaastani Suomesta loytyy: SYOKAA PASKAA JA HAJOTKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
And, I'm not. Pauliina
And, I'm not. Pauliina
Jos olisin alkoholisti, niin elämäni olisi kuitenkin kivempaa kuin hasista työkseen polttelevilla. Viinaa saa ostaa vapaasti ja juodakin, mutta hasiksen poltosta joutuu EDESVASTUUSEEN. Eipä siinä sen enempää tarvitse näennäisfilosofiaa harrastaa, että ymm ärtää, mistä on kysymys. Ellei sitten halua viisastella ja peräti lähettää vastinetta tämän narkomaaniareenan palautesivuille. Ja vaikka haluaakin, niin onhan se asia silti niin, että siellä Pirkka-lehdessä voisi jopa saada tehtyä asiansa selväksi, koska sitä lukevat myös täysi-ikäiset. Tämä 'foorumi' on aivan muille tahoille suunnattu, vaikka tänne joskus joku älykkö eksyykin. Joskus jopa selvänä. Pauliina (rules)
Jos olisin alkoholisti, niin elämäni olisi kuitenkin kivempaa kuin hasista työkseen polttelevilla. Viinaa saa ostaa vapaasti ja juodakin, mutta hasiksen poltosta joutuu EDESVASTUUSEEN. Eipä siinä sen enempää tarvitse näennäisfilosofiaa harrastaa, että ymm ärtää, mistä on kysymys. Ellei sitten halua viisastella ja peräti lähettää vastinetta tämän narkomaaniareenan palautesivuille. Ja vaikka haluaakin, niin onhan se asia silti niin, että siellä Pirkka-lehdessä voisi jopa saada tehtyä asiansa selväksi, koska sitä lukevat myös täysi-ikäiset. Tämä 'foorumi' on aivan muille tahoille suunnattu, vaikka tänne joskus joku älykkö eksyykin. Joskus jopa selvänä. Pauliina (rules)
HASIS JA KILJU LAILLISEKSI JA VÄHÄN ÄKKIÄ Tv:Kapteeni Sahti
By any means necessary ! T: che
KYLLÄ!!!!!!!!! OK!!!OK!!!!
Hi! I enjoyed visiting your country immensely and was even more delighted when I found this fascinating website. I was wondering if you guys could teach me to inhale. Rgds, Bill
niin tosta haposta viela et kolmen paivan tripit eivat ole sit kovin hauskoja... sita vaan alkaa lopulta miettii et kaviko tassa tosiaan nain. No kaikesta on selvitty...toistaisesti hyvaa juhannusta jullille
Onko Suomessa mariuhuanaa? Siinapa vasta kysymys... Mita muuten on mariuhuana???? Nm. Naima
ai niinkos se olikin et voi pitaa myos hauskaa selvanakin. Miks kukaan ei kertonut mulle sitaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa aaaaaaaaaaaaaaaaaaaarrrrrrrrrrrrrrggggggghhhhhhh nm. antakaa armoa
Voi itku, miksi te kuvittelette, että kaikki jotkaeivät käytä kannabista ovat alkoholisoituneita, yhteiskunnan hyväksyntää kaipaavia luusereita? Eikö pikku mieliinne ole juolahtanut, että joku voi kenties pitää elämästä ja itsestään muutenkin kuin pää täynnä mömmöjä.
Sinulle roikkari: toivottavasti emme tapaa Sinulle kotikutoinen aanirasia: hyva homma Sinulle vaari maalta: mullei oo mitaan asiaa Sinulle Mika Waltari: Sinuhe Terveisin: Tripped out psychenaut '97
onko pilvessa muka hienompaa olla??? mika vitun kysymys toi on ...siis olla mita missa millon ...aaaaahhh Milou OK. En tieda Mansesta enka Rovaniemesta, mutta meilla himassa on ainakin pirun kovat Pollemit kehissa...kylla naputtaaaaaaaaaa kasvattakaa omat tuotteet kylla laatu paranee Terveisin Da Erb
Sinulle: Se että kannabis pitäis muka laillistaa on ihan roskapuhetta.Tajuutteko mitä se tekee aivoille??? Ja onko pilvessä hienom- paa olla???? Sinä utelias, rajoittuneen tyhmä, kateellinen pelkuri; millä oikeudella puhut elämän perusteista tuntematta ni itä? Häpeä - toivottavasti emme tapaa. tv. roikkari
Se että kannabis pitäis muka laillistaa on ihan roskapuhetta.Tajuutteko mitä se tekee aivoille??? Ja onko pilvessä hienom- paa olla???? Sinä utelias, rajoittuneen tyhmä, kateellinen pelkuri; millä oikeudella puhut elämän perusteista tuntematta niitä? Häpe ä - toivottavasti emme tapaa. tv. roikkari
Sinulle, Vaari maalta: Olen itse ylikypsä keski-ikäinen, enkä koe pilven polttamiseen kuuluvan mitään pakollisia riittejä (äänet, kuvat, maut...). Toki kannabis herkentää ja avaa yhteiskunnan sitomia solmuja päässä. J aon kaiken kaikkiaan mitä suositelta vin luonnonannin. Siis - poltelkaamme: syökäämme, kuunnelkaamme, naikaamme, runkatkaamme. Kukin tarpeittemme mukaisesti. Kannabis olkoon kotoisa, turvallinen, elämän kokonaisvaltainen täydentäjä. tv. kotikutoinen äänirasia
nsr.... 26.02 97 wekei(rovaniemen kovan onnen soturi) Asutko Kolpeneella vai Muurolassa -ainakin pokkasi on kuin purkillien Doxal'a. t: roikkari
Yhdyn 100 %:sti näiden manselaisten valitukseen katupaskan laadusta. Mutta voitte vain kuvitella Rovaniemen katupaskan laatua (100 mk!). Ehkäpä kaikki johtuu kysynnän ja markkinoiden kohtuuttomasta epäsuhdasta tai suomeksi - äärettömästä ahneudesta. Kuri ositeetitksi vielä: vauhti ei ole lajikkeeni, mutta kolmesti on Lapin pääkaupungissa tullut sniffattua tarjottua kiitotavaraa. Tulos joka kerta: kolmen tunnin nokoset. t. tervetuloa Lappiin kaikki itseään kunnioittavat kauppiaat
Tsekatkaapa kaikki www.cheech.com/movies.html Up In Smoke, that´s where my money goes... Kivaa kukkivaa kevättä toivoo MC Lo-Key.
Ei hätää, captain ****acid*** ei ole hävinnyt markkinoilta , vaan valloittaa vain uusia ' vesiä!!!
halipa-zuippa!minkkälaisii kokemuksii teil ihmisilon LSD:stä?kannattaako kokeilla?voiko siitä muka jäädä heti ekal kerralla koko loppuelämäks tripille,vai onko se jonku moraalisaarnaajien keksimää lässytystä?Ja sit vielä tosta kotikasvatuksesta.Onko kellä än hullulla puutarhurilla tietoo, että voiko sitä hamppuu kasvattaa kesällä ikkunalaudalla ilman lisävaloja? (super skunkkia meinaan).vastauksii odotellen yks mansen hörhö..
heil skinheads! haista... maista... HASHISTA...niin teilläkin tuo typerä teini-iän villitys olisi historiaa. T.peace from Marocco!
Huumeita tasapuolisesti kaikille ja skinheaditSiperian Igluun kilo taskussa roccoa. t. peace
Vaikket, Pauliina, ole alkoholin harventamien aivosolujesi ja loistavasti toimivien välittäjäaineidesi avulla kyennytkään tuottamaan julkisuuteen päässyttä vastinetta aiempaan kommenttiini, olisin kommentoinut uusinta esseetäsi kysymällä lyhyesti ja ytimekkäästi: mistä sinä, Pauliina, tiedät sen, miten kannabis ihmiseen vaikuttaa ja millä logiikalla sinä erotat yhden inhimillisen itsensätoteuttamisen muodon (kannabiksen käytön) yksilönvapauksien alaisuuteen loogisesti kuuluvien käyttäytymismuotojen kokonaisuudesta? Toivottavasti narsistinen egoistisuutesi on nyt tullut tyydytettyä ja voit keskittyä pikkuviisaaseen näennäisfilosofointiin jollain toisella foorumilla. [Pirkka-lehden mielipidepalstalla?] ad hominum - päättelyä välttävä Marin kaveri
Tiedätkö Marianna, että muiden mielipiteiden vaikuttaminen järjettömiltä ja täysin perusteettomilta johtuu vain kyvyttömyydestäsi tarkastella asiaa objektiivisesti. Varsinkin, jos aivosi välittäjäaineet ovat aineiden kyllästämät, tiedon käsittely vaikeutu u ja näin ollen saattaa tuntua turhauttavalta yrittää ymmärtää muuta informaatiota kuin sitä pakottavaa tunnetta, mikä syntyy, jos ei juuri sillä hetkellä ole pilvessä. Yksilönvapauksien puolustaminen taas ei liity huumevastaisuuteen mitenkään; filosofia taisi jäädä ainakin joiltakin osin sinulle utopiaksi. Opiskele lisää.Cogito, ergo sum. Pauliina
Terve arvon proffa!!!! Lue NIDA:n raportti vuodelta '93 ja kerro sitten mielipiteesi LSD:n vaikutuksesta kromosomeihin...Vaitteesi on peraisin vallan suomettuneesta lahteesta..... Tripped out space lover '97 P.S. still, no need for a guide.... heheheheheheheeheehehehehhehhehehhe
I ain't got no love for the brother who comes to the party with no BUD ...totesi muinoin jo Cypress Hill...
Et elama voikin olla juuri nyt niin hauskaa. lomaa seuraavat 4 vk, kommentit SKY:lle paukahtelee lapi about parin sekunnin viiveella.... huumeita joka sorttia ja riittavasti Vanhaa fraasia mukaillen: Elama on parasta dopingissa!
Jumalautsi kun täällä pappilassa on tätäHASAA niin saatanasti!!!! Asiallista!!!! Lisää mahtuis kyllä viä....
Heheheheheheh ma en voi kun nauraa ay, kertokaa mulle voiks olla enemman loser kuin nahkapaa jostain Vaajakoskelta tai joku Jyvaskyla nehan nayttaa itsekin aivan hardcore homoseksuaaleilta. Toi itse asiassa on loukkaus homoja kohtaan.....no toisaalta kummatkin ovat juuttuneet jollekin freudlai selle anaali-ape tasolle!!!!!!!!!!! Ja vetakaa siita saamarin bongista kunnolla niinkuin miehet... Purple Haze rulaa sukuelimet!!!!
Irti mun huumeista ry. RULZ!!!
mikä on paras kammion muoto vesipiipussa? nim. onkos vesi piipuussa ps. on olmilla punakeltaviherpaula, kun transsiin hän käy...
HASSISTA HANKOON!
on muuten tosi juttu että tampereelta ei kertakaikkiaan löydy muuta kuin paskaa hassista. mistä sitten johtuneekaan... hippulat vinkuu ja pää on jumissa...ja kosolti! terveisin: KARITA & HEIDI P.S. on muuten todettu juttu että kasvit kasvaa paremmin k un niille puhuu ja soittaa klassista musiikkia.
rakastakaa toisianne!!!essi paukkuu ja pillut huutaa lisaa kyrpaa kun meikapoika nussii isolla kalulla tytot ekstaasiin... terveisin Mr.vapauttaja 100% extc on ihanaaaaaaaaaaaaa.....
Lo-Key sez: www.cheech.com/movies.html -now dat´s summ real sheet...
Täällä Kangasalla meitä onkin jo niin saatanasti!!! JES!!!! Tila kukoistaa....
jees kannabis tykki perse vittu homo!
Kannabis JYRÄÄ!!!!
No voi helvata! Sulatin juuri tuossa pakastimen ja eikös sieltä löytynyt kokonainen kilo yrttiä. Kellarissa on vielä toinen mokoma tulossa... Ei kai tässä auta kuin leipoa kakku ja kutsua ystävät kylään. Terveisin:Torsti XIV.
trrr..tauno..trrr
Moi Janne! Trrrrrrr.... Trrrrrr... Trrrrrr...
kiitos.
Sä joka et ymmärrä asioista mitään ei viitsitä tehdä tästä mitään jääkiekko sivuja ja sitäpaitsi IFK on ihan hyvä t:kannattaja
ASIA MEININKIÄ. JATKETAAN SAMAAN MALLIIN HYVÄN ASIAN PUOLESTA T:TÄNÄÄN TAAS...
Hifkikin pärjää hasiksella esim. karalahti 1.dif kutsuu
Tämä Rovaniemeläisten 'hemmojen' viesti osoittaa, että kannabis aiheuttaa todellakin jonkinlaista ajatusten suppeaa kulkua. Jeejee, kannabis lailliseksi ja Suomi täyteen kirjoitustaidottomia pipipäitä. Pää sekaisin pyörien, toivoo Juhani Aho
Suomen ehdottomasti turhin yhdistys heti lannanluojat ry:n jälkeen t:syökää paskaa
Kuinkahan moni narkkari on aloittanut viinalla ja tupakalla ?Vastaus: ne kaikki.
Rovaniemi 97
olimme viime kesänä kaverimme kanssa kaupungilla.
ajattelimme kääräistä viimeisistä muruista hassua,pienen jounin. joten
asiasta toimeen,menimme yhteen syvänteeseen tekemään sitä.se oli kyllä
ihan kyny mutta makuun pääsi. ja tämän jälkeen päätimme mennä grandeen
katsomaan yhtä kaverimme pändiä.käveltyämme sinne katsoin eteen päin ja
havaitsin edessäni farmari golffin ja takanani partio auton golffista
säntäsi neljä siviili kyttää ja huusi "tämä on pidätys" meille sanottiin
että meitä syytetään huume aine rikoksesta.meidät tutkittiin jaloista
päähän reput,lopsat. ja kas kummaa kyttien saalis on yks pieni piippu.(se
oli mun kaverin) me jouduttiin laitokselle.luulin ensteks että meitä
kuulustellaan ja kaikki ok.mutta vitut ne homot käski ekaks riisua
vaatteet ja me eka kertalaisena alistut- tiin siihen.sitten saatiin
lakanat ja selliin.huh huh aamulla klo:8:00 oli kuulustelut,kiistin kaikki
ja naurekselin. klo 9:00 toiset.me halutaan nimiä kerro nyt kyttä sanoi
tahdikkaasti. painostuksen jälkeen minä sanoin ystävällisesti että en voi
puhua mui- den puolesta, sinun täytyy kysyä itse heiltä.hän luetteli
minulle nimiä ja kysyi tunnenko heitä.(tunsin pari ja sanoin ne)sillä
aikaa kun olin sellissä kytät teki koirien kanssa koti etsinnän meille ja
minun serkun luo,kun olin sano nut että asustan jonkun aikaa
siellä.minulta ei lÖytynyt mitään kotoa eikä ser kun luota.paitsi he
olivat ottaneet minun iskän vesi piipun jonka he olivat lÖytäneet meiltä.
ja kun taas tulin sellistä klo 18:00 kuulusteluihin oli huoneessa se
piippu ja kyttä sanoi kenen tämä on.sanoin että se on mun iskän.kyttä
sanoi tällä on poltettu hartsia. kiistin tehneeni sen sitten kyttä sanoi
onko sun isä narkki. sanoin että se piippu on ostette libanonista 3v
sitten kadulta. mutta me takavarikoimme sen sanoi skoude. huh huh. pääsin
klo 20:00 pois.vitutti niin paljon että en saanut soittaa edes kotiin
missä olen. ja kun menen himaan mun koko suku luulee että olen jossain
huume hommissa mukana jee jee no onpa kytillä nyt mun nimi, kuva ja sormen
jäljet. lähdettyäni laitoksessta mulle sanottiin ( panehan poika elämäs
kuntoon ja juo viinaa kun miehet hah hah )olipa hauskaa. tämän jälkeen 4-5
kaveriani vietti mukavan yÖn sellissä.ja näin myÖs sai kirjaan nimensä ja
kuvansa. nyt 97 tammikussa sain postista kirjeen "emme nosta syytettä. kun
taas se toinen jolta lÖytyi pari piippua ja noin 0,1 eli 1/3 0sa
pikkurillin kynnestä hassua kotoa. ja hän sanoi polttaneen muutamia
kertoja aikaisemmin. hän sai ovikellon takana seisovan syyttäjän joka
sanoi että to. on käräjät.joten pitää tästä huomenna mennä katsomaan miten
miehen käy. huom:ei kummallakaan meistä ole aikaisempia rikoksia että näin
meillä suomen lapissa toimitaan. varmaan tulee vuos kaks kakkua no heh
heh. ja tämä on tosi juttu. nsr.... 26.02 97 wekei.
Joo no mä kasvatin viime kesänä itte hamppua ja huomasin vaikka en
meinannu eka millään uskoo et se kasvaa mut kyllä se vaan perkele kasvo
mut se ei toiminu ollenkaa joten perkele mikäköhän meni vikaan?Mä en kans
ymmärrä miksei hampun koti kasvatusta voi tehä lailliseks kerran se on
vaan yks kasvi muiden joukossa!Ne saatanan virka intoset paskat vois vaa
keskittyy johonki muuhun tärkeämpään ku penkoo ihmisten kukkaruukkuja koti
etsinnöillä!
T:Vihreä pikku jätti.........
legalize it ,jah lives
Te epämääräiset hipit, jotka ette vielä tiedä. Kun poltatte KUUNNELKAA ehdottomasti LP:t nimeltä Nuclear Nightclub : Wigwam Flight of the Angel : Pekka Pohjola Mukavia swimboja kaikille hipeille!!! Terveisin: Vaari maalta
Hei! Pidin tänään koulussa puheen aiheesta: "miksi kannabis tulisi laillistaa Suomessa". Arvata saatta että törmäsin siihen tavalliseen kritiikkiin...Hohhoi että ne on vanhoillisia.T: Zale from iisalmi
Terveisia PortlandistaTaivas on harmaa ja ilma sateinen,mutta kukinto on tautisen vahvaa.
Happy Headshopin ratsia herättää kysymyksen koska suomen valtio seuraaperässä. Tuleepi kohta kiire hakea Fabulous Paradisesta omansa pois, ennenkuin kaikenmaailman T. Koskiset taas hyppivät ikkunoista sisään.
Kannabiksen käyttäjät jojoon
SKY taistelee todella hyvän asian puolesta!KANNABIS LAILLISEKSI JA ÄKKIÄ!!! On ihanaa istua yksinään jossain rauhallisessa mestassa,kuunnella musiikia (Doorsia,Cypres Hilliä yms...) ja poltella pilveä. Space cowboys:Kotisivusi ovat mahtavat!!! Te joilla ei ole muuta sanottavaa kuin Vitun narkkarit yms... Voitte jättää viestinne kirjoittamatta tai kirjoitella vähän asiallisemmin!Eli pyydän että jättäisitte epäasialliset sananne pois. Kiitos. TERV.Sauhuttelija
Se että kannabis pitäis muka laillistaa on ihan roskapuhetta.Tajuutteko mitä se tekee aivoille??? Ja onko pilvessä hienom- paa olla????
mie en tykkää
Siivotkaa KAIKKI huumeet suomesta!!!!!
Vittuun cannabiksen vastustajat. se ei ole portti mihinkään vakavampiin HUUMEISIIN !!! PUUPÄÄT. Minä olen poltellu 20 vuotta enkä ole edes koittanut vahvempia huumeita. Ja tiedoksi puupäät cannabis EI OLE HUUME SE ON ELIN VOIMAA. Hei te saatanan nörtit joilla on päätös valtaa maistakaa cannabista, ei siihen voi jäädä koukkukuun niin tajuatte miksi se pitäisi LAILISTAA
MOI. OLEN KUURO JA PERHEEN ISÄ. HALUAN SANOA SE YHDISTYKSELLE ON HYVÄ ASIA MUTTA ON HASSU JUTTU MIKSI TÄYTYY JÄSEN. KERTOKAA PERRUSTELEE JÄSENSYYS TARPEEN. TERVEISIN KUUROJEN YHTEISÖLTÄ. RAKASTAMME TEITÄ. OLEN KÄYTTÄNYT 6 VUOTTA!!!!!!!!! minun nimi on kaitsu tai videokari.
Oma on asia jos tykkää poltella. mitä se muille kuuluu. Käyttäjien päähän siit pikkuhiljaa sulaa, vaikkei se ite ees sit huomaa. nojoooooooo..... OoooO ooo XXxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxooo ##
I think that drugs are a very bad thing !!!
teidän sivut on erittäin hyvät tiedollisesti ja graafisesti hienot suuri plussa teille jatkakaa samaan malliin.
Teette hyvää työtä jatkakaa samaan malliin...(Kannapis on kiwaa ajanvietettä) haistakaa vittu kaikki kannan vastustajat!
GANJA EI OO TARKOTETTU PÄÄN SEKOTTAMISEEN!!!!! SE ON SYVEMPÄÄ AJATTELUA VARTEN!!!! KOHTUUS kaikessa niin viinassa kuin yrteissäkin. PALAUTE YLLÄTTÄVÄN NAIVIA!!! "IT`S DA HEALIN` OF DA NATION NO MATTA IF YA WHITE BLACK OR ASIAN"
Kiitoksia! Teette työtä hyvän asian poulesta. Toivon hartaasti, että jonakin päivänä saisin laillisesti käyttää kotipuutarhani yrttejä muuhunkin kuin koristeeksi.T: Viherpeukalo
eks te tajuu se "kama" on jumalten lahja. ei kaikki ihmiset oo mitään vara jeesuksii vaan jotkut osaa pitää hauskaa.
kaikki lailliseksi. Mitä vittua se muille kuuluu ketä käyttää.
Terve!!! Me täs ajateltiin kirjoitella meidän omista kokemuksistamme kaikki lajitoverimme!!!Aloitimme hasiksen käytön vuonna 88 siinä kevät puolella olimme silloin 15 vuotiaita ja olimme koulukodissa ainakun pääsimme pois aloitimme heti ankaran käytön ja se on nyt jatkunut aktiivisesti!!! mutta nyt on pakko olla täällä hoidassa koska pumppu huutaa kuolemaa,mutta sen sanon että mitään emme kadu!!!! ja sen sanomme että viina ja pillerit sopivat yhtään tulee paljon parempi fiilis...Mutta älkää te junnut alkako käyttää vielä näin alkuvaiheessa sitten vasta kun ootte parikymmppisiä, sillä olemme huomanneet että rahoitus ongelmat ovat tulleet siitä, koskä aloitimme hiukan liian nuorina, mutta jos teillä on varmat rahoitus mahdollisuudet niin ANTAA PALAA!!! rakkaudella aineisiin: M&M
Olen usein lueskellut näitä sivuja & ajatellutottaa itsekin kantaa.SKY:n pitäisi pitää suurempaa melua itsestään. Kannabis pitäisi saada lailliseksi viimeistään vuonna 2000!Ja jotakin radikaalia asian hyväksi olisi tehtävä. BY:Myssyttelijä
dad's gonna have a loads o'choclade for ya soon my lil mates eh eh
Hyvä SKY:n väki: Miten onnistuisi useamman sativan kasvatus yhdessä isossa multa-astiassa? Onnistuivatko kasvit jakamaan ravinteet "demokraattisesti"? Kiitos jo etukäteen, Toivoo: Jyväskylän vihrein peukalo.
Hello hyvät hyssykät. Hupussa lukee, että on hölmöä sotkea" juttuja" tupakan sekaan, eli mikä on järkevämpi vaihtoehto???Vastatkaa, olkaa kilttejä...Rakkaudella Iisalmen friidut
Heips! Kannabis lailliseksi _ennen_ vuotta 2000! ~130 vuotta sitten kirjoitti ajattelija John Stuart Mill teoksessa 'On Liberty' että aina kun kielletään jotakin on tuloksenä pahempi haita! Eikö ole jo aika käyttää tervettä järkeä näissäkin asioissa! terveisin, ak
Hei vaan !Äkkiä nyt kaikki keskustelemaan kannabiksen laillistami- sesta,ettei jäädä Euroopan ja maailman vanhanaikaisim- maksi maaksi! Canna vapaasti saataville täysi-ikäisille! Ja kasvattajille tsemppiä,tää on mielettömän kiva ja palkitseva harrastus tää kotipuutarhan hoito! Rauhaa ja rakkautta, toivoo Kukkaislapsi
LAILLISTAKAA KANNABIS! Mä oon huomannu miten kannabis vaikuttaa. Kavereiden kanssa ollaan savuteltu ja menty maalaa graffitteja ja on syntyny kaunista taidetta. musiikin tekoonkin on syntynyt uusia ulottuvuuksia,kun kuuntelee musaa niin voi musiikista löytää pimennossa olevia saundeja. Mun mielestä kannabiksen käyttö ei ole kauheeta ellei mennä liiallisuuksiin että vedetään joka päivä ja ollaan ihan tutkassa.mäkin tykkään savutella silloin tällöin järkevissä määrin ja pitää hauskaa. ps. PITÄKÄÄ NÄPPINNE EROSSA VAHVEMMISTA AINEISTA ESIM. SPEED LSD PILLERIT JA LIUOTTIMET Niistä ei ole kuin harmia. TERVEISIN:SPIN PRIZE
Hmm... Ovatko aivoni nyt sitten niin myssyn surkastuttamat, etten löydä mitään järkeä muutamista sivuillenne lähetetyistä lausahduksista? Mm. eräskin ilmeisesti monia vaativia työtunteja vaatinut kommentti julisti, että Suomi on vapaa maa ja että tämän yhdistyksen saisi lopettaa. Onko vika nyt sitten minussa vai kirjoittajassa, tiedä häntä. Sotiiko tuo lause itseään vastaan vai olenko vain epätavallisen typerä?
Joku kysäisi onko kukaan muu täällä vapaassa Suomenmaassa joutunut oman tuttavapiirinsä ulkopuolelle mieltymyksiensä johdosta. Vastaus on kyllä. Hieno tunne huomata ystäviensä muuttuneen kuolaavaksi lynkkausporukaksi, noin vertauskuvallisesti. Olet itsekin varmaan kuullut lausahduksen "Lopeta se paskan veto tai saat turpaas", vai olenko väärässä? Että sellaista täällä itsenäisen ajattelun luvatussa maassa.
hei vain! Ma oon ehdottomasti sita mielta et kannabis pitais laillistaa,
ei se oo mikaan huume! Ma en ite polta, mut jotkut frendit polttaa
ja ne on ihan okei-ihmisia.
Ma suhtaudun tahan asiaan siksi niin vakavasti, et mun mielesta
kannabisvaino on suvaitsemattomuutta ja tietamattomyytta, ja kun
niiden annetaan paasta yhteiskunnassa valloilleen niin tuloksena
on jotain Natsi-Saksan sukuista.
Joten jatkakaa, te ootte hyvia!!! Sitapaitsi te ootte todella
onnistunu kokoomaan mahtavasti tietoo ja tekeen hienot sivut.
Ja kiltit ihmiset, onko pakko lahettaa niita kyrpa-kommentteja,
ne on todella masentavia.
Peace & Love, Anni
Kaverit!! Vittu ku mua alkaa pikku hiljaa vilhoo nystyrät kun mä katselen näitä vitun junnujen tekstejä heidän vitun hurjista kokeiluista kuten : "vittu kun mä otin purkillisen mutssin asperiineja ja vedin yhden lonkun niin johan mä olin niin vitun sekaisin ja näin sit jo pikkusii punaisii hitlereitä" tätä paskaa ne seniorit sit puhuu kuukausii kavereilles ja on kaupungin osan kingejä. Joo ja yks juttu JUNNUT : Stadiin on tullut nyt ryssien kautta kaikenlaista paskaa kamaa joten pienenä vinkkinä ennen kuin alatte sitä saatanaa tunkeemaan suonianne täyteen. kannattaa ottaa neuvoista vaarin ja toivon että teidän ei tarvitsisi elää yhtä vittu maista elämää kuin minä. Täytin pari viikkoa sitten 22 ja juhlin sen verran mitä voin koska elimistö on jo sen verran paskana ettei enää edes kannata yrittääkkään katkolle. Yritän vain elää tämän aikana vielä loppuun ja sitten jo vaihdankin hiippakuntaa. Yks piristys tähän saatanan elämiseen löytys kun "kara" piiputteli ittes kiinni ja laittoi ne vitun pellet ihmettelemään että jäkiksessäkin joku voi käyttää kamaa, täytyy tässä nyt mennä jo höyryille ja ottaa tämä tuska pois. Nim. Seppo Salosta
Hello my name is stefan and i live in sveden. Can i order your seed?and get a member?
Hallo !!! My name is Igor. I'm living in Poland. What have I to do to order some Seeds from your catalog. Please send me the answer as soon as possible.
HI !!!just wanna say KITOS for having this superb page. As you know the "HAPPY HEAD SHOP" in Sweden had to shut down , and the police confiscated all the items he had (EVEN T-SHIRTS and LITERRATURE !!!) The god damned Police took away my only chance to buy seeds and pipes and other stuff !!! Is there a way to get a member ship in your association ?? even though I dont speak a word of finish I want to support a good thing !!! ole hyvää !! Please respond !!!
Onko muitakin, jotka on psyykattu ulos yhteiskunasta ja jopa hullun
kirjoihin kannabiksen käytön takia: ihmisiä, joiden läheisimmätkin ihmiset
on puhuttu heitä vastaan, että saataisiin tuo "järkiinsä" ja käyttämään
etanolia niinkuin kunnon suomalaisen miehen pitääkin. onko?
ismo
Oletteko edistyneet varsinaisessa tavoittessanne, kannabiksen laillistamiseksi
Suomessa?
PS. ERINOMAISET SIVUT, PERKELE!
Zale ja Ebu. Kukaan muu ei ole koskaan runkannut eikä tehnyt mitään muutakaan. Alle 18-vuotiaat varsinkaan. Menkäähän kotiin kasvamaan. Nähdään Iisalmessa.
zalelle ja ebulle ,musta tuntuu siltä että te ette oleedes koskaan nähneet huumeita saatika käyttäneet niitä, joten pysykää poissa täältä. KIRJOITIN NIMENNE PIENELLÄ ,KOSKA EN PIDÄ TEITÄ MINÄÄN!! T:Entinen NARKOMAANI
smoke dope eat soap fly home in a bubble see ya soon Finlande
Hei zale ja Ebu. Taidanpa tietää ketä olette. Mitäpä siitä sanotte, jos julkaistaan teidän oikeat nimenne sekä osoitteet, niin pääsette oikein 'henk.koht.' puoltamaan asiaanne. Silloinhan ne diileritkin osaavat tulla suoraan kotiin aineita kauppaamaan. M ikäli teillä edes niihin on tarvetta. By the way, milloin te niitä huumeita aloittekaan käyttää ? Silloin se taisi olla, kun tämän sivun vahingossa löysitte. Nörtit. Terv. Juhani Aho
Täällä Zale ja Ebu jälleen! Sinä toinen Iisalmi tyyppi, missä päin tätä suurta cityä asuskelet?????Kirjoita meille jotain järkevää kun me ei nyt keksitä! Näkemisiin, rakkaudella Iisalmen lyydit
Narkkarit kärsikää vieroitusten TUSKAT T:entinen Narkomaani
Muistakaa Narkkarit ettäENSIT SYVÄT SÄVÄRIT JA VIIMEIN VILUISET VIBRAT T:entinen Narkomaani
Minäkin olen Iisalmesta ja olen sitä mieltä, että kyllä lapsille olisi muitakin leluja kuin huumeet. Pään saa sekaisin myös pyörimällä ympäri, ympäri, ympäri...
terve!!!! zale ja ebu olen tosiaan iisalmesta tässä on tää juttu kirjotelkaa!!! T:smoke
Älhäähän menkö Madeiralle, sehän on kuin Ahvenanmaa eli no clocolade, no Maryjane... Vesipiipun voimalla t. Ruotsalainen aristograatti
kunnon snaguja ei voita mikään, kaikki käyt:hene 25v
grow more trees!
Poltelkaa rauhassa.Ei pidä kiirehtiä. Homma toimii, toimit sinäkin!!
Hei, käykö täällä joku muukin Iisalmesta????Kirjoita meille tänne viesti, hyvä immeinen jos todellakin olet täältä Iisalmesta!!!!Rakkaudella Zale ja Ebu
Hello penispäät
i love hasis by:iisalmi
Korva korva nenä suu, täällä zale ja ebu, ketkäs muut...Mitä mieltä olette penixistä....We just love them...ollaan varmaan sexuaalisesti kieroutuneita.Iisalmi rules not ok
Me ostetaan Stadin päässä mustilta miehiltä hassua100 mk/g !!! Kansanedustajat tehkää jotain palkkanne eteen, ts. kannabis r-kioskeihin T. Deduu, setpouta ja Miki
miksi erkistä pitää ottaa kaksi passikuvaa?värikuva erkistä ja eri kuva värkistä.
Hamppu Vapaaksi Suomessa Kauppoihin myyntiin
SYYTTÖMÄNÄ SUOMESSA
Saatanan piilohomo- vessarunkkari- standarditukkaiset
ja farkkupaitaiset Levi'sperseet!!!
HASIKSEN POLTTO LAILLISTETTAVA! MEILLA OPISKELIJOILLAKIN OLISI PALJON MUKAVAMPAA OPISKELLA, JOS EI AINA TARVITSISI JUOSTA JONNEKKIN METSÄÄN POLTTELEMAAN. AJETAAN ASIAA!
Silmät sirissä jointti huulessa !!
Saako vesipiippuja jostain laillisesti? Voiko vesipiipun rakentaa itse, jos voi niin miten?
Vesipiippuja myydään mm. hyvinvarustetuissa tupakkakaupoissa sekä
joskus myös ulkomaalaisten ylläpitämissä mausteliikkeissä. Parhaat
valikoimat ovat kuitenkin Fabulous Paradisessa (Kalevankatu 32,
Helsinki).
Vesipiipun rakennusohjeet
löytyvät Hampun numerosta
1/95.
- SKY
Youll know Karate i know Insane Youll Tryin hitbut i FEEL no pAIn HAAAHAA HA
Perkele!!!! Saatana!!!! Pinppi!!! Pippeli!!!! kopes!!! Tv:Kapteeni Kilju
SPD and on tha joint again... would U brother roll another spiff for me? dumpthing!
HEi, zale ja ebu täällä jälleen. Olkoon penis kanssanne viikonlopun yli.....
POLTELKAA PILVEE JA OLKAA ONNELLISIA!!!OLEN KIINALAINEN EUKKO JA HALUAN TYÖNTÄÄ KAPULAN AHTERIINI!! KERIMÄEN YLÄASTEEN RAKASTETTU REHTORI HOUKUTTELEE HYVÄUSKOISIA OPPILAITA OSTAMAAN LSD:eetä, MAINOSTAMALLA SITÄ AAMUNAVAUKSISSAAN. 30mk per merkki!!!
mie en tykkää
Hello penisveikot! Ollaan kax tytyä täältä iisalmesta ja puhutaan usein penixistä...No asiasta toiseen, mekin kannatetaan näitä juttuja, mutta että kilju laillisexi, ei kiitos. Se töhnä on niin pahhaa, että mieluummin juomme vaikka spermaa...Hei nyt pitää mennä tunnille, jatketaan sitten ens välkällä.Rakkaudella zale ja ebu (is best)
Siivotkaa KAIKKI huumeet suomesta!!!!!
BONG LOOOOONG DIE HIGH!
one time i tried hasj! it was very nice, yes.can you send me some? or at least tell me where to by it!!! you Finnish guys are great! PLEASE CALL ME at 924 95715 ps i`m from NORWAY. greetings from the hasj man.. rolf tore(roffe)kjæran.
palindromi: hasis ah
Hashis hashis ja kilju!!!!!!!!!!!!
kysyn vaan että onko sumen kannabis liitoolla tavoitteena myös kilju saada lailliseksi jos on niin muuttakaa nimeksi skky suomen kannabis ja kilju yhdistys tv:peko
hasis ja kilju lailliseksi!!!
onko jossain sukkapuikko jugurttia?Tekis vittuu mieli! Ja hyvää palasta!!!! Rakkain terveisin:Muheva-Masa
saatanan hörhöt
Laura.Tuu tänne Helsinkiin niin saat hyvää palaaa........
27`s smoking, drinking, bommin`...........................
Heipä Hei kaikki hesan kamahörhöt!!Keep on flyin´ hi
Olen hassun hauska poika joka toivoo hassun hauskaa aikaakannabiksen parissa. ps.pitäkää huskaa. T:savuttelija
Kertokaas pojat hyvia paikkoja, joista tallainen yksinkertainen kirjailijanplanttu loytaisi hiukan piipuntaytetta.
ASIALLISTA ASIAA!!! LEAGALIZE IT!!!! I CaN FLY WHIT LOVE:sGuM!
heyp´z ajatelkaapas millainen olis elama vapaassa suomessa kun sais ihan rennosti poltella pilveeeee!!!! ihan missa vaan ja milloin vaan. eika olis kukaan mulkkkku paanaamassa toimintaa,jezz! eika olis valia krotista JA KAIKILLA OLIS VITUN HAUSKAA. ELAKAA PILVISSA!! NIIN MINAKIN .
ONKOHAN TAALLA LAHDEN SEUDULLA MUKAVIA KUKKAISTYTTOJA, OLIS MEINAAN TARTTISTA. bud smoker from hollola 97
Vittuun cannabiksen vastustajat. se ei ole portti mihinkään vakavampiin HUUMEISIIN !!! PUUPÄÄT. Minä olen poltellu 20 vuotta enkä ole edes koittanut vahvempia huumeita. Ja tiedoksi puupäät cannabis EI OLE HUUME SE ON ELIN VOIMAA. Hei te saatanan nörtit joilla on päätös valtaa maistakaa cannabista, ei siihen voi jäädä koukkukuun niin tajuatte miksi se pitäisi LAILISTAA
Joo siella joku tietaja selitti _G_annabigsen vaaroista... nimenki tiesi MELKEIN =))
pilven veikot in
MOI. OLEN KUURO JA PERHEEN ISÄ. HALUAN SANOA SE YHDISTYKSELLE ON HYVÄ ASIA MUTTA ON HASSU JUTTU MIKSI TÄYTYY JÄSEN. KERTOKAA PERRUSTELEE JÄSENSYYS TARPEEN. TERVEISIN KUUROJEN YHTEISÖLTÄ. RAKASTAMME TEITÄ. OLEN KÄYTTÄNYT 6 VUOTTA!!!!!!!!! minun nimi on kaitsu tai videokari.
Kamaa ränniin ja munaa pyllyyn.
--------UGLIOWLES---------
I think that drugs are a very bad thing !!!
Kannatan!!!!! s iisalmesta
jeps
MÄHALUUN TORSTIN TILALLE ASUUN JOOKO JOOKO ,PLIIS!
Eikö Kannabis-lehdykkä olekin söpö?
Saisiko itä-helsinkin suunnasta hasis paloja halvalla.
teidän sivut on erittäin hyvät tiedollisesti ja graafisesti hienot suuri plussa teille jatkakaa samaan malliin.
Arvoisa biokemistiksi itseään tituleeraava: jos todella olisit biokemisti tietäisit että happoa (LSD) ei juoda. Vaikuttava annos on niin pieni, että se on imeytetty pikkuruiseen paperinpalaan. Jos taas tarkoitit hapolla alkoholia, on sinulla pasmat todella sekaisin. Alkoholi ei ole happo edes kemiallisessa mielessä.
Teette hyvää työtä jatkakaa samaan malliin...(Kannapis on kiwaa ajanvietettä) haistakaa vittu kaikki kannan vastustajat!
Mulla on niitti kielessä ja dulla kääryle kädessä on siis kaikki huolet tiessäänsä!!!
IMEKÄÄ VAAN HAMPPUA!!!!!!!!I say:FUC THA POLICE
Sato valmis,valmiina nousuun
ROPPE
Ovatko elainruokakauppojen ja vastaavienlinnunsiemenet aivan kelvollisia kasvatukseen?
Jos eivat, niin mista kunnon siemenia Suomesta
sitten saisi?
Ps. tasta nappiksesta ei saanut "miau" merkkia
ja muilla merkeilla lahetys ei onnistunut !!!
Onko teitillä hyviä bailuja?
Joo no mä kasvatin viime kesänä itte hamppua ja huomasin vaikka en
meinannu eka millään uskoo et se kasvaa mut kyllä se vaan perkele kasvo
mut se ei toiminu ollenkaa joten perkele mikäköhän meni vikaan?Mä en kans
ymmärrä miksei hampun koti kasvatusta voi tehä lailliseks kerran se on
vaan yks kasvi muiden joukossa!Ne saatanan virka intoset paskat vois vaa
keskittyy johonki muuhun tärkeämpään ku penkoo ihmisten kukkaruukkuja koti
etsinnöillä!
T:Vihreä pikku jätti.........
Eikö teillä ole mitään parempaa tekemistä kuin polttaa aivonne pilalle...
Tell Bill Clinton to go and inhale!
Köyliön pallintalo yrpeänä esittää: SPEDES - JA RÄNNI SOI! ... bilekuulumisia täältä jostain... pari päivää sitten osa SPDsta sai huutoja / melkein karkoituksen pimppaloista AIVAN ilman syytä! ... 140 ilmaista neulaa jaossa seuraavissa Jyrk:. Blowjobissa! ... Kaupanpäälle kasapaukkuja! ... Joku varasti meidän puskan kerrostalomme pihasta! ... SPD! Contact: kalviala@hotmail.com
Kannabis kioskeihin !!
Saispa jostain kannabista,PERKELE.
JEEJEET:hippi
No terve taas!
--------------------------------
Joo, olen ajatellut ostaa 400w SpNa lampun... Minulla on noin puoli metriä
x puolitoista metriä alue jonka olen varannut kasvatukselle. Olisiko 1000w
lamppu parempi vaihtoehto? Ottaen huomioon, että en voi järjestää kunnon
tuuletusta tilaan. (oma makuuhuo ne...) Olen kuullut, että ei kannata
laittaa peilejä ympärille, vaan valkoista paperia tai alumiinifolion
himmeää puolta. Onkos tuo näin?
"Space Cowboy"
Kannabis on hieno asia ja se tulisi laillistaa.
¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ^^*********************************************^^ ^^** I PRESUME THAT YA' LL READ THE TEXT BELOW **^^ ^^*********************************************^^ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤
Quanabo vahvistaa tietoisuutta omasta alitajunnastasi,eli siitä mitä on TODELLISUUS. Selvinpäin ei aina hoksaa niitä pienen pieniä asioita TÄSTÄ HETKESTÄ, muiden ihmisten OLEMUKSESTA ja omista TUNTEISTAAN muihin ihmisiin. Vaikea selittää, mutta jos et ole vielä tätä hiffannut niin TARKKAILE seuraavalla kerralla KAIKKEA, mitä tapahtuu ympärilläsi ja analysoi se atmosfääri ympärilläsi. Kiitos.
Siat yrittää viedä tämän pois meiltä lopullisesti mutta paskat niistä.Smoke dank!!! T:Tulenkantajat
mä oon tosi pahoillani mutta toi hasa ei tunnu toimivan mulla oikein mistä johtuu???nim.kaikkee on kokeiltu help me!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Im flying High kivat zivut moon puuhaan ittekkin juuri omaa Page of boomia
voiko hampusta tehdä kitaran? Jussi vaan!
noh noh vähän siistimpää kielen käyttöä
cannabis vapaaks......lopettakaa jo se saatanan lässytys vitun vaaroista kullinimijät!!!!:)
A friend in weed is a friend indeed :)
//Uncle_Noa
Hamppu rules
Moi kaikki!!!
Pistäkääs tähän sivulle muutama kunnon kasvatusoppaan linkki
jotta pääsee kasvattamaan kunnon kotimaista :)
Oon yrittäny ettiä monta tuntia kunnon kasvatusoppaita
-Aloittelijoille - Mutta eihän noita tahdo löytää millään ilveellä.
"Space Cowboy"
Katsopa SKY:n
Kannabistietopankista
t.: SKY
Insinööri Jussi Espoosta:
Tiesitkö, että hamppua voi myös syödä?
Minun kotisivut...
"Space Cowboy"
HOHHOIJAA!!!! SÄÄLIKSI KÄY....
Mikä on mukavampaa, kuin olla kunnon piltsissä! Mä ainakin tykkään ja aion jatkaa samaa rataa aina ikuisesti Terv.AIMO LOHJALTA
Odottavan aika on pitkä, hampunkasvattajan vielä pidempi!
seksi ja ruoho on mitä upein yhdistelmä....polttakaa ja rakastelkaa toisianne minunkin puolesta!!!!:)
kannabis on kiva aine. mutta ei se alkoholia korvaa, eika alkoli korvaa kannabista. Saunasta tulleena kylma III:n maistuu taatusti paremmalta. Anyway, en ole varma etta laillistaminen on hyva idea, kylla sita nainkin voi polttaa. Ja Kannabis on aina yksi huumausaine lisaa, riippumatta siita kuinka haitallista se on. Mullon muuten kiva kokoelma vesipiippuja jotka on tosijees. kiitos ja nakemiin.
Moi kaikki SKY:läiset!!!
Oon yks parikymppinen nuori Espoosta ja käyn
usein täällä SKY:n sivuilla. Huomasin, että kasvatus oppaat
oli otettu pois sivuilta??? Ne oli ihan hyödyllisiä.
Olisi vaan saanut olla enemmän englanniksi...
Moni kyselee minulta tuolta rapakon takaa hyviä
kasvatus oppaita ja muuta Mari-infoa, joten olen aina
antanut tämän sivun osoitteen niille... Voisitteko
lisätä hieman reseptejä erikseen sivuille, tiedän,
että niitä on Hullu Puutarhuri lehdessä, mutta olisi
hyvä jos niille olisi oma sivu, myös englanniksi!
Olen tehnyt omaa kotisivua noin puolitoista kuukautta
ja haluaisin luvan teiltä siihen, että kopioisin joitain
texteja omalle sivulleni. Linkki tänne löytyy jo :)
Sivuni löytyvät osoitteesta:
Siellä on aika paljon kuvia ja muuta "krääsää", joten
saattaa kestää hieman kun se latautuu, mutta mielestäni
se on odotuksen arvoinen... Kysyisin vielä, että kuinka
tällainen köyhä nuori kuten minä pääsee SKY:n jäseneksi?
Mitä hyötyä siitä on? Entä haitat? Pitääkö jonkun jäsenen
suositella, että olisi edes hieman vakavammin otettava
jäsen? Hyvää lopputalvea ja kevään odotusta!
"Space Cowboy"
RAUHAA! Kannabisyhdistys on hieno juttu. Itse polttelen aina tilaisuuden tullen. Jatkakaa samaan malliin! HIPPI17
mä oon Juzu ja mä oon tän planeetan kovin narkkari. Mulla on nyt kova pissa hätä ja mä joudun häippäsee... moiii!!! T:kukkakedon Juzu
Tää on ainut sivu jota jaksaa päivästä päivään selailla, koska saa kuulla muiden kohtalo tovereiden kokemuksista uusiin ulottuvuuksiin. Mä käytän aina joskus kun haluun vauhdittaa muuten niin masentunutta iltaa.t:MJ
Kiitoksia! Teette työtä hyvän asian poulesta. Toivon hartaasti, että jonakin päivänä saisin laillisesti käyttää kotipuutarhani yrttejä muuhunkin kuin koristeeksi.T: Viherpeukalo
Vedä hasista niin saat hilpeen olon. Kandee kokeilla!!! Ei muuta ku päänuppi sekasin ja menoks.. Made by: Jura
Morjens vaan kaikki kohtalo toverit!! Onneksi kohta tulee kevät ja saa sammua minne lystää ja eikä tarvitse hankeen kupsahtaa. elämä hymyilee koska kaveri on just tanskassa "visiitillä" ja tuo kunnolla kamaa messissä.Toivoisin Te jotka olette juuri ekoja kertoja kokeilemassa tätä vitun helvetillistä ainetta niin tehkää ajoissa valintanne. Terveisin höpö nassu
Terve kaikki kohtalo kaverit!!! Mä tässä päätin kirjoitella, kun on just mahtava olo sain sen verran "tavaraa", että enköhän pärjää viikonverran. Mutta lisä ei tee koskaan pahaksi.Se vie mun mielen pois mun hiv-taudista...pitikin silloin kerran kun olin "pierussa" hankkia sellainen. elämä on kovaa...mutta jatkuu silti. Mun puolesta sais tulla huumeet laillisiksi suomeenkin.TERVEISIn:MÄ PORVOOSTA!!!
Mieli on mut ei oo rahaa.....Mistäs sitä nykyään kunnon narkkari saisi suomen valuuttaa......ku pankitkin on köyhii...Työpaikkoja ei ole...vaikkakin ei narkkari saisikaaan........
eks te tajuu se "kama" on jumalten lahja. ei kaikki ihmiset oo mitään vara jeesuksii vaan jotkut osaa pitää hauskaa.
kaikki lailliseksi. Mitä vittua se muille kuuluu ketä käyttää.
Mä oon nyt snadisti kokkelissa mut ei kai se mitään haittaakai te pikkaset skidit snaijaatte ettei kantsi hengata sellasis jengeissä joissa kamaa liikkuu.
mä oon itte käyttänyt krääsää kohta 4.vuotta ja on ollut välillä ihan mukavaa
mutta mä voin kertoa myös et hommat skulaa paremmin ilman aineita.
nyt mä olen pohjalla enkä pääse irti kohta täytyy taas mennä vetämään rauhottavat tötsyt.
periaatteessa vetäkää vaan jos huvittaa sehän on jokaisen oma problem.
"keep your way clean"
t:Antti "Mccoy" Hulkko
puhut asiaa cheese!!!
DIPPA DAPPA JEE JEE ...ASIAA...
terve!!!!!!!! vittu muljäätyy kulli jos en mä saa kököönää sivut on tosi jees. kilju ja hasis laillisiksi vitun runkut "siis virkavalta" Sentään tä'hän synkkään pimeyteen saa hieman valoa kun on piippa ja kirkas mieli. siis kaikki nyt polttelee tätä ihanaa jumalten lahjaa! Terveisin HK-L
Hamppua kansalle!!! On aika laittaa kyrpänaamoille suitset suuhun.Ihmisten kriminalisointi,poliisin mielivaltainen perustuslaillisten oikeuksien polkeminen ja häirintä es- tettävä. Ei ole hauskaa olla tullin tai poliisin nyrkki kyynäpäätä myöten perseessä.Haa mitäs täältä löytyy!Suklaata! Sun rikos josta tulee sakkoja antaa Urpoille täydet valtuu- det hakea sut duunista tai himasta lyödä rautoihin ja antaa koppihoitoa(oikeusvaltio Suomi HAHAHAHAHAHAHA). Vitun inkvisitio,,,,kuuluis menneille vuosisadoille. Huumemies nyt me lyödään ja lujaa onhan LAKI meidän puolella Se on sama ku kadulle räkäsystä sais sähkötuolia....joku tolkku pitäs olla kerjätessäkin. Hälläväliä jos duunit menee onhanse saatana rikollinen... polttelee piipulla HASSISTA,,,HÖRHÖ pilataan sen elämä lyödään linnaan ja erotetaan perheestään lapsistaan ja rakkaistaan.On se niin oikein onhan LAKI meidän puolella. Johan loppu hihitys "eiks piippu palakaan?"Pasilan budu- aarissa. Kieltolaki kumottava!!! Smoking since -73 still alive
Kiitoksia hyvistä neuvoista tv:late sörnäisistä!
Makeita sivuja , teijän pitäis pitää tällaisia sivuja enemmän Internetissä. -Hesbö-
APUA! hirveitä huumeita liikkuu ihmiseltä toiselle ja kans taudit leviää hirveesti!!!!auttakaa!!!terveisin Internet- Mummo Vääksystä.
kansalaiset!! polttakaa kannabista ja nauttikaa sen mahtavista viboista! pilvisin terveisin jussi-97
Jee ! Kannabis on asiaa!! Vois jo laillistaa sen koska kumminkin se laillistetaan joskus saatana! Legalize IT NOW ! Cheese -97-
äh...jooo
Mahtavaa kun on tällaisiakin netti sivujaolemassa.....todella kivaa tietoa...ite olen
kokeillut muutamia kertoja ja mulla ei aina-
kaan ole mitään tötsän polttajia vastaan...
olisipa tallaisia sivuja enemmänkin..
T:Oldnick
No terve!!!!!
Kiitos hienoista hiukkasista....
Nyt, juuri, nyt on saatavissa erittain korkealuokkaista
essia....
terveisin piru-Pirpana
P.S. Taa ei oo joke
NÄÄ SIVUT ON IHAN JEES MUTTA OOTTEKO AJATELLU ETTÄ JOTKUTAMPIO SKIDIT ALKAA KOKEILEEN DULLAA VAAN IHAN SEN TAKIA ETTÄ SE ON
COOL!!! HENK.KOHT. KYLLÄ KÄYTÄN SILLOIN TÄLLÖIN MUTTA PITÄS
VÄHÄN FUNTSIA ETTEI IHAN PENIKAT ALA KÄYTTÄÄN MITÄÄN ENNEN
KUIN ON JÄRKEÄ EHTINYT KERTYÄ PIKKASEN ENEMMÄN KUIN KESKIVERTO 14-VUOTIAALLA
T.STUD OLUSTA
ROCK´N ROLL!!!
Toleador feedback. Ai nii joo, yks juttu vielä. Mielenkiintoista sinällänsä että tämän maan yleisimmän jumalnäkemyksen edustajan kieltävät huumeiden käytön. Kuitenkin raamatussa mainitaan luomiskertomuksessa että Jumala loi siementä kantavat kasvit ihmisille ja vihreät kasvit eläimille. Olisi mielenkiintoista käydä diskursiota asiasta jonkun alan oppineen kanssa, tosin ne yleensä tuppaa olemaan kovin dogmaattisia luonteeltaan.
Yeah! Mainioita sivuja & mainiota asiaa. Mua vaan riivaakun täällä ei oo kamaa saatavilla ku TOSI epäsosiaalisilta
tyypeiltä. Ja sitte ku siemenetki pitas tilata ulkomailta...
Tässä alkaa pikkuhiljaa alkoholisoituun kun ei saa mistaan.
Ei mulla viinaa vastaan mitaan oo jos ei räyhää, mutta ku
mä tuppaan aina masentuun niin vitusti ja lihamurha & muuta
T:Onneton Oululainen
Perkeleen narkkari huumeita ei pidä laillistaa
sika hyvät sivut tosi cool jatkakaa samaa rataa ja pitäkää matalaa profiilii
Roll man a joint smoke for a night teach man to roll a joint smoke for a LIFETIME LEGALIZE IT! Bent..*
Hei ganja guys!! Miten helvetissa tammonen ku graffiti ja ganja on laitonta! Saatana!Joo-o jos hasis ois laillista niin totta helvetissähän noi vitun hinnat laskis ja kaikki paranis mutku.... Noi fuckin hinttari nyyso pellet ei voi imee mitaan muuta ku tikkarii ja paatti et toi hasis aiheuttaa riippuvuutta vittu ois sit se hasis K-18 mut ei laitonta voi saatana! Hurja huuto kaikille bommaajille:Jatkakaa toimintaanne!!
f
f
fff
f fff f
ff fff ff
fff fff fff
fff f fff
fffff
fff f fff
f Legalize it! T:*Bent*
f
saatanan narkkarien kasvattajat painukaa vittuun ja ottakaa
vitun yhdistyksenne mukaan teidän toimintanne on piilorikollista
koska kama mitä käytätte on huumausaine gannabis on
portti vahvempiin aineisiin. no se ei ole kaikilla mutta
vahvoja aineita kokeilleet ovat lähes aina aloittaneet gannabiksella
T:nuorten huumeiden käytön vastustaja.
voi v...n jussi !
sä oot ihana! Tiesitkö että mullakaan ei oo koskaan ollu minkäänlaisia
roikkuvaisia mielihaluja vaikka oon polttanu jo viikon putkeen (paitsi joka toinen tunti)
Sitten sinulle joka omistat skitsofreenisen ystävän. Olemme täysin samaa mieltä kanssasi siinä, että
se todennäköisesti johtuu liiasta kannabis-tuotteiden käytöstä.Mutta, oletko koskaan ajatellut oman
seurasi vaikutusta hänen tilaansa.
Tajuatko elämästäyhtä paljon kuin Koivari? Oletko by the way tietoinen Kapteeni Hapon myönteisestä vaikutuksesta joidenkin ihmisten elämään?
I'm a speed king and I c a n do more than anything!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vad ska jag skriva? Väsää jo ne vedot! Kimpatko? Joo joo.
Missä ne tietäjät?
Nyt on aika vetää tötsyt, joten palailemme ensi viikolla.
030197
best wishes:ACID QUEEN 3
Keep up smoking THE HOLY HERB.
Toivotan menestystä oikeassa asiassa
HILBATZUIBBA!!!! OIH ...ON SE VAAN NIIN MUKAVAA HAVAITA ,ETTÄ TÄSSÄ
(MUUTEN NIIN KARUSSA JA ANKEASSA)MAAILMASSA ON MUITAKIN SAMAN AATTEEN
KANNATTAJIA.TURHAAN MUUT VÄITTÄVÄT ,ETTÄ HAMPPU ON (KAIKILLA!) PORTTI
KOVEMPIIN AINEISIIN.TOSIN ...OMAAN PIENEHKÖN ONGELMAN...TAI OIKEASTAAN
S-U-U-R-E-N JA IKÄVÄN ONGELMAN... KATSOKAAS KUN TÄÄLTÄ TAMPEREELTA EI
TUNNU KUNNON KUKKAA OLEVAN SAATAVILLA ENÄÄ MISTÄÄN.TUOTA JUMALTEN YRTTIÄ
ON JATKETTU TIES MILLÄ!(PUOLET FUULAA JNE...)TÄTEN SE AIHEUTTAA VAIN
MYRKYTYSTILOJA!MINÄKÄÄN EN SATTUNEISTA SYISTÄ KOTIVILJELYÄ HARRASTA(VAI
PITÄI SIKÖ???) NIIN ONHAN SE IKÄVÄÄ HAVAITA ETTEI TAVARA TUNNU TOIMIVAN.
TÄNNE MUUTTAESSANI KULTTINI ALKOI RAKOILLA...VOI MINUA. ONKO I-H-A-N-A
OLONI TODELLAKIN HYLÄNNYT MINUT TÄYSIN???????
PSYKEDEELISTÄ UUTTA VUOTTA TOIVOTTAEN,
laura
Onko muitakin, jotka on psyykattu ulos yhteiskunasta ja jopa hullun
kirjoihin kannabiksen käytön takia: ihmisiä, joiden läheisimmätkin ihmiset
on puhuttu heitä vastaan, että saataisiin tuo "järkiinsä" ja käyttämään
etanolia niinkuin kunnon suomalaisen miehen pitääkin. onko?
ismo
Esityksenne huumausainepoliittiselle toimikunnalle oli erittain asiallinen.
Lisäys Bongi eli vesipiippu ohjeisiin.Putkeksi käy parhaiten akrylliputki joita voi ostaa esim.Etolasta
Herttoniemen Etola on huomattavasti halvempi kuin kestustan vastaavat
Hyvän pituisen putken hinta on n.40-60mk.
Fabulous paradisestä kannattaa ostaa pesä ja siihen liittyvät
tarvikkeet.
T:KANNELMÄEN KABU
asiallinen mesta, jatkaa samaan tahtiin ni joskus kannabis tuotteet
vois olla lailliset
by:kannabiksen kannattaja
Moi tässä HeikkiOlen sitä mieltä,että Suomeen pitäisi perustaa KANNABIS-baari
Tuota tuota, toivottavasti huumausainepoliittisen toimikun-nan toimia seurataan ja niista tiedotetaan kun minkaanlais- ta edistysta tapahtuu.
nasta homma!jatkakaa samaa rataa
t: vanhus