eräänä aamuna ne sit tuli, 2 poliisia . kyselivät että onkos mun yks
kaveri mun luona ja et asuuks se mun luona. EI asu. toinen sioista tutki
kämppää ja toinen kysys , "kasvaax täällä hamppuu" . ehei tiätenkään! sit
se stanan sika avo vessan oven.....
9 ganjaa tihkuvaa kukkivaa
sativaa. " onxs sulla saxii ?" sitten kyttiksel ½ tuntia kuulusteluissa ja
kyyti kotiin. saas nähdä mitä tekevät. mutta ganjan polttoa en lopeta
vaikka ampuisivat .......
katkerana piikkiössä,
FIGHTING FOR
SURVIVAL.
Te oman mulkkujenne imijät jotka siellä valitatte että green on paskaa
(koska ette itse ole ikinä saaneet) olette jotain homo runkkareita.
Hankkikaa niitä kokemuksia älkääkä istuko himassa, tymi ei sovi
lälläreille !
terveisin kukka pulveri pillun palvojan poika
Miten on, kuulin hiljan tutkimuksesta, jonka mukaan kannabiksen syöpäriski on noin 8 kertainen tupakkaan verrattuna? Eikö se ole jo merkittävä terveyshaitta. Toisen tutkimuksen mukaan kannabis voi aiheuttaa ei sukukypsille hedelmättömyyden. Nämä ovat toistaiseksi hataria muistikuvia, mutta pitänee tarkistaa... Kuitenkin lienee syytä tarkistaa myös väitettä: "ei terveysriskiä"
Miksei kaunista kasvia saa kasvattaa.
T:KidDo
me ollaan just atk-tunnilla ja aateltiin
lähettää tällänen kiva viesti että moi vaan
kaikille tymipäille ja tsemppiä jatkossa'
T:MUHEVA RULES-96
GET GACK TO REALITY! Pot will kill your mental life.
An ex-user from Holland
YOU SHITS NEEDS TO SPEAK ENGLISH
I AM BAKED
POT IS GOOD
SMOKE IT UP FROM AURORA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
LEAGALIZE
REALIZE
Hellow people i am a grower from Puerto Rico and i want to say hi!!!!!
Miksi ei saisi käyttää luonnontuotetta, eikö se ole luonnollista toisin
kuin kemikaalit,tupakkakin on luonnon tuote ja se on sallittu .
Mitä jos intiaanit olisivat antaneet Kolumbukselle jotain töröö
olisko se nykyään tupakan sijasta laillista!!??(kysyn vaan)
t:KidDo
Senkin vanhat hipit,
Kuinka te jaksatte jauhaa vielä tuosta samasta paskasta???
Jos haluatte päänne sekaisin, niin lyökää sitä vasaralla!
Heinää kiskoille
Nyt ottaa huomattavan paljon nuppiin, koska ei ole mitään, mitä polttelisi. Kaikki on loppu, eikä mistään saa lisää, kun ei kiinnosta tehdä tuttavuutta ei-kavereiden kanssa. Hasis on kyllä mukava aine.Huoneeni haisee kuin mikä, (hyvälle tietysti)eikä rakkaat vanhempani tajua yhtikäs mitään.Suitsukkeitahan minä vaan...kyllä menee hyvin, vieläkun saisi kohtuuhintaista tavaraa.
Life is a bitch and then you die,smoke joint daily and get HIGH
Jyväskylää kuohuttanut kuivuustilanne (Helsingin ratsioista johtuen) on
todellakin ottanut monia tuttujani pannuun. Kieltämättä myös minua. On
todella kohtuutonta uskoa, että "ongelma" paranisi noitavainoilla, sillä
kannabiksen (kuten myöskin huumeiden) käyttö on yksilön oma päätös, johon
ei muiden pitäisi puuttua missään muodossa. Tällainen käytäntö aiheuttaa
vain närkästystä ja lisääntynyttä alkoholihuumeen käyttöä - tämän voi itse
todeta lähtemällä katsomaan minkä tahansa Suomen "suurkaupungin" keskustaa
perjantai-iltana (varokaa ettei tule turpaan viinan kyllästämiltä
aivoilta). Moraalinen kysymys kuuluukin, onko oikein opettaa 10-vuotiasta
ryyppäämään kuin polttelemaan ganjaa? Henk. koht. en suosi kumpaakaan
vaihtoehtoa näinkin nuorten henkilöiden ollessa kyseessä; mistä sitten
mallit ovat otettu? Vastaus kuuluu: Perhepiiristä. Suomalainen kulttuuri
suosii rappeuttavaa ja väkivaltaan taivuttavaa alkoholihuumeen käyttöä:
edesmennyt isänikin suositteli minulle alkoholin käyttöä - siteeraan:
"viinaa ja röökiä saat vetää, mutta älä huumeita." (Kannabishan vielä
Suomen kieltolain mukaan lasketaan huumeeksi) Herra paratkoon, jos isäni
vielä eläisi: turpaan tulisi niin että kolisisi, mikäli hän tietäisi, että
käytän kannabistuotteita. Uusi vuosituhan lähestyy ja elän toivoissa, että
Suomi seuraa Hollannin mallia lähivuosina. (Oikeastaan se on mainoa
mahdollinen keino - vai halutaanko n. kolmasosa Suomesta sulkea vankilaan
- toinen kolmasosa jäisi oluttuoppiloihin kiroamaan hirttotuomiota
kaikille sosiaalisesti epähyväksyttävien päihteiden käyttäjille. -
Suomalaista kaksinaamamoraalia.) Suokaa anteeksi tekstini epälineaarisuus
sekä mahdolliset kirjoitusvirheet, olen itse alkoholin vaikutukaen
alaisena.
Sami 17 v
Jyväskylä
Todella asialliset sivut. Enkä tarkoita asiallisella mitään
vintiöt- TV- ohjelman fraasia.
Asiat on pantu esimerkillisellä tavalla esille ettekä ole
onneksi ottaneet mitään anarkistista linjaa.
Olisittehan ihan hyvin voineet joka väliin kirjoittaa että
"poliisit on mulkkuja" tai "vetäkää kaikki vaan ruohoa, se
on ihan harmitonta", mutta onneksi ette ole tehnyt näin.
saisiks "lillanisti" pikkasen enemmän kuvia kasveista?
Jv dj
Haistakaa VITTU kaikki huumeitten käyttäjät ja imekää kyrpiänne ja vittujanne ja kuolkaa siihen.
ABSOLUTELY FABULOUS STUFF!!! thanks to great SKY
-Party On Boys-
Kannabiksesta jää koukkuu. Minä ainakin olen jäänyt.
Ei se mua kyllä mitenkään häiritse. Voin kyllä olla
polttamatta jos ainetta ei ole saatavilla tai ei oo rahaa sen ostoon.
Mutta jos sitä saan niin tuskin mieleni panee vastaan siitä
mielihyvästä. Eli oon koukussa!!!
Laillistaminen saattas lisätä mun käyttöä! mutta
toden näköstä olis myös että VIINAN juonti vähenis!
JA parempi niin Sillä Viina niille jolle sopii...
Mulle ei Viina sovi olleskaan... sitä vaan muun puutteessa
tulee litkittyä aivot pihalle ja useimmin seurauksena
jotain tosi typerää. Nytkin odottaa yks' rosis juttu ihan
vain viina sekoilujen takia. Pilvessä en oo koskaan törttöilly
niin että sais katua, eikä oo kellekkään tehny pahaa.
Juokoot ne Viina tai syökööt koiranpaskaa jos vain toimii.
Mutta antakaa laillinen mahdollisuus myös meille joille
PILVI ON PARASTA!
T: TT. Allan VARKAUS. FINLAND
Rauhaa!Rauhaa!Rauhaa!
T:MI-NÄ
Kokaiini on parasta huumetta -asiantuntemusta jo 5 vuotta
huumeitten käyttäjät olette parhaita paskaläjiä mitä maa päällään kantaa,kiitos tappakaa itsenne olkaa hyvät
myykää mulle kamaa -ostan isoja eriä,vastatkaa pliis
kannabis on lällärikamaa,tappakaa itsenne samantien. otteko kokeillu geetä
(kaikki 4 viestiä samalta lähettäjältä Toim.huom.)
Minää olen Anja. Muistakaa pilkun paikka relatiivilauseissa!! Toivoisin myös teidän lähettävän minulle pari trippiä? kiitos
I Want to be a hippy, and i want to get high
Legalize it......
nimm.Fuck DTM
SE on aivan paska puhetta että siitä tulisi riippuvaiseksi
koska kaverini on polttanut kohta pari vuotta eikä se ole
yhtään riippuvainen. Itse kun poltin ekan kerran niin panet-
ti tosi paljon. Kun viimein pääsi jynssään oikein kunnolla
se oli helvetti siisteintä mitä olen kokenut.
SUOSITTELEN!!!
Jätkä Lahdesta
Terveisiä Rivieralta taas! Niin ja kiitos niistä parista spliffistä!
Oli sellainen miellyttävän minttuinen jälkimaku, vaikka vanhaa vähän
yskittikin....hi!
- Terveisin Torsti K.
Hei kaikki, varsinkin kannabiksen vastustajat. Olen 19-vuotias
opiskeleva nuori. Minä en polta tupakkaa, enkä käytä alkoholia. Kannabista
poltan satunnaisesti, kuitenkin
useita kertoja vuodessa. Olen havainnut, että humalaiset
ihmiset ovat paljon sekavempia ja tiedän sen myös omasta
kokemuksestani. Olin kaksi vuotta sitten tulossa alkoholista
riippuvaiseksi ja tupakoitsin päivittäin, mutta
poltettuani kannabista useammin (ensimmäistä kertaa poltin
16-vuotiaana, alaikäisenä ei kuitenkaan mielestäni
pitäisi käyttää huumausaineita) tajusin alkoholin vaarallisuuden. Varsinkin tupakanpolton lopettamiseen on kanna-
bis vaikuttanut erittäin myönteisesti.
Monilla suomalaisilla on aivan vääristynyt käsitys hampusta.
Sen aiheuttamat haitat ovat huomattavasti alkoholin haittoja
vähäisemmät. Aivan kamalaan pilveen ei kuitenkaan
itseään kannata päästää, sillä toki silläkin on huonot
puolensa.
Mielestäni SKY on erittäin hyvällä asialla ja asiaan suhtautuminen on
oikea. Itse pidän polttelusta muutaman hyvän ystävän ja keskustelun kera.
Kannabis ei sekoita päätä ja tunteita niin kuin monien "hyvä ystävä" viina
eikä ole läheskään niin addiktiivinen kuin tupakka, eikä edes niin
addiktiivinen kuin kahvi. (Tarkistakaa mistä vain.)
SKY:lle haluaisin välittää lämpimät terveiseni. Mielestäni SKY:n pitäisi
toimia näkyvämmin ja vielä aktiivisemmin kuin Te nyt toimitte. Olisi
hienoa, jos pystyttäisiin järjestämään jokin suurempi tapahtuma tai
vaikkapa mielenosoitus, johon saataisiin kerättyä mahdollisimman paljon
kannattajia, jotta uutiskynnys ylittyisi, ja asia saisi paljon myönteistä
julkisuutta. Se oli sääli se Iltalehden lööppi...
Paljon onnea ja menestystä jatkossa! Yhdessä me onnistumme!
Perttu Heinonen,
Tampere.
HAMPPU RULES!!!!!
POLTELKAA PASKIAISET NIIN ET TUKKA LÄHTEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
VOISITTEKO LAATIA KYYKÄN VALMISTUS JA KÄYTTÖOHJEET
TERV: HTS
Mondi ja Mini Helsingistä päivää!
Hasis ja Mari on kaikkein parhaimmat kasvimme tällä
saasteisella maapallollamme.
Joten nauttikaa siitä niin kauan kuin se on mahdollista!!!!!!!
Terveiset:Pilviveikolta ja Bumipäältä!
Kannabis RULES
i just love mariuana
do you agreee
jeahh!!!i hate you muthafuckaz.
mika vittu teita poliitikkoja vaivaa miettikaa vahan
yhta pienta seikkaa.jos cannabista ei kohta aleta laillistaa
niin mitas sitten kay,jengi joutuu vaihtaa alaa ku vitun rotat(nuijat)
vie kaiken poltettavan poies!!
ja sitten jotkut piri nistit paasee valloilleen
eli kaupittelee sita vitun pesuainetta joka vitun paikkaan.
ja mitahan siita seuraa??????
PEACE! VAAN KAIKKI POSSYTTELIJAT
BUD SMOKER!FROM HOLLOLA.
SAATANAN PALLOPÄÄ HUUMEIDENKÄYTTÄJÄT!!!!!!!! TE OOTTE NIINKU NIIN VITUN
PELLEJÄ JA TODELLA LAPSELLISIA, OOTTEKO KOVAA POIKAA KUN VEDÄTTE TYMII JA
MÖYHYY, HÄH???? PELLEJÄ TE OOTTE, ETTEKÄ MITÄÄN MUUTA!!!!!!!!!! TE
KEHTAATTE VIELÄ VÄITTÄÄ ETTEI KANNABIS OLE VAARALLISTA, TAI ETTÄ SE EI OLE
PORTTI KOVEMPIIN HUUMEISIIN, SE TODELLAKIN ON!!!!!!! MUN YKS KAVEREISTANI
KÄYTTI PILVEÄ, EIKÄ MITÄÄN MUUTA, SANO AINA ETTEI TÄÄ OO VAARALLISTA,
MUTTA NYT SILLÄ ON SKITSOFRENIA (JAKOMIELITAUTI), JOKA SUURIMMALLA
TODENNÄKÖISYYDELLÄ JOHTUU PILVESTÄ, JOTEN MIETTIKÄÄ PALLOPÄÄT VÄHÄN MITÄ
SANOTTE! MYÖS MUUTAMA MUU KAVEREISTANI ON KÄYTÄNYT PILVEÄ, JA SIIRTYNEET
SIITÄ KOVEMPAAN, JOTEN SE ON HAITALLISTA JA PORTTI KOVEMPIIN HUUMEISIIN,
VITUN APINAN PERSREIJÄT!!!
PILVI SUCKS JA NIIN MYÖS SEN KÄYTTÄJÄT, TEIJÄT PITÄIS AMPUU!!!!!!!!
Viina pitäis kieltää nuorilta ja löydä sen sijaan kolvi jokasen
kaupungilla hilluvan alaikäsen suuhun.Porukka olis taatusti hyvin paljon
rauhallisempaa pilvessä kun alkoholin vaikutuksen alasena. Nykyään kun
meinaa saada joka kerta morasta keuhkoon,kun liikkuu kaupungilla
iltasin.Viina tekee agressiiviseksi,myssy lähinnä rauhoittaa.
Joe Cool
HELLO all pot smokers.
I just cant get enough of the stuff.
smoking ganja is my life.
Can some one write comments about mariuana
smoking i would be happy if some one could send me some
greate seeds from your own seed bank
.
FLY HIGH TILL YOU DIE????????????????????????????????
Muhevat muhiin!!!!
Te olette oikealla asialla!
On järjetöntä ylläpitää kannabis-kasvin kasvatus/leikkaus
-kieltoa. Yrittäkää saada nuo asiasta tietämättömät
kansanedustajat tajuamaan kannabiksen hyödyt ja haitat,
mitä moisen kasvin hallussapidon rikoksena pitäminen on
tehnyt Suomessa. Pyytäkää niitä ennakkoluuloisia laillistamisen
vastustajia todella ottamaan selvää Kannabiksesta.
Vaadin lisää tietoa ja faktoja kerrottavaksi Suomen kansalle. Järjettömän ja valheekisen propagandan ansiosta lähes
kaikki suomalaiset pitävät Kannabistuotteita huumeena huumeiden joukossa.
Minä olen ottanut asiasta tehokkaasti selvää, ja voin sanoa että
suomalaiset tarvitsevat kipeästi
informaatiota, jotta asiaan saadaan muutos. Kiitos!
Nimetön Tampereen lukiolainen
A friend in weed is a friend indeed...
Hienot sivut puhuvat asian puolesta...
Jonakin päivänä itsenäisyytemme koittaa
ja aion olla paikalla sytyttämässä
paksun "jounin" jolla poltan savuna
ilmaan kumotun lain...
sky on ihan asiallinen mesta.Hommatkaa enemmän ulkolajikkeita.
BERGERI ON SAIRASTA ROPINAA!!!!!!?
jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeesssssssssss
Mielestäni on tosi älytöntä tällainen yhdistys... Suomihan on vapaa
maa...
Tämän yhdeistyksen sais lopettaa... järjetön lafka
Hei kaikki hippihappohörhöt !
Naurettavaa seurata teitä tietämättömiä kannabiksen vastustajia!
Jos on mitenkään mahdollista, tahtoisin tietää kaikki rakkaan lapsemme
lempinimet.
T: acid queen 3
Kommentti = LISÄÄ HEINÄÄ MARKKINOILLE.
T:TRELAISET
Kommentti = pot pot pot pot
give me pot!!!!
Kommentti = Uzkomattoman siistit sivut!!! 8-)
En ole ennen moisia kasveja nähny! (noin ISOJA!)
taistelette hyvän asian puolesta.
jatkakaa...
LEGALIZE IT.!!!!!!!!!!!
Mikä mahtaa olla tuo keskustelu kanava ? Vai olenko nyt
keskustelukanavalla? Täh, mitä, häh, no, olenko?
Torniossa tapahtuu!
JIPIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII....
Ma asun Kanadassa ja poltan pilvee ainaki joka toinen paiva.
Ruoho maksaa 30 markkaa gramma ja hyvaa on. Jengi polttaa
niin vaan perkeleesti taalla ettei koti ikavaa ole viela
tullu.
Pick it up, pack it in , let me begin.......SMOKIN'
Poltin ennen pilveä melkein joka päivä. Olen koko ikäni
asunut samalla paikka kunnalla ja ennen täältä sai todella
helposti hasista ja joskus jotain hasis öljyä sun muuta
mukavaa, mutta nyt kun poliisi on aloittanut teho tarkkailun
niin on melkein toivotonta ostaa pilveä. Olen nuori
opiskelia (melkein rahaton) ja asun vanhempieni luona joten
en voi itse kasvattaa hamppua. Että mistä minä sitä hankin?
Koska olen lopettanut polttelemisen niin näen toistuvia
painajasia ja minun on todella vaikea nukkua nykyään...
- TymiPää
JA NYT JUMALAUTA LOPPUU SE "KANNABIS ON PORTTI KOVEMPIIN
HUUMEISIIN"-PROPAGANDA. ETTÄKÖ TE NYT TAJUA ETTÄ SE EI OLE....MIETTIKÄÄPÄS
MIKÄ PISTÄÄ IHMISEN KOKEILEMAAN HUUMEITA ??? SE ON HÄNEN OMA ITSENSÄ JA
AJATUSMAAILMANSA, JA JOS SITÄ PERKELEEN PORTTIA ETSITÄÄN NIIN KYLLÄHÄN SE
ON ALKOHOLI TAI TUPAKKA, VAI OLETTEKO KUULLEET ETTÄ JOKU EI OLISI ENNEN
KANNABISTA KOKEILLUT KUMPAAKAAN???? ETTÄ HAISTAKAA KAIKKI KUSIPÄÄT PITKÄ
PASKA, JA PITÄKÄÄ SE VITUN RUMA TURPA KIINNI......JA TOIVON ETTETTE OTA
TÄTÄ HENKILÖKOHTAISESTI, MUTTA OLEN NIIN KYLLÄSTYNYT TEIDÄN URPUTUKSIINNE,
KOSKA EI MISTÄÄN LÖYDY MITÄÄN HYVÄÄ, KUUNNELKAAPA ESIM NIMIMERKKIÄ
HUOLESTUNUT KOTIÄITI: HÄN ON OIKEASSA KANNABISTA ON ERITTÄIN VAIKEA SAADA
KADULTA, MUTTA AMFETAMIINIA ON HELPOMPI KUIN ERITTÄIN HELPPO !!! MIETTIKÄÄ
SITÄ JA VALTIO SAISI LISÄÄ VEROTULOJA KANNABIKSEN LAILLISTAMISESTA, ELI
ESIM VAIKKA TARRAVERON TAI BENSAN VERON VOISI PIENENTÄÄ! TAI MINKÄ VAAN
VERON!!!!!!!!!!!!!!!
KUULKAA IHMISET JÄRJEN SANAA!!!!
EN OLE VIELÄKÄÄN RIIPPUVAINEN KÄYTIN PILVEÄ KOKO MARRASKUUN JOKA
PÄIVÄ PAITSI SUNNUNTAISIN, JA EI OLE YHTÄÄN OLLUT MINKÄÄNLAISIA
RIIPPUVAISIA MIELITEKOJA, EIKÄ KERTAAKAAN KRAPULA!!!!!!!
hIENOA AINETTA TÄYTYY MYÖNTÄÄ!!
JUSSI
Yritin pureskella hamppua, mutta se maistui pahalle eikä mennyt päähän. Kyllä mua vähän harmitti. Oletteko muuten tietoisia, että vanhasta, muutaman viikon märissä saappaissa hionneista villasukista saa hienon tripin, ei tarvita hamppua, ei k annbista, saatika piriä. Äitini on aina ihan pyörryksissä pitkän aikaa käsiteltyään näitä minun lemppareitani. Tarkempia tietoja näistä terveistä elämäntavoista ja saapassukista muutenkin tarjoaa Seppo Lind, toiminnanjohtaja, Suomen Elämäntapaliitto r.y.( ELO). Samaa limppua syödään, mutta vaan eri puolilta. Saas nähdä, koska hampaamme iskevät kipinää ja elleivät niin tee, täytyy toisen meistä olla hampaaton. Sii juu!
eiko hashista ja marijuanaa vois laillistaa koska sita saa kumminkin.siita koituu paljon vahemman haittaa kun wiinasta(hashis ei aiheuta vakivaltaa,se on halvempaa kun wwwwiina,paitsi ehka safkojen osalta )tsemppia kaikille polttelijoille,ehka joskus olemme vapaita!!!!!!
MOI naapurit Suomen puolella .
meidän on pakko saada enempi cannabista
ruotsin puolelle äkkiä ?????????????
LEGALISE MARIJUANA NOW.....
SO WE CAN BE HIGH TONIGHT
SKY HIGH FROM NAS
emootiooballllllll exxxxxxxxtaaacy
welcome to highrise
No, onhan se ihan hauskaa joskus, mutta kohtuudella...
KANNABIS KUKKAKAUPPOIHIN!!!
Hasis SAATTAA olla vaarallista (pitemmän käytön jälkeen...),
mutta mitä sillä on väliä...onko elämässä millään mullakaan
järkee?Mulle ois sama, vaikka kuolisin just nyt...
Elämä heittää tikalla polveen ja se sattuu...
Myssyn avulla saa edes väliaikaisen hyvänolontunteen,
mitä kukaan muu ei voi mulle tarjota..
En mä useesti käytä ja yleensä vain sillon ku EI vituta...
Ois kiva saada lisää tietoa hasiksen myynnistä kotipaikkakunnallani
ku koskaan ei saa sillon ku tarvis...
TSEMIÄ VAAN KAIKILLE KANNATTAJILLE!!!
lakkauvella
yks hölhö täältä peläpohjolasta...
Erittäin taidolla tehdyt sivut ja kun asiakin on oikea...
Terveiset kaikille savonlinnan savuttelijoille +hannulle
espooseen( zero zero rules ok!) vielä kieltolaki kaatuu!
t:Jyväskylän ala-yhdistys
Hamppu on niin hyvää, että voisin myydä vaikka tyttäreni sen edestä!
Well, vittu naa hinnat vituttaa...
Jopa, kaukana pohjoisessa eli Suomessa
saa kankkua halpaan hupa hintaan
pohjoisen revontulet todellakin
rulaa isoo kyrpaa..
miksei Suomessa saada hamppua laillisex
Onks se GanjaChanel toiminnassa..?
epatietoinen vai vain Steve Vai..?
Ma meen nyt nussii nurmee...
Onks totta etta 1.1.1997 kaikki pornoon ja
huumeisiin liittyvat lehdet lakkautetaan...???!!!
Vetakaa kateen vittupaat, jos asia on niin, mutta
mua ei enaa saa Suomeen takas millaan
Sananvapaus ei ole ikina ollut Suomessa ilmaista
mutta kaikella rajansa...
Saatanan koti-Suomalaiset kun te ette osaa vaatia
ikina mitaan!!! Mua vitUTTAAAA teidan puolesta
PERKELE!!!!
Herrajumala kaikki eduskunnan kusipäät (tiedän että
luette)!!! Yrittäkää nyt jo lieventää huumausainelakia, ja hivenen
nopeaan tahtiin, meinaan vaan että kadulta saa nykyään
amfetamiinia helpommalla kuin Cannabista, ja hyvin tiedätte
kumpi on elimistölle tuhoisampaa!!!
T:Huolestunut kotiäiti
Kannabis on hyvä aine kohtuullisesti käytettynä mutta
runsaaammin käytettynä se imee elämänenergian.
t:atu
Hasis on kaikkein vaarallisin huume, se on kaiken pahan alku. Älä kokeile
koskaan - nauti elämästä selvänä.
Psykoosin kokeneen huumenuoren äiti
I wish i had a scanner so I could send you a picture of some of my indika that i have grown in Oregon USA maybe if you come here i could let you try some!!!
Myssy rules!!
T:Fanit
Joitakin teistä voisi miellyttää se, että rikollisuus huumeiden ympäriltä vähenisi ns. Hollannin mallin saatua lainvoiman. Saisittehan rauhassa jatkaa sitä itsekästä ja itsekeskeistä harrastustanne, te kun tuskin huolehtisitte niistä, jotka o vat teidän johdollanne koukkuun jääneet! KUKA huolehtii heistä? Terv. Entinen käyttäjä.
Eikös SKY olekkaan Suomen Kuljetustaloudellinen Yhdistys?
T:Mikko
Kannabiksen laillistaminen olisi asiallista
t:pari hassis narkkaria
hyvä jäbät ruoho vapaaxi!
tv: ruohonkasvattaja lapista
ps.jos löytyy lajiketta joka menestyisi pohjoisen kesässä (esim.ruderalis)
niin infoa sivuille kiitos
lapissa on aina poltettu hamppua,siitä vain ei sen kummemmin ikinä mölytty.
se on vanha lappalainen tapa. vituttaa vaan kun kytät tuli ja vei rehut.
mutta ei lannistuta. kaikki lumilautaileen pikku nupuissaan se
on tosi gutaa.
tv:cyberwagen
Tämähän touhu on laitonta.Eikö olekin laissa kiellettyä
julkisesti levittää "huumeiden puolesta"aineistoa.
Ja huumekasvien kasvatus ohjeita.
Asiasta toiseen minulla on internetistä tulostettu
50 sivuinen huume kirja jossa käsitellään huumeiden valmistusta
ym.miten toimit pidätys tilaisuudessa kiinnostaisiko
Kirja olisi kaupan
Ottakaa yhteyttä
Tilaukset kuntoon ja heti!!
hamppu rullaaaaa IKUISESTI!!!
Tuhero tyydyttää alapään, mutta mysyt hoitaa yläpään. t:Jah the Rastafari
En jaksa osallistua tähän propaganda keskusteluun vaan esitän
kysymyksen, johon toivoisin toimituksen vastaavan. Kuinka usein sivuja
päivitetään? Eikö palautesivuillekin voisi laittaa samanlaista päiväystä
kuin ajan kohtaista sivuille? Terveisiä Kitara-Jukalle ja Weijari Vilille
Helsinkiin.
Torniossa Tapahtuu
SMOKE PHILL AND CHILL!!
U FOOLS!!!
ERINOMAISTA TYÖTÄ OIKEAN ASIAN PUOLESTA!
KIITOS!
HAMPPU LEHTI EI ENÄÄ KAUAN OLE OLEMASSA 1.1.1997 TULEE VOIMAAN LAKI, JONKA MUKAAN KAIKKI HUUMEESEEN, PORNOON JA JNE. LIITTYVÄT LEHDET LAKKAUTETAAN.
Polttakaa vaan niin mäkin teen pilvi rulaa kypällä ampukaa irti huumeista pellet
VIDDUU!! hassut on ihan hauskaa, mudda kohduus kaikezza! viinakin on vidun hyvvee välisdä!!
HIGH TIMES...
3 GRAMMAA HASISTA ON PÄIVÄANNOKSEIN...
MUHEVA RULES!!
On erinomaista, etta suomessa on WWW-sivu jolta saa asianmukaista tietoa kannabiksesta. Laajenpi keskustelu laillistamisesta on toisesti tarpeen. Jatkakaa tulevaisuudessakin...
yllättävät matkaehdotukset ovat jumalan tanssitunteja
t:: börje b.
hei kaikki
me ollaan kolme tyttöö täältä ###:n lukiosta.kukkanen ois kiva
ylläri.pärjäilkää. leijailkaa maailmankaikkeuden moniulotteisuudessa.
t: acid queen 3
minusta paan hakkaaaminen seinaan on kivaa
Kannakikkareet on poikaa!
Terve EtelŠ-Afrikasta,
Mailman paras "dagga" viidakko!
-durban poison, malawi-cob, pondo-gold, swazi-gold ...
pitääkkö muuta sanoa?
Kaikki noin 25 markkaa per/ 150g
Olen erittäin kiitollinen SKY:n sivuista. Olen oppinut paljon uutta ja
ihmeellistä, näistä asioista kun ei kuitenkaan juuri muualla puhuta. Tai
puhutaan, mutta negatiiviseen sävyyn ja syvästi paheksuen. Asiallista
tietoa on aina mukava saada. ...KIITOS! Sivunne auttavat minua omissa
ratkaissuissani. Eläkää ihmiset,naurakaa ja iloitkaa!!!
rauhalla
ja rakkaudella:Flora
KANNABIS SUCKS
LKASÖKJHÖJLKJSALKJSDLKJÖSDFLKÖJSDALKJSDLKÖJSDLKÖJSDFLKÖJSDFLKJÖSDLKJSDLKJSDFLKJSDLKSDALÖJSDLKJSDLKJKLSDJLKSAJFLKJSDLKFJLKJSDLÖKJSDLKÖJOIUWEOIPOIUQER9PIUOOIPEQRTOIUOIUERQOIUOIPUERTOIUPOIUERTOIUEROIEQROIUEQROPIUQER9IUERQOIERQOIEROIPERQOIEROIPUEROIPUEQROIEQR
OIPEQROIUERQOIUEQROIEROIUEQROIEROIUQEROIUERTOIUEROIEROPIERPOIEQROPIEQROPIUEROIERQOPQERTOIQERUOQIEUPOIEROPIWEROIPEWRPOIERTOPIERTOIWERUTOIWEROIWEROPIEWROIPWERTLKJRLKJERWTLKJQEERQRIUPORSDIUJERSIJHRFGKJHFDGHHGJHGJHGJFHGJFHGP9YWERPOIEWRPOIERWOIUWEROIPWERTOPIUE
WRTOIUPWEROPIEWROIUPWERTOIPUWERTPOIUWEROPIWEROPIUWERTOIPUWERTPOIUWEROPIUERWTPIOWERTOPIUER9IU345R6TGYHE5RFTGYU346W5RFTYHUNJ3FBNYHUJ3RFTBNHIJOÅIUEAROIUERSOIER9POEQRTOPIYEW4OP98QDJ98QC3498Q34J98Q39PQC3T987QC398QC3J098QC36JQC098N6C3H0967C3960C39C3098C3980QC39
80CQ398C398MC3983QC93993Q987PMQ398349Q9+843+840+2430+82435+0823450+28340+82340+3409832450+89345
ON SE NYT VITTU KUN KAIKKI PIIPUTTAA MUTTA MISTÄÄN EI KAMAA
SAA! VITUTTAA! KUN EI VIITTIS MIHINKÄÄN KADUN KULMAANKAAN MENNÄ NURMEE
KYSELEEN MYYVÄT JOTAIN LIHALIEMIKUUTIOITA...VINKKIÄ MISTÄ SAA
POLTTOAINETTA
t: KESOIL
Onnea uuden Domainin saamisesta!
Terveisiä kaikille tutuille!
Äiti lähetä rahaa!
P.S. Minä en seuraa ketään ellei hänellä ole tissit tai kaljaa.
Hamppu laillisex niin kuin pimppi! On nimittain
tieteellinen tosi asia, etta pimppi ja hamppu taydentavat toisiaan. Ei
hamppua ilman pimppia!
Hamppuileva pimpin ystava vm.-73
P.S. Pohjoisen Revontulet rulaa munaa!
Miksei porukka järkkää nykylain vastaista mielenosoitusta?
Luulisi, että Suomesta löytyisi edes tuhat kiinnostunutta.
Sekin olisi jo kiva porukka. Vaikka polttaisimme kaikki
pienet kapinahenkiset blossit. Ei ne voisi kuitenkaan koko
laumaa pidättää. Marssin päätteeksi siistit bileet jossain
mukavassa paikassa.
SKY organisoimaan!
t: jacko
MINÄ OLEN VÄHÄN SURUMIELIN TÄÄLLÄ. TILAUKSIA EI VIELÄ OTETA VASTAAN JA EDELLISET KASVINI KUIHTUIVAT PIENEN POISSAOLONI VUOKSI. NO NEHÄN OLI POLTETTAVA, JOTEN OLEN NYT ILMAN MITÄÄN. WHICH IS SAD.MUUTEN, MITÄS JUNTTEJA TÄÄLLÄ OIKEIN KÄY. VAI ET TÄ ON NARKKAREILLA LIKAISET VAATTEET JA VAIN PIIKKIÄ HE KAIPAAVAT.NO EHKÄ NIIN,MUTTA MITEN TÄMÄ LIITTYY NÄILLE KOTISIVUILLE. KAI NIITÄ ON JOTKIN NARKKIKOTISIVUTKIN, VAI?
haistakaa te viinan lipittajat vittu vetakaa pilvee niinku muutki
miehet ja naiset pojat ja tytot...
mua vituttaa haistella jotaki kalja
pullon korkkia ennemmin haistelen tinneria taikka jotain muuta
esim:kumiliimaa(tiptop rulez) hamppu lailliseks sanon mina!!!
jos
teilla viinan ja kaljan lipittajat ei oo muuta tekemista ku valittaa ku on
krapula,saatana unohtakaa se paska ja ruvetkaa vetaan hamppua.
Huumeitten käyttäjät ovat kaikki täysiä homoja !
Pilvi on kivaa!!!.... Hei mä leijun!
istä löytyy Cheech & Chong leffoja ?
KIITOS!!!!
Kannanottonne kieltolain aiheuttamista ongelmista on erittäin hyvä ja ajatuksella laadittu ! Onnittelut !
DON'T WORRY, SMOKE BUDDHA!
KEEP UP DA' GOOD WORK.
T: SMULI-PETTERI
kiitoksia SKY:lle hyvasta tyosta. Toivottavasti toiminta tulee jatkumaan.
antakaa käyttäjien olla rauhassa !!!
sivuja päivitetään kiitettävästi mutta lisätkääpä hieman lisää kuvia emi- ja hedekukinnoista sillä aloittelevana kasvattajana kasvien erotteleminen tuntuu vähän hankalalta. kiitos.
Joo.. En vastusta enkä kannata, mutta haluaisin tietää.
Vaikuttaako hampun poltto suorituksiin, siis huonontaako
se urheilu suorituksia (heikkeneekö kunto?)?
Kun on pilvessä onko perillä siitä
mitä tekee, vai onko ihan pihalla?
Näytätte aika paljon kehuvan ainetta, mutta voiko
sellaista olla mistä ei olisi haittaa? Kertokaapa
siis huonotkin puolet.
En polta enkä tule polttamaan!
Sa ahdasmielinen ihminen, joka ihmettelit, etta kuka 'tervejarkinen'
ihminen olis kiinnostunut muka kannabiksesta Vastaus: aika VITUN moni
Kehoitan siis suakin, ahteri, polttamaan huilullisen tai pari ja
tulla sitten kirjoittamaan kommenttisi SKY:n erinomaiselle kommentti
palstalle. Kannustaessani nauttimaan jaloa Cannabis Sativaa, jota myos
itse kasvatan, oletan tietenkin, etta itse olet 'tervejarkinen'.
Duuni on ja asialliset kuteet.
Huilun soittaja kuutamolla
Oikean asian puolesta SKY!!!!!!!
Mitä vitun hyötyä on noista huumeista ? Aina sitä verrataan siihen että mitä hyötyä on tupakasta. Tupakoiva ihminen ei ole vaaraksi ulkopuolisille ( ei ole voitu tieteellisesti todistaa 100 % että tupakka aiheuttaa mitään syöpää ym.) niin kuin nuo kaikki vitun narkkarit. Työntäisitte nuo kaikki vitun kannabikset sun muut vitun marit perseeseen. Näkeehän sen tervejärkinen ihminen että mitä tyyppejä nuo narkkarit on. Sellaisia vitun rääsyissä kulkevia tyyppejä jotka miettivät että mistä saisi seuraavan neulan. Kun niillä ei ole rahaa, he alkavat ryöstelemään paikkoja ja ihmisiä piikin tarpeessa. Ei kai kukaan työnottaja tuollaisia ota töihin jotka on päivät pitkät pilvessä. Te että taida olla itsekkään tervejärkisiä tyyppejä, koska ketään tervejärkistä EI KIINNOSTA MITKÄÄN VITUN HUUMET. Kuinka paljon vähemmän maailmassa olisi ryöstöjä ja murhia jos maailmassa ei olisi noita vitun huumeita. Luulisi että tupakka ja alkoholi riittäisi. Ja viinasta sen verran että sekin on viisaiden juoma ! Sitä ei ole tarkoitettu kitattavaksi litrakaupalla. Vielä yksi kysymys=käytettekö itse tota vitun rehua ja miksi ?
muuten hyvä, mutta joskus vain tuntuu siltä että pingviinisilakka jahtaa. -:)
hamppu on hyvää
Kannabis ei ole niin vaarallista kuin luullaan.Sillä viina on mielestäni paljon vaarallisempi kuin kannabis.Kannabis pitäisi laillistaa.Säästyisi monelta viinan aiheuttamalta harmilta.Mutta kaikessa on oltava kohtuus!
Koska en ole omiani puhunut tanne aikoihin, piti vaan todeta etta hyva pojat, jatkakaa sita possyttelyanne. Nyt kun Jenkkilakin alkaa taipua, nakyy tunnelin paassa valoa. Jarjestetaan toverit mielenosoitus, jossa sata miljoonaa paukkupaata istuu yhdessa megalomaanisessa ringissa Senaatintorilla ja polttelevat paansa spiraaliin! Kylla! Sita Suomi kaipaisi!
Wassup!G's
Suomessakin marin poltto on kuulunut rap-kulttuuriin jo pitkään,joten olen
polttanut itsekin pari vuotta. Pitäisi laillistaa,vai mitä?????????? I
love ya Mary Jane!
All my love goes to ya addict fools.
Peace!!!!!!!!!!!!
Moiroi!!!!! Lussuta tussua...miksi pippelissa sita
helvetin Kannikka Satiaista ei saada lailliseksi??Mua alkaa
vituttaa paiva paiva paiva paiva paivalta yha enempi, kun
ajattelee tilannetta suloisessa Suomessamme.
Kaikki viinamaanit: olisitteko ystavallisia ja tyontaisitte
ison Finlandia-pullon anukseenne ja sitten puristusta...
Kasvattakaa, niin kasvatte!
Hyvaa huume Joulun alkua, A.D.1996
Terveisia Etela-Englannista
Blow your mind and lungs, folks!!!!!!!!!
Hei, asiahan on nyt nain etta kannabis ei ole kovin paha asia. Mutta pitakaa mielessanne ettei se kylla TERVEELLISTAKAAN ole! Eli, muistkaa ettette mollaa kaikkea muuta ja kehu kannabista, alkaaka kiistako kaikkia vaitteita siita. Esims se on totta, etta kannabis on 'GATEWAY' huume, koska yleensa aloittelevat kannibiskayttajat hankkivat kaman joltain onnettomalta diilerilta, joten tyyppi voi joutua muun paskan kanssa tekemisiin. Eli siis kannabis voi hyvinkin olla portti muihin huumeisiin.. Eli, vaikka tietaisittekin etta kannabis on hyva asia, niin alkaa vakisin tappako kaikkea negatiiviista, kaikessa hyvassakin on jotain huonoa. Etta sillai. Muuten, niin tama SKY on aivan saatanan hyva asia. Smoke weed.
Sallikaa hampun kasvatus ei huumeiden käyttö lopu kielloilla. Hampun kasvatuksen salliminen lopettaa laittoman huumekaupan.
czesc
Syon tussua ja dullaa...paivittain
Tunnen itseni ELINvoimaisemmaksi kuin te avuttomat
etanoliluuserit, skinheadit, juntit yms. paskasakki
Oma ganja, paras ganja!!!!! Free dope is our hope!!!!
Vetakaa KANNAa, se KANNAttaa...
Terveisin, Dulla Turbaani Taivaasta
found the site to be very helpfull in making my selections keep up the good work.
EKI ON IHAN KIVA JUTTU MUTTA ÄLKÄÄ SAATANAN JUNTIT KIRJOITTAKO MITÄÄN
HEHKUTTELUSKEIDAJUTTUJA, VARSINKAAN SINÄ "TEKNIIKAN OPISKELIA -75", JOKA
PERKIÖ ET OSAA EDES KIRJOITTAA SANAA "OPISKELIJA". GANJA ON HYVÄÄ SATSIA
JOS ET KÄYTÄ LIIKAA ETKÄ LIIAN USEIN!
T:MINÄ JOKA TIEDÄN MISTÄ PUHUN -77
Sekakäyttäjät bättre folk?
Ainakin tähän asti tuntuu näin olevan-
heitä ainakin suojellaan ja paijataan niin kuin heidän mieltymyksensä ei
olisi itseaiheutettua. Samaan aikaan ganjantupruttelijoita potkitaan
päähän minkä ehditään.Ei se ihmekään ettei useat ihmiset uskalla tulla
ulos kaapista.
Noitavainojako? Täällä suomessako? Ei kai...
PAREMPAA POLTETTAVAA EI VOI OLLA KUIN H A M P P U !!!
jAkkAR - Kannabis inti huumeista!
Älkääs nyt arvon kannabistit tehkö itsestänne ihan pellejä
viinaa morkkaamalla. Se on aivan yhtä yksisilmäinen asenne
kuin kannabiksen käytön tuomitsijoilla on kannabista kohtaan.
Sekä alkoholia että kannabista voi käyttää kahdella eri
tavalla:_huumeena ja nautintoaineena.
Näenkin kannabisyhdistyksen roolin samankaltaisena kuin
olut- ja viiniseurojen roolin, nautintoainekäytön edistäjänä
huumekäytön sijasta. Olut- ja viiniseurat hyväksytään
nykyisin, mutta esimerkiksi 30 -luvulla moiset seurat olisi
tuomittu ankarin sanankääntein alkoholismin edistäjinä.
Nykyään kannabisyhdistys saa osakseen vastaavia panetteluja.
Kannabiksen käyttäjien onkin parasta esiintyä mahdollisimman
skarpisti ja älykkäästi, että suuren yleisön ennakkoluulot
hälvenisivät.
Onnea SKY:lle oman domainin saamisesta !
PERKELE
Hyvät hörhöt,pitäkää nämä huumeet erossa kannabiksesta ja muusta kivasta.Moniko sellainen joka vetää viinaa tai kovaa kamaa päivittäin kehuu rehellisesti sitä muille?Mites kanna?Kaikkihan siitä tykkää.JKL rules.
Onneksi olkoon uuden Domain nimenne johdosta.
t: MikkoHytkä on hyvää ja mari makeaa!
Pitäkää kolvit kuumina veljet!
Peace
T:Che
livrez moi vite
white widow will rock your world. Do you know where I can get some.
Moi taas kaikki sauhutteliat !
Itse katselen aika surullisena näitä kommentti sivuja koska
jotku jotka eivät ole ottaneet ns. "hittejä" arvostelevat
hyvin jyrkästi kannabista. Itse olen todennut omien hamppupensaiden
polttelun hyvin mukavaksi verrattuna alkoholin tai tupakan
käyttöön. (ei tule esim. rabbista). en myöskään ole mitenkään
menettänyt otetta elämään enkä omaan kuntooni. Vaikka olen
poltellut jo pitemmän aikaa. Käyn myös säännöllisesti urheilemassa ja lenkillä
sekä pystyn alittamaan esim. cooperin testissä kevyesti 3000
metrin rajan taas kuin ryppäämisen jälkeen menee noin pari päivää
palautuakseen taas semmoiseen kuntoon että mitään liikuntaa voisi
harrastaa. Olen varma että kannabis tulee lailliseksi suomessa
joskus mutta asenteita ja yleistä mielipidettä on vaikea muuttaa
koska suomessa on todellakin käynnissä aivopesu. Toitotetaan
kannabiksen vaaroista niin että siihen jo melkein itsekkin uskoo.
Aivan niinkuin Neuvostoliitossa ennen kansa aivopestiin niin pahoin
että raukat vieläkin luulevat että jenkit aikovat hyökätä sinne.
Ja viimeinen kommentti Päiville: "se pingviini lappu oli minusta
ennemminkin mustaa huumoria kuin mainostusta". Itse nauroin
vitsille vaikka en vetäisi LSD:tä mistään hinnasta.
//Tekniikan opiskelia -75
Arizona ja Kalifornia laillistivat marihuanan laaketieteellisen kayton! Koska Suomessa saadaan vastaavia kansanaanestyksia... olisiko kymmenen vuoden kuluttua hyva "tahtaysviiva" tayslaillistukselle... kayton ja kasvatuksen voisi laillistaa vaikka heti (koska kannabis ei todellakaan sovi kaikille, ei siita myoskaan tulisi mitaan massaongelmaa kuten alkoholista).
Black domina = best high
Onhan sitä kiva aina välistä poltella. Minä roikun pelastusrenkaassa,jonka nimi on nurtsi.hartsikin käy.
Haistakaa huuumehörhöt vittu, jos vielä tajuutte miltä se haisee!!!
Olette pojat oikealla asialla. Laillistakaa Kannabis!!!!
SKY:n ajama asia on mielestäni kiitettävää toimintaa. Kuitenkaan en ymmärrä miksi yhdistys levittää tietoja myös muista aineista kuten mm. lsd, ilokaasu ja muut tajuntaa laajentavat aineet. Asiannehan on tietääkseni saada kannabis lailliseksi nautintoaineeksi Suomessa. Kannabiksen puolesta puhujana teillä on rankat mielipiteet alkoholista ja nikotiinista, mutta onko ainoa keino verrata kannabista muihin meillä jo ongelmia tuoneisiin "huumeisiin"? Olisi hyvä, jos pystyisitte puhumaan vain pelkästään kannabiksesta ja yhdistyksenne laillisuuteen tähtäävistä asioista. Hyvää Syksyn jatkoa, toivoo "Ei itse kannabiksen käyttäjä, vaan sen laillisuutta puolustava"
he im with ed.k what the fuck is all this is it dutch why can't you guys write in english so we can all be in on it coment why dont you send seed outside europe when there is a company in holland that will PS ed.k look at "worldonlinenl/`seeds from you AUSSIE MATE FROM THE LAND OF THE KANGAROO STAY COOL MATE
Hienoa.
Onhan se hienoa että meillä on suomessakin näin hieno
yhdistys.Viinan ym. vvvvväärinkäyttäjät joutaisivat linnaan tms. Kumpi on
terveellisempää?Ottakaahan juntit,valittajat siitä asiasta selvää.Lisää
rock` rollia suomeen niin hyvin pyyhkii.
Terv:Z
Ihan asialliset sivut, me akateemiset kovien huumeiden ystävät kyllä kaipaisimme my|s LSD:n, ekstaasin, taikasienien, DMT:n ja meskaliinin kauppaamisen ja käytön laillistamista, kun tämä raskas tutkimustyö vaatii raskaat huvit.
kANNABIs kANNATTAa!! pERKELe!!
huumeet ovat erittäin vaarallisia!!!
ne tappavat!!!
niihin kuolee!!!
Olen kauan ihmetellyt, että mitä ne arvon sky:n "viralliset"
tutkimukset ovat ja millä perusteella sky väittää ettei
huume"valistajien" tutkimukset pidä paikkaansa?????
Mielestäni sky on erittäin moraalittomasti esim. mainostanut
LSD-lappuja näillä sivuillansa... Vaikka arvon herrat siellä sky:ssä puhuvat
kuulemma vain kannabiksen puolesta?
Myös viime aikaiset lehtijutut kannabisyhdistyksen sihteerin ja perustajajäsenen huume-
kaupoista ihmetyttävät minua suuresti.
Mua myös on kauan vituttanut suuresti, että aina puheissanne vertaatte kannabista alkoholiin.
Tuskin kukaan on koskaan väittänyt, etteikö alkoholin jatkuva ja runsas käyttö
olisi ihmisille vaarallista. Vai onko?
Mielipidesivujanne selaillessani huomaan myös, että suuri osa siellä kävijöistä on
alle 18-vuotiaita. Eikö tämä jo kerro siitä, että "kannabisvalistuksenne" puree juuri
nimenomaisesti nuoriin. Eihän kukaan valistunut aikuinen ihminen usko tälläistä roskaa.
Ikävä kyllä olen myös itse joutunut nuorempana kokeilemaan nimenomaista tuotetta ja katunut sitä
jälkeenpäin. Olen myös nähnyt monen kaverini(jotka jatkoivat käyttöä)kohtalon, heistä hyvin moni
on ns. kovien huumeiden käyttäjiä.
Olen myös työssäni kohdannut huumeongelmaisten läheisiä ja käyttäjiä. En sydämmestäni toivo kenellekkään
sellaista elämää mitä olen nähnyt.NUORET OTTAKAA ASIOISTA SELVÄÄ, näiltä sivuilta löydätte vain osan
totuudesta.
PÄIVI
Hashish poistaa sähköisyyden ja pölyn näyttöruduista,TV-ruuduista sekä
lasi- ja muovipinnoilta.
T: Tero Vaara
On se jumalauta niin tyhmää että pitää olla tälläne Huumekerho!
T:Ari 15v.
En näe mitään syytä miksi kasvia nimeltä Cannabis Sativa voitaisi laillistaa.Yhdysvalloissa se tappaa huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin tupakka tai viina,mutta pitäisiköhän muuttaa Hollantiin?!
Sääli ettei Matti Wuori päässyt Strasbourgiin! ATK-Istituutissa on paljon teidän kanssa asioista samoin ajattelevia ihmisiä. Pitäkää yllä hyvää työtä sivistyksen, vapauden ja mukavuuden edistämiseksi.
olin puistossa yksin , kun huomasin tumman kaipuun syäimmessäni.tiesin
sen olevan lähellä, hetken jota olin odottanut
kauan tulisi pian.oli tumma yö, isukki äiskää lyö kossit myssyä "syö". Mustaksi perunat muuttuivat, valot huoneestani sammuivat.
Otin ensi askeleen kohti määränpäätäni, olin jo todella lähellä. Hän tuli ja antoi minulle sen, jota olin odottanut. Kahden miehen välissä
oli jotain joka sai minut mukaan. Se oli varastettu perintö. Laura näki painajaista, kun tulin huoneesee. En ollu varma, mutta säikähdin.
"Kuka siellä?" kuului karski miesääni kulman takaa. Tuskin kykenin päästämään huuliltani heikon "Olisko myssyy?" ähkäisyn. Kulman takaa esiin
liukui kiiltelevän nahkarotsin hiha. Esiin astui aito hintti! "Haluatko lersua?" se kysyi iskien silmää viekkaasti. Valahdin valkoiseksi enkä
kyennyt liikkumaan paikoiltani. Tunsin jonkin lämpimän ja pehmeän täyttävän pikkuhousuni. Samassa tuo roteva mies tarttui minuun karvaisilla
kourillaan ja siitä alkoi kuuma romanssini.
Mikä on tarinan opetus? ...Hamppu vapaaksi.
"Homon rotteri"
Suosittelen kannabis-tuotteita kaikille!!!
LEGALIZE IT DON´T CRITISIZE IT!!!!
HIGH AS A KITE
P.S.Huumeiden vastustajat:ANTAKAA MEIDÄN ELÄÄ!!!!!(pilvessä)
Hello kaikki maailman immeiset, on todella hyvä että tämmöisiäkin sivuja
löytyy!
Pisteet himaan ja hamppu laillisexi!!! mary jane always in my brain.
peace and love
taapero
Tervehdys kaikki myssy toverit täällä kotkassa me pidämme piippumme
kuumana ja kasvihuoneemme valoisana
terveisiä idiooteille mm.skinhead (shithead)
pidä mielipiteesi omana tietonasi.Kannabis lailliseksi
mari vapaille markkinoille.Ei siitä nyt niin hirveitä ongelmia tule.
ainoa ongelma on tiukkapipoisuus!!!
Olen poltellut n.8 vuotta olen vakituisessa työssä
ei rikosrekisteriä,ei ongelmia kaikki ok
MOI
KOITTAKAA VITUN MORALISTIT TAJUTA, ETTÄ TUPAKKA JA ALKOHOLI
OVAT VAARALLISEMPIA AINEITA KUIN KANNABIS!!!!
MENKÄÄ VITTU VAIKKA KIRJASTOON JA OTTAKAA JOKU LÄÄKÄRIKIRJA
KÄTEEN JA TUTKIKAA ASIAA ÄLKÄÄKÄ VAIN PUHUKO TUOLLAISTA
PASKAA. TEIDÄT ON AIVOPESTY, ETTEKÄ TE VITTU EDES TAJUA SITÄ!!
ETTÄ VETÄKÄÄ VAAN SITÄ VIINAA JA TUHOTKAA AIVONNE ÄPÄRÄT!!!
PS. KOTKA ON KUIVA!!!
ALAA 16 VUOTTA SEURANNEENA OLEN ILOINEN, ETTÄ TÄLLÄISELLÄKIN
YHTEISELLÄ TEKIJÄLLÄ KUIN CANNABIKSELLA ON JOUKKOJA KOKOAVA VAUKUTUS JA SEN TEKNIIKKAA EDISTÄVÄT VAIKUTUKSET OVAT NYT JOKAISEN NÄHTÄVILLÄ.
TIETOISUUS MAILMANKAIKKEUDESTA LAAJENTAA TAJUNTAAMME VALONNOPEUDELLA JA KEVYT CANNABIS JOSKUS LIEVITTÄÄ TIETÄMISEN TUSKAA.
KAYTTÄKÄÄ PÄÄTÄNNE VAROEN CANNABISTA KYLLÄ RIITTÄÄ.
LUKEKAA HYVÄÄ KIRJALLISUUTTA NAUTTIKAA MUSIIKISTA JA MIETTIKÄÄ MIKSI SAVU NOUSEE YLÖSPÄIN.
PÄÄTTÄVAISEN MAAILMAANVAIKUTTAJAN KUUKAUSIANNOKSEKSI RAA`AN ROKIN JUMALAISEN HILJAISUUDEN VÄLILLÄ RIITTÄÄ HYVIN PARI GRAMMAA KUUKAUDESSA.
ALOITTALIJOILLE SUOSITTELEN KEVYTTÄ LÄNSIRANNIKON MUSIIKKIA JA TUHTIA MARIUAANAA.
KOKENEMMAT KÄYTTÄJÄT VOIVAT VETÄÄ PIIPUISTANSA TAIVAAT GRAMMALLA KAHDELLA JA UPOTA OSALLISTUVAMPAAN JA TRENDIKKÄÄMPÄÄN NYKYMUSIIKKIN.
CANNABIKSEN KÄYTÖLLÄ KUTEN MUSIIKILLAKIN ON PITKÄT PERINTEET JOTEN SE KANNATTAA ALOITTAA NIIKUIN HISTORIAN OPISKELU VAROVASTI NYKYPÄIVÄÄ TUTKISKELLEN HUMÄILLEN JA ITSEÄÄN ARVOSTAEN -TUTKI TUNTEMATONTA-
PIENIN ERIN ELÄMÄSI YHTÄLÖ KIERTYY LOPPURATKAISUUNSA JA NIINKUIN HYVÄN DEKKARIN KERTOMUKSESTA HERÄÄT JÄLLEEN HUOMISEEN PITKÄLTÄKIN PILVIMATKALTA..
KUTEN SUURI KIRJAILIJA ON SANONUT:
- MAAILMANKAIKKEUDEN ÄÄRETTÖMYYDEN TUTKIMINEN JA
YMMÄRTÄMINEN NOSTAA INHIMILLISEN ELÄMÄN ARKIPÄIVÄN TRAKEDIAN YLÄPUOLELLE-
HAUSKOJA HETKIÄ T: DR.FEELGOOD
Eihan se, etta on toinen jalka paskassa l. alkoholia on myytavana, tarkoita sita, etta toinenkin jalka pitaisi laittaa paskaan l. niin sanotut miedot huumeet pitaisi muka vapauttaa!
Olen nyt täällä viettämässä eläkepäiviäni Rivieran auringossa
- ja huurteinen maistuu. Voisitteko silti lähettää minulle pari spliffiä
vanhojen taistojen kunniaksi?
- Terveisin Torsti K.
Kaikennäköistä hemmoa tännekin näemmä kirjoittelee:
luetaan joku Hasis-kirja (kaiken propagandan äiti) ja jotain poliisin ilmais-
esitteitä, sen jälkeen mennään jeesustelemaan "huumeita" vastaan kaljapullo
ja rööki kännyssä. Huraa, Suomen kansa. Ihmeellistä, kun kaikennäköisille
katutappelijoille perustetaan yökahviloita, jos mummon öisestä koulimisesta
tulee nyrkit kipeiksi,ja samaan aikaan riehutaan siitä, mitä ihminen tekee
itsellensä. Mitä tässä on kieroa?
Sämä
Jyväskylä
Jos alkoholi lain uudistaminen on näin hankalaa kuin se naytää olevan
niin en yhtään ihmettele että kannabista ei saada lailliseksi.
Suomalaiset eivät tajua vaatia sellaista mitä heillä ei
ikinä ole ollut. Lisäksi kannabiksen mustamaalaus on hyvin
ärsyttävää koska sillä viranomaiset yrittävät pitää suuret
ihmismassat pelossa ja kurissa kannabista kohtaan.
Mutta huumausaine lakiin tulee varmasti muutos kuten tuli
aikoinaan alkoholin kohdalla.Kaikki kansa käytti alkoholia
niin silloin oli hallituksen pakko muuttaa lakia sillä
maassa ei olisi ollut yhtään ns. kunnonkansalaista.
Demokratiassahan kansa määrää ???
//Tekniikan opiskelia -75
Siis tehän olette itsekkin vasta nuoria. Teistä jotkut
ovat ehkä vanhempia mutta, helvetisti jälkeen jääneitä!!
PLEACE, Ajatelkaa tulevia lapsianne ja vanhempianne
perhettänne... PITÄKÄÄ HUUMEET POISSA edes suo-
mesta!
Mitä teidän laiset ihmiset haluavat elämältään, tuletteko
koskaan saamaan lapsia... VAI kuoletteko ennen sitä
Ja kumminkin kiitos sky:lle siitä että haluaisitte
kaikesta huolimatta vain yli 18-v. käyttävän esim.
kannabista... KAIKESTA HUOLIMATTA
kaikki erilaisia
kaikki samanarvoisia
i cant read any of this shit...is it dutch???...fuck if i know...hey i saw the sensi seed banks catalog and they said thet dont ship outside europe...why?...can i get some quality seed here in the U.S.???..help!!!
ed k.Hyvää iltaa. Olen sitä mieltä, että toimintanne on
hieno asia. Jos teidänkaltaisenne ihmiset eivät
avomielisellä toiminnallaan yrittäisi vaikuttaa
asioihin, ei minulla ja kaltaisillani olisi mitään mahdollisuutta toivoa parempaa huomista.
viestini on: älkää luovuttako, oikeus voittaa
kuitenkin lopulta. Joskus puutarhojen annetaan
kasvaa vapaasti ja solumyrkky nimeltä etanoli
ei turmele onnettomia ihmisiä. Teidän ansiostanne.
V.K.
p.s. Saatte lähikuukausina ainakin yhden uuden jäsenen...
Huoh.. Luin kaikki teidän roskakommentit ja tulin siihen tulokseen
että:
Maailmassa saisi olla yksi iso saari jossa tehtäisiin vain pahinta huumetta
ja sitten kaikki hipit ja popit ja pöpit huumeiden käyttäjät
saisivat sitä sieltä niin paljon kuin jaksaa vetää! Ja ruumiit tietenkin
laitettaisiin seur. aineiden tai kemikaalien raakaaineiksi..
Ai mitkä ruumiit? No tietenkin ne jotka tulee teistä jotka kuolette siellä..
Ettekö te helvetti jo tajua että huumeet tappaa ja tuhoaa
ihmisiä..miksi eläimet eivät käytä huumeita? Koska he ovat niin vahvoja ja
eivät näin ollen tarvitse ihmisten paskoja. Mikä teissä on kun haluatte
levittää virheellistä kuvaa huumeista? Kaikki ex-käyttäjät
joita olen kuunnellut ovat sanoneet että kaikki tämä on paskaa ja aina sitä
haluaa vain kovempaa huumetta ja niin sitä ollaan koukussa..
Rikoksia tehdään että saadaan rahaa ja tapetaan porukkaa siinä sivussa..
Teidät saisi lähettää vaikka Kuuhun kupoleihin tekemään omaa
ideologiaa ja Marsi jättää meille normaaleille elämästä iloitseville =)
Itse tosin sanon että huume jota käytän on Tietokone .. heh.. sitä ilman
en jaksaisi elää.. 20v kohta ja ei mitään nautintoaineita
otettu jahka nussittu... repikääs siitä heikkoluontoiset paskat..
Ja sulle Markus Juuti..tää mesta on ihan perseestä.. syö hamppua ja pääse
helvettiin!
T: Liquid Virus, SysOp of BTD
Ihmiskunta on sairas.. miksi teidän pitää tunkeutua jo internettiin? Ettekö voisi kuolla jossakin vitun piilopirtissa huumeiden yliannostukseen!?!??! Ja rahat saatte varastamalla vaikka kuinka sanotte että kasvatatte itse.. jos vain saisin vallan niin kaikki huumeiden+röökin+viinan käyttäjät pitäisi listiä ja HETI!
Kenellä on oikeus kriminalisoida luonnontuotteita ?????
-Jynssi
Hyvää päivää..... TAAS! Minä en itseasiassa ymmärrä hampun
laillistamisen vastustajia, koska osa heistä käyttää alkoholia, ja
pienempi osa pillereitä tms. sen kanssa. Eikö tämä jos joku ole merkki
juuri siitä mihin tämä maa on menossa??? Omat kokemukseni alkoholista ovat
olleet:
Pienissä määrin(6 olutta) nautittuna hilpeä ja iloinen olo.
Keskinkertainen määrä(10 olutta) aiheuttaa lisää mielitekoa. Suuri määrä
totaalinen(paljon viinaa ja olutta) muistinmenetys ja agressioita, ja
erittäin suuri määrä (ei omakohtainen 4-pulloa perhekossua) KUOLEMA
hampulla vastaavat:
Pienissä määrin(0.4 g) nautittuna jonkin verran
hilpeä olo Keskinkertaisesti nautittuna (1 g) hilpeä, ja rentoutunut olo
Suuri määrä (2-3 g) Rentoutunut...jossain määrin masentunut olo, UNI
ERITTÄIN SUURI MÄÄRÄ (5 g) En pysy hereillä millään, vaan katselen hassuja
unia!
Ja alkoholin vaaroista pahin on riippuvainen elämä, toiseksi
pahin(KUOLEMA) Kannabiksestakin toki voi jäädä koukkuun, mutta ei
läheskään yhtä pahoin kuin Tupakasta(jota käytän) tai alkoholista (jossain
määrin myös käytän)
Alkoholiinhan kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä!!!
Kuinka moni kuolee kannabiksen yliannostukseen(n.40 kilogrammaa!!!)
VASTAUS: EI YHTAAN VUODESSA
fakta:Bob Marley käytti päivittäin n. naulan (450 grammaa!!)marihuanaa,
johon en itse pystyisi.Sitten hän kuoli syöpäkasvaimeen...joka ei
todennäköisesti ollut hampun aiheuttama koska se oli käsivarressa, ja
rastafarihan ei amputoi!!!
Jussi Anttila, Seinäjoki
Jussi.Anttila@seaol.fi
moi!
Eikö sivulta löydy tietoja marin kasvattamisesta?
Mari on erittäin hyvää ainetta perseen kautta imettynä!
T:Heinäveden kirjaston johtaja
TERVE VAAN !
TEETTE LOISTAVAA TYÖTÄ.tarvitaan vain lisää julkisuutta ja julkisuuden
ihmisiä ajamaan tätä hyvää asiaa. Lisää keskustelua telkkarissa,lehtien
mielipidesivuilla ja joka paikassa.
Iloisin terveisin
Anna
Komeat sivut, täytyy myöntää. En käytä kannabista, mutta olen silti iloinen että edes jostakin saa paljon informaatiota kannabiksesta, ja muistakin huumeista. Virallisten tahojen tarjoama huumetieto on aivan liian vähäistä, ikäänkuin tietoa pantattaisisiin. Freenetin sivutkaan eivät tee eroa ekstaasin ja amfetamiinin välillä. Juu, erityispisteet muuten osoittamastanne tyylitajusta; täällä ei näe hölmöjä ja räikeitä englanninkielisiä iskulauseita, kuten Freenetin sivuilla.
Alaa paljolti tutkineena voinen kertoa, että SKY vähättelee kannabiksen
haittoja. Jo parin viikon säännöllinen käyttö aiheuttaa psyykkisen
riippuvuuden, josta on itse asiassa vaikeampaa päästä yli kuin fyysisestä
riippuvuudesta, jonka syntymis een tarvitaan pidempiaikaista, runsasta
käyttöä. Kun käyttäjä on tottunut ottamaan kannabisannoksia, suurenee
hänen toleranssinsa, joka taas johtaa siihen, että annokset suurenevat.
Mitä suurempia annoksia käytetään, sitä suuremmat ovat myös elimistöön ko
hdistuvat haittavaikutukset. Pahimpana haittana pitäisin sitä, että
henkinen kehitys voi pysähtyä käytön ollessa säännöllistä, eli käytännössä
tarkoittaa sitä, että jos polttelet pilveä esim.16-vuotiaana
säännöllisesti, aivoissasi tapahtuu ilmiö, joka pys äyttää henkisen
kehityskaaren. Siis n. 30-vuotiaana oletkin 16-vuotiaan tasolla, mikäli
polttelusi jatkuu niin kauan. Tästä ilmiöstä voi kyllä toipuakin, mutta se
vie kuukausia, jopa vuosia. Kannabispsykoosi ei ole sekään mikä! än
tavoiteltu asia, vai onko? Lisäksi haluaisin mainita, että alkoholistien
hoitoon menee Suomessa uskomattomia määriä veronmaksajien rahoja. Se on
kuitenkin asia, jolle ei voi tehdä enää mitään, muuta kuin hoitaa edelleen
alkoholisteja, eli edelleen maks aa veroja heidän hoitoaan varten. Miksi
pitäisi siis sijoittaa kansalaisten veromarkkoja myös narkkareihin? Eikö
alkoholisteissakin ole jo tarpeeksi? Joten lopettakaa tämän virheellisen
tiedon syöttäminen yhteiskunnalle, ennenkuin on liian myöhäistä, ja l
aitoksissa loppuvat hoitopaikat, koska narkomaanit ovat ne valloittaneet!
Ystävällisesti kehoittaen, Satu
Terveiset englannista!!!!
Kylla juttu on niin etta...
Perkele teidat vitun haisevat limaiset
viinanlitkijat saisi elimineerata.
Kylla juttu on niin..
Weed is just a God's way to say
HI!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mikseivät lukijoiden kommentit ole aina aikajärjestyksessä ? Olen huomannut että vanhojenkin kommenttien sekaan ilmestyy yhtäkkiä uusia. Sekavaa, mutta ainakin täällä riittää kommentteja ja keskustelua, toisin kuin freenetin huumesivuilla.
Jumala katsoi kaikkea mitä oli luonut ja huomasi, että se oli
hyvää. Siis onnea valitsemallanne tiellä.
T: Opettaja Vaasasta
my only hope is free dope
I LIKE POPE POPE LIKES DOPE!!!!
MIN PAPPPA TÄNKER JAG ÄR BÖG;DÄRFÖR ATT JAG ÄR HÖG(TAI JOTAIN SINNE PÄIN)
Laillistaminen on cool ja dope rules!!!
T:KASVATTAJA;SIHUMIES;DIILERI JA RUNOILIJA
Olemme tässä kaveriporukalla tuumineet kokeilla maria. kukaan ei
koskaan aikaisemmin ole, paitsi Marko kännissä Ranta- Rockissa. No, joka
tapauksessa on ihan ookoo saada infoo tästä hommasta. Antakaa vinkkejä
ensikertalaisille.
Jointvirgins
Oli ilo huomata, että tämä Marina von Weissenbergin sivuillanne esitetty huumekannanotto olikin kupla. Kokeilin tuota HARAVAA ja huomasin, että hän sijoittui ihan kärkipäähän listallani. Tuo virheellinen huumekannanotto oli pilata homman. Kun nyt olette oikaisseet tuon virheellisen huumekannanoton, voin hyvillä mielin äänestää Marinaa.
Teille huumeiden käyttäjille sopii erittäin hyvin ehdokkaaksi vanha taistolainen Matti Vuori. Eihän kukaan ota häntä vakavissaan. Toinen hyvä ehdokasvihje seuraaviin vaaleihin olisi Ior Bock. Katselin hänen esiintymistään Minä ja Sarasvuo ohjelmassa ja sanoisin, että sopii hyvin!
Ihmettelen suuresti, miksi Vihreästä liitosta on tulossa huumepuolue. Vihreäthän pyrkivät luonnon ja ihmisen suojeluun vastustamalla saasteiden ja myrkkyjen päästämistä luontoon, jopa niin voimakkaasti, että järkevä taloudellinen toiminta vaikeutuu. Onko tässä huumemyönteisyydessä jokin linkolalainen juoni - saastuttamalla ihmiset huumeilla tuhotaan koko ihmiskunta, jolloin muiden lajien moninaisuus kukoistaisi tällä planeetalla. Ehkä tästä on kysymys.
kiitos mahtavista sivuista!!!Haluan sanoa sen että kotona
kasvattaminen on mahtava harrastus ja sitä ei tulisi pilata
kannabiksen laillistamisella!!!
Kasvattaja sekä jupisia
Mista saisi tietoa hyvista "teeresepteistä"?
Sekoitussuhde, voimakkuus, jne.
Kiitokset loistavista sivuista!
terveisiä kaikille teille siellä sky:ssä
TERVEISIN:EERO LYPSYJAKKARA
HAISTAKAA HUUMEHÖRHÖT VITTU !!!!!!!!
Todella mielenkiintoiset www.sivut. Onnittelut SKY:lle. Kannabistuotteet
pitäisi ehdottomasti laillistaa !! Vastustajat hypätköön suohon !!!
Terveisin pilvenpolttaja Oulusta
IMEKÄÄ MUNAA KAIKKI HUUMEITTEN KÄYTTÄJÄT, TE OOTTE PERSEESTÄ.
T: SKINHEAD
Hyvä että sivuja on nyt päivitetty ja ne sisältää ajankohtaisia juttuja.
Tosi asiallista ja hyvää tiedonlevitystä, mutta pitäkää itsenne oikeesti
erossa muista aineista. Vaika mä ja mahd. osa Teistä periaatteessa
hyväksytään joidenkin muidenki n aineiden käyttö, niin SKY:n pitää pysyä
erossa niistä. Mutta on tosi jees että sivuiltanne löytyy linkkejä myös
päihteidenvastaseen työhön. "Sisäparlamentaarinen" vaikuttaminen on tosi
hyvä, kaikkia keinoja pitää käyttää!! Onko teidän yhdistyksellä alai
kärajaa??? Oon 16. Tsemppiä, ja saakaa itsenne näkymään, tehkää selväksi
että kannabis ei oo Huume,ainakaan enempää kuin alkoholi. Viinan
virtaaminen sais lakata.
Terveisin paukkumaija
Mitä ihmeen meteliä te pidätte kannabiksen terveellisyydestä? Tuoko se
teille käyttäjille paremman omantunnon, kun saatte julistaa sen hyviä
puolia huonot täysin unohtaen? Jos te haluutte poltella, niin ihan sama
se mulle on, mutta älkää nyt saatanassa tulko selittelemään "Kannabiksen
lääketieteellisesti todistetuista hyvistä puolista".
T: Attack The Radical
W W W = Wuori & Wilska Waltaan!!!
Kualkaa kaikki hupiheinän käryttäjät !!! Ei voi olla noin saatanan
tyhmä ihminen, että menee ja kehuu kyseistä ainetta, joka tuhoaa lähes
kaikenlaisia solukkoja, joita immeisestä löytyy!!! Etenkin, kun sitä
vastaan on löydetty varsin päteviä perusteluja, niin on porukalla munaa
tulla myymään meikäankalle jointtia siinä uskossa, että joku vielä todella
ostaisi sitä shittiä, ja näinollen tuhoaisi käytännöllisesti katsoen
loppuelämänsä. Ei vittu ! Joku raja pitää olla !
N-täpä mitä mieltä olette siitä että kaksitoista vuatias peruskoululainen
kippaa pullon kossua ja syä puketin purana kaheksansataa äm gee:tä ja
kualee siihen pajkkaan?! Tai sitten muut huumeet? mitäs sanoisitte, jos
joku tulee myymään teille hepoa tai piriä? mites sitte suu pannaa,niih!
Eipä kai kukaan sitä ostamaan menisi(ellei aevot olisi jo täysin
sulaneet), mutta miättikää toki, miksi ei ? Kertokaa mulle miksei muita
huumeita saisi laillistaa, jos niiden "kohtuukäyttö" ei ole
hengenvaarallista, kuten niiden käyttäjät tuppaavat väittämään. Tältä
pohjalta saatte alkaa miättimään, miten uskottavilta tiejjän jutut
kuulostaa muiden korvissa, kuten hepon käyttäjien jutut teijjän
korvissa!!!
T:uhmaikäinennitanttimönjäantihupiheinäaktivistifanaatikko
Haestakaatten Vihtu !!!
Istun tässä sienipäisessä syysillassa ja ajattelen, että olettepa te hassuja vanhoja partoja varovaisine kannabispolitiikkoinenne. Minun mielestäni kannabista VARSINKIN nuorille, niin että jäävät sille tielleen, eivätkä äidy miksikään yhteisk untaan ehkäpä jopa tärkeisiin paikkoihin pyrkiviksi ja muutenkin kunnon kansalaisiksi. Ei tästä tule mitään jos me ruvetaan niitä leikkejä leikkimään. Kannabista vaan ei mitään hyssyttelyä! Ja nuorena ja sieniä! Olen muuten ERITTÄIN rakastunut teihin kaik kiin SKY:n eläkeläisiin, jotka ette saa kaikesta huolimatta mitään aikaiseksi meidän rakkaan kannabiksemme laillistamiseksi. Miksette te VEDÄ enemmän ja miksette te VAADI. Minä VEDÄN, aion VETÄÄ olen VETÄNYT ja kohta poltan ison chilullisen itse kasvattam aani herkullista ja minä VAADIN että minusta ei siitä syystä rikollista tehdä (jo rakkaan äitimuorinikin takia). Mutta kuten jo sanoin olen erittäin rakastunut teihin kaikkiin... Ja kai te ymmärrätte, että täällä minä istun ja nauran ja vähät välitän... Hyvää ja sateista syksyä teille kaikille toivoo nuori mutta kukkaan ja sieniin sekaantunut nuori miespuolinen sanonko jopa että hulttio Suomen pääkaupungista! Ai niin ja olen ERITYISEN rakastunut kaikkiin teihin tummiin epäkoh teliaisiin naisiin siellä ettäs tiedätte vaikka olettekin vähän vanhempia...!
Rulaava page!
Aika asiallista textiä. Itse käytän kannabista kohtuulliseti, joten kannabis lailliseksi
Great!!!!!
Tää kommentti on niille, jotka luulee tietävänsä kaiken
hampusta/huumeista. Lukekaa kirja HAMPPU ja puhukaa sitten.
Te ette osaa tehä mitään eroo hepolle ja kannalle, kaikki
TAPPAA, kaikkiin JÄÄ KOUKKUUN, jne.... Minkä takia te
tuutte tänne puhumaan asiasta, josta ette tiiä?? Onko mitään
järkee puhua asiasta, josta ei oo mitään hajua???
Onko oikein ryypätä ihan sikana, lähtee rihumaan ja putkaan,
vai ottaa kotona tai kavereiden kanssa paukut ja pitää
hauskaa??
Kumpi tekee väärin???
T: Sälli jyväskylästä
TÄRKEÄÄ!!!!!!!!!!!!!
Eurovaalisivu heti päivitettävä!!!!
Marina von Weissenber on täysin ERI mieltä kannabiksen sallimisesta!!!
Ei samaa -- katsokaa itse haravasta. Marina korjasi kantansa
kun kiitin häntä vastauksesta. Nyt äänet ovat menossa aivan
väärälle ehdokkaalle.
Jos Matti Wuori ei sovi äänestäjälle, niin antaa toiseksi vaihtoehdoksi
Eeropekka Rislakki (nusu) -- hän on TÄYSIN samaa mieltä kannabiksen
vapauttamisesta, mutta ei ole onnistunut uploadaamaan vastauksiaan
haravaan teknisten ongelmien vuoksi.
Päivittäkää ÄKKIÄ, jengi on äänestämässä weissenbergia
sivunne takia!!!!!
Sivunne on erinomainen ja varsin asiallinen paikka saada oikeaa tietoa kannabiksesta. Joka puolella toitotetaan vain kuinka pahaksi kannabis on, mutta missään ei näe kunnollisia perusteita miksi näin on. Jatkakaa hyvää työtä ja olkaa aktiivisempia julkisuudessa.
EU:n kuluttajakomissaari Maria Bonino kannattaa joidenkin huumeiden laillistamista. Se veisi rikollisuudelta tärkeän tulonlähteen, kertoo Bonino Le Parisien -päivälehdessä, ja sanoo että Hollannin malli on tuottanut hyviä tuloksia. Rikollisia ja rikoksia on melko vähän. Tietoa Boninosta saa osoitteesta http://www.agora.stm.it/pr/emm.htm.
Kannabis laillisex ja heti!!!!
kannabisyhdistyksen puheenjohtajalle
vitun kusipä. mokasit ihan hyvän asian pelle.
Hyvä SKY, loistavaa, jatkakaa hyvä rataa ja kanna LAILLISEKSI. PS: te,
jotka kommentoitte tätä sivua vastaan, ja haukutte tätä, PYSYKÄÄ
HELVETISSÄ!!!!!
T: BULLDOZER FAN
Olenpa tässä viime päivien aikana lueskellut jos jonkinmoista
propagandaa (mm. surullisenkuuluisan hasis-kirjan) ja tullut entistä
vakuuttuneemmaksi teidän ajamanne asian oikeellisuudesta.
On surullista nähdä kuinka valistetulle ja varjellulle Suomen
kansalle menee läpi tuo vanha peruskouluviisaus; huumeet on huumeita,
ja ne tappavat. Heroiinista ja ganjasta puhutaan samassa hengenvedossa,
"kevyiden" ja "kovien" aineiden välille ei tehdä mitään jakoa.
Otit sitten mitä muuta kuin viinaa tai rauhoittavia olet paatunut
rikollinen ja nisti. Hyvä Suomi !
Tämä ajattelutapahan tunnetusti ei rajoitu vain päättäjiin, vaan myös
ns. tavalliseen kansaan. Itse olen jo tuttavapiirissäni noitavainojen
kohteeksi joutunut, tosin vain pari heistä jaksoivat valittaa.
(Lopeta sen PASKAN veto, mä en halua mitään VITUN tärisevää HINTTARIA
kaverikseni,VITTU sä oot koukussa, -kuulostaako tutulta? Näin puhuvat
"toverit", joiden aatos hyvästä viikonlopusta sisältää autovarkauksia,
tappelua ja örmykuntoon itsensä ryyppäämistä.)
Kumpi sitten onkaan pahempi rikollinen, rauhassa piipua poltteleva,
koti-illasta nauttiva nuorimies, vai kadulla pillerihumalassa
riitaa haastava nuorikko?
Ilmeisesti se VITUN NISTI.
Sami 17 v.
Jyväskylä
Portti koviin huumeisiin: Tupakki ja alkoholi(nuorison 1.kamaa) Kokemuksia itseltäni ja ikätovereiltani löytyy noin 13-14 vuotiaasta lähtien.Varmaan monilta muiltakin. Että siinä se portti.kovimpia huumeita mitä maan päältä löytyy (kumpainenkin).Ja näiden käyttö on sosiaalisesti hyväksyttyä.Tosi epäilyttävä yhteiskuntamoraali kun tapana on että saa anteeksi mitä vaan jos teko on tehty humalassa. Täälläpäin on siis sosiaalisesti hyväksyttyä ajaa humalassa,tapella(ihan kenen kanssa huvittaa),olla noin suurin piirtein täys kyrpä,kunhan vain muistaa olla humalassa. Ja tupakkahan tappaa mutta tappakoon kun se on sosiaalisesti hyväksyttyä.siinä nimittäin liikkuu niin suuri suomalainen ja kansainvälinen raha että on perkule parempi ollakin sosiaalisesti hyväksyttyä tai tehtaat ja työt menee ulkomaille ja sittenkös itkettää isoa suomalaista miestä.yhyy äiti.pitää ottaa ryyppy murheeseen kun tupakan hinta nousee??????Ja vielä kysymys:Eikö työnteko pitäisi kieltää jos työttömyydestä aiheutuu niin suuria vieroitusoireita mitä olemme saaneet nähdä joka puolella kyllästymiseen asti.(hyi hyi) Kaikkien pitkätukkaisten työtävieroksuvien puolesta: -MM-
saatanan natsi-nisti propagandan lewittäjät mun mielestä teijät kaikki pitäis kastroida eipähän tulis enempää tollasii VITUN NISTEJÄ ..!!!!!!!!!!!! PERKELE !!!!!!!!!!
Heippa!
perkele hamppu lailliseksi suomessa ja sassiin
mä en jaksa käydä piilossa polttelemassa.
t:mörkö
Rap,drugs,guns and money!!!!!!
Do you wonna get high?
Kannabis lailliseksi,niinku jo anaaliseksi!!!!
Täysi kannatus täältä...
Hienoa että joku uskaltaa informoida asiasta
Way to go, SKY
Winners don't use drugs, they sell them.
Tarkemmin kun ajattelee, niin hasis on kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin
jos ottais kunnon torvet viinasta. Kannabiksen käyttöä ei kuitenkaan
pystytä valvomaan. Eli kannabis vapaaksi ja vaikkapa verolle, niin sais
valtiokin osansa niinkuin t ällähetkellä tupakasta ja viinasta.
nimim. pilviveikko
YO. IHAN ASIALLISET SIVUT.MIELESTÄNI MYSSY PITÄISI KYLLÄ
LAILLISTAA, MUTTA KERTOKAA HAITOISTAKIN.POLTELLAAN VAAN
MUTTA KOHTUUS PITÄÄ MUISTAA.
daEWON DA ELECTRIC RAP MUTHAPHUKCA.
Kannabis on perseestä.
Mikäli voitte 200% osoittaa, että kannabis on "vaaraton" ts. yhtä vaaraton
kuin tupakka tai alkoholi, jotka tällä hetkellä ovat Suomessa sallittuja
nautintoaineita... siinä tapauksessa laillistamista voi tietysti harkita.
Kuitenkin uskon, ett ä tämä on aika mahdoton tehtävä. Haluaisin kuitenkin
sanoa, että kaikki veetuileva käytös tälläkin palstalla on ala-arvoista
käytöstä. Joka asiasta pitää pystyä neuvottelemaan ja ymmärtämään myös
muiden mielipiteitä. Mielenkiinnolla tutkimustuloksia odottava...
"Youth Against Drugs"
Olisiko mitenkään mahdollista, että järjestäisitte ihan täyspäisille keskustelutilaa. Eikä pelkästään tolloille, jotka eivät saa kirjoitettua mitään järkevää. Voisitte myös pistää jonkin näköisen vertailun törön hyvistä ja huonoista puolista. Teidän lukijat eivät taida olla ihan järkeviä, sillä kun lukee kommentteja sivuiltanne niin huomaa, miten lapsellisia suuri osa heistä on. Vastatkaa kommenttiin ja SKY voisi vastata laittamalla pyytämäni jutut, niin kaikki voivat sitten miettiä tykönään n iiden totuudellisuutta. PS. Oletteko ajatelleet miten rikollisuus kasvaisi, jos kannabis laillistettaisiin?
The real Punk is never Die
Saatanan narkkarit...
Todella ihanaa, valloittavaa. kannabis lailliseksi, en tiedä oliko järkeä tänne tuhannen muun kommentin sekaan lähettää näinkin turhaa tekstiä, mutta oikealla asialla olette, aah.
kannapis=suxx
tossa puhutiin paskaa jossain etta 'kannabis yms. ei
olis portti koviin huumeisiin'...eikohan sita vaa ensin veeta noita
lievempia ja sitte vasta vahvempia..suurin osa ei siirry vahvoihin koskaan
mutta AINA joku
dont drink and drive just smoke and fly
Näissä lukijakommenteissa on havaittavissa, että huumeiden kannattajat
iloitsevat juuri niistä lukijakommenteista, joissa on käytetty erilaisia
kirosanoja ja nimittelyjä. Tällä pyritään osoittamaan, että kannabiksen
käyttäjät olisivat jotenkin fiksumpia kuin vastustajat. Ehkä teille ei
tule mieleen, että tällaiset tunnereaktiot ovat jopa oikeutettuja. Luulen,
että ainakin osa teistä reagoisi samalla tavalla tilanteessa, kun
pedofiilit yrittävät selitellä omien paheidensa oikeutusta todistelemalla,
että "he ovat itse asiassa hyviä ihmisiä ja pitävät lapsista, eivätkä
pakota lapsia mihinkään vaan lapset jopa pitävät siitä". Huh huh!
Nykyajalle tuntuu olevan tyypillistä, että kaikenlaisista paheista ja
epänormaalista käyttäytymisestä yritetään väkisin tehdä normaalia ja
rikollisuudesta laillista.
On veikeää lueskella teidän selityksiänne hampusta ikivanhana
hyötykasvina, jota voidaan käyttää mitä erilaisimpiin tarkoituksiin mm.
kuitumateriaalina, ravintona jne. Jos MTK tai maamiesseura vaatisivat
hampun kasvattamisen sallimista, asia olisi yksinkertainen. Hampusta
löytyy vähän huumeita sisältäviä jalosteita, jotka voitaisiin hyvinkin
sallia kuitukasvina. Valitettavasti teidän tarkoituksenne on saada
ainoastaan kannabis lailliseksi, tuskin teitä maanviljely kiinnostaa; eikä
se pilvissä leijumalla edes onnistuisi. Laillistaminen antaisi vain
oikeutuksen omille paheillenne. Teitä ei kiinnosta se, minkälaisia
kauaskantoisa seurauksia vapauttamisesta olisi koko yhteiskunnalle. Miksi
yhteiskunnan pitäisi suostua vaatimuksiinne varsinkin, kun te ette edes
itse tiedä miksi teidän pitää käyttää huumeita. Olette vain jääneet
yksinkertaisesti nalkkiin, kun joku houkutteli teidät käyttämään.
Yhtä huvittavilta tuntuvat väitteenne, että ette houkuttele ketään
käyttämään kannabista. Väite ei taatusti pidä paikkaansa. Jos se pitäisi,
tässä maassa ei olisi yhtään huumeiden käyttäjää. Joku on taatusti
houkutellut teidätkin käyttämään ja todennäköisesti suurin osa teistä on
houkutellut jonkun muun, tuttavan tai kaverin käyttämään.
Olisi hauska kuulla Timo Larmelalta, kuka houkutteli hänet käyttämään ja
kuinka monta ihmistä hän on houkutellut käyttämään. Samalla olisi hauska
kuulla millä järkisyyllä hän perustelee oman käyttönsä. Yksinkertaisesti
ajattalemalla tekin ymmärrätte oman toimintanne älyttömyyden.
27.9.1996
Terveisin
Ilkka Hirvilahti
(ilkka.hirvilahti@pp.kolumbus.fi)
3.10-96
Kannabista kaikille!ottakaa rennosti,bailatkaa ja hakekaa
korkeampia ulottuvuuksia!!!! =) Myy
Syädään AAmiaista NURMIKOLLA!!!
I can't get much higher....
Jumalauta haluan kokeilla perkele eikö kukaan voi kertoa mistä saisi.
Hampuusi
Henkilökohtaiseen tarinaani kuuluu paljon viinaa enemmän
viinaa vielä vähan ja yhdet vielä ja toisellekin jalalle ja maustettuna
millä tahansa päänsekoitteella.Olen siis alkoholisti(sekakäyttäja)
ja tähan kuului aikanaan kaikenlaisia sivuvaikutuksia
(erittäin ikävää kun omallekohdalle sattuu,moraalinvartioillehan
ei varmaan koskaan).No nyt tulee se asian ydin.Jos tuntuu että
haluaa moisen pahan eläman tilalle jotain mielekkäämpää pahaa,
kannattaa kokeilla tätä paljon parjattua pökerrrystä(tiedättehän)
Rauhoittaa levotonta mieltä,saa taas langan päästä kiinni.
onhan näitä sekopäitä joille ei edes syanidi ja hamppuköysi
riitä mutta siinä onkin kyse jostain muusta.Koettu hyvä ohje kuuluu
Sauhuttele rauhassa vaan ja unohda kaikki höyryäminen ja meuhkaaminen.
Asiat sujuvat paljon paremmin.Raittiina olo tuntuu hyvältä.
JA LOPUKSI:Se joka on läheisesti kokenut nämä alkoholi-kannabis-"muu kama"
jutut tietää kyllä kuka puhuu asiaa.Toistaiseksi YKSIKÄÄN VIRALLINEN
TAHO EI OLE OLLUT ASIOISTA KÄRRYILLÄ(eli suomeksi:ne on siellä missä
kasvaa puita).Näin on,elämä jatkuu ja hamppu kasvaa.
-MM-
Hei, Huomatkaa Miten Hyvin Perusteltuja Ovat Asiantuntijoiden
Palautteet, eli Niiden jotka tietävät Asiasta jotain... Ja miten töykeita
ovat niiden mielipiteet jotka asiasta eivat tiedä. Kannattaisi hankkia
kokemusta ennenkuin sanoo mitaan. Esim. koulussakin opettaja jauhaa
terveystietotunnilla pas*aa minkä kerkeää, eikä se tiedä asiasta yhtään
mitään Sita saattaisi huomata kuinka vaarallista alkoholi todellisuudessa
on kayttäjälle ja sivullisille, suomalaisessa kultuurissa sita kyllä on
vaikea olla huomaamatta. Itse pidan alkoholia erittäin vahvana
huumausaineena enkä pida sen juomisesta. Ja tupakointia vastustan yli
kaiken. Mutta silti pidän kannabiksen antamista vaikutuksista, niin mukava
olo. miettikäähän mitä sanotte jos ei ole kokemusta.
Nimim. Minä Rakastan Elämää.
Kiitosta SKY:lle sivuistanne.
Ja terveisiä vaan näille fiksuille hysteerikoille: kukaan ei
käsittääkseni ole teitä pakottamassa sen enempää viinanjuontiin kuin
kannabiksen käyttöönkään. Tämä on sellainen pointti, joka kannattaisi
muistaa asiasta keskusteltaessa.
Huumeetonta yhteiskuntaa ei ole, huumeettomia yksilöitä
toki on. Ja hyvä niin.
Terveisin
Karjalaispoika Keski-Suomesta
Syökää vittua...
Älkääpäs nyt vaan antako vanhoollisille kommareille
periksi.....
Jos nyt ne meinaavat kuitenkin ottaa teiltä
sivut pois niin siirtäkää se jonnekin muualle
missä eivät jälkeenjääneet vanhukset enää
jaksa yrittää pitää suomea peräkylänä...
mahtaakos muuten ko. henkilö sattumalta olla
ehdokkaana vaaleissa?
Nimim. Suomi muun euroopan tasolle
kivat sivut... kivat taustat.... taidan lentää taivaalle odotellessani seuraavaa hamppulastia, olen mandariini ja kuorin itsen pian :)
poltan hautaan asti!
Juuri nyt soi Cityltä biisi "juodaan, juodaan, juodaan...." Mielestäni on äärimmäisen eriskummalista että etanolin kittaamista pidetään jotenkin hupaisana niin että sitä ylistetään joka puolella ja hekotellaan umpiänkyrässä toilaileville deekuille... ja sitten tullaan tänne SKY:n www-sivuille saarnaamaan että "kannabis on ilmestyskirjan peto, ettekö osaa elää ilman huumausaineita?!?" Näiden kiihkoilijoiden olisi jo aika sisäistää että alkoholi ON HUUMETTA. Se on ollut muutama vuosikymmen sitten aivan yhtä laitonta ja paheksuttua kuin kannabis on tällä hetkellä. Ja mikä olikaan kieltolain kohtalo? Päättäjät tajusivat että minkään maailman lait, olivat ne sitten kuinka dragoniaanisia tahansa, eivät vaikuta ihmisten päihteidenkäyttöön. Niinpä alkoholin kieltolaki kumottiin... ja uudeksi vainon kohteeksi nousi kannabis. Yrtti, joka on ollut ihmiskunnan käytössä yli 5000 vuotta niin kuitukasvina kuin nautintoaineenakin. Noitavainot ja pelottelut jatkuvat yhä edelleen, pelkkä kannabiksen käyttö ja muutaman kasvin kotikasvatus ovat vieläkin rangaistavia tekoja(!!!)... ja käyttäjämäärät vain kasvavat...
Kannabiksen säännöllisiä käyttäjiä on maailmassa varovaisten arvioiden
mukaan ainakin sata miljoonaa, johon päälle vielä ihmiset, jotka ovat
käyttäneet/kokeilleet pilveä joskus aikaisemmin elämässään. Pilviveikkoja
on jokaisessa sosiaaliluokassa, ammattiryhmässä etc. Esimerkiksi täällä
pääkaupunkiseudulla 30% 18-vuotiaista koululaisista kertoo kokeilleensa
kannabista ainakin kerran. Minä tunnen henkilökohtaisesti monia
huippulukioissa ym. kouluissa opiskelevia, ja hienoissa duunipaikoissa
työskenteleviä 18-35 vuotiaita henkilöitä, jotka nauttivat kannabista
säännöllisesti. Heille pilvi on nautintoaine siinä missä muutkin. It's no
big deal. Se rentouttaa ja pistää mielikuvituksen mukavaan liitoon. Sitä
on mukava nauttia silloin tällöin. Liika on toki liikaa. Isokenkäisten
niin Suomessa kuin koko maailmassa on jo aika tulla järkiinsä ja
dekriminalisoida kannabis. Kannabislait tuhoavat ihmisiä, ei kannabis
itsessään!!!
Nimim. "BUD"
Ei jumalauta mitä klovneja te narkkarit ootte. En keksi / ole kuullut YHTÄÄN järkevää perustetta sille että toi teidän jumaloima huume pitäisi laillistaa.
SE mielenosoitus on LOISTAVA ajatus miksi sita ei ole
toteutettu? TAH?! tama 100-200 aktiivisen toisiinsa
sidotun ihmisen joukko vaikuttais kylla, ehka jopa juuri
tarpeeksi!! eli missa ja milloin?!
t:mika
ps:
Huumeiden vastustajille: jos luulette etta kaikista
tulee kannabiksien suurkayttajia kertaheitolla, jos
kannabis laillistetaan, olette vaarassa. Verratkaapa
vaikka viinaa,tupakkaa,kahvia, liikakayttajia on
paljon vahemman kuin "kohtuu"kayttajia! niinno
eihan viina ja tupakka ole kokonaan laillisia, mutta
kuitenki: ALAS KIELTOLAIT tai paremmin ALAS VALTIO!
vain idiootit käyttävät huumeita!!!!!!! tämä sivu ps. järkkään niin että se lopetaan ja teiltä lehden pitäjiltä ja nisteiltä väännetään munat irti ja munattomilta nännit!!!!
Kannabis-yhdistyksen ansioksi luettakoon se, että sain linkin myös
huumeiden käyttöä vastustavan Sininauha-yhdistyksen sivuille. He jos
ketkä tuntevat kannabiksen vaarat, kun joutuvat päihdehuoltotyössään
tekemisiin arkitodellisuuden kanssa. Olisi teidänkin hyvä tutustua sekä
kotimaisiin että ulkomaisiin tutkimuksiin, joissa kannabis ei olekaan niin
vaaratonta, kuin yhdistys pyrkii väittämään. Toivoisin
Sininauha-yhdistykseltä ja muiltakin nettiin tulevilta huumeiden
vastustajilta konkreettisia kuvauksia ihmiskohtaloista, joihon kannabiksen
käyttö on johtanut. Toivoisin myös, että Torsti Koskinen tulisi mukaan
keskusteluun, jolloin saisimme luotettavaa tietoa huumepoliisin
näkökulmasta. Tämä hamppuporukka on nyt keskustelussa vähän liian
dominoiva. Olisi kiva tietää yhdistyksen hallituksen jäsenten omakohtaisia
kokemuksia omasta käyttäjäpiiristään, esim kuinka monta itsemurhan tekijää
sieltä löytyy. Minä tunnen sellaisia,onko sitten syy kannabiksessa vai
jossain muussa.
Terveisin Ilkka Hirvilahti
erittäin veikeä tivoli tämä SKY
-MM-
Jos asiat ei oo hyvin, kannabiksen käyttö ei niitä ratkase!!
Voi nauttia elämästä ja pitää hauskaa ilman huumeita
huomattavasti kauemmin, huumeiden käytös ei oo mitää järkee!!
Nää sivut on törkeetä mainostusta vois pistää valistavampia
juttuja eikä mitää mainostusta!
ELÄMÄ ON PARASTA HUUMETTA!!!
HUPO valvoo luureja ja keltaista pörssiä PK-seudulla.Se uus Torsti on aloittanu jonku vitun tehokampanjan. Vittu. Free Laatta!!!!!
tunkekaa ruohonne helvettiin suomesta ääliöt!!!!
Kannabis pitäisi laillistaa. Don't drink and drive smoke a spliff and fly !
Tiedättekö te mitäte teette helvetin nistit. saatanan kolumbialaaset.
Teillä on hyvät sivut siitä iso kiitos teille.
P.S.Turussa on kuivaa?????
Kenetkä valitsisitte MAAILMAN PRESIDENTIKSI??
GEORGE BUSH , SADDAM HUSSEIN VAI BOB MARLEY ?
T: TOM OF FIN. & DR.EKI
Moi!Tosi hyvät ja mielenkiintoset sivut!!Paitsi etten tajuu noita huumeidenvastustajaskitsoja.Kai jokainen saa tehdä elämällään mitä haluaa!!? Don´t walk on the grass, smoke it!!!Bailataan!! Terveisin just mä Helsingistä
sky hyviin pahoihin ja rumiin kertomaan lisää asiatietoa.
huomaa kyllä noista hampun vastaisista kommenteista jo
miten alkoholi on tuhonnut heidän aivosolujaan.
kovat huumeet pois. kannabis lailliseksi.
btw:mun kaveri on käyttänyt kannabista jo pitemmän aikaa
(siis alkoholin tilalla kohtuullisesti) ja en oo kyllä
huomannu vielä mitään tappajan piirteitä hänessä.
eikä hän ole mitenkään seonnut, niinkuin sanotaan kannabiksen
aiheuttavan... nyt pitää mennä
moi.
Alkoholi, tupakka ja kofeiini ovat yhtälailla/suurempia huumeita kuin ruoho ja hasis. Lopetetaan salailu ja jaetaan tietoa niille keiltä sitä puuttuu. Keep on rocking. SKY is limit
Ni är blivande schizos som använder denna drog
On todella hienoa etta sky on mahdollistanut
kotikasvatuksen, eipahan tarvii tunkea rahojaan
enaa piria kayttaville huumekauppiaille ja ostaa
aasinpaskalla plandattua hassia vaan paase nauttimaan
puhtaasta ganjasta.
Legalize IT !
hyvää työtä tämä hampun edistysjuttu
Törkeetä, että joku edes kehtaa vaatia jotain kannabista lailliseksi. Eikö teillä ole sen vertaa tietoa, että se on älyttömän vaarallinen huume, ei mikään kevyt niinkuin te väitätte. Siihenhän jää psyykkisesti täysin riippuvaiseksi. Olen seurannut vierestä hasiksen polttajan vieroitusoireita ja ne ovat olleet hirveitä, ja kuinka ne vaikuttavat vuosia käytön jälkeenkin ja muuttavat ihmisen henkisen olemuksen. Kuinka edes kehtaatte pitää tällästä roskayhdistystä pystyssä! HÄVETKÄÄ!!!!!!
Hei....on mielestani aivan turha tulla huutelemaan noita narkkari ja
nisti juttui tanne.Ne ei hyodyta ketaan...painvastoin lisaa
narkastysta(mahdollisesti)teita toisinajattelijoita
vastaan.Kannabis-tuotteiden kayttajia ei mielestani voi lask ea nisti
ym.horho kategoriaan Tiedan kannabiksen vaarat (myos alkoholin ja
tupkan...kaffin...blah)kuten varmassti suurin osa naita juttuja lukevista
ja kirjottelevista heeboista...Ja siksi olen valinnut paihde-aineekseni
KANNAn.Se auttaa rentoutumaan pitkankin tyorupeaman jalkeen huomattavasti
paremmin kuin "muutama kepu" paikallisessa. Ja onpa muuten n.190 cm korkea
"puu",jossa jopa joitakin kukkia kasvaa =) Kasvatellaan kotona ja jatetaan
ne ahneet paskat nuolemaan nappejaa
Sativa L.
Olisin toivonut teidan ottamaan kantaa Radio mafiassa pidettyyn huumausaine valistukseen jota uusi pressiclubin juontaja piti ja paasasi koko suomen alueelle suorassa lahetyksessa. Naikkonen haukkui heti suoralta kadelta kaikki nisteiksi ja paskaaivoiksi. Ote "Taitaa olla oma elamankerrallinen biisi tama Insane in the brain (Cypress Hill) kun kovasti tykkaavat hamppua poltella." Myos hollannin coffee shoppeja arvosteltiin esim. Eraan kaupunkin perustamaa coffee shoppia pidettiin moraalittomana VAIKKA se perustettiin jotta kaupunki voisi valistaa kannabiksen kayttajia "pilven vaaroista".
Tipi hei, eiks tää nyt oo vähän naurettavaa, et niinku iso mies
itkee ja möykkää jonkun saatanan pilven perään, joo ei tarttis
poltella kakkaa jos vois vähän Skyyttalaisittain tota ni vähän kasvatella
jotain pieniä "sinsemillan pähkylöitä".
Oma lehmä ojassa.
SKY on ehdottoman hyvä juttu!!!
Eikö elämä ole parasta huumetta!!!!!
Ihminen on henkisesti
kehittymätön jos hänen täytyy turvautua johonkin huumeisiin. Onko
itsetuntoa ollenkaa!!! Eikö elämä anna kaiken nautinnon jos vain sen osaa
oikein elää!!!!
Hyvän elämän puolesta
Free Cannabis!
Suomeen sama tyyli kuin Amsterdamiin, kiitos!
Hyvä kun tällainen yhdistys on perustettu!
No ei missään tapauksessa ole tarpeen kieltää SKY:n WWW-sivuja. Eikö internetin perusajatuskin ole, että tietoa löytyy joka asiasta. Ja suomen lain mukaankin jokaisella ihmisellä on sananvapaus. Ja SKY:nkin takana on mitä todennäköisemmin IHMISIÄ!!!
Minusta on hienoa, että ihmiset saa tietoa kannabiksesta. Mutta luettuani aiemmin kirjoitettuja tekstejä sekä luettuani Katto-Menyn "moraalista" keskustelua, näyttää siltä, että ihmiset unohtavat, että käyttävät huumeita joka päivä. kahvi on huumetta, tee on huumetta, tupakka on huumetta, kaikki light-juomat sisältävät huumeita, antibiotitkin voivat olla huumeita. Ja yksi asia rehellisesti sanottuna raitis ilmakin on huumetta. Miksi siis kaikki haukkuvat kannabiksen käyttäjiä? Itse käytän kannabista, enkä ole huomannut minkäänlaista terroria tai hylkäämistä ystäväpiirissäni. Se on jokaisen oma asia käyttääkö huumeita vai ei. Itse käytän omasta mielestä sopivasti, enkä ole huomannut että siitä olisi muille haittaa. En ole myöskään väkisin sitä tarjonnut kenellekkään. Miettikää ihmiset kuinka te käytätte "laillisia" huumeita.
Upeat sivut joita mukava lukea
asiatietoa runsaasti Suosittelen (sivuja siis...)
Voisitteko ystävällisesti kertoa, mitä sellaista elämässään
saavuttaa kannabistuotteita käyttävä henkilö, jota raitis
ei saavuta. Arvostaisin kovasti vastaustanne. Olisi myös
mukava lukea tutkimustuloksia siitä, ovatko kannabista
käyttäneet ja käytön lopettaneet tyytyväisiä käyttökokemukseensa.
Was it worth of it?
hyvän asia puolesta kannattaa taistella!
laillistetaan kannabis tuotteet!
*stone face *
Mita helvetin huumeveikkoja te ootte??? Menkaa Hollantiin! Siella saatte vapaasti tappaa ittenne senkin mafioosot! Ootte aika sairaan tyhmia...luulette olevanne rankkoja tyyppeja kun tapatte ittenne. Te ootte sairaan heikkoja ihmisia. Syokaa kapyja, se auttaa.
HEI TÄÄLLÄ MIKSA . EHDOTTOMASTI ASIALLINEN ASIA. FREE YOUR MIND. PÄÄTIN
JÄTTÄÄ TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISEN TEKEMÄTTÄ JA KIRJOITTAA MAINIOLLE SIVULLENNE.
ETTE OLE YKSIN. ONGELMANI ON BRUTTOKÄYTTÄYTYMISEN SUHTEUTTAMINEN
NETTOTULOIHIN JOTEN "HAMPPU" JÄÄ NYT TILAAMATTA.
JOINT FOR THE PEOPLE.
Kannabis on rentouttavampaa kuin viina.Kannabiksesta ei tule moraalista krapulaa. Kannabis on taattu rentoutus aine. Sopivasti käytettynä.
Naurettavia runoja huumeista, sivistystäkö? Elämän tuhoaminen? KAIKKI
huumeet ovat vahingollisia, yhtä hyvin tupakka. Vai vielä huumeet
pitäisi saada vapaaseen levitykseen, eipä taida kirjoittajalla olla
ainakaan omia lapsia. Minulla on, ja tiedän että niiden vanhempien tuska
nähdä omat lapset menossa täyttä tuhoa kohti on sanoin kuvaamaton! EI SE
OLE OMA ASIA JOS KÄYTTÄÄ, myös perheet kärsivät! Etsikää jotain muuta
tilalle jos ei elämä muuten maistu. Elämä on ihana asia miksi se pitäisi
tuhota? Jumala voi antaa sille tarkoituksen miksi ei sitä voi edes
kokeilla? Miljoonat ihmiset ovat löytäneet ilon elämäänsä, enää ei
tarvitse käyttää korvikkeita.
LIFE IS COOL, DON´T BE FOOL, DRUGS KILL!
jos se on niin se on mutta kun ei viittis sit olla joo kato morokin hmmm ai jaa ei ollukkaa
Mun mielestä on tosi cool, kun tällasii sivui löytyy.
Jos huolii poltella, niin se on oma asia, joten painukaa te moralisti
hinttarit pikkuhiljaa Jordaniin.
Mä olen pilvessä,
mullon lävistys kielessä,
ja pitkä ruisku perseessä,
ovat huoleni tiehessä
Kyllähän tästäkin asiasta löytyy monenlaista mielipidettä, mutta kyllä se on vitun asiallista että tämmösiäki sivuja vielä tänä päivänä saa jostaki lukia. JESSS !!!
Mielenkiintoisia kommentteja teiltä viisailta viinanjuojilta.
Samalla kun te kirjottelette perusteettomia väitteitänne kannabiksen
vaaroista kuolee viinaan useita kaltaisianne ahdasmielisiä juoppoja
Ennenkuin kirjoittelette tänne kommenttejanne, ottakaa selvää siitä
mistä näillä SKY:n sivuilla ja on kyse.
Terveisin Alien 4
PS.SKY, keep up the good work.
Te huumeiden käyttäjät yritätte perustella käyttöä mm siten,
että se laajentaa tajuntaa. Mihin ihmeessä te sitä laajentu--
nutta tajuntaanne oikein tarvitsette? Mitä vikaa on normaa-
lissa tajunnassa?
Samalla kun laajennatte omaa tajuntaanne levitätte huume-
mafioiden kukkaroa ja siihen liittyvää muuta rikollisuutta.
Kuinkahan moni teistä kannabiksenkin käyttäjistä on jo huumediilereitä eli
välitätte kamaa esim. tuttavillenne ja houkuttelette mukaan uusia
viattomia käyttäjiä.
Teidän sieluistanne taistellaan. Olette rikollisten lypsylehmiä, ensin
ehkä kannabiksen käyttäjiä, sitten kun se ei enää laajenna riittävästi
tajuntaanne, siirrytte kovempiin aineisiin. Teitä lypsävät rikolliset
koventavat otteitaan, kun busineksessa liikkuva raha kasvaa.
Ihmiset saavat lukea lehdista, kun joku diilerinne on taas
sullottu auton takakonttiin silmät puhkottuina ja takaraivoon ammuttuna.
Huumekartellien palatsit ja yksityisarmeijat kasvavat.
Talonpoikia sorretaan ja alistetaan maaorjiksi. Teidän
tajunnan laajentamistarpeenne ylläpitää tätä rulettia.
Ryhtykää huumeiden vastustajiksi niin maailma saattaisi
näyttää kauniimmalta. Kuinkahan laaja on betonimyllyyn
heitetyn toverinne tajunta käsittelyn ja betonin kovettumisen jälkeen?
Te Kannabis-yhdistyksen hallituksen jäsenetkin ostatte kamanne näiltä
"betonimiehiltä" siis rikollisilta. Olette myös vastuussa, vai mitä Kimmo
Vilska.
Terveisin Ile
REMOTE-HOST: ilkhir.pp.kolumbus.fi
Esivallan miekka on rattaissamme hiekka. Katkoo kukat, tutkii sukat, takavarikoi pussukat.
Perkele mitä kakkaa, sujuuko kaikki paremmin kun leijuu
5cm korkeudella koko ajan ?? Pilvessä ei oo kivaa vaan
vituttaa. Narkkarit seinää vasten ja nappi otsaan !!
Lord Satan
Tosi hyvä homma tää teidän www-sivusystemationi...
Asiatekstiä ja tolleen... Jatkelkaa samaa rataa...
LEGALIZE IT !!!
t: WerT
Joohei.. tupakka on laillista, ja tajutkaa nyt perkele mitä sekin on aiheuttanu, keuhkosyöpää, kakarat polttaa sitä, metsät tuhotaan, joka paikka haisee paskalle.. ja te teette samaa kannabiksen kanssa.. Mulle on ihan sama kuoletteko tylsiin jointteihinne, jotkut pärjää ilmaa niitä, viinaa, tai tupakkaaa... On se niin hienoa että teillä on oikein kotisivu.. luultavasti luulette että tää auttaa asiaa. Teidän mielestä Hollannissa on varmaan asiat HIENOSTI kun siellä saa sauhuttaa miten huvittaa.. Vittu tajutkaa jo mitä teette.. Turha mun varmaan mitään on kirjottaa mitään kun ootte niin vitun riippuvaisita että ette tajua jos joku jotain sanoo.. Pidätte mua kusipäänä koska en polta ja oon vastaan, ja oon vastaan muka siks että "ei se tiedä siiä mitään niin sen on huono sanoo" ja paskat.
Toverit aktivoitukaa! Olette aivan liian nakymattomia. Jos
ette nay ette voi vaikuttaa. Muistakaa myos, etta kannabiksen
laillistamisen tukemisen vaittaminen (huh!) huumeille
antautumiseksi on yhta jarkeva kuin vaite tyottomyyskorvauksen
olevan tyottomyydelle antautumista. Yhteiskunnassa,
jossa on mielipiteen vapaus tulee myos olla vapaus olla
muutakin kuin yleisesti hyvaksyttya mielta.
Ja legalisaation vastustajat: tutkikaa, miettikaa, olkaa
kriittisia, alkaa antautuko virran vietavaksi. Onko mielestanne
parempi etta valtio saa tuloja ja ihmiset voivat
nauttia totsyista rauhassa vai etta rikolliset saavat tuloja,
lapset (ja aikuiset) joutuvat alttiiksi koville huumeille ja
muuten taysin esimerkillisista kansalaisista tulee rikollisia?
Ajatelkaa!
Hiton hyvät sivut
Jeaah on tosi kova juttu että kannabis vehkeistä saa jostain tarkempaa tietoa. Enemmän tällasia sivuja.Eiks se oo kaikkien oma asia jos ne vetää "slagia"
Kampanja ehdotus kaikille:
Aloitetaan massiivinen väärien
"huumevihjeiden" antaminen ja kohteiksi poliitikot ja suuryritysten
ylemmät toimihlöt ja johtajat. Ja sitten seuraavaksi vielä massiivisempi
MIELENOSOITUS esim. senaatintorille tai arkadianmäelle passiivista
vastarintaa: kaikki istuvat alas, köyttävät itsensä vierustoveriin, ja
sytyttävät yht´aikaa jointin/piipun ja katsotaan löytyykö
poliisilta/syyttäjältä eväitä tilanteen hallintaan.
Idean perusta on
siinä, että jos 100-200 ihmistä pitää hallussaan vain YHTÄ annosta on
syyttäjän rahkeet vähissä. Ja kun ajatellaan ko. oikeusprosessin
mahdollisia kustannuksia,voisi luulla, että laillistus kampanja saisi
uutta potkua!!!
NIM. Eikö se vieläkään ole laillista?
Tää lista on aivan liian pitkä, pätkikää pois vanhimmat.
Ja hommatkaa psycedeelisiä kuvia ja jotain muuta graafista
näille sivuille.
(=Marijuana, play a hale on me..!
HUUMEET VAPAAKS PERRKELE NYT ON AIKA ANTAA IHMISILLE OIKEUS PÄÄTTÄÄ MITEN ELÄÄ. JOS ON NIIN NUIJA ET VETÄÄ JOTAIN PASKAA JA DELAA,MITÄ SITTE,WHO CARES. JOS MULLON TYLSAA JA ELÄMÄ EI MAITA MÄ VOIN AINA VETÄÄ HAULIN HATTUUN,SE EI KUULU KELLEKÄÄN,SE ON OMA BISNES SE ON SAMA VEDÄTSÄ VIINAA TAI POLLEE MOLEMMAT TAPPAA SOPIVANA ANNOKSENA. JOKAISELLA PITÄÄ OLLA OIKEUS TEHDÄ RUUMILLEEN MITÄ HALUAA, SE EI KUULU KELLEKÄÄN,SE ON OMA ASIA. KAIKKI KAMAT KAUPPOIHIN JA KÄYTTÖOHJE MUKAAN...URPOT DELAA LOPUT BAILAA... EIHÄN KUKAAN ESTÄ PASKAN SYÖNTIÄ,MIKSI HAMPUN POLTTOA?? HUUMEET VAPAAKS PERRKELE !! HUUMEET KIOSKEIHIN NI LOPPUU TORSTIKOSKISTEN PASKAPUHE. PÄÄSEE NEKI NUIJAT KYTTÄÄMÄÄN NOPEUSRAJOITUKSIA
Juu heips.Kannabis ja kovat huumeet on ihan eri kaliiperia.
Kannabis pitäis laillistaa mutta huumeisiin ottaa paljon
jyrkempi kanta.Tää SKYn kotisivu on ihan hyvä juttu.
Mutta olkaa äänekkäämpiä uskomanne asian puolesta.
Mun mielestä jokaisella pitäis olla oma kasvi kasvamassa.
Siistiä ! Hyvät jatkot kaikille !
Terveisin Veltto Täältä jostain.
make a point smoke a joint!!!!!
No moi vaan sinne pain!!!
Kirjoittelen taalta seinajoelta, ja lueskelin oita teidan
lukijoiden kommentteja, ja rupesi huvittamaan juuri tama kun
kaikki jotka haluaisivat hampun vapaaksi (Kuten hollannissa
ja sveitsissa) niin heidan suustaan paasee paljon vahemman
V-sanoja yms. Taytynee sanoa etta jos jollakin niin juuri
heilla on (varmaan alkoholi tai tupakka) vienyt ne aivosolut,
joita he haukkuvat menneen SKY:laisilta. Mutta todellakin
voisitte ottaa itseanne niskasta kiinni ja kayttakaa hyvaksenne
esim. Mediaa, radiota ja TV:ta, alkaaka nossoilko yhden
kasvin takia, ja vaikka maassa onkin 7-pykala huumelaissa
niin sekaan ei toimi, koska mina sain sakkoa 3:sta kasvista
200 markkaa, eika poliisit edes niita takavarikoinut, vaan
havitinpa ne itse....Mutta toistaiseksi (valitettavasti suomen
lainsaadannon mukaan) pysyn alkoholissa ja tupakassa (jonka
Clinton jo luokitteli huumeeksi virallisesti...)
RYHDISTAYTYKAA, ja vapauttakkaa se paska te siella eduskunnassa,
koska tiedan teidan lukevan naita sivuja....OTTAKAA Sveitsista
ja Hollanista mallia
T:Jussi
Kaipaisin sivuillenne kirjallisuusluetteloa teoksista joita lukemalla ja luetuttamalla voisi lievittää fiksujenkin ihmisten patologista narkofobiaa.
jatkakaa valitsemallanne tiellä.yks g pitää miehen tieltä
Elvis on kingi.dulla on cool.love&peace&grass.
Sex & dulla & reggae
T:pihlajiston hamppuveikko(takametsien tarzan)
esitteitä toiminnasta,vaikkakin hölmöstä,kiitos
Kiitti jätkät kun vielä jaksatte pitää lippua korkeella, vaikka joskus
tuntuu turhauttavalta. Onko muuten teijät pistetty uutissulkuun vai miksei
teistä kuulu mitään(esim. "pilviäidin" tapauksessa.) Ja se tyhmä
rekkalespo Yaskakin jaksaa uhitella ja oikein nyrkkiä näyttää, hui hui on
se vaan tyly vosu...Ei mutta kaikkea hyvää ja koittakaa jaksaa ja
muistakaa polttaa paljon hyvää sensiä ja eurorokko poikottiin.
Tanssiva puuseppä hämeenmaalta
Näiden kommenttien kirjoitusvihreisyydestäkin jo havaitsee kannabiksen vaikutuksen aivotoimintaan. T: Suomen kielen lehtori
Järjestönne ja järjestönne ajama asia vaikuttaa ihan mukavalta, mutta
on siinä hieman saamattomuuden makua. Ehkä se johtuu kannabiksen
aiheuttamasta passivoitumisesta. Tai sitten se ehkä johtunee valtion &
median tavasta passivoida tai teidän tapauksessa kriminalisoida kaikki
vaihtoehtoiset atteet ja liikkeet. Eihän se sovi meidän ns. vapaalle
yhteiskunnalle että kansalaiset saisivat pitää omia mielipiteitä tai
päihtyä valtion määrittelmästä linjasta poikkeavasti. Eihän nyky
yhteiskunassa saa olla moraalisesti poikkeavia yksilöitä, paitsi jos
yksilö on rikas.
NM. Phineas Phreak
hamppu vaan sauhuamaan!! jooko? saaks teilt ilmasii näytteitä ? mist saa ostettuu dullaa hesasta ottakaa kantaa. mitä dulla muuten on? vai onks se
Teidan www palsta on hyva ja yhdistyksennekin ajaa todella
hyvaa asiaa, silla minun mielestani kannabiksen polttamisessa
ja kasvattamisessa ei ole mitaan muita haittapuolia kuin
sellaiset pikku nilkit jotka polttavat yhden jointin ja
luulevat olevansa Bob Marleyn veroisia jannuja ja se, etta
jos sen polttamista ei itse kontroloi voi polttajasta tulla
"tyhma", mutta siitäkin paasee ohi pienella paussilla.
Joten ajakaa vain hyvää asiaa ja yrittakaa uudelleen
laillistaa kannabis.
t: Nuori kohtuukayttaja (ei Bobi)
ihan pimeitä ootte
TÖTSYÄ VAAN KONEESEEN PERKELE!
T:KUNINGAS
toi hampputarhan taustakuva on vitun kova
Suomen kannabisyhdistys ajaa muuten ihan oikeaa asiaa ja itsekin olen kannabiksen laillistamisen kannalla mutta voisitte kertoa enemmän myös aineen negatiivisista puolista kuten kannabispsykoosista ja siitä että pilvi on noin 20 kertaa vahingollisempaa keuhkoille kuin esim. tupakka.
Dont Walk On Grass, Smoke It!
Legalize it!
Free Cannabis!
I Want Cannabis Hemp Legal.
Jne...jatkakaa hyvaa toimintaa
-Up Againt The Stem.
Yeah!! Jobo on JEesus! Ja jeesus onpilvissä(?)
Yeah laillista pilvee!!!
Werdix, nalle olut tehtaalta =)
Damn cool, smoke it real high. The Man Bob Marley showed the way and we
shall walk it. Ganja lailliseksi ja sassiin
T: Maiko
Sisäministerikin sanoi että huumeet ovat suurin uhka Suomelle. Heti seuraavana päivänä lehdissä olikin suuri juttu suuresta huumetakavarikosta! Tampereelta Pyynikin rinteiltä löytyi kasvamasta ämpärillinen hamppua. Kyllä ministeri tietää!
HELVETIN ASIALLINEN YHDISTYS!!!
Onko jätkät ollut vähän tutkalla? Nyt on sellanen juttu, että voitte työntää hamppukasan persiiseen.
Pisteitä uudesta logosta!!!!
Tehkää asiallinen flyer
kotisivullenne, niin jengi voi sitten printata ja jakaa sitä kaikkialla!
terv. J
Parasta näissä kommenteissa on alkoholisoituvien nuorten
antihuume kommentit.No...Nauttikaa mitä tykkäätte .
I LOVE YOU MARY JANE !!!
Voi vitsi mitä hulluja te kannabiksen kannattajat ootte. Tollanen huumeiden mainostaminen pitäis olla rangaistava teko. IDIOOTIT!
Lueskelin tässä ekaa Hamppu-lehteä, ja sanoisin vain, että täytyy olla aikamoinen toleranssi, jossei usea piipullinen hedekukintoa toimi. Minusta se on hyvää, vähän miedompaa, mutta hyvää.
Minkä takia nää jotka puhuu kannabiksen puolesta tuntuu jotenkin järkevämmiltä kun ne, jotka ovat vastaan? Propagandaa? Mulle henkilökohtasesti on ihan sama mitä jengi vetää, joten kannbis lailliseks vaan, jos ei viinalla saa itteään tarpeeks sekasin. Mutta sitä sais vetää omin avuin: Jos jää koukkuun ni oma moka, tukikeskuksiin ei pääsyä ois. Eikö tällä yhteiskunnalla oo jo tarpeeks ongelmia? ei tehdä niitä vartavasten lisää.
vitun paskat!!
Kannabis kukkakauppoihin! Tiedän: huumeet ovat vaarallisia,
mutta mistä tahansa voi tulla huumetta. Ensin on nautinto,
sitten riippuvuus. Kuitenkin se, että tuleeko riippuvaisek-
si vai ei, on itsestä kiinni!
T:mika
PS: JIM JA BOB HYMYILEVÄT TEILLE JA meille!
Kiitokset SKY:lle! Itse olin juopotteleva 17vuotias lukiolaisnulikka. Mutta nyt viikolloppuviinat on korvannut hamppu! Eikä krapulasta tietoakaan.... Myös kaverini ovat ottaneet asian omakseen! suosittelen kaikille!
JATKAKAA SAMAAN MALLIIN JA KARSIKAA ENNAKKOLUULOT! TAKE A HIT FROM THE BONG!!
no moi ganjabrothers!siemeniä haluaville tiedoksi että niitä saa laillisesti jyväskylän tupakkikaupasta.
"You've got to help those people
break that legislation,
we can overcome this suffocation,
execute your natural liberation,
happy to enjoy rejuvenation,
all around hear the sound,
no-one can stop us now,
a thousand rules for plastic fools,
now they can take a bow,
surely there's been time to see
it doesn't work by now,
SO IF I LIKE IT, I'LL DO IT"
- Jamiroquai
Hmm...Ihan siisti sivu. Kannabis on huume siina missa
alkoholi ja tupakkakin. Jos ne ovat laillisia niin kannabiksenkin pitaisin
olla. Yleensakkin kaiken maailman rajoittaat ja lait ovat tyhmia...
-Alisa
Uskomatonta paskaa! On tainnut liika kannabis tuhota sen ainoakin aivosolun yhdistyksen perustajalta...
Nämä lukijakommentit tuntuvat olevan sitä pahinta huumemyönteistä propangandaa onkos SKY:llä joku virallinen propagandisti kirjoittamassa näitä "huumevastaisia" kommentteja? ;) ;) ;)
Saatanan Tipi kun ei väsää uutta Hamppu lehteä.
TE OOTTE KAIKKI IHAN VITUN TYHMIÄ TÄLLÄSET SIVUT PITÄIS KIELTÄÄ
!!!!!!!!!!
TAPPAKAA ITTENNE KAIKKI VIIIIITTTTTUUUUUUN NISTIT
Suomen valtaapitävien ja heidän ennakkoluuloisten tukijoittensa oikeustaju ei näytä riittävän huumelain kumoamiseen, vaan he haluavat faktoista huolimatta pitää esim. kannabiksen edelleen laittomana. On selvää, että huumausaineiden laittomuus ei ole mitään muuta kuin ennakkoluuloisten vallanpitäjien ja heidän ajattelemattomien tukijoittensa tyranniaa, joka mitä epäoikeudenmukaisimmalla tavalla sortaa vähemmistöä. Ilmeisesti he eivät tiedosta yksilönvapauden periaatetta: "our bodies, our business". Koska järkipuhe ei näytä näihin tyranneihin uppoavan, niin olisi ehkä aika siirtyä suoraan, avoimeen toimintaan järjestelmän väkivaltakoineistoa vastaan. Massiiviset joukkotunnustukset ja väärät vihjeet olisivat tehokkaita tapoja taistella heitä vastaan, kun massat kääntyvät aktiiviseen vastarintaan järjestelmää vastaan, niin "oikeus"järjestelmä ylikuormittuu ja selviytyäkseen lain on otettava myös ihmisten yksilönvapaus huomioon, eivät he tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä voi linnaankaan laittaa. On koottava tukijoita, etsittävä aktivisteja, luotava tehokas liike, jonka tukijoiden kertaiskulla voidaan kertaiskulla lyödä tyrannia matalaksi.
Tänä vuonna soisi ilmestyvän ainakin yhden Hampun!
Asianne esitys tavassa h„iritsee sen lapsellinen esitys taptapa ja yksipuoliset kannanotot ajatus maailmanne on mustavalkoinen en kuin k„rp„sell„. Edell„ mainittujen asioiden vuoksi tehi vuoksi te teihin n on vaikea suhtautua vakavasti. Valitan kirjoitus virheit„ Saisitte parempia tuloksia aikaan asiallisemmalla esitys tavalla, joissakin pieniss„ asiossa yhdyn n„k”kantaanne.
Olette todella hyvällä asialla .Jatkakaa samaan malliin.
Olettekos huomanneet että kannabiksen puolestapuhujat puhuvat
asiasta rauhallisesti ja kiroilematta, mutta vastaan olevat
huutavat ja kiroavat minkä kerkiävät. Siitä ehkä voidaan
päätellä jotain!
T. Tennessee
Missä teidä moraalinne on! On lähes käsittämätöntä, että teidänlainen huumeyhdistys voi toimia Suomessa! O.Z.O. Suoraa toimintaa vuodesta 1995.
moi hamppu kukkakauppaan!
no voi...Kaikkee te keksitteki...perseestä...
Pistäkää lisää uusia juttuja.
Esim olen kuullut myös muista kasveista joilla
on ns psykoaktiivisia vaikutuksia kertokaa niistä jotakin.
Kasvattajilla voisi olla myös oma keskustelusivu.Ja lopuksi
PIPPELI ON EVÄSMEHU hyvää juhannusta
T:Matti Juntunen Helsinki.
Tää on ihan läävä paikka, laittakaa uusia juttuja
T:Jorma
kantanne asiaan n vaara mita hienoa siina on kun kaikki sauhuttelee kaiken maailman mommoja piipussaoimintanne pitaisi kielaa lailla
Tiedottakaa itsestänne enemmän.
Ajatte oikeaa asiaa.
God made grass,man made booze;which will you choose?
Kannabis ja kotikasvatus KUNNIAAN!
T/MU
En ole koskaan edes yhtä kokonaista tupakkaa polttanut.
Pelkkä maistaminen saa mut voimaan pahoin.
Tupakan hyöty/haitta suhteet on päin persettä.
Viinaa juon vain ruokajuomana.
Viinan aiheuttama humalatila ei jaksa kiinnostaa.
Kuka haluaa herätä aamulla omasta oksennuksestaan
päänsäryn kera?
Kannabista polttelen silloin tällöin.
Se on ainoa huumausaine jota käytän.
HERÄTKÄÄ!
YLEINEN MIELIPIDE EI OLE AINA TOTUUS!
KANNABIKSESTA ON JO VALEHDELTU TARPEEKSI!
SKY AJAA TODELLA HYVÄÄ ASIAA!!!
Ehkä aikanne ei ole vielä.
Toivottavasti ei tulekkaan.
Ex.nisti
Heippa hampun ystävät!
Näin talven tullen muistakaa nauttia raikkaasta ulkoilmasta
ja kylmissänne sisälle saapuessanne nautiskelkaa rentout-
tavaa hampputeetä. Rauhoittaa mieltä ja kylmyys katoaa!
Viimeinen jäsenkirje "motkotti" Suomen "leijonien" osallis-
tumisesta oluen myyntiin ja kuitenkin muiden huumeiden
"ennaltaehkäisevään toimintaan". Mielestäni kannabisyhdistyksen
rajattuja voimavaroja tulisi käyttää asiamme kannalta kes-
keisempiin toimiin. Muuten kyllä erinomaista työtä.
Hampukasta joulua!
T:Beetu
Mielenkiintoista nahda tallaista yhdistysta WWW:ssa. Satuin
juuri ostamaan maapalstan Humboldt Countyssa, Kaliforniassa, missa
takalaisten tietojen mukaan viljellaan erittain korkealaatuista
cannabista.
terveisin,
B.D.
Tossa poikain kanssa funtsittiin Suomen Lain logiikkaa.
Etta jos kerta tarpeeksi vahva viina luokitellaan huumeeksi, niin miksei
riittavasti laimennettua huumetta luokitella ei-huumeeksi?
tiattekste?
Miksi en koskaan löydä unohtunutta SKY:n esitettä junasta? Miksi en ole koskaan löytänyt ravintolan pöydästä SKY:n flaieria? Miksi ensimmäinen konkreettinen mahdollisuus liityä SKY:hyn löytyi Internetistä. Olen aktiiviharrastaja kolmatta vuott a, enkä kolmeen vuoteen ole törmännyt SKY:n infomateriaaliin. Panostakaa jäsenhankintaan. Onnea.
Kiitoksia mahtavista sivuista!!!
Hullun Puutarhurin avulla olemme kasvattaneet jo suuret
määrät ihanaa dullaa.Keep up tha good work!!
t:SKUNK-O
pettymys odotin enemmän. t:made
Mun mielestäni nistit on ihan kivoja vaikka ne HOMOJA.Älkää käyttäkö niitä VITUN tötteröitä vaan kunnon kamaa niinkuin neljä päivää vanhaa piltti kakkkaaa ja "kortsuja" Juo Mut ällös käytä mustalaisen henkireikää eli ruskeaa raita reikää.
Timo Larmela,oikeen v-tuttaa kritiikki jota
tuli ALUEUUTISTEN kirjoituksesta joskus 5-6 kk.
Parempihan asioista on puhua kuin pitää lärvi
jumissa.Luin artikkelin mielenkiinnolla ja
totean ettei monikaan sitä tekisi omalla nimellään.
ON JOKAISEN OMA ASIA MITÄ PUOLUSTAA;OLI SE LAILLISTA
TAI SITTEN "MORAALITONTA"! On synti ja häpeä sotkeutua
asioihin jotka ei itselle kuulu.Muuten-kokemuksesta (6,5v)
tiedän,että VIINA JOS JOKIN AIHEUTTAA RIIPPUVUUDEN!
Missä menee päihteiden kohtuukäytön raja? Siksi toisekseen
VIINAKSET TÄRVELEE turvan NOPEASTI JA AINA "möttöön"
verraten.ALKOHOLISTIT OVAT RIESANA yht.kunnalle.Silleen...
Jatkakaa samaan tahtiin ja lisää tapahtumatietoja sivuille.
TV: 23v alanHARRASTAJA eli TOMA,itävantaalta.
ALL RIGHT!!!!!!!
I I-- I ---- I I I ---- I---
I I I I I I I I I I I I
I I-- I_I I _ I_I I I I I---
I I I I I I I I I I I I I
--- I-- I I ---- I I I--- I I___ I---
!!!!!!IT!!!!!!
Made By: SAM
Uskomatonta, tämähän on ihanaa... perhosia ja kukkia
kasvaa takapihalla... (hah) Hamppu HaiSsSee Hyvälle
joo, Olisi hyvä jos julkaisisitte enemmän tietoa mm.
erilaisista bongi-tyypeistä ja sätkän käärimisestä
KannaBis Lailliseksi Ja Viina On Pahaa !!!
HiuP... ToiVooPi Aki "OranGe-25" ........
Uskomatonta, että tällainen yhdistys saa toimia Suomessa.
Kaikki huumeet pidettävä laittomina jatkossakin.
No drugs! Have a FUTURE!!!
Olen samaa mieltä tuosta kannabiksen laillistamisesta.
Hyvän asian puolesta työskentelette.
Jatkakaa valitsemallanne linjalla.
Lehtenne ja yhdistyksenne toiminta on....
Timo Larmela on Carlos
Santana.
Lets have a fuck with a peeping sinsemilla
Kapteeni
Happo. Pidättekö te ihmisiä aivan pelleinä.
Tätäkö tämä suomalainen
hamppukulttuuri teidän mielestänne on.
Kuinka kauan saa Timo Larmelan
nörtti porukka terrorisoida ja olla
hamppuklttuurin edustajana
Suomessa.
Eikö nyt mitään muuta kuin tätä teidän tökeröä, ivaa
kidutusta ja ikuista kuoleman pelkoa.
Kaikki tätmä teidän turhuutenne,
vielä joku päivä teidän jumalaiset kasvonne nousevat takaa Elämän vuoren,
nostatte veriset kilpenne läpi tätmän ikuisen taistekun.
kun savu
hälvenee, on teidän päittenne yläpuolella suuri verkko joka teidät näin
kuolemattomiksi ikuistaa.
Timo "Pippeli" Larmela.
Kapteeni Nauku.
Te rakastatte minua.
HAMPPU SUCKS ! ! !
SAY NO FOR DRUGS ! ! !
Asiallista tiedon julkaisemista,eikä mitään poliisien ja
muiden holhoavien tahojen vääristelyä
T.DUKE
Miksi olette noin passiivisia, AKTIIVISTA TOIMINTAA!!!
Ihan hienoa etta on olemassa ihmia joitten suhtautuminen erilaisiin asioihin on ...omaan tulkintaan ja harkintaan perustuvaa..eika yleiseen tyhjaan huumevastaiseen propagandaan perustuvaa....ja huume sana itsessaan jo naina paivina kuulostaa kuolemalta...niin vaarrin.. objektiivisuus on aina tarkeaa .."aineissakiN"...vaikkakin pitaisin thcta nautintoaineena etanolin rinnalla..ehka h hiukan enemman intellektuellina..(puhumattakaan psykedeeleista..) mutta pitakaa linja ylhaalla..ja jatkakaa asiaanne..olette oikealla linjalla..hammpu irti huumeista antakaa kukkien kukkia rauhaa rakkautta empatiaa...:)))) KUKKASIA :)))
Erinomaista tyota. olen tassa nyt ympari nettia lukenut kaiken maailman sivuja, mm. soros.org hemp.net hightimes.com etc. ja kiinnostuin laillistamisesta Suomessa.
toi vaan harmitti nailla sivuilla etta, tuolla tapahtuma sivun pohjalla oli se muutettu turmiolan jotain elamankerta kuva, ja se ei oikein antanut positiivista kuvaa koko touhusta ku vaimoaan piipulla hakkaa, eiks se oo semmosta alkoholi