Viime aikoina on näyttävästi uutisoitu nuorten huumausaineiden käytön ja järjestäytyneen huu mausainerikollisuuden räjähdysmäisestä kasvusta ja suurista takavarikoista. Syyksi on esitetty ilmapiirin muuttumista suopeaksi huumeille tai ainakin asenteiden vapautumista. Äärimmäisinä kannanottoina voi pitää niitä, jotka suoraan tai epäsuorasti asettavat Suomen kannabisyhdistyksen vastuuseen kehityksestä.
On vaikea ottaa todesta uutisia, jotka hälyttävät huumausaineiden käytön räjähdysmäisestä lisäyksestä, erityisesti nuorten keskuudessa. Tätä "räjähdystä" on nyt tapahtunut kohta 30 vuotta. Vuosien mittaan on totuttu myös siihen, että poliisin pohjustaessa määrärahojaan tai valtuuksiensa lisäämistä, rikollisuus on aina kovin "lisäääntynyt", erityisesti huumausaine- tai itärikollisuus. On ilmeistä, että todellista kasvua on tapahtunut, mutta on vaara, että käy niin kuin Pekka ja susi sadussa, jossa Pekkaa ei enää uskottu, kun susi todella tulee Pekan huviteltua tarpeeksi monta kertaa virheellisillä hälytyksillä.
Osa "hälyttävästä" kehityksestä on aivan normaalia ihmisten oppimista suhtautumaan esimerkiksi kannabikseen normaalilla tavalla eikä hysteerisesti. Tämä on pelkästään myönteistä kehitystä. Näin riisutaan turha mystiikka aiheen ympäriltä ja kielletty hedelmäkin menettää osan houkuttelevuuttaan. Suomalainen yhteiskunta muuttuu näin vähän eurooppalaisemmaksi. Asiallinen suhtautuminen mahdollistaa ennen pitkää myös asiallisen haitoista kertovan tiedotuksen läpimenon. Vaikka nuoren ihmisen silloin tällöin tapahtuva kannabiksen käyttö ei ole sen kummallisempaa kuin muutaman keskioluen nauttiminen kotibileissä, säännöllinen suurten kannabismäärien käyttö on vahingollista erityisesti nuorelle ihmiselle. Se voi haitata hänen oppimistaan ja kehitystään aikuiseksi ihmiseksi, joka osaa käsitellä myös vastoinkäymisiään. Liik a kannabiksen käyttö johtaa epäonnistumiseen koulussa ja ihmissuhteissa.
Vuosikymmeniä poliisin, vanheimpainyhdistysten ja entisten narkkareiden monopolisoima huu mevalistuksen nimellä kulkeva propaganda on tullut tiensä päähän. Suomessa ja myös Ruotsissa ja Norjassa harjoitettu pelotteluun ja rankaisuun perustuva politiikka on epäonnistunut. Tällä hetkellä on todellinen vaara, että nuori ihminen ei enää usko yhtään mitään. Tämän politiikan yksi peruspilari on ollut hyvin kielteinen suhtautuminen kannabikseen. Sen on väitetty olevan portti koviin aineisiin ja se on kuvattu yhtä vaaralliseksi tai jopa vaarallisemmaksi kuin kovat aineet kuten amfetamiini tai heroiini, alkoholista puhumattakaan. Kun nuori tajuaa kannabista kokeiltuaan tai nähtyään kavereidensa sitä käyttävän, että mitään dramaattista muutosta rappiokehityksen suuntaan ei tapahdukaan, niin tämä johtaa helposti ajatukseen, että eivät ne kov emmat aineet ole sen kummempia. Kehitystä edesauttaa se, että ikärajattomilla huumemarkkinoilla saa samasta paikasta kannabista,amfetamiinia tai heroiinia. Oman lisänsä tähän tuo vielä ajoittain järjestetty "kannabispula" ja halvan amfetamiinin runsas tarjonta.
Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, että ainakin Helsingin seudun ulkopuolella edelleen jahda taan "pilven polttajia" tai hamppua omiksi tarpeiksi kasvattavia ihmisiä. Vuoden 1994 alusta voimaan tullut ns. huumerikoslain 7. pykälä mahdollistaa syyttämättä tai tuomitsematta jättämisen, kun yleisen lainkunnioituksen säilyminen ei sitä vaadi. Lain perusteluissa esitetään esimerkkitapauksena ns. vakikäyttäjät, jotka kasvattavat itse kannabiksensa ja nauttivat sen ns. kodinomaisissa olosuhteissa. Jo nykyist&a uml; lakia järkevästi soveltaen päästäisiin eteenpäin. Tehokkaamman sulun koville huumeille tietenkin toisi kannabiksen laillistaminen aikuisille ihmisille. Vaikka nuoret silloinkin saisivat vanhemmat kaverinsa sitä hankkimaan, niin helpompi saatavuus johtaisi pienempien määrien kertahankintaan, koska enää ei olisi tarvetta ostaa kerralla niin paljon kuin irti saa. Kaverin puoleen kääntyminen olisi myös huomattavasti "terveellisempää" kuin asiointi ammattimyyjän kanssa, jonka intresseissä on vain mahdollisimman suuri voitto keinolla millä hyvänsä.