Kaivarin Hamppu 1999
Vaikka maailma muuttuu, yksi asia pysyy. Se on Suomen huumepolitiikka, jonka määrittää ideologia, että kaikki ns. huumeisiin liittyvä on pelkkää pahaa, itse saatanasta. Poikkeuksen tekee viina, huumeista pahin. Se on tabu. Tätä politiikkaa toteuttavat poliisi ja oikeuslaitos. Sosiaalisektorin tehtäväksi jää kosmetiikka, rujoa lopputulosta peitetään sieltä täältä pakkelilla. Suomen huumepolitiikka on telaketjupolitiikkaa. Ja telaketjuilla jyrätään.
Huumepolitiikka on politiikkaa siinä missä muukin. Politiikka on taistelua vallasta ja taloudellisista eduista. Jotta ihmiset saataisiin politiikan taakse, se kuorrutetaan ja verhotaan korulausein yhteisestä hyvästä, elämän parantamisesta, terveydestä jne.
Suomen huumepolitiikkaa perustellaan sillä, että me vain noudatamme kansainvälisiä sopimuksia. Tämä on vain osatotuus, kansainväliset sopimukset eivät velvoita rankaisemaan ns. kiellettyjen huumeiden käytöstä. Valinta on Suomen oma. Tosin aikaisemman ja nykyisin voimassa olevan Suomen lainsäädännön tarkoitus on ollut ja on, että käytöstä ja siihen liittyvästä hallussapidosta ja esimerkiksi kannabiksen kasvattamisesta omaan käyttöön, ei pitäisi pääsääntöisesti rangaista. Syytteen ja rangaistuksen tulisi olla poikkeuksia. Käytäntö vain on toinen. Rikoslain 50. luvun 7 § ei noudateta.
Suomen ja Tanskan politiikat huumeiden ja erityisesti kannabiksen käyttäjien suhteen näyttävät hyvin erilaisilta. Molemmat valtiot ovat kuitenkin sitoutuneet samoihin kansainvälisiin sopimuksiin. Kysymys onkin siitä, miten inhimillisesti kansalaisia kohdellaan. Suomessa sen soisi olevan inhimillisempää. (Syyskuussa ilmestyvässä Hamppu-lehdessä on perusteellinen artikkeli kansainvälisistä huumesopimuksista ja niiden soveltamisesta.)
Suomessa huumekeskustelun terminologia on usein sekavaa, asioista puhutaan väärillä nimillä. Tällaisia käsitteitä ovat depenalisointi, dekriminalisointi ja legalisointi. Depenalisointi tarkoittaa rangaistuksista luopumista tai rangaistuksen jakamisen lopettamista. Tätä merkitsisi Suomen laissa olevan rikoslain 50. luvun 7 § noudattaminen. Dekriminalisointi tarkoittaa laissa olevien rangaistuspykälien poistamista ja siirtymistä johonkin muuhun edesvastuukäytäntöön. Legalisointi eli laillistaminen tarkoittaa jonkin aineen ottamista kokonaan pois rikosoikeudellisen säätelyn piiristä, esimerkiksi kauppaa säätelevän lainsäädännön piiriin.
Laillistamista vastustavat tahot näkevät isoimman peikon juuri siinä, että laillistaminen merkitsisi kannabiksen vapauttamista yhtä villin ja vastuuttoman jakelun piiriin kuin tupakan ja alkoholin levitetys alaikäisille agressiivisella mainostamisella, joka ei katso ikärajoja. Näin ei kuitenkaan välttämättä olisi. Lainsäädäntö ja sen valvonta voitaisiin järjestää siten, että ei olisi urheilevia alkoholi- tai kannabismannekiineja.
Kansainväliset huumesopimukset ovat hyvin pitkälle USA:n ulko- ja sisäpolitiikan jatkeita. Yhdysvallat käy sotaa omia kansalaisiaan vastaan ja käyttää huumesotaa välineenä toteuttaessaan omia intressejään eri puolilla maailmaa.
Kolmekymmentäluvulta asti USA:ssa huumeita on käytetty keppihevosena toimille eri väestöryhmiä vastaan. Marihuana oli mustien ja meksikolaisten maahanmuuttajien suosiossa. Sen pannaanjulistaminen antoi yhden välineen toteuttaa näiden väestönosien sortoa. Kuusikymmenluvulla annettiin mustille kansalaisoikeusaktivisteille pitkiä, jopa elinkautisia vankeutuomioita yhdestä marihuanasätkästä. Huumerikoksista on ollut mahdollista saada jopa kuolemanrangaistus.
USA on käynyt latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa CIA:n avulla salaisia sotia, joita on rahoitettu huumekaupalla. Samaan aikaan, kun on saarnattu ristiretkeä huumeita vastaan, asiamiehet presidentin tukemina ovat organisoineet valtavaa heroiini- ja kokaiinikauppaa. Huumekaupalla on rahoitettu Nigaraguan kontria ja Afganistanin Taliban-sissejä. Huumesodan varjolla on vaihdettu hallituksia ja turvattu taloudellisia etuja. Itse asiassa USA on toimillaan hyvin pitkälle itse aiheuttanut nykyisen länsimaiden huumeongelman.
Kansainvälinen huumausainekontrolli on tämän vuosisadan keksintö, joka on tuottanut käytännössä kolmeen kategoriaan jaettavan valvontabyrokratian, ja joka tukee USA:n ja länsimaiden ehdoilla tapahtuvaa valta- ja talouspolitiikkaa:
Meille on itse asiassa luotu nykyaikainen laaja huumevalvontateollisuus, jonka byrokratia kasvaa luonnonlain omaisesti tuottaen yhä lisää lausuntoja, mietintöjä, sopimuksia, asiakirjoja sekä yhä uusia toimielimiä valvomaan, toteuttamaan, suunnittelemaan ja tekemään "huumetyötä". Tämän työn toteutuksesta huolehtii joka valtiossa yhä merkittävämmäksi sisäpoliittiseksi tekijäksi kasvava viranomaisjoukko. Tämä koneisto on tehokkaasti olemassaolonsa ajan huolehtinut siitä, että valvottava ei lopu. Huumeongelmat ja laiton huumekauppa kasvavat koko ajan, huumeiden hinnat laskevat ja kansainvälinen rikollisuus vahvistuu vahvistumistaan.
Miten tämä mielettömyys saataisiin loppumaan?! Koneisto ei itse lopeta itseään. Miten koneistoa tukeva yleinen hysteria saataisiin järkiinsä. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Oikea keskustelu toimivista keinoista on kuitenkin joskus aloitettava. Olisi hyvä, jos Suomen ei pitäisi oppia kaikkea kantapään kautta.
Suomessa on tällä vuosikymmenellä pikku hiljaa lisätty kansalaisten kontrollia lähes joka paikassa. Poliisi on jatkuvasti halunnut lisää valtuuksia, ja myös saanut. Kun se sai oikeuden puhelinkuunteluun, niin seuraavaksi alettiin vaatia oikeutta valeostoihin jne. Kaikkia vaatimuksia on perusteltu tarpeella torjua huumerikollisuutta. Oiva taikasana, perustelujen äiti!
Tosiasiassa on nostettu kriisivalmiutta ja valmistauduttu yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Kun tätä ei kehdata sanoa suoraan, huumeiden torjunta on toimiva peruste uusille keinoille. Meillä ja muualla on paljon kokemuksia siitä, miten jokin poliittinen ryhmä voi väärinkäyttää näitä välineitä poliittisia vastustajia vastaan. Ideologinen painostus on ollut niin totaalista, että liian harvat ovat uskaltaneet esittää kriittisiä kysymyksiä. Kannattaisi kuitenkin pohtia, onko demokratia vaarassa.
Suomeen on luotu yhä voimistuva virallinen byrokratia ja epävirallinen verkosto, joka käy omaa huumesotaansa. Irti huumeista ry hakee lehti-ilmoituksilla työntekijöitä huumetyöhön. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Erilaisille järjestöille syydetään rahaa, mutta huumeongelma vain räjähtää käsiin kuten se on tehnyt kolmekymmentä vuotta. Nyt vain tilanne on toinen kuin ennen, huumeongelma on todella räjähtämässä. Suomen kannabisyhdistys on ennustanut tätä koko olemassaolonsa ajan.
Täyskieltoon perustuva politiikka, joka rinnastaa kannabiksen koviin huumeisiin ja sitä tukeva "huumevalistus", jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa, ei voi tuottaa muuta kuin kovien huumeiden räjähdysmäisen kasvun.
USA:n huumelakien täytäntöönpanoon on alusta asti liittynyt sensuuri. Huumeista ei saa kirjoittaa eikä puhua vapaasti, jopa itse lakien arvostelu on katsottu näiden lakien rikkomiseksi. Tämä käytäntö on jatkunut YK:n valvontakoneistossa viime vuosiin saakka, kun vuoden 1988 sopimuksen arvostelijoita ja WHO:n kannabisraporttia on yritetty vaientaa YK:ssa. Samaa linjaa on toteutettu Suomessa.
Suomen kannabisyhdistystä on sensuroitu kaikilla mahdollisilla tavoilla, koska se on vaatinut lainmuutosta. Kun Tero Nieminen esiintyi TV1:n A-studiossa esittäen kerettiläisiä näkemyksiä, hänet tuomittiin ensin Helsingin käräjäoikeudessa ja sitten Helsingin Hovioikeudessa ja hänelle annettin potkut työpaikastaan. Hovioikeus sentään alensi tuomiota 25 päiväsaakosta 15 päiväsakkoon. Se oli potkujen hinta, jolla "alennettiin" tuomiota. Tero Nieminen hakee valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen. Hän on myös valittanut kohtelustaan ja tuomiostaan eduskunnan oikeusasiamiehelle, jonka päätöstä odotetaan mielenkiinnolla.
Tero Niemisen tutkinnan käynnisti mm. se, että hän sanoi televisiossa sellaista, mitä ei saa sanoa. Huumeista saa puhua vain tietyllä tavalla eikä kuka tahansa. Sensuuri sai koomisiakin piirteitä, kun lehdistö kertoi, että Internetissä kaupataan pietarsaarelaista Jeppis Girl-nimistä marihuanaa. Jos poliisi kertoo hasiksen katuhinnan Helsingissä ja että sitä saa ostaa kaikissa ravintoloissa, niin se on OK. Mutta, jos joku kertoo Internetissä Pietarsaaren katuhinnan, niin se muuttuu kaupitteluksi, jota taivastellaan. Voisi melkein luulla, että tämä on paikallisen matkatoimiston keksimä juoni kaupungin markkinoimiseksi turisteille.
Ilta-Sanomat pisti uutisen vielä paremmaksi. Näillä Internet-sivuilla löytyi Suomen kannabisyhdistyksen logo! Toimittaja ei kai tohkeissaan huomannut, että se oli linkki yhdistyksen sivuille. Sivujen tekijää neuvottiinkin tekemään linkit sellaisiksi, että ne tunnistaa helpommin :-)
Oudoimpia kukkasia huumehysteriassa on lääkäri Pentti Karvosen lääkärioikeuksien peruuttaminen ja hänen syyttämisensä huumerikolliseksi. Suomessa ei saa antaa heroiiniriippuvuuteen hoitoa, joka ei ole byrokratian kanonisoimaa ja sen tuottamaa. Kuolevista narkomaaneista viis. Olemme lisäksi saaneet oman turisminmuodon, Subutex-matkailun Pariisiin muiden lentomatkustajien "iloksi". Tartuntatauteja vastaan toimivia lääkäreitä syytetään kansanedustajan arvovallalla lähes rikollisiksi, kun he järjestävät neulojenvaihtoa ja terveysneuvontaa.
Kansalaisten on jo aika ryhdistäytyä ja kysyä, mihin veromarkkoja käytetään. Onko järkevää juosta pilvipipanoiden perässä, etsiä ja tuhota pieniä kotipuutarhoja, järjestää kenttäoikeuksia jakamaan rangaistuksia kuten Seinäjoella Provinssirockissa. Eräskin kaveri soitteli ja kertoi tulleensa siellä pidätetyksi kavereidensa kanssa viiden siviilipukuisen poliisin toimesta, ja saaneensa 2 grammasta hasista ja lasipiipusta 300 mk sakkoa. Kyllä tulee pipanalle hintaa, mutta torjutaanko todella huumeita. Ennemminkin tulos on se, että viranomaiset tekevät itsestään naurettavia, ihmisen usko yhteiskunnan järkevään ja oikeudenmukaiseen toimintaan horjuu ja todellisia huumeongelmia - puhumattakaan rikollisuudesta - on yhä vaikeampi torjua.
Kun palasi Roskilden festareilta ja sai lukea Provinssin poliisipartioista ja kenttäoikeuksista, tajusi taas konkreettisesti, minkälaista on ihmisläheinen politiikka ja miten paljon se poikkeaa Suomesta, joka muistuttaa yhä enemmän poliisivaltiota. Tässä on syy suomalaisten festareiden väkivaltaan ja alyttömään kännäämiseen. Festarit ovat kuin taistelutanner. Tanskalaisen politiikan maassa festarialueella kulkee pari kahden poliisin paria hymyillen, ihmiset eivät ole kännissä, vaikka olutta ja viiniä saa joka paikasta, kukaan ei tappele ja musiikista saa nauttia rauhassa jointtia poltellen. Kaikki toimii ja muualta maailmasta tullaan ihmettelemään, miten festarit saa onnistumaan. Ei tule jostain syystä käytyä Suomen festareilla. Kukahan tulee oppimaan Suomen mallista.
Ennen vasemmistolaiset toivotettiin Neuvostoliittoon, nyt toivotetaan hamppu-kimittäjät Hollantiin tulp-paaneja kasvattamaan. Milloinhan tapahtuu ensimmäinen muilutus. Eräs mieshenkilö antoi sähköpostitse kannabis-yhdistykselle palautetta, johon sisältyi myös monta totuutta. Hän kirjoitti: Mihin tarvitaan vielä jotain kannabista? Viinalla saa pään sekaisin jos kerran tarvitsee, ja sen terveyshaitoissa on tarpeeksi hoitamista. Sikäli kun kannabiksen vaikutuskin terveelle nyt on niin heppoinen kuin on, tekee se kannabiksesta jotenkin turhan aineen. Akkojen hommia sellaiset, kasvakaa isoiksi jo.
Kannabiksella ei tosiaankaan sekoiteta päätä kuten viinalla. Me pitäydymme mielellämme näissä akkojen hommissa emmekä kasva isoiksi. Miksiköhän Suomessa juodaan humalahakuisesti. Miksiköhän amfetamiini ja heroiini ovat kovassa suosiossa ??
Myytti kannabiksen aiheuttamasta aivovauriosta on elänyt pitkään ja on Irti huumeista yms. tahojen vakiotavaraa. Vaikka myytti on usein osoitettukin vääräksi, niin tuore materiaali on aina tervetullutta. Asiasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan kirjaan Nadia Solowij (1998) Cannabis and Cognitive Functioning, Cambridge. ISBN 0-521-59114-7. Silloin kun aivoista löydettiin ihmisen sisäsyntyinen kannabiksen kaltainen aine niin huoli aivovauriosta menetti merkityksensä tai sitten aivojen toiminta täytyisi määritellä krooniseksi aivovaurioksi miltä se joskus tuntuukin.
(*) = myynnissä Suomen kannabisyhdistyksessä
Tämän Kaivarin Hampun on koonnut Timo Larmela. Osa ajatuksista on hänen omiaan, moni asiatieto perustuu sosiologi Risto Mikkosen tutkimuksiin ja selvityksiin. Mikkosen laajat tiedot kannabiskysymyksestä ovat tämän maan kärkiluokkaa. Käsitykset kannabiksenkäyttäjien todellisuudesta tässä maassa perustuvat jatkuvaan tietovirtaan, joka tulee Suomen kannabisyhdistykseen pääasiassa puhelimen ja sähköpostin välityksellä, myös asiakirjakopioiden muodossa.