Suomen kannabisyhdistyksessä ollaan tyydytyksellä todettu, että päihdekeskustelu Suomessa on vihdoinkin muuttumassa huomattavasti asiallisemmaksi kuin mihin ollaan aikaisemmin totuttu. Viime aikoina on myös kerrottu koululaisten lisääntyneestä laittomien päihteiden (ns. huumeiden) käytöstä. Huumepoliisi on tosin jo yli vuosikymmenen ajan varoitellut turtumiseen asti nurkan takana vaanivasta suuresta huumeaallosta. Käytön lisääntymisestä nuorison keskuudessa on kuitenkin saatu sen verran luotettavaakin ti etoa, että asiaan kannattaa suhtautua vakavasti.
Suomen Kannabisyhdistys ei pyri edistämään sen enempää kannabistuotteiden kuin minkään muunkaan päihdyttävän aineen käyttöä, kaikkein vähiten nuorten keskuudessa. Monilla meistä on omia lapsia, joiden terveydestä ja hyvinvoinnista kannamme huolta kuten kaikki vastuulliset vanhemmat. Olemme valmiita rakentavaan keskusteluun ja yhteistyöhön muiden ihmisten ja järjestöjen kanssa, vaikka nämä olisivat järjestömme perusajatuksen kanssa eri mieltä. Emme kuitenkaan näe varsinaista ristiriitaa nuorten päihdehaittojen minimoinnin ja mietojen päihteiden laillisen saatavuuden välillä. Monilla meistä on kokemuksia siitä, miten tehotonta ja suorastaan haitallista rangaistuksen pelkoon ja kauhupropangandaan perustuva päihdetiedous voi olla.
Narkofobia eli laittomiin päihteisiin liittyvä suhteeton pelko kärjistää aineisiin liittyviä haittoja samalla tavoin kuin puritaaninen seksuaalikielteisyys kärjistää sukupuoliviettiin liittyviä ongelmia. Narkofobia vaikuttaa haitallisesti niin päättäjiien, vanhempien, opettajien kuin itse nuortenkin asenteisiin.
Suomen nykyisen päihdepolitiikan julkilausuttuna tavoitteena on ollut jyrkän kielteisten asenteiden lietsominen laittomien päihteiden käyttöä kohtaan. Samaan aikaan, kun on kerrottu käytön voimakkaasta lisääntymisestä, ollaan toisaalla pidetty Suomen "hyvää huumetilannetta" vallitsevien jyrkkien asenteiden ansiona. Jos laittomien päihteiden käyttö on nyt lisääntymässä koulunuorison keskuudessa, se ei ainakaan voi johtua siitä, ettei aineita ja niiden käyttäjiä kohtaan oltaisi lietsottu riittävästi tunteen omaista inhoa. Sitä voi pitää nykyisen linjan tappiona.
Kannatamme asiallisen tiedon jakamista nuorille kaikkien - niin kovien kuin mietojen, niin laillisten kuin laittomienkin päihteiden todellisista haitoista. Markku Soikkeli kirjoittaa Ydin-lehdessä 2/1992, "Turmiolan Tommio elää ja voi huonosti huumevalist uksessa". Oikeastaan alkuperäinen TT-teos antaa paljon realistisemman kuvan alkoholin vaikutuksista kuin mitä nykyiset huumevalistajat esim. kannabiksen kokeilijoista ja kohtuukäyttäjistä. Ns. huumevalistukselle on ollut tyypillistä kalmankatkuinen viikatemiesgrafiikka, räikeät yleistykset ja totuudenjyvän puolikkaat ja jopa suoranaiset valheet. Kun virallisesti hyväksytty tieto niin selvästi vääristelee arkitodellisuutta, menettää asiallinenkin valistus uskottavuutta, ja nuori jää kadulta saatavan, monasti hyvin puutteellisen tiedon varaan. Sen verran ovat jotkut "valistajat" kritiikistä oppineet, että myöntävät nykyään jossakin sivulauseessa, ettei jokainen pilvenpolttaja välttämättä joudu rappiolle. Aineiston perusvire on kuitenkin yhä: huumeiden suhteen olet joko neitsyt tai huora.
Jos väitteet laittomien päihteiden käytön yleistymisestä pitävät paikkansa, on entistä useampi perhe joutumassa tilanteeseen, missä perheen nuori on kokeillut jotakin laitonta päihdettä. Tarkkoja käyttäytymisohjeita tällaista tilannetta varten on vaikea antaa; paljon riippuu perheen sisäisestä tilasta. Olisi tärkeää, että perheen nuori voisi luottaa siihen, että vanhempien kanssa voi puhua ja että hankalissakin tilanteissa vanhemmat pyrkivät ensisijaisesti auttamaan lastaan eikä kostamaan kärsimäänsä mielipahaa. Ei ole mitään takuuvarmaa menetelmää, jolla taattaisiin nuoren täysraittius, mutta mitä paremmin kommunikaatio toimii perheen sisällä, sitä todennäköisempää on ettei nuorelle tule päihteistä ongelmaa.
Tärkeää on, että vanhemmat muistaisivat, että esim. hasista käyttänyt nuori on yhä se sama ihminen kuin hän oli ennen käytön ilmituloa. Tämä voi olla vaikeaa: niin syvälle ovat "valistajien", huumepoliisin, lehdistön ja viihdeteollisuuden luomat halveksi ttavat narkkaristereotyypit uponneet tajuntaamme. Emme sano, että vanhempien pitäisi hyväksyä lapsensa kannabiksenkäyttöä. Kannattaa kuitenkin miuistaa, että kannabistuotteet - hasis tai marihuana - eivät ole fyysisesti sen vahingollisempia kuin tupakka tai alkoholi - päinvaistoin. Itse asiassa harvat aineet vahingoittavat elimistöä niin paljon kuin alkoholi. Tupakkaan muodostuva riippuvuus on voimakkuudeltaan heroiinin luokkaa. Missään tapauksessa ei tule pitää tupakkaa tai alkoholia kannabistuotteita hyväksyttävimpinä.
Paniikkireaktioista voi olla suurta haittaa. Esim. Helsingin Sanomissa 11.3.1989 eräs Kalliolan kuntoutusklinikan nuori asiakas kertoi elämästään: "Vähitellen mä rupesin polttaan pilvee, mutt päätin, ett mä en ikinä vedä piikkiä. Mut sitte mun isä, joka tiesi ett mulla on ongelmia hasiksen kanssa, se vei mut kattomaan sen Christiane F-elokuvan, niinku opetuselokuvaksi, ett näin voi käydä. Mulle se kolahti silloin niinpäin, ett mä suhtauduin siihen jee makeeta, tollanen mäkin haluun olla."
Kovat rangaistukset, kotiarestit tai jatkuva tarkkailu voi saada nuoren jatkamaan pilvenpolttoa silkasta uhmasta. Tarkkailu ei voi olla aukotonta: aina vanhempien silmä voi välttää sen verran, että tilaisuus aineen käyttöön löytyy.
Nuorelle kannattaa kertoa, etteivät jonkun aineen fyysiset vaikutukset elimistöön ole koko tarina: tietyt sosiaaliset tekijät ovat myös oleellisia. Se, että kannabistuotteita saa ainoastaan laittomilta markkinoilta tuo monia lisähaittoja. Kauppaan ei liity minkäänlaista yhteiskunnan säätämää tuotevastuuta tai laadunvalvontaa, ja katukaupasta ostettava aine voi sisältää mitä tahansa. Laittomilla markkinoilla voi myös joutua tekemisiin kovempien aineiden myyjien kanssa. Oikeudenkäynneissä käsitellään myyjiä ja käyttäjiä samana porukkana. Pilven kohtuukäyttäjiinkin ollaan valmiit iskemään epäoikeudenmukainen narkkarileima.
Kannabisyhdistys ei pyri edistämään nuorten pilvenpolttoa. Myös kannabistuotteiden käyttäjiltä tulisi mielestämme edellyttää täysi-ikäisyyttä. Valitettavasti laittomilla markkinoilla ei ikärajoja tunneta. Vaikka kannabiksen haittoja liioitellaankin, on ni itä todella olemassa. Hasiksen ja marihuanan savussa on syöpää aiheuttavia aineita, joidenkin tutkimusten mukaan jopa enemmän kuin tupakassa. Tosin pilveä ei polteta läheskään yhtä usein kuin tupakkaa.
Kannabistuotteiden haitoista ei pidä myöskään unohtaa laittomiin markkinoihin liittyviä ongelmia. Se, että pilvenpolttajan on ainetta saadakseen oltava yhteydessä rikollisen alamaailman kanssa ei tietenkään ole hänen syynsä, vaan lainsäätäjien, jotka kriminalisoimalla käytön ovat luovuttaneet tuottoisan liiketoiminnan järkestäytyneelle rikollisuudelle. Laittomaan kauppaan liittyvät haitat ulottuvat köyhiin tuottajamaihin, missä länsimarkkinoille tuotettavat maataloustuotteet vääristävät paikallista maataloutta ja hidastavat näiden maiden taloudellista kehitystä. Tämä koskee niin hampun, kokapensaan ja ooppiumunikoiden kuin muidenkin kolmannen maailman maatalousvientituotteiden kuten tupakan, kahvin, kaakaon ja banaanien tuotantoa.
Äärimmäisen haitallista on, kun toveripiiri muodostuu sen mukaan, käyttääkö joku hasista vai ei. Jonkun aineen muodostumisen ystävyysten ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi korostaa aineen merkitystä asianomaisten ihmisten elämässä, ja edistää ns. huumejengien muodostumista. Monia kiehtoo laittomissa päihteissä niihin liittyvä kielletyn hedelmän maku. Kapinointi yhteiskunnan normeja vastaan ei ole mikään hyvä syy polttaa pilveä. Yritys paeta ikävästä arkitodellisuudesta on kaikkein huonoin syy käyttää jotakin päihdyttävää ainetta. Henkisenä pakotienä käytetty aine muuttuu helposti todelliseksi riippuvuusongelmaksi.
Laittomilta markkinoilta saatavia kovempia aineita voi ja pitääkin välttää: porttiteoria, jonka mukaan pilvenpoltto johtaa muiden aineiden käyttöön, on totta vain, jos siihen itse uskoo.
Kannattaisi vakavasti harkita rangaistuksen poistoa laittomien päihteiden käytöltä: rangaistuksen pelko tuskin estää kovin montaa aloittamasta jonkun aineen käyttöä. Päihdetilannetta parantaisi, jos kannabiskäyttökultturi erotettaisiin mahdollisimman pitkälle kovempien aineiden käytöstä. Tuskin on odotettavissa, että Suomesta tulisi edelläkävijämaa esim. kannabistuotteiden kaupan sallimisessa, mutta kotikasvatuksen salliminen omaan käyttöön pitäisi käyttäjät erossa laittomista kauppiaista, ja vähentäisi laittoman myynnin kannattavuutta. Vaikkei lakiakaan muutettaisi, olisi jopa poliisin työn kannalta järkevää sallia kotikasvatus de facto.
Jopa eduskunnassa on ehdotettu poliisin puhelinkuunteluoikeuden ulottamista yksittäisiin käyttäjiin. On vaikeaa kuvitella, että poliisilla olisi voimavaroja tai edes haluja toteuttaa näin laajaa urkintaa. Päihderintamalla on lähiaikoina edessä monia tärkeitä päätöksiä, esim. puhelinkuuntelun sallimisesta ja nykyistä laajemman pakkohoidon käyttöönotosta. Päätöksenteko näissä asioissa vaatii ongelmien nykyistä monipuolisempaa tuntemusta ja viileää harkintaa, eikä halpaa poliittisten pisteiden keruuta vastu stamalla "hyvää vihollista" keinolla millä hyvänsä.
Nykyisessä asenneilmapiirissä on pidetty ajatusta, että kiinnijoutunut käyttäjä voisi välttää rangaistuksen suostumalla hoitoon, suorastaan "liberaalina". Samanlaista armeliaisuutta osoitettiin aikoinaan homoseksuaaleja kohtaan: heidätkin haluttiin "parantaa" eikä vangita. Joissakin tapauksissa voi tahdonvastaisesta hoidosta olla apua. Hoitoon määrämisen kriteereinä on oltava lääketieteelliset, eikä juridiset seikat. Julkinen mielenterveyshuolto menisi täysin sekaisin, jos edes murto-osa kannabikenkäytt äjistä ilmoittautuisi poliisille, vaatien itselleen yhteiskunnan kustantamaa psykoterapiaa.
Viimeistään nyt olisi tärkeää kitkeä narkofobia päihdevalistuksesta. Pelotteluun perustuva valistus on osoittautunut kestämättömäksi. Kaikkien päihde-ja nautintoaineiden vaaroista pitäisi kertoa asiallisesti ja kiihkottomasti, riippumatta siitä, ovatko ne laittomia tai ei. Valitettavien murhenäytelmien käyttäminen pelotteluna on vastuutonta, koska tapahtumien syyt ovat monimutkaiset ja päihteiden ja lääkkeiden pakonomainen, jopa kuolemaan johtanut väärinkäyttö, on usein enemmän seuraus kuin syy. Koulujen ei pitäisi huumeiden vastustuksen varjolla päästää ketä tahansa kouluihin puhumaan lapsille ja nuorille. Huumeiden vastustuksen varjolla ovat esim. NARCONON-nimisen järjestön edustajat päässeet levittämään kouluihin Scientologia pseudotiedettä ja -uskontoa.
Suomen kannabisyhdistyksen kevätkokous 6.6.1992