
"Suomen kannabisyhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan
ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen
käyttö, saatavuus, ja kotikasvatus omaan käyttöön
tulisi lailliseksi täysi-ikäisille ihmisille sekä
sen lisäksi tutkia kannabiksen käyttöä eri
kulttuureissa ja eri aikoina."
Yhdistys ei pyri edistämään kannabiksen, tai minkään muun päihdyttävän aineen käyttöä. Jäsenyyden menettää henkilö, joka yrittää yhdistyksen kautta hankkia tai myydä laittomia aineita.
Maailmalla on vuosikymmenet käyty tuloksetonta huumesotaa.
Käyttäjien rankaiseminen on osoittautunut yhtä
huonoksi tavaksi hoitaa päihdeongelmaa kuin alkoholijuomien
kieltolaki aikanaan. Kaikenikäiset käyttäjät
saavat jos jonkinlaista kamaa, ja rikolliset rikastuvat.
Kannabistuotteet - hasis ja marihuana - ovat monessa
mielessä miedompia kuin lain sallimat kansanhuumeet alkoholi
ja tupakka: molemmat aiheuttavat pahemman riippuvuuden, kuin kannabis.
Tupakan aiheuttama riippuvuus on tunnetusti vähintään
yhtä voimakasta kuin heroiinin. Toisin kuin kannabis, alhoholi
aiheuttaa väkivaltaista käyttäytymistä ja
yliannostuskuolemia.
Toki pilvessä on omat haittansa: eihän savun hengittäminen
ole terveellistä. Silti pahimmat haitat liittyvät jyrkkien
asenteiden, kieltolain ja väärän tiedon aiheuttamaan
narkofobiaan. Kannabiksen "vapauttamista" vastustavat
unohtavat, että laittomat markkinat ovat oikeastaan täysin
vapaita, ilman minkäänlaista laillista valvontaa. Katukauppiaita
ei sido mikään tuotevastuu, eikä ikärajoja
tunneta. Satunnaiset pidätykset vain nostavat hintoja ja
edistävät laittoman kaupan kannattavuutta. "Porttiteoria"
- pilvenpolttajien siirtyminen muihin aineisiin - johtuu kieltolaista,
eikä mistään kannabiksen ominaisuudesta: myyjien
kannattaa saada asiakkaat käyttämään kovempia
aineita. Rikoslaki huumepolitiikassa on kuin sähköshokkihoito
lastenkasvatuksessa.
Narkofobiaongelmaa pahentaa valistuksen nimellä leviävä
harhatieto: epämääräisten tutkimustulosten
merkitystä paisutellaan, ja kaikkia alkoholittomiin päihteisiin
liittyvää kohtaan lietsotaan tunneperäistä
inhoa - ikään kuin jokaisesta pilvenpolttajasta haluttaisiin
tehdä narkkari. Valitettavasti joskus tässä onnistutaankin.

Suomen kannabisyhdistys vaatii täysikäisille ihmisille
mahdollisuuden hankkia kannabista laillisesti. Vaikka mitään
lakia ei muutettaisikaan, pyrimme vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen
siten, ettei kannabiksenkäyttäjiä automaattisesti
leimattaisi narkkareiksi. Hampun kotikasvatuksen salliminen irrottaisi
monet pilvenpolttajat rikollisesta alamaailmasta. Taistelu narkofobiaa
vastaan ei kuitenkaan ole helppoa - ainakaan Suomessa: tiedotusiskumme
eduskuntaan johti poliisitutkintaan (mitään syytettä
ei nostettu) ja oikeusministeriö hylkäsi SKY:n rekisteröintianomuksen
koska yhdistyksen tarkoitus on sen mielestä "hyvien
tapojen vastainen". Korkein hallinto-oikeus hylkäsi
asiasta tekemämme valituksen, koska katsoi, että edistämme
"terveydelle haitallisen tavan yleistymistä". Nyt
olemme valittaneet asiasta Euroopan ihmisoikeuselimiin.
Mutta toki Suomessakin tapahtuu edistystä. Vaikka v. 1994
alusta voimaantulleet uudet huumausainelait yhä kriminalisoivat
kannabiksen käytön, laki myös antaa mahdollisuuden
jättää yksittäiset käyttäjät
ja kotikasvattajat rauhaan. Niukoista resursseistamme huolimatta,
Kannabisyhdistys on onnistunut vaikuttamaan päihdepoliittiseen
keskusteluun. Vaikka kannabiskieltolain mielettömyys tulee
päivä päivältä yhä selvemmäksi,
vastassamme on huomattava osa maamme yleistä mielipidettä.
Liittymällä Suomen kannabisyhdistykseen otat kantaa järkevän päihdepolitiikan puolesta ja nostat omaa tiedontasoasi. Koska rekisteröintimme on estetty, olemme vähemmän tasa-arvoisia: emme esimerkiksi saa rahankeräyslupaa emmekä pyytää kannattajilta rahalahjoituksia tilillemme.
"On selvää, että marihuana on paljon haitattomampaa kuin heroiini, kokaiini, amfetamiinit, barbituraatit, LSD, alkoholi ja tupakka." Lastenlääkäri Benjamin Spock kirjassa Raising Children in a Difficult Time
"...on yhä vähän näyttöä biologisista haitoista edes suhteellisesti runsaasti käyttävillä. Tämä koskee myös alueita, joita on tutkittu intensiivisesti kuten keuhkot, immuniteetti, sekä suvunjatkamisjärjestelmä. ...(kannabiksen) käytön vastustamisen perusta on lähinnä moraalinen ja poliittinen, eikä toksikologinen." Amerikkalainen lääkäreiden opas Merck Manual kannabiksesta kirjan kohdasta päihderiippuvuus.
"Todellinen aikapommi ei ole huumeidenkäyttö, vaan sen laittomuus." Päätoimittaja Timo Harakka, Vihreä Lanka, pääkirjoitus 24.6. 1993.
"Mitä enemmän viivyttelemme, sitä voimakkaammiksi rikosjärjestöt tulevat. Mitä nopeammin siirrymme laillisten huumeiden järjestelmään, sitä helpompaa on taistella rikollisuutta vastaan koko maailmassa." Poliisipäällikkö Jan Wiarda Utrecht, Hollanti - BBC:n TV dokumentti War on Drugs R.I.P. 6.10.1993
"Huumausaineiden kohdalla ei ole olemassa kohtuukäyttöä.
Alkoholin osalta tunnemme kohtuukäytön, mutta emme huumausaineissa.
Se on joko kokeilu tai narkomania." Rikosylikomisario Torsti
Koskinen - haastattelu Keski-Uusimaa 14.10.1993

Osoite:
Sorvaajankatu 9, 00880 Helsinki
Sähköpostiosoite:
URL:
Puhelin:
040 555 3890 (päivystys arkisin klo 18-20)
Pankkiyhteys:
Merita-Nordbanken 218618 - 11033
Äänenkannattaja:
HAMPPU-lehti
ISSN 1237-3524
Irtonumero 25 mk