väittänyt poliisin menetelleen asiassa lainvastaisesti tai muutenkaan
virheellisesti eikä poliisiosastolla ole muitakaan perusteita käytössään
olleen asiakirjamateriaalin perusteella sellaista epäillä ottaen erityisesti
huomioon kantelijan oma julkinen esiintyminen asiassa ja asian sen johdosta
saama kansalaishuomio. Poliisiosasto toteaa kuitenkin, ottaen huomioon
poliisin huumausainerikostorjunnan tavoitteet huumausainerikosten ennalta
estämiseksi ja selvittämiseksi, että esitutkinnasta ja pakkokeinoista
säädetyn asetuksen (575/1988) 9 §:ssä tarkoitetun tutkinnanjohtajan
esimiehen on ollut tarpeellista tiedottaa, mihin toimenpiteisiin
poliisiviranomainen ryhtyy sellaisen julkista huomiota saaneen tapahtuman
johdosta, jossa on esitutkintalain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla syytä
epäillä, että rikos on tehty.
Sisäasiainministeriön poliisiosasto ei katso myöskään tarpeelliseksi lausua
kantelukirjoituksesta siltä osin kuin se koskee rikoksesta epäillyn
kuulustelutilaisuuksia ja tämän asunnossa pakkokeinolain (450/1987)
perusteella toimitettua kotietsintää, koska kantelija ei ole välttänyt
poliisiviranomaisten menetelleen mainituissa virkatehtävissä lainvastaisesti
tai muutenkaan virheellisesti. Toimitetun kotietsinnän yhteydessä
takavarikoitujen rikoksentekovälineiden osalta poliisiosasto kuitenkin
toteaa, että Helsingin käräjäoikeus on tuomiolauselmassaan 20.4.1998, dnro
R 98/143 tuominnut kyseiset välineet valtiolle menetetyiksi.
Muilta osin sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunto on yhtenevä
Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunnon kanssa.
Poliisijohtaja Jorma Toivanen
Komisario Jonne Lähteenmäki
TIEDOKSI
Helsingin kihlakunnan poliisilaitos
Rykom Paavo Selin, HPL
Rkom Raimo Paakkala, HPL
Ryk Juha Kypärä, HPL