Miksi menin A-studioon?
Tero Nieminen
KIELTOLAKI
En ole kuullut, että kieltolaki olisi toiminut missään maassa tai minkään
aineen kohdalla. Epäonnistuneita kokeiluja on ollut teen, kahvin, tupakan
ja alkoholin kanssa.
Perimmäinen ajatukseni liittyessäni Suomen kannabisyhdistykseen oli juuri
se, että kieltolain ylläpitäminen on erittäin kallista. Minulla pitää olla
oikeus sanoa mielipiteeni siihen, miten verorahojani käytetään. Amerikassa
kieltolain ylläpitoon on sijoitettu uskomattomia määriä ja tulokset ovat
olleet varsin huonoja.
Taloustieteen Nobelin vastaanottanut Milton Friedman vertaa kieltolakia
sosialismiin. Yksityisellä sektorilla ei koskaan yritettäisi jatkaa
ohjelmalla, joka selvästi tuottaa tappiota.
KANNABISYHDISTYS
Suomen kannabisyhdistys on ollut erittäin usein mustamaalattuna julkisuudessa.
Lisäksi on esitetty useaankin kertaan näkemys, ettei tätä yhdistystä
pitäisi
olla olemassa ollenkaan. Tästä on seurauksena, että asiat ovat juuri
päinvastoin. Kannabisyhdistyksessä aktiivisesti toimivien pitää olla
korostetun lainkuuliaisia, sillä muuten yhdistyksen toiminta todella
lopetettaisiin.
KIELTEINEN SUHTAUTUMINEN
Suomessa suhtaudutaan erittäin negatiivisesti laittomiin päihteisiin.
Se ei mielestäni ole järkevää. Sellainen suhtautuminen estää asiallisen
keskustelun aiheesta. Jos ajatellaan tässä ilmapiirissä olevaa päihteiden
käyttäjää, jolla on jonkinlaisia ongelmia, niin ne ongelmat varmasti
pahenevat entisestään kielteisen suhtautumisen takia. Tämä ilmapiiri
ei ole kenenkään etu.
A-studion toimittaja on tekemässä ohjelmasarjaa, joka käsittelee
suvaitsevaisuutta. Kannabiskysymystä käsittelevä ohjelma oli vain yksi osa
tätä sarjaa.
ALAIKÄISET
Nyt alaikäisten on helpompi saada kannabista kuin keskiolutta. Jos kannabis
myytäisiin virallisia kanavia käyttäen, niin sen saatavuus olisi edes
yhtä hankalaa kuin keskioluen. Lisäksi kannabiksen laatu olisi valvottua.
OIKEUSVALTIO
Helsingissä kotikasvattajat jätetään rauhaan. Tampereella perustetaan
vihjepuhelin puutarhureita varten. Itse lainsäädännössä on liikaa
tulkinnanvaraisia kohtia, joka on johtanut varsin kirjavaan käytäntöön.
Tuomioiden ei pitäisi olla asuinpaikasta riippuvaisia.
Keväällä tuomittiin Helsinkiläiset tupakkakaupan pitäjät, koska he olivat
myyneet hampunsiemeniä. Perusteena käytettiin sitä, että he tiesivät
siemeniä käytettävän huumekasvien kasvattamiseen. "Tässä oli nyt tällainen
tapaus, missä tuomittiin, vaikka oikeudessa ei ollut näyttöä yhdestäkään
tapauksesta. Nämä huumejutut ovat sellaisia, joissa otetaan käyttöön
sellaisia uusia käytäntöjä, mitä ei aikaisemmin ole hyväksytty. Toisaalta
ne pikkuhiljaa leviävät myös muihin juttuihin. Näin nämä huumejutut
pikkuhiljaa korruptoivat koko oikeusjärjestelmän." Näin pohdiskeli yrittäjien
asianajaja Markku Fredman tuomion julistamisen jälkeen.
KONTROLLIN LISÄÄNTYMINEN
Poliisia varten perustetaan geenipankkia, passeihin lisätään sormenjälkiä,
puhelujen kuuntelua lisätään, GSM-salausta halutaan heikentää. Näitä
perustellaan usein huumeiden vastaisella taistelulla. Kaikki nämä tuntuvat
menevän varsin helposti läpi. Kuitenkin jokainen näistä asioista on tärkeä
ja niillä on syvälliset vaikutukset yhteiskuntaan. Miten pitkälle tietosuojaa
halutaan heikentää huumeiden vastaisen taistelun nimissä?
SUOMALAINEN PÄIHDEKULTTUURI
Suomessa on olemassa eräänlainen viinanjuontipakko. Tämän voi todeta menemällä
kapakkaan ja olemalla juomatta. Suhtautuminen ei siinä vaiheessa ole kovin
ymmärtäväistä. Sama ilmiö esiintyy jopa työelämässä. Jos firma haluaa kestitä
työntekijöitään, niin silloin järjestetään olut- ja viinitarjoilu. Harvoin
mitään muuta vaihtoehtoa edes harkitaan. Jos tämä tarjoilu ei kiinnosta, niin
silloin jää tylysti ilman. Tämä on eriarvoista kohtelua. Viinatarjoilusta
kieltäytymisen syyt voivat olla myös terveydelliset, uskonnolliset tai
periaattelliset.
KUITUHAMPPU
Kuituhamppua ei Suomen ilmapiirissä käytännössä voida hyödyntää. Hampulla
on paljon erilaisia käyttötapoja ja lisäksi sen viljelyä varten saa
tukea EU:sta. Kuituhampun viljely on myös ekologisesti järkevää, koska
se kasvaa köyhässä maaperässä eikä tarvitse lannoitteita tai tuholaismyrkkyjä.
LÄÄKETIETEELLINEN KANNABIS
On olemassa useita sairauksia, joiden oireita kannabis lieventää. Laittomuuden
takia ei voida tehdä kunnollista tutkimusta kannabiksen lääketieteellisistä
ominaisuuksista.