3
seen kasvista kasvattamalla ja tuon huumausaineen
omaan käyttöön.
Syyksilukemisen perusteet
Nieminen on käräjäoikeudessa myöntänyt syytteessä
kerrotun teonkuvauksen oikeaksi.
Käytetyn huumausaineen määrästä on esitetty vain Nie-
misen oma ilmoitus, jonka mukaan huumausainetta on
käytetty kuukaudessa alle gramman verran. Kannabis
sativa -kasvien kukintoja on ollut neljä.
Seuraamukset
Oikeuskäytännössä hasiksen käytöstä ja hallussapidos-
ta omaa käyttöä varten tuomitaan tavanomaisesti sak-
korangaistus. Huumausaineen vähäisen määrän valmista-
minen omaa käyttöä varten kasvista kasvattamalla on
seuraamuksen osalta tähän rinnastettavissa.
Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon huu-
mausaineen käytön kesto noin neljän vuoden ajan.
Niemisen kohdalla kyse on huumausaineen pitempään
jatkuneesta omasta käytöstä. Oikeuskäytännössä täl-
laisissa tapauksissa ei ole yleisesti jätetty ran-
gaistukseen tuomitsematta rikoslain 50 luvun 7 §:n
perusteella. Käräjäoikeus ei myöskään katso, että
rangaistus tulisi jättää tuomitsematta rikoslain 3
luvun 5 §:n 3 momentin 3 kohdan perusteella; asiassa
ei ole esitetty sellaisia seikkoja, jotka tekisivät
rangaistuksen tuomitsemisen kohtuuttomaksi.
Käräjäoikeus toteaa, että Nieminen on tekonsa seu-
rauksena menettänyt aikaisemman työpaikkansa, josta
hänen ansiotulonsa olivat olleet noin 14.000 markkaa
kuukaudessa. Nyttemmin Nieminen on töissä ja saa
palkkaa 10.973 markkaa kuukaudessa. Käräjäoikeus kat-
soo, että työpaikan menetys ja siitä johtunut ansio-
tulojen lasku on sellainen seikka, joka otetaan ran-
gaistusta alentavana seikkana huomioon rikoslain 6
luvun 4 §:n nojalla. Sen sijaan se seikka, että Nie-
minen on julkisesti ilmoittanut teostaan ei ole ri-
koslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdan tarkoittama lieventä-
misperuste.
Niemisen tekonsa seuraamuksen osalta esittämät seikat
koskien mahdollisuutta kriminaalipoliittisen tai huu-
mepoliittisen keskustelun käymiseen ovat vailla mer-
kitystä arvioitaessa Niemisen viaksi luetun teon ran-
gaistavuutta tai teosta tuomittavaa seuraamusta.
Lopputulos
Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta
ilmenevällä tavalla.
Tuomio julistettiin ja siihen annettiin muutoksenha-
kuohjaus.