Uutisia maailmalta 2004

Britannia

Huumetestit liikenteeseen

Lähde: Daily Telegraph 22.12.2004

Britanniassa käynnistettiin tieliikenteen huumetestaus, mikä perustuu kuljettajan todellisen tilan selvittämiseen ja tieliikenteen turvallisuuden kohentamiseen eikä pelkästään kannabiksen käyttäjien rankaisemiseen kuten suomalaisessa huumepolitiikassa.

Aikaisemmin brittiläinen autonkuljettaja saattoi kieltäytyä huumetestistä ja aivan syystä, koska käytössä olevat mittausmenetelmät ovat antaneet brittiläiseen ihmisoikeusajatteluun sopimattoman paljon vääriä tuloksia.


Kanada

Kannabiskipulääke viralliseen käyttöön

Lähde: The Times 21.12.2004

Kanadasta on tulossa ensimmäinen maa, joka puoltaa kannabispohjaisen lääkkeen tuloa markkinoille julkistaessaan hyväksymisehdot kipulääkkeelle, joka on tarkoitettu MS-potilaille.

GW Pharmaceuticals ilmoittaa saavansa hyväksynnän Sativex lääkkeelleen vuonna 2005 Kanadan terveysviranomaisilta.

"Tämä hyväksyminen on merkittävä edistysaskel GW:lle sekä MS-tautia sairastaville, jotka ovat pitkään jo odottaneet kannabispohjaista lääkettä neuropaattisten kipujen hoitamiseen," sanoo Geoffrey Guy, yhtiön puheenjohtaja.


Hollanti

Kannabiksen käyttö lisää psykoosiriskiä


Lähde: British Medical Journal 1.12.2004 ja 1.1.2005, New Scientist, BBC 1.12.2004, Guardian 2.12.2004
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/rapidpdf/bmj.38267.664086.63v1?ehom
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/330/7481/11?ehom
http://www.newscientist.com/news/news.jsp?id=ns99996745

http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/4052963.stm
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1364392,00.html

Jotkin kannabista käyttävistä nuorista ovat todellisessa vaarassa saada psykoottinen mielisairaus uuden tutkimuksen mukaan.

2500 iältään 14 - 24 vuotiaita nuoria käsittänyt tutkimus osoitti, että säännöllinen kannabiksen käyttö lisäsi psykoosien kehittymisen riskiä 6%:lla neljän vuoden aikana.

Mutta kannabiksen käytöllä on vielä suurempi vaikutus niihin nuoriin, joilla on alttius psykooseille. Säännöllinen kannabiksen käyttö lisää heidän psykoosin kehittymisen riskin 25%:iin.

Tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan psykiatreja pitkään vaivanneeseen ongelmaan. Psykoottiset ihmiset, joilla on hallusinaatioita, paranoiaa, outoja ääniä sekä vainoamistunnetta, käyttävät usein kannabista.

Mutta lääkärit eivät ole tienneet, käyttävätkö he kannabista oireittensa lievittämiseen vai onko kannabis ongelma.

Kannabis saattaa olla harmiton päihde suurimmalle osalle käyttäjistään ja sillä on lääkkeellisiä vaikutuksia toisille, mutta tämä tutkimus antaa lisää sytykkeitä laillistamiskeskusteluun.

Hollantilaisen tutkijaryhmän jäsen sanoo, että vaikka kannabis laukaisisikin psykooseja pienellä vähemmistöllä, on tämä hyvä syy sen laillistamiseen, ei kieltämiseen, jotta hallitus voisi jakaa tietoa siitä kuten alkoholista.

Jim van Os, psykiatrian ja neuropsykologian professori Maastrichtin yliopistosta Hollannissa, missä kannabis on laillista, sanoo kieltämisen olevan vaikeaa.

"Olisi hyvin vaikeaa käskeä koko Hollannin väestöä lopettamaan kannabiksen käyttö, koska se on pahasta ja siitä voi saada psykoosin. Ehkä olisi parempi kertoa, että jos sinulla on perherasitetta tai mielenterveydellisiä ongelmia, voit kokea kannabiksen käytön haittavaikutuksia."

"Saadaksesi viestisi läpi pitää nuorille puhua asiaa ja sallia heille enemmän keskinäistä sosiaalista valvontaa mieluummin kuin ottaa isoveli lähestymistapa."

Zerrin Atakan, psykiatrian instituutin vanhempi luennoija, sanoo kannabiksella olevan lääkinnällistä käyttöä ja, kuten alkoholi, ei sekään ole ongelma kohtuullisesti käytettynä. Hän korostaa kahden kannabiksen sisältämän aineen, THC:n ja CBD:n, erilaisista vaikutuksista aivoille. Korkea THC-pitoisuus tekee kannabiksesta vahvempaa ja mahdollisesti myös haitallisempaa, kun taas CBD saattaa aiheuttaa myönteisiä vaikutuksia.

"Uskon henkilökohtaisesti, että se tulisi laillistaa, jotta sitä voitaisiin säädellä tiukasti ja pakkauksen kyljessä ilmoitettaisiin, kuinka paljon THC:tä siinä on. Tällä hetkellä tilanne on vaikea, koska ihmiset luulevat sitä lailliseksi, siitä vallitsee sekaannus ja se on laittomissa käsissä. Tämä ei ole hyvä tilanne."

British Medical Journalissa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin Munchenissä, Saksassa, 2437 nuorta. Kaikista tehtiin alussa psykiatrinen tutkimus psykooseille alttiiden seulomiseksi. Neljä vuotta myöhemmin heiltä kysyttiin heidän kannabiksen käytöstään ja heidän mielenterveys arvioitiin jälleen. Säännöllisesti kannabista käyttävät, jotka oltiin arvioitu alttiiksi psykooseille, saivat psykooseja todennäköisemmin kuin muut.

Lontoossa sijaitsevan psykiatrian instituutin professori Robin Murray sanoo vielä olevan paljon kysymyksiä vastausta vailla, kuten "jos puolet ihmisistä polttaa kannabista, miksi he kaikki eivät ole psykoosissa?" (Robin Murray on Britanniassa tunnettu kannabiksen vastustaja. Toim. huom)

Keskustelu jatkuu

Lähde: BMJ 1.1.2005, The British Journal of Psychiatry (2005) 186
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/eletters/330/7481/11
http://bjp.rcpsych.org/cgi/content/abstract/186/1/18

British Medical Journalin nettiversiossa jo joulukuussa julkaistu tutkimus kannabiksen ja psykoosien yhteyksistä sai aikaan runsaan kirjetulvan lehden toimitukseen. Alan tutkijat sekä hoitoalan ammattilaiset ottavat kantaa sekä kertovat omista havainnoistaan kannabiksen aiheuttamista psyykkisistä ongelmista.

Tiedotusvälineiden nappaama johtopäätös, että kannabis aiheuttaa psykooseja, ei saa varauksetonta kannatusta tutkimukseen liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Psykooseille alttiiden kannattaa tämän tutkimuksen valossa jättää kannabiskokeilut, mutta tämä varoitus on annettu jo vuosia sitten ja pätee myös muihin päihteisiin. Samoin tutkimus kumoaa itselääkintähypoteesin. Sen sijaan tavalliselle käyttäjälle tutkimuksessa saatu riskikerroin on niin pieni, että se voi johtua tutkimuksen virhetekijöistä. Samoin tutkimuksessa käytetty psykoosin kriteeri oli niin väljä, että "tavallisetkin" ohimenevät häiriöt tulkittiin psykooseiksi. Keskustelu kannabiksen haitoista ja niiden tutkiminen eivät varmaan lopu tähänkään tutkimukseen.

The British Journal of Psychiatryn vuoden 2005 ensimmäinen numero on omistettu psykoosien tutkimiselle. Sosiaalisen ahdistuksen ja vetäytymisen on todettu ennustavan parhaiten tulevia psykooseja ja alttiutta skitsofrenialle. Kuitenkaan kaikki, joilla on altistavia tekijöitä, eivät sairastu.

Kannabiksen käyttö ja julkinen terveydenhoito

Lähde: BMJ 1.1.2005
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/extract/330/7481/49
Wayne Hall, Rosalie Liccardo Pacula (2003) Cannabis Use and Dependence. Public Health and Public Policy. Cambridge University Press, ISBN 0521 80024 2

Kirjan Cannabis Use and Dependence tekijöillä on laaja kokemus huumeiden käytöstä ja huumepolitiikasta. Wayne Hall johtaa Australiassa Queenslandin yliopistossa biotieteiden instituutin julkishallinnon toimistoa ja Rosalie Liccardo Pacula on taloustieteilijä RAND yhtiössä sekä toimii tutkijana USA:n taloustutkimusvirastossa.

Kirja keskittyy kannabiksen viihdekäyttöön, siinä käsitellään laaja-alaisesti kannabikseen liittyviä asioita ja se tarjoaa kattavan yhteenvedon siitä, mitä tällä hetkellä kannabiksesta tiedetään. Kirja on pätevä lähde kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita kannabiksen vaikutuksista sekä siihen liittyvistä poliittisista kysymyksistä.

Kannabiksen käytöstä tuli viime vuosisadalla lääketieteellisen ja moraalisen väittelyn aihe. Laittomuudesta huolimatta kannabis on tupakan ja alkoholin jälkeen yleisimmin käytetty päihde nuorten aikuisten keskuudessa USA:ssa, Euroopassa ja Australiassa. Kirjassa tutkitaan terveyspolitiikan, julkisen terveydenhuollon sekä kannabiksen käyttöä koskevien lakien välisiä yhteyksiä. Siinä arvioidaan kannabiksen käytön laittomuuden vaikutuksia ja suhteutetaan tämä tuoreeseen politiikan analyysiin Australiassa, Britanniassa sekä muissa kehittyneissä maissa. Kirjassa arvioidaan tämän hetkistä keskustelua "turvallisesta käytöstä" sekä "haittojen vähentämisestä" sekä tutkitaan erilaisista ehkäisy-, hoito- ja valistustoimenpiteistä saatuja kokemuksia. Kahden johtavan huumeasiantuntijan kirjoittamana kirja on tärkeä lisä alalla.

Kannabisjatkeiden haittavaikutukset

Lähde: BMJ  2004;329:1306, ASH
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/329/7478/1306?ehom
http://www.ash.org.uk/html/policy/menlitrev.html#_Toc532898993

Edelleen suuri osa kannabiksenkäyttäjistä sekoittaa materiaalinsa tupakkaan. Varsinkin hasis mutta myös marihuana eli buda sekoitetaan ennen nauttimista laillisen päihteen eli tupakan kanssa. Laillisten päihteiden aiheuttamat fyysiset vauriot ovat ehkä niin ilmeisiä, että niiden aiheuttamiin psyykisiin vaurioihin ja haittoihin ei olla kiinnitetty huomiota samassa määrin kuin kannabiksen mielenterveydellisiin haittoihin. BMJ:ssa löytyy lyhyt juttu tupakan aiheuttamasta muistin heikkenemisestä.

Viranomaisten ollessa edelleen koukussa suuriin päihde- ja lääkeyhtiöihin jäänee tämäkin huoli kansalaisjärjestöjen harteille. Britanniassa toimiva ASH, Action on smoking and health, kertoo kotisivuillaan yhteenvetona pienestä määrästä aiheesta tehtyjä tutkimuksia, että tupakan polttaminen voi altistaa mielenterveyshäiriöille. Tupakoiminen lisää ainakin ahdistuneisuutta.



Norja

Norjalaiset päihdetutkijat valitsevat kannabiksen

Lähde: NRK 19.11., 8. ja 9.12.2004
http://www.nrk.no/nyheter/innenriks/4332091.html

Norjalaisen NRK1:n (paikallinen YLE1) ohjelma 'Nautinnon ja kivun rajamailla' (Mellom nytelse og smerte) leikitteli teemaohjelmassaan päihteistä (8.12.2004) kysymyksellä "minkä päihteen valitsisit, jos yhteiskunnassa pitäisi olla vain yksi laillinen päihde?" Kysymys asetettiin kolmelle päihdetutkijalle.

Fanny Duckert on Oslon Yliopiston psykologian professori. Hän on tehnyt väitöskirjansa päihderiippuvaisten hoidosta. Hänen mielestään valinta ei olisi missään tapauksessa alkoholi, sillä se on selkeästi haitallisin päihde. Kannabis on hänen mielestään selkeästi haitattomin päihde, se ei aiheuta aggressioita eikä muita dramaattisia oireita. Duckertin mielestä kannabiksen laillistaminen on suorastaan välttämätöntä.

Hans Olav Fekjær on psykiatri ja Blå Korset järjestön johtaja. Blå Korset on raittiusjärjestö, jolla on hoitolaitoksia päihde- ja peliriippuvaisille ympäri Norjaa. Hänen mielestään laillisia voisivat olla rauhoittavat tabletit, kannabis ja khat. Niitä voidaan käyttää ilman suuria haittoja. Fekjerin mielestä kannabiksen laillistaminen ei ole välttämätöntä mutta hänen mielestään on kestämätöntä, että kannabiksen myynnistä saattaa saada Norjan lakien mukaan 21 vuotta vankeutta, kun taas alkoholia ja tupakkaa voi myydä vapaasti. Han Olav Fekjaer on julkaissut juuri kirjan 'Rus' (päihde), joka on mielenkiintoista luettavaa päihdeproblematiikasta kiinnostuneille.

Kolmas asiantuntija Jörg Mörland, lääkäri ja professori Kansanterveysinstituutista valitsisi rauhoittavat unilääkkeet ainoaksi päihteeksi. Ne häviävät nopeasti kehosta ja sivuvaikutukset ovat pieniä ja lisäksi yliannostus on lähes mahdoton.


Sveitsi

Jointtiprojekti kertoo nuorille kannabiksesta

Lähde: Swissinfo 2.12.2004
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=5376553

Joka neljäs sveitsiläisnuori käyttää kannabista, mikä on sosiaalisesti hyväksytty Sveitsissä ja sitä pidetään yleisesti harmittomana. Baselissa nuorille kerrotaan kannabiksesta näyttelyllä "Kannabis - quo vadis".

Susan Schärrer, näyttelijä sekä Baselin kaupungin koulutusosaston sosiaalityöntekijä, on tehnyt huumeneuvontatyötä jo yli 15 vuotta.

"Me emme heristä sormeamme nuorille vaan tarjoamme hyödyllistä tietoa kannabiksen käytöstä", hän kertoo näyttelystä.

Schärrer kertoo näyttelyn olevan suunnattu 13 - 18 vuotiaille ja asiantuntijat vievät koululuokkia opastetuille kierroksille.

Vuorovaikutteista kannabistietoa

Näyttely on rakennettu vuorovaikutteiseksi, jotta kävijöitä rohkaistaisiin oppimaan miedosta huumeesta, sen vaikutuksista sekä laillisuuskysymyksistä ja kannabiksen käytön seurauksista.

Hans Martin Tschudi, Baselin kantonin kansanedustaja, kertoo näyttelyn olevan hyvä tapa ehkäistä nuoria kehittämästä itselleen huumetottumus. Hän kertoo näyttelyn aiheuttavan nuorissa myös kriittisempää asennetta kannabista sekä yleensä huumeita kohtaan.

"Näyttelyn nähtyään nuoret tietävät kannabiksen vaikutuksista, joten he voivat päättää käyttävätkö he sitä vai eivät," Schärrer sanoo.

Näyttely on osa käytön ehkäisykampanjaa "Koulu ja kannabis". Sen on koonnut joukko asiantuntijoita Saksasta, Ranskasta ja Sveitsistä.

Järjestäjät kertovat kaksikielisen näyttelyn valmistamisen alkaneen jo kaksi vuotta sitten ja se jatkaa seuraavaksi Ranskaan ja Saksaan.

"Näyttelyllä on ollut laaja suosio," kertoo Baselin kanotin virkamies Marc Fluckiger. "Yli sata luokkaa Baselista on ilmoittautunut."

Opettaja Werner Lachinger huomauttaa olleen oikea hetki hänen luokalleen tutustua aiheeseen.

"Monikaan oppilaistani ei polta tupakkaa mutta en tiedä moniko käyttää kannabista," hän selittää.

Hän lisää kannabiksen käytöstä puhuttavan koulussa, ja silloin tällöin jotkut oppilaista ovat sen vaikutuksen alaisina luokassa.

Jokapäiväinen sätkä

 
Sveitsiläisen alkoholi- ja huumeriippuvuuksien ehkäisyinstituutin mukaan monet sveitsiläisistä nuorista polttaa päivittäin kannabista. Vuonna 2000 suoritettu selvitys paljasti 25%:n 15 - 24 vuotiaista käyttävän kannabista säännöllisesti.

Näyttelyvieraita pyydetään nimettömästi kertomaan käyttävätkö he kannabista ja kuinka usein. Rohkaisemalla koululaisia osallistumaan asiantuntijat toivovat saavansa tietoa kannabiksen käytöstä teini-ikäisten keskuudessa Sveitsissä, Saksassa ja Ranskassa.

"Olen polttanut aikaisemmin kannabista," kertoo yksi oppilaista Swissinfolle, "yhtä lukuunottamatta kaikki luokallani käyttää kannabista."

Sveitsin ilmapiiriä pidetään suvaitsevana mietoja huumeita kohtaan Hollannin tyyliin.

Viime kesäkuussa parlamentti äänesti kannabiksen laillistamista vastaan, mikä olisi helpottanut huumeiden salakuljetuksen valvontaa.

Susan Schärrer on huomannut, että monet nuoret eivät tunne kannabiksen käyttöä ja hallussapitoa koskevia lakeja.

"Moni uskoo kannabiksen hallussapidon omaa käyttöä varten olevan laillista."

Mutta näyttely tekee selväksi sen, että "kannabiksen hallussapidosta, myymisestä tai kasvatuksesta tavattu henkilö voidaan ilmoittaa poliisille".


EU

Parlamentti hyväksyi uuden huumestrategialuonnoksen

Lähde: EU:n parlamentti
http://www4.europarl.eu.int/registre/recherche/NoticeDetaillee.cfm?docid=112404&doclang=FI

Joulukuun 15. päivä EU:n parlamentti äänesti uuden huumestrategian luonnoksesta hyväksyen sen äänin 285 vastaan 271. Komission on otettava tämä huomioon laatiessaan uutta strategiaa.

Kyseessä on EU:n kolmas huumestrategia ja ilmeisesti edelliset tulivat tehtyä ideologisten silmälasien läpi, koska sivulla 12 perustelujen ensimmäisenä lauseena todetaan, että "Euroopan unionin huumausainestrategia ei voi perustua ideologiaan, vaan sen pitää ehdottomasti pitäytyä tieteellisissä arvioissa, jotta voidaan toteuttaa vakavasti otettavia toimia huumeiden leviämisen ja niihin liittyvän laittoman toiminnan torjumiseksi".

Ideologinen huumepolitiikka on perin tuttua meille suomalaisille, joten ainakin alku lupaa hyvää. Kannabiksen osalta uudessa huumestrategialuonnoksessa on kaksi kohtaa, jotka osoittavat parlamentin olevan hylkäämässä 1950-luvulta peräisin olevan huumeideologian:

s. 11 ad) Olisi lisättävä tutkimusta, joka kohdistuu nykyään laittomien tai ns. harmaaseen vyöhykkeeseen kuuluvien kasvien, kuten hampun, oopiumin ja kokan lehtien, käyttämistä lääkinnällisissä sovelluksissa, elintarviketeollisuustarkoituksissa, kestävässä maataloudessa, vaihtoehtoisten energialähteiden luomisessa, puu- tai öljypohjaisten tuotteiden korvikkeena ja muissa hyötytarkoituksissa;

s. 11 af) Olisi tehtävä tieteellinen tutkimus huumeiden valvontaa koskevien nykyisten poliitikoiden kustannuksista ja hyödyistä, johon sisältyisi erityisesti analyysi kannabiksesta sekä sen laillisista ja laittomista johdannaisista, niiden vaikutuksista, hoidollisista mahdollisuuksista sekä kriminalisointipolitiikan tuloksista ja mahdollisista vaihtoehdoista;

Pössöttelijöille täydet kansalaisoikeudet

EU-maiden on seuraavien kahden vuoden aikana hyväksyttävä uusi perustuslaki. Siihen sisältyy kannabiksen käyttäjien yhteiskunnallista asemaa suuresti koskettava asia eli kansalaisten kuuleminen heitä koskevissa asioissa. Viranomaisten tulee käydä avointa ja läpinäkyvää keskustelua kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä tulisi järjestää kuulemistilaisuuksia kohderyhmien kanssa, kaikki aivan uusia asioita eritoten suomalaiselle huumepolitiikalle. Tämä perustuslain kohta on huomioitu uudessa huumestrategialuonnoksessa:

s 8: i) olisi luotava budjettikohta, jolla edistettäisiin jatkuvaa neuvonpitoa asianosaisten kansalaisjärjestöjen ja riippumattomien asiantuntijoiden kanssa huumausainepolitiikan vaikutuksista ruohonjuuritasolla;

Kansalaisjärjestö ei enää voi tarkoittaa niitä hysteerisiä kieltolakijärjestöjä, jotka ovat tähän mennessä rahastaneet yhteiskuntaa moraalisesti kyseenalaisilla sanomillaan ja pitäneet yllä nykyistä huumeongelmaa propagandallaan, vaan aidosti kannabiksen käyttäjien järjestöjä.

Eikä siinä kyllin. Nämä radikaalit ehdotukset pitää saada myös muun maailman tietoon:

s. 11, kohta 2: Kehottaa puhemiestä välittämään tämän suosituksen neuvostolle ja Eurooppa-neuvostolle sekä tiedoksi komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamentille, Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskukselle, Euroopan neuvostolle sekä Yhdistyneille kansakunnille sekä sen erityisjärjestöille.

Kannabis Euroopassa

Lähde: Drug Policy Alliance, ENCOD
http://www.encod.org/ rap-kaarteuropa.html
http://www.drugpolicy.org/docUploads/Cannabis_in_Europe.pdf

Suurimmassa osassa EU maita kannabislainsäädäntö ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Teoriassa yli 0.2% THC:tä sisältävän kannabiksen tuotanto, jakelu ja kulutus on kielletty kaikissa maissa, mikä perustuu YK:n huumesopimusten edellyttämään lainsäädäntöön. Käytännössä suuri osa EU maiden viranomaisista on pystyttänyt harmaan vyöhykkeen, minkä puitteissa yksittäinen poliisivirkamies tai tuomari saa soveltaa näitä lakeja.

Tämä harmaa vyöhyke on niiden eurooppalaisten kansalaisten saavutus, jotka huolimatta yli 40 vuotta jatkuneesta huumesotahulluudesta ovat pitäneet yllä uskoaan kannabiksen hyviin puoliin, eikä vain itselleen vaan koko maailmalle. He ovat 1960 luvun lopusta saakka väittäneet, että ainoa tapa tuoda esille näitä hyviä puolia ja vähentää mahdollisia haittoja on lopettaa kannabiksen kieltolaki. Mutta tätä ei yksikään Euroopan kansallisvaltio ole valmis tekemään.

Tästä on seurauksena harmaa vyöhyke, jonka yksityiskohtaisen kuvauksen löydät raportista muutaman valtion osalta. Raportti on kannabislainsäädännön ja käytännön yleiskatsaus, jonka ovat laatineet kansalliset huumereformiryhmät. Lukiessasi tätä raporttia pidä mielessä, että kannabis on yleisimmin käytetty laiton huume Euroopassa. EMCDDA:n tietojen mukaan 20 - 25% Euroopan aikuisväestöstä ilmoittaa käyttäneensä kannabista ainakin kerran eläissään. Joten joka neljäs aikuinen eurooppalainen on ollut tai on edelleen harmaalla vyöhykkeellä. Pidetään huolta siitä, ettei se muutu mustaksi.


EU

Kannabisongelma raameihinsa

Lähde: EMCDDA vuosiraportti 2004
http://annualreport.emcdda.eu.int/fi/home-fi.html

SKY on seurannut EU:n huumeseurantakeskuksen toimintaa alusta saakka. Huumesodan kuumina vuosinakin 1990-luvulla sen neutraalit ja asiapitoiset raportit täyttivät keskuksen lupauksen julkistaa luotettavaa tietoa yhteiskunnallisesti herkäksi koetusta aiheesta. Uusimmassa raportissa yhtenä erityisteemana on kannabiksen aiheuttaman hoidon tarpeen kasvu jäsenmaissa, mistä se johtuu ja miten ongelmaan pitäisi tarttua.

Kannabis on eniten käytetty ja eniten rikosoikeudellisia toimenpiteitä aiheuttava laiton huume, ja sen käyttö joko yleistyy useassa EU-maassa tai sen käyttö on saavuttanut korkean tason ja tasaantunut. Kannabikseen liittyvien rikosten osuus kaikista huumerikoksista vaihteli 34 prosentista (Ruotsi) 87 prosenttiin (Ranska).

Useimmissa jäsenvaltioissa kannabis on huumerikoksiin yleisimmin liittyvä laiton huume, mikä ei ole kovin yllättävää, kun otetaan huomioon, että se on myös yleisimmin käytetty huume. Erona muihin huumeisiin, kuten heroiiniin, on kuitenkin se, ettei kannabiksen käytön ja muiden rikosten välillä vaikuta olevan voimakasta kytköstä.

Uusin huolenaihe on se, että siitä on tullut toiseksi yleisin hoidon tarpeen aiheuttaja huomattavasti harvemmin käytetyn heroiinin jälkeen.

Kannabisongelman taustaa – miksi hoidontarve kasvaa Euroopassa?

Euroopan kannabista käyttävissä väestöryhmissä ilmenevien ongelmien laajuudesta ja luonteesta ei ole vielä selvyyttä. Selvää ei ole myöskään se, missä määrin hoidontarpeen kasvua koskevat tilastotiedot heijastavat raportoinnin ja hoitoon ohjauksen käytännöissä tapahtuneita muutoksia eivätkä hoitoa tarvitsevien henkilöiden määrän kasvua. Kannabiksen käyttäjien kohtaamista ongelmista ei ole saatavilla järjestelmällistä ja vertailukelpoista tietoa.

Kannabis on eniten käytetty laiton huume Euroopassa, mutta vain pieni osa huumetta käyttävistä henkilöistä hakeutuu hoitoon. Kannabis on tästä huolimatta useissa maissa toiseksi yleisin päähuume, jonka takia annetaan huumehoitoa. Erilaisista huumehoitopalveluista koottujen TDI-tietojen (Treatment Demand Indicator) mukaan noin 12 prosentilla kaikista asiakkaista ja 30 prosentilla uusista asiakkaista on päähuumeena kannabis.

Useimmat kannabiksen käyttäjät tulevat hoitoon perheen ja ystävien, sosiaalipalvelujen tai rikosoikeusjärjestelmän ohjaamana. Kannabiksen käyttäjät tulevat muiden huumeiden käyttäjiä harvemmin hoitoon oma-aloitteisesti. Tilanne on samankaltainen Yhdysvalloissa ja Kanadassa, jossa marihuanaa pääasiallisena päihteenä käyttävät henkilöt hakeutuvat harvoin itse hoitoon.

Asiakkaista, jotka saivat vuonna 2002 hoitoa kannabisongelmaan, vain 36 prosenttia käytti huumetta päivittäin ja vain 17 prosenttia käytti kannabista useammin kuin kerran viikossa (2–6 kertaa viikossa), 15 prosenttia käytti huumetta enintään kerran viikossa, ja 28 prosenttia käytti sitä satunnaisesti tai ei ollut käyttänyt sitä viimeisen kuukauden aikana. Hoidossa olevista opiaattien käyttäjistä sen sijaan 84 prosenttia käyttää huumetta päivittäin.

Lisäksi useimmat maat raportoivat, että hoidossa olevat asiakkaat, joiden päähuumena on kannabis, ovat usein huumeiden sekakäyttäjiä. Tämä saattaa johtua raportointivirheestä, jos esimerkiksi huumeiden sekakäyttäjät on käytännöllisyyden vuoksi kirjattu kannabiksen käyttäjiksi.

Kannabista päähuumeena käyttävät asiakkaat ilmoittavat toissijaiseksi päihteeksi useimmiten alkoholin (32,9%) ja piristeet (25%), joskin jakaumassa on eroja maiden välillä. Jotkut hoidossa olevat kannabisasiakkaat myöntävät käyttävänsä myös injektiohuumeita, ja jotkut ilmoittavat käyttäneensä injektiohuumeita ainakin kerran, vaikka he eivät nykyään käytä muita huumeita kuin kannabista.

Koko EU:ssa, jossa on yhteensä 301 miljoonaa 15–64-vuotiasta, päivittäisiä käyttäjiä olisi noin 3 miljoonaa.

Kannabisriippuvuuden tai kannabiksen väärinkäytön vaikutukset näyttäisivät olevan lievempiä kuin muiden huumeiden. Useimmat kannabista runsaasti käyttävät henkilöt vaikuttavat olevan melko hyvin yhteiskuntaan sopeutuneita nuoria, joilla on suurempana riskinä muut sosiaaliset ongelmat (liikenneonnettomuudet, koulunkäynnin keskeytyminen tai perheen hajoaminen) kuin muu rikollinen toiminta, ja tämä pitäisi ottaa huomioon toimenpiteissä, jottei ongelmia tai syrjäytymistä pahenneta.

Kannabiksen käyttöön on puututtu Alankomaissa perinteisesti henkilökohtaisella ja suoralla lähestymistavalla, jota kuvastaa hasis- ja marihuanaviikko (Hash and Weed Week), jolloin kannabiksen suurkäyttäjät pitävät ryhmätapaamisia, joissa he keskustelevat runsaan käytön seurauksista ja mahdollisista muutoksista käytöksessä.

Näillä lähestymistavoilla pyritään jossain määrin paitsi ehkäisemään käyttöä myös vähentämään haittoja. Vaikka tupakoinnin ja hengitysteiden sairauksien välinen kytkös on hyvin tiedossa ja huoli runsaan kannabiksen käytön haitallisista terveysvaikutuksista kasvaa, kannabiksen käytöstä aiheutuvien haittoja vähentäviä toimenpiteitä ei ole kehitetty paljoakaan verrattuna muihin huumeisiin.

Jotkin maat (Tanska, Saksa, Kreikka, Ranska, Alankomaat, Itävalta, Ruotsi ja Norja) ovat raportoineet kannabiksen käyttäjille tarkoitetuista palveluista, mutta tällaista erikoistunutta hoitoa on yleisesti katsoen hyvin vähän.

Kansallisten raporttien ja TDI-tietojen pohjalta voidaan erottaa karkeasti kaksi asiakasprofiilia:

• nuoret käyttäjät, usein opiskelijoita, jotka perhe tai koulu ohjaa hoitoon ja jotka käyttävät vain kannabista tai toisinaan sen lisäksi myös alkoholia tai piristeitä.

• huumeiden sekakäyttäjät, jotka ovat tavallisesti edellä mainittuja vanhempia ja syrjäytyneempiä ja tulevat usein hoitoon oikeusviranomaisten tai terveys- ja sosiaalipalvelujen ohjaamina, ja heihin kuuluu kroonisia huumeidenkäyttäjiä.

Lisäksi on jonkin verran näyttöä kolmannesta ryhmästä, joka tulee hoitoon oikeusviranomaisten ohjaamana, joka ei käytä muita huumeita ja joka vaikuttaisi käyttävän kannabista vain satunnaisesti.

Tarkasteltaessa pääasiallisesti kannabikseen liittyvän hoidontarpeen ominaispiirteissä ajan mittaan tapahtuneita muutoksia saatavilla olevat tiedot viittaavat siihen, että

• rikosoikeusjärjestelmän hoitoon ohjaamien henkilöiden määrä on joissakin maissa kasvussa

• perheen ja muiden yhteiskunnallisten tukiverkostojen (perhe, ystävät, sosiaalipalvelut, koulu) hoitoon ohjaamien henkilöiden määrä on kasvussa

• runsaan (päivittäisen) kannabiksen käytön osuus on kasvussa, joskin päivittäiset käyttäjät ovat yhä vähemmistönä

• yhteiskunnalliset ja koulutukseen liittyvät ongelmat ovat joissakin maissa lisääntymässä, joskin tietoja on heikosti saatavilla tällä alalla.

Hoidontarpeen lisääntymistä tarkasteltaessa ilmenee, että siihen vaikuttaa hoitoon ohjaamisen käytäntöjen muuttuminen ja että merkittävä osa hoitoon ohjatuista vaikuttaisi olevan muita kuin huumeita runsaasti käyttäviä henkilöitä.

Ainakin joissakin maissa hoidontarpeessa olevissa henkilöissä on kuitenkin huomattavan paljon niitä, jotka käyttävät kannabista runsaasti. Tämän ryhmän ongelmia ei vielä ymmärretä kovin hyvin, ja niitä on tutkittava kiireisesti. Huomio siitä, että suurin osa hyvin nuorten hoidontarpeesta johtuu kannabiksesta, tuo esiin, että tämän ryhmän tarpeisiin, heidät hoitoon ohjaaviin tahoihin ja heihin kohdistettaviin toimenpiteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kielillä puhumista ja metadonia


Eli lyhyesti huumehysterian takia hoitoon hyysätään paljon sellaista porukkaa, jotka eivät hoitoa tarvitsisi, ja huumepolitiikan vääristymien takia muista ongelmista kuten työttömyydestä kärsiviä nuoria luokitellaan kannabisongelmaisiksi. Toisaalta paljon hoitoa tarvitsevia ihmisiä jää kaiken hoidon ulkopuolelle, koska nykyiset hoitojärjestelmät koetaan asiantuntemattomina, jopa törkeinä asenteiltaan ja moraaliltaan, eivätkä sosiaali- ja terveysviranomaiset edes tiedä ongelman tämän puolen laajuutta eikä luonnetta. Ongelmahan on se, että huumepolitiikan takia kaikki huumeet on niputettu yhteen ja näin on käynyt myös ongelmille. Kun sitten hoidon tarjonta ulottuu kielillä puhumisesta metadonhoitoon, ei ole ihme jos vakiintuneet pössöttelijät karttavat hoitoon hakeutumista.

EMCDDA:n raportissa suoritettu kannabisongelman kartoitus on uraa uurtavaa. Mm. meillä Suomessa huumepolitiikassa ja huumevalistuksessa on tarkoitushakuisesti sekoitettu piikit, piiput ja pillerit, jotta asia vaikuttaisi mahdollisimman ongelmalliselta, mikä näkyy edelleen suomalaisten tiedotusvälineiden uutisoinnissa.

Pelkästään tämä suomalainen inttäminen terminologiasta, eli saako käyttää termejä väärin- ja viihdekäyttö rinnakkain, kertoo siitä, kuinka kaukana huumepolitiikka ja huumeiden käyttö ovat toisistaan. Käyttäjät ovat lähinnä vieraantuneita tästä eikä siis ihme, että "huumeongelma" kasvaa joka vuosi.

Jo kannabisongelmista kertovan luvun alku kertoo siitä, mikä huumepolitiikassa on ongelma: kannabis ei todellakaan ole peräisin Keski-Amerikasta kuten suomennos väittää. Ongelma on se, että alalla on harvinaisen vähän ihmisiä, jotka todella tietävät kannabiksesta. Tämä johtuu taas siitä, että kieltolakiorganisaatiossa työskentelevä ei saa tietää liian paljoa. Muuten hän voi alkaa vaikuttaa epäilyttävältä, vihollisen leiriin kuuluvalta.

Meriläisen oikeudenkäynti toi jälleen kerran esille sen, että kannabiksesta ei voida puhua rehellisesti ennen kuin sen käyttö on laillista. Niin kauan kuin kannabiksen käyttö on laitonta, ei voida odottaa avointa keskustelua kannabiksen käytön haitoista.

HS:n otsikointi 26.11. huumeraportista antaa ymmärtää, että kannabisalakulttuuri nousee valtakulttuuriin täälläkin. Pössyttelijä on OK vastine vanhoille huumeiden väärinkäyttäjälle tai narkomaanille - kunnes korvautuu uudella sihautuskulttuurin termillä. Mutta näiden kolmen miljoonan kokopäiväisen pössyttelijän lisäksi jopa joka viides eurooppalainen on pössö, ainakin kerran elämässään kannabista kokeillut. Ja tuo määrä vain kasvaa, koska kannabikseen ei kuole.


USA

Marijuanatutkimuksen kielto on absurdi

Lähde: Scientific American joulukuu 2004, Vol. 291 Issue 6, pääkirjoitus
http://www.sciam.com/article.cfm?chanID=sa004&articleID=000A844E-8FBE-119B-8EA483414B7FFE9F

Kansainvälisesti tunnettu tiedelehti Scientific American, joka ei ole koskaan innostunut huumekeskustelusta eikä taatusti ole liberaali suhtautumisessaan kannabikseen, käy läpi SKY:n uutispalstan lukijoille jo tutut kannabistutkimuksen käänteet ja päättää pääkirjoituksensa seuraavasti:

Tämä vaatimus marihuanan tutkimuksen lisäämiseksi ei ole mikään peitelty huumeiden laillistamiskampanja - tutkimusesteiden poistaminen ei edellytä marihuanan uudelleenluokittelua eikä sillä ole mitään vaikutusta osavaltioiden päätöksiin hyväksyä lääkemarihuanan rajoitettu käyttö. Vuonna 1995 Journal of the American Medical Association totesi pääkirjoituksessaan, että "emme vaadi lukijoidemme välitöntä hyväksyntää vakaumuksellemme, että marihuana on lääkinnällisesti hyödyllinen, mutta toivomme heidän rohkaisevan sen mahdollisuuksien avointa ja laillista tutkimusta." Liki vuosikymmen ilman mainittavaa edistystä me toistamme tämän vetoomuksen.

Pääkirjoitus kuittaa suorasanaisesti myös NIDA:n kasvattaman "lääkemarihuana" laadun:

Jokaisen marihuanaa tutkivan täytyy saada sitä NIDA:n (National Institute on Drug Abuse) kautta. USA:n tutkimukseen tarkoitettua marihuanaa pidetään heikompana - ja siksi lääkinnällisesti huonompana - kuin kaduilta yleisesti saatavaa marihuanaa. Tämän takia laillinen marihuanavarasto on huono väline niiden noin 60 erilaisen kannabinoidin tutkimukseen, joilla voi olla lääkinnällistä hyötyä.

Joulukuun numerossa on laaja katsaus lääkekannabikseen:
http://www.sciam.com/article.cfm?chanID=sa006&colID=1&articleID=0008F53F-80F7-119B-80F783414B7F0000


Britannia

Päihtymysvietti

Lähde: New Scientist 13.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1636/a11.html

Miksi muutamme mielentilaamme annostelemalla aivoihimme erilaisia kemikaaleja?

Vastaus on suora. Tavoittelemme päihtymystä siitä pelottavan yksinkertaisesta syystä, että me pidämme siitä. Päihtymys voi olla hauskaa, sosiaalista, ikimuistoista, parantavaa, jopa mieltä avartavaa. Nykyisen ilmapiirin vallitessa tämä on rohkeasti sanottu mutta kasvava joukko tiedemiehiä väittää, että jollemme kykene katsomaan "huumeongelman" toiselle puolelle ja tiedosta päihtymyksen myönteisiä puolia, näemme vain puolet koko kuvasta - kuin tutkisimme seksuaalisuutta teeskennellen ettei se ole hauskaa.

Päihtymisen ja sen tavoittelun ymmärtämisellä on paljon annettavaa. Sitä kautta löytyy tehokkaampia tapoja käsitellä väärinkäyttöä ja riippuvuutta. Päihtymystä omana ilmiönään on myös hyödyllistä tutkia. Miksi me pidämme käyttämistämme psykoaktiivisista aineista ? Mitä ne kertovat meistä? Voiko hyvää saada kokematta pahaa? Joidenkin tutkijoiden mielestä tällaisen tutkimussuunnan kautta voidaan löytää uutta ihmismielen ymmärtämiseen, kuten tietoisuuden ongelmaan tai mielisairauksien hoitoon. Joidenkin mielestä yhteiskunnan pitäisi jo hyväksyä päihtymys ihmisluonnon yhtenä osana ja löytää tapoja tutkia sitä avoimesti.

Päihtymys ei ole pelkästään meidän mielihyväratojen rapsuttelua. Joistakin mielentilan muutoksista on hyötyä. Aivan kuten eläimet etsivät luonnosta lääkekasvinsa kuten antibiootit ja ruuansulatuslääkkeet, me lääkitsemme myös mieltämme. Kun olemme kiihtyneitä tai kivuissamme, haemme rauhoittavia tai kipuja lieventäviä aineita. Väsyneinä ja masentuneina haemme piristäviä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä lääkkeellinen käyttö on kaiken päihtymyksen taustalla.

Mielihyvä, jännitys, terapia, uutuudenviehätys: näillä termeillä päihtymyksen tavoittelu kuulostaa aivan erilaiselta verrattuna siihen tavalliseen mielikuvaan patologisena viettinä, joka täytyy tukahduttaa ennen kuin se johtaa vahinkoihin, riippuvuuteen ja surkeuteen. Huume-, alkoholi- ja tupakkaväittely on täysin sivuuttanut sen seikan, että päihtymyksessä olisi jotain myönteistä. Väittely on jumittunut hedelmättömäksi väittelyksi kieltolain kannattajien ja haittoja vähentämään pyrkivien välille. Molemmat osapuolet lähtevät liikkeelle siitä uskomuksesta, että psykoaktiiviset aineet ovat sisäisesti pahoja, mutta ovat eri mieltä siitä, mitä niille tehdä.

"Meidän on tehtävä huumeista turvallisia ja terveellisiä, koska ihmiset eivät kykene sanomaan ei," sanoo Ronald Siegel, psykofarmakologi Kalifornian yliopistosta.


USA

Korkein oikeus käsittelee lääkekannabista


Lähde: CNN 29.11.2004, Wall Street Journal 30.11.2004 http://cnn.netscape.cnn.com/news/story.jsp?&idq=/ff/story/0001%2F20041129%2F0235015271.htm&sc=1154
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1705/a07.html

Oikeusjutun asiakirjat:
http://www.supremecourtus.gov/docket/03-1454.htm

USA:n korkein oikeus käsitteli maanantaina 29.11. tapausta, jossa on vastakkain kaksi sairasta naista ja USA:n liittohallitus. Onko näiden ihmisten sairaudet ja kärsimykset tarpeeksi suojelemaan heitä liittohallitukselta, joka ei tee sairaista ihmisistä poikkeusta omassa huumesodassaan.

Huumeista vapaa Amerikka -yhdistys taas pelkää hallituksen häviön vievän pohjan heidän kampanjaltaan addiktoivia huumeita vastaan.

Naisten kannattajat puolestaan väittävät, että AIDS:sta, syövästä ja muista taudeista kärsivien tulisi saada käyttää ja kasvattaa marihuanaa.

Bushin hallinto väittää, ettei kongressi ole löytänyt mitään hyväksyttävää lääketieteellistä käyttöä marihuanalle ja sen tarvitsee pystyä hävittämään huumeiden salakuljetus ja sen aiheuttamat yhteiskunnalliset haitat.

Kongressin muutama republikaaniedustaja kehottaa oikeutta muistamaan, että yli 20 000 ihmistä kuolee vuosittain huumeiden väärinkäytön takia. Hallituksen vastainen päätös auttaisi huumeiden salakuljettajia välttämään pidätyksen, lisäisi marihuanan tarjontaa ja lähettäisi viestin, että laittomat huumeet ovat hyviä.

Päätös on odotettavissa heinäkuussa 2005.


Filippiinit

Presidentin poika tukee kannabiksen laillistamista

Lähde: Manila Times, 26.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1673/a01.html

Presidentti Arroyon poika Juan Miguel Arroyo of Pampanga on liittynyt kongressissa niihin kollegoihinsa, jotka tukevat marihuanan käytön laillistamista lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Marihuanan laillistaminen nousi esille kongressin pohtiessa huumelautakunnan budjettia liberaalipuolueen edustajan Solomon Chungalao of Ifugaon otettua esille laillistamisen mahdollisuus.

Chungalao kertoi marihuanan olevan laillinen monissa maissa lääkinnälliseen käyttöön. Koska monet maakunnat tuottavat marihuanaa, hänen mielestään Filippiinit voisi pohtia kielletyn huumeen laillistamista.

Arroyo kuitenkin teki selväksi, että hän kannattaa marihuanan laillistamista vain lääkinnälliseen käyttöön.

Jos ehdotus menee läpi, marihuanasta voi tulla arvokas maanviljelytuote Cordilleran alueelle, Chungalao sanoi. 


Britannia

Blair tekee huumeista vaalitäkyn

Lähde: The Independent 21.11.2004
http://news.independent.co.uk/uk/politics/story.jsp?story=585132

Tony Blair tekee huumeista seuraavien vaalien taistelutantereen hänen käynnistäessään mittavan ongelmaan puuttumisen uuden lakiohjelmansa keskeisenä kohtana.

Pääministeri aikoo käyttää ns. kuningattaren puheensa korostaakseen tulevaa ristiretkeään huumeiden väärinkäytön aiheuttamia yhteiskunnallisia haittoja vastaan.

Pikkurikoksista kiinnisaatujen pakkotestaamista tasapainotetaan uusilla hoito-ohjelmilla. Poliisien sallitaan syyttää käyttäjää hallussapidosta vaikka huumetta löytyisi vain verenkierrosta. Crack-luolien sulkemisesta päättävä laki aiotaan laajentaa sallimalla sellaistenkin vuokralaisten häätäminen, jotka sallivat pelkkää satunnaista huumeiden käyttöä asunnoissaan.

Blair on huomannut huumeiden väärinkäytön tärkeäksi asiaksi saadakseen epäsosiaalisesta käyttäytymisestä ja rikollisuudesta huolissaan olevien äänestäjien äänet. Hän henkilökohtaisesti ilmoitti takaavansa sen, että uusi huumelaki tulee olemaan viiden tärkeän painopisteen joukossa seuraavalla hallituskaudella.

Muut tärkeät asiat ovat tuleva henkilöllisyystodistus, uuden vakavan rikollisuuden torjumistoimiston perustaminen, koulujen byrokratian karsiminen sekä uusia toimivaltuuksia puhtaampien asuinympäristöjen takaamiseksi.

Työväenpuolueen vaalisuunnittelijat ovat tarkkailleet vaaleja USA:ssa, Australiassa ja Espanjassa ja päätyneet siihen, että keskustasta vasemmalle nojaavat puolueet eivät voita vaaleja pelkästään talousasioilla, jolleivat he anna vahvaa vaikutelmaa turvallisuudelta kuulostavissa asioissa.


Bhutan

Bhutan kieltää tupakanmyynnin

Lähde: Helsingin Sanomat 16.11.2004

Bhutanin kuningaskunta on päättänyt kieltää tupakanmyynnin kokonaan keskiviikosta lähtien, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC internetsivuillaan.

"Haluamme välttää saastetta ja edistää kansalaistemme hyvää terveyttä", ministeri Jigme Thinley perusteli.

Myyntikiellon rikkojat joutuvat maksamaan 162 euron sakon. Kieltoa uhmaavien kauppojen ja hotellien omistajat menettävät lisäksi toimilupansa. Jos Bhutaniin haluaa tuoda tupakkaa henkilökohtaiseen käyttöön, siitä tulee maksaa 100 prosentin vero. Paikallisille tupakkaa kauppaavia turisteja
tullaan syyttämään salakuljetuksesta.

Lisää aiheesta:
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/south_asia/4012639.stm



USA

Ainakin viisi vaarallista lääkettä myynnissä USA:ssa


Lähde: Helsingin Sanomat, 20.11.2004 talous

HS uutisoi USA:n lääkevalvonnan korruptoituneisuudesta taloussivuillaan. Kyseinen lääkevalvontavirasto on tällä hetkellä merkittävin lääkekannabiksen tutkimuksen jarruttaja kieltämällä jakamasta tutkijoille kannabista tutkimustarkoituksiin. Taustalla on lääkevalvontaviranomaisten vahvat kytkökset lääketeollisuuteen. Nämä käytännön esimerkit varoittavat antamasta lääkekannabiksen kehittelyä pelkästään lääkeyhtiöiden käsiin:

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääketurvallisuudesta vastaava virasto FDA on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään, lääketurvallisuuden takaamisessa. Markkinoilla on ainakin viisi valmistetta, joiden myynti olisi pitänyt kieltää tai jyrkästi rajoittaa, mutta niin ei ole tehty.

Sveitsiläistutkijat: Vioxxin riskit tiedossa jo neljä vuotta sitten


Lähde: Helsingin Sanomat 5.11.2004

Amerikkalaisen lääkejätin Merckin olisi sveitsiläistutkijoiden mukaan pitänyt vetää Vioxx-tulehduskipulääke pois markkinoilta jo neljä vuotta sitten. Tutkijoiden mukaan jo tuolloin oli riittävästi näyttöä lääkkeen vaarallisista sivuvaikutuksista, mutta Merck ei ollut analysoinut tietoja kunnolla.

Bernin yliopiston tutkijoiden näkemyksiä esitellään arvostetussa lääkealan brittiläisessä julkaisussa Lancetissa.
     
Merck veti lääkkeen markkinoilta syyskuun lopussa. Lääke lisää sydän- ja aivoinfarktin riskiä. Vioxxia käytettiin nivelrikon, nivelreuman ja akuutin kivun hoidossa.

Suomessa lääkkeen käyttäjiä arvioitiin olleen noin 30 000. Myyntiin lääke tuli 1999.

Vioxxin markkinoilta poistamisen jälkeen Merck on lehtitietojen mukaan joutunut tekemään hartiavoimin töitä myyntinsä varmistamiseksi, koska Vioxxiin liittyneet riskit ovat alkaneet varjostaa sen muidenkin lääkkeiden turvallisuutta.
     
Merckin osake on halventunut 40 prosenttia syyskuun lopun jälkeen. Analyytikot ovat arvioineet, että Vioxxin käyttäjien korvausvaatimukset aiheuttavat yhtiölle 10–15 miljardin dollarin eli 7,8–10,1 miljardin euron laskun.

The Guardian raportoi Seroxatia valmistavan GlaxoSmithKline - yhtiön yrityksistä dumpata mielenterveysmarkkinoille omaa pilleriään:
http://observer.guardian.co.uk/uk_news/story/0,,1345512,00.html



Brasilia

Brasilia aikoo lopettaa huumesodan


Lähde: Drug Policy Foundation 16.11.2004
http://www.drugpolicy.org/news/11_16_04brazil.cfm

Brasilian presidentti Luiz Ignacio "Lula" da Silva ilmoitti allekirjoittavansa huumeiden dekriminalisoinnin sekä haittoja vähentävät toimenpiteet mahdollistavan lain.

"Lulan odotetaan allekirjoittavan lain marraskuun 24. päivä, mikä ottaisi huumelakien täytäntöönpanon pois poliisiviranomaisilta ja asettaisi huumeiden käytön aiheuttamat ongelmat terveysministeriön alaisuuteen", kirjoitti Narco News.

Brasilian lähetystö Washington DC:ssä vahvisti uutisen.

Tämä huumepolitiikan suunnan muutos tulee vain hieman sen jälkeen, kun Brasilia ilmoitti ampuvansa alas huumeiden salakuljetuksesta epäillyt lentokoneet. Lähetystöstä ei kerrottu, miten haittojen vähentämispolitiikka vaikuttaa alasampumispolitiikkaan.


USA

Kannabis auttaa alkoholismiin


Lähde: Journal of Cannabis Therapeutics 1/2004
http://www.cannabis-med.org/english/nav/home-jcant.htm

Yhdeksänkymmentäkaksi kannabista alkoholin korvikkeena käyttävää kalifornialaista oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin tämän hoidon tehokkuutta määriteltynä potilaan kokemana haittojen vähenemisenä. Kaikki ilmoittivat kokeneensa myönteistä kehitystä, mikä osoittaa ainakin osan alkoholisteista pystyvän vähentämään alkoholin käyttöään kannabiksen käytöllä. Alkoholismin aiheuttamat kustannukset potilaille ja yhteiskunnalle oikeuttaa kannabiskorvaushoidon tutkimisen.


Australia

Pohjoinen Territorio pössöttelijöiden osavaltio

Lähde: Northern Territory News, 14.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1620/a04.html

Tilastojen valossa Australian Pohjoisen Territorion osavaltion asukkaat ovat maan kovimpiä pössöttelijöitä. Yli 40% osavaltion 14 - 24 vuotiaista miehistä käyttää kannabista säännöllisesti.

Vertailun vuoksi pääkaupungissa 34.5% ja Etelä-Australian osavaltiossa 32.6% nuorista miehistä on säännöllisiä käyttäjiä, vaikka niissä on laillista kasvattaa pieniä määriä omaan käyttöön.

Myös Pohjoisen Territorion 25 - 39 vuotiaat miehet ovat ikäryhmänsä kovimpia pössötelijöitä (34.3%) koko maassa, kaikkiaan 25% Territorion kaikista miehistä ollessa pössöttelijöitä. Toiseksi yleisintä miesten pössöttely on Länsi-Australian osavaltiossa (20.6%).

Myös Pohjoisen Territorion naiset ovat lähellä listan kärkeä 32.6%:lla heti pääkaupungin ja Etelä-Australian osavaltion jälkeen. Pohjoisen Territorion 25 - 39 vuotiaiden naisten käyttöluvut nousevat peräti 33%:iin katkaisten sen kansallisen kehityssuunnan, minkä mukaan puolet naisista lopettaa pilven polton 25 ikävuoteen mennessä.

Kaikista Territorion asukkaista noin neljäsosa on säännöllisiä kannabiksen käyttäjiä, mikä on kaksi kertaa kansallinen keskiarvo ja 7% enemmän kuin Länsi-Australian osavaltiossa, mikä on toisena.

Pohjoisen territorion kansalaisliike huumesotaa vastaan: http://www.napnt.org./



Kanada

Lääkärit dekriminalisoinnin kannalla


Lähde: Windsor Star 13.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1614/a03.html

Kanadan lääkäriliitto, The Canadian Medical Association ( CMA ), liittyy siihen kasvavaan järjestöjen joukkoon, joka vaatii kannabiksen dekriminalisointia. Se huomauttaa, että noin 400 000 kanadalaista käyttää kannabista lääkinnällisiin tarkoituksiin.

CMA pitää kohtuukäytön terveysvaikutuksia kohtuullisina ja arvioi 1,5 miljoonan kanadalaisen käyttävän marihuanaa virkistystarkoituksiin. Todellinen haitta ovat lailliset ja sosiaaliset seuraamukset liiton mukaan. "Noin puolet kaikista huumepidätyksistä johtuu pienten marihuanamäärien hallussapidosta: 31 299 syytettä pelkästään vuonna 1995."

"Monet näistä johtavat vankeustuomioon tai sakkoihin ja kaikki aiheuttavat lähtemättömän sosiaalisen leiman: rikosrekisterimerkinnän."



USA

Marihuanapidätyksissä uusi ennätys


Lähde: Drug Policy Alliance 26.10.2004
http://www.drugpolicy.org/news/10_26_04mjarrests.cfm

Poliisi pidätti ennätysmäärän ihmisiä marihuanarikoksista vuonna 2003 FBI:n uusimman raportin mukaan. Viime vuonna pidätettiin kaikkiaan 755 000 ihmistä, joista 88% pelkän hallussapidon takia ja vain 12% myynnistä tai tuotannosta. Vuonna 2003 pidätettyjen määrä oli kaksinkertainen kymmenen vuoden takaisiin lukuihin verrattuna.

Kanada

Reefer Madness - musikaali


Lähde: Cannabis Culture nr 52
http://cannabisculture.com/cgi/issue.cgi
http://www.reefermadness.org

Vuonna 1936 valmistunut nykyaikaisen huumevalistuksen kantaäiti, amerikkalainen rankka propagandaelokuva Reefer Madness, sai jatkoa musikaalisovituksena. Musikaali kiersi viisi vuotta USA:ssa ja Kanadassa, missä siitä taltioitiin vuonna 2005 teattereihin levitettävä elokuvaversio.

Musikaalin tuottaja oli tavoittanut Los Angelesissa myös yhden jäljellä olevan alkuperäisen elokuvan näyttelijän, Thelma Whiten. Hän kertoi näyttelijöiden tienneen kyseessä olleen kyseenalaisen ja vääristelevän elokuvan mutta se tekemisestä maksettiin.

Hampun käyttäjille tämä on varmaan vuoden ilopillleri.

USA

Kannabis ja kansakunta


Lähde: AlterNet 4.11.2004, Marihuana Policy Project 2.11.2004, Drug Policy Alliance, Norml 5.11.2004, Salem News 3.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1592/a02.html
http://www.mpp.org/releases/nr110204b.html
http://www.drugpolicy.org/statebystate/elect_2004/roundup/
http://www.mapinc.org/norml/v04/n1580/a02.htm
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1581/a12.html

USA:n presidentinvaalien iloisempi puoli ovat ne lukuisat kannabislakialoitteet, joista merkittävin Montanan osavaltiossa voittanut lääkekannabisaloite. Vaikka osavaltion äänestystulos olikin konservatiivinen 59%:n äänestäessä Bushin jatkoon ja yli 60%:n äänestäessä samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastaan, sai lääkekannabislakialoite 62% kannatuksen.

Kaksi muuta osavaltiotasoista aloitetta hävisi. Alaskalaiset hylkäsivät ehdotuksen, jonka mukaan marihuanaa oltaisiin alettu myymään samoin rajoituksin kuin alkoholia 57% - 43%. Kannabiksen hallussapito on edelleen osavaltiossa laillista vuonna 1975 sekä viime vuoden elokuussa annettujen korkeimman oikeuden päätöksien nojalla. Oregonin lääkekannabislainsäädäntöä merkittävästi laajentanut lakialoite hävisi 58% - 42%. Oregonissa hylättiin samaa sukupuolta olevien avioliittolaki melkein samoilla äänillä.

Kolme paikallista aloitetta voitti. Oaklandissa Kaliforniassa äänestäjät kannattivat aikuisten ihmisten tekemien kannabisrikosten asettamista alhaisimmalle tasolle poliisin tärkeysjärjestyksessä. Ann Arborissa Michiganissa, missä kannabiksen hallussapidosta annetaan tällä hetkellä vain 25 $:n sakot, äänestäjät hyväksyivat aloitteen lääkekäytön sallimiseksi sekä kolmannen kerran hallussapidosta tai myynnistä kiinni jäämisestä langetettavan sakon laskemisesta 100 $:iin. Detroitissa äänestäjät hyväksyivät lääkekannabislain jo elokuussa.

Columbian kaupungissa Missourissa hyväksyttiin kaksi kannabisaloitetta, toinen lääkekäytön laillistamiseksi ja toinen hallussapidon dekriminalisoimiseksi 35 grammaan saakka. Dekriminalisointialoite laskee rangaistuksen 250 $:n sakoksi ja edellyttää poliisin ja syyttäjän viemään kannabistapaukset paikalliseen oikeusistuimeen, missä kannabiksen hallussapitotapaukset ovat rikkomuksia, eikä valtion oikeusistuimeen, missä ne ovat rikoksia.

Bruce Mirken Marijuana Policy Projectista yrittää pysyä optimistisena sanoen, että jos Bush haluaa historian kirjoittavan hänestä kansakunnan yhdistäjänä eikä jakajana, lääkemarihuana olisi hyvä asia aloittaa ja Montanan tulos osoittaa, ettei tämä vahingoittaisi häntä edes hänen vahvoilla kannatusalueillaan. Toisaalta, hän lisää, "ei näy yhtään merkkiä siitä, että Bushin hallinnon suunnitelmat olisivat muuttuneet. He voivat tehdä hyvin monen sairaan ihmisen elämän surkeaksi. Potilaiden sekä heidän kannattajiensa täytynee alistua neljän vuoden ankaraan hallintoon."

"Kulttuurisota ei ole suurin ongelmamme," sanoo John Sajo. "Mielestäni voisimme laillistaa marihuanan jos kannattajamme todella muodostaisivat yhteiskunnallisen liikkeen." Hän näkee suurimpana ongelmana kansakunnan pössöttelijöiden itsekylläisyyden ja apatian. Dekriminalisointiliikettä rahoittaa nyt kourallinen varakkaita hyväntekijöitä, koska "keskiverto pössöttelijä ei koe tarvitsevansa maksaa asemansa puolustamisesta," hän jatkaa. "Jos jokainen pössöttelijä lahjoittaisi edes puolet siitä, mitä käyttää polttamiseen, olisi meillä miljardien kampanjakassa."

Äänestystuloksia USA:sta:


Albanyn maakunnassa New Yorkin osavaltiossa äänestäjät ulkoistivat piirisyyttäjän tämän kovaa ns. Rockefellerin huumelakia suosivan kannan takia ja valitsivat tämän tilalle uudistusmielisen David Soaresin.

Oaklandissa Measure Z voitti, aloitteen mukaan aikuisten ihmisten kannabiksen käyttö asetetaan alimmalle tasolle poliisin tehtäväjärjestyksessä.

Kaliforniassa äänestäjät hylkäsivät täpärällä enemmistöllä aloitteen 66, mikä olisi palauttanut osavaltion "kolmen erheen" lain alkuperäiseen tarkoitukseensa eli antamaan 25 vuodesta elinkautiseen ulottuvat vankeustuomiot uusiville väkivaltarikollisille rauhallisten pössöttelijoiden sijaan.

Alaskan lakialoite kannabiksen laillistamiseksi ei mennyt läpi. Lakialoite olisi huomattavasti liberalisoinut muutenkin vapaamielisesti kannabiksen suhtautuvan osavaltion lakeja. Lakialoitteen mukaan osavaltion olisi pitänyt alkaa verottaa ja valvoa kannabiksen kauppaa ja se olisi lopettanut kaikki rikosoikeudelliset rangaistukset aikuisilta kannabiksen käyttäjiltä.

Montanan osavaltiosta tuli 12. osavaltio, jossa on lääkekannabiksen mahdollistava lainsäädäntö.

Oregonin osavaltion lääkemarihuanalakia huomattavasti laajentava lakialoite ei saanut riittävää kannatusta. Aloitteen mukaan potilaat olisivat saaneet lääkkeensä osavaltion ylläpitämistä jakelupaikoista.

Lääkekannabis menestynyt läntisissä osavaltioissa


Montanan hyväksyttyä lääkekannabislakialoite 75% läntisistä osavaltioista on nyt voimassa lääkekannabiksen hyväksyvä lainsäädäntö. Vain kaksi 37:stä muusta osavaltiosta on hyväksynyt vastaavaa.

Lainopillisesti on helpompaa saada kannabisasioita kansanäänestykseen läntisissä osavaltioissa koska useimmat osavaltiot hyväksyvät moiset. Koko maassa vain 24 osavaltiota sallii asettaa asioita kansanäänestykseen vetoomuksen kautta ohittaen näin normaalin lainsäädäännöllisen tien. Yksitoista noista on läntisiä osavaltioita.

Aktivistit ja politiikan tutkijat kertovat myös, että ihmiset läntisissä osavaltioissa ovat muita amerikkalaisia haluttomampia valvomaan naapureitaan. Historiallisesti läntiset osavaltiot ovat omaksuneet muita nopeammin uusia yhteiskunnallisia virtauksia.

"Arvaan, että monet asian puolesta äänestäneet ihmiset eivät käytä kannabista mutta eivät halua kieltää sitä naapuriltaan", kertoo Steven Stehr, politiikan tutkimuksen professori Washingtonin osavaltion yliopistosta.

Montana on 11. osavaltio koko maassa, joka sallii lääkekannabiksen. Tämä tulos saatiin vaikka Montana äänesti homoavioliittojen kiellon puolesta ja valitsi Bushin, republikaanin, uudelleen presidentiksi. Lääkekannabisaloite meni läpi 62%:lla, korkein lääkekannabisaloitteen saama tuki.  

Oregonin äänestäjät hylkäsivät aloitteen, joka olisi huomattavasti laajentanut nykyistä lääkemarihuanaohjelmaa. Marihuana Policy Projectin edustajan mukaan aloite oli rohkea jopa täällä lännessä.

Alaskassa, jossa on lääkemarihuanalaki voimassa, hylättiin aloite marihuanan dekriminalisoimiseksi, vaikka aktivistit olivat yllättyneitä 43%:n tuesta.

Michiganissa Ann Arborin kaupungissa ja Montanassa Columbian kaupungissa hyväksyttiin paikalliset lääkemarihuana-aloitteet.

San Franciscossa istuva vetoomustuomioistuin määrännyt kaikkien tuomiopiiriinsä kuuluvien osavaltioiden olevan vapaita sallimaan lääkemarihuana lainsäädäntöä kunhan marihuanaa ei myydä ja kuljeteta osavaltioden rajojen yli eikä käytetä ei-lääkinnällisiin tarkoituksiin. Bushin hallinto vei tämän päätöksen korkeimpaan oikeuteen.

Seitsemän pikkukaupunkia Massachusettsissa


Seitsemässä pikkukaupungissa Massachusettsin osavaltiossa äänestäjät valitsivat hallinnollisia rangaistuksia marihuanan käytöstä rikosoikeudellisten rangaistusten sijaan. Äänestystulokset olivat neuvoa-antavia eivätkä velvoita viranomaisia toimimaan. Kaupungit ovat Beverly, Danvers, Peabody, Salem, Topsfield, Marblehead ja Swampscott. 


USA

Alaska äänesti presidentistä ja pilvestä


Lähde: Helsingin Sanomat 3.11.2004

Alaskalaiset äänestivät tiistaina paitsi Yhdysvaltain presidentistä myös marihuanasta. Jos lakiehdotus menee äänestyksessä läpi, Alaskasta tulee
ensimmäinen osavaltio, jossa pilven myynti, hallussapito ja käyttö ovat laillisia.

Pienten kannabismäärien hallussapito on ollut Alaskassa laillista jo vuodesta 1975, jolloin osavaltion korkein oikeus päätti asiasta.

"Alueemme ja nykyisen osavaltiomme asukkaat ovat yksilönvapautta arvostavia ihmisiä, jotka ovat päättäneet pysyä täällä voidakseen päättää
omasta elämäntavastaan, jollaista useimmissa sisarosavaltioissamme ei voi saavuttaa", usein lainattu oikeuden päätös perustelee.

Lakialoitteen tukijoiden mukaan marihuanan laillistamisen ansiosta osavaltio voi säännöstellä kauppaa ja verottaa sitä. Lisäksi poliisin
voimavaroja voidaan suunnata vakaviin rikoksiin.


Kanada

Hallitus esittelee kannabislain uudestaan

Lähde: Canadian Broadcasting Corporation 1.11.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1558/a09.html
http://www.cbc.ca/story/canada/national/2004/11/01/marijuana_bill041101.html

Paul Martinin johtama liberaalihallitus toi uudelleen käsittelyyn lakialoitteen, joka dekriminalisoisi marihuanan hallussapidon ja korvaisi rikossyytteet sakoilla alle 15 gramman määristä.

Uusi laki evästettiin vanhoilla oikeusministeri Irwin Cotlerin varoituksilla: tämä ei tarkoita sitä, että marihuana laillistettaisiin Kanadassa.

Jos aloitteesta tulee laki, alle 15 gramman hallussapidosta tavattu aikuinen voisi saada 400 Kanadan dollarin sakot muttei rikosrekisterimerkintää.

Cotler sanoo uuden lain auttavan poliisia keskittymään vakavampiin rikoksiin kuten marihuanan kasvatusoperaatioihin ja salakuljetukseen sekä marihuanakaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden yhteyksiin.

Laki korottaa marihuanan kasvatuksesta langetettavat rangaistukset kaksinkertaisiksi ja siihen tulee neljä uutta rikosnimikettä kasvatusoperaatioita varten.

Samalla hallitus esitteli myös lain päihtyneenä ajamisesta, minkä tarkoitus on ollut opposition lepyttäminen antamalla poliisille enemmän välineitä käydä autoilevien pössöttelijöiden kimppuun.

NDP:n johtaja Libby Davies kertoo puolueensa kantana, että laki sallii liian ankaran rangaistuksen yksinkertaisesta hallussapidosta.

Hän kertoi puolueensa esittelevän useita muutoksia komiteatasolla, joihin kuuluisi armahduksen antaminen niille 600 000 kanadalaiselle, joilla on rikosrekisterimerkintä pelkästä hallussapidosta.

Älä taivu painostukseen

Lähde: Senlis Council 3.11.2004
http://www.senliscouncil.net/modules/media_centre/press_releases/29_press

Senlis Council on aktivoitunut nopeasti, ja Pariisissa 26. - 27.11 järjestetty huumekonferenssi sai palstatilaa jopa Helsingin Sanomista.

Neuvosto antoi marraskuun alussa tukensa Kanadan hallituksen pyrkimyksille järkevöittää kannabispolitiikkansa USA:n painostuksesta huolimatta. Senlis Councilin toiminnanjohtaja Emmanuel Reinert:

"Kanadan hallituksen ei tule alistua USA:n hallituksen painostukseen, joka suosittaa perinteistä tiukkaa linjaa huumeiden käyttöön. Kanadan tulisi välttää tulemasta pakotetuksi ylläpitämään järjestelmää, joka perustuu raskaiden rikosoikeudellisten sanktioiden käyttöön huumeiden käytön estämiseksi."

Neuvosto kehottaa Kanadan hallitusta ottamaan huomioon senaattori Pierre Claude Nolinin johtaman Kanadan senaatin erityiskomitean antaman suosituksen vuodelta 2002, jonka mukaan nykyisin harjoitettava politiikka ei näytä ehkäisevän huumeiden käyttöä mutta käyttää valtavasti julkista rahaa väärinkohdennettuun lain täytäntöönpanoon. Senaatin komitea suositti huumeiden sääntelymallia.

"Kanadan tulee jatkaa yrityksiään luoda käytännön tietoon pohjaavaa politiikkaansa," jatkaa Reinert. "Heidän tulee johtaa muuta maailmaa kohti tehokkaampia huumepoliittisia ratkaisuja sekä vaikuttaa toimimattoman kansainvälisen huumepolitiikan hallinnon kehittämiseen."

Vuonna 2008 YK:ssa tarkistetaan kansainvälisen huumeohjelman tavoitteet. Tämä tulee olemaan kansainvälisen yhteisön mahdollisuus keskustella nykyisen järjestelmän kehittämisestä. Kanadan kaltaisten maiden velvollisuus on löytää parempia ratkaisuja ja auttaa muuta maailmaa oikeaan suuntaan.

Ratsupoliisi isännöi marihuanakonferenssia


Lähde: Kanadan ratsupoliisi 1. ja 2.11.2004
http://www.rcmp-grc.gc.ca/news/n_0432_e.htm#bk1

Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi järjestää kansallisen konferenssin marihuanan kasvatusoperaatioista marraskuun 2. - 3. päivinä. Ministeri Anne McLellan ja Ratsupoliisien päällikkö Giuliano Zaccardelli avaavat konferenssin, johon osallistuu 135 ihmistä ympäri Kanadaa.

Osallistujat edustavat lain täytäntöönpanoa, hallintoa eri tasoilta ja eri teollisuudenhaaroja (vesihuolto, sähkö, vakuutus- ja pankkitoiminta), joihin marihuanan laittomat kasvatusoperaatiot vaikuttavat. Kahden päivän konferenssi tarjoaa hyvän tilaisuuden eri osapuolille keskustella yhteisistä ongelmista ja hakea ratkaisuja.

Ratsupoliisin arvion mukaan Kanadassa tuotetaan vuosittain 960 - 2400 tonnia marihuanaa. Takavarikkomäärät ovat nousseet kuusinkertaisiksi kymmenessä vuodessa. Vuonna 2003 ratsupoliisi takavarikoi 1 400 000 marihuanakasvia.

Esimerkkejä viimeaikaisista menestyksistä: lokakuussa ratsupoliisi takavarikoi 20 000 marihuanakasvia ja 50 asetta marihuanan kasvatusoperaatiosta syrjäisestä Seymour Arm yhteisöstä Shuswap järveltä. Ratsupoliisilla oli 28 etsintälupaa ja 16 ihmistä pidätettiin. Marihuana oli tarkoitettu USA:n vientiin. Kasvatusjärjestelmät vaihtelivat maanalaisista bunkkereista monitasoisiin tehdasmaisiin ratkaisuihin, joissa oli erilliset taimitarhat ja pakkaustilat.


Ruotsi

Ruotsalaiseen läksiäiskakkuun oli leivottu kannabista

Lähde: Helsingin Sanomat 2.11.2004, Ulkomaat

Uutistoimisto TT:n mukaan läksiäiskakku, joka vei leipojan työtoverit sairaalaan viime perjantaina Tukholmassa, sisälsi kannabista. Syyttäjä esitti kakun leiponutta 27-vuotiasta miestä vangittavaksi maanantaina, mutta käräjäoikeuden mielestä perusteita vangitsemiseen ei ollut. Miestä epäillään silti edelleen vaaran aiheuttamisesta.

Mies tarjosi viimeisen työpäivänsä kunniaksi kakkua työtovereilleen Tukholman Bergianska trädgården -nimisessä kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kakkua syötyään kolmetoista työtoveria koki huimausta ja hengitysvaikeuksia, ja heidät vietiin sairaalaan.

TT:n mukaan mies oli leiponut kakkuun noin 10 grammaa kannabista. Vangitsemisoikeudenkäynnissä mies oli katuvainen ja sanoi, ettei hänellä
ollut tarkoitusta vahingoittaa työtovereitaan vaan tarjota heille hauska kokemus.

"Halusin vain, että olisimme hetken iloisia yhdessä", mies kertoi.

Mies oli leiponut kakun edellisenä iltana ja maistanut sitä varmuuden vuoksi. Mies sanoi arvioineensa, että kakun vaikutus lakkaisi parissa
tunnissa, ennen kuin työtoverit lähtisivät kotiin. Osa työtovereista oli liikkeellä autolla.

Mies oli leiponut kaksi kakkua, joista vain toista oli terästetty. Nuorelle työtoverille mies oli suositellut tavallisen kakun ottamista.

Cannabis i kakan på Bergianska


Lähde: Dagens Nyheter 1.11.2004

Den 27-årige man som bakade en cannabisspetsad cheesecake till förmiddagsfikat och förgiftade 13 av sina arbetskamrater på Bergianska trädgården i Stockholm, slapp häktning.

Det var i fredags som 27-åringens bakverk orsakade kaos på Bergianska trädgården. 27-åringen skulle avtackas och hade som traditionen bjöd bakat åt sina arbetskamrater. Men i en kaka hade han kokat ner cirka 10 gram cannabis i smör och 13 personer fick föras till sjukhus för - som det visade sig i efterhand - cannabisrus.

Kammaråklagare Thomas Holst ville på måndagen ha mannen häktad i första hand för grov misshandel, alternativt vållande av fara för annan, alternativt vållande till kroppsskada eller sjukdom. Av detta blev intet. Inte heller narkotikabrottet - innehav av cannabisplantor och växtdelar, som 27-åringen erkänt - var tillräckliga häktningsskäl tyckte tingsrätten. På måndagen släpptes han på fri fot.

Under häktningsförhandlingen förklarade 27-åringen att han beklagade det som hänt. Han känner absolut inget agg eller fiendeskap mot sina arbetskamrater, sade han, och det var aldrig hans avsikt att utsätta dem för lidande. Snarare tvärtom.

- Jag ville bara att vi skulle vara glada tillsammans ett litet tag, sade han.

Han hade bakat kakan kvällen innan och provsmakat själv för säkerhets skull.

- Jag märkte knappt någon påverkan alls. Jag trodde inte den var så stark.

Han räknade med att den eventuella verkan av cannabiset skulle gå över på ett par timmar. Flera av hans arbetskamrater skulle senare köra bil hem och innan dess skulle ruset ha avklingat, trodde 27-åringen.

Han hade bakat två cheesecakes, en spetsad och en vanlig. Vid den spetsade hade han skrivit en lapp att den var extrakryddad.

- Jag trodde att de (arbetskamraterna) skulle fråga eller avstå om jag skrev så. Men det var ingen som frågade.

Han rekommenderade också en ung person att ta av den vanliga kakan i stället.

- Jag ville inte alls att någon skulle må dåligt. Jag ville ge mina arbetskamrater en trevlig upplevelse.

Men det gick snett. Snart såg han hur en efter en av arbetskamraterna blev dåliga och fick föras till sjukhus.

- Först försökte jag hjälpa till och ge dem sött att äta. Men sedan fick jag panik och flydde därifrån.

I flera timmar drev han omkring innan han såg för gott att självmant gå till polisen. Vid husrannsakan i mannens lägenhet och i hans sommarstuga gjorde polisen totalt cirka 80 beslag av växter, växtdelar och bakingredienser.

Mannen är fortfarande misstänkt för framkallande av fara för annan och narkotikabrott.


Albania

Albaniassa takavarikoitiin yli tonni kannabista

Lähde: Helsingin Sanomat 3.11.2004

Albanian poliisi kertoi tiistaina takavarikoineensa 1,25 tonnia marihuanaa. Kannabislasti löydettiin sunnuntaina rekasta, joka oli ylittämässä Albanian ja Kreikan rajaa.

Poliisi ei onnistunut pidättämään rekan kuljettajaa, joka pakeni paikalta jalan.

Albania on yksi Euroopan suurimpia kannabiksen tuottajia ja merkittävä heroiinin salakuljetusreitti.


Ruotsi

Ruotsalaisravintoloissa huumeralli

Lähde: Viisi Tähteä 11/2004

Yli puolet göteborgilaisista ravintolatyöntekijöistä on kokeillut huumeita.

Lisäksi työntekijöistä 39% on käyttänyt huumeita viimeisen vuoden aikana, selviää Ruotsissa ravintola-alan, poliisin ja Göteborgin kaupungin
yhteistyöprojektin Rus-projektin (Regionalt Uppföljnings System -projekt), tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan työntekijöistä 77% on nähnyt, että asiakkaat käyttävät huumeita ravintolassa, ja 84% ravintolatyöntekijöistä on tarjottu
huumeita. Eniten on tarjottu kannabistuotteita, toiseksi eniten kokaiinia ja ekstaasia.

Tutkimus tehtiin 23 ravintolassa. Vastaavat on tehty myös Tukholmassa ja Malmössä ja tulokset ovat yhteneväisiä. Tutkimustulosten seurauksena
Rus-projekt on alkanut järjestää ravintolahenkilöstölle huumeisiin ja ravintolan turvallisuuteen liittyvää koulutusta.


Britannia

Pituushyppääjän kannabiskäry "passiivisesta tupakoinnista"

Lähde: Helsingin Sanomat 27.10.2004, Urheilu

Brittiläinen pituushyppääjä Jonathan Moore selvisi maansa yleisurheiluliiton antamalla varoituksella kannabiskärystä, jonka hän selitti aiheutuneen ns. passiivisesta tupakoinnista. Mikäli Moore narahtaa samasta aineesta toistamiseen, hän joutuu kahden vuoden kilpailukieltoon.

Moore, 20, testattiin syyskuussa Merksemin yleisurheilukilpailuissa Belgiassa. Hän myönsi testituloksen oikeaksi, mutta vakuutti, ettei ole
koskaan itse käyttänyt kannabista. Mooren mielestä aineen on täytynyt joutua hänen elimistöönsä jonkun toisen henkilön hengitysilmasta.

Britannian yleisurheiluliitto hyväksyi Mooren teorian. Koska hänellä ei myöskään ole aiempia dopingrikkeitä, pelkän varoituksen katsottiin olevan
riittävä sanktio.

Kannabis mainitaan maailman antidopingtoimiston kiellettyjen aineiden listalla. Sen käyttö on "urheiluhengen vastaista, vaikkei kyseessä olekaan
varsinaisesti suorituskykyä parantava tuote".

Mooren nimissä on pituushypyn Britannian junioriennätys 803 cm kahden vuoden takaa.


USA

NBA-pelaajalle sakot huumeista

Lähde: Helsingin Sanomat 22.10.2004, Urheilu

Koripallon NBA-seura Denver Nuggetsin pelaaja Carmelo Anthony on saanut 100 dollarin sakot marihuanan hallussapidosta. Anthonyn mukaan miehen repusta löytynyt 30 gramman annos kuului kuitenkin pelaajan ystävälle, joka lainasi Anthonyn reppua.


Belgia

Oikeus muutti kannabislainsäädäntöä

Lähde: Expatica 21.10.2004
http://www.expatica.com/source/site_article.asp?channel_id=3&story_id=13120

Belgialainen oikeusistuin on hylännyt osan vuonna 2003 voimaan astuneesta kannabiksen hallussapitoa ja käyttöä koskevasta laista.

Oikeuden päätöksen mukaan se osa laista, mikä sallii käyttäjien käyttää pieniä määriä kannabista kunhan he eivät häiritse yleistä järjestystä, on liian epäselvä.

Oikeuden päätöksen mukaan poliisilla on liikaa harkintavaltaa käyttäjän psykologisen, terveydellisen tai sosiaalisen tilanteen arvioimisessa ja että laki sallii liikaa tulkintaa.

Belgian oikeusministeri Laurette Onkelinx kertoi, ettei ollut yllättynyt oikeuden päätöksestä.

Onkelinx lupasi tehdä uudet ja selvemmät säännöt kannabiksen käytölle yhdessä terveysministeri Rudy Demotten kanssa.

Vuoden 2003 lailla pyrittiin kannabiskauppiaiden rankaisemisen lisäämiseen sekä kannabiksen käytön rajoittamiseen samalla kun sillä edistetään kannabiksen käyttöä lääkinnällisiin tarkoituksiin.


EU

Saavutettiinko edellisen huumestrategian tavoitteet?

Lähde: EMCDDA 26.10.2004
http://www.emcdda.eu.int/?nNodeID=875
http://snapshot.emcdda.eu.int/

EMCDDA tarjoaa tulevan EU:n huumestrategian pohjaksi arvion edellisen huumestrategian 2000-2004 aikana saavutetuista tavoitteista. EU:n päättäjät asettivat aikanaan vuonna 1999 ohjelmalleen kuusi tavoitetta:

1. Vähentää merkittävästi laittomien aineiden käyttöä sekä varsinkin nuorten alle 18 vuotiaiden huumeiden käytön aloittamista.
2. Vähentää merkittävästi huumeiden käyttöön liittyviä terveydellisiä haittoja sekä kuolemantapauksia.
3. Lisätä merkittävästi huumeriippuvaisille tarkoitettua hoitoa.
4. Vähentää merkittävästi laittomien huumeiden saatavuutta.
5. Vähentää merkittävästi huumeiden käyttöön liittyvää oheisrikollisuutta.
6. Vähentää merkittävästi rahanpesua sekä huumeiden valmistamiseen tarkoitettujen kemikaalien laitonta kauppaa.

Diplomaattiseen tyyliinsä EMCDDA löytää varovaisia positiivisia merkkejä kehityksessä vaikka kaikki keskeiset muuttujat eli huumeiden saatavuus ja käyttö jatkavat kasvuaan. Mm. myönteisen kehityksen heroiinin ja suonensisäisten huumeiden käytön vähenemisessä kumoaa sekakäytön lisääntyminen ja stimulanttien käytön aiheuttama kuolemantapausten kasvu.

Yleisesti arvioidaan, että mitä halvempia ja puhtaampia huumeet ovat, sitä enemmän niitä on tarjolla. Huumeiden hintatason ja puhtauden tarkastelu osoittaa hintatason vakiintuneen ja tippuneen. Myös vähittäismyynnistä tavattujen heroiinin, kokaiinin ja amfetamiinin puhtaus on pysynyt vakaana.

Poliitikkojen yrittäessä löytää yksimielisyys seuraavasta toimintaohjelmasta painottaa EMCDDA:n johtaja Georges Estievenart luotettavan tiedon osuutta politiikan määrittelyssä ja toiminnan arvioinnissa: "Paras tapa valaista huumepolitiikan päätöksentekoa on julkistaa luotettavaa tietoa sekä täydentää tätä arvioinnin antamilla tuloksilla. Arviointi on tärkeää julkisen toiminnan läpinäkyvyydelle ja hyväksyttävyydelle, ja ristiriitaisen sekä monimutkaisen huumeongelman kanssa se on oleellinen väline toiminnan kehittämiseksi."

Suljettujen ovien takana

Lähde: ENCOD
http://www.encod.org/eustrategy.htm
EU:n komission huumestrategiasta:
http://europa.eu.int/comm/justice_home/fsj/drugs/fsj_drugs_intro_en.htm
Palaute EU:n huumestrategiasta:
http://europa.eu.int/comm/justice_home/news/consulting_public/drugs/news_consulting_drugs_en.htm

Tällä hetkellä huumepolitiikasta ja -lainsäädännöstä Euroopassa päätetään kansallisvaltioiden hallitusten tasolla. Useiden syiden takia tällekin alueelle on luotava yhteiset suuntaviivat. Lisäksi paineet kasvavat koko ajan tämän puitekehyksen saattamiseksi käytäntöön. Tänä syksynä Euroopan Unioni asettaa suuntaviivoja, jotka luovat perustan koko EU-alueen strategialle tulevien kahdeksan vuoden ajaksi aina vuoteen 2012 asti. Strategian kattama ajanjakso sisältää myös vuoden 2008, jolloin arvioidaan YK:n vuoden 1998 yleisistunnossa julistama huumevapaan maailman tavoitteen toteutumista.

Tämä tarkoittaa sitä, että uuden EU:n huumestrategian taustalla vaikuttava päätöksentekoprosessi tulee toimimaan mallina vuoden 2008 neuvotteluille. Kuten YK:n sopimukset vuodesta 1961 saakka ovat vaatineet huumeetonta maailmaa, ovat EU:n soveltamat toimintasuunnitelmat vuodesta 1995 saakka epäonnistuneet siinä, mitä niillä on tavoiteltu - nimittäin vaikuttamaan maailmanlaajuiseen tai Euroopan laajuiseen huumeiden käyttöön ja huumeisiin liittyvien ongelmien kasvuun. Haittojen vähentämiseen tähtäävät ohjelmat ovat lievittäneet näkyvimpiä seurauksia siitä tosiasiasta, että laittomien huumeiden käyttäjät (joita EU:ssa on arviolta 35 miljoonaa) ovat edelleen riippuvaisia melkein kokonaan järjestäytyneen rikollisuuden käsissä olevasta teollisuudesta: Nämä ohjelmat eivät ole mitenkään vaikuttaneet ongelmien perussyihin.

EU:n huumepolitiikasta käydään tuskin lainkaan julkista keskustelua kuten myöskään YK:n kokouksista ei keskustella. Suurin osa journalisteista ja poliitikoista omaksuu kyseenalaistamatta virallisen retoriikan, jossa huumeet ja niiden käyttäjät nähdään taakkana yhteiskunnalle. Retoriikassa ei arvioida seurauksia siitä tosiasiasta, että koska huumeiden tuotanto ja levitys ovat laittomia, niiden määrää ei säädellä ja se pysyy siksi aina epävarmana. Kieltolain voimassapito EU:ssa maksaa arviolta 15 miljoonaa euroa päivässä, ja huumeiden käyttöön liittyvä omaisuusrikollisuus on todennäköisesti tätäkin isompi. Toisaalta sellaisten kasvituotteiden kuten kannabiksen, oopiumin ja kokan lehtien laittomuus estää niiden tuottajia ja kuluttajia liittymästä sellaiseen maailmanlaajuiseen talouteen, mikä johtaisi kestävän talouden uudelleen pystyttämiseen sekä Euroopassa että niissä kehitysmaissa, joissa näitä kasveja kasvatetaan. 43 vuotta sitten, ratkaisevasti nykyisestä poikkeavana aikana säädetyn kieltolakijärjestelmän ylläpitämisen järkevyyttä ei edelleenkään kyseenalaisteta.

Joten suurin osa ihmisistä ei huomaa mitään, jos EU maiden hallitukset päättävät pitää kiinni tutusta kysynnän ja tarjonnan vähentämisestä seuraavien 8 vuoden ajan, mutta yrittävät luoda siitä houkuttavampaa tasapainoitetun ja integroidun lähestymistavan käsitteillä. Sama voi tapahtua vuonna 2008 YK:ssa, mikä tarkoittaisi sitä, että huumelain muutosta ajava liike joutuisi odottamaan vielä 10 vuotta seuraavaa mahdollisuutta muuttaa maailmanlaajuisen huumepolitiikan suuntaa.

Näiden ja monien muiden syiden takia EU:ssa käytävä keskustelu on mitä tärkein päihdepolitiikan muutosta ajaville. Ensimmäiseksi on mielenkiintoista nähdä, mihin saakka suurin osa EU:n poliitikoista on valmis menemään välttääkseen ottamasta vastuuta siitä, ettei kaksi peräkkäistä toimintasuunnitelmaa ole tuottanut lainkaan tuloksia. Toiseksi on mielenkiintoista nähdä, kuinka keskustelua strategian tosiasioista vältellään: eli pitääkö huumepolitiikka suunnata ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseen ja motivoiko politiikan tekemistä yritykset kohentaa näitä vai lisätäänkö rikosoikeuden ja valvontakoneiston ihmisiin kohdistuvaa valvontaa? Hallitseeko Euroopan huumepolitiikkaa rikosoikeudellinen järjestelmä vai kansanterveydelliset seikat? Lisäksi tulee harkita, kuinka EU:n viranomaiset käsittelevät huumepolitiikan kohteilta saamaansa tietoa: kansalaisten ja ammattilaisten yhteenliittymiltä, jotka joko suosittavat huumeiden laillista säätelyä tehokkaampana tapana vähentää huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia kuin kieltolaki tai puolustavat oikeutta tuottaa ja käyttää mieleen vaikuttavia aineita.

Paikallistasolla, missä viranomaiset ovat suorassa yhteydessä kansalaisten kanssa ja enemmän huolissaan toimenpiteidensä vaikutuksista ihmisten elämään kuin valtionhallinnon viranomaiset, huumepoliittisia toimenpiteitä leimaa käytännöllisyys. Käytännössä useimmat paikallisviranomaiset Euroopassa ovat jo aikaa sitten hylänneet kovan linjan toimenpiteet. Hollannissa useiden isoimpien kaupunkien viranomaiset avoimesti haastavat valtionhallinnon kannabispolitiikan ehdottaen koko tuotantoketjun laillistamista tuottajalta kuluttajalle lisätäkseen laatua ja hintakontrollia ja vähentääkseen haittoja. Hollannin hallitus ei kuitenkaan voi suoraan laillistaa kannabista ilman YK sopimusten hylkäämistä, millä teolla olisi vakavia diplomaattisia seurausvaikutuksia EU:ssa ja EU:n ulkopuolella.

Siksi niille kansalaisyhteiskunnan osille, jotka haluavat lopettaa huumekieltolain, on haasteena päästä mukaan viralliseen keskusteluun ja saada EU:n viranomaiset kuuntelemaan heitä. Todellisuudessa kansalaisyhteiskunnan kuuleminen on käsite, jota on toistettu yhtenään eri EU:n huumepolitiikkaa tekevien tahojen julkaisemissa dokumenteissa viimeisen kymmenen vuoden aikana; se oli jopa yksi tärkeimmistä suosituksista tämän hetkisen toimintasuunnitelman puolivälin arviointiraportissa. Kuitenkaan tällaista konsultointia ei ole koskaan tapahtunut ja onkin jännittävää nähdä josko vuodesta 2004 muodostuu käännekohta.

Kolme ENCOD:n edustajaa oli kutsuttu 250 hallitusten edustajien lisäksi Dublinissa toukokuussa pidettyyn EU:n huumekokoukseen. Jopa näin vaatimaton osallistuminen keskusteluun onnistui järkyttämään useita hallituksia, kuten Belgian ja Italian, jotka ilmoittivat järkyttyneensä kuulemastaan ja näkemästään. Toisaalta monet yksittäiset delegaatit osoittivat tukensa kansalaisjärjestön mielipiteelle vaikkakin yksityisesti. Parin viikon kuluttua Hollanti puheenjohtajamaana julkisti uuden strategian ensimmäisen luonnoksen, josta löytyi monia myönteisiä puolia: kansalaisyhteiskunnan kuuleminen säilyi tärkeänä osana, terveydenhuolto näytti tärkeämmältä kuin rikoslain toteuttaminen ja siinä esitettiin pienten huumemäärien tuottamisen dekriminalisointia.

Syyskuun alussa EU:n horisontaalisen huumetyöryhmän (jäsenmaiden ja EU komission välinen neuvottelukunta) kokouksessa esitystä vastaan hyökättiin voimakkaasti varsinkin Ranskan ja Italian edustajien toimesta. Lokakuun 1. päivänä oli uusi kokous mutta mitään tietoa siitä ei ole tihkunut ulos. On mahdotonta arvioida millainen lopullisesta tekstistä muodostuu, koska neuvotteluja pidetään suljettujen ovien takana. Dublinin kokouksesta saakka ENCOD on toistuvasti pyytänyt keskustelun jatkamista horisontaalisen huumetyöryhmän kanssa mutta vastaus on kielteinen.

Muutoksen merkkejä on näkyvissä. Euroopan komissio on julkistanut webbisivut, jonne ihmiset voivat lähettää mielipiteitään uudesta huumestrategiasta, mikä sekin voidaan lukea jonkinlaiseksi aluksi. Läpinäkyvyyden puute EU:n huumepolitiikan tekemisessä on herättänyt Euroopan parlamentin huomion. Parlamentin kansalaisvapauksien komitea (mikä ei ole hyvissä suhteissa komission kanssa hylättyään Rucco Buttiglionen oikeuskomissaarin virkaan) antaa suosituksensa uudesta strategiasta marraskuuhun mennessä. Ensimmäisen luonnoksen perusteella komitean suositukset näyttävät muuttavan EU:n koko huumepolitiikan kurssia. Lisäksi monet hallitusten delegaatit ovat kertoneet ENCOD:lle, että kieltolain lopettamisen paine auttaa heitä muotoilemaan uudistavaa strategiaa, mikä on maltillisempi kuin meidän esittelemämme mutta hyväksyttävämpi uudistuksen vastustajille.

Uudistuksen toivo on tulevaisuudessa. EU:n uudessa perustuslaissa, joka allekirjoitetaan lokakuun lopussa ja jonka jäsenvaltiot hyväksyvät seuraavien kahden vuoden aikana, osallistuva demokratia on yhtä tärkeää kuin edustuksellinen demokratia. Tämän perustuslain mukaan "kansalaisille ja heitä edustaville yhteisöille tulee tarjota tilaisuus julkisesti tuoda esille poliittisia mielipiteitään" ja viranomaisten tulee "harjoittaa avointa ja läpinäkyvää keskustelua kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä järjestää kuulemistilaisuuksia asiaa koskevien kansalaisryhmien kanssa".

Huumelakien harmonisointi etenee myös Suomessa

Lähde: Oikeusministeriö
http://www.om.fi/12031.htm

Oikeusministeriön tiedotteen mukaan huumelainsäädännön yhtenäistäminen EU:n alueella etenee myös Suomessa. Tiedotteen mukaan tavoitteena on laittoman huumausainekaupan torjunta hyväksymällä laittomalle huumausainekaupalle yhteiset rikostunnusmerkistöt sekä yhdenmukaistamalla seuraamuksia.

Uudistuksen keskeinen sisältö: Puitepäätösluonnos sisältää huumausaineiden ja lähtöaineiden määritelmäsäännöksen sekä rikoksen tunnusmerkistösäännöksen. Rikoksen tunnusmerkistö pohjautuisi YK:n vuoden 1988 huumausaineyleissopimukseen hieman soveltamisalaltaan laajennettuna. Myös yllytys, osallisuus ja yritys näihin rikoksiin olisi säädettävä rangaistaviksi. Puitepäätöksessä säädettäisiin myös enimmäisrangaistusten vähimmäistasosta. Oikeushenkilön vastuu olisi ulotettava huumausainekauppaan ja puitepäätöksessä säädettäisiin oikeushenkilölle määrättävistä seuraamuksista. Puitepäätösluonnoksessa on myös lainkäyttövaltaa sekä oikeudellista yhteistyötä koskevat artiklat.

Taustana kerrottakoon, että kyseinen YK:n sopimus vuodelta 1988 on perustana nykyaikaiselle huumesodalle. Se, että uutta huumelainsäädäntöä aiotaan laatia vielä ko. sopimusta laaja-alaisemmaksi, kertoo taustalla vaikuttavista huumesodan intohimoista. Lakiin suunnitellaan myös epämääräistä yllytyksen, osallisuuden ja rikoksen yrityksen kriminalisointia, mikä pahimmillaan väärissä käsissä voi johtaa mm. kansalaisliikkeiden ja webbisivujen sensuuriin ja kieltämiseen. Onneksi asia menee myös Euroopan parlamentin käsittelyyn, jolloin toivottavasti on mahdollista saada julkista tietoa hankkeen etenemisestä.

Poliisi haluaa lisää valtuuksia

Lähde: Turun Sanomat 25.10.2004
http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,2,0,0,187233,2004-10-25

Eri sanomalehdissä julkaistun jutun perusteella kriminaalikontrolliviranomaiset ovat jo lobbaamassa omia kannanottojaan uuteen lainsäädääntöön:

Poliisi haluaa lisävaltuuksia peitetoimintaan, valeostoihin ja tekniseen tiedonhankintaan, kuten telekuunteluun.

Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää perustelee tarvetta Suomeen viime vuosina pysyvästi asettautuneen järjestäytyneen kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin uhan torjunnalla.

Sanomalehti Kalevan haastatteleman Naulapään mielestä eduskunnalle vuoden lopulla jätettävä poliisilain muutosesitys on vähimmäispaketti.

Naulapää perustelee vaatimuksia lisävaltuuksista sillä, että ”vastapuolella” on käytössään entistä kehittyneempää teknologiaa.

Suomessa toimii ainakin 30 rikollisjärjestöä, joilla on yhteyksiä ulkomaille, Kaleva kertoo.

Liigat hallitsevat muun muassa prostituutiota, huumekauppaa ja ihmissalakuljetusta.


Ranska

Interpolin pitkäaikainen pääsihteeri tuomitsee huumesodan

Lähde: Le Monde 26.10.2004
www.lemonde.fr/web/article/0,1-0@2-3232,36-384367,0.html
Artikkeli englanniksi
http://www.senliscouncil.net/modules/media_centre/opeds/02_oped

Ranskalainen sanomalehti Le Monde julkaisi pääkirjoitussivullaan vuosina 1985 - 2000 Interpolin pääsihteerinä toimineen ja tällä hetkellä EU:n petoksenvastaisen toimiston johtajan Raymond Kendallin mielipidekirjoituksen.

Mielipideartikkelissaan "Huumeet: sota hävitty, uudet taistelut edessä" Raymond Kendall julistaa kymmeniä vuosia vallalla olleen rikoslakipainotteisen kansainvälisen huumepolitiikan epäonnistuneen maailman suojelemisessa huumeilta. Hän korostaa sitä, että "kannabiksesta on tullut tavanomainen kulutustavara, jolla on korkea kulutustaso ja jota on paikoin helpommin saatavilla kuin tupakkaa", ja ekstaasin ja kokaiinin jakelu leviää jatkuvasti huolimatta niistä valtavista resursseista, joita annetaan rikosoikeudelliselle järjestelmälle "huumesotaa" varten.

Nämä huumesodan toimintamallit eivät enää kestä vertailussa paljon kekseliäämpien keinojen kanssa, jotka tunnetaan nimellä haittojen vähentäminen ja jotka ovat osoittautuneet kohtuullisen menestyksekkäiksi tupakan, alkoholin ja heroiinin kulutuksen valvonnassa. Hän viittaa tuoreeseen Britanniassa tehtyyn tutkimukseen, jossa todettiin, että "jokainen terveydenhuoltoon sijoitettu punta säästi kolme puntaa, jotka olisi jouduttu sijoittamaan rikosoikeudelliseen järjestelmään". Kendall lisää vielä, että "heroiinin kohdalla riippuvaisen huumeenkäyttäjän lääketieteellinen hoito ja opiaattien määrääminen apteekista ovat johtaneet 80% laskuun yliannoskuolemissa, selvästi rajoittaneet väärinkäytön leviämistä ja vähentäneet huomattavasti huumeriippuvaisten rikollisuutta. Heroiiniriippuvaisten lukumäärä on myös selvästi vähentynyt realististen vieroitusohjelmien kehittymisen myötä ja koska laittomat huumemarkkinat ovat siirtyneet lähemmäksi 'lääketieteen' markkinoita."

Kendall valittaa sitä, että USA-vaikutteiset ja vanhanaikaisia 1960-luvulta periytyviä kansainvälisiä sopimuksia tiukasti noudattavat instituutiot hyökkäävät näitä uusia toimintamalleja vastaan.

"Vaikka en olekaan henkilökohtaisesti huumeiden laillistamisen kannalla, yleinen tunnelma on se, että olemme kadottaneet mahdollisuuden syvällisesti uudistaa tämä vaarallinen ja vanhanaikainen lakikehys ja korvata se nykyaikaisilla ja tehokkailla toimintamalleilla," julistaa Kendall arvionaan Ranskassa kesällä julkistetusta viisivuotissuunnitelmasta huumeita ja huumeriippuvutta vastaan, mikä ei täyttänyt asiantuntijoiden odotuksia.

Hän vetosi Eurooppaan, jotta tämä ottaisi johtaakseen kansainvälisen liikkeen huumepolitiikan nykyaikaistamiseksi ja niiden kolmen kansainvälisen sopimuksen uudistamiseksi, jotka tällä hetkellä säätelevät kansainvälistä huumevalvontaa.

Raymond Kendall puhuu aiheesta Pariisissa järjestettävässä kansainvälisessä kokouksessa "Paikalliset keksinnöt ja kansainväliset haasteet" 25. - 26. marraskuuta.

Kokouksen järjestää vuonna 2002 perustettu korkean tason huumepolitiikan asiantuntijoita sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia yhteen kokoava The Senlis Council, huumepolitiikan neuvoa-antava keskustelufoorumi.

Kokouksen kotisivut:
http://www.senliscouncil.net/modules/events/paris

Britannia

Kansanedustajat laillistamisen kannalla

Lähde: Guardian 13.10.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1326136,00.html
Tiekartta huumeiden vapauttamiseen

http://www.tdpf.org.uk/Policy_General_AftertheWaronDrugsReport.htm

Parlamentin ala- ja ylähuoneen edustajia sekä entisiä poliiseja kannattaa juuri julkaistua Britannian ensimmäistä raporttia, jossa hahmotetaan "yksityiskohtaista tiekarttaa" kohti huumeiden laillistamista.

Huumepoliittisena ajatusriihenä tunnettu Transform väittää raportissaan, että vuoteen 2020 mennessä suurin osa huumeiden käyttäjistä ei enää osta valvomattomilta diilereiltä vaan erikoisapteekeista tai luvanvaraisesti toimivilta vähittäismyyjiltä, joilla on reseptillä myytäviä aineita niille, jotka pystyvät osoittamaan niiden kliinistä tarvetta.

Transformin johtaja Danny Kuschlick ennustaa huumeiden tulevan laillisiksi lähitulevaisuudessa, koska kieltolaki on ollut järkyttävä katastrofi: "Rikosten määrä on kaksinkertaistunut ja hallituksen arvioiden mukaan rikokset aiheuttavat vuodessa 16 miljardin punnan menot. Huumekeskustelu eri puolueiden kokouksissa on jymähtänyt tiukan linjan retoriikkaan. Nyt on kuitenkin vahva perusvire yrittää katsoa huumesodan yli, harkita vaihtoehtoisia toimintamalleja, jotka ovat paljon tehokkaampia."

Raportin yhteenveto:

Kieltolaki on maailmanlaajuinen lakijärjestelmä (perustana YK:n vuosien 1961, 1971 ja 1988 sopimukset, jotka on hyväksytty jo 150 maan omaan lainsäädäntöön), joka velvoittaa säätämään rangaistuksia yrityksenä hävittää tiettyjen huumeiden tuotanto, tarjonta ja käyttö yhteiskunnasta. Tämä politiikka on epäonnistunut omista sisäisistä syistään maailmanlaajuisesti sekä kotimaassa huumeiden käytön ja väärinkäytön lisääntyessä huumeiden halvetessa ja tullessa koko ajan helpommin saatavaksi. Kieltolain törmättyä nopeasti kasvaneeseen huumeiden kysyntään on syntynyt vakavia pimeisiin huumemarkkinoihin liittyviä ongelmia, mikä maksimoi huumeiden käytön aiheuttamat haitat käyttäjille sekä laajemmalle yhteiskunnalle.

Huumepolitiikan aiheuttamat haitat:
- Rikollisuuden syntyminen kaikilla tasoilla
- Oikeus- ja vankilalaitoksen kriisi
- Haittojen maksimointi huumeiden käyttäjille
- Poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen epävakaus huumeita tuottavissa ja läpikulkumaissa
- Laajamittainen kriminalisointi sekä ihmisoikeuksien polkeminen
- Laintäytäntöönpano on joko tehotonta tai aiheuttaa itse lisäongelmia.

Huumepolitiikasta johtuvat haitat ovat nyt paljon suuremmat kuin huumeiden käytön aiheuttamat haitat. Haittoja vähentävät aloitteet ovat aivan liian vähäisiä verrattuna kieltolain aiheuttamiin tai pahentamiin haittoihin samalla kun uudet huumehoitoihin suunnatut voimavarat ovat lähinnä yritys vähentää kieltolaista johtuvaa rikollisuutta. Kumpikaan näistä lähestymistavoista ei auta vaikeisiin laittomaan huumetuotantoon ja tarjontaan liittyviin ongelmiin.


Britannia

Konservatiivit vannovat taistelevansa huume-epidemiaa vastaan

Lähde: Daily Telegraph 6.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1421/a05.html

Britannian konservatiivisen puolueen varjohallituksen sisäministeri David Davis ilmoitti, että puolueen sota rikollisuutta vastaan kohdentuu kovien huumeiden uhkaa vastaan

Puhuessaan puolueen jäsenille vuosittaisessa kokouksessa Bournemouthissa Davis syytti hallitusta pahenevan ongelman laiminlyönnistä ja vakuutti lisäävänsä satunnaista huumetestausta kouluissa.

Konservatiivit suunnittelevat myös kymmenkertaistaa hoitopaikat pakottaen huumeriippuvaiset rikolliset valitsemaan hoidon ja vankilan välillä.

Davis lupasi myös rakentaa lisää vankiloita, romuttaa työväenpuolueen hyväksymän varhaisen vapauttamisen ohjelman sekä antaa lisää varoja vankilassa tapahtuvaan koulutukseen.

40 000 poliisia tulisi palkata lisää.


USA

Syövän tuhoaja

Lähde: NOW Magazine 14.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1463/a01.html

American Association for Cancer Research -lehdessä julkaistu tutkimus marihuanan ainesosasten vaikutuksesta aivokasvaimeen on viimeisin pitkässä sarjassa tutkimuksia, jotka osoittavat kannabiksella olevan syöpää parantavia ominaisuuksia.

Tässä viimeisimmässä Madridin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kannabis rajoittaa erään agressiivisen, USA:ssa 7000 ihmistä vuosittain surmaavan aivokasvaimen veren saantia. Huolimatta tällaisen löydöksen arvosta sekä hengenvaarallisen sairauden hoidon kannalta että pelkästään uutisena USA:n tiedotusvälineet olivat tutkimuksesta vaiti.

Asiat eivät ole aina olleet tällä tolalla. Ensimmäinen koe, mikä osoitti kannabiksella olevan syövän vastaisia ominaisuuksia, tehtiin Virginian lääketieteellisessä korkeakoulussa USA:n hallituksen tuella vuonna 1974.

Tutkimus osoitti marihuanan psykoaktiivisen aineen, THC:n, "hidastavan keuhkosyövän, rintasyövän sekä viruksen aiheuttaman leukemian kasvua hiirillä ja pidentävän niiden ikää jopa 36%."

Huolimatta näin lupaavista löydöistä USA:n hallituksen virkamiehet kieltäytyivät rahoittamasta jatkotutkimuksia kahden vuosikymmenen ajan kunnes 1990-luvun puolivälissä se suoritti salaa samanlaisen tutkimuksen.

Tutkimuksessa havaittiin, että vahvoilla THC annoksilla lääkityt hiiret ja rotat saivat paremman suojan pahanlaatuisia kasvaimia vastaan kuin verrokit.

Hallituksen tutkijat hyllyttivät tulokset, jotka vuosivat julkisuuteen yhden kopion päädyttyä lääketieteelliselle lehdelle, joka vuorostaan teki siitä uutisen vuonna 1997.

Sen jälkeen USA:n hallitus ei ole rahoittanut yhtään lisätutkimusta kannabiksen syöpää torjuvista ominaisuuksista. Onko tämä jälleen esimerkki siitä, kuinka virkamiehet ajavat mieluummin politiikkaa kuin potilaiden terveyttä ja turvallisuutta?

Milanon yliopiston tutkijat ilmoittivat aivan äskettäin havainneensa kannabiksen ehkäisevän aivosyöpää aivokudosnäytteissä.

Viime vuonna sama tutkijaryhmä kirjoitti Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics -lehdessä, että kannabiksen ei-psykoaktiiviset aineet ehkäisivät glioma solujen kasvua suhteessa annostukseen ja valikoivasti tappoivat pahalaatuisia soluja saaden nämä tekemään "itsemurhan", apoptoosin.

Vuonna 2000 Madridin Complutense yliopiston tutkijaryhmä kirjoitti Nature Medicine -lehdessä, että synteettinen THC hävitti pahalaatuiset aivokasvaimet yhdellä kolmasosalla hiiristä. Tutkimus tehtiin vuonna 1998 tehdyn havainnon pohjalta, että THC aiheuttaa valikoivaa apoptoosia aivokasvaimissa vahingoittamatta ympäröivää tervettä kudosta.


Tanska

Ennätyskäyttöä

Lähde: Copenhagen Post 21.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1515/a11.html

Uudessa tutkimuksessa 15 - 24 vuotiaista eurooppalaisista Tanska sijoittui huipulle siinä, paljon tarjotaan ja kokeillaan hasista.

Liki puolet nuorista vastasi olevan helppoa saada hasista kouluissa. Tanskalaiset johtavat myös alkoholin käytössä tutkimuksen mukaan, johon sisältyi 15 maata.

"Meillä Tanskassa on nuorisokulttuuri, jonka mukaan mennään kaupungille ja juodaan reippaasti aina 15 - 16 ikävuodesta saakka, ei aivan samanlaista kuin muissa maissa," kertoo Aarhusissa sijaitsevan alkoholi- ja huumetutkimuskeskuksen johtaja Mads Uffe Pedersen, joka lisää, ettei tanskalaiset nuoret kuitenkaan sijoitu korkealle kovien huumeiden käyttäjinä.


Etelä-Korea

Keskustelu marihuanan kiellosta leviää

Lähde: Korea Times 19.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1480/a04.html

Huumerikollisuuden asiantuntija väittää, ettei marihuanaa tulisi pitää huumeena, tukien näyttelijätärtä, joka teki oikeudelle valituksen siitä, onko marihuanan kieltävät lait perustuslaillisia.

Tutkijan väitteiden ja näyttelijättären valituksen odotetaan synnyttävän uusi keskustelu marihuanasta, jonka väitetään olevan haitattomampaa kuin tupakan.

Etelä-Korealla on ollut marihuanan käyttöä säätelevä laki vuodesta 1965 mutta tämä laki sisällytettiin uuteen huumelakiin vuonna 2000. Tällä hetkellä marihuanan käyttäjiä kohdellaan kuin huumerikollisia.

"Tieteellisesti marihuana on vain marihuanaa kuten ginseng on ginsengiä. Se ei ole kansainvälisten sopimusten tarkoittama huumaava aine eikä riippuvuutta aiheuttava huume," Korean huumerikollisuutta tutkivan instituutin johtaja Jeon Kyoung-soo.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna nykyinen huumelaki voi olla perustuslain vastainen kuten näyttelijätär Kim Pu-son väittää, Jeon kertoo.

Kim pidätettiin heinäkuussa marihuanan polttamisesta ja sai kahden vuoden ehdollisen rangaistuksen. Hän jätti valituksensa siihen oikeuteen, missä myös hänen tuomiotaan käsitellään, vaatien sitä tutkimaan huumelain perustuslaillisuus.

"Tämän hetkinen laki, joka määrittelee marihuanan huumaavaksi aineeksi, on perustuslain vastainen, ja marihuanan kieltäminen rikkoo oikeutta tavoitella onnea," Kim kertoi lehdistötilaisuudessa. Hän sanoi vievänsä asiansa perustuslakituomioistuimeen, jos oikeus hylkää tämän valituksen.

"Marihuanalla on mietoja hallusinogeenisia ominaisuuksia mutta sen sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin muilla huumausaineilla. Rangaistuksen pitäisi olla erilainen marihuanaa käyttäville ja huumeita käyttäville," sanoo Jeon.

"Kasvava joukko tutkijoita väittää, että marihuana tulisi poistaa huumaavien aineiden listalta. Itse suosittelen sitä seminaareissa ja kuulemistilaisuuksissa, joihin instituuttia kutsutaan," jatkaa Jeon.



Kanada

Kanadalaiset nuoret kovia pössöttelemään


Lähde: Toronto Star 6.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1429/a08.html

Yhä useampi kanadalainen nuori tumppaa tupakan lopullisesti mutta yhä useampi kannabiksen pössyttelijä on asettanut Kanadan huipulle kansainvälisessä vertailussa nuorten kannabiksen käytön määrässä tuoreen tutkimuksen mukaan.

"Kanadalaiset koululaiset johtavat kannabiksen säännöllisessä käytössä," kertoo päätutkija William Boyce Queensin yliopistosta.

Vuonna 2002 suoritettu 11 - 15 vuotiaiden terveyttä ja hyvinvointia kartoittava 7000 nuorta tavoittanut tutkimus löysi noin 40%:n käyttäneen kannabista edellisenä vuonna, 3% enemmän kuin Sveitsissä, mikä jäi toiselle sijalle 35 maata kattaneessa vertailussa.

Hollanti, missä kannabis on ollut dekriminalisoituna jo pitkään, oli keskivaiheilla Boycen mukaan.

Kyselyn mukaan 43% pojista ja 37% tytöistä oli käyttänyt marihuanaa, mikä on pari prosenttia enemmän edellisestä tutkimuksesta vuodelta 1998.

Tutkimuksessa ei kyselty, miksi kannabista suosittiin tupakan kustannuksella, mutta Boyce arvioi sen lisääntyneen käytön johtuvan hinnasta, saatavuudesta ja hyväksyttävyydestä.

"Se ei ole kallista, sitä löytyy taatusti ja edellisen parlamentin esittelemä lainsäädäntö - ja ehkä nykyisenkin - joka dekriminalisoisi marihuanan käytön, taatusti lähettää nuorille viestin, ettei tämä enää niin laitonta ole.

Tupakan suhteen asiat ovat toisin varsinkin tyttöjen kohdalla. Tupakan käyttö poikien kohdalla on pysynyt samana mutta päivittäin tupakoivien 15 vuotiaiden tyttöjen määrä väheni huikeasti 21%:sta vuonna 1998 vuoden 2002 11%:iin. Myös satunnaisten käyttäjien ja kokeilijoiden määrä oli laskenut.

"Jokin siis toimii," sanoo Boyce. "Se saattaa olla terveyskasvatus, ikärajoitukset tupakanmyynnissä ja ehkä pojat vaan menevät ja ostavat niitä. Myös hinta voi vaikuttaa. Tupakan hinnan kohotessa tytöt tuntevat tämän kouraisun helpommin kuin osa-aika töistä sivutuloja hankkivat pojat."


Hollanti

Hallitus tukehtuu lääkekannabikseensa

Lähde: CNN 12.10.2004
http://cnn.netscape.cnn.com/ns/news/story.jsp?id=2004101214430001757705&dt=20041012144300&w=APO&coview=

Hollannin terveysministeriössä leijuu kriisin aromit: se istuu pilviläjän päällä, joka ei mene kaupaksi.

Hollanti aloitti viime vuonna ohjelman, jonka puitteissa potilaat voivat ostaa reseptillä marihuanaa mistä tahansa apteekista. Jotkin lääkekorvauksista kattavat osan hinnasta mutta useimmiten liian vähän korvatakseen kokonaan apteekin hinnan.

Maassa, missä kuka tahansa aikuinen ihminen voi mennä kannabiskahvilaan ja nauttia kannabissavukkeen huomattavasti hallituksen hintaa halvemmalla, monet sanovat ohjelman epäonnistuneen.

"Mielestäni on häpeä, etteivät he voi toimittaa kannabista halvemmalla kuin kannabiskahvilat," sanoo David Watson, Amsterdamissa toimivan Hortapharmin johtaja. Hänen yrityksellään on lupa tutkia ja kehittää kannabista lääkekäyttöön.

"Miksi laillinen tavara on kalliimpaa kuin laiton?"

Hallituksen mukaan pakkaus ja jakelu nostavat hintaa ja se tiedostaa ohjelman epäonnistumisen. Arvioidusta yli 200 kilon myynnistä vasta alle puolet on toteutunut kertoo Bas Kuik, terveysministeriön alaisen lääkekannabistoimiston edustaja.

Hallitus myy kahta eri lajiketta 10$ ja 12$ hintaan grammalta, mikä riittää jopa neljään savukkeeseen. Kannabiskahvilat myyvät sitä jopa 5$ hintaan ainoastaan laadukkaimpien lajikkeiden yltäessä hallituksen hintatasoon.

Lääkekannabisohjelma sallii apteekeiden myydä lisensoitujen kasvattajien tuottamaa standardoitua ja laadultaan tasaista marihuanaa kroonisista taudeista kärsiville tai loppuvaiheessa oleville potilaille.

Sadat "coffee shopeiksi" nimetyt marihuanakahvilat kilpailevat samoista asiakkaista. Vaikka niissä käy pääasiassa viihdekäyttäjät ja turistit, myös kipujen kanssa kamppailevat ja kannabiksesta avun löytäneet ihmiset ovat asiakkaita maksaen vähemmän kuin apteekissa.

Dampkring kannabiskahvilan johtaja Erik Bosman kertoo monien vakioasiakkaidensa olevan potilaita ja hänellä on ollut tapana antaa alennuksia ihmisille, joilla on lääkärin määräys.

Valikoimassa on 23 erilaista marihuanalaatua ja 18 erilaista hasislaatua ja niiden vakuutetaan olevan orgaanisia.

Mutta monet kannabiskahviloista ovat hämäriä hengausmestoja, jotka eivät luo apteekinomaista luottamusta, ja moni vakavasti sairas ihminen maksaisi enemmän taatusta laadusta varsinkin jos vakuutus korvaisi sen.

Toinen kahdesta laillisesta marihuanan kasvattajasta on James Burton, amerikkalainen, joka muutti Hollantiin vietettyään vuoden USA:n vankilassa kasvatettuaan marihuanaa glaukoomansa hoitamiseksi. Hän perusti Rotterdamiin Stichting Institute of Medical Marijuana -yrityksen ja möi yli kymmenen vuotta suoraan 1500 potilaalle. Hän arvioi jopa 10 000 ihmisen käyttävän sitä lääkinnällisesti Hollannissa.

Vuonna 2001 hän allekirjoitti sopimuksen toimittaakseen kannabista hallituksen ohjelmalle. Mutta tämä viisivuotinen sopimus lopetettiin ennen aikojaan hänen kerrottuaan siitä televisiossa hallituksen syyttäessä häntä luottamuspykälän rikkomisesta.

"Minun täytyi kertoa tästä julkisesti," Burton kertoi AP:lle. "Ohjelma ei toimi. Heillä on alle 1000 potilasta." Hänen mielestään konservatiivihallitus, joka peri ohjelman sen luoneelta liberaalihallitukselta, ei suosi sitä.

"Koko maa on tällä hetkellä oikeistolainen," hän jatkaa. "Arvioin ohjelman loppuvan vuoden päästä."

Kuik viranomaisena vahvistaa ohjelman uudelleenarvioinnin olevan edessä ensi vuoden alussa.

Kannabiksen annostamisesta:
http://www.cannabismd.org/foundation/mmjdosingguidelines.php


USA

Hampputeollisuus voitti DEA:n

Lähde: Associated Press 27.9.2004, Los Angeles Times 28.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1373/a03.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1383/a04.html

Hamppuruokateollisuus voitti maanantaina 27.9. kolmivuotisen kamppailunsa liittovaltion yrityksiä vastaan kieltää marihuanan biologisesta serkusta, hampusta, valmistettujen leivän, proteiinijauheen ja muiden elintarvikkeiden myynti ja kulutus. Liittovaltion viranomaiset eivät hakeneet enää muutosoikeutta vetoomustuomioistuimen päätökseen viime helmikuulta, jolla hylättiin liittovaltion huumepoliisin, DEA:n, yritykset kieltää hamppuelintarvikkeet.

Lokakuussa 2001 DEA julisti kieltävänsä huumelain perusteella kaikki elintarvikkeet, joissa on häviäviäkin määriä THC:ta. DEA määräsi lopettamaan kaikkien THC:ta sisältävien tuotteiden valmistamisen ja jakelemisen ihmiskulutukseen.

Maaliskuussa 2002 juuri ennen kuin kaikki tuotteet piti vetää hyllyiltä, vetoomustuomioistuin pysäytti prosessin tutkiakseen voidaanko liittovaltion lain perusteella hamppuelintarvikkeet luokitella laittomaksi aineeksi kuten heroiini.

Huhtikuussa 2002 DEA:n lakimies Daniel Dormont puolusteli kieltoa sillä, ettei voida mitenkään tietää, saisiko hampusta tehdyt elintarvikkeet kuluttajan pössöihin.

Vetoomustuomioistuimen päätöksessä sanottiin, että vaikka DEA:lla on valtuudet määrätä marihuanasta ja synteettisesti johdetusta THC:sta, ei sillä ole valtuutta kieltää hampusta valmistettuja elintarvikkeita. Oikeuden mukaan ei ole mahdollista päihtyä sellaisista elintarvikkeista, joista löytyy vain jäämiä mieltä muuttavasta kemikaalista.

”Tämä on suuri voitto laillisuudelle,” sanoo John W. Roulac, hamppuproteiinijauheen ja energiapatukoiden valmistajan Nutivan johtaja.

David Bronner, mm. energiapatukoita valmistavan Bronner's Magic Soapsin johtaja, kertoo käyttäneensä 200 000 dollaria tähän lakihässäkkään.

”Tämä oli täysin turhaa rahan haaskausta. Lopultakin voimme odotella reipasta kasvua alalla. Jokainen on odotellut laillisen ilmapiirin selkiytymistä.”

Vote Hemp -ryhmä aikoo aloittaa kongressin lobbaamisen teollisen hampun tuotannon sallimiseksi USA:ssa, kertoo Alexis Baden-Meyer. ”Amerikkalaiset tarvitsevat terveellisen omega-3 rasvahapon lähteen ruokavalioonsa nyt kun noussut huoli elohopeasta kalassa ja kalaöljyssä”.

Hamppu on hip, hot ja nousussa

Lähde: Utne September / October 2004, Hemp Industries Association
http://www.utne.com/pub/2004_125/
http://www.votehemp.com
Artikkeli:
http://www.thehia.org/news_reports/hemp_is_hip.html
Faktaa hampusta
http://www.hempology.org/

Yli miljoonassa USA:ssa valmistetussa autossa on jo Euroopassa tai Kiinassa kasvatetusta hampusta tehtyjä osia, sisäverhoilua ja paneeleja. Vuoteen 2010 mennessä pelkästään autoteollisuuden tarpeisiin arvioidaan tarvittavan kymmeniä tuhansia hehtaareja uusia hamppuviljelmiä. Hampusta saadaan lisäksi noin 24 999 muutakin tuotetta.

USA:n huumepoliisin DEA:n politiikka estää tämän yhä kasvavan tuotannonalan kehittymisen USA:ssa. Vuodesta 1937 saakka voimassa ollut Marihuana Tax Act lopetti hampun viljelyn USA:ssa lukuunottamatta toisen maailmansodan aikaista äkillistä hampun tarvetta laskuvarjoiksi, ankkuriköysiksi, vaatteiksi ja lentokoneiden voiteluöljyksi.

Huumesotaideologian ja hysterian lietsomana DEA on yrittänyt lopettaa jopa hamppuelintarvikkeiden myynnin rinnastamalla kaiken marihuanan käyttöön. Tämä on johtanut toistuviin oikeudenkäynteihin aina vetoomustuomioistuimeen saakka, mistä hampun valmistajat saivat voiton aikaisemmin tänä vuonna. Päätöksen nojalla hampun kuidut, siemenet ja öljy eivät kuulu DEA:n valvonnan piiriin. Asia etenee kuitenkin vielä korkeimpaan oikeuteen.

Utne-lehdessä julkaistussa USA:n hamppuvalmistajien yhteisilmoituksessa pyydetään kansalaisia ottamaan osaa tämän huumekieltolain haittavaikutuksen kumoamiseksi. DEA:n tyhmän politiikan kumoaminen on maksanut oikeudenkäyntikuluina hampun valmistajille jo 200 000 US$. Kustannukset USA:n yhteiskunnalle ovat kuitenkin vielä suuremmat.


USA

Kannabislakireformeilla laaja kansansuosio

Lähde: AlterNet 8.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1275/a04.html

Kansainvälisten huumausainesopimusten arkkitehtinä ja vahtikoirana tunnettu Yhdysvallat kohtaa kasvavaa painetta kansalaistensa taholta huumepolitiikan muuttamiseksi. Jopa kahdeksan kymmenestä kansalaisesta sallisi kannabiksen lääkekäytön vakavasti sairaille potilaille kun taas poliitikot niin liittovaltion kuin osavaltioidenkin tasolla vastustavat pienimpiäkin lakimuutoksia. Poliitikkojen vastustuksesta huolimatta huomattavassa osassa osavaltioita järjestetään lähiaikoina kansanäänestyksiä, joiden tarkoituksena on muuttaa kannabiksen laillista asemaa ja siihen liittyviä kontrollitoimia.

Seurauksena poliitikkojen haluttomuudesta lakimuutoksiin ovat kannabisaktivistit kautta maan toimineet menestyksekkäästi kansanäänestyksien järjestämiseksi, joiden tuloksena kannabiksen lääkekäyttö onkin sallittu useissa osavaltioissa (Alaska, Kalifornia, Colorado, Maine, Nevada, Oregon ja Washington). Marraskuun presidentin vaalien aika ei muodosta poikkeusta, vaan tulossa on useita merkittäviä äänestyksiä.

Osavaltiot:

Alaska - Lakiehdotuksen mennessä läpi 21 vuotta täyttänyttä kansalaista ei voitaisi syyttää kannabiksen hallussapidosta, viljelystä, käytöstä tai levittämisestä. Ehdotus kehottaa osavaltion edustuslaitosta kehittämään kannabikselle samankaltaista kontrollijärjestelmää kuin tupakalla ja alkoholilla on nykyisin.( http://www.alaskahemp.org/ )

Montana - Uusi laki sallisi kannabiksen käytön lääkärin määräyksestä potilailla, joilla on glaukooma, syöpä tai AIDS. Myös pahoinvoinnista, MS-taudista, epileptisista kohtauksista tai alipaino-ongelmista kärsivät kuuluisivat lain piiriin. (http://www.montanacares.org/ )

Nevada - 21 vuotta täyttänyttä henkilöä ei voitaisi syyttää kannabiksen käytöstä eikä alle unssin (28,35g) hallussapidosta. Lakiehdotus kehottaa osavaltion edustuslaitosta laatimaan kannabiksen myynnille, viljelylle ja verotukselle soveltuvaa säätelyjärjestelmää. (http://www.regulatemarijuana.org )

Oregon - Uusi ehdotus muuttaisi aikaisempaa lakia siten, että lääkekannabispotilailla olisi mahdollisuus kasvattaa samanaikaisesti kymmentä hamppupensasta sekä pitää hallussaan enintään paunaa (n. 454g) kuivaa kannabista. Osavaltion tunnustamilla sairaanhoitajilla ja luonnonparantajilla olisi oikeus suositella asiakkailleen kannabiksen lääkekäyttöä. Käyttöaiheita ei rajattaisi tiettyihin sairauksiin, vaan harkinta kannabiksen hyödyllisyydestä jätettäisiin viime kädessä lääkärille. Laki edellyttäisi osavaltiota takaamaan lääkekannabiksen saatavuuden. ( http://www.yeson33.org )

Paikallisempia muutoksia on luvassa mm. Oaklandissa, Kaliforniassa, jossa asetusmuutoksen, Measure Z, toteutuessa paikalliselle poliisille tulisivat voimaan ohjeet, joiden mukaan vähäisillä kannabisrikkomuksilla olisi tehtävien hoidon kannalta matalin prioriteetti. Kaupungin tulisi mahdollisimman nopeasti alkaa verottamaan ja säätelemään kannabiksen kauppaa verotulojen keräämiseksi sekä lapsien suojelemiseksi. Myös Tallahasseessa, Floridassa, lakiehdotus siirtäisi alle 20g:n kannabisrikkomukset poliisin prioriteettilistalla matalimmalle mahdolliselle tasolle. Lääkekannabislakeja ollaan rukkaamassa tämän lisäksi ainakin Ann Arborin, Detroitin, Minneapolisin ja Columbian kaupungeissa.

Oakland: ( http://www.yesonz.org/ )

Ann Arbor Medical Marijuana Act ( http://www.aammi.org/ )

Minneapolis, Minnesota - If approved, the Minneapolis City Charter Amendment ( http://www.cohr.org/ )


USA

Soros jälleen huumehaukkojen hampaissa

Lähde: The Hill 1. ja 2.9.2004, Slate 1.9.2004, New York Times 3.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1253/a03.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1253/a04.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1253/a05.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1253/a07.html

Miljardööri George Soros on ollut vuosia kansainvälisten huumehaukkojen hampaissa, koska hän tukee muun hyväntekeväisyyden ohella avoimesti ja avokätisesti liberaalimpaa huumepolitiikkaa ajavia järjestöjä ja kannabislakialoitteita.

Kongressin puhemies Dennis Hastert yllätti konservatiivisen Fox News Sundayn haastattelussa 29.8. kertomalla Soroksen varallisuuden olevan peräisin kansainvälisestä huumekaupasta. Äimistyneen haastattelijan pyytäessä anteeksi sitä, kuuliko hän oikein, Hastert jatkoi, että Soroshan on jo vuosia ajanut huumeiden laillistamista tässä maassa. Hänellä on siis pakko olla jokin lisäsyy tähän.

Soros vaati myöhemmin puhemieheltä anteeksipyyntöä, mihin Hastert vastasi tämän tukevan sellaisia tahoja kuten Drug Policy Foundation, The Open Society, The Lindesmith Center, Andean Council of Coca Leaf Producers ja kannabiksen dekriminalisointia ajaneita kansalaisaloitteita. Eli sen sijaan että Soros saisi rahaa huumemafialta hän rahoittaakin liberaalia huumepolitiikkaa ajavia tahoja. Logiikkahan ei huumesodassa ole ennenkään ollut tarpeen. Soros rahoittaa myös Bushin vastaista liikettä, mikä varmaan selittää eniten näiden huumesotureiden reaktioita.

Yhtäaikaa ironista ja traagista koko jutussa on se, että USA:n presidentin ja varapresidentin kuollessa Hastert nousisi maailman mahtavimman valtion johtoon.


USA

Perimä ja ympäristö vaikuttavat marihuanan väärinkäyttöön

Lähde: Reuters 8.10.2004, Archives of General Psychiatry, October 2004.

http://www.reuters.com/newsArticle.jhtml;jsessionid=Q1OWQCGRSZURMCRBAEOCFEY?type=topNews&storyID=6456654

Aikaisemmassa tutkimuksessa on vahvistettu lievä yhteys marihuanan väärinkäytön ja masennusoireiden välillä. Tutkijat ilmoittavat havainneensa, että tämä yhteys marihuanan käytön ja depression välillä johtuu yhteisistä geneettisistä ja ympäristöllisistä altistavista tekijöistä.

Tutkiakseen perinnöllisyyden ja yhteisen lapsuuden osuutta marihuanan väärinkäytön ja depression yhteyteen tohtori Michael T. Lynskey työryhmineen Washingtonin lääketieteellisestä korkeakoulusta haastatteli Australian kaksosrekisteriin otettuja 30-vuotiaita.

He keräsivät 277 paria, joista toinen käytti marihuanaa ja toinen ei. Depression, itsemurha-ajatusten ja itsemurhayritysten erot olivat 1.3 - 3.4 kertaa todennäköisempiä marihuanaa käyttävällä kaksosella kuin ei-käyttävällä. Yhteys oli vahvempi erimunaisilla kaksosilla kuin identtisillä kaksosilla

Jälkimmäinen löydös "viittaa siihen, että yhteiset perinnölliset riskitekijät aiheuttavat suurelta osalta" yhteyden marihuanan käytön ja depression välillä.

Depression puhkeaminen ennen 17 ikävuotta tai varhaiset itsemurha-ajatukset liittyvät vahvasti marihuanariippuvuuden asteeseen erimunaisillla kaksosilla muttei identtisillä kaksosilla.

Tulokset osoittavat, että "depressio ei johda ihmisiä käyttämään marihuanaa tai marihuanan käyttö ja riippuvuus eivät itsessään aiheuta depressiota," Lynskey kertoo Reutersin haastattelussa. "Hoidollisesta näkökulmasta tämä tarkoittaa, ettei toisen tekijän eliminointi johda automaattisesti toisen katoamiseen."

Toisin sanoen, hän lisää, molempia ongelmia "tulisi käsitellä hoitavassa ympäristössä."


Israel

Sotilaille kannabista traumaoireisiin

Lähde: The Sydney Morning Herald 4.10.2004, Swissinfo 3.10.2004
http://www.smh.com.au/articles/2004/10/03/1096741904223.html?oneclick=true
http://www.swissinfo.org/sen/swissinfo.html?siteSect=105&sid=5252750

Palestiinalaisten vastaisen taistelun traumatisoimilla sotilailla on käytössään uusi, epätavallinen ase painajaisten karkottamiseen - marihuana. Viidelletoista sotilaalle jaetaan kokeiluna useiden kuukausien ajan delta-9-tetrahydrokannabinolia, kannabiksen vaikuttavaa ainesosaa, taistelutraumojen helpottamiseksi.

Raphael Mechoulam, projektin päätutkija Jerusalemin yliopistossa, sanoo ohjelmaa maailman ensimmäiseksi. Hänen mielestään kemikaali saattaa "huijata" aivot pitämään epätoivotut muistot poissa tietoisuudesta.

Hän kertoo, että traumaattisten taistelukokemusten aiheuttamien flashbackien piinaamille sotilaille nestemäisessä muodossa annettu kannabis voi tuoda helpotuksen loputtomiin unettomiin öihin.

"Ensinnäkin se auttaa heitä nukkumaan paremmin. Nämä ihmiset heräävät usein painajaisiin ja kokevat hikoilua tai hallusinaatioita", hän sanoo.

Lääkärit käyttävät marihuanaa jo nyt syöpäpotilaiden pahoinvoinnin lievittämiseen, AIDS-potilaiden ruokahalun herättämiseen ja hermostollisten häiriötilojen kuten Touretten syndrooman, epilepsian ja multippeliskleroosin hoitoon.

Tri Mechoulamin mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun THC:ta käytetään traumaoireiden hoidossa.

Miljoonat ihmiset, pääasiassa sotaveteraanit, kärsivät post-traumaattisesta stressihäiriöstä, tilasta, mikä saattaa puhjeta hengenvaarallisten kokemusten jälkeen.

Oireita voidaan lievittää kipulääkkeillä ja psykologisella hoidolla mutta THC voi nopeuttaa prosessia tai vähentää traumaattisia kohtauksia Mechoulamin mukaan. Hän kuului vuonna 1964 THC:n eristäneeseen tutkimusryhmään.

"Kaksi tai kolme kertaa päivässä annosteltuna se vaikuttaa noin kuusia tuntia kerrallaan," Mechoulam kertoo.

THC:n vaikutus stressiin löydettiin ensimmäisen kerran Saksassa Max Planckin psykiatrian instituutissa vuonna 2002. Tutkijat kokeilivat sitä hiiriin ja havaitsivat sen vähentävän hiirien sähkön pelkoa, koska se tukahdutti siihen liittyviä muistoja.

Normaalisti Israelin armeija ei katso kannabiksen käyttöä hyvällä, ja sen polttamisesta kiinnijääneillä sotilailla on odotettavissa sotilasarvon menetys tai vankilatuomio. Kokeen suoritusta varten jouduttiin hakemaan hallitukselta erityislupa.


USA

Chicagon pormestari järkevämmän kannabispolitiikan puolella

Lähde: USA Today, 3.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1410/a04.html

Chicagon pormestari Richard Daley, entinen syyttäjä, johtaa USA:n kolmanneksi suurinta kaupunkia käytännöllisesti, laki-ja-järjestys tyyliin. Hän pitää hiuksensa lyhyinä eikä häntä taatusti tavoita Greatful Dead paidassa.

Joten hänen alkaessa valittaa sitä suunnatonta ajan ja rahan tuhlausta pienten marihuanatapausten syyttämiseen alkavat ihmiset kuunnella.

Daley sanoi, että eräs poliisiupseeri oli tajunnut jotain merkittävää tämän ehdotettua olevan järkevämpää sakottaa pienistä marihuanan hallussapitotapauksista kuin viedä ne oikeuteen.

Ylikonstaapeli Thomas Donegan arvioi Chicagossa tulevan ilmi vuodessa lähes 7000 tapausta, joissa käsiteltävä määrä on alle 2,5 grammaa. Noin 94% niistä hylätään.

Daley arveli sakottamisen olevan järkevämpää. "Jos 99% tapauksista hylätään ja poliisit joutuvat käymään oikeudessa todistamassa, niin miksi? On todella kallista juoksuttaa poliiseja oikeudessa."

Daleyn ajatusten julkitulo oli myös poikkeuksellista: häntä ei painostettu asiassa julkisesti. Häntä haastatelleet toimittajat tiesivät Doneganin löydöksistä ja pormestari vain vastasi suoraan heidän kysymyksiinsä.


Australia

Puolustusvoimat pehmenee mietoihin huumeisiin

Lähde: The Australian 2.10.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1411/a04.html

Armeijaan kuuluva, joka myöntää huumeongelmansa, osoitetaan hallituksen kustannuksella siviileille tarkoitettuihin hoito-ohjelmiin, joissa voidaan ohjata heitä turvallisempiin käyttötapoihin kuten hasiskeksien syömiseen sätkien polttamisen sijaan.

Virallisesta nollatoleranssipolitiikasta poiketen puolustusministeriö on hiljaisuudessa valmistautumassa hyväksymään joidenkin "kevyiden" huumeiden käyttö.

Psykiatri Rod Milton, joka toimii armeijan neuvonantajana, kertoo puolustusministeriön mielenterveysosaston ajavan uutta toimintasuunnitelmaa.

Ilmavoimien kommodori Austin sanoo olevan "luonnotonta oikeudenkäyttöä" ja "kohtuuttoman ankaraa" erottaa sellainen henkilö armeijasta, joka on osoittanut "arviontikyvyn heikkoutta".

Hän tuo myös esille, ettei heroiinin käyttöä sallittaisi, mutta marihuanaa kohtaan olisi erilainen asenne.


EU

EU kaavailee yhteistä rikosrekisteriä

Lähde: Turun Sanomat 1.10.2004
http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,2,0,0,183502,2004-10-01

EU:n komissio aikoo esittää yleiseurooppalaisen rikosrekisterin perustamista. Oikeusasioista vastaava komissaari Antonio Vitorino kertoi torstaina EU:n oikeus- ja sisäministereiden epävirallisessa kokouksessa Hollannin Haagissa, että esitys annetaan vielä tämän vuoden aikana.

Vitorino oli toistaiseksi vaitonainen hankkeen tarkemmasta sisällöstä. Häin kuitenkin mainitsi, että Saksa, Ranska ja Espanja ovat jo pohjustaneet rekisterin perustamista.

Kokouslähteistä kerrottiin, että hanke tuli ministereille täytenä yllätyksenä. Ongelmana on löytää yksimielisyys muun muassa siitä, millaisia rikoksia ja rikollisia rekisteriin tallennettaisiin.


Uusi-Seelanti

Vihreät eivät erottele laillisia ja laittomia päihteitä

Lähde: The Dominion Post, 29.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1385/a02.html

Erottelu laillisiin ja laittomiin huumeisiin katoaa vihreiden uudessa huumepolitiikassa, mikä helpottaisi kannabiksen dekriminalisointia.

Vihreiden uuden politiikan mukaan alkoholi, tupakka, huumeet, lääkkeet ja ravintolisät tuotaisiin saman lain piiriin ja lääketieteen asiantuntijoilla olisi suurempi valta päättää niiden luokittelusta.

Nykyisen huumelain laittomien aineiden luokka tultaisiin korvaamaan erilaisilla rajoituksilla.

Vihreiden huumepolitiikasta vastaava Nandor Tanczos kertoo, että asiantuntijoista koostuva huumekomitea päättäisi luokitteluista ja antaisi suosituksensa suoraan eduskunnalle. Tällä hetkellä komitea antaa suosituksensa terveysministerille, joka päättää toimenpiteistä.

Tanczosin mukaan sallimalla komitean tuoda esityksensä suoraan eduskunnalle kumottaisiin kannabiksen dekriminalisointiin liittyvä poliittinen salakuoppa.

"Tällä hetkellä kysymyksenasettelu kulkee siten, että tuleeko meidän poistaa kannabis huumelain piiristä ja sanoa sen olevan laillinen. Asiantuntijoille kysymyksenasettelu on, että mikä olisi tehokkain tapa valvoa sitä tuntien sen käyttöön liittyvät haitat ja pitäen tavoitteena rajoittaa sen käyttöä ja sen käyttöön liittyviä haittoja."


Marokko

Marokko kiistää kannabiksen viljelyn leviämisen

Lähde: El Pais 28.9.2004
http://www.arabicnews.com/ansub/Daily/Day/040928/2004092816.html

Marokon sisäministeri Al Mostafa Sahel kiistää väitteet, että kannabiksen viljely olisi kasvanut Marokossa viime vuosina.

Espanjalaisessa El Pais sanomalehdessä julkaistussa haastattelussa Sahel sanoi turvallisuusjoukkojen taistelevan ankarasti huumekauppiaita vastaan. Vuonna 2003 23 000 ihmistä pidätettiin ja 69 tonnia kannabiskasveja ja 96 tonnia hasista saatiin takavarikkoon.

Hän sanoi sellaisten tapausten, joissa on paljastunut turvallisuusjoukkojen ja viranomaisten sekaantuminen huumekauppaan, osoittavan ettei kukaan ole lain yläpuolella.

Terroristien ja huumekauppaverkostojen suhteista Sahel painotti terroristien etsivän rahaa mistä tahansa ja ylisti samalla Marokon ja Espanjan yhteistyötä tässä asiassa.

Ministeri nosti esille myös laittoman siirtolaisuuden ongelman tuoden esille tyytyväisyytensä tänä vuonna saavutetuista tuloksista. Hän painotti kuitenkin sitä, ettei nämä ponnistelut tuota tulosta, jollei Eurooppa aseta laillisia puitteita muutolle.

Ministeri kertoi vuonna 2003 pidätetyn 36 344 potentiaalista siirtolaista, mikä on 16% kasvua edellisvuoteen. Hän lisäsi tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana pidätetyn 20 000.


Kanada

Opas marihuanabisnekseen

Lähde: Duncan News Leader, 19.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n000/a245.html
Wendy Little, Eric Nash (2004) Sell Marijuana Legally: a complete guide to starting your marijuana business. ISBN 0-9736018-0-9
http://www.medicalmarihuana.ca/bcc.html

Lääkekannabiksen kasvattajat Wendy Little ja Eric Nash kirjoittivat kirjan, jossa neuvotaan muita liittymään lailliseen kannabiksen kasvatukseen.

"Julkaisimme kirjamme, koska niin monet ihmiset ympäri Kanadaa ovat tarvinneet tietoja siitä, kuinka ottaa osaa tähän lailliseen kannabiksen kasvatukseen", kertoo Nash 96-sivuisesta oppaasta.

Hän ja Little ovat Brittiläisen Kolumbian osavaltion ensimmäiset lailliset kannabiksen kasvattajat potilaille. Nash kasvattaa kolmelle potilaalle ja Little kahdelle. Lisäksi monet ovat ottaneet yhteyttä heihin päästäkseen osalliseksi heidän kasvatusosuuskuntaansa.

Kirja käsittelee kannabiksen kasvatusta mutta kuten Nash kertoo "kasvatusoppaat ovat eri asia kuin osallistua lailliseen kasvavaan elinkeinoon. Kasvatuksen sijaan kirjassa käsitellään kasvatuksen ja potilaille myymisen virallisia muodollisuuksia."

Kirjassa annetaan neuvoja pakkaamiseen, hinnoitteluun, vakuuttamiseen ja marihuanan postittamiseen potilaille. Brittiläisen Kolumbian osavaltion terveydenhuolto ei vielä kata lääkemarihuanaa.


USA

"Yksin kotona" -leffatähti kärähti huumeista

Lähde: Helsingin Sanomat 20.9.2004

Entinen lapsitähti - sinisilmäistä, neuvokasta, mutta rasittavaa vintiötä supersuosituissa Yksin kotona -elokuvissa näytellyt - Macaulay Culkin pidätettiin perjantaina huumeiden hallussapidosta Oklahoma Cityssä.

Culkin, 24, oli ystävänsä kyydissä, joka ajoi ylinopeutta. Poliisi pysäytti auton ja löysi Culkinin tavaroista seitsemäntoista grammaa marihuanaa sekä lääkeaineita, joihin hänellä ei ollut reseptiä.

Culkin vapautettiin takuita vastaan.


USA

Valamies saa olla sekavassa tilassa

Lähde: Helsingin Sanomat 20.9.2004

New Yorkissa toimiva tuomari on tulkinnut, että oikeudenkäynnin valamies saa olla tehtävässään päihtyneenä tai huumeiden vaikutuksen alaisena. Yllättävältä kuulostavan päätöksen teki tuomari Ellen Coin.

Aihe nousi esille, kun tuomittu mies vaati uutta oikeudenkäyntiä sillä perusteella, että yksi valamiehistä oli myöntänyt juopotelleensa jutun käsittelyn aikana. Tuomari hylkäsi vaatimuksen.

Tuomari Coin perusti tulkintansa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1987 tekemään päätökseen. Sen mukaan valamiehiin ei kohdistu "ulkopuolista vaikutusta", vaikka joku heistä tehtävässään joisi alkoholia, polttaisi marihuanaa tai nuuhkisi kokaiinia.

Tuomari luonnehti valamiehen juopottelua tuomittavaksi, mutta katsoi korkeimman oikeuden päätöksen estävän puuttumisen asiaan.


Kenia

Kannabiksenviljely kuriin

Lähde: Daily Nation 15.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1348/a10.html

Lannistumatta Ugandan ja Kenian poliisit käyvät toimeen. Yhden ryhmän juuriessa bhang-kasveja (cannabis sativa) toinen etsii järjestelmällisesti korjattua satoa majoista, kasaa löytönsä ja sytyttää tuleen.

Kolmen vuoden ajan ugandalaiset bhangia viljelevät maanviljelijät ovat saaneet mukautua Kenian ja Ugandan päättäväisten huumeidenvastaisten joukkojen toistuviin ratsioihin.

"Suunnittelimme yhteiset strategiat huumeita vastaan tajuttuamme, että valtateiden varsilla takavarikoidut suuret bhang-erät tulivat rajan takaa. Yhteinen tiedustelumme paljasti suuret bhang-viljelmät Luheren, Luminon, Masaban ja Masafun alueilla Ugandassa," kertoo Kenian huumeiden vastaisen yksikön johtaja Imanene.

"Yksi ajatus on tuhota kasvit lähteillään ja katkaista Kenian markkinoiden tarjonta. Kun sato alkaa kypsyä virkakumppanimme antavat meille vihjeen ja teemme yhdessä operaation."

"Vaikka kasvi on laiton Ugandassa, on se kuitenkin kukoistavaa kauppaa suurimmalle osalle maanviljelijöistä, joille se on heidän pääasiallinen rahasatonsa, koska he ovat vakuuttuneita Kenian markkinoiden pysyvyydestä ja tasaisesta rahavirrasta. Jotkin heidän asiakkaistaan vuokraavat viljelmät ja maksavat viljelyn aiheuttamat kustannukset ja tulevat paikalle vain hakemaan valmiin tavaran."

Vaikka huumeiden vastaisissa yksiköissä ymmärretään, etteivät he voi riipiä jokaisen tilan bhangviljelmiä, uskovat he kuitenkin onnistuneensa lähettämään viestin niille, jotka ovat jo pitemmän aikaa pitäneet kannabista pääsatonaan.

"Itsepäisimmät kätkevät kasvinsa tiheän kasvuston sekaan välttääkseen paljastumisen," kertoo ugandalainen huumepoliisi Waitenga.

"Lakimme ovat lievät lainrikkojaa kohtaan rangaistusten ollessa kolmen ja kuuden kuukauden välillä. Sitä ei pidetä vakavana rikoksena kuten Keniassa," hän jatkaa.

Keniassa salakuljetuksesta voidaan tuomita jopa 20 vuoden vankeusrangaistus tai langettaa kahden miljoonan shillingin sakot, kun taas bhangin hallussapidosta voidaan tuomita jopa 14 vuoden vankeusrangaistus tai 200 000 shillingin sakot tai huumeen arvo kaksinkertaisena.


USA

Kannabis ja raskaus

Lähde: BBC 19.9.2004
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3665226.stm

Amerikkalaiset tutkijat ovat havainneet, että sisäsyntyinen kannabinoidi on tärkeä normaalille raskaudelle.

Eläinkokeiden perusteella näyttää siltä, että sisäsyntyisten kannabinoidien reaktiot ovat tärkeitä munasolun liikkumiselle munasarjoista kohtuun.

Vanderbilt yliopiston tutkijat kirjoittavat Nature Medicine -lehdessä löytönsä olevan tärkeä kohdun ulkopuolisten raskauksien ymmärtämiseksi.

Tutkijat suosittavat lisätutkimusta sen selvittämiseksi, lisääkö kannabiksen käyttö kohdun ulkopuolisten raskauksien riskiä.

Tutkijoiden mukaan tupakan on jo todettu lisäävän kohdun ulkopuolisen raskauden riskiä.

Professori Bill Ledger Sheffieldin yliopistosta:" Tämä on todella mielenkiintoista ja vaatii lisätutkimuksia ihmisillä sen todentamiseksi löytyykö ihmisen munanjohtimesta kannabinoidireseptoreita".

"Mutta sen kertominen, että sosiaalisesti kannabista käyttävät naiset olisivat suuremmassa riskissä saada kohdun ulkopuolinen raskaus, on tässä vaiheessa hieman kaukaa haettua."


USA

Kannabis ja syöpä

Lähde: BBC 15.9.2004
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3655586.stm
Tutkimuksen abstrakti:
http://www.biomedcentral.com/1741-7015/2/34/abstract

Etelä-Floridan yliopiston tutkijaryhmä havaitsi kannabiksen vaikuttavan ainesosan, THC:n, estävän gammaherpesvirusten leviämisen.

Virus on yhdistetty erilaisten syöpien kuten mm. Kaposin sarkooman, Burkittin lymfooman ja Hodginsin taudin syntyyn. Gammaherpes on eri virus kuin se, mikä aiheuttaa ns. herpestä.

Virustartunnan saatuaan siitä on liki mahdotonta päästä eroon, koska se voi uinua pitkiä aikoja valkoisissa verisoluissa.

Virus saattaa herätä toimintaan alkaen lisääntymään nopeasti ja leviämään muihin soluihin. Tartunnan jälkeen solu voi muuttua syöpäsoluksi.

Tutkijaryhmä havaitsi, että virus ei aktivoidu tartunnansaaneiden solujen ollessa THC:n vaikutuksen alaisia.

Tutkijaryhmä osoitti, että THC esti nimenomaan gammaherpes viruksen leviämisen eikä sillä ollut mitään vaikutusta simplex-1 herpesvirukseen.


Britannia

Kannabisuutteesta apua MS-tautia sairastaville

Lähde: Independent 11.9.2004, BBC 10.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1292/a06.html
http://news.bbc.co.uk/1/hi/sci/tech/3644628.stm

Arvostetussa lääketieteellisessä The Lancet -lehdessä julkaistiin viime vuonna tutkimus kannabiksesta uutetun THC:n vaikutuksista MS-tautia sairastavien oireistoon. Lähes neljä kuukautta kestäneen seurantajakson aikana ei havaittu merkittävää oireiden lievittymistä. Suurin osa alkuperäisestä 667 potilaan tutkimusryhmästä suostui kuitenkin jatkamaan koetta vuoden ajan.

Exeterin yliopistossa äskettäin pidetyillä tiedefestivaaleilla esiintynyt tohtori John Zajicek kertoi uusista rohkaisevista tuloksista, jotka viittaavat THC:lla sittenkin olevan merkittäviä pitkäaikaisvaikutuksia MS-taudin oireita hoidettaessa. Vuoden mittaisen saurantajakson aikana havaittiin THC:n lievittävän erityisesti spastisia oireita, joita ovat mm. lihasten jäykkyys, kouristelu ja pakkoliikkeet.

MS-tautia sairastavilla hermosoluja normaalisti suojaava myeliini tuhoutuu ja joskus myös itse hermosäie vaurioituu. Hermot eivät tällöin kykene kommunikoimaan aivojen kanssa, josta seurauksena on kipua ja heikotusta sekä näkö-, liike- ja kordinaatio-ongelmia. Tohtori Zajicekin mukaan kannabiksella saattaa olla kyky hidastaa tai jopa estää tätä hermoston rappeutumista. Rohkaisevista tuloksista huolimatta Zajicek arvioi, että THC:n päätyminen apteekin hyllylle saattaa kestää Britanniassa jopa kolme vuotta.


Saudi-Arabia

Hasiksen salakuljettajilta päät pois Saudi-Arabiassa

Lähde: Canadian Broadcasting Corporation 12.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1297/a10.html

Saudi-Arabian sisäministeriö ilmoitti kolmen rajavartijan syyllistyneen hasiksen salakuljetukseen hallituksen omistamia ajoneuvoja käyttäen. Kiinni jäädessään he olivat lastaamassa rajavartioautoa. Hasiksen määrää ei kerrottu. Rangaistukseksi nämä kolme rajavartijaa teloitettiin julkisesti miekkaa käyttämällä Ararin pohjoisessa rajakaupungissa.

Vuonna 2004 Saudi-Arabiassa on teloitettu jo 13 ihmistä. Viime vuonna päänsä menetti ainakin 52 ihmistä, joista suurin osa huumeiden salakuljettajia. Saudi-Arabiassa noudatetaan tiukkaa islamilaista lakia, jonka mukaan huumeiden salakuljetuksesta, murhasta, raiskauksesta ja aseistetusta ryöstöstä tuomitut teloitetaan julkisesti miekkaa käyttämällä.


Britannia

Kannabiksen kasvatus pelasti henkeni

Lähde: BBC 8.9.2004
http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/southern_counties/3638846.stm

Tulipalosta pelastunut 29-vuotias Andrew Hill väittää kannabiksen kasvatuksessa käyttämänsä tuulettimen pelastaneen hänet uhkaavasta tilanteesta, jossa 54-vuotias nainen sai surmansa ja kolme muuta ihmistä joutui sairaalahoitoon. Hill kertoi heränneensä juuri ajoissa pelastautuakseen vaaralliselta savulta, jonka tuuletin oli siihen asti pitänyt loitolla. Palon sammutustöihin osallistui yli 70 palomiestä viiden tunnin ajan. Evakoituun asuntoon saapunut poliisi löysi makuuhuoneesta 20 kappaletta "White Rhino" ja "AK47" hamppulajikkeita, joiden kasvattamiseen Hill myönsi oikeudessa syyllistyneensä.


Saksa

Rostockissa juhlittiin hamppua

Lähde: Rostocker Hanffest
http://www.rostocker-hanffest.de/

Turun ystävyyskaupungissa Rostockissa Pohjois-Saksassa vietettiin 4.9. hamppufestivaalia, jossa esiintyi puhujia, yhtyeitä ja illalla oli vielä jatkobileet. Festivaalista on tarkoitus tehdä vuosittainen perinne.


Venäjä

Hamppuhölmöilyä Venäjän maliin

Lähde: The Moscow Times, 1.9.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1240/a06.html

Elokuun lopulla Venäjän huumepoliisi syytti arkangelilaista kaupanpitäjää "huumepropagandan" jakelusta.

Hänen rikoksensa oli hampun lehdillä koristelujen vaihdettavien kännykänkuorien myynti. Jos myyjä todetaan syylliseksi odottaa häntä 4000 ruplan eli reilun 100 euron sakot.

Vaikka summa vaikuttaa pieneltä varoittavat huumepolitiikan muutosta vaativat ryhmät, että tällaisilla ideologisesti latautuneilla "erikoisoperaatioilla" on vain vähän vaikutusta huumeongelmaan, mutta niillä rajoitetaan mielipiteen vapautta.

Arkangelissa on yli 10 juttua vireillä ja useita on jo tuomittu muualla Venäjällä, kertoo operaation organisoinut liittovaltion huumeagentti Nikolai Sumburov.

Kännykänkuoria myyvä Yevroset-yritysketju on saanut jo 10 vastaavankaltaista syytettä eri puolilla Venäjää viimeisen puolen vuoden aikana, kertoo yhtiön varatoimitusjohtaja Boris Levin.

Levin kertoo, ettei yritys ole samaa mieltä syytteiden kanssa mutta lopettaa kyseisten kännykkäkuorien valmistuksen ongelmien välttämiseksi viranomaisten kanssa.

"En koe tätä huumepropagandaksi. Huumeagenttien tulisi pyydystää huumekauppiaita eikä sekaantua hölynpölyyn".

New Drug Policy -järjestön puheenjohtaja Lev Levinson kritisoi ankarasti liittovaltion huumepoliisia. Hänen mukaansa usko siihen, että pelkät kuvat marihuanan lehdestä saisivat nuoret käyttämään huumeita, on liian yksinkertaistava.

"Kannabislehti on kulttuuri-ilmiö. Sitä ei pidä tarkastella noin yksinkertaisella logiikalla. Jos noudatamme tuota logiikkaa, miksei luoda samalla moraalipoliisijoukkoja ?"

Levinson kertoo, että liittovaltion huumepoliisi luotiin viime vuonna veropoliisista ja sen takia se on tottunut taistelemaan valkokaulusrikollisuutta vastaan ja haluton etsimään vakavia huumerikollisia.

Arkangelin tapaus sattui sen jälkeen, kun nettikirjakauppa www.books.ru sai toukokuussa 40 000 ruplan sakot marihuanaa käsittelevän kirjan myymisestä. Lester Grinspoonin ja James Bakalarin "Marijuana, The Forbidden Medicine" -kirjan koko varasto joutui takavarikkoon oikeuden päätöksellä.

Liitovaltion huumepoliisi on syyttänyt myös hampun lehdillä koristeltujen T-paitojen ja korujen myyjiä.

Levinson kertoo, että joissakin poliisin takavarikoimissa tuotteissa on marihuanan käytön dekriminalisointia vaativia viestejä.

"Sana "laillista" on poliittinen vaatimus. Sen sensurointi ja siitä rankaiseminen on suoraan ristiriidassa perustuslain kanssa", hän jatkaa.

"Me emme toimi perustuslain mukaan", sanoo Arkangelin liittovaltion huumepoliisin päällikkö Valentin Zhdanov.

"Meidän toimintaa säätelee lait ja presidentti. Perustuslaillisuus päätetään oikeudessa."


Australia

Yliopisto rakentaa hampusta

Lähde: ABC 28.8.2004
http://www.abc.net.au/news/newsitems/200408/s1187073.htm

Lismoressa Uudessa Etelä-Walesissa sijaitsevassa Southern Cross yliopistossa tutkijat aikovat valmistaa taloja hampputiilistä. Tiilentekijät joutuvat tekemään kaikkensa sen varmistamiseksi, että hamppusato pysyy salaisuutena.

Keith Bolton on ollut osallisena alhaisen THC:n hampun viljelykokeissa ja hän kertoo nyt saadun ennätyssadon Australian pohjoisrannikon suotuisten ilmasto-olojen takia.

Tohtori Bolton sanoo tämän vuoden sadon tuottavan runsaasti hamppua.

"Istutamme tänä vuonna 2,5 miljoonaa hamppukasvia". Tällaisen saaliin kanssa Bolton haluaa hyödyntää menestystään ja luoda hampputiilen.

"Sillä on samanlainen rakenne kuin tavallisella tiilellä mutta se on kevyempi ja sillä on parempi eristävyys," hän kertoo. Salaisen tiilentekokokeen on tarkoitus alkaa syyskuussa.


Australia

Aivoissa antipsykoottista lääkettä

Lähde: New Scientist 30.8.2004
http://www.newscientist.com/news/news.jsp?id=ns99996324

Aivojen tuottamat kannabiksen kaltaiset aineet voivat tukahduttaa psykoottiset kohtaukset sen sijaan, että laukaisisivat niitä.

Runsas kannabiksen käyttö yhdistettiin ennen psykoosiin, mikä johti tutkijat etsimään yhteyttä aivojen luonnollisen kannabinoidijärjestelmän ja skitsofrenian välillä.

Kun tutkijaryhmä Saksasta ja USA:sta mittasi anandamidin, erään sisäsyntyisen kannabinoidin, pitoisuuksia, olivat ne korkeampia skitsofreniaa sairastavilla kuin terveillä.

Ryhmä mittasi anandamidipitoisuuksia selkäydinnesteestä 47:ltä ihmiseltä, jotka olivat saaneet skitsofrenian ensimmäisiä oireita, mutta eivät olleet ottaneet siihen mitään lääkitystä, sekä 26:lta ihmiseltä, joilla oli psykooseja sekä korkea skitsofrenian riskitaso.

Verrattuna 84:ään terveeseen koehenkilöön psykooseja saaneilla ihmisillä anandamidipitoisuus oli kuusi kertaa ja skitsofreenikoilla kahdeksan kertaa korkeampi.

"Tämä on huomattava anandamidipitoisuuden nousu", kertoi Markus Leweke Kölnin yliopistosta Melbournessa pidetyssä kannabis ja mielenterveys -konferenssissa.

Lisäksi pitoisuudet voivat olla jopa sata kertaa suurempia synapseissa, missä hermojen viestintä tapahtuu.

Syy vai seuraus

Mutta aiheuttiko korkea anandamidipitoisuus psykoottisia oireita vai oliko se seurausta oireista? Markus Leweke ja hänen kumppaninsa havaitsivat yllätyksekseen, että mitä ankarampi skitsofrenia sitä alhaisempi anandamidipitoisuus.

Tutkimusryhmän teorian mukaan anandamidia vapautuu vastareaktiona psykoottisiin oireisiin niiden rajoittamiseksi eikä se aiheuta niitä. Pahimmista oireista kärsivät potilaat eivät kykenisi tuottamaan tarpeeksi anandamidia kohtausten estämiseksi.

Jossain elämänsä vaiheessa 5 - 30% terveistä ihmisistä saa oireita kuten aistiharhoja tai hallusinaatioita, jotka laukaisee jokin niinkin yksinkertainen asia kuin unen puute.

"Kaikki meistä voivat olla psykoottisia", sanoo David Castle Melbournen yliopistosta. Ihmisestä löytyvä järjestelmä näiden kohtausten ehkäisemiseksi kuulostaa järkeenkäyvältä, hän jatkaa.

Toistuvia kohtauksia

Uudet löydöt viittaavat siihen, että voitaisiin kehittää anandamidijärjestelmään kohdistuvia antipsykoosilääkkeitä, mutta tämä ei ole helppoa. Kannabiksen aktiivinen ainesosa THC sitoutuu anandamidireseptoriin.

Mutta skitsofreniasta kärsivät ja kannabista käyttävät ihmiset saavat vakavampia ja toistuvampia psykoottisia jaksoja kuin ei-käyttäjät. Tämä saattaa johtua siitä, että THC vaikuttaa reseptoreihin.

Leweken ryhmä havaitsi myös, että anandamiditasot olivat alhaisemmat niillä skitsofreniasta kärsivillä, jotka käyttivät eniten kannabista, mikä tuo esille sen, että tämä voi häiritä järjestelmää myös muilla tavoilla. Jopa 60% skitsofreenikoista käyttää kannabista.

Melbournen kokouksessa esille tuodussa toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset käyttävät kannabistä päästäkseen eroon tautiin liittyvistä epämiellyttävistä tunteista, ahdistuksesta ja masennuksesta.


Etelä-Afrikka

Järkyttävää hoitoa

Lähde: Mail and Guardian 30.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1250/a12.html

YK:n vuosittaisessa huumeraportissa kerrotaan huumehoidon keskittyvän kannabiksesta vieroitukseen Afrikassa. Hoitomahdollisuuksia on Afrikan köyhissä valtioissa tarjolla vähän ja etelä-afrikkalaisen Mail and Guardian -lehden artikkeli paljastaa mantereen kehittyneimpänä pidetyn valtion, Etelä-Afrikan tasavallan, tarjolla olevan hoidon luonteen:

Järkyttävä uusi tutkimus paljastaa Etelä-Afrikan huumehoitokeskukset huonosti hoidetuiksi laitoksiksi, joissa potilaiden fyysinen ja psykologinen pahoinpitely kukoistaa.

"Hallituksen tulee kantaa vastuu. Heidän tulee tarkastaa niissä tarjottavat ohjelmat eikä keskittyä pelkästään puhtaisiin keittiöihin ja vessoihin tärkeimpinä kriteereinä, " sanoo Smaragda Louw. Hän tutki väitöskirjaansa varten 33 kuntoutuskeskusta ja psykiatrista klinikkaa, joissa tarjotaan hoitoa nuorille.

Tutkimus ilmestyy samalla, kun nuorten huumeiden käyttö kasvaa ja eräästä kristillisestä hoitolaitoksesta on tullut julki väärinkäytöksiä.

Kartoittaessaan joukon tuomittavia hoitokäytäntöjä Louw kertoo 12 - 17 vuotiaiden lasten traumatisoituvan yhä enemmän huonosti hoidetuissa laitoksissa.

"Koska ei löydy mitään kansallista tietopohjaa laitoksista ja niissä tarjottavista ohjelmista, ovat vanhemmat avuttomia laitoksen valinnassa ja joutuvat usein turvautumaan kuulopuheisiin, " kertoo Louw.

Louw toistaa erästä kansainvälistä lehteä, jossa arvioitiin joidenkin hoitolaitosten hyötyvän Etelä-Afrikassa vallitsevasta huumehysteriasta sekoittamalla tarkoitushakuisesti käytön ja väärinkäytön ja pelottelemalla vanhempia laittamaan lapsensa hoitoon "pienestäkin provokaatiosta" kuten kaljan juonnista tai jointin polttamisesta.

Louw kertoo tämän johtaneen siihen, että viikonloppuisin huumeita käyttäneitä teini-ikäisiä laitetaan raskaasti huumeita käyttäneiden oikeuslaitosten hoitoon määränneiden aikuisten seuraan.

Tutkimuksen mukaan vanhemmat maksavat korkeita maksuja toimimattomista ohjelmista.

Louw kertoo esimerkin entisestä pankinjohtajasta, joka osti maatilan ja perii nyt 2000 randia kuussa potilaalta. Louwin mukaan omistajana, johtajana ja hoito-ohjelmasta vastaavana toimivalla miehellä on huonot tiedot huumeista, hoidosta ja nuorten kehittymisestä.

Tavallinen päivä hoitolaitoksessa alkaa kello 6:lta, jatkuu raamattutunteina aina kello 8:aan ja työskentelynä loppupäivän kibbutzi-tyylisellä maatilalla.


Intia

Bhang ei kuulu huumelain piiriin

Lähde: Hindustan Times, 28.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1226/a06.html

Kymmenen vuotta sitten eräs mies sai pitkän vankeusrangaistuksen 15 kilon bhangmäärän hallussapidosta. Nyt Punjabin ja Haryanan korkein oikeus päätti, ettei bhangin hallussapito kuulu huumelain tarkoittamiin rangaistaviin tekoihin. Alemman oikeusasteen tuomio oli päätöksen mukaan laiton eikä kuulunut sen päätösvallan alle.

Päätös tulee vaikuttamaan lukuisiin tapauksiin, joissa pelkän bhangin löytyminen on johtanut rikossyytteisiin.

Intian huumelaki kieltää kaikenlaisen tekemisen charaksen ja ganjan sekä niiden sekoitusten kanssa. Bhang on kannabiksen lehtiä ja tuomari päätti sen käytön ja hallussapidon olevan huumelain ulkopuolella.


Hollanti
Kannabis ei aiheuta skitsofreniaa
Lähde: Reuters 19.8.2004
http://www.reuters.com/newsArticle.jhtml?type=topNews&storyID=6018087

Hollantilaisten tutkijoiden mukaan ei löydy tieteellisiä todisteita sille, että kannabiksen käyttö aiheuttaisi skitsofreniaa kyseenalaistaen näin uusimmat tutkimukset sekä Hollannin hallituksen väitteet, joita se käyttää kampanjassaan kannabiskahviloita vastaan.

Magazine for Psychiatry -lehdessä julkaistussa artikkelissa kolme tutkijaa sanoo, ettei tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon valossa "löydy oikeutusta ehdotukselle sulkea kannabiskahvilat".

Usein skitsofrenian ensimmäiset oireet ilmenevät teini-iässä, jolloin ihmiset alkavat kokeilemaan huumeilla, mutta tutkijat uskovat kannabiksen käytöllä olevan kuitenkin vain kielteisiä vaikutuksia niille ihmisille, jotka ovat perinnöllisesti alttiita mielenterveydellisille ongelmille.

"Tämän takia on suositeltavaa, että niitä nuoria, joilla on perheessä skitsofreniaa, sekä potilaita, joilla on skitsofreenisia oireita, neuvottaisiin olemaan käyttämättä kannabista", raportissa sanotaan.

Hollannin hallitus on tiukentanut kannabiksen myynnin ehtoja hallituksen valvomissa kannabiskahviloissa johtaen niiden merkittävään vähenemiseen.

Tänä vuonna voimaan astuvaa alkoholin myynnin kannabiskahviloissa kieltävää lakia seuraa tupakoinnin kielto vuonna 2005.

Hollannissa on noin 780 kannabiskahvilaa, joista 270 on Amsterdamissa vuoden 2002 lukujen mukaan.



EU
Kannabiksen vahvuus Euroopassa
Lähde: Insights No 6: An overview of cannabis potency in Europe
http://www.emcdda.eu.int/index.cfm?fuseaction=public.AttachmentDownload&nNodeID=2950&slanguageISO=EN

Euroopan huumetietokeskus perustettiin aikoinaan 1990-luvun alussa tarjoamaan asiapohjaa huumepolitiikan tekemiseksi. Tässä tehtävässä laitos julkaisi raportin kannabiksen vahvuudesta Euroopassa. Kannabiksen laillistamispyrkimykset ympäri maailman ja varsinkin Euroopassa ovat herättäneet paljon keskustelua, mikä ei ole kaikilta osin ollut asiallista.

EMCDDA aikoo kuluvan vuoden aikana käsitellä sitä useammassakin yhteydessä. Ensimmäisenä ilmestyi kansainvälisenä huumeiden vastaisena päivänä 26.6. raportti kannabiksen vahvuudesta Euroopassa.

Tämä tutkimus aloitettiin viime aikoina heränneestä huolesta, että kannabis olisi nykyään paljon vahvempaa kuin ennen, ja että kasvanut vahvuus johtaisi käyttäjien terveysongelmien lisääntymiseen. Tällainen on huolestuttavaa, koska kannabis on eniten käytetty laiton huume EU:ssa monien maiden ilmoittaessa elinikäisen käytön ylittävän 20% väestöstä. Lisäksi sitä kokeilevien ja paljon käyttävien määrä on noussut viimeisen 10 vuoden aikana.

EMCDDA:n johtaja Georges Estievenart: "Nykyisin saatavilla olevan kannabiksen vahvuudesta arvaillaan paljon mutta siitä on vähän tutkittua tietoa. Tämä raportti auttaa tutkimusta tarjoamalla laajan katsauksen kannabiksen vahvuuden vaihteluista Euroopassa."

Kannabiksen vahvuuden määrittely

Kannabiksen vahvuus määritellään sen pääasiallisen vaikuttavan aineen, delta 9 -tetrahydrocannabinolin eli THC:n määränä kasvimateriaalista. Tämän vahvuuden analysoimista vaikeuttavat seuraavat tekijät:

Ensiksikin kannabista löytyy eri muodoissa tavallisimmin kannabispihkana eli hasiksena ja yrttimuodossa eli marihuanana sekä huomattavasti harvemmin öljynä. Nämä tuotteet ovat eri vahvuisia mutta vahvuus voi vaihdella saman tuotteen eri erissä sekä saman erän sisällä. Kasvimuodossa oleva kannabis on erityisen haasteellinen testattava, koska THC-pitoisuus vaihtelee suuresti kasvin eri osien välillä ja siksi testattu näyte ei välttämättä edusta koko erää.

Toiseksi kannabiksen THC-tasossa tapahtuu myös luonnollista vaihtelua. Tämä vaihtelu johtuu erilaisista kasvatusmenetelmistä tai maantieteellisestä sijainnista. Mutta vaihtelua esiintyy myös samalla tavalla kasvatettujen kasvien välillä.

Kolmanneksi tuotteen ikä on ratkaiseva. THC:n hajoamisnopeus huonelämpötilassa on arvioitu 17%:ksi vuodessa ja THC hajoaa liki tyystin kahden vuoden varastoinnin aikana. Tämän takia vahvuuden testaamiseen vaikuttaa se, kuinka kauan kannabista on kuljetettu ja varastoitu - ennen ja jälkeen takavarikoinnin.

Lopuksi THC:n mittaamisessa nousevat esille analyyttiset ongelmat: eri laboratorioilla voi olla erilaisia testausmenetelmiä tai niissä voidaan mitata THC:tä erilaisilla standardeilla. Eri maissa on erilaisia näytteenottomenetelmiä tai mitataan vain muutamia näytteitä. Yhdessä nämä kaikki tuottavat epäluotettavia tai epätarkkoja tuloksia, mikä vaikeuttaa kehityksen arvioimista ja alentaa historiallisen tiedon luotettavuutta. Tulisikin kehittää standarditestaus- ja näytteenottomenetelmät, jotta saataisiin selvä kuva kannabiksen vahvuudesta ja voitaisiin tarkastella sen kehitystä ajan mittaan.

Tuodun kannabiksen THC-pitoisuuden luonnollinen vaihtelu ylittää ne Euroopassa havaitut pitkäaikaiset vahvuuden vaihtelut viime vuosina. Tämä tarkoittaa sitä, että tavallinen kannabiksen käyttäjä kaiken todennäköisyyden mukaan altistuu sekä vahvalle että miedolle kannabikselle mutta tämä ei ole uusi ilmiö, koska jotain vahvaa kannabista on ollut aina tarjolla.

Ei merkittävää kannabiksen vahvuuden kasvua Euroopassa

Tämä tutkimus osoittaa, että kun arvioidaan Euroopassa saatavilla olevien kannabistuotteiden yleinen vahvuus, ei löydy todisteita vahvuuden merkittävästä kasvusta. Tämä johtuu siitä, että suurimmassa osassa EU-maista tänne tuotu kannabis (yrtti ja hasis) hallitsee markkinoita ja on pysynyt samanvahvuisena vuosien mittaan. Tieto vahvuudesta ja erilaisten tuotteiden suhteellinen kulutus kussakin maassa voidaan koota yhteen ja koota sellainen THC-tason yleinen kehitys, jonka kannabiksen käyttäjät kokevat. Tätä voidaan nimittää "todelliseksi vahvuudeksi", mikä saadaan painottamalla kunkin tuotteen vahvuus sen markkinaosuudella ja kokoamalla yhteen nämä yksittäiset arvot, jotta saadaan kannabiksen keskimääräinen vahvuus kunakin ajankohtana

Raportti osoittaa, että kannabiksen todellinen vahvuus melkein kaikissa EU-maissa on pysynyt vakiona monta vuotta n. 6 - 8 %:ssa THC.tä. Ainut poikkeus on Hollanti, missä vuosina 2001 - 2002 se oli saavuttanut 16% suurelta osin kotona tehokasvatetun kannabiksen lisääntyneen saatavuuden takia.

Tehoviljelty kannabis vahvempaa

Tutkimus osoittaa, että muutamissa maissa havaittu kannabiksen vahvuuden nousu johtuu lähes yksinomaan kotikasvatetun kannabiksen yrttimuodon kulutuksen kasvusta, jota kasvatetaan tehokkailla vesiviljelytekniikoilla. Kannabiksen sisäkasvatusta löytyy lähes kaikista Euroopan maista mutta tuotuja tuotteita käytetään silti useimmin.

Tällä tavalla kasvatettu kannabis on EU:ssa yleensä hyvin vahvaa, usein 2 tai 3 kertaa vahvempaa kuin Pohjois-Afrikasta, Karibian alueelta ja Kauko-Idästä tuotu yrttimuotoinen kannabis, mitä kasvatetaan luonnon olosuhteissa ja missä varastointi- ja kuljetusajat alentavat THC-pitoisuutta. Mutta silti tuodun ja tehokasvatetun kannabiksen vahvuuksissa on huomattavan paljon päällekkäisyyttä tänne tuodun kannabiksen ollessa joskus vahvimpien näytteiden joukossa.

Vaikka monissa EU-maissa löytyy jonkin verran tehokasta kannabiksen kotikasvatusta, tämän tyyppisen kannabiksen markkinaosuus on luultavasti pieni mutta sen epäillään kasvavan, mikä korostaa tarvetta valvoa markkinoita paremmin. Hollanti on yksi poikkeus, missä tehokasvatetun kannabiksen (nederwiet) runsaan kotimaisen tuotannon johdosta arvioidaan paikallisesti kasvatetun yrttimuotoisen kannabiksen tyydyttävän yli 50%:n kannabismarkkinoista, vaikka vain osa tästä on erityisen vahvaa. Kotikasvatetun yrttimuotoisen kannabiksen suurempi vahvuus verrattuna tuotuihin tuotteisiin johtunee useista tekijöistä: genetiikka (siemenlajikkeet), ympäristö (erikoisvalaistus, ravinnelisät, keinotekoinen päivänpituus sekä muut olosuhteet) ja tuoreus (tuotanto on lähempänä kuluttajaa eikä tapahdu THC:n hajoamista varastoinnissa).

Euroopan kannabismarkkinoiden vaihtelu

Lainvalvontaviranomaisten kansalliset tilastot osoittavat, että EU on kannabishartsin eli hasiksen pääkuluttaja maailmassa. Hasiksen takavarikot ovat tavallisempia Länsi- kuin Itä-Euroopassa. Vuosina 1996 - 2001 hasis muodosti 79% kaikesta Länsi-Euroopassa takavarikoidusta kannabiksesta kun taas Itä-Euroopassa vain 13%. Tämä johtuu maailman suurimman hasiksen tuottajan, Marokon maantieteellisestä asemasta.

Kannabiksen kulutusarvioiden mukaan Euroopan maat jakautuvat kahteen selvään ryhmään. Joissakin maissa yrttimuotoisella kannabiksella on suurin markkinaosuus kuten esimerkiksi Belgiassa (80%), Tsekkoslovakiassa (90%), Eestissä (85%) ja Itävallassa (70%) kun taas Hollannissa kotimaassa kasvatetun yrttikannabiksen markkinaosuus on 67%, maahantuodun yrttikannabiksen 3% ja maahantuodun hasiksen 29%. Muualla hasis vallitsee markkinoita, mm. Saksassa (60%), Irlanti (90%), Portugal (90%) ja Britannia (70%). Yrttimuotoisen kannabiksen käyttö Itä-Euroopassa sopii edellä mainittuun takavarikkoluvuista saatuun malliin ja heijastaa näiden markkinoiden etäisyyttä Pohjois-Afrikan tuotantoalueilta.

Britanniassa yrttimateriaalin, mistä noin puolet on maahantuotua, arvioidaan muodostavan vain puolet kaikesta kannabiksen kulutuksesta. Myös kannabissavukkeiden tutkimus Irlannissa osoitti hasiksen vallitsevaa asemaa: yli 90% savukkeista oli sitä. Näissä maissa kannabissavukkeiden sisältö on viimeisten 20 vuoden aikana ollut "huomattavan samanlainen". Britanniassa tehty tutkimus osoittaa, että tyypillinen kannabissavuke Britanniassa sisältää noin 200 mg yrttimuotoista kannabista tai 150 mg hasista, mikä vastaa noin 10 mg:aa THC:tä. Samanlaisia tuloksia saatiin Irlannissa tehdystä tutkimuksesta, missä savukkeiden keskimääräinen yrttikannabispitoisuus oli 260 mg ja keskimääräinen hasispitoisuus 102 mg.

USA:n ja Euroopan välillä on myös suuria eroavuuksia käyttömuodoissa. Euroopassa molempia kannabiksen muotoja poltetaan tupakkaan sekoitettuna. USA:ssa joko kotimaassa kasvatettua tai Kanadasta tai Meksikosta tuotua yrttimuotoista kannabista tavallisesti poltetaan mutta hasista tavataan harvoin.

Lisääkö vahva kannabis terveyshuolia ?

Jos tehokasvatettu kannabis ottaa yhä suuremman markkinaosuuden tulevaisuudessa, mikä vaikutus sillä on käyttäjän terveyteen?

Suurin osa tämän alueen tutkimuksesta tulee USA:sta ja sen pätevyys Euroopan tilanteessa on kyseenalainen, koska nauttimistavat vaihtelevat. Yksi suurimmista ratkaisemattomista kysymyksistä on, käytetäänkö vahvempaa kannabista yksinkertaisesti vähemmän saman vaikutuksen saamiseksi. Tässä tapauksessa vahvemman kannabiksen käyttö ei välttämättä johda suurempaan altistukseen eli THC-pitoisuuteen veressä eikä lisääntyneisiin terveyshaittoihin.

Vastaavasti käyttäjän ajan myötä saamaan kokonaisTHCmäärään vaikuttaa aloitusikä, käytön intensiivisyys ja kokonaiskäyttöaika. Yhdessä australialaisessa tutkimuksessä päädyttiin siihen, että kannabiksen käyttäjien elinikäinen annos olisi noussut mutta tämä johtui ensisijaisesti siitä, että käyttö aloitettiin aikaisemmin ja se jatkuu pitempään, kuin siitä, että saatavilla olisi vahvempia kannabistuotteita.

Joka tapauksessa on hyvin uskottavaa, että joitakin terveysongelmia ja varsinkin akuutteja ongelmia, kuten paniikkikohtauksia ja vähäisiä psykologisia ongelmia, voi sattua vahvan kannabiksen käyttäjille. Kun ottaa huomioon esille nousseen huolen kannabiksen ja vakavien pitkäaikaisten psykologisten ongelmien yhteydestä, emme voi täysin pois sulkea vahvan kannabiksen haitallisia seurauksia.

Näiden tarkastelujen jälkeen on pakottava tarve tarkkailla erilaisten kannabistyyppien saatavuutta Euroopan laittomilla huumemarkkinoilla ja tutkia kannabiksen käyttäjien käyttäytymistä, THC:n annoskohtaista saatavuutta sekä akuuttien ja kroonisten terveysongelmien kehitystä.

EMCDDA:n mukaan ei löydy todisteita Euroopassa käytetyn kannabiksen THC-tason merkittävästä muutoksesta kokonaisuudessaan. Tämä johtuu siitä, että tänne salakuljetettu kannabis hallitsee markkinoita, ja vaikka vahvuus vaihtelee huomattavasti yksittäisissä näytteissä, on keskimääräinen vahvuus säilynyt vakaana. Euroopassa tehokasvatetun vahvan kannabiksen saatavuus herättää kasvavaa huolta. Siellä missä raportoidaan kannabiksen vahvuuden muutoksista, viitataan melkein poikkeuksetta tällaisiin kannabistuotteisiin.

EMCDDA:n johtaja Estievenart: "Tästä tutkimuksesta voidaan päätellä, ettei meidän kannata olla paniikin lietsojia eikä myöskään liian hyvätahtoisia nykyään saatavilla olevan kannabiksen vahvuuden suhteen. Euroopassa uusilla kasvatusmenetelmillä kasvatettu kannabis on vahvuudeltaan vahvempaa, vaikkakin tämä tuote on suhteellisen harvinaista suurimmassa osassa maita. Mutta tämä voi muuttua ja siksi meidän tulee valvoa tilannetta tarkkaan ja yrittää ymmärtää, mikä vaikutus vahvemmalla kannabiksella mahdollisesti on kannabiksen käyttäjien terveyteen."

Ainakaan Suomen viranomaisilla ei ole pokeria väittää mitään kannabiksen vahvuudesta: Suomesta tutkimukseen oli saatu yhdeltä vuodelta tieto, että kannabiksen lehden vahvuus oli 2%!

Vahvan kannabiksen teoria savuna ilmaan

Lähde: The Guardian 26.6.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1247693,00.html

USA:n "huumetsaari" John Walters ja toksikologi John Henry St Maryn sairaalasta Länsi-Lontoossa ovat niiden joukossa, jotka varoittelevat nykyisellä kannabiksella olevan vain vähän tekemistä sen kannabiksen kanssa, jota markkinoilla oli 30 vuotta sitten aiheuttaen vakavia terveyshaittoja säännöllisille käyttäjille.

Tänne tuodun hasiksen vahvuus on tavallisesti 6% verrattuna "skunkin" ja muiden supervahvojen lajikkeiden 30%:iin, joista professori Henry ja muut varoittelevat. Sinsemillan, pölyttämättömän kasvin, mikä tuottaa vahvoja lajikkeita, vahvuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1995 mutta vain 6%:sta 12%een.



Saksa
Hasista Marokosta
Lähde: Rif Film
http://www.haschisch-film.de/

Vuonna 2003 valmistunut saksalainen dokumentti Haschisch kertoo kannabiksen kasvatuksesta Marokon pohjoisosien Rif-vuoristossa, mistä suurin osa Euroopassa käytetystä hasiksesta on peräisin.


YK
Kansainvälisen huumekieltolain ratkaisematon ristiriita
Lähde: UNDCP 25.6.2004
http://www.unodc.org/unodc/en/world_drug_report.html

YK:n alaisen Huume- ja rikostoimiston, UNDCP:n, uusimmassa vuosiraportissa väitetään, että voimassaolevan kansainvälisen huumekieltolain eli huumevalvonnan ansiosta laittomat huumeet eli mm. kannabis olisivat tarkemmin valvottuja kuin lailliset eli mm. tupakka (s. 25).

Kun sivulla 127 arvioidaan takavarikkolukujen perusteella, että maailman kannabistuotanto olisi 32 000 tonnia, sanotaan heti perään tämän olevan minimiarvio. Tämäkin tekee yli 200 grammaa kutakin arvioitua käyttäjää (140 milj.) kohti. Lisäksi raportissa arvioidaan maailmasta löytyvän runsaasti ennen havaitsemattomia kannabisviljelmiä Aasiasta ja Afrikasta (s. 126).

Kokonaisarviot perustuvat maakohtaisiin arvioihin, ja maailman suurimman kannabiksen kuluttajan eli USA:n luvuista löytyy hämmästyttävää klappia: tuotanto- ja kulutusarvioiden ero on peräti 18 kertainen!

Tämä viittaa siihen, että YK:n määrittelyt kannabiksen väärinkäyttäjistä eivät kata enää kaikkea kannabiksen kulutusta vaan löytyy paljon ns. harmaata aluetta, mikä kasvaa kannabiksen käytön ja kasvatuksen normalisoituessa. Pelkästään kannabiksen uusia lääkekäyttäjiä tulee vuosittain jo kymmeniä tuhansia.

Teknologinen välttämättömyys vai epidemia

Toinen silmiintökkivä asia raportissa on sen pyrkimys saada tieteellistä pohjaa väitteilleen. Mm. Unicef on julkaissut hyvää analyysia maailmankaupan rakenteen muutoksen ja kylmän sodan loppumisen vaikutuksista kansainvälisen huumekaupan kehittymiseen. Luvussa "poliittinen maisema" pyöritellään puolen sivun verran termejä "globalisaatio" ja "modernisaatio" (s. 29) mutta huumeiden käytön leviämisen selitykseksi löytyy 60-lukulainen epidemiamalli.

UNDCP:n mukaan urbanisaatio luo ne olosuhteet, joissa huumeiden käyttö leviää kuin tauti. Tämä antaakin YK:lle vain hyvän syyn onnitella itseään: kaupungistumisesta huolimatta 3% maailman 15 vuotta täyttäneestä väestöstä käyttää laittomia huumeita, noita tarkimmin valvottuja.

Toisaalta raportissa selitetään tupakan ja alkoholin käytön leviämistä niinkin laajamittaisiksi (29% maailman yli 15 vuotiaista käyttää tupakkaa) teknologisella välttämättömyydellä (s. 28). YK:ssa ollaan koko huumeiden kieltolain ajan kieltäydytty asettamasta päihteitä ja niitä kauppaavia ylikansallisia eli pääasiassa USA:laisia yrityksiä minkäänlaisen valvonnan alaisuuteen kehitysmaiden toistuvista vetoomuksista huolimatta.

Tästä on seurauksena mm. se, että kaikkia muita aineita paitsi kannabista kohtaan on vinoutunut raportointi, mikä aiheuttaa mm. sen, että länsimaiset teollisten kemikaalien eli ns. lääkkeiden väärinkäyttö jää raportoimatta tai aliraportoiduksi (Brasilian esimerkki s. 140).

YK:n politiikan johdosta meille ovat syntyneet kaksijakoiset päihdemarkkinat, jossa tupakka, alkoholi ja länsimaisten lääkeyhtiöiden tuotteet on annettu ylikansallisten yritysten käsiin, ja laittomat huumeet, nuo perinteiset entisissä siirtomaissa tuotetut kasviperäiset "huumausaineet" oopium, koka ja kannabis, ylikansallisten rikollisliigojen käsiin.

Tämä oppi laillisten päihteiden teknologisesta välttämättömyydestä ja laittomien huumeiden tartuntataudinomaisesta leviämisestä vain syventää sitä 100 vuotta vanhaa kulttuurista ristiriitaa, mihin tämä aineiden erottelu perustuu.

Viljelijät ja käyttäjät syntipukkeina

Toisaalta huumesodan kohteina ovat kehitysmaiden köyhät maanviljelijät, kun taas länsimaisten päihteiden valmistajat ja jakelijat saavat juosta vapaana vaikka myisivätkin tuotteitaan alaikäisille ja muille itseään huonosti puolustamaan kykeneville kansanryhmille.

Toisaalta epidemiamalli oikeuttaa edelleen YK:n johtaman huumesodan jatkumisen länsimaissa kohteena pääasiassa käyttäjät. Epidemiamallin tekivät Pohjoismaissa tunnetuksi ruotsalainen Nils Bejerot ja suomalainen Juhana Idänpää-Heikkilä, joiden propagandan hedelmistä täällä kärsitään edelleen.

Raportista paistaa läpi yritys pitää hengissä nykyisen kansainvälisen huumekieltojärjestelmän perusta, vuoden 1961 Single Convention, huumausaineyleissopimus. Sopimuksella koottiin aiemmat sopimukset yhteen ja luotiin kansainvälinen huumevalvontajärjestelmä. Samalla paalutettiin se länsimainen kulttuurihegemonia, jonka mukaan köyhät viljelijät kehitysmaissa ovat syntipukkeja maailman huumeongelmaan mutta länsimaiset tehtailijat ovat valvonnan ulkopuolella.

Alun yhteenvedossa kieltolain arvostelijoita yritetään panna halvalla. Raportti väittää sivulla 7, että nykyiselle järjestelmälle löytyy laaja kansainvälinen tuki. Alusta saakka tämä YK:n huumekieltolakijärjestelmä on ollut salaileva eikä suurin osa maailman kansalaisista tiedä tästä järjestelmästä ja sen historiasta mitään.

YK syyttää pientä mutta äänekästä vähemmistöä rivien rikkomisesta ja monikansallisen hengen pilaamisesta (s. 7). Toisaalta YK väittää maailmasta löytyvän vähintään 150 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. Näin suurella valtiolla tulisi olla oma edustuksensa myös YK:ssa!

YK:n johtaman kansainvälisen huumekieltolain ristiriidat johtuvat liian suuresta sitoutumisesta USA:n ajamaan politiikkaan ja etuihin. Tästä esimerkkinä on sivulla 139 esille tuotu myytti vahvemmasta kannabiksesta. YK:n huumevalvontajärjestelmä yrittää kantaa USA:n kieltolain ristiä eikä hakeutua tosiseikkojen pariin. Pitäisiköhän näitä asioita alkaa kysymään käyttäjiltä itseltään ?



USA
Kannabiksen vahvuus USA:ssa
Lähde: Drug Policy Alliance 21.7.2004
http://www.drugpolicy.org/news/07_21_04superweed.cfm

Valkoisen talon huumepäällikkö, "huumetsaari" John Walters on levittänyt menestyksekkäästi uutista, että nykyinen marihuana olisi huomattavasti vahvempaa kuin edellisen sukupolven nauttima marihuana. Viimeisin esimerkki tulee Reutersilta, jonka laatima uutinen levisi kansainväliseksi.

Drug Policy Alliance on aloittanut kampanjan tämän perusteettoman väitteen kumoamiseksi:

Ei löydy todisteita sille, että marihuana olisi yleisesti vahvempaa kuin 1960-luvulla. Marihuanaa on aina ollut eri lajikkeita ja eri vahvuisena tarjolla.

Yhä enemmän nuoria hakeutuu hoitoon, koska heitä jää koko ajan yhä enemmän kiinni. Erilaisten rangaistusten ja opinto-oikeuden menettämisen vaihtoehtona he hakeutuvat hoitoon. Nuorten pakottaminen hoitoon ei vielä tarkoita sitä, että heillä olisi ongelmia.

Marihuanan käyttö nuorten keskuudessa vaihtelee ja on tänä vuonna vähentynyt muiden aineiden käytön puolestaan yleistyttyä. Jos "huumetsaari" jatkaa valehtelemistaan, että marihuana on vaarallisempaa kuin kokaiini tai heroiini, havaitsevat marihuanaa käyttävät nuoret tämän valheeksi. He saattavat siirtyä kokaiinin tai heroiinin käyttöön siinä uskossa, että nämä huumeet ovat haitattomampia kuin mitä ne todellisuudessa ovat.

Reutersin uutinen levittää vääriä tietoja

Lähde: Jamaica Gleaner 21.7.2004
http://www.jamaica-gleaner.com/gleaner/20040721/health/health1.html

USA:n huumeviranomaisten kehittämä myytti kannabiksen vahvuudesta päätyi Reutersin välityksellä mm. Jamaikalle:

National Institute on Drug Abuse (NIDA) julkaisi toukokuussa raportin, jonka mukaan marihuanan vaikuttavan ainesosan THC:n määrä olisi noussut vuoden 1988 3,5%:sta 7%:iin vuonna 2003.

NIDA:n johtaja Nora Volkow kertoo useiden tutkimusten osoittaneen aivoissa olevan sisäsyntyisiä kannabinoideja. Nämä molekyylit muistuttavat rakenteeltaan marihuanan aktiivisia ainesosia ja ne ovat osallisina erilaisissa ruumiintoiminnoissa ja tunteissa silmän toiminnasta kivun tuntemuksiin ja ahdistukseen.

NIDA odottaakin tutkimussuunnitelmia sellaisilta tutkijoilta, jotka tutkisivat kannabiksen mahdollisia haittavaikutuksia.

Vahvempi parempaa

Marihuanan vapauttamista vaativat ovat eri mieltä virallisen politiikan kanssa. Marijuana Policy Projectin edustaja Krissy Oechslin kiistää väitteen kannabistuotteiden vahvuuden noususta.

"Heidän tarinan mukaan marihuanan THC-pitoisuus on ollut olematon mutta eihän sitä olisi kukaan käyttänyt!"

"Lisäksi löytyy näyttöä sille, että mitä vahvempaa marihuana on, sitä vähemmän sitä poltetaan. En korosta marihuanan olevan hyväksi kenellekään mutta vahvempi marihuana on parempaa."

Tutkijat vaativat vapaata kannabistutkimusta

Lähde: AP 20.7.2004, The Republican 22.7.2004, Nature 29.7.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1034/a04.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1042/a05.html
http://www.nature.com/cgi-taf/DynaPage.taf?file=/nature/journal/v430/n6999/full/430492a_fs.html
DEA kanne:
http://www.maps.org/mmj/dealawsuit.pdf
HHS-NIH-NIDA kanne:
http://www.maps.org/mmj/hhs-nih-nidalawsuit.pdf

USA:n hallitus rikkoo liittovaltion lakia estäessään lääkemaritutkimusta, laukovat tiedemiehet kanteessa, jolla haetaan nopeampaa toimintaa marihuanan kasvatusanomusten käsittelyyn.

21.7. jätetyssä kanteessa tutkijat vakuuttavat, että Washington kieltäytyy vastaamasta asiallisiin tutkimushankkeisiin ja viivyttää tutkimusta, joka voisi johtaa marihuanan käyttöön reseptilääkkeenä.

"Tarvitsemme pikaisesti vaihtoehtoisen lähteen lääketutkimukseen käytettävälle marihuanalle," sanoo  Massachusetts-Amherstin yliopiston lääkekasviprojektin johtaja Lyle Craker.

"NIDA:lla, National Institute on Drug Abuse, on tutkimuskäyttöön tarkoitetun marihuanan yksinoikeus. Monen tutkijan mielestä NIDA:n monopoli estää tarpeellisten tutkimusten tekemisen ajallaan," jatkaa Craker lausunnossaan.

Crakerin ohella haasteen takana ovat myös Psykedeelisten tutkimusten monitieteellisen liiton puheenjohtaja Rick Doblin ja Valerie Corral, yksi Santa Cruzissa Kaliforniassa toimivan Wo/Men's Alliance For Medical Marihuana -liiton perustajista.

"Potilaalle jokainen päivä tuo uusia vaivoja", hän sanoo lausunnossaan. Sen sijaan, että hallituksemme tarjoaisi lievitystä vakavasti sairaille amerikkalaisille, kieltää se tutkimuksen, jolla voitaisiin vapauttaa sairaat ja kuolevat yhteisömme jäsenet sellaisen hallinnon pelosta, joka leimaa lääketieteellisen avun rikollisena toimintana."

Kanteessa tuodaan esille perustelematon kolmen vuoden viive Massachusetts-Amherstin yliopiston hakemuksen käsittelyssä, jolla haettiin lupaa kasvattaa marihuanaa liittovaltion hyväksymiin tutkimuksiin.

Tutkijat haluavat hallituksen hyvksyvän vuosi sitten Chemic Laboratories -yrityksen anomuksen tuoda maahan 10 grammaa hollantilaista marihuanaa tutkimukseen, jossa tutkittaisiin vaporisaattorin käyttöä mahdollisena tapana hyödyntää polttamatta marihuanan lääkinnällisiä ominaisuuksia.

"Jokainen liittovaltion huumepoliisin, DEA:n, viivyttämä päivä tutkimusanomusten käsittelyssä on yksi päivä lisää, minkä potilaat joutuvat kärsimään tai vaarantamaan itsensä käyttäessään marihuanaa lääkkeenä", lausuvat anomuksen laatineet tiedemiehet.

Kaiken tutkimuskäyttöön tarkoitetun marihuanan täytyy tulla liittovaltion sopimusviljelykseltä Mississippiltä. Tutkijoiden mukaan tätä tuotetta on "epäsäännöllisesti saatavilla tutkijoiden käyttöön ja se on tunnettu lähinnä huonosta laadusta".



Espanja
Kannabis aivokasvainta vastaan
Lähde: BBC, New Scientist 15.8.2004
http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3561686.stm
http://www.newscientist.com/news/news.jsp?id=ns99996283

Madridin yliopiston tutkijat kertovat löytäneensä kannabiksesta ainesosan, joka voi olla hyödyksi aivosyöpää hoidettaessa.

Kannabinoidit voivat näännyttää kasvaimet pysäyttämällä niitä ruokkivat verisuonet tutkijaryhmän mukaan.

Hiiriä tutkimalla tutkijaryhmä osoitti ensimmäisen kerran, kuinka nämä kemikaalit estävät verisuonten kasvun.

Cancer Reasearch -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa hoidon tepsivän myös ihmisiin.

Glioblastoma multiforme on agressiivinen aivosyövän muoto ja vaikeasti hoidettavissa. Siihen ei tepsi radio-, kemoterapia eikä leikkaus.

Aikaisempi tutkimus on osoittanut kannabinoidien estävän verisuonten kasvua hiirillä mutta tiedettiin vain vähän, miten ne sen tekivät ja toimisivatko ne samoin ihmisillä.

Kasvain näännytetään

Ensiksi hiiriin istutettiin ihmisen aivokasvainta muistuttava syöpä. Hiiriä hoidettiin kannabinoideilla ja näiden geenit tutkittiin.

Kasvainten verisuonten kasvua ohjaavan kasvutekijän tuotantoa säätelevien geenien toiminta väheni.

Kannabinoidit näyttävät tukahduttavan kasvutekijän (VEGF) tuotantoa lisäämällä solukuolemaa säätelevän aineen, ceramiden, tuotantoa.

Päätutkija tohtori Guzmán: "Tietojemme mukaan tutkimuksessamme ensimmäisen kerran osoitetaan ceramiden tukahduttavan VEGF:n vaikutuksen sekaantumalla sen tuotantoon".

Hoitoa ihmisille

Tutkimusryhmän seuraava haaste oli tutkia, onko kannabinoideilla sama vaikutus ihmisiin.

He ottivat näytteitä kahdesta potilaasta, joiden aivokasvain ei ollut reagoinut perinteisiin hoitomuotoihin.

Potilaista otettiin näytteet ennen ja jälkeen kun potilaita oltiin hoidettu suoraan kasvaimeen ruiskutetulla kannabinoidiliuoksella. Molemmilla potilailla kasvainten VEGF tasot laskivat kannabinoidihoidon jälkeen.

Vaikka tutkimuksessa oli vain kaksi potilasta toivovat tutkijat löydöstensä johtavan uusiin hoitomuotoihin.

"Nämä löydökset tarjoavat uuden farmakologisen kohteen kannabinoidihoidoille," sanoo tohtori Guzmán.

Tohtori Richard Sullivan, englantilaisen Clinical Programmes at Cancer Researchin johtaja: "Tämä tutkimus tarjoaa uuden ja tärkeän aineen syövän vastaiseksi lääkkeeksi, jolla käydään kasvaimen verensaannin kimppuun".

"Vaikka työ on varhaisvaiheessa, on muu tutkimus jo osoittanut, että VEGF on tärkeä kohde muissakin syöpämuodoissa".

"Nyt on tärkeää osoittaa teho eri syövän muodoissa, tutkia, mitkä kannabinoidiyhdistelmät ovat tehokkaimpia ja tehdä tuote, jota voidaan tutkia ihmisellä".

"Täytyy huomauttaa, että kannabinoideilla on saatava selviä tuloksia tulevaisuudessa, koska tällä hetkellä on kehitteillä joukko VEGF estäjiä," hän lisää.


Britannia
Kannabiksen ja kannabinoidien lääkinnällinen käyttö
Lähde: Business Wire 13.8.2004
http://home.businesswire.com/portal/site/google/index.jsp?ndmViewId=news_view&newsId=20040813005389&newsLang=en
Kirjaa saa tilata:
http://www.pharmpress.com.

The Pharmaceutical Press, Britannian Royal Pharmaceutical Societyn julkaisuosasto, julkaisi ensimmäisen painoksen kirjasta The Medicinal Uses of Cannabis and Cannabinoids (£39.95).

Kirja on arvovaltaisen kirjoittajakunnan katsaus kannabispohjaisten lääkkeiden kehityksestä sekä niiden soveltamisesta hyvin laaja-alaisesti eri lääkinnällisiin tarkoituksiin. Sen ovat toimittaneet Dr Geoffrey W Guy (Executive Chairman, GW Pharmaceuticals), Dr Philip J Robson (Senior Research Fellow, Department of Psychiatry, Oxford University and Medical Director, GW Pharmaceuticals) ja Dr Brian A Whittle (Scientific Director, GW Pharmaceuticals).

Tämä painos keskittyy kannabispohjaiseen uutteeseen Sativexiin MS-potilaiden kroonisten kipujen hoitamisessa. Siinä on myös laaja kirjo eri aiheita kannabiksen käytön historiasta, kasvatuksesta ja morfologiasta, kannabinoidireseptoreiden löydöstä ja farmakologiasta, synteettisten kannabinoidien kehityksestä ja käytöstä sekä kannabiksen laillisista ja oikeusopillisista seikoista.

Lisäksi kirjassa käsitellään kannabiksen ja kannabinoidien perustutkimusta ja kannabisuutteen lupaavia käyttökohteita epilepsian, skitsofrenian, rakko-ongelmien sekä AIDS- ja syöpäpotilaiden laaja-alaisten oireitten hoitamisessa.

Professori Tony Moffat:" Tämä julkaisu tuo esille kannabiksen ja kannabinoidien tieteellisesti todetut edut lääkkeinä. Toivottavasti tämä todistusaineisto auttaa muuttamaan lääkintäalan ammattilaisten asenteet kannabispohjaisia lääkkeitä kohtaan ja mahdollistaisi kansainvälisen lain muutoksen, mitä tarvitaan lisätutkimuksen tueksi, jotta tutkimuksesta saataisiin aikaan lääkkeitä."



Tanska
Poliisi ihmeissään, minne Kristianian kannabis katosi
Lähde: The Copenhagen Post 12.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1152/a08.html

Tehtyään massiiviset huumeoperaatiot Kristianian kuuluisalle Pusher Streetille poliisi oletti uuden laittoman kannabistorin avautuvan jonnekin. Neljä kuukautta Pusher Streetin sulkemisen jälkeen Kööpenhaminan poliisi sanoo olevansa hämillään siitä, ettei uutta kannabistoria ole ilmaantunut.

Vesterbrota, Norrebrota, Amageria sekä Christianhavnin toria on arvailtu uusina kasvavina kannabiksen myyntialueina mutta näiden alueiden tarkkailu ei ole paljastanut merkittävää huumeiden myynnin lisääntymistä.

Uusia suunnitelmia Kristianian varalle

Lähde: BBC 1.6.2004
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/3768199.stm

Kristianian tulevaisuus on ollut vaakalaudalla siitä saakka, kun hallitus sanoi haluavansa "normalisoida" tämän vaihtoehtokulttuurista tunnetun alueen.

Vuodesta 1971 Kööpenhamina on suvainnut alueellaan Kristianian olemassaoloa, mikä on ollut kotina hipeille ja vasemmistolaisille, jotka tavoittelivat vaihtoehtoista elämäntapaa.

Uusi laki antaa itsenäiselle komitealle mahdollisuuden ottaa Kristiania valvontaansa, mitä myös monet asukkaista kannattavat.

Poliisin edustaja sanoi, ettei siellä kukoistanutta laitonta huumeiden myyntiä sallita enää.

Uuden lain mukaan useita vanhoja taloja tullaan purkamaan samalla kun 300 uutta taloa rakennetaan alueelle.

1000 asukkaan täytyy myös alkaa maksamaan kaasusta ja sähköstä, joita on tähän saakka käytetty ilmaiseksi.

Kannabiksen ongelmakäyttö ei ole sairaus

Lähde: Ugeskrift for Læger ,16.8.2004, nr. 34
http://www.ugeskriftet.dk/2004/3404/LS-html/LS45336.htm

Tanskassa 37% 16 - 20 vuotiaista pojista ja 29% tytöistä on kokeillut kannabista ja Kööpenhaminassa luvut ovat 50% ja 44%. Hasiksen ongelmakäyttäjänuoria hoitavan psykiatri Henrik Rindomin haastattelussa kumotaan monia kannabiksen käytön kanssa ongelmiin joutuneen nuoren hoitoon liittyviä käsityksiä.

Henrik Rindom pitää hoitovirheenä sitä, että kannabista käyttävälle nuorelle määrätään depressioon tarkoitettuja lääkkeitä.

"Ymmärrän hyvin, miksi lääkärit helposti ajattelevat nuorella kannabiksen ongelmakäyttäjällä olevan masennusta. Mutta kuinka sitä asiaa vatvoisi on kyseessä väärä diagnoosi."

"On hyvin tavallista, että masennuksesta kärsivä potilas valittaa ruokahaluttomuutta, unettomuutta, horjuvaa itsetuntemusta, mielialanvaihteluja, aloitekyvyttömyyttä. Samoista asioista valittavat myös päivittäin kannabista käyttävät nuoret."

"Mielestäni meidän ei pitäisi keskittyä hasisongelmaan vaan katsoa kokonaisvaltaisemmin nuoren elämää. Monet nuorista tulee huonosta ympäristöstä, missä on ongelmakäyttöä, särkyneitä perheitä, huonoa koulumenestystä, psyykkisiä ongelmia ja rikollisuutta."



Israel
Kannabista taistelustressiin
Lähde: Jerusalem Post 4.8.2004
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?pagename=JPost/JPArticle/ShowFull&cid=1091589016749

Israelin puolustusvoimat eli armeija alkaa käyttämään kannabista sotilaiden kärsimän taistelustressin hoitamiseen.

Lausunnossaan armeija sanoo lääkintöjoukkojen ja Jerusalemin hebrealaisen yliopiston aloittavan posttraumaattisesta stressistä kärsivien potilaiden hoitamisen THC:llä, kannabiksen aktiivisella ainesosalla. Hoito aloitetaan kokeiluna.

"Armeijan ja siviilipuolen asiantuntijakomiteat ovat hyväksyneet THC:n käytön posttraumaattisen stressioireyhtymän hoitoon", armeijan lausunnossa todetaan.

Armeijan edustaja lisää vielä, että hoitoa annetaan sekä palveluksessa oleville että reserviläisille.

Syyskuusta 2000 saakka Israelin armeija on suorittaunut päivittäin operaatioita palestiinalaisten terroriorganisaatioita vastaan Länsirannalla ja Gazan kaistaleella.

Tänä aikana lukuisia sotilaita on hoidettu taistelustressin takia näiden palveltua tarkastuspisteissä ja sotilasoperaatioissa.

Israelin armeija jatkaa edelleen kaikkien kannabishuumeiden, hasisksen ja marihuanan, kieltämistä rentoutumistarkoituksissa.



Britannia
Kannabispidätykset vähentyneet kolmanneksen
Lähde: The Guardian, 29.7.2004, EurActiv 28.7.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1271174,00.html
http://www.euractiv.com/cgi-bin/cgint.exe?14&OIDN=1508082

Kannabiksen hallussapidosta johtuvat pidätykset ovat vähentyneet kolmanneksella viidessä kuukaudessa lain lievennyksen jälkeen tammikuussa sisäministeriön selvityksen mukaan.

Ministeriöstä kerrotaan arvioiden mukaan 180 000 tuntia poliisin työaikaa säästyvän vuodessa kannabiksen uudelleenluokittelun jälkeen.

Lainmuutoksen tarkoituksena oli rohkaista poliisia takavarikoimaan aine ja antamaan varoitus pidätyksen sijaan pelkissä hallussapitotapauksissa. Uusimpien lukujen mukaan 97 000 ihmistä pidätettiin vuodessa kannabiksen hallussapidosta ennen muutosta.

Sisäministeriö julkaisi myös rikostutkimustilastoja, joiden mukaan kannabiksen käyttö olisi alkanut vähenemään nuorten keskuudessa. Lukujen mukaan viimeksi kuluneen vuoden aikana 25% 16 - 24 vuotiaista oli kokeillut kannabista verrattuna vuoden 1998 28%:iin.

EU:n huumehaukat kannabiksen kimpussa

Tämä Britannian huumelakien muutoksen aiheuttama menestysuutinen sattui samaan aikaan, kun EU:n "horisontaalinen huumetyöryhmä" ehdottaa sellaisten internet sivustojen kieltämistä, joilla tarjotaan tietoa kannabiksen kasvatuksesta.

Ruotsin ja Espanjan hallitusten aloitteesta työryhmä painostaa ministereitä hyväksymään päätös, jonka mukaan kannabiksen käyttöön ja marihuanan vahvempiin laatuihin puututtaisiin sekä tuotaisiin esille tiukempaa kansainvälistä lainsäädäntöä kannabiskauppaa vastaan.

Ehdotus käydä kannabista puoltavia internet sivustoja vastaan on vihastuttanut aktivisteja. Brittiläinen Legalise Cannabis -kampanja sanoo tiedostavansa sen, että kannabis ei ole haitatonta, mutta väittää sivujensa tarjoavan tietoa siitä eikä yllyttävänsä sen käyttöön.

Kampanjan mukaan ehdotus on silkkaa sensuuria ja voi johtaa kaikkien sellaisten sivustojen sulkemiseen, joilla näkyy kannabislehti.

Ironisesti tämä ehdotus tehtiin 26.7. Hollannin puheenjohtajuuskaudella, joka sallii kannabiksen myynnin ns. kannabiskahviloissa.

Jäsenvaltioiden edustajat tunnustavat ehdotuksessaan tarpeen suorittaa lisää tieteellistä tutkimusta kannabiksen terveydellisistä vaikutuksista. Ehdotuksessa tuodaan esille mm. seuraavia toimenpiteitä: Europolin ja jäsenvaltioiden välisiä tutkimusryhmiä suuren mittakaavan salakuljetuksen ja kaupan tukahduttamiseksi siten, että kannabiksen vastaisesta taistelusta tulee osa jäsenmaiden kansallista politiikkaa sekä osa ulkosuhteita; tietoa ja koulutusta vanhemmille, opettajille, tiedotusvälineiden ammattilaisille, vankilahenkilökunnalle sekä poliisille kannabiksen käytön terveydellisistä ja sosiaalisista haitoista; rangaistuksia sellaisia internetsivustoja vastaan, joilla tarjotaan tietoa kannabiksen kasvatuksesta ja edistetään kannabiksen käyttöä.

Marraskuussa 2003 oikeus- ja sisäministerit hyväksyivät kehyspäätöksen, jonka mukaan yhdenmukaistettaisiin huumekauppaa koskevat lait. Omien kansalaistensa Hollantiin matkustamisesta huolestuneet Ranska ja Ruotsi ovat myös tuoneet esille toimintaehdotuksia "huumeturismia" vastaan. Kansainvälisen painostuksen alla Hollannissa harkitaan ulkomaalaisten kieltämistä kannabiskahviloista.



Britannia
Partiopoliisit vaativat tiukkaa linjaa takaisin
Lähde: The Observer 27.7.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1248438,00.html

Partiopoliisien liitto vaatii kannabislain lievennyksen peruuttamista väittäen sen aiheuttaneen "laittomuuden tunnetta" kaduille kannabiksen polttelijoiden pöyhkeillessä tottumuksellaan.

Poliisiliiton mukaan partiopoliisit kertovat yhä useampien ihmisten nauttivan ja myyvän kannabista julkisesti laskelmoiden aiheuttavansa vastatoimenpiteitä.

Jan Berry kertoo liittonsa jäsenten "kävelevän kananmunan kuorilla" niiden jännitteiden keskellä, kohtelevatko he yhteisön eri ryhmien jäseniä eri tavoin julkisesta pössöttelystä.

Kuusi kuukautta sen jälkeen kun hallitus muutti kannabiksen C-luokkaan, vallitsee edelleen laaja sekaannus, kuinka kohdella röyhkeitä pössöttelijöitä, jotka ylittävät hyvän käytöksen rajat julkisuudessa, hän sano.

Monet eivät haluaisi pidättää ketään esimerkiksi siitä, että tämä sattuu puhaltamaan kannabissavua silmille mutta he ovat sekaisin siitä, että hallitus sanoo "ei se ole todella vakavaa, emme halua sinun priorisoivan sitä". Mutta se on kuitenkin pidätykseen oikeuttava teko ja nyt ihmiset tulevat sanomaan meille, "Anna mennä, pidätä minut!"

Hamppuhulluutta - ei mikään ihme, että poliisikin on pihalla

Lähde: The Observer 27.7.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1248359,00.html

Poliisiliitto ei ole ensimmäistä kertaa sekaisin. Kuten uutisoimme, partiopoliiseja edustava liitto uskoo kannabiksen uudelleenluokittelun jättäneen liiton jäsenet epäselvyyteen, mitä tehdä niiden yhä useampien avoimesti kannabista käyttävien suhteen. Liiton mielestä uudelleenluokittelu on johtanut välinpitämättömään laittomuuden kulttuuriin, ja kannabista polttelevat ihmiset, jotka uskovat olevansa lain yläpuolella, avoimesti provosoivat poliiseja.

Poliisiliitto on perinteisesti vastustanut uudistusta väittäen sen johtavan levottomuuksiin kaduilla. Kannabiksen luokittelun muutosta tukivat poliisiupseerit, joiden mielestä on tärkeää, että poliisi keskittyisi kovien aineiden tappavaan kauppaan. Nyt heidän tulisi kuunnella liittoa. Voi olla liian helppoa hylätä tavallisten poliisien valitukset, jotka kuitenkin kohtaavat ne todelliset ongelmat yrittäessään valvoa kannabiksen käyttöä.

Valitessaan kompromissin kieltolain ja laillistamisen välillä on sisäministeriö sekoittanut meidät kaikki. The Guardian on aina kannattanut huumelakien liberalisointia mutta tunnustamme uudelleenluokittelulla olevan huonoja vaikutuksia. Yrityksen tarkoituksena oli vapauttaa poliisin aikaa eikä tarjota keinoa poliisien nälvimiseksi, joiden täytyy sietää sellaista, mikä jäi laittomaksi toiminnaksi.

Ratkaisu ei ole poliisiliiton vaatima paluu entiseen vaan kannabiksen lisensointi. Tähän pitäisi liittää vielä uusien vahvempien lajikkeiden tutkiminen, joiden sanotaan aiheuttavan psykooseja.

Kannabiskeskustelu voi panna aivot yhtä sekaisin kuin itse kannabis. Poliisi ja yleisö tarvitsevat selvää johdatusta hallitukselta tässä asiassa ja selvää viestiä kannabiksen laillisuudesta.



USA
Marihuanan pitkä ja monimuotoinen historia
Lähde: Lexington Herald-Leader 1.8.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1092/a10.html
Martin Booth (2003) Cannabis. A History. New York. ISBN 0 312 32220 8

Historioitsija ja kirjailija Martin Boothin kannabiksen historiaa käsittelevä kirja Cannabis: A History saattaa häpeään kaikki hallituksen selitykset tämän kasvin kieltämiseksi ja kaikki tämän kieltämisen kanssa tekemisissä olevat, ja kirja tekee tämän viihdyttävällä ja opettavalla tavalla. Mikä tärkeintä kirja tekee tämän pelkästään tosiasioihin perustuen. Tämä kirja kattaa kannabiksen historian ihmiskunnan varhaisimmista ajoista ja sen primitiivisimmistä käyttötavoista aina nykyajan yrityksiin panetella kasvia ja kaikkia sitä käyttäviä.

Ihmisen ja kannabiksen vuorovaikutus on yhtä pitkä kuin ihmiskunnan historia. Olemme viimeisten 10 000 vuoden ajan tutkineet, mitkä lajikkeet sopisivat parhaiten tuottamaan meille kuituja, ruokaa, polttoainetta ja lääkkeitä useiden lajikkeiden ollessa paikallisia. Kannabiksella on se ainutlaatuinen ominaisuus, että sitä voidaan kasvattaa suurimmassa osassa maailmaa tarjoamaan parhaan mahdollisen lähtökohdan elämiselle.

Kannabis eli hamppu silloin, kun sitä kasvatetaan teollisiin tarkoituksiin, tuottaa pisimmät ja vahvimmat luonnonkuidut, joista voidaan kutoa silkinhienoja vaatteita tai vahvoja purjeita ja köysiä. Siitä saadaan kestävintä paperia tuhlaamatta metsiämme. Lisäksi hampun siemen on yksi rikkaimmista ravintolähteistä.

Ehkä tärkeimpänä hampun biomassa tuottaa metanolia, mikä antaisi maanviljelijöille mahdollisuuden ansaita elantonsa kasvattamalla polttoainetta autoihin aivan kuten maissiviljelijät tuottavat etanolia.

Sitä kannabista, jota kasvatetaan lääkkeenä nautittavaksi, kutsutaan nykyään marijuanaksi. Sitä on käytetty kivun ja stressin lievittämiseen tuhansia vuosia sadoissa eri kulttuureissa.

Ennen sen kieltämistä vuonna 1937 yli 50% maailman lääkkeistä oli kannabispohjaisia. Se on turvallisin ja lääkinnällisesti tehokkain ihmisen tuntema aine ja sitä on käytetty syövän, pahoinvoinnin (varsinkin syöpähoitojen aiheuttamien) migreenin, silmänpainetaudin, kuukautiskipujen, synnytyskipujen, lihaskouristusten, Touretten syndrooman, astman ja keuhkonlaajentuman hoitoon.

Martin Booth kirjoittaa selkeästi, miten tämä huomattava kasvi, ihmisen ystävä halki vuosisatojen, muuttui laittomaksi ja miten likainen tarina se onkaan.

Hän jäljittää niitä pääomia ja yksityisetuja, jotka junailivat kannabiksen vastaisen lainsäädännön johtaen kymmenien tuhansien amerikkalaisten ennenaikaiseen kuolemaan ja miljoonien muiden kriminalisoimiseen.

Omia isoiksi paisuneita talousarvioitaan vartioivat lainvalvontaviranomaiset tulevat vihaamaan tätä kirjaa, koska siinä järjestelmällisesti nollataan ne suurta yleisöä varten keksityt nykyisten lakien selitykset käyttäen hallituksen verorahoilla kustannettuja tutkimuksia.



Britannia
Kannabinoideja kipuun
Lähde: The British Medical Journal, 31.7.2004
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/329/7460/0-b

Kristina B Svendsen, Troels S Jensen, and Flemming W Bach
Does the cannabinoid dronabinol reduce central pain in multiple sclerosis? Randomised double blind placebo controlled crossover trial. BMJ, Jul 2004; 329: 253 - 0.
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/reprint/329/7460/253

Geoff Watts
High hopes for cannabinoid analgesia. BMJ, Jul 2004; 329: 257 - 258.
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/reprint/329/7460/257

Tanskassa tehdyissä kokeissa synteettinen THC eli dronabinol antoi selvää apua MS-potilaille. Sen antama kivunlievitys oli verrattavissa muiden hermostoperäisten kiputilojen lievittämiseen tarkoitettujen lääkkeiden antamaan lievitykseen. Siksi tutkimuksen tekijät suosittavat sen tarjoamista hoitovaihtoehtona sellaisille potilaille, joiden kivuntunne ei reagoi riittävästi muihin lääkkeisiin.

Tämän tutkimuksen innoittamana BMJ:n tiedetoimittaja Geoff Watts kirjoittaa kannabistutkimuksen tulevaisuuden näkymistä:

Vuosikymmeniä kestänyt järjetön tuomitseminen on haitannut kannabiksen lääketieteellistä tutkimusta mutta sen aktiivisten ainesosien farmakologian tutkiminen on kuitenkin edistynyt. Ihmisellä on sisäsyntyisiä kannabinoideja aivan kuten opioideja. Nämä vaikuttavat reseptoreiden kautta, joista kaksi on varmuudella löydetty ja ainakin yhden epäillään vielä löytyvän. CB1:tä löytyy vain aivoista, CB2:ta löytyy ääreishermostosta ja varsinkin immuunijärjestelmän soluista. Kannabinoidireseptoreja löytyy selkärankaisilta mutta myös molukkiravuilta, iilimadoilta ja muilta selkärangattomilta, jotka ovat kehittyneet kehitysopillisesti erillään 500 miljoonaa vuotta. Koska luonnonvalinta on säilyttänyt nämä reseptorit näinkin kauan, osoittaa se niillä olevan merkittävä fysiologinen tehtävä.

Ensimmäinen sisäsyntyinen kannabinoidi, anandamidi, löydettiin vuonna 1992. Sen sekä myöhemmin löydettyjen kannabinoidien tehtävä on edelleen epäselvä. Niiden tiedetään vaikuttavan muistiin, ruokahaluun, liikkeen hallintaan ja varsinkin kivun säätelyyn. Kivun säätelyssä kannabinoidien vaikutuskohdat keskushermostossa ovat rajoittuneet tietyille alueille. Kannabinoidi- ja opioidireseptoreiden välillä on yhtäläisyyksiä ja koko ajan löytyy todistusaineistoa siitä, että nämä kaksi järjestelmää  vaikuttavat joskus toisiinsa ja että ne voivat toimia yhdessä. Yksi todistamaton mutta houkutteleva idea on, että endokannabinoidit asettavat ruumiin "kiputason" niiden tuotannon toimiessa eräänlaisena kiputermostaattina.

Kivuntuntemusta säätelee keskushermoston välittäjäainejärjestelmä mutta ääreiskudoksilla on myös omat mekanisminsa kivun lievittämiseksi ja estämiseksi. Kannabinoideilla voi siksi olla kaksi erilaista tehtävää kivunsäätelyssä. Eläinkokeista saatujen tulosten mukaan kannabinoidit alentavat kipuhermojen vastetta selkäytimessä ja thalamuksessa aivoissa. Se mahdollisuus, että kannabisreseptoreiden eri alatyypit toimivat synergisesti, viittaa mahdollisuuteen kehittää uudentyyppisiä kipulääkkeitä, joissa yhdistellään synteettisiä CB1:een ja CB2:een vaikuttavia aineita. Vaihtoehtoisesti sellaiset aineet, jotka hidastavat luonnollisten kannabinoidien hajoamista, voivat vahvistaa niiden kivunlievitysominaisuuksia.

Aivoissa on enemmän CB1 reseptoreita kuin opioidireseptoreita ja mielenkiinto  kannabinoidien lääkinnälliseen tehoon on synnyttänyt useita synteettisiä muunnoksia, joista dronabinol on yksi. Monet näistä yhdisteistä sitoutuvat molempiin reseptorityyppeihin mutta näiden väliset eroavuudet tuovat esille mahdollisuuden kehittää lääkkeitä, jotka sitoutuvat vain toiseen. Tätä kautta olisi mahdollista aiheuttaa valikoivammin biologisia vaikutuksia kuten kivunlievitystä ilman niitä psykotrooppisia vaikutuksia, jotka saattavat häiritä pelkästään kivunlievitystä haluavia ihmisiä.

USA:n lääketieteellisen instituutin (Institute of Medicine) laatimassa selvityksessä mainitaan, kuinka vähän me tiedämme kannabinoideista verrattuna opioideihin. Näiden tutkimuksen historian vertailu "antaa runsaasti aihetta optimismiin tulevaisuuden kannabinoidilääkkeiden kehitykselle".



Britannia
Hoito vai ratsia
Lähde: The Observer 1.8.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1273801,00.html

Kerran kuussa Kate Bradley lähtee kodistaan etsimään katudiileriä, jolta voisi ostaa 100 £:n edestä kunnon budaa. Viimeisten kuuden vuoden aikana hän on ottanut kannabista joko jointiksi käärittynä tai leivottuna kakuksi vähintään neljästi päivässä helpottaakseen hänet pyörätuoliin rampauttaneen MS-taudin tuskia.

Hän on johtavia hahmoja kampanjassa, joka sai tukea juuri alahuoneelle annetusta lakialoitteesta kannabiksen laillistamiseksi lääkinnällisiin tarkoituksiin. Noin 85 000 ihmistä Britanniassa kärsii MS-taudista ja yhä useammat heistä joutuvat pidätysten uhkaamiksi käyttäessään kannabista oireittensa lievittämiseksi.

Kate Bradleylle päätös alkaa käyttämään C-luokan huumetta oli kovempi kuin useimmille muille. Ennen sairastumistaan hän työskenteli huumepoliisina kentällä.

"Olin huumepartiossa, soluttauduin klubeille ja muihin paikkoihin, missä diilerit toimivat", Hän kertoo. "Se oli vaarallista työtä. Kerran jouduin kovaan paikkaan, ettei henkilöllisyyttäni oltaisi paljastettu. Olimme sellaisten ihmisten kimpussa, jotka myivät kokaiinia, LSD:tä ja tietty kannabista. Silloin minusta tuntui, että nämä ovat pahoja ihmisiä, jotka ovat rikkoneet lakia ja oli minun työni tehdä heitä selvää. Nyt heiluri on toisessa asennossa ja minusta on tullut paha ihminen."

"Olen kokeillut kaikkia, jopa morfiinia, mutta kannabis on ainut, mikä auttaa. Minulle se ei ole viihdekäyttöä vaan hengenpelastaja. Kun saan kohtauksen on kipu kaikkialla. Se alkaa jalkaterästä, kulkee reisien kautta vartalon läpi aina silmiin ja jopa suuhun. Kuin miljoonat ampiaiset pistäisivät yhtä aikaa. Sitten tunnen olevani tulessa kuin liekinheitin sohottaisi ruumistani. Samalla tiukat metallivanteet puristavat käsiäni ja jalkojani niin että haluaisin leikata ne pois.

Sisäministeriö on tutkinut asiaa jo neljä vuotta eikä sieltä osata vieläkään sanoa, milloin päätös syntyy. Lääkkeitä valvovan viraston piti saada lääketehtaiden kokeiden tuloksista yhteenveto aikaiseksi jo viime vuoden lopulla mutta ei ole saanut sitä tehtyä.

Heinäkuussa työväenpuolueen kansanedustaja Peter Bradley (ei sukua) kirjoitti sisäministeri Caroline Flintille pyytäen häntä valtuuttamaan lääkekannabiksen valvottu ja rajoitettu tuotanto. Hän ei ole vastannut.



Kanada
Lähes puolet kanadalaisista MS- ja epilepsiapotilaista kokeillut kannabista
Lähde: Globe and Mail 8.6.2004
http://www.theglobeandmail.com/servlet/ArticleNews/TPStory/LAC/20040608/HMARIJUANA08/TPHealth/
Marijuana use and epilepsy
http://www.neurology.org/cg i/content/abstract/62/11/2095?maxtoshow=&HITS=10&hits=10&RESULTFORMAT=&fulltext=marijuana&searchid=1086709024201_4587&stored_search=&FIRSTINDEX=0&volume=62&issue=11&journalcode=neurology
Patterns of cannabis use among patients with multiple sclerosis
http://www.neurology.org/cgi/content/abstract/62/11/2098?lookupType=volpage&vol=62&fp=2098&view=short

Epilepsiapotilaista joka neljäs ja joka kuudes MS-potilas pitää kannabiksen käyttöä tehokkaana tapana helpottaa oireita.

Kanadassa tehdyt kaksi tutkimusta epilepsia- ja MS-potilaiden kannabiksen käytöstä julkaistiin 8.6.2004 The Science journal of The American Academy of Neurology -lehdessä. Tutkimuksesta ei kuitenkaan potilaiden myönteisestä suhtautumisesta huolimatta voi vetää johtopäätöstä, että kannabis olisi turvallinen ja tehokas lääke epilepsian ja MS-taudin hoitoon. Lisätutkimuksia tarvitaan.

"Kipu ja kouristukset eivät ole ainoa syy kannabiksen käyttöön", kertoo Montrealin McGill yliopiston tutkija Mark Ware. "Myös kannabiksen vaikutus mielialaan, uneen ja stressiin ovat olleet tärkeitä tekijöitä ja joita tulevan tutkimuksen pitäisi huomioida. Potilaat käyttivät myös eri määriä kannabista, jotkut ottivat vain muutamat savut päivässä ja toisilla ainetta kului grammoja."

Kanadassa on mahdollista saada kannabista lääkinnälliseen käyttöön MS-taudin ja epilepsian hoitoon. Kanadan hallitusta on arvosteltu siitä, että se vaikeuttaa turhaan luvan saantia. Valtio myy asianmukaisen luvan omaaville potilaille kannabista 30 grammaa 150 Kanadan dollarilla. Tähän mennessä Kanadassa on 734 henkilöä, jotka voivat luvallisesti käyttää kannabista lääkkeenä.



Kanada
Kannabislaki myös uuden hallituksen työlistalla
Lähde: Toronto Star, 21.7.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1042/a09.html

Pääministeri Paul Martin vahvisti ensimmäisessä vaalivoittonsa jälkeisessä lausunnossaan, että liittovaltion hallitus on sitoutunut marihuanan dekriminalisointiin ja aikoo esitellä lait tämän mahdollistamiseksi.

Liberaalihallitus aikoo tuoda uudelleen käsittelyyn lakialoitteen, joka jäi vaalien alla käsittelemättä, ja esitellä sen lokakuussa kokoontuvalle parlamentille, sanoi hän uuden hallituksen ensimmäisen kokoontumisen jälkeen.

Ilmoitus osui samalle päivälle, jolloin julkistettiin tutkimus, jonka mukaan kannabista käyttävien kanadalaisten määrä on liki kaksinkertaistunut 13 vuodessa.

Kanadan tilastokeskuksen mukaan vuonna 2002 12.2% kanadalaisista ilmoitti käyttävänsä kannabista verrattuna vuoden 1989 6.5%:iin.

Sateenkaaren päässä B.C. budaa

Lähde: Marijuana Growth in British Columbia. Public Policy Sources No. 74. ISSN 1206-6257
http://www.fraserinstitute.ca/admin/books/files/Marijuana.pdf

Arvovaltaisen Frazer-instituutin julkaiseman raportin mukaan B.C. budaksi kutsuttu ilmiö Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa tuottaa jopa 7 miljardia Kanadan dollaria vuodessa.

Raportin lukujen valossa Brittiläisen Kolumbian osavaltiossa tuotetaan niin paljon marihuanaa poliisin ponnistelujen sen kitkemiseksi ollessa turhia, että tutkimuksen tekijä Steve Easton suosittaa kannabiksen laillistamista, sääntelyä ja verotusta.

"Poliisin voimavarat tulisi suunnata muualle", kehottaa Simon Frazer yliopiston taloustieteen professori Easton.

Tämän arvion mukaan marin viljelystä on tullut yksi tuottoisimmista elinkeinoista osavaltiossa.

Nykyisillä marisätkän hinnoilla valtio voisi saada verotuloja yli 2 miljardia Can$ vuodessa.

"Nykyisessä tilanteessa kasvattajat ja jakelijat maksavat osan kustannuksista mutta vievät kaikki voitot monen miljardin liiketoiminnasta kun taas maria käyttämätön veronmaksaja näkee vain kustannukset", raportissa todetaan.

Easton vertaa nykytilannetta alkoholin kieltolakiin 20-luvulla, mikä synnytti nykyisen järjestäytyneen rikollisuuden vailla mitään hyötyä suurelle yleisölle.

"En suosittele marihuanan polttamista. Olen taloustieteilijä. Mielestäni marihuanaa tulisi kohdella kuten tupakkaa ja alkoholia."

Verota pössöttelijöitä!

Lähde: The National Post, pääkirjoitus 10.6.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n846/a02.html

Jos joku vielä epäili, että kannabiksen laillistaminen rajoittuu vasemmistoaktivisteihin ja vanhempiin hippeihin, Frazer-instituutin tuore raportti varmaan hälvensi nekin. Simon Frazer yliopiston taloustieteen professori Steve Eastonin raportti tuo esille, että kannabiksen laillistaminen aiheuttaisi taloudellista hyötyä aiheuttamatta sosiaalisia haittoja. Instituutti ei kuitenkaan ota virallista kantaa näihin asioihin. Mutta konservatiivisen taloustieteilijän konservatiiviselle tutkimuslaitokselle tekemä yksiselitteisen selvästi huumelakiemme liberalisointiin kehottava tutkimus osoittaa, millä tasolla keskustelu etenee.

Myös raportin sisältö on mielenkiintoinen. Suurin osa laillistamista kannattavista keskittyy siihen turhuuteen rasittaa lainkuuliaisia kansalaisia sakoilla ja rikosrekisterillä sellaisesta nautintoaineesta, mikä on haitattomampaa ja vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa kuin tupakka tai alkoholi - mihin voimme yhtyä täysin rinnoin. Mutta Easton tuo esille uuden ja yhtä vakuuttavan seikan: laillistaminen sallisi valtion hyötyä tuotoista pimeiden markkinoiden sijaan.

Tai hänen sanoin: "Jos käsittelemme marihuanaa kuten muitakin tuotteita, voimme verottaa sitä, säädellä sitä ja käyttää tämän elinkeinon tuottamia voimavaroja sen sijaan, että jatkaisimme jo ajat sitten hävittyä sotaa sen tuotantoa ja kulutusta vastaan."

Kanada pieni tekijä USA:n budamarkkinoilla

Lähde: Galgary Herald 20.7.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1029/a07.html
RCMP raportti
http://www.rcmp-grc.gc.ca/crimint/drugs_2003_e.htm

Kanadan kukoistava maine amerikkalaisten budamyyjänä on saamassa kolauksen uusista takavarikkoluvuista.

Kanadan Ratsupoliisin (RCMP) uuden raportin mukaan Kanada kattaa vain osan murto-osan USA:n tarjonnasta sen sijaan, että olisi iso tekijä niillä markkinoilla.

Kaikkien takavarikkotilastojen valossa suurin osa USA:ssa tavatusta marihuanasta on joko sikäläistä tuotantoa tai salakuljetettu Meksikosta.



Uusi-Seelanti
Vähäiset kannabisrikokset jäävät rangaistuksetta
Lähde: Otago Daily Times, 20.7.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n1039/a07.html

Pienimuotoisten kannabiksen hallussapitotapausten määrä on vähentynyt Vihreän puolueen kansanedustajan Nandor Tanczosin julkistamien virallisten lukujen valossa.

"Poliisi on omaksunut selvästi realistisemman lähestymistavan kannabikseen. Britanniassa ja Hollannissa poliisi on ajanut lakiuudistuksia, koska heillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin pidättää ihmisiä pelkästä kannabiksen hallussapidosta."

Tanczosin mukaan Uuden Seelannin lainsäädännön olisi omaksuttava, minkä poliisit ovat havainneet, että on ajan tuhlausta keskittyä kannabisrikosten tutkimiseen.

"Olen huolissani niiden 2000 ihmisen puolesta, jotka saivat tuomion sellaisen aineen käyttämisestä, jota yli puolet uusi-seelantilaisista on kokeillut."

"Tietojen mukaan maorit saavat 7 kertaa todennäköisemmin tuomion kuin heidän valkoiset kannabista käyttävät ystävänsä."



Britannia
Savua silmiin...
Lähde: The Guardian 7.7.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1255715,00.html

Me tiedämme jo sen aiheuttavan mässyt ja saavan ihmiset kikattamaan. Nyt tutkijat väittävät löytäneensä kannabiksesta vielä uuden ominaisuuden: se parantaa pimeänäköä.

Tutkijat tekivät löytönsä marokkolaisten kalastajien innoittamina. Nämä eivät menettäneet suuntavaistoaan poltettuaan reilut määrät kannabista vaan näyttivät jopa suunnistavan paremmin pimeässä.

Pimeänäköä mittaavien laitteiden kanssa tutkijat suuntasivat Marokon kannabiskaupan keskukseen Rif-vuoristoon. Uusimmassa Journal of Ethnopharmacology -lehdessä tutkijaryhmä kirjoittaa, että "korkealaatuista sihdattua kannabista sekoitetiin tupakkaan suhteessa 2:1, minkä koehenkilöt polttivat perinteisillä sebsi-piipuilla."

Kokeneiden marokkolaisten vapaaehtoisten pyydettiin ottamaan lukuisia henkosia.

Vapaaehtoisten koetulokset osoittivat jatkuvaa paranemista, mikä sai tutkijat suosittamaan lisätutkimuksia aiheesta.

Koetulokset tukevat myös Observer -lehden kolumistin Sue Arnoldin väitteitä, joka kärsii retinitis pigmentosasta ja on virallisesti luokiteltu sokeaksi. Hän huomasi useampi vuosi sitten, että vahva Jamaikan skunkki auttoi häntä näkemään selvästi hetken aikaa. Hän on myös varoittanut sivuvaikutuksista, jotka saattavat haitata navigointia yössä.

"Ainut ongelma oli se, etten pysynyt pystyssä".



Sveitsi
Kannabis toistaiseksi laitonta
Lähde: Swissinfo 8.6., 15.6., 14.6., ja 13.6.2004
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=5002445
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=4997043
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=4996964
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=4987883

Kannabis säilyy laittomana Sveitsissä parlamentin kaadettua 14.6. toistamiseen äänin 102 - 92 hallituksen hyväksymät muutokset huumelakeihin.

Tämä oli joulukuun 2001 jälkeen neljäs yritys äänestää hallituksen esityksestä dekriminalisoida kannabiksen kasvatus ja käyttö.

Toinen parlamentin kamari, senaatti, on jo kahdesti suosittanut huumelakien lieventämistä.

Viime syksynä juuri ennen vaaleja parlamentti hylkäsi suositukset. Nyt käytyä keskustelua pidettiin viimeisenä mahdollisuutena ja sen hylkääminen merkitsee sitä, että jo 30 vuotta voimassa ollut huumelainsäädäntö jää voimaan.

Takaisku

Päätös tuli takaiskuna liberaalien huumelakien kannattajille, sisäministeri Pascal Couchepinille, keskustavasemmistolaiselle sosiaalidemokraattiselle puolueelle sekä Vihreille.

Liittovaltion terveysviraston johtaja Thomas Zeltner pahoittelee päätöstä: "Lain hylkääminen voi johtaa siihen, että eri kantonit säätävät omia lakejaan, mikä johtaa eriarvoisuuteen maassa. Voimme elää lain kanssa mutta se aiheuttaa ongelmia."

Sosiaalidemokraattinen puolue sanoo lausunnossaan, että he olivat pettyneitä päätökseen varsinkin kun se tehtiin samana päivänä, jolloin parlamentti hylkäsi 100 vuotta vanhan absinttikiellon.

Sisäministeri Couchepin on väittänyt, että nyt tulisi ottaa huomioon Sveitsin tämän hetken tilanne, missä noin 500 000 ihmisen arvioidaan käyttävän kannabista päivittäin.

"Emme voi teeskennellä aivan kuten heitä ei olisi olemassakaan pelkästään jonkin tavoittamattoman raittiuden ideaalin takia".

Poliisipäällystö ja opettajat ovat olleet pettyneitä kansanedustajien hylättyä lakiehdotuksen.

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden ehkäisyn instituutin johtaja Michel Graf arvosteli "poliitikkojen rohkeuden puutetta" sekä "todellisen keskustelun menettämistä".

Lainuudistaminen elää

Oikeistolainen Swiss People Party sekä joukko oikeistokeskustalaisia kansanedustajia kallisti päätöksen lain uudistamista vastaan.

Asian käsittely ei kuitenkaan loppunut tähän äänestykseen.

Kristillisdemokraatit kertovat suunnittelevansa aloitetta lain uudelleen käsittelemiseksi Sveitsin huumepolitiikan 4 pääkohdan mukaisesti, joita ovat ehkäisy, hoito, lainvalvonta sekä haittojen vähentäminen. Heidän ehdotuksen mukaan kannabiksen käytöstä rangaistaisiin pienillä sakoilla.

Komitea nuorten ihmisten suojelemiseksi huumeiden kriminalisointia vastaan suunnittelee myös kansalaisaloitteen käynnistämistä "järkevän kannabispolitiikan puolesta sekä nuorten suojelemiseksi".

Komitean ovat perustaneet nuoret sosiaalidemokraatit ja vihreät ja siihen kuuluu myös kristillisdemokraatteja ja radikaaleja.

Kannabisväittely ei sytytä nuoria

Väittely kannabiksesta on nostattanut aikuisten tunteet pintaan. Mutta nuoret tuntuvat olevan välinpitämättömiä kaikesta tästä hässäkästä ja sanovat jatkavansa kannabiksen käyttämistä riippumatta parlamentin päätöksistä.

Väittelystä ja laittomuudesta huolimatta kannabiksen käyttö on osa monen sveitsiläisnuoren elämää. Arvioiden mukaan 25% 15-25 vuotiaista käyttää kannabista päivittäin tai useita kertoja viikossa.

Liikennekampanja

Sveitsin viranomaiset käynnistivät kampanjan nostaakseen ihmisten tietoisuutta kannabiksen vaikutuksen alaisena ajamisen aiheuttamiin vaaratekijöihin. Yhä useampi autonkuljettaja Sveitsissä on antanut positiivisen tuloksen.

Tieturvallisuusneuvoston puheenjohtaja Hans-Ulrich Büschi kertoo uusimpien tilastotietojen osoittavan kannabispositiivisten veri- ja virtsanäytteiden jopa 20% vuosittaista lisääntymistä.

"Sattuu myös kannabiksen käyttöön liittyviä onnettomuuksia. Mutta tuhoisaa - ja tätä löytyy usein - on kannabiksen ja alkoholin yhteiskäyttö", Buschi kertoo.

Tämä laatuaan ensimmäinen kampanja tähtää "puolitotuuksien" kumoamiseen, joihin kuuluu teoria siitä, että kannabis saisi kuljettajan keskittyneemmäksi ja rauhallisemmaksi.

"Todellisuudessa pössöttelijöitä otetaan kiinni ylinopeuksista yhä useammin. Pössöttelijän aivot eivät pysy ympäristön tapahtumien perässä autolla ajettaessa".

Neuvosto ei ota osaa keskusteluun kannabiksen laillisesta asemasta. Sveitsissä on tulossa vuoden 2005 alusta käytäntöön kielto ajaa autoa huumeiden vaikutuksen alaisena.

Tieturvallisuus haluaisi yleisön pitävän rattijuoppoutta ja huumeiden vaikutuksen alaisena ajamista yhtä vaarallisina.

Se haluaisi saada autolla ajamisen THC:n vaikutuksen alaisena sosiaalisesti paheksuttavaksi 10 vuoden sisällä.

Autokouluopettajille järjestetään kansainvälinen konferenssi Bernissä 5.7., missä on tarkoitus esitellä uusimpia tutkimustuloksia kannabiksen vaikutuksista autolla ajamiseen (http://www.die-wahrheit.ch).
 
 

Cannabis är fortfarande förbjuden i Schweiz!

Lähde: Dialogi 3/2004
http://www.stakes.fi/dialogi/04/dia32004/46.htm

Allt fler emot laglig cannabis

Schweiziska ungdomar röker mest cannabis i Europa och allt har verkat upplagt för en långtgående liberalisering av lagstiftningen. Men vinden har vänt i debatten. Det nya lagförslaget att tillåta konsumtion och smärre innehav har röstats ner i parlamentet.

Cannabis är fortfarande förbjuden i Schweiz!

Det påpekar Anselmo Lippuner och Roman Schelling på Zürichpolisens narkotikagrupp Brennpunkt. De berättar att de självklart ingriper mot försäljning och även mot öppen konsumtion.

Vi hoppar in i den civila polisbilen med Lippuner vid ratten. Även presstalesmannen Michael Wirz är med på sight seeing-turen. Han visar mig statistiken över narkotikabrott som bekräftar deras påstående om polisens nolltolerans mot cannabis. Antalet registrerade konsumtionsbrott för cannabis ökar år för år och har fördubblats sedan början på 90-talet. Konsumtionsbrotten för kokain och heroin har minskat något. Det totala antalet registrerade narkotikabrott i Schweiz ? konsumtion, langning, smuggling ? fortsätter dock att öka varje år trots alla ansträngningar att komma till rätta med narkotikaproblemet i landet.

Presstalesman Wirz ber mig att vara försiktig att tolka statistiken eftersom den lika gärna kan spegla ökad aktivitet hos polisen. I vilket fall tycks den stora tillväxten av metadonkliniker och heroinmottagningar som 60-70 % av de s.k. tyngre missbrukarna besöker, plus "kontaktlokaler" på 6 ställen i staden där narkomaner får komma för att injicera sina illegala droger, inte gett annan effekt än att göra problemet mindre synligt för allmänheten.

Fasaden utåt ser alltså bättre ut i Zürich jämfört med tidigare då det fanns en öppen drogscen på Platzspitz och senare en ännu värre marknadsplats för droghandel vid den nedlagda järnvägsstationen Letten. Zürich var Europas knarkhuvudstad nr 1 i början på 90-talet.

Konradstrasse

Alla tre polismännen pekar och förklarar medan bilen snurrar runt i distrikt 4 och 5. Det här är Brennpunkts hemmaplaner. Langstrasse är kokainhandelns gata, får jag veta. Det sköts av svarta afrikaner och av folk från Dominikanska Republiken. Heroinhandeln sker numera i ytterområdena och de langarna kommer framför allt från ex-Jugoslavien. Mina följeslagare känner igen flera av personerna på gatan. Gång på gång skrattar Schelling och Lippuner till.

- Jaha nu är han i farten igen.

- Cannabishandeln då? undrar jag.

Lippunder pekar på en modeaffär. Det är en Hanf-laden. En vanlig tillåten affär som säljer cannabis i smyg. Det finns ungefär 30 sådana butiker i Zürich som är kända av polisen. Det kan vara en skivaffär, en hälsokost, en head shop (som säljer tillåtna cannabisutensilier). Eftersom de i grunden bedriver en legal verksamhet så kan inte affären stängas för gott om polisen hittar cannabis där. Ägaren straffas med böter eller ett kortare fängelsestraff, sedan fortsätter cannabishandeln tills polisen gör en ny razzia. Det låga straffvärdet hämmar emellertid polisens möjligheter att göra tillslag. Cannabisbrott kan aldrig rubriceras som grova hur stora mängder som än beslagtas. För heroin går gränsen för grovt narkotikabrott vid 12 gram ren vara.

- Konradstrasse, föreslår Schelling.

Vi krypkör längs denna bakgata och får genast syn på en polisbil på trottoaren och en man som står och gestikulerar vid en husvägg omringad av två uniformerade poliser. Mina följeslagare känner genast igen mannen som en notorisk cannabislangare. I bästa fall hittar de några gram hos honom eftersom hans cannabislager är gömt någon annanstans.

Dagen därpå promenerar jag själv längs Konradstrasse. Cannabishandeln kunde knappast vara tydligare. Gatan är nästan folktom eftersom här saknas affärer, men i varje gathörn står en sysslolös man och tittar sig omkring. Jag blir genast erbjuden att köpa hasch.

- Tyvärr, jag röker inte, säger jag.

- Ja, det är naturligtvis det allra bästa. Ha en skön dag! säger mannen och ler.

Europas största cannabiskonsumtion

Drogvaneundersökningar bland skolungdomar visar att cannabisrökningen i Schweiz förmodligen ligger i topp bland Europas unga. 1986 hade 11,5 % av 15-16-åringarna någon gång testat cannabis. 2002 var andelen 44,5 %. I Sverige är den 8 % och i Holland 28 % (1999).

Drogsamordnaren på socialtjänstens huvudkontor i Zürich Michael Herzig tycker inte att det är något problem att så många unga röker cannabis.

- Det är en fråga för den enskilde individen och ingenting som staden måste engagera sig i. Vi har ingen anledning att skydda folk från sig själva.

Herzig medger att cannabisrökning kan vara hälsofarligt efter en längre tids intensiv konsumtion. Om skolelever är slöa och skolkar på grund av cannabis måste man givetvis göra något, men han tycker det är fel att ingripa för tidigt

- Även ingripandena kan vara skadliga, säger han. Till exempel att en ung person hamnar i kriminalregistret.

Han menar att det staden i första hand ska satsa på för ungdomarna är att lösa de tunga frågorna, som arbete, bostad och utbildning.

Herzig resonerar på samma sätt när det gäller andra droger. Man ska inte hindra konsumtionen. Tvärtom tycks det, eftersom man bland annat inrättat mobila laboratorier som testar piller på danstillställningar och offentliga fester. Den tonåring som köpt en tablett av en langare kan få den analyserad på plats av stadens tjänstemän. Kanske innehåller den något farligt som de inte bör stoppa i sig. Om den består av ecstasy eller amfetamin är det grönt ljus. Pillertestningen ligger helt i linje med ett av huvudmålen för drogpreventionen i Zürich: "Att understödja unga människors ansvarsfulla umgänge med beroendeframkallande medel."

Opinionen har vänt

I mars 2001 presenterade regeringen ett förslag till revidering av narkotikastrafflagen som bland annat innebar en avkriminalisering av cannabisrökning och att tillåta innehav och odling för eget bruk. Förslaget gick igenom med bred majoritet i Ständerat (lilla kammaren) senare samma år.

Opinionundersökningar från samma tid visar att en knapp majoritet av befolkningen stod bakom en liberalisering. Sedan hände något i debatten.

- Under det senaste året har medierna börjat rapportera mycket negativt om cannabis, berättar Janine Messerli, pressansvarig på SFA, (schweiziska fackstället för alkohol- och andra drogproblem). Så fort det kommit någon ny forskningsrapport om exempelvis cannabis och schizofreni så blåser man upp det stort i tidningarna utan att sätta in det i sitt sammanhang.

Folkopinionen började svänga mot en mer restriktiv syn på cannabis. Det visade sig också i att liberaliseringsförslaget förlorade i september i Nationalrat (stora kammaren) med röstsiffrorna 96 mot 89. Regeringens lagförslag måste nu omarbetas och ingen vet var det slutar. I höstens val gick dessutom det konservativa och uttalat främlingsfientliga SVP, Schweiziska folkpartiet, kraftigt framåt. Kanske var det delvis tack vare partiets restriktiva syn på hur narkotikaproblemet ska lösas.

SFA och folk som arbetar professionellt med missbruk stödjer dock en liberalisering, berättar Messerli.

- Ett viktigt skäl är att det blir lättare att bedriva prevention bland unga om cannabis är tillåten.

Hon ger ett exempel som hon fått från en drogförebyggare som var ute i skolorna och talade. Han fick ibland frågan om han själv rökte cannabis. Det var ett dilemma för honom. Skulle han berätta att han gjorde detta som var olagligt eller skulle han ljuga och förneka sin cannabiskonsumtion. Han kände sig låst och kunde inte tala på rätt sätt om riskerna. Om konsumtionen av cannabis är tillåten så slipper han den konflikten.

Jag säger att jag inte förstår det argumentet. Varför ska en person som själv röker cannabis vara ute i skolorna och informera?

- Jag tror inte att drogarbetarna röker cannabis regelbundet, säger Janine Messerli.


Portugal
Kannabis sallittu EURO 2004 kisoissa
Lähde: The Guardian 11.6.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,1236527,00.html

Portugalissa pidettyjen jalkapallon Euroopan mestaruuskisojen alla maan viranomaiset julkistivat sallivansa kannabiksen julkisen käytön kisojen aikana toivoen tämän pitävän fanilaumat rauhallisina. Tätä uutisoitiin laajalti maailmalla paitsi Suomessa, missä tosin YLE:n selostajat pitivät huolen siitä, että kannabiksen käyttö katsomoissa näkyi ja kuului.

Kisojen ajaksi komennetut 10 000 poliisia ottaa rennon asenteen kannabista kohtaan, jota arvellaan kuluvan runsaasti varsinkin englantilaisten fanien keskuudessa, joita odotetaan paikalle 50 000.

"Emme aio kyttäillä nurkissa saadaksemme jonkun pössöttelijän kiinni", poliisin edustaja Isabel Canelas kertoi tiedotusvälineille. "Me käytämme järkeä ja asetamme tärkeysjärjestyksen näissä kisoissa muualle. Jokainen tietää, että täällä jokainen voi polttaa kannabista, ja jos henkilö ei aiheuta ongelmia, meidän poliisimme eivät ryhdy toimenpiteisiin."

Neljä vuotta sitten Englannin ottelu Portugalia vastaan Eindhovenissa, Hollannissa sujui rauhallisissa merkeissä fanien hyödynnettyä Hollannin liberaaleja huumelakeja. Sen sijaan Belgian puolella pidetty ottelu Saksaa vastaan oli alkoholin lietsoman väkivallan leimaama.

Eindhovenin poliisin edustaja Johann Beelan sanoi kannabiksella olleen myönteinen vaikutus yleisen järjestyksen kannalta Euro 2000 kisoissa.

"Kannabis on osa niitä olosuhteita, jotka antoivat ihmisille hyvän tunnelman".



Venäjä
Jukos saa myydä kannabisvodkaa
Lähde: The Moscow Times 9.6.2004
http://www.themoscowtimes.com/stories/2004/06/09/012.html

Jukos, yksi Venäjän suurimpia öljy-yhtiöitä ja sen miljardisyytteiden kohteeksi joutuneet omistajat voivat henkäistä hieman Voronezhin oikeuden hylättyä syyte, jonka mukaan Jukos olisi edistänyt huumeiden käyttöä myymällä vodkaa omilla huoltoasemillaan.

Juttu alkoi huhtikuussa kolmen huumepoliisin takavarikoitua pullollisen Tsekeissä valmistettua vodkaa Jukosin sisaryhtiön Voronezhnefteproduktin huoltoasemalta.

Liittovaltion huumeiden vastainen virasto nosti syytteen lain rikkomisesta, mikä kieltää huumeiden mainostamisen, sekä lain rikkomisesta, mikä kieltää juomisen ja huumeiden mainostamisen. Kanteen mukaan oikeuden tarvitsee vain lukea pullon etiketti nähdäkseen jutun oikeutuksen.

Kannabisvodkaa myydään kirkkaassa lasipullossa, jossa on vihreä hampun lehti. Etiketissä lukee "Cannabis Vodka. Hampunsiemenuutteesta valmistettu alkoholijuoma. Kokeile tätä ihmeellistä juomaa mutta älä unohda juoman ihmeellisiä voimia".

Oikeus tilasi psykolingvistisen tutkimuksen etiketistä ja antoi päätöksen, että teksti mainosti vodkan myyntiä eikä huumeiden käyttöä.

Oikeuden päätöksen mukaan Voronezhnefteprodukt ei myöskään rikkonut mainostamislakia, koska se ei ole mitenkään mainostanut vodkaa.

Kannabisvodkaa valmistaa tsekkiläinen L'OR, joka tuottaa myös erilaisia absintteja. Yhtiön puhemies Robert Gross sanoi, ettei tiennyt Jukosi oikeusjutusta muttei myöskään ollut yllättynyt siitä. Hän väittää juoman olevan laillista, koska siinä ei ole marihuanan vaikuttavaa ainetta THC:tä pisaraakaan.



USA
Kannabis ei lisää suusyövän riskiä
Lähde: Seattle Times 2.6.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n812/a10.html

Marihuanan virkistyskäyttäjillä ei ole sen suurempi mahdollisuus saada suusyöpää kuin ei-käytäjillä uuden Fred Hutchinson syöväntutkimuskeskuksessa tehdyn tutkimuksen mukaan.

Uusin tutkimus on ristiriidassa vuonna 1999 Kaliforniassa tehdyn tutkimuksen kanssa, mikä osoitti kannabiksen käyttäjillä olevan selvästi korkeampi riski saada päänalueen ja kaulan syöpiä.

Marihuana on USA:n eniten käytetty laiton huume. Marihuanan savulla on osittain samoja karsinogeenisia ominaisuuksia kuin tupakalla mutta tutkijat eivät ole vielä lopullisesti osoittaneet marihuanan polttamisen aiheuttavan mitään syöpää, kertoo Stephen Schwartz, vanhempi tutkija Fred Hutchinsonin yliopistosta. Tupakan tiedetään aiheuttavan erilaisia syöpiä.

Tutkijat tietävät marihuanan haittaavan älyllisiä toimintoja kuten muistia, sanallista älykkyyttä ja ajamista. Samalla marihuanalla on todettu olevan terveydellisiä ominaisuuksia, joihin kuuluu kehon immuunijärjestelmän tehostaminen.

Schwartz varoittaa marihuanan käyttäjiä ottamasta tätä tutkimustulosta todisteena siitä, että marihuana olisi haitatonta varsinkin syövän osalta. Esimerkiksi marihuanan vaikutukset epätavallisen paljon maria käyttäville ovat vielä suurelta osin tuntemattomia, hän sanoi.



  MMM 2004
Lähde: Drug War Chronicle 7.5.2004, Cures Not Wars
http://www.cures-not-wars.org/cities.htm
http://www.vienna2004.org/mmm/
http://stopthedrugwar.org/chronicle/336/mmm.shtml

Kansalaisjärjestöjen yhteenliittymän Encod:n 2004 kevätkampanja huumesodan lopettamiseksi:
http://www.encod.org/agendae.htm

Tänä vuonna kannabismielenosoitukset maailmalla jakautuivat kahdelle viikonlopulle. Mielenosoitukset leviävät edelleen ympäri maailmaa mutta myös takapakkia tulee siellä täällä.

Esimerkiksi Brasiliassa Rio de Janeirossa ja Argentiinassa Buenos Airesissa mielenosoitukset törmäsivät ankaraan yhteiskunnalliseen todellisuuteen järjestäjien peruutettua Rio de Janeiron mielenosoitus slummeissa käytyjen taistelujen takia. Ipaneman rannalle kerääntyi kuitenkin 60 mielenosoittajaa, mikä uutisoitiin paikallisissa tiedotusvälineissä.

Edellisvuosista poiketen Argentiinassa Buenos Airesin pormestari eväsi mielenosoitusluvan viime hetkellä ja poliisit olivat valmiina puuttumaan peliin. Peruutusilmoituksista huolimatta tuhannet ihmiset olivat kuitenkin tulossa ja kun 10 000 ihmistä tuli paikalle, festivaali saattoi alkaa. Myöhemmin Rosarion kaupungissa järjestettiin vielä isompi tapahtuma, jossa oli musiikkia, puheita ja esitelmiä. Mexico Cityssa (6000 osanottajaa) ja Santiagossa mielenosoitukset sujuivat hyvin.

Kieltolain vahvimmissa linnoituksissa Ruotsissa ja USA:ssa mielenosoitukset sujuivat myös hyvin. Ruotsissa järjestettiin historian ensimmäinen mielenosoitus kannabiksen laillistamiseksi, mikä keräsi n. 300 - 500 ihmistä. New Yorkissa mielenosoitus sai kerrankin marssia rauhassa poliisin törkeiltä puuttumisilta kansalaisten perusoikeuteen ja osallistujien määrä oli korkeampi kuin edellisinä vuosina nousten 1000 - 3000 ihmiseen.

Kaupungin koko ei korreloi mielenosoituksen kokoon: pienessä Burlingtonin kaupungissa Vermontissa oli yli 1000 osallistujaa kun taas Philadelphiassa järjestetyssä tapahtumassa vain 60.

USA:ssa mielenosoituksia järjestettiin kymmenissä kaupungeissa mutta runsaimmat osanottajajoukot kerääntyivät Kanadassa kymmeniin tapahtumiin. Torontossa mielenosoitus keräsi tuhansia ihmisiä ja Vancouverissa vielä isomman joukon.

Japanissa Tokiossa mielenosoitukseen osallistui 800 ihmistä, Osakassa 500 ja Sapporossa 60. Norjassa mielenosoitus järjestettiin tänä vuonna jo viidessä kaupungissa Oslossa, Trondheimissa, Bergenissa, Stavangerissa ja Kristiansandissa. Osallistujien määrä vaihteli paristakymmenestä Oslon yli tuhatpäiseen yleisöön. Saksan isoin kannabismielenosoitus järjestettiin tänä vuonna Leipzigissa, jossa 550 ihmistä saapui paikalle.

Vaikka mielenosoituksilla on omat paikalliset tavoitteensa on niiden päämääränä maailmanlaajuinen marihuanan laillistaminen, kertoo mielenosoitusten koordinaattori Dana Beal.

"Me tavoittelemme uutta kansainvälistä sopimusta. Jos 80 - 90 YK:n huumesopimusten allekirjoittanutta valtiota hylkää ne, eivät ne ole enää voimassa. Lopullisena tavoitteena on korvata olemassaolevat sopimukset sellaisella, joka tunnustaa marihuanan laillisuuden ja määrittelee marihuanan kieltolain kansanmurhaksi. Nykyinen YK:n ohjelma pyrkii tuhoamaan ne kansanryhmät, jotka harjoittavat harmitonta kulttuurinmuotoa. Pitämällä kieltolakia yllä YK myös pitää yllä tappajahuumeiden alkoholin ja tupakan monopolia. Miljoonat ihmiset kuolevat alkoholin ja tupakan aiheuttamiin sairauksiin, koska eivät saa vaihtaa kannabikseen. Jos tämä ei ole kansanmurhaa niin mikä?"

Tapahtumat jatkuvat kesällä

Mayday-tapahtumien järjestäjien on mahdollista kesällä osallistua muiden järjestämiin tapahtumiin.

Amsterdamissa Stichting Legalize ja THC Ministry järjestävät festivaalin lauantaina 5.6.
http://www.legalize.net
http://www.thc-ministry.net/

Lontoossa järjestetään kuudetta kertaa festivaali kannabiksen uudelleen laillistamiseksi samana päivänä 5.6.
http://www.thecannabisfestival.co.uk

Clevelandin marihuanamarssi pidetään lauantaina 12.6. minkä jälkeen juhlat puistossa.
http://ohiocannabis.org

Los Angelesissa järjestetään 17.6. kuudetta kertaa Million Marijuana March Day elokuva- ja taidefestivaali järjestäjinä The Nigritian Kief Society, Crescent Alliance Self Help For Sickle Cell ja Hemp Museum U.S.A.
http://www.geocities.com/sistersomayah

Kanadan pääkaupungissa Ottawassa järjestetään 5.6. Fill the Hill: Freedom March on Parliament Hill tapahtuma, johon puhujiksi on ilmoittautunut poliittisia johtajia ja tunnettuja aktivisteja
http://www.fillthehill.ca/

Näiden tapahtumien lisäksi USA:n itsenäisyyspäivänä järjestetään kaksi mielenosoitusta kannabislakien muuttamiseksi Moskovassa ja Washington D.C:ssa.
http://www.cures.by.ru
http://www.4may.by.ru
Washington, D.C.:
http://violate_wave.tripod.com/MMM.html

Drug Policy Alliance käynnisti kampanjan USA:n kovimpiin huumelakeihin kuuluvan New Yorkin ns. Rockefellerin huumelain muuttamiseksi:
http://www.realreform2004.org/
Senaattori David A. Patersonin johtaman komitean raportti New Yorkin huumelaeista:
http://www.realreform2004.org/pdf/paterson_full.pdf
 

Israel
Poliisit pilasivat mielenosoituksen
Lähde: Jerusalem Post 9.5.2004, Haaretz 8.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n699/a04.html

Aikaisemmista mielenosoituksista poiketen Israelin poliisi keskeytti tylysti Tel Avivissa vietetyn kansainvälisen hamppumielenosoituksen pidätettyään 30 osallistujaa marihuanan käytöstä ja hallussapidosta epäiltynä.

Boaz Wachtel, tilaisuuden järjestäjä ja "Green Leaf" -puolueen puheenjohtaja, oli pidätettyjen joukossa.

Neljä tuntia tilaisuuden alkamisen jälkeen poliisi ryntäsi äänentoistojärjestelmän kimppuun ja sulki sen ihmisten juuri tanssiessa Peter Toshin reggaeklassikon "Legalize It" tahtiin. Poliisien ympärille kerääntyi sankka ihmisjoukko monien huutaessa "poliisivaltio" ja "fasistit".

Kuutena vuonna ilman ongelmia järjestetyllä tilaisuudella oli tänä vuonna tavallista korkeampi julkisuusprofiili, koska knessetin, Israelin parlamentin edustajan Roman Bronfmanin sekä terveysministeri Danny Navehin piti esiintyä tilaisuudessa. Poliisi lopetti sen vain 15 minuuttia ennen puheiden alkamista.

"Minun näkökulmasta tämän päiväinen tapahtuma oli laillinen sen jälkeen, kun korkein oikeus oli kumonnut vetoomuksen sen kieltämiseksi, ja sen jälkeen kun Tel Avivin kaupunki antoi luvan sen järjestämiseen. Mielestäni poliisit olivat niitä rauhanrikkojia", Bronfman kertoi toimittajille.

"Poliisi tiesi puheenvuoroni olevan kello 4.00 ja tulkintani mukaan kyseessä on sananvapauden rikkominen ja knessetin edustajan mielipiteen estäminen".

Bronfman sanoi poliisin kertoneen hänelle lopettaneensa tilaisuuden kannabiksen käytön takia mutta hän toi esille sen, että poliisin olisi pitänyt pidättää vain kannabista käyttävät eikä lopettaa tilaisuutta.

Jerusalem Postin saaman puheluonnoksen mukaan Bronfman ei aikonut kannattaa kannabiksen käyttöä mutta hän uskoo nykyisen "pelottelupolitiikan" olevan täysin epäonnistunut. Bronfman aikoi ilmoittaa kahdesta lakialoitteestaan.

Toinen sallisi kannabiksesta hyötyvän potilaan saada lääkekannabisresepti suoraan lääkäriltään. Tällä hetkellä Israelissa potilaiden täytyy saada lupa lääkintäministeriön johtajalta tai erityisen asiantuntijalautakunnan kautta. Toinen laki dekriminalisoisi marihuanan ja hasiksen käytön.

Etelä-Afrikka
Propaganjalla dagga yleiseen tietoisuuteen
Lähde: The Pretoria News, 5.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n702/a05.html

Sateesta huolimatta MayDay tapahtuma keräsi 120 osallistujaa parlamentin porttien eteen Cape Townissa. Lukumäärä kertoo daggan käytön ympärillä vallitsevasta epämääräisyydestä eikä se mitenkään edusta kaikkia Etelä-Afrikan arviolta miljoonaa pössöttelijää.

Tapahtuma oli kaikesta huolimatta värikäs: paljasjalkaista nuorisojengiä vääntämässä jointteja nuorten sirmakkaitten rastatyttöjen kanniskellessa "legalise it" julisteita. Rastaveljeskuntaa jakamassa näkemyksiään Canadian Broadcasting Corporationin toimittajalle. Lukuisia itseopiskelleita guruja jakamassa tutkimustuloksia daggan käytöstä vaihtoehtoiseen energian tuotantoon, lääkkeeksi, rakennusmateriaaliksi. Jointteja, pullovettä ja ganjamuffinsseja kiertää ympäriinsä poliisin yrittäessä pysyä naama peruslukemilla.

"Totta", myöntää mielenosoituksen järjestäjä Andre du Plessis, "koska hampusta löytyy enemmän kuin päihde". Eteläisen Afrikan elämään vuosisatoja kuuluneen yrtin huumeominaisuuksien painottaminen on peittänyt sen taloudelliset mahdollisuudet öljyn, paperin, kuitujen, saippuan, vahan ja vaikka esimerkiksi tiilen raaka-aineena.

Nämä mahdollisuudet korostavat tarvetta uuteen ajatteluun kasvista, jota tutkitaan pääasiassa rikoslain näkökulmasta ja jota syytetään aivan liian paljon yhteiskunnan ongelmista. Viime vuonna 4269 ihmistä vangittiin kannabiksen käytöstä tai hallussapidosta ja 1207 ihmistä kasvatuksesta tai kaupasta.

Yhteiskunnan polttopiste on turha sota sellaista vihollista vastaan, joka ei vain häviä. Lukumäärät ovat valtavia. Viime vuonna poliisin erikoisryhmä takavarikoi 5000 kiloa yksittäisiltä käyttäjiltä, 100 000 kiloa kauppiailta ja 750 000 kiloa viljelmiltä. Tämän lisäksi myös tavalliset poliisivoimat takavarikoivat kannabista.

Kaikista operaatioistaan huolimatta poliisi näyttää olevan tappiolla. Arviolta miljoona etelä-afrikkalaista rikkoo lakia säännöllisesti vailla huolia. Ratsiat eivät vähennä kysyntää. Tarjonnan vähentäminen johtaa pelkästään korkeampiin hintoihin.

Eikä tämä lisä päädy viljelijöille, joiden elanto usein riippuu daggasadosta, vaan huumekauppiaille. Joidenkin mielestä daggakaupan tehostunut poliisivalvonta ei vähennä sen käyttöä vaan nostaa voittomarginaalia ja näin epäsuorasti lisää järjestäytynyttä rikollisuutta.

Kieltolaki loi pimeät markkinat. Miksi dagga sitten kiellettiin?

Oliko se terveyshaittojen takia? Vai uhkasiko se kangasteollisuutta? Vai pakottivatko kansainväliset sopimukset Etelä-Afrikan kieltämään sen?

Vastaus on monimutkainen ja monelta osalta hämärän peitossa. Tietokonealan järjestelmäinsinööri Du Plessis on etsinyt vastausta vuodesta 1998. Hän havaitsi, etteivät kasvin narkoottiset ominaisuudet olleet alkuperäiset syyt daggan kieltämiseksi, vaan sen aiheuttama uhka puuvilla- ja muulle teollisuudelle.

Useat 1900-luvulla säädetyt daggalait perustuivat rotuajatteluun ja ovat siksi perustuslain vastaisia. Kun tiedotusministeri Connie Mulder ilmoitti vuonna 1971 daggalaista, hän kuvaili daggaa kansallisena hätätilana väittäen valkoisten alokkaitten muuttuvan passiivisiksi, ja jos daggaa ei kielletä, johtaisi se mustan ja valkoisen nuorison sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Du Plessis huomasi myös, että jos dagga laillistettaisiin, ottaisi se paikkansa kilpailukykyisenä tuotteena petrokemiallisessa, rakennus-, paperi-, sellu-, ja tekstiiliteollisuudessa. Uskoen, että dagga voisi huomattavasti helpottaa asunto-ongelmaa ja tuottaa työpaikkoja, aloitti hän tietojensa jakamisen "propaganjaa" tuottamalla. Hän ei saanut alkuun hyvää vastaanottoa.

Venäjä
Poliisi lopetti ilman lupaa järjestetyn kannabismielenosoituksen
Lähde: MosNews 4.5.2004
http://www.mosnews.com/news/2004/05/04/hemp.shtml

Poliisi pidätti kaksikymmentä mielenosoittajaa ilman lupaa järjestetystä kannabismielenosoituksesta Moskovan keskustassa. Kaupungin hallinto ei ollut myöntänyt lupaa mielenosoituksen järjestäjille vedoten laissa säädettyyn kieltoon laittomien huumeiden propagoimisesta.

Kiellosta huolimatta joukko ihmisiä saapui etukäteen sovittuun paikkaan aikoen osallistua mielenosoitukseen kannabiksen laillistamiseksi. Poliisin mukaan pidätetyt aiottiin vapauttaa parissa tunnissa.

Australia
Vihreät vetosivat kansallisen kannabislain puolesta
Lähde: Australian Broadcasting Corporation 2.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n666/a05.html

Vihreiden ehdokas Drew Hutton Queenslandin osavaltion senaattiin käynnisti puheellaan New South Walesin osavaltiossa Nimbinin hippikaupungissa järjestetyillä Mardi Grass festivaaleilla vihreän puolueen kampanjan yhtenäisen kannabislain puolesta.

Hänen mielestään on tullut aika julistaa pääministerin 0-toleranssipolitiikka epäonnistuneeksi.

Hän sanoi, että jokaisen osavaltion tulisi säätää lait, jotka sallisivat ihmisten ostaa, pitää hallussaan ja kasvattaa pieniä määriä kannabista.

"Tällä tavalla lopetettaisiin rikollisen alamaailman sekaantuminen näihin asioihin ja näin myös lopetettaisiin nuorten kriminalisointi", hän päätti puheensa.



EU
EU:lle halutaan vapaampi huumepolitiikan toimintaohjelma
Lähde: EUobserver.com 10.5.2004
http://www.euobserver.com/index.phtml?aid=15575&sid=9
EU:n huumesuunnitelma 2000 -2004
http://europa.eu.int/comm/justice_home/fsj/drugs/antidrugs/wai/fsj_drugs_action_plan_en.htm

Hollanti, Irlanti, Luxemburg ja Britannia esittivät 10.5. EU-jäsenmaiden kokouksessa Dublinissa EU:lle uutta toimintasuunnitelmaa huumeongelman hoitoon vuosiksi 2005 - 2010.

Kokouksessa on tarkoitus luoda perusta EU:n huumestrategialle 2005 - 2010. Neljän maan ehdotuksissa korostuu ehkäisy, hoito ja luotettava tieto. Maat haluavat vähentää rikoskontrollia.

Vuonna 1999 hyväksytyssä tämän hetkisessä EU:n huumestrategiassa korostetaan tarvetta vähentää huumeiden käyttöä.

Hollantilaista liberalismia

Hollanti haluaa kampanjoida omien liberaalien huumepoliittisten ideoidensa puolesta.

Se haluaisi sopimuksen uudesta strategiasta oman puheenjohtajuuden kaudella, mikä alkaa heinäkuussa.

Kaksi hollantilaista tutkimuslaitosta on ollut laatimassa uusia ehdotuksia.

Maurice Gallà Hollannin mielenterveyden ja riippuvuuden keskuksesta: "Tähän saakka Euroopassa on huumeongelmasta puhuttu enimmäkseen rikoslain näkökulmasta. Tämä on selvästi muuttumassa."

Kolme muuta suunnitelman laatimiseen osallistunutta maata toimivat puheenjohtajamaina juuri ennen ja jälkeen Hollannin vuoron - Irlanti on tällä hetkellä puheenjohtajana ja Luxemburg ja Britannia vuonna 2005. Uusi huumestrategia vaatii kaikkien 25 jäsenmaan hyväksynnän tullakseen voimaan.

Encod raportti EU:n uuden huumestrategian konferenssista Dublinissa 10 - 11.52004
http://www.encod.org/reportdublin.htm

Encodin puheenvuoro Dublinissa
http://www.encod.org/dublin.htm



Kieltolain myytit kaatuvat

Kieltolain kannattajien mielestä kannabis aiheuttaa vakavia psykososiaalisia haittavaikutuksia, sen vahvuus on noussut niin paljon sitten 1960-luvun, että sitä täytyy pitää aivan eri aineena, ja kieltolaki on ainut tapa ehkäistä sen käytön leviämistä.

USA
Kannabiksen laillistaminen ei lisää käyttöä
Lähde: American Journal of Public Health 1.5.2004
http://www.ajph.org
Tutkimus pdf:nä
http://www.mapinc.org/lib/limited.pdf

http://www.kron4.com/Global/story.asp?s=1843133

Kieltolaki perustuu ajatukselle, että rankaisemisen uhka ehkäisee kannabiksen käyttöä ja tätä kautta edistää kansanterveyttä.

Tämän hypoteesin testaamiseksi tutkijaryhmä keräsi ominaisuuksiltaan vastaavia kannabiksen käyttäjiä kahdesta muuten samankaltaisesta kaupungista, joista toisessa on vallalla kieltolaki (San Francisco) ja toisessa kannabiksen käyttö on dekriminalisoitu (Amsterdam).

Näiden eri kaupunkien käyttäjien käytön aloitusikä, säännöllisen ja runsaimman käytön aloitusikä, käytön määrä ja useus, käytön muodot ja muiden aineiden käyttö tutkittiin ja vertailtiin.

Lukuunottamatta käytön korkeampaa tasoa San Franciscossa molempien kaupunkien kannabiksen käyttäjien käytön muodot olivat hyvin samankaltaiset. Tutkimuksessa ei löydetty mitään todisteita siitä, että kannabiksen kriminalisointi vähentäisi sen käyttöä tai että dekriminalisaatio lisäisi sitä. Huumepolitiikalla on vähemmän vaikutusta kannabiksen käyttöön kuin mitä tällä hetkellä ajatellaan.

Johtopäätöksenä tutkimus esittää, että kokeneet kannabiksen käyttäjät järjestävät käyttönsä oman alakulttuurinsa käyttäytymisohjeiden (normit ja ohjeet siitä milloin, missä, miksi, kenen seurassa ja kuinka) eikä lakien tai toimintasuunnitelmien mukaan. Kokeneiden käyttäjien noudattaessa alakulttuurista "etikettiä" he näyttävät säännöstelevän kannabiksen käyttöään vähentääkseen sen vaikutuksia normaalille sosiaaliselle toiminnalle. Jos huumepolitiikan toteuttamisessa otettaisiin huomioon ihmisten itsensä harjoittamat huumeiden käyttömallit, voisi se muuttua toimivammaksi.

USA
Valheet ja niitä toistavat laiskat toimittajat
Lähde: AlterNet 6.5.2004
http://www.cannabisnews.com/news/thread18812.shtml
JAMAn artikkeli: http://jama.ama-assn.org/cgi/content/full/291/17/2114

Toukokuun alussa JAMA (Journal of American Medical Association) julkaisi  tutkimuksen, jossa vertailtiin vuosina 1991-92 ja 2001-02 marijuanan käytöstä annettuja DSM-IV diagnooseja.

10 vuoden aikana voimakkaasti kasvaneet väärinkäyttö- ja riippuvuusdiagnoosit tulkittiin aiheutuneen marijuanan vahvuuden kasvusta. Eli voimakkaampi marijuana aiheuttaisi enemmän riippuvuutta.

Kyseistä väitettä on esiintynyt useamminkin viimeisten vuosien aikana huumevalistajien luennoilla: "Vanhempiesi marijuana ei ollut sitä samaa".

Psykologian professori Mitch Earleywine kirjoittaa, ettei väitteen tueksi ole olemassa tieteellistä näyttöä.

Amerikan psykiatriyhdistyksen kehittämä diagnostisointijärjestelmä DSM-IV luokittelee marijuanan väärinkäytöksi, jos esim. marijuanan käytöstä aiheutuu juridisia ongelmia. FBI:n Uniform Crime Report rikostilasto osoittaa, että marijuanasta aiheutuneet pidätykset kasvoivat vuoden 1991 300 000:sta vuoden 2001 700 000:een. Eli selitys kasvaneelle diagnostisoinnille löytyykin aivan jostain muualta kuin marijuanan kasvaneesta vahvuudesta. JAMAn artikkelista ei selviä, mitkä osa-alueet diagnostisoinnissa kasvoivat eniten.

Seuraava erikoinen seikka marijuanan kasvaneessa väärinkäytössä on se, että marijuanan "väärinkäyttö" kasvoi eniten mustien nuorten ja latinalaisamerikkalaisten keskuudessa. Vastaavaa kasvua ei havaittu valkoisten parissa.

Ilmeisesti ainoastaan mustat ja latinalaisamerikkalaiset eivät käytä vahvempaa marihuanaa eikä heillä ole erityistä geneettistä altistusta sille. Pidätystilastoissa juuri nämä ryhmät ovat kuitenkin eniten edustettuina.

Näistä seikoista ei ollut mainintaa uutistoimistojen jutuissa. Uutistoimistojen jutut muistuttivat hyvin paljon NIDA:n (National Institute on Drug Abuse) lehdistötiedotetta. On helppoa ajatella, että kyseisestä tutkimuksesta vedetyt "johtopäätökset" ovat alun alkaenkin tarkoitetut vain nykyisen marijuanakielteisen huumausainepolitiikan tukemiseksi.

Britannia
Kannabiksen käytön aiheuttamat psykososiaaliset vaikutukset
Lähde: Lancet 15.5.2004, Medical Research News 14.5.2004
http://www.thelancet.com/journal/vol363/iss9421/full/llan.363.9421.original_research.29571.1
http://www.news-medical.net/view_article.asp?id=1528

Laittomien aineiden ja varsinkin kannabiksen käyttö on levinnyt laajalle nuorison keskuudessa ja siihen liitetään erilaisia psykologisia ja sosiaalisia haittoja. Nämä suhteet eivät ole välttämättä kausaalisia. Kausaaliset suhteet merkitsisivät sitä, että kannabiksen rentoutumiskäyttö olisi merkittävä kansanterveysongelma. Ei-kausaaliset suhteet merkitsisivät sitä, että huumeiden käytön ehkäisyyn perustuvat politiikanmuodot eivät paranna kansanterveyttä.

Poikkileikkauksen tapaiset todisteet eivät selvennä kausaalisuutta vaan tähän tarvitaan muuta tutkimusta. Aikaisemmat tutkimukset ovat olleet yleensä epäsystemaattisia, niissä on käsitelty poikkileikkauksenomaista tietoa ja niissä on aliarvioitu tulkintaan liittyvät metodologiset ongelmat.

Britannian hallituksen terveysministeriön Birminghamin yliopiston tutkijoilta tilaama tutkimus kannabiksen käytön psykososiaalisista haittavaikutuksista päätyy siihen, että tarvitaan lisää tutkimusta näiden vaikutusten luonteen ja laajuuden selvittämiseksi.

Tohtori John Macleodin tutkijaryhmä kävi läpi aihealueen tutkimusta ja löysi 48 pätevää tutkimusta, joista 16 osoittautui luotettavimmiksi.

Aika selvä yhteys löytyi kannabiksen käytön sekä alempien koulutussaavutusten ja muiden aineiden lisääntyneen käytön välillä. Vähemmän johdonmukainen yhteys havaittiin kannabiksen käytön sekä psykologisten ongelmien ja ongelmakäyttäytymisen välillä. Kaikki nämä yhteydet näyttävät olevan selitettävissä ei-kausaalisesti eli ilman syy-yhteyttä kannabiksen käyttöön.

"Mielestämme tämän hetkinen todistusaineisto ei tue kannabiksen haitattomuutta. Pikemminkin emme löytäneet selvää todistusaineistoa sen väitteen tueksi, että kannabiksen käytöllä olisi huomattavia seurauksia psykologiselle tai sosiaaliselle terveydelle. Käytettävissä olevaan todistusaineistoon liittyvät ongelmat tekevät tämän oletuksen todentamisen vaikeaksi. Tarvitaan lisää todistusaineistoa laajalti käytetyn kannabiksen vaikutusten erottamiseksi harvemmin käytettyjen aineiden käytön aiheuttamista vaikutuksista."

Kannabiksen vaikutukset poliitikoihin

Lähde: Lancet, 5/15/2004, Vol. 363 Issue 9421, p1568

Kommentissaan Macleodin artikkeliin Franjo Grotenhermen saksalaisesta Nova-instituutista tuo esille kannabiksen vakavan haittavaikutuksen: siitä puhuminen aiheuttaa ahdistusta, paniikkia, vainoharhaisuutta ja taipumusta suvaitsemattomuuteen poliitikkojen ja vanhempien lehtimiesten keskuudessa.

Kannabis voi aiheuttaa ahdistusta, levottomuutta ja vihaa poliitikoiden keskuudessa. Kannabiksen aiheuttama psykologinen stressioireyhtymä (cannabis-induced psychological distress syndrome, CIPDS) aiheuttaa lainsäädännön ja politiikan liioittelua sekä kykenemättömyyttä erottaa kannabisen käyttö ja väärinkäyttö toisistaan.

Huumeiden vastaisen sodan aikana tällaista erottelua pidetään epäisänmaallisena, epäröintinä vihollisen edessä. Yksi CIPDS:n oireista on ottaa ajokortti pois ihmisiltä, jotka ajavat autoa ja joilla havaitaan THC:n aineenvaihduntatuotteita virtsassa.

Paranoian vakavammassa muodossa jopa kannabiksen lääkekäyttöä pidetään uhkana yhteiskunnalle, koska se voi "horjuttaa sitä yhteistä normia, että huumeiden käyttö on vaarallista" jättämällä kokonaan huomiotta tosiseikka, että monilla resepti- ja käsikauppalääkkeillä on haittavaikutuksia. Ahdistuneiden yksilöiden tekemiä liioittelevia kannabislakeja voidaan pitää sukupolvien välisen konfliktin nykyaikaisena muotona.

Asiallisuutta ja tosiseikoissa pysymistä tarvitaan CIPDS-tartunnan saaneiden poliitikkojen rauhoittamiseksi. Kannabis voi aiheuttaa hedelmättömyyttä, syöpää, henkistä taantumista, riippuvuutta, liikenneonnettomuuksia, sydänkohtauksia ja se voi johtaa vaarallisempien huumeiden käyttöön, kaikkia näitä väitteitä on käytetty oikeuttamaan sota kannabista vastaan. Huumeet voivat olla haitallisia, olivatpa ne laillisia tai laittomia, mutta väitteet kannabiksen aiheuttamista haitoista ovat usein liioiteltuja.



USA
Vermont sallii lääkekannabiksen
Lähde: The Advocate 20.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n759/a09.html

Vermontin osavaltion senaatti hyväksyi äänin 20 - 7 lain, joka turvaa lääkekannabiksen käyttäjät pidätyksiltä. Osavaltion parlamentin aikaisemmin hyväksymä laki menee republikaanisen kuvernöörin James Douglasin päätettäväksi. Lainsäädännöllä sallittaisiin tietyistä taudeista kärsivien kasvattaa, pitää hallussaan ja käyttää rajoitettua määrää kannabista. Potilaiden sallittaisiin kasvattaa kolme kasvia. Douglas suhtautuu lakiin epäröiden ja häntä taatusti painostetaan valkoisesta talosta.

Jos Douglas allekirjoittaa lain tai jättää veto-oikeutensa käyttämättä Vermontista tulee Hawaijin jälkeen toinen osavaltio, joka on laatinut lääkekannabislait. Seitsemän muuta lääkekannabiksen sallivaa osavaltiota - Alaska, California, Colorado, Maine, Nevada, Oregon ja Washington - ovat säätäneet lakinsa kansanäänestyksissä voittaneiden lakialoitteiden pohjalta. Marylandin vuonna 2003 voimaan tullut laki vähentää lääkekannabiksen käyttäjien rangaistuksia mutta sillä ei poistettu osavaltion kannabiksen kieltolakia.



Kanada
Kannabislaki jo toisen kerran savuna ilmaan
Lähde: Regina Leader-Post, 14.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n736/a07.html

Kannabiksen käytön dekriminalisoiva laki jäi käsittelemättä jo toisen kerran puolen vuoden sisällä herättäen kritiikkiä, että pääministeri Martinin hallinto tarkoituksella hylkäsi esityksen.

Pääministerin toimiston tiedottaja Mario Lague kertoo, ettei esitykselle kuulu hyvää parlamentin lopettaessa viimeistä äänestyspäivää ennen odotettavissa olevia uusia vaaleja.

Kriitikkojen mukaan liberaaleilta puuttui poliittista tahtoa hyväksyä ristiriitoja herättänyt laki, jonka mukaan vähemmän kuin 15 gramman kannabismäärän hallussapidosta rangaistaan sakoilla rikosrekisterimerkinnän sijaan. Lakiesityksessä olisi ankaroitettu kasvatusoperaatioiden rankaisemista.

Lainsäädäntö jäi roikkumaan ilmaan kahdeksi kuukaudeksi konservatiivien jarruttessa sen käsittelyä vaatimalla jatkuvasti muutoksia.

Liberaalit vaihtoivat sitten lakeihin, jotka koettiin kiireellisemmiksi, kuten määrittelemään uudet vaalipiirit, poliittisten lahjoitusten uudistaminen ja AIDS-lääkkeiden antaminen Afrikan maille kannabislain jäädessä kokonaan paitsioon.

Seuraavan parlamentin on aloitettava kaikki alusta tässä aiheessa, josta on keskusteltu jo yli 30 vuotta.



Venäjä
Huumeiden hallussapidosta ei enää vankeutta
Lähde: Moscow Times, 14.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n729/a01.html

Juuri voimaan astuneen lain mukaan huumeiden käyttäjää ei enää passiteta vankilaan kovin helposti. Lain mukaan kymmenen päiväannosta aiheuttaa enää hallinnollisia toimenpiteitä rikossyytteen sijaan.

Käytännössä määrät vaihtelevat ja ovat 20 grammaa marihuanaa, 5 grammaa hasista, meskaliinia tai oopiumia, 1,5 grammaa kokaiinia, 1 gramma heroiinia tai methamfetamiinia ja 0.003 grammaa LSD:tä.

Tällaisen tai pienemmän määrän hallussapidosta tavattua ei enää saa pidättää vaan hänestä tehdään ilmoitus, ja tuomioistuin määrää hänelle sakot, joiden enimmäismääräksi asetettiin 40 000 ruplaa eli n. 1300 euroa, tai yhdyskuntapalvelua.

Ulkomaalaiselle voidaan edelleen näiden rangaistusten lisäksi määrätä maastakarkotus ja evätä hänen maahan pääsy.

Muutos on merkittävä, koska vanhojen säädösten mukaan jopa 0.1 gramman marihuanamäärästä saatettiin langettaa vankeusrangaistus.

Huumelakien liberalisointia ajaneen New Drug Policy -järjestön johtaja Lev Levinson:" Tämä on rohkea ja inhimillinen laki. Nyt kun poliisi lopettaa käyttäjien vainoamisen, voivat he keskittyä todellisiin uhkiin, kuten huumeiden suuren mittakaavan salakuljetukseen."

Venäjä lievensi huumetuomioita

Lähde: Helsingin Sanomat 14.5.2004

Heroiinin hallussapidosta voi selvitä sakoilla

Venäjä on lieventänyt huomattavasti huumeiden hallussapidosta annettavia rangaistuksia, Moskovan lehdet kertoivat torstaina. Hallituksen hyväksymän lain mukaan jopa yhdeksän heroiiniannoksen hallussapidosta voi nyt selvitä pelkällä sakkorangaistuksella.

Muutokset liittyvät Venäjän rikoslain tarkistushankkeeseen, jonka puitteissa Venäjällä määriteltiin nyt ensimmäisen kerran lain tasolla kerta-annosten koot ja niiden hallussapidosta jaettavien rangaistusten määrät. Venäjän hallitus hyväksyi lain keskiviikkona.

Uuden lain mukaan heroiinin kerta-annos on 0,1 grammaa puhdasta huumetta, mutta vasta yhden gramman hallussapito johtaa maksimissaan kolmen vuoden vankilatuomioon. Samankokoisen heroiinierän myynnin tai valmistuksen maksimirangaistus on 12 vuotta linnaa.

Aiemmin voimassa olleessa rikoslainkohdassa ei eroteltu hallussapitoa ja myyntiä ollenkaan toisistaan. Tuolloin yli 0,005 heroiinigramman tai yli yhden kokaiinigramman hallussapito saattoi johtaa 15 vuoden vankeusrangaistukseen. Samasta syystä valtaosa Venäjällä huumetuomion saaneista on juuri huumeiden käyttäjiä, ei niiden kauppiaita.

Kokaiinin vankilarangaistuksen alaraja on nyt 1,5 grammaa, metadonin, 0,5 grammaa, marihuanan 20 grammaa ja hasiksen 5 grammaa. Näitä pienempien määrien hallussapidosta voi saada 59 - 1176 euron sakot.

Erityisen suuren huumemäärän hallussapidosta tai säilyttämisestä saa nyt maksimissaan vankeutta 10 vuotta ja myynnistä tai valmistuksesta enintään 20 vuotta. Heroiinin kohdalla raja on 5 grammaa, hasiksen 25 grammaa ja marihuanan 100 grammaa.

Gazeta-lehti arvosteli uuden lain koituvan kalliiksi, koska sen määrittelemissä rajoissa puhutaan puhtaan huumeen määristä. Huumeen koostumuksen määrittely on lehden mukaan kallista ja aikaa vievää.

Venäjän vankiloissa makaa kymmeniätuhansia huumetuomion saaneita vankeja, joiden hallussa aikanaan olleet ainemäärät eivät riittäisi vankilatuomioon uuden lain mukaan. Asianajaja Jevgeni Tshernosov totesi Gazetalle, että he voivat nyt ryhtyä anomaan vapauttamista.



Sri Lanka
Kannabiksen laillistaminen vireillä
Lähde: The Australian 12.5.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n719/a05.html

Sri Lankan hallitus aikoo kumota kannabiksen kasvatuskiellon ja aloittaa sen kasvatuksen, koska se on keskeinen kasvi perinteisessä lääkinnässä.

Lääkeministeri Tissa Karaliyadde sanoi esittelevänsä parlamentille lain, jonka mukaan perinteisen lääketieteen, ayurvedan, harjoittajien sallittaisiin kasvattaa viisi kasvia.

Valtio alkaisi myös kasvattamaan kannabista ja pilottiprojektia varten on varattu jo maa-alue ministerin mukaan.

Huolimatta virallisesta kannabiksen kiellosta on sitä helposti saatavilla pimeiltä markkinoilta sekä perinteisille parantajille että pössöttelijöille.



Britney Spears jäi kiinni huumekahvilassa
Lähde: Iltalehti 10.5.2004

Euroopan-kiertueellaan oleva Britney Spears kärähti valokuvaajalle marijuanaa myyvässä kahvilassa Amsterdamissa.

Britney saapui paikalle uuden poikaystävänsä, tanssija Kevin Federlinen kanssa. Silminnäkijöiden mukaan Britney syöksyi kahvilan vessaan oksentamaan ja viipyi kopissa varsin pitkään.

Poikaystävän ei alun perin odotettu tulevan Britneyn kiertueelle, mutta tähti sai Glasgow'n keikallaan raivokohtauksen. Jos Kevin ei olisi lentänyt Los Angelesista paikalle, laulajatar olisi keskeyttänyt koko kiertueen. Näillä näkymin poikaystävä seuraakin emäntänsä mukana kiertueen loppuun asti.

Britneyn ystävät ovat jo aikaisemmin kertoneet tähden kärsivän pahanlaatuisesta masennuksesta ja tarvitsevan ammattiapua. Britneyllä on ollut ongelmia jo siitä lähtien, kun hän erosi poikaystävä Justin Timberlakesta.

Tähtönen on nykyään riidoissa myös toisen NSync-hemmo JC Chasezin kanssa. Britney raivostui Chasezille, kun tämä kehotti neitokaista laittamaan rakkauselämänsä kuntoon ja keskittymään uraansa.

Huomenna tiistaina Britneyn on määrä esiintyä Tukholman Globenissa. Tähti kuvaa samaan aikaan OnTourage-nimellä kulkevaa tosi-tv-ohjelmaa, joka kertoo kiertueen kulissien takaisesta maailmasta. Tiedossa on muun muassa strippausta, ja katsojat pääsevät tutustumaan myös Britneyn hotellihuone-elämään.



Ruotsi
EIT hyväksyi ydinvoimalan siivoojan huumetestauksen
Lähde: Helsingin Sanomat 6.5.2004

Yleinen turvallisuus ratkaisi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mielestä huumetestejä voidaan tehdä ydinvoimalan toimiston siivoojille, vaikka asiasta ei säädetä laissa.

Tuomioistuimen mukaan testit ovat hyväksyttäviä yleisen turvallisuuden sekä muiden ihmisten - erityisesti muiden työntekijöiden - oikeuksien turvaamiseksi. EIT:n päätös koskee Ruotsia.

Valituksen tehnyt nainen on työskennellyt vuodesta 1986 siivoojana Oskarshamnin ydinvoimalassa. Hän siivoaa toimistoja, joten hän ei joudu alueelle, jolla olisi säteilyvaaraa.

Vuonna 1995 työnantaja laati päihdepoliittisen ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä joutuu kolmen vuoden välein huume- ja alkoholitestiin. Tällöin työntekijän on myös ilmoitettava, mitä lääkkeitä hän on käyttänyt edeltäneen viikon aikana.

Asiasta syntyi periaatteellinen kiista, sillä Ruotsin lain mukaan työnantajalla ei ole oikeutta tällaisiin testeihin. Myöskään työehtosopimuksessa asiasta ei ole sovittu.

Riita eteni työtuomioistuimeen. Se päätti, että huumetestiin on osallistuttava, mutta alkoholitestiin ei.

Siivooja vei asian EIT:een, sillä se katsoi päätöksen rikkovan hänen yksityiselämänsä suojaa.

EIT päätti, ettei se ota valitusta tutkittavaksi, sillä se on ilmeisen perusteeton. EIT:n mukaan huumetestin voidaan kyllä katsoa loukkaavan työntekijöiden koskemattomuutta, mutta tässä tapauksessa tuomioistuin piti testausta hyväksyttävänä.

EIT on aiemminkin ottanut kantaa huumetestien hyväksyttävyyteen. Esimerkiksi reilu vuosi sitten se katsoi, että tanskalaisella matkustajalaivalla sai tehdä huumetestejä myös asiakaspalvelussa oleville työntekijöille.

Suomen eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä lakiesitys, jonka mukaan työnantajilla olisi tietyissä tilanteissa oikeus vaatia työntekijöiltä todistus huumetestistä.

Tällainen oikeus olisi esimerkiksi silloin, kun on perusteltua aihetta epäillä huumeiden käyttöä työaikana.

Lisäksi todistus voidaan vaatia, jos työntekijä voi tehtävässään vaarantaa muiden henkeä tai terveyttä tai vaikkapa lisätä ympäristövahingon riskiä.



Britannia
Altman pössytteli Blairin nenän alla
Lähde: BBC ja The Guardian 1.5.2004
http://news.bbc.co.uk/go/em/fr/-/1/hi/uk/3675855.stm
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n658/a07.html

Pääministeri Tony Blairin pokka piti kuuluisan elokuvaohjaajan sytytettyä jointin julkkispäivällisillä rocktähden kartanossa.

Hollywoodin riippumaton ohjaajalegenda Robert Altman (mm. M.A.S.H., Nashville, Short Cuts) kertoi haastattelussaan Weekend lehdessä sytyttäneensä lounaan jälkeen jointin pääministerin seurassa Eurythmics kitaristin Dave Stewart tarjoamilla kutsuilla.

Sen sijaan, että olisi paennut huoneesta, Blair jatkoi lounastaan.

Blair ei kuitenkaan ottanut hatseja eikä taatusti vetänyt henkeen Altmanin mukaan. Pääministerin toimisto ei ole kommentoinut asiaa.

"Poltimme siellä ruohoa. Hän istui pöydän toisella puolella, joten hän oli mielestäni aika rento", Altman sanoi.

Nyt hän sanoo tulkinneensa pääministerin rentouden avoimmuudeksi vaikka se olikin vain poseerausta.

Blairit kaveerasivat paljon poptähtien ja taiteilijoiden kanssa Labour hallituksen ensimmäisenä kautena. Tämä loi Britannialle "Cool Britannia" mielikuvaa.



Venäjä
Venäjän Zinovjev kärähti marihuanasta
Lähde: Ilta-Sanomat 26.4.2004

Venäjän hyökkääjä Sergei Zinovjev on jäänyt kiinni marihuanan käytöstä. Zinovjev on jo lähetetty kotiin MM-kisoista.

- On totta, ettei Zinovjev kuulu enää joukkueeseemme, Venäjän joukkueenjohtaja Anatoli Bardin myönsi Tshekin jääkiekkoliiton nettisivulla.

Bardin lupasi, että tapaus selvitetään perinpohjaisesti MM-kisojen jälkeen.

Zinovjev kärähti Venäjän joukkueen sisäisessä testissä ennen MM-kisojen alkua. Doping-testi tehtiin Venäjän MM-leirillä Odintshovossa Moskovan lähellä. Positiivinen tulos tuli tietoon ennen Venäjän viimeistä harjoitusottelua Ruotsia vastaan. Sen jälkeen tehtiin uusi varmistustesti ja sekin näytti positiivista.

Ak Bars Kazania edustava Zinovjev ei pelannut ainoatakaan ottelua "kärynneenä", joten mahdollisista rangaistuksista ei ole vielä tietoa. Ainakaan Venäjän MM-peleihin käry ei vaikuta.

Venäjä alkoi testata kaikki pelaajansa etukäteen sen jälkeen, kun viime tammikuussa Suomessa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa mukana olleet hyökkääjät Jevgeni Malkin ja Dimitri Pestunov jäivät kiinni kielletyistä piristeistä, joita he olivat käyttäneet tietämättään.

Venäjä ei odota enää uusia NHL-vahvistuksia joukkueeseensa.

- Emme aio olla yhteydessä enää kehenkään NHL-pelaajaan. Odotamme vain, kuinka loukkaantumisesta toipuvan Aleksander Frolovin kanssa käy, Venäjän kakkosvalmentaja Vladimir Jursinov ilmoitti.
 


Ruotsi
Mukaan kannabiksen vapautusrintamaan
Lähde: Svenska NORMAL
http://www.normal.nu/index.php?page=events

Ruotsissa tänä vuonna perustettu "Svenska NORMAL" eli Svenska Nationella Organisationen för Reformering av MArijuanaLagstiftningen järjesti toukokuun 1. päivänä kello 16.00 Ruotsin ensimmäisen mielenosoituksen kannabiksen laillistamiseksi Tukholman keskustassa Hötorgetilla.

Järjestäjien arvion mukaan paikalla oli 300 - 500 osallistujaa ja tilaisuutta voi pitää onnistuneena.

Uutismateriaalia May Day 2004:
http://www.indybay.org/drugwar
http://www.hempevolution.org/cannabis_freedom_day/2004/tables/form.htm
http://www.corporatism.netfirms.com/mmm2004map.htm
http://groups.yahoo.com/group/cannabisaction



Hollanti
Supervahva "skunk" aiotaan kieltää lailla
Lähde: The Times 14.4.2004, Reuters 23.4.2004, The Scotsman 28.4.2004
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,8122-1073739,00.html
http://www.alertnet.org/thenews/newsdesk/L23201672.htm
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n645/a09.html

Hollannin oikeistohallitus on keksinyt jälleen uuden jäynän kannabiksen kasvattajia kohtaan: joidenkin kannabislajikkeiden myynti aiotaan kieltää Hollannissa sen huolen johdosta, että ne olisivat muuttuneet niin vahvoiksi, että niillä olisi samanlaisia riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia kuin vahvoilla huumeilla.

Hollannin hallitus kertoo voivansa kieltää kannabiksen vahvemmat muodot, kuten "skunkin", tutkimuksen osoitettua sen vahvuuden kaksinkertaistuneen viimeisten viiden vuoden aikana.

Oppositiopuolueet sanovat, että jos miedot huumeet tulevat laittomiksi, viranomaiset eivät enää voisi valvoa niiden kauppaa ja käyttöä.

Hallitus yrittää tukahduttaa kannabisturismin

On valomerkin aika ulkomaalaisille hollantilaisissa kahviloissa, sillä hallitus päätti tukahduttaa kannabisturismin ja kiristää kannabispolitiikkaa muun Euroopan paineen alla.

Maastrichtin kaupungissa, Saksan ja Belgian rajalla, alkaa pian kokeilu, jossa kielletään huumeiden myynti ulkomaalaisille.

"Haluamme lopettaa huumeturismin: sen, että ulkomaalaiset tulevat tänne käyttämään huumeita, ja sen, että he ostavat huumeita viedäkseen niitä kotiinsa", sanoo oikeusministeri Wim Kok.

Paikallisviranomaiset vastustavat huumelakien tiukentamista

Hollannin huumelakien tiukentamissuunnitelmat ovat kohdanneet ankaraa vastustusta paikallisviranomaisilta kautta maan.

Oikeistohallituksen suunnitelmat ovat saaneet vastaansa Hollannin paikallishallinnon liiton, jonka mukaan suunnitelmat uhkaavat vuosien mittaan menestyksekkääksi osoittautunutta huumeiden valvontaa.

Poliittinen neuvonantaja Lex Estveld sanoo hallituksen yrittävän korjata sellaista järjestelmää, joka ei ole edes hajonnut.

"Hollannin mietojen huumeiden valvontajärjestelmä on osoittautunut onnistuneeksi vuosikymmenten mittaan. Mielestäni emme pärjää ollenkaan huonosti vertailussa muiden maiden kanssa."

483 paikallishallintopiirin yhteisessä julkilausumassa sanotaan, että ehdotetut toimenpiteet pakottaisivat marihuanakaupan pimeille markkinoille.

Hollannissa toimii 780 kannabista myyvää kahvilaa, joista puolet on kolmessa isoimmassa kaupungissa Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Haagissa. Noin 80% paikallishallintopiireistä ei salli kannabiskahviloita. Hallituksen tietojen mukaan kannabista kokeilleiden määrä Hollannissa on keskitasoa vertailussa EU-maiden, USA:n ja Australian kanssa.



USA
Taloustieteilijät laillistaisivat kaikki huumeet
Lähde: Econ Journal Watch, Volume 1, Number 1, April 2004, pp 82-105.
http://www.econjournalwatch.org/main/index.php
http://www.econjournalwatch.org/pdf/EJW_Complete_Issue_April_2004.pdf

Monet tunnetut taloustieteilijät Milton Friedman etunenässä ovat vaatineet julkisesti huumekaupan laillistamista yhteiskunnallisten ja taloudellisten haittojen vähentämiseksi. Myös Gary Becker, George Schultz, Thomas Sowell ja William Niskanen ovat suositelleet liberaalia lähestymistapaa huumeongelman hoitamiseksi. Milton Friedman ja Gary Becker ovat taloustieteen Nobelilla palkittuja, ja George Schultz sekä William Niskanen olivat aikoinaan Ronald Reaganin hallinnossa, Schultz ministerinä ja Niskanen presidentin talousneuvonantajien puheenjohtajana. Mutta kuinka paljon kannatusta näin radikaalit ajatukset saavat muiden taloustieteilijöiden keskuudessa ?

Taloustieteen tohtori Mark Thornton tutki tätä ja sai yllättävän samankaltaisia vastauksia kentältä: ensiksi suurin osa taloustieteilijöistä pitää nykyistä huumepolitiikkaa tehottomana tai haitallisena. Toiseksi suurin osa taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että nykyistä politiikkaa tulee muuttaa. Kolmanneksi suurin osa taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että huumepolitiikkaa tulisi muuttaa liberalisoinnin suuntaan.



USA
Liittovaltion tuomari käski jättämään lääkekannabiskeskukset rauhaan
Lähde: Drug Policy Alliance 22.4.2004
http://www.drugpolicyalliance.org/news/04_22_04wamm.cfm

Liittovaltion tuomari Jeremy Fogel San Josen liittovaltion oikeusistuimesta määräsi 21. huhtikuuta liittovaltiota olemaan ratsaamatta sekä syyttämättä kalifornialaista lääkekannabisryhmää the Wo/Men's Alliance for Medical Marijuana. Tämä oli ensimmäinen tulkinta viime joulukuussa annetusta vetoomustuomioistuimen määräyksestä liittovaltiolle olla syyttämättä sairasta naista Oaklandin kaupungissa.

Ryhmän 250 jäsentä saavat jatkaa kannabiksen kasvatusta ja käyttöä ilman liittovaltion uhkaa ja sekaantumista.

Vetoomustuomioistuimen päätöksen mukaan on perustuslain vastaista käyttää vuoden 1970 liittovaltiolakia syyttämään sairaita ihmisiä, joilla on lääkekannabislain hyväksyneessä osavaltiossa myönnetty lääkekannabisresepti. "Osavaltion sisäinen ei-kaupallinen marihuanan kasvatus, hallussapito ja käyttö henkilökohtaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin lääkärin suosituksesta eroaa selvästi huumeiden salakuljetuksesta", perusteli tuomari päätöstään.

Vetoomustuomioistuimen päätös oli kova isku oikeusministeriölle, joka väitti liittovaltion huumelakien kumoavan osavaltioiden säätämät lääkekannabislait. Oikeusministeriö valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen 20. huhtikuuta.



Ruotsi
Huumeiden hinnat laskivat Ruotsissa
Lähde: Turun Sanomat 25.4.2004
http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,3,0,0,160917,2004-04-25

Huumeiden hinta on laskenut Ruotsissa huomattavasti viime vuosien aikana. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi hasiksen hinta on pudonnut puoleen kuudessa vuodessa, kertoi Ruotsin radion Eko-uutistoimitus lauantaina.

Ruotsin alkoholi- ja huumetiedotuksen keskusliitto (CAN) ja rikollisuuden ehkäisyn hyväksi toimiva neuvosto (Brå) ovat ensimmäistä kertaa tehneet perusteellisen tutkimuksen huumeiden hintakehityksestä. Tutkimus kattaa vuodet 1998-2003.

- Hintojen lasku on merkki siitä, että huumeiden saatavuus on lisääntynyt ja niitä on helposti saatavilla. Tämä on varoituskello, sanoo asiaa selvittänyt tutkija Daniel Svensson.

Esimerkiksi gramma hasista maksoi vuonna 1998 noin 160 kruunua eli noin 17,5 euroa, mutta viime aikoina enää 80 kruunua eli vajaat 9 euroa.



Sveitsi
Parlamentin komitea ei suosita kannabiksen laillistamista
Lähde: Swissinfo 1.4.2004, IACM-Bulletin 25.4.2004
http://www.cannabis-med.org/english/nav/home-bulletin.htm

Sveitsin liittovaltion senaatin päätettyä jo kaksi kertaa jatkaa huumausainelakien uudistusta, päätti parlamentin komitea suosittaa kannabiksen käytön rangaistavuuden säilyttämistä. Päätös syntyi niukalla 13 - 12 enemmistöllä.

Jos parlamentti noudattaa komitean päätöstä, se ei enää käsittele kannabiksen laillistamista. Jos parlamentti päättää jatkaa kannabislakien käsittelyä, siirtyy asia komitealle yksityiskohtaisempaa käsittelyä varten.

Poliisijohtajat dekriminalisoinnin puolesta

Sveitsin poliisijohtajien liitto suosittaa lehdistötiedotteessaan parlamenttia jatkamaan huumausainelakien uudistamista, minkä senaatti on jo hyväksynyt. Liitto vaatii pikaista ja rohkeaa asian käsittelyä ja vastustaa tiedotusvälineiden agressiivista uutisointia aineriippuvuudesta ja huumeasioista, minkä mukaan Sveitsin huumepolitiikka olisi epäonnistunut ja tarvittaisiin lisää sortotoimenpiteitä käyttäjiä kohtaan.

Poliisijohtajien kotisivut
http://www.vspb.org



Saksa
Berliini dekriminalisoi kannabiksen hallussapidon
Lähde: The Expatica 15.4.2004
http://www.expatica.com/source/site_article.asp?channel_id=2&story_id=5589

Saksan kannabislait saattavat haihtua savuna ilmaan tämän kevään aikana Berliinin paikallishallinnon aikoessa dekriminalisoida kannabiksen hallussapidon.

Lakialoitteella, jonka mukaan sallittaisiin kannabiksen hallussapito aina 15 grammaan saakka, on kaupungin hallinnossa ylivoimainen kannatus.

Keskustalainen lakialoitetta tukeva FDP on sitä mieltä, että hallituksen tulisi lopettaa muutoin lakia noudattavien ihmisten nuuskiminen, koska kannabiksen ei ole todettu olevan haitallisempaa kuin alkoholi tai tupakka.

Todellinen syy lainmuutokselle on se, että Berliinin viranomaiset ovat lopettaneet kannabiksen hallussapidon valvomisen.

"Kieltopolitiikka perustui täydellisesti epäonnistuneeseen huumepolitiikkaan," luonnehtii FDP:n senaattori Martin Lindner, joka on lakialoitteen esittelijä.

"Emme vähättele tätä ainetta vaan yritämme ajaa realistisempaa lähestymistapaa," hän lisää.

Kannabiksen nauttiminen on muuttunut sosiaalisesti hyväksytymmäksi varsinkin niiden perheiden keskuudessa, joiden vanhemmat kuuluvat 1960- ja 1970-luvuilla pössötelleisiin suuriin ikäluokkiin.

Berliiniä pidetään myös Saksan marihuana- ja hasispääkaupunkina. Viimeisten kolmen vuoden aikana poliisi on lopettanut kannabismarkkinoiden seuraamisen Berliinissä Berliner Zeitung -sanomalehden mukaan.

Tuskin enää löytyy sellaista klubia tai diskoa, kahvilaa tai näyttelyn avajaisia, missä ei jointti palaisi. Ja tämä on vain kannabiksen julkinen puoli. Kannabiksen käyttö yksityisbileissä on täysin tavallista.

"Tarvitsisimme 1000 uutta poliisia, jotta voisimme edes hieman puuttua kannabiskauppaan", eräs huumepoliisi kertoi sanomalehdelle. Mutta budjettileikkaukset sekä kannabiksen jatkuvasti kasvava sosiaalinen hyväksyminen ei helpota lakia täytäntöönpanevan poliisin osaa.

Hasista saa helposti Berliinin joka kolkassa kahviloista ja tupakkakaupoista. Tämän lisäksi kotikasvatettua kannabista kukkii parvekkeilla, takapihoilla ja katoilla kautta kaupungin. Berliinin poliisi onkin lopettanut yksityiskotien ratsaamisen kotiviljelyn takia.

"Siitä ei ole mitään hyötyä," eräs poliisi kertoi sanomalehdelle. "Lähdemme vain, jos saamme vihjeen todella isosta kannabisviljelmästä. Mutta emme enää tutki ihmisten takapihoja, jos sieltä sattumalta löytyisi joitain taimia."

Aikaisemmin suurin osa laittomasta kannabiksesta tuli Saksaan Turkista tai Välimeren alueelta. Nyt monet vaikeuksiin joutuneet itäsaksalaiset maanviljelijät vuokraavat navettansa kehittyneille kannabiksentuotantoyrityksille.

"Berliinissä poltettava kannabis tulee yleensä lähempää kuin ihmisten syömät tuoreet hedelmät ja vihannekset," huumepoliisi kertoo.



Ranska
Nuoret käyttävät kannabista yhtä paljon kuin alkoholia
Lähde: The Daily Times 15.4.2004
http://www.dailytimes.com.pk/default.asp?page=story_15-4-2004_pg9_1

Ranskalaiset teinit kuuluvat Euroopan runsaimmin kannabista kuluttaviin polttaen kannabissätkiä yhtä usein kuin nauttivat alkoholia juuri ilmestyneen tuhansia koululaisia käsittäneen tutkimuksen mukaan.

Kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä kaksi poikaa kolmesta ja joka toinen tytöistä on kokeillut kannabista, joka on laitonta Ranskassa.

"Kuuteentoista ikävuoteen mennessä kannabiksen säännöllinen käyttö saavuttaa säännöllisen alkoholin käytön tason," tutkijat kertovat.

16833 koululaisen kysely paljasti, että kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä 21% pojista ja 7% tytöistä poltti enemmän kuin kymmenen sätkää kuukaudessa.

Vähintään 10 kertaa vuodessa kannabista käyttäneiden 16- ja 17-vuotiaiden määrä on kolminkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana tutkimuksen mukaan. Tutkimus liittyy laajempaan koko Eurooppaa koskevaan tutkimukseen, joka on tarkoitus julkaista vuoden loppuun mennessä.

Kannabiksen ongelmakäyttö

Lähde: Toxibase
Raportti tilattavissa:
http://www.toxibase.org

Ranskalainen kansallinen huumetiedotusverkosto Toxibase julkaisi laajan ja perusteellisen tutkimuksen 'L'usage problématique de cannabis' kannabiksen ongelmakäytöstä. Kannabiksen ympärillä käytävä keskustelu jatkuu tutkimustiedon karttuessa. Raportti alkaa lupaavasti laajalla eri huumeiden ja päihteiden haittavertailulla, mikä asettaa kannabiksen haitat oikeaan perspektiiviin.



Espanja
Hallituksen vaihdos johti huumepolitiikan liberalisointiin
Lähde: El Pais, Europapress 20.4.2004, IACM-Bulletin 11.4.2004
http://www.europapress.es/europa2003/noticia.aspx?cod=20040420181643&tabID=1&ch=74
http://db.doyma.es/cgi-bin/wdbcgi.exe/doyma/press.plantilla?ident=32434
http://www.cannabis-med.org/english/home.htm

Espanjan hallituksen vaihdos on johtanut myös maan huumepolitiikan muuttumiseen. Valtaan päässyt sosialistihallitus ilmoitti, että maan huumeohjelman valvonta siirretään sisäministeriöltä terveysministeriön alaisuuteen.

Lisäksi hallituksen sisäministerinä toimii Jose Antonio Alonso, joka kuuluu vaikutusvaltaiseen lakimiesten lobbausryhmään Grupo de Estudios de Política Criminal, joka jo vuonna 1989 valmisti raportin, jossa hahmoteltiin lainsäädännöllisiä vaiheita kannabiksen laillistamiseksi.

Edellinen oikeistolainen sisäministeri yritti jopa kriminalisoida erimielisyyden huumekysymyksissä.

Katalonia sallii lääkekannabiksen

Katalonian osavaltion hallitus aikoo alkaa säädellä lääkekannabista Hollannin mallin mukaan. Onnistuessaan kokeilu laajenisi koko Espanjaan.

Barcelonan apteekkarien liiton puheenjohtaja Joan Duran ehdotti Katalonian paikallishallinnolle kokeilututkimusta lääkekannabiksen jakamiseksi apteekkien kautta. Kolme vuotta sitten Katalonian parlamentti esitti yksimielisesti keskushallinnolle kannabiksen lääkekäytön laillistamista. Tämän aloitteen tekijä oli rintasyöpään sairastuneiden naisten yhdistys Agata.

Espanjan apteekkarien liiton puheenjohtaja Isabel Vallejo antoi tukensa kokeilulle. Hänen mukaansa aina, kun jostakin aineesta on lääkkeellistä hyötyä ja se parantaa potilaiden terveyttä, sitä täytyy tutkia.



YK
WHO kehottaa hallituksia muuttamaan huumepolitiikaa hoitavaan suuntaan
Lähde: British Medical Journal 20.3.2004, WHO 13.3.2004
http://bmj.bmjjournals.com/cgi/content/full/328/7441/664-d
http://www.who.int/substance_abuse/publications/psychoactives/en/
WHO:n raportti:
http://www.who.int/entity/substance_abuse/publications/en/Neuroscience.pdf

YK:n alainen maailman terveysjärjestö, WHO, ottaa uudessa raportissaan selväsanaisesti kantaa YK:n ajamaan huumepolitiikkaan kehottamalla maailman hallituksia käsittelemään tupakan, alkoholin ja huumeiden aiheuttamaa riippuvuutta neurologisena tai psykiatrisena häiriönä sen sijaan, että riippuvaisia ihmisiä käsiteltäisiin tahdoltaan tai luonteeltaan heikkoina.

Raportti Neuroscience of psychoactive substance use and dependence neuvoo hallituksia olemaan leimaamatta tällaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, ja siinä korostetaan tehokkaita hoitomuotoja potilaiden käyttäytymisen muuttamiseksi ja heidän uudelleen integroimiseksi yhteiskuntaan.

Aineriippuvuuden aiheuttama maailmanlaajuinen rasite ja uhka julkiselle terveydenhuollolle on huomattava. Tupakka on neljännellä ja alkoholi viidennellä sijalla kymmenen tauteja aiheuttavien mutta vältettävissä olevien riskitekijöiden joukossa.

Tupakka aiheuttaa 4.1% ja alkoholi 4% maailman taudeista mitattuna vammautumisen ja kuolemien takia menetettyinä elinvuosina. Etupäässä Euroopan ja Pohjois-Amerikan miesväestön nauttimat laittomat aineet aiheuttavat 0.8%.

WHO:n kannabisraportti 1997
http://whqlibdoc.who.int/hq/1997/WHO_MSA_PSA_97.4.pdf


Jamaika
Parlamentin komitea suosittaa ganjan dekriminalisointia
Lähde: The Jamaica Gleaner 18.2.2004, Jamaica Observer 21.3.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n290/a07.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n463/a06.html

Kansallisen ganjakomitean raporttia käsitellyt parlamentin komitea päätyi myös kannattamaan kannabiksen käytön dekriminalisointia.

Ganjakomitean suositukset otettiin myönteisesti vastaan komitean työskentelyn alussa, mutta myöhemmässä vaiheessa nämä suositukset joutuivat puolustuskannalle yleisen syyttäjän Michael Hyltonin varoitettua dekriminalisaation saattavan Jamaikan ristiriitaan kansainvälisten sitoumusten kanssa.

Opposition edustaja senaattori Shirley Williams halusi lievempää muutosta eli ganjan uudelleenluokittelua, jottei sen käyttöä luultaisi laillistetuksi. Hän muistutti kollegoileeen, ettei yksikään maa ole vielä laillistanut ganjaa.

"Jopa Amsterdamissa, missä ganjaa myydään avoimesti coffee shopeissa, se on rikos lakikirjan mukaan. Joten älkäämme ryhtykö ainoaksi maaksi maailmassa, missä marihuanan käyttö ei ole mikään rikos."

Komitea muutti alkuperäistä mietintöä siten, että julkisella paikalla tapahtuva ganjan polttaminen olisi vielä rike, mutta ei yksityisissä tiloissa.

Samoin parlamentin komitea suosittaa, että ganjan käytöstä ei tulisi merkintää rikosrekisteriin.

Komitea kokoontuu vielä kerran pohtimaan mietintöä, minkä jälkeen lopullinen mietintö esitetään parlamentille hyväksymistä varten.

Ganjan uskonnollinen käyttö laillistetaan

Parlamentin komitea suosittaa lakien muutosta siten, että rastafarien sallittaisin käyttää pieniä määriä ganjaa "uskonnollisiin tarkoituksiin".

Komitea tiedostaa myös, että suosituksen toimeenpaneminen olisi haaste, "koska Jamaikan hallituksen hyväksymien voimassaolevien kansainvälisten sopimusten mukaan ei ole mahdollista dekriminalisoida ganjan käyttöä uskonnollisiin tarkoituksiin".

Toisena suosituksena komitea ehdottaakin, että Jamaika aloittaisi kansainvälisen kampanjan vuoden 1971 sopimuksen muuttamiseksi, jotta voitaisiin ratkaista tämä paikallinen tilanne.


Tanska
Poliisi teki suurratsian Kristianiaan
Lähde: BBC 19.3.2004
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/3524274.stm

Poliisi teki odotetun suurratsian Kristianiaan lopettaakseen kuuluisan Pusher-streetin kannabismarkkinat.

Juuri Irakista poliiseja kouluttamasta palannut Tanskan poliisin johtaja Kai Vittrup johti spektaakkelinomaista Kristianian kannabiskauppiaiden vastaista operaatiota. Terrorismin vastaisesta sodasta huumesotaan hypännyt Vittrup kaipaa takaisin Irakiin.

"He olivat etupäässä hyvin ystävällisiä ihmisiä" hän luonnehtii niitä irakilaisia, joita hän koulutti Basrassa.

Aikaisemmat poliisioperaatiot Kristianiaan on lyöty takaisin väkijoukkojen heitellessä poliiseja Mototovin cocktaileilla ja kivillä.

Tämän viikkoiseen operaatioon otti osaa 200 poliisia, joita vastassa oli barrikadeja ja buuaavia asukkaita.

Kymmentuntisella retkellä pidätettiin 48 ihmistä. Melkein kaikki heistä kannabiksen hallussapidon tai myynnin takia - kannabis on kielletty huume Tanskassa.

Poliisi uskoo tämän viikon ratsian tuhonneen paikalliset kannabismarkkinat, jonka vuotuiseksi arvoksi on arvioitu noin 80 miljoona euroa.

Panosten ollessa näinkin korkealla poliisijohtaja Vittrup tietää kauppiaiden etsivän keinoja kaupan käynnistämiseksi.

Mutta se ei tule olemaan helppoa - poliisi väittää, että heidän tiedusteluverkostonsa Kristianissa on tiukempi kuin koskaan.

Vittrup sanoo, ettei heillä ole tämän takia suunnitteilla pitää pysyvää poliisivalvontaa alueella.

"Me emme halua antaa vaikutelmaa miehitysjoukoista", hän sanoo viitaten tuoreisiin kokemuksiinsa Irakista.

Aika on meidän puolella

Yhdessä kahvilassa työskentelevä Belinda kuvailee poliisioperaatiota terrorisminvastaisena operaationa.

"He tulivat viiden aikaan aamulla. Ihmiset herätettiin ja vietiin asemalle. TV:t ja muu omaisuus vietiin. He tekivät myös joukon virheitä."

Belinda syyttää sortotoimista Tanskan konservatiivista hallitusta. He toimivat vanhan vendettan velvoittamina niitä hippi- ja vasemmistolaisryhmiä vastaan, jotka aikoinaan loivat tämän alueen.

Tanskalainen historioitsija Jes Fabricius Moeller näkee ongelmien juontavan juurensa syvemmälle. Hän tuo esille maan arvon nousun ylikansoitetussa Kööpenhaminassa, mikä on hyvin todennäköinen syy sortotoimiin. Kristiania on ykkösluokan aluetta sijaitessaan kanavien ja viheralueiden keskellä vain viiden minuutin matkan päässä keskustasta.

Moellerin mukaan virallinen politiikka yrittää palauttaa yksityisomistuksen logiikkaa alueelle.

"Jos asut kalliilla maalla, sinun täytyy maksaa siitä".

"Vuosien ajan valtion ja Kristiania välillä vallitsi tulitauko", sanoo Moeller.

Kannabiksen myyntiä suvaittiin - Hells Angels vaikutteiset moottoripyöräjengit hallitsivat sitä suurelta osin ja he toimivat hippien ja poliittisten idealistien "muskelina".

Hipit taas tunnollisesti kieltäytyivät hyödyntämästä itsehallintaansa jättämällä tuottoisan kovien aineiden, kokaiinin ja amfetamiinin, kaupan.

Kööpenhaminan huumepoliisin päällikkö Ole Wagner vahvistaa tämän. Hän kertoi BBC:lle, etteivät kovat huumeet ole olleet koskaan ongelma Kristianiassa.

"Uskon siihen, että Kristianiassa riittää vielä ongelmia, mutta ei yhtään enempää, kuin minkä me pystymme hoitamaan," kertoo puolestaan Vittrup.

Belinda on eri mieltä :"Poliisille tämä on aivan liian kallista. Olen ollut Kristianiassa 23 vuotta. Aika on meidän puolella."



Ruotsi
Kansankodissa kuohuu taas
Lähde: Helsingin Sanomat ja Aftonbladet 25.3.2004
http://www.aftonbladet.se/vss/nyheter/story/0,2789,452399,00.html

Poliisijohtaja pidätetty huumerikoksesta Ruotsissa

Tukholman lääninrikospoliisin korkea-arvoinen poliisijohtaja on pidätetty epäiltynä huumerikoksesta, kertoo torstain
Aftonbladet. Rikos tehtiin työajalla.

Poliisijohtaja pidätettiin maanantain iltapäivällä sen jälkeen, kun hänet oli etsintäkuulutettu.

Hän työskenteli lääninrikospoliisissa järjestäytyneen rikollisuuden osastolla ja hänellä on ollut useita vihjeiden antajia alamaailmassa ja kontaktiverkosto rikollisiin. Hän on osallistunut myös huumerikosten tutkintaan.

Högt polisbefäl anhölls för grovt narkotikabrott

Greps efter att ha varit efterlyst

Ett högt uppsatt polisbefäl på länskriminalen i Stockholm har anhållits. Han misstänks för medhjälp till grovt narkotikabrott.

- Brotten har begåtts i tjänsten, säger en källa.

Polisbefälet greps i måndags förmiddag efter att ha varit anhållen i sin frånvaro och efterlyst.

Utredarna har gjort husrannsakningar på flera adresser och beslagtagit vapen och sprängmedel, enligt Aftonbladets källor. Däremot hittades ingen narkotika.

Den misstänkte polismannen har en ledande position på en av länskriminalens avdelningar och har tidigare arbetat med grov, organiserad brottslighet.

Han har bland annat haft tipsare i undre världen och lär ha ett kontaktnät bland kriminella.

Enligt misstankarna har polisbefälet varit delaktig i narkotikaaffärer.

Brottsprovokation

Fallet kan handla om så kallad brottsprovokation, enligt obekräftade uppgifter till Aftonbladet. Han kan ha använt otillåtna arbetsmetoder för att få fast brottslingar och på så vis själv begått brott.

Länskriminalen i Stockholm ville i går inte kommentera gripandet.

- Jag har ingenting att säga. Ärendet sköts av interna utredningar i Västerås, säger länskriminalchefen Leif Jennekvist via sin sekreterare.

Polisbefälet sitter nu inlåst i en cell hos polisen i Eskilstuna. Brottsrubriceringen är medhjälp till grovt narkotikabrott alternativt grovt tjänstefel.

Långtidssjukskriven

Han har varit sjukskriven sedan flera månader tillbaka av privata skäl, men det är oklart om brottet har skett under denna period.

Den ansvarige intern- utredaren i Västerås vill inte bekräfta Aftonbladets uppgifter.
- Jag kan inte kommentera detta alls, säger han.

Om uppgifterna om brottsprovokation stämmer så är det inte första gången som poliser hamnar i blåsväder. I mars 2002 anhölls fem poliser i Malmö, misstänkta för att ha provocerat fram en heroinaffär.

I Sverige är brottsprovokation förbjudet. I andra länder, exempelvis USA, är det däremot en vanlig metod inom främst narkotikaspaning.

Hampunlehti natsisymboli

Lähde: Motion till riksdagen 2003/04:So425 av Christer Engelhardt och Lilian Virgin (s)
Symboler med koppling till narkotiska preparat.
http://www.riksdagen.se/debatt/motioner/motion.asp?dok_id=GR02So425

Kaksi ruotsalaista demarikansanedustajaa on tehnyt aloitteen huumausaineisiin viittaavien symbolien rinnastamisesta lainsäädännössä natsisymboleihin eli niiden käytön kieltämistä.

Esityksen mukaan myös huumausaineiden laillistamiseen liittyvät symbolit pitäisi rinnastaa natsisymboleihin tai muukalaisvihamielisyyteen. Esityksen järki on  kyseenalainen sen takia, että ainut symboli, mihin esityksellä viitataan, on hampunlehti. Esityksen taustalla on tietenkin USA, missä Bushin hallinto on säätänyt vastaavanlaista lainsäädäntöä terrorismisodan varjolla.

Förslag till riksdagsbeslut

Riksdagen tillkännager för regeringen som sin mening vad i motionen anförs om att i lagen likställa spridning och användning av symboler som föreställer narkotiska preparat med symboler kopplade till nazism och främlingsfientlighet.

Motivering

Det har blivit allt vanligare med försäljning av bland annat mobilskal, cigarettändare och smycken med motiv som föreställer till exempel cannabisplantor. Försäljningen sker vid bland annat festivaler och vid allmän torgförsäljning.

Det är med oro som vi kan konstatera att försäljning och bärande av pins, mobilskal, cigarettändare och smycken med sådana motiv har blivit allt populärare och att det finns en marknad för detta. Vi tycker att det går stick i stäv mot den politik och inriktning som vi valt att arbeta efter när det gäller att motverka narkotikans framfart i vårt land. Vi oroas över hur detta skall påverka våra barns och ungdomars inställning till narkotika.

Vi vill att symboler som bland annat beskrivs i motionen och som förknippas med narkotiska preparat eller som förespråkar en legalisering och/eller en liberalisering av narkotika likställs i lagen med vad som gäller för symboler kopplade till nazism och främlingsfientlighet.

Stockholm den 25 september 2003

Christer Engelhardt (s)
Lilian Virgin (s)



Sveitsi
Senaatti hyväksyi kannabislain
Lähde: Swissinfo 2.3.2004, Neue Zuercher Zeitung 10.3.2004
http://www.swissinfo.org/sen/Swissinfo.html?siteSect=113&sid=4758294

Sveitsin senaatti hyväksyi toisessa käsittelyssä kannabislain uudistuksen äänin 28 - 12. Laki sallisi kannabiksen henkilökohtaisen hallussapidon ja kasvatuksen sekä rajoitetun kaupan.

Laki on menossa parlamentin käsittelyyn, missä se hylättiin viime syksynä vaalien läheisyyden takia. Lakialoite kaatuu jos se hylätään vielä toisen kerran.

Sabine Pegoraro, Basel-Campagnan kantonin laki- ja sisäpoliittisista asioista vastaava ministeri on laatinut lakialoitteen, jolla sallittaisiin kannabistuotteiden tuotanto ja jakelu hänen piirissään.



Saksa
Kotien salakuuntelua ei sallita Saksassa
Lähde: Turun Sanomat 4.3.2004
http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,3,0,0,153667,2004-03-04

Viranomaisten laajennettu oikeus yksityiskotien salakuunteluun on vastoin perustuslakia, Saksan perustuslakituomioistuin totesi keskiviikkoisessa päätöksessään.

Päätös koski kiisteltyä lakia, jota pidettiin aikanaan tarpeellisena järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseksi. Ihmisoikeusjärjestöt ja monet oikeusoppineet vastustivat lakia. Perustuslakituomioistuin totesikin päätöksessään, että laki loukkaa ihmisarvoa tavalla, jota ei voida hyväksyä edes rikollisuuden vastaisen taistelun nimissä. Yksityishenkilöiden keskusteluja heidän kodeissaan ei saa salakuunnella, ellei rikollisesta toiminnasta ole konkreettista näyttöä, Karlsruhessa toimiva oikeus totesi.



YK
Huumevalvonnan lieveilmiöt
Lähde: INCB 3.3.2004
http://www.incb.org

Huumevalvonnan ja väkivallan yhteys

INCB:n, YK:n alaisen huumevalvontaviraston, tehtävä on valvoa kansainvälisten huumesopimusten noudattamista. INCB:llä ei ole varsinaista toimeenpano- eikä rankaisuvaltaa, ja kehotusten, suositusten ja paheksunnan ilmaisemiseksi se tarvitsee arvovaltaa.

1990-luvulla Euroopassa aloitettu haittoja vähentämään tarkoitettu politiikka on ollut alusta saakka INCB:n hampaissa. Jälleen kyseisiä toimenpiteitä soveltavat valtiot saavat varoituksen siitä, kuinka nämä toimenpiteet voivat tuoda apua ja helpotusta yksilö- ja paikallistasolla, mutta kuinka niillä voi olla "pitkän aikavälin negatiivisia seurauksia kansallisella ja kansainvälisellä tasolla" (266).

INCB ei näitä seurauksia selvennä mutta pelissä on "kansainvälisen huumevalvonnan" uskottavuus. Tämä pyhien tarkoitusperien suojelu saa perverssejä piirteitä raportissa.

Raportissa käytetään yksi kokonainen kappale (218) sen todistelemiseen, kuinka käyttöä vähentävä politiikka eli tämä INCB:n suosima kriminaalikontrolli on itsestään haittoja vähentävää.

Yksi raportin pääteemoista on huumeiden käytön ja väkivallan yhteyksien selvittäminen. Tässäkin INCB:n "asiantuntijat" ajautuvat mystisyyteen, koska eivät kykene näkemään kriminaalivalvonnan ja väkivaltaisuuden yhteyksiä.

Lehdistötiedotteessa viraston tiedemiehet huumeiden käytön ja väkivallan yhteyttä ihmetellessään lausuvat: "INCB painottaa tarkoin valvottujen laboratoriokokeiden antamien tulosten perusteella, että on hyvin vaikeaa ja harhaanjohtavaa esittää väkivallan ja laittoman huumeen nauttimisen välillä olevan suora kausaalisuhde. Tätä yhteyttä tulee tarkastella suhteessa niihin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin, jotka vuorostaan vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen."

Heille ei juolahda mieleen, että kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät voivat johtua heidän ylläpitämästään huumesodasta. Thaimaan viime vuoden huumekampanjaa käsitellessään INCB kuittaa yli 2000 huumesodan uhria "ei-aiotuiksi seurauksiksi" ja toivottaa kampanjalle hyvää jatkoa (395).

Kannabiksesta sekaisin

Tätä taustaa vastaan on helppo arvata, että INCB:ssä suhtaudutaan sekä kannabiksen vapautumiseen että lääkekannabiksen tuloon (139) penseästi. Kannabiksen dekriminalisaatiota, uudelleenluokittelua tms. pohtivat valtiot Sveitsi (542) ja Kanada (320) etunenässä saavat INCB:ltä varoituksen siitä, että näiden politiikka voi saada kannabiksen näyttämään haitattomalta.

Lääkekannabiksen kasvava kannatus on myös saanut INCB:n huolestumaan (141). Eikä ihme: saahan sekin kannabiksen vaikuttamaan haitattomalta, jopa terveelliseltä. INCB pyytää raportissaan edellisten vuosien tavoin ko. valtioita tuomaan esille tutkimustiedon kannabiksen terveydellisistä vaikutuksista.

Kannabiksen luokittelu "kansainvälisen huumevalvonnan" eli huumekieltolain perustana olevassa ainelistassa kuvastaa tämän valvonnan sekavuutta. Kannabis, kannabispihka eli hasis sekä erilaiset tinktuurat ja muut jalosteet ovat vuoden 1961 huumausainesopimuksen keltaisella listalla yhdessä heroiinin ja muiden vaarallisten huumeiden kanssa.

Kannabiksen vaikuttava aine tetrahydrocannabinoli eli THC on vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden sopimuksessa 1. listalla jälleen heroiinin ja muiden vastaavien kanssa.

Raportissa on otettu yhdeksi teemaksi lääkekäytön määrittely (227) ja siinä osassa tuodaan esille, kuinka synteettisen THC:n vaikutukset ovat tulleet niin hyvin todennetuiksi, että se on siirretty vuoden 1971 sopimuksen ainelistalla II kategoriaan (153). Delta-9-tetrahydrocannabinoli ja sen kemialliset muunnokset on sijoitettu listalle vaihteeksi amfetamiinin ja muiden vastaavien vaarallisten aineiden kanssa.

Ainelistalta löytyy myös kauppanimi dronabinol, amerikkalaisen lääkeyhtiön kehittämä (-)- trans-delta-9-tetrahydrocannabinoli.

Väkivallan käsittely ja kannabiksen luokittelun sekavuus kertovat siitä, kuinka hakoteillä "kansainvälinen huumevalvonta" voikaan olla. Kuvaava esimerkki tästä norsunluutornissa tehdystä raportista nousee esille Afrikan osuudessa.

Afrikkaa käsittelevän osuuden alussa INCB kantaa vastuuta kehitysmaiden ihmisten hyvinvoinnista kiinnittäessään huomiota siihen, kuinka viljelijöiden siirtyminen kannabiksen viljelyyn aiheuttaa ruuanpuutetta ja nälänhätää (238). Tämän tyyppinen maailmankaupan realiteettien sivuuttaminen oman yksisilmäisen politiikan ajamiseksi romuttaa INCB:n uskottavuutta ja arvovaltaa.



USA
Hoitoon tai vankilaan
Lähde: Drug Policy Alliance 2.3.2004
http://www.drugpolicy.org/news/03_02_04marijuana.cfm

Kun INCB raportissaan hehkuttaa kannabiksen vaarallisuutta sillä perusteella, kuinka paljon se aiheuttaa hoidon tarvetta USA:ssa, osoittaa USA:n hallituksen oma tutkimus, että 82.5% marihuanan takia hoitoon hakeutuvista joutuu sinne hallituksen pakottamana. Tutkimuksen mukaan nämä eivät hakeudu hoitoon omasta tahdostaan kannabiksen aiheuttamien ongelmien takia, vaan he ovat ensi kertaa kiinnijääneitä, joille tuomari on määrännyt huumehoitoa vankeusrangaistuksen vaihtoehdoksi.



USA
Tiedemiehet: Bushin hallitus vääristelee tutkimustuloksia
Lähde: Helsingin Sanomat 20.2.2004

Vääristelyllä tuettiin hallituksen politiikkaa

Presidentti George W. Bushin hallitus vääristelee ja piilottelee ennen kokemattomasti tieteellisiä tutkimustuloksia tukeakseen omaa politiikkaansa. Hallitus ohjailee tieteellistä neuvonantajajärjestelmäänsä estääkseen oman poliittisen ohjelmansa vastaisen tiedon julkitulon. Se myös estää valtion palveluksessa olevia tiedemiehiä julkistamasta epämieluisia tutkimustuloksia.

Näin raskaiden syytösten uskoisi olevan peräisin oppositiopuolue demokraattien likaisten temppujen osastolta. Niiden takana on kuitenkin paljon arvovaltaisempi joukko, yli 60 johtavaa tiedemiestä, muun muassa 20 nobelistia.

Ryhmä allekirjoitti selvityksen, jonka teetti tiedepoliittinen ryhmä nimeltä Union of Concerned Scientists, suomeksi vaikkapa huolestuneiden tiedemiesten liitto. 60-sivuisessa raportissa on runsaasti esimerkkejä raskaiden syytösten tueksi.

Hyvä esimerkki on ajankohtainen tutkimus kasvihuoneilmiöstä. Raportin mukaan Bushin hallitus pyysi virkakautensa alkajaisiksi kansallista tiedeakatemiaa käymään läpi asiasta tehdyt kansainväliset tutkimukset. Akatemia asettui samalle kannalle kuin laajasti arvostettu kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC, jonka mielestä ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ihmisen toimilla on siihen merkittävä osuus.

Bushin hallituksen edustajat korostivat kuitenkin, etteivät epävarmat tutkimustulokset anna aihetta pakollisiin päästörajoituksiin. Ne koskisivat mm. öljyteollisuutta, johon Bushilla lähipiireineen on läheiset suhteet.

Presidentti itse kutsui kasvihuoneilmiöön huomiota kiinnittänyttä oman ulkoministeriönsä raporttia YK:lle "byrokraattien paperiksi".

Hallitus poisti maininnat kasvihuoneilmiöstä ympäristöministeriön vuosiraportista ja vaati suuria, ilmiötä vähätteleviä muutoksia toiseen saman ministeriön raporttiin, josta koko aihepiiri lopulta jouduttiin jättämään. Jopa silloinen ympäristöministeri Christine Todd Whitman kutsui prosessia "brutaaliksi".

Hallitus käpälöi raportin mukaan tieteellistä tietoa toisessa lempiaiheessaan perhesuunnittelussa.

Kansallinen syöpäinstituutti lisäsi internet-sivuilleen hallituksen painostuksesta maininnan, jonka mukaan abortilla ja rintasyövällä on keskinäinen yhteys. Tieteellistä todistetta siitä ei ole, mutta Bushin hallitus vastustaa joka käänteessä aborttia ja tarjoaa ainoaksi hyväksyttäväksi ehkäisykeinoksi pidättäytymistä yhdynnästä.

Huolestuneet tiedemiehet vaativat presidenttiä muuttamaan hallituksensa toimintatapoja. Kongressia vaaditaan valvomaan ja tiedemiehiä olemaan valppaina.

Valkoisen talon mielestä protestointiin ei ole aihetta. Bushin tiedeneuvonantaja John Marburger sanoo The New York Times -lehdessä raportissa esille tuotujen ongelmien olevan yksittäistapauksia eri hallinnonaloilta eikä suinkaan osoituksia yhtenäisestä politiikasta.

Union of Concerned Scientists:
http://www.ucsusa.org/

Hallituksella lupa valehdella laillistamiskysymyksissä

Lähde: Cannabisnews 12.3.2004
http://www.cannabisnews.com/news/thread18490.shtml
 

Kongressin tutkiva osasto, ONDCP, antoi hallituksen huumevalvontavirastolle rajoittamattoman luvan johtaa yleisöä harhaan vastustaessaan "huumeiden laillistamista". Vuoden 2002 vaaleissa sama kongressin osasto yritti kaikin tavoin vastustaa eri osavaltioiden kansanäänestyksiä marihuanalakien ja muun huumepolitiikan uudistamiseksi.



YK
Kuinka hävisin huumesotani
Lähde: Independent 30.3.2004
http://news.independent.co.uk/uk/crime/story.jsp?story=506403

Mike Tracen uran nousut ja laskut ovat kuin vertauskuva siitä, kuinka huumepolitiikkaamme tehdään.

The Independent-lehden toimittaja haastatteli Mike Tracea ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun hänet erotettiin YK:n huumetoimiston kysynnän rajoittamisesta vastaavan toimiston eli kansainvälistä huumepolitiikkaa johtavan toimiston johtajan virasta.

Hänen uransa alkoi 1980-luvulla kodittomien huumeiden käyttäjien hoitamiseen erikoistuneesta Centrepoint-laitoksesta Lontoossa. Hän oli myös uranuurtaja huumeriippuvaisten vankien hoidossa ja teki hyväntekeväisyysjärjestöstä RAPT:sta (Rehabilitation for Addicted Prisoners Trust) sekä lobbausjärjestön että hoitokeskuksen.

1990-luvulla hänestä oli tullut huumehoidon edustaja liki jokaiseen hallituksen komiteaan. Kun Tony Blairin piti alkaa toteuttaa vaalilupauksiaan, oli Trace luonteva valinta suunnittelemaan hallituksen uutta huumepolitiikkaa.

"Tiesimme sen, että hallituksen täytyy nimittää poliisimies Daily Mailin lukijakunnan miellyttämiseksi mutta sitten alkoi kiertää huhuja, että hallitus haluaisi tasapainottaa tätä nimittämällä apulaiseksi alan asiantuntijan. He nimittivät minut, koska he ymmärsivät huumeongelman koko laajuuden."

Alussa yhteistyö hallituksen huumetsaarin Keith Hellawellin kanssa sujui hyvin.

"Poliittisesti kinkkisestä kannabiskysymyksestä olimme samaa mieltä. Hän oli liberaali kuten minäkin. Mutta ymmärsimme, että vuoden 1998 poliittisen tilanteen takia hallitus ei halunnut edetä asiassa nopeasti. He pelkäsivät keskiluokan reaktiota. Päätimme antaa asian hautua ja parin ensimmäisen vuoden aikana keskityimme suurinta vahinkoa aiheuttaviin huumeisiin."

Tuolloin he laativat hallitukselle huumeohjelman "Tackling Drugs To Build a Better Britain", jota on sittemmin kopioitu ympäri maailman.

1990-luvun lopulla hallituksen linja alkoi muuttua tiukempaan suuntaan, ja vuonna 2000 hallituksen huumetsaarin virka lakkautettiin.

Trace ei kuitenkaan ole huumeiden laillistaja: "Meidän tulisi hyväksyä perusasia: veronmaksajien kannalta poliisin ponnistelu kuluttaa miljardeja sen yrittäessä panna huumelakeja täytäntöön jokaisen huumeiden käyttäjän kohdalla. Tätä on yritetty jo 40 vuotta."

"Länsimaista löytyy runsaasti todistusaineistoa siitä, että huumeiden käyttöä ei saada vähennettyä ankarilla rangaistuksilla. Myöskään valistus ja ehkäisytyö, vaikka kuinka laadukasta, ei lopeta ongelmaa."

"Huumeiden käyttöä ei voi lopettaa eikä valistaa pois. Mutta voimme vähentää huumeiden käytön aiheuttamia haittoja. Meidän tulisi siirtää rahat lain täytäntöönpanosta haittojen vähentämiseen."

Tällaisten asioiden takia YK:n huume- ja rikostoimiston (UNODC) uusi johtaja Antonio Maria Costa pyysi Tracea vuonna 2002 johtamaan kysynnän vähentämiseen tähtäävää ohjelmaa. Tämä vei hänet maailmanlaajuisen huumestrategian ytimeen.

Huumeiden laillistajien viides kolonna

UNODC on ollut vuosikymmeniä kovan linjan kieltolain kannattajien hallussa USA:n painostuksen takia. YK on muodollisesti sitoutunut vähentämään huumeiden kysyntää (sekä huumeiden aiheuttamia haittoja) jo 1980-luvun lopulta saakka mutta käytännössä sen resurssit on kohdistettu poliisitoimeen, rikollisliigojen hävittämiseen ja kehitysmaiden köyhien maanviljelijöiden huumesatojen myrkkyruiskutuksiin. Tracen nimitys tuntui antavan uudet kasvot YK:n huumepolitiikalle, aivan kuin pieni särö olisi ilmestynyt maailmanlaajuisen kieltolain tuhoisaan strategiaan.

"Tämä toiminta on kuluttanut miljardeja dollareita huumemarkkinoiden tuhoamisyrityksissä. Alussa nämä markkinat olivat pienet mutta nyt valtavat. Ei tarvittu ihmemiestä tajuamaan, että toimintatavat vaativat uudelleenarviointia. Mielestäni tämä ei vaatinut koko järjestelmän purkamista. Tarvittaisiin vain rehellistä uudelleenarviointia."

Juuri kun tämä arviointi oli alussa, iltapäivälehti Daily Mail tuhosi Mike Tracen. Lehti julkisti Tracen sähköpostia nimitystä edeltävältä vuodelta. Otsikkona "Onko tämä pahantahtoinen salaliitto, jolla koko maailma saadaan koukkuun?"

Iso-Britannian apulaishuumetsaarin viran loppumisen jälkeen miljardööri George Soros oli ottanut yhteyttä Traceen ajatuksenaan luoda kansainvälinen huumelakien liberalisoinnin puolesta lobbaava ryhmä.

Miettiessään YK:n paikan vastaanottamista oli Trace kirjoittanut yhdelle ystävälleen sähköpostissa siitä, kuinka hänestä voisi tuossa uudessa virassa tulla "viides kolonnalainen".

(Nimitys oli ironinen viittaus USA:n 50-luvun kommunistivainoihin, kuinka tuolloin USA:n hallinnosta, kulttuurielämästä ja muusta yhteiskunnasta yritettiin löytää kommunistisoluttautujia, joita kutsuttiin viidenneksi kolonnaksi. Huumehaukat eivät kuitenkaan ymmärrä tällaista huumoria, koska huumesodan ideologinen perusta on 1950-luvun kommunistivainoissa. Mm. ruotsalainen kieltolakijärjestö HNNSweden jatkaa tämän "salajuonen" paljastamista uutissivuillaan.)

Tracen ura oli ohi viikon sisällä Daily Mailin jutun jälkeen. Ajatus liberaalista eliitistä muovaamassa huumepolitiikkaamme on päätön; ajatus Tracesta tämän pääsuunnittelijana olisi hilpeä, ellei sillä olisi ollut niin vakavia vaikutuksia "huumesodalle".

"Totuus on täysin päinvastainen," kertoo Trace. "Olin täysi poikkeus. Suurin osa kulissien takana vaikuttavista ihmisistä on tiukan linjan kannattajia. EU:n huipulla, YK:n huipulla ja Britannian hallituksen ydinryhmässä olin ainut henkilö, joka oli tehnyt työtä huumeiden käyttäjien parissa."

"Tavanomaisessa YK:n kokouksessa neljä henkilöä edusti poliisia ja tullia. Loput kolme olivat diplomaatteja. Ei ole varmaan yllätys, jos tällaisten ihmisten tekemässä politiikassa ei huumeiden käyttäjien haittojen vähentämistä tai julkisen terveydenhuollon parantamista aseteta kovin korkealle. Ajatus siitä, että he olisivat olleet minun puolella, on science fictionia."

Tracelle ei nimitetty seuraajaa ja UNODC on "uudelleenjärjestelty". Uudet suunnitelmat on hyllytetty. Costan poliittinen pääoma menetetty. Politiikka on palannut entiselleen agressiiviseksi kieltolaiksi.

"Ne, jotka eivät halua arvostelua eivätkä nykyisen politiikan uudelleenarviointia, voittivat diplomaattisen taistelun," luonnehtii Trace. "Olemme palanneet vanhaan asetelmaan: jokainen nykyisen politiikan kyseenalaistaja on huumekauppiaan kaveri."

Tällä hetkellä Trace johtaa heroiiniriippuvaisten hoitoon keskittynyttä laitosta Länsi-Lontoossa.

Tracen tarinan moraalinen opetus on karu: kuka tahansa kieltolain dogmaa vastustava, kuka tahansa, joka mieluummin hoitaa huumeiden käyttäjiä kuin huutaa heille, suljetaan huumepolitiikan muotoilun ulkopuolelle. Jos tällainen pääsee liian lähelle valtaa, hänet täytyy häätää pois. Näyttää siltä, kuin huumekieltolain maailmassa ei olisi tilaa älylliselle ajattelulle.



USA
Synteettisiä kannabinoideja kiireellä apteekkiin ja pörssiin
Lähde: Pharmos News Releases 23.2.2004 ja 30.9.2003
http://www.pharmoscorp.com/news/news.html

Tiedotteessaan yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Pharmos kertoo sijoittajille ja muille alan ihmisille Waldor Astoria hotellissa järjestämästään tiedotustilaisuudesta, jossa selvitettiin yhtiön uuden tuotelinjan kehitystä.

Viime vuonna USA:n elintarvike- ja lääkevalvontavirasto, FDA, myönsi yhtiön kehittämälle synteettiselle kannabinoidille, dexanabinolille, kiireellisen kehitysluvan sen takia, että lääkettä käytetään hoitamaan ihmishengen vaarantavia aivovammoja, mihin ei ole olemassa muuta lääkitystä. Samainen virasto on tähän asti estänyt lääkekannabistutkimuksia. Lääke on tulossa myyntiin vielä tänä vuonna ja sille ennustetaan satojen miljoonien dollareiden markkinoita.

Kannabiksen vaikutuksista erilaisiin hermostovaivoihin ja -vaurioihin:
http://www.pharmoscorp.com/development/index.html

Pilleri liikalihavuutta ja tupakointia vastaan

Lähde: BBC 10.3.2004
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/3497308.stm

Ranskalainen lääkeyhtiö Sanofi-Synthelabo on tuomassa markkinoille kannabistutkimukseen perustuvan synteettisen lääkkeen, tuotenimeltään rimonabant, jonka on potilaskokeissa todettu vaikuttavan siten, että ylipainoiset ja tupakoijat saisivat siitä apua mielihaluihinsa.

Rimonabant vaikuttaa sulkemalla ihmisen aivoissa sijaitsevan sisäsyntyisen kannabinoidijärjestelmän, joka säätelee nälkää ja muita tarpeitamme. Marihuana ja muut kannabistuotteet voivat tehdä ihmisestä nälkäisen vaikuttaessaan samaan järjestelmään. 



Brasilia
Huumeiden käyttö dekriminalisoitiin
Lähde: Drug War Chronicle 20.2.2004, Drug Policy Alliance 26.2.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n310/a02.html
http://www.drugpolicy.org/news/02_26_04brazil.cfm

Brasilian kansanedustuslaitoksen alahuone hyväksyi lain, jolla lopetetaan huumeiden käyttäjien rankaiseminen. Jos Brasilian senaatti hyväksyy lain, huumeiden käytöstä tavattu ensikertalainen voidaan määrätä yleishyödyllisiin töihin enintään viideksi kuukaudeksi mutta huumeiden käyttö ei ole enää peruste pidätykselle eikä vangitsemiselle.

Lainsäädäntö painottaa haittojen vähentämistä, määrää hoitoa sitä haluaville sekä sallii aineiden uskonnollisen käytön.

Huumekauppiaille on luvassa kovemmat rangaistukset. Kaupankäynnin rajana pidetään yli 30 marihuanagramman tai yli 2 kokaiinigramman hallussapitoa.

"Tällä ei dekriminalisoida huumeiden käyttöä mutta tämä on tärkeä askel yhteiskunnan kaksinaismoraalin hävittämisessä, koska laissa sanotaan, ettei huumeiden käyttäjää enää vangita," kertoi lakialoitteen puuhamies Paulo Pimenta, vallassa olevan työläispuolueen kansanedustaja.

Luiz Paulo Guanabara, Brasilian kieltolain vastaisen ryhmän Psicotropicuksen puheenjohtaja, kritisoi lakimuutosta liian lievänä muutoksena mutta kiittää sitä askelena oikeaan suuntaan.

"Laissa on hyvää, että se auttaa julkisen mielipiteen luomisessa ja että se on askel kohti oikeudenmukaisempaa ja järkevämpää huumepolitiikkaa. Tuomarit voivat suositella hoitoa, mutta laki ei velvoita ihmisiä noudattamaan suosituksia. Tämä on askel kohti tulevaa vapauttamista."

Pakkohoidon sijasta laki vaatii antamaan ilmaista hoitoa huumeiden käyttäjän sitä vaatiessa. Se on myös merkki siitä, että presidentti Lula da Silvan hallitus pitää lupauksensa huumepolitiikan uudistamisesta.



Intia
Kolonialistien ruoho on vihreämpää
Lähde: Business Standard 21.2.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n303/a05.html

Intialainen talouslehti Business Standard tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, entisissä emämaissa tapahtuvaan kannabiksen käytön liberalisointiin, joiden pakottamana myös Intia kriminalisoi pitkät perinteet omaavan kannabiskulttuurinsa.

Intiassa ihminen voi saada parista grammasta charasta kymmenen vuoden vankeustuomion samalla kun ryöstöstä, kidnappauksesta tai lapsen pahoinpitelystä voi langettaa vain seitsemän. Eikä tämä riitä vaan päälle tulee sakot, vapaalta vastaamaan pääseminen on vaikeaa ja toinen tuomio aiheuttaa kuolemanrangaistuksen.

Tämän seurauksena vuoden 1985 julmasta huumelaista on tullut viimeisten 19 vuoden aikana Intian poliisin sortoväline. Vaikka lain mukainen kymmenen vuoden rangaistus on tarkoitettu salakuljettajille ja kauppiaille käyttäjien saadessa korkeintaan kolme, käytännössä kiinnisaatuja uhataan syyttää kaupankäynnistä rahan kiristämiseksi.

Suurin osa uhreista on Intian köyhimpiä, kantajia ja riksakuskeja, jotka käyttävät charasta tai ganjaa kovan työpäivänsä keventämiseksi.

Ironisesti Intiassa lievemmästä rikoksesta saa helpommin tuomion. Tuomitsemisaste murhissa on 35%, 29% raiskaustapauksissa, 29% kidnappauksissa mutta 50% huumelain rikkomuksissa. Lisäksi asian käsittelyä odottavat jutut kasautuvat vuosi vuodelta. Vuonna 2000 näitä oli 90 000 ja nämä tukkivat muutenkin ylikuormitettua oikeuslaitosta.

Huumelaki vahingoittaa Intiaa myös taloudellisesti. Vuosikymmeniä Intia sai turismituloja kymmeniltä tuhansilta reppuselkämatkaajilta, jotka saapuivat tänne halvan loman ja hasiksen polttelun takia.

Manalissa olen nähnyt, kuinka heidän kulutus antaa potkua paikallistaloudelle. Vieraat vuokraavat huoneita, syövät ravintolossa, ostavat käsitöitä, vuokraavat moottoripyöriä ja retkioppaita, heidän ulkomaanpuhelut pitivät yllä puhelinkioskeja ja heidän nettitarpeensa toi tänne internetkahvilat.

Mutta näiden vierailijoiden määrä on laskenut 80 prosenttia, koska Manalin poliisin sortotoimet ja rahankiristys on karkottanut heidät.

Ulkomaisten matkailijoiden houkuttelemisen lisäksi ganjan ja charaksen polttaminen on ollut osa intialaista elämäntapaa vuosisatoja. Edelleen kylien ihmiset kutsuvat näitä mietoja hallusinogeeneja Shiva jumalan lahjaksi, Shivji ki booti.

Vielä 25 vuotta sitten monissa Intian osavaltioista oli valtion luvalla toimivia ganja-kauppoja, ja edelleen bhangia myydään laillisesti. Bhang aiheuttaa lievemmän päihtymyksen kuin charas, koska se on tehty kuivatuista ja murskatuista kannabiksen lehdistä.

Puolustaessaan Hollannin coffee-shop -järjestelmää maan ministeri sanoi taannoin, että ihmisiä kuolee alkoholiin, tupakkaan, heroiiniin ja kokaiiniin mutta onko kukaan koskaan kuullut kenenkään kuolleen marihuanaan? Intia on aina tiennyt tämän.

Miksi Intian valtion pitää sitä paitsi sekaantua huumeen käyttäjän yksityiseen käytökseen ja rangaista siitä? Jos hän vahingoittaa itseään niin entä sitten? Ihmisiä kuolee liikaan tupakointiin, juomiseen, syömiseen ja vuoristokiipeilyyn.

Mutta ei heitä estetä nautinnoissaan. Niinpä Goan rannalla hasista haluavat eurooppalaiset ja amerikkalaiset turistit tulee myös jättää rauhaan. Hänen rahansa elättää paikallisia asukkaita.

Huumelain suurin onnettomuus on sen valikoiva täytäntöönpano. Kymmenet tuhannet sadhut polttavat hasista ja ganjaa mutta ei heitä pidätetä, koska heiltä ei voi kiristää mitään.

Jonkun rikkaan intialaisen (tai eurooppalaisen) nappaaminen lain rikkomisesta on onnenpotku poliiseille. Mutta järjetön huumelain noudattaminen raunioittaa myös Intian köyhimpiä.

Vertaa tätä stalinistista järjestelmää Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin, missä Alaskan osavaltio sallii ihmisten kasvattaa ja käyttää marihuanaa kodeissaan. Belgiassa hasiksenkäyttäjä joutuu tekemisiin viranomaisten kanssa vain jos hänestä on ongelmia muille.

Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on kansanäänestyksissä hyväksytty aloitteita marihuanan lääkekäytön sallimiseksi lääketarkoituksiin. Ottakaamme oppia näistä valtioista. Kumotaan huumelaki vuodelta 1985.



Marokko
Maanjäristys osui kannabiksen päätuotantoalueelle
Lähde: Independent 28.2.2004, Reuters 21.1.2004, BBC 28.2.2004
http://news.independent.co.uk/world/africa/story.jsp?story=495956
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n345/a04.html
http://www.reuters.com/newsArticle.jhtml?type=topNews&storyID=4176994
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/africa/3490790.stm
Marokko
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/country_profiles/791867.stm

Ketaman kylässä metsien ja luoksepääsemättömien laaksojen ympäröimänä hasiksen kauppa käy kahviloissa. Täällä Marokon "Villissä Lännessä" Assani, eräs "bisnesmiehistä" pyörittelee päätään kysyttäessä elämästä Rifin alueella.

"Täällä Rifillä olemme vapaita ja köyhiä. Miksi välittäisimme hallituksen määräyksistä, kun se ei tee mitään meidän eteen ? Kuulumme paarioihin. Täällä on vain kifiä. Se pitää meidät hengissä, ei hallitus. Missä kuningas on silloin, kun tarvitsemme häntä? Hän on hylännyt meidät."

Vaikka Marokossa kuningas on kaiken kritiikin yläpuolella, Assanin sanat saavat vastakaikua kifin tuotantoalueen kylissä ja kaupungeissa aina Al Hoceiman satamakaupunkiin saakka, missä maanantainen maanjäristys tappoi vähintään 600 ihmistä ja jätti 60 000 kodittomiksi. Joidenkin arvioiden mukaan lopullinen uhrien määrä voi olla jopa 3000.

Asiantuntijoiden mukaan raivolla on juurensa syvällä rifiläisten ja heidän muodollisten hallitsijoidensa välisessä eripurassa, minkä selvin ilmentymä on kifin hallitseva asema paikallistaloudessa.

Professori Pascual Moreno, Valenciassa Espanjassa sijaitsevan maaseutu- ja maataloustutkimuskeskuksen johtaja sekä Rifin alueen asiantuntija: "Kannabis on täyttänyt sen tyhjiön, jonka loivat siirtomaavaltojen passiivisuus sekä Marokon hallituksen kyvyttömyys parantaa alueen elinolosuhteita. Kifistä on tullut kuningas."

YK:n huumeohjelman julkaiseman Marokko-raportin mukaan kannabiskaupan kokonaisarvo on 7.2 miljardia Englannin puntaa mutta tämä rikollinen raha ei päädy sellaisenaan Ketaman huumeparoneille eikä alueen maanviljelijöille. Suurin osa voitoista jää huumekunkuille, joista useimmat ovat Espanjan aurinkorannikolla majailevia brittiläisiä, hollantilaisia, espanjalaisia ja saksalaisia rikollisia.

Kauppaa tutkineet sanovat, että se on perintöä Rifin alueen hallitsijoiden vuosikymmeniä kestäneestä sorrosta ja välinpitämättömyydestä. Ensiksi olivat Ranska ja Espanja ja näiden jälkeen Rabatin hallitus, joka kaksi vuotta itsenäistymisen jälkeen vuonna 1958 tukahdutti väkivaltaisesti berberikapinan.

Professori Moreno, joka johti epäonnista EU projektia, jolla yritettiin houkutella maanviljelijöitä kasvattamaan avokadoja kifin sijaan: "Tämän kapinan tukahduttamisen aiheuttama kauna elää edelleen vahvana. Berberit tuntevat itsensä loukatuiksi ja hylätyiksi. Alueen teihin ja kouluihin on annettu vähän rahaa, mutta verrattuna muuhun maahan Rif on alikehittynyt ja osaton."

"Yhä useampi ihminen päätyy kasvattamaan kifiä tai jättämään maansa, koska mitään muuta ei ole. Lopulta syntyy Ketaman kaltaisia paikkoja, jossa eletään kuin viimeisellä rajalla. Puuttuu vain pyssyjä heiluttelevat cowboyt. Alueella kasvatetaan niin paljon kannabista, ettei se ole edes omavarainen. 80 prosenttia ruuasta pitää tuoda muualta. Ilman mittavia investointeja Rabatista mikään ei muutu."

Tuottajamaassa käyttäjät kärsivät

Tarjoilija levitti nopeasti sanaa Cafe de la Plage'ssa Rabatissa: "Lopettakaa väsääminen, kytät tulee!"

Paikan omistajan hiljentäessä reggaen asiakkaat heittelivät marihuanansa ja sätkäpaperinsa hietikolle psykedeelisesti maalatun kahvilakojun eteen.

Siviilipukuiset poliisit pidättivät 30 ihmistä. Kaikkia tullaan todennäköisesti syyttämään huumeen hallussapidosta.

"Ei heidän pitäisi vangita polttelijoita vaan kannabiksen kasvattajat. Kuinka ylipäänsä joku voidaan pidättää kansallisen tuotteen kuluttamisesta?" kysyy Rachid Moudni, eräs kahvilan asiakkaista.

Moudnin skeptisyys heijastaa monen muun marokkolaisen asennetta, mikä on katkera hallituksen linjaa kohtaan vangita käyttäjiä maassa, joka tuottaa suurimman osan Euroopassa kulutetusta kannabiksesta.

Aivan Etelä-Euroopan rantojen läheisyydessä Marokon Rifin alue on maailman johtava kannabiksen tuottaja. Euroopassa jopa 2/3:n kannabiksesta arvioidaan tulevan tältä vuoristoseudulta, missä tuhansia hehtaareita on kannabiksella.

Kaikki yritykset käydä käsiksi tuottajiin ovat epäonnistuneet korruption, köyhyyden ja Rifin alueen eristyneisyyden vuoksi.

Levoton menneisyys

Zoumin kylässä 140 kilometriä Rabatista pohjoiseen moni viljelijöistä on aloittanut kannabiksen viljelyn.

"Sata kiloa kifiä tuottaa 10 000 - 20 000 dirhamia (1150 - 2300 US$) kun taas sata kiloa vehnää tuottaa vain 250 - 300 dirhamia," kertoo eräs viljelijöistä.

"Löytyy selvä yhteys kannabiksen tuotannon ja alueen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen alhaisen tason välillä", kertoo YK:n tukema raportti, joka tehtiin yhteistyössä hallituksen pohjoisen provinssin kehittämistoimiston kanssa.

Rifin alueen kehittymättömyys on seurausta vuosien eristyksestä Kuningas Hassanin valtakaudella, joka kuoli vuonna 1999 hallittuaan maata 38 vuotta.

Vuonna 1958 ollessaan vielä kruununprinssi hän johti armeijan tukahduttamaan Rifin kansannousua, mikä syntyi rifiläisten tyytymättömyydestä siihen, ettei heillä ollut edustusta uudessa itsenäisessä Marokossa, vaikka he olivat ensimmäisenä taistelemassa espanjalaisia valloittajia vastaan.

Rabatin tiukka politiikka on pehmentynyt sen jälkeen, kun valtaan astui Hassanin uudistusmielinen poika Kuningas Mohamed VI, joka on yrittänyt lopettaa alueen eristyneisyyden.

Kaksi kolmasosaa rifiläisistä eli noin 100 000 perhettä hankkii lisätuloja viljelemällä kannabista. Mutta myös nämä perheet elävät puutteessa ansaiten vain keskimäärin 2 550 dollaria vuodessa YK:n raportin mukaan.

Korruptio kukoistaa

Maanviljelijöiden lisäksi kannabiksen tuotantoketju työllistää tuhansia ihmisiä auton ajajista myyjiin maassa, missä työttömyys on 20% ja joka viides ihminen elää koyhyysrajan alapuolella.

Viljelijöiden mukaan viranomaiset ottavat osansa kannabiksen viljelyn tuotoista.

"Istutuksesta, kastelusta ja sadonkorjuusta aina myymiseen saakka viljelijän pitää maksaa viranomaisille, jotta he pysyisivät hiljaa. Muuten joudumme lain eteen", kertoo maanviljelijä Ahmed.

"Viranomaiset ottavat yli puolet tuloista," jatkaa 70 vuotias Saadia.

Paikallisviranomaiset kiistävät syytökset. Rabatin oikeusistuimessa käsitellään parhaillaan tapausta, jossa kannabiksen salakuljetuksesta Eurooppaan syytetään kahta salakuljettajaa ja kolmeakymmentä viranomaista, joihin kuuluu kolme tuomaria sekä poliisi- ja tullipäällystöä.

Pohjoisen provinssin kehittämistoimiston johtaja Driss Benhima myöntää hallituksen kyvyttömyyden saada viljelijöitä lopettamaan kannabiksen viljely.

"Marokon valtiolla ei ole tarjota tuottoisampaa viljelytuotetta," hän kertoo Reutersille.

Hän kertoo Marokon etsivän vaihtoehtoja ja haluavan kehittää alueen infrastruktuuria viljelijöiden eristyneisyyden purkamiseksi mutta "kaikki tekijät, mitkä jatkavat kannabiksen kasvatuksen leviämistä, ovat vahvempia kuin mahdollisuudet valvoa sitä."



Britannia
Kannabis on vielä laitonta!
Lähde: The Guardian, 22.1., 29.1., 2.2.2004, BBC 29.1.2004, Daily Telegraph, 26.1.2004, The Times, 30.1.2004
http://www.guardian.co.uk/drugs/Story/0,2763,580507,00.html
http://news.bbc.co.uk/1/hi/in_depth/uk/2002/the_drugs_debate/default.stm

Sisäministeriön sivut lainmuutoksesta:
http://www.drugs.gov.uk/NationalStrategy/CannabisReclassification
cannabis is still illegal - lehti-ilmoitus
http://www.drugs.gov.uk/NationalStrategy/CannabisReclassification/Resources/External_Mono_Press_Ad_f.pdf
cannabis is still illegal - postikortti:
http://www.drugs.gov.uk/ReportsandPublications/Communications/1075301765/External_Postcard_final.pdf

Cannabis is still illegal! julistaa Britannian hallituksen pubeihin ja kahviloihin levittämä postikortti. Miljoonan punnan kampanjalla hallitus muistuttaa, että tämä kolmeenkymmeneen vuoteen isoin huumepoliittinen uudistus ei laillistanut eikä edes dekriminalisoinut kannabiksen käyttöä eikä hallussapitoa.

Torstaina 29. tammikuuta Britanniassa astui voimaan kannabiksen uudelleenluokittelu. Sen luokittelua huumelainsäädännön perustana olevassa huumausaineluokituksessa muutettiin B-luokasta (mm. amfetamiinit ja barbituraatit) alhaisimpaan C-luokkaan (mm. anaboliset steroidit, valium, GHB). Tämän luokan aineiden salakuljetuksesta ja laittomasta kaupasta langetettava enimmäisrangaistus nostettiin viidestä neljääntoista vuoteen.

Kannabiksen käyttäminen ei enää ole peruste pidättämiselle ja suurin osa kannabiksen hallussapidosta tavatuista ihmisistä ei joudu asiasta oikeudellisten toimenpiteiden kohteeksi. Poliisi voi antaa huomautuksen, varoituksen tai lähettää myöhemmin haasteen oikeuteen.

Jos poliisi kuitenkin päättää ryhtyä toimenpiteisiin ja viedä asian läpi oikeusistuimien, voi hallussapidosta seurata korkeimmillaan kahden vuoden vapausrangaistus entisen viiden sijaan.

Käytännössä aikuinen saa korkeintaan varoituksen ja menettää kannabiksensa. Poliisi voi myös pidättää kannabiksen polttamisesta, jos sitä tehdään "liian julkisesti" tai leikkikenttien, koulujen, nuorisokerhojen ja vastaavien lasten ja nuorten paikkojen läheisyydessä.

Alle 18 vuotias saa ensimmäisellä kerralla poliisilaitoksella muodollisen varoituksen tai nuhtelun. Myöhemmät kiinnijäämiset aiheuttavat lopullisen varoituksen tai syytteen.

Kannabiksen suurin haitta

Uudistuksen vaatimattomuudesta huolimatta on se herättänyt runsaasti intohimoja varsinkin kannabiksen vastustajien keskuudessa. Konservatiivipuolue on arvostellut uudelleenluokittelua siitä, että se lähettää nuorisolle viestin, että kannabis olisi laillista ja turvallista. Konservatiivien johtaja Michael Howard onkin luvannut palauttaa kannabiksen B-luokkaan heti astuessaan valtaan.

Tähän vastustukseen vastaa The Guardian lehti pääkirjoituksessaan:

Uudistajien kannattaa pysyä rauhallisina juuri tapahtuneen kannabiksen uudelleenluokittelun aiheuttaman kielteisen reaktion edessä. Ikäviä uutisia tarjoillaan vielä viikkoja ennen asioiden asettumista. Jo ennen uudelleenluokittelun alkamista Englannin lääkäriliitto, BMA, käynnisti viime hetken hyökkäyksen sitä kohtaan tuomalla esille huolen siitä, että uudelleenluokittelu saisi yleisön uskomaan kannabiksen olevan turvallista. Tämä oli täysin ristiriidassa liiton antaman todistuksen kanssa, minkä se antoi asiaa tutkivalle komitealle neljä vuotta sitten, ja jossa todetaan,  että "kannabinoidien akuutti toksisuus on erittäin alhainen: ne ovat hyvin turvallisia päihteitä eikä niiden virkistys- tai lääkekäyttö ole aiheuttanut yhtään kuolemantapausta." Sir Michael Rawlins, farmakologian professori Newcastlen yliopistosta ja huumeiden väärinkäyttöä tutkivan neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja, sanoi suoraan BMA:n takinkäännöstä, että "se tuli myöhään ja välinpitämättömänä kaikesta tapahtuneesta".

Muutakin arvostelua on tullut esille viimeisten viiden päivän aikana. Perinteelleen uskollisesti rivipoliiseja edustava Poliisiliitto oli vastahankaan Poliisipäälliköiden liiton kannan kanssa ehdottaessaan kannabiksen uudelleenluokitteluun käytettyjen resurssien käyttämistä kasvatukseen ja hoitoon. Jotta oltaisiin reiluja liittoa kohtaan, niin muutamat poliisipäällikötkin ovat arvostelleet uudelleenluokittelua sillä perusteella, että tämä synnyttää sekaannusta luodessaan jälleen uuden pidätykseen oikeuttavan teon, mitä C-luokkaan kuuluneet aineet eivät ole ennen aiheuttaneet.

Silti poliisipäälliköt ovat liiankin innokkaasti käyttäneet omaa harkintavaltaansa. Tätä toimintatapaa ei harjoitettu ainoastaan Brixtonissa Etelä-Lontoossa, missä kokeiluvaihe salli poliisin keskittyä koviin aineisiin mietojen sijaan. Norfolkin poliisipäällikkö totesi, että hänen alueellaan uudelleenluokittelu "vain tekee viralliseksi siellä harjoitetun epävirallisen käytännön". Yleisön tulee vain saada tietoonsa, missä määrin Brixtonista on tullut turvallisempi paikka poliisin keskityttyä koviin aineisiin. Huumeluolat, kokaiini- ja heroiininarkomaanit sekä heidän kallista tapaansa rahoittavat rikokset ovat vähentyneet huomattavasti.

Kukaan ei sano kannabiksen olevan täysin turvallinen aine. Se voi olla erityisen haitallista sille yli 2 miljoonan käyttäjän pienelle vähemmistölle, jolla on skitsofrenia. Mutta sen suurin haitta on ollut poliisin ajan tuhlaaminen. Viime viikkoon saakka se muodosti 75% kaikista poliisin suorittamista huumetutkimuksista. Mielipidemittauksen mukaan yleisö on tietoinen sen alhaisesta riskitasosta ja hyväksyy muutoksen. Peräti yli 50% haluaisi hallituksen menevän vielä pitemmälle ja dekriminalisoivan kannabiksen.

Joka neljäs haluaisi laillistaa kannabiksen

Lähde: Daily Telegraph, 26.1.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n172/a04.html

Konservatiivilehti Daily Telegraph julkaisi mielipidemittauksen tulokset, jotka osoittavat kansalaisten kannattavan hallituksen päätöstä luokitella kannabiksen C-luokan huumeeksi.

Mittauksen mukaan yli puolet aikuisista englantilaisista olisivat tyytyväisiä, jos kannabiksen myynti ja hallussapito dekriminalisoitaisiin tai jopa laillistettaisiin.

Mielipidetiedustelun tuloksista tulee myös hyvin esille sukupolvien erilaiset käsitykset. Yli 35 vuotiaiden keskuudessa käsitykset kovien ja mietojen huumeiden erosta ovat tasan. Nuoremman sukupolven keskuudessa selvä enemmistö, 73%, uskoo siihen, että olisi tehtävä selvä ero kovien huumeiden kuten heroiinin ja crack-kokaiinin ja toisaalta mietojen huumeiden, kuten kannabiksen välillä.

Tulokset tuovat esille sen, kuinka nuorempi sukupolvi näkee huumeiden väärinkäytön monimuotoisena ongelmana mustavalkoisten käsitysten sijaan.

Scotland Yardin apulaisjohtaja puoltaa uudelleenluokittelua

Lähde: The Times, 30.1.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n194/a02.html
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n193/a02.html

Sir Ian Blair, Lontoon alueen poliisin apulaisjohtaja kertoo kirjeessään The Times-lehdelle, kuinka kannabislain toteuttaminen on ollut tähän saakka "täysin tehotonta" ja se on asettanut liian suuren taakan partiopoliisien niskaan.

Hän myös paljastaa, että uusi kannabislainsäädäntö pohjaa niihin ohjeisiin ja neuvoihin, joita poliisit ovat antaneet ministereille ja sisäministeriölle.

Rivipoliiseja edustavan poliisiliiton puheenjohtaja Jan Berry on puolestaan sitä mieltä, että kannabistapausten kiireellisyysjärjestys olisi jo käsitelty eikä tämä asia olisi vaatinut enää lainmuutosta. Hänen mielestään koulutus ja hoito-ohjelmat olisivat riittäneet.

Jan Berry lisää: "Olen huolissani siitä, että moni uskoo kannabiksen käyttämisen tai hallussapidon olevan laillista".

Liitossa kannabista pidetään porttihuumeena ja uskotaan huumeiden käytön aiheuttavan rikollisuutta.

Kannabiksen käyttö tasaantunut

Kansallisen tilastotoimiston 29.1. julkaisemat luvut osoittavat kolmasosan nuorista miehistä käyttäneen kannabista.

16 - 24 vuotiaista miehistä 33% kertoo käyttäneensä kannabista viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämä merkitsee 3% nousua vuodesta 1996.

21% 16 -24 vuotiaista naisista kertoo käyttäneensä kannabista viimeisen vuoden aikana, mikä on yhden prosentin tiputus vuodesta 1996.

Mutta muiden aineiden kohdalla on tapahtunut selviä muutoksia: amfetamiinia käyttäneiden määrissä on tapahtunut yli 50% tiputus. 15% nuorista miehistä kertoi käyttäneensä amfetamiinia vuonna 1996 ja tässä tutkimuksessa enää vain 7%. Nuorten naisten osalta tiputus on 9%:sta 3%:iin. Samalla tavalla on myös vähentynyt hallusinogeenisten sienten ja LSD:n käyttö.

Ekstaasin käyttö on pysynyt samoissa lukemissa: miehillä 9% ja naisilla 2%. Kokaiinin käytössä on tapahtunut selvä nousu: vuonna 1996 2% nuorista miehistä ilmoitti käyttäneensä kokaiinia. Vuonna 2000 sitä oli kokeillut jo 7%. Nuorilla naisilla tämä luku on 2%.

Raportti vahvistaa sen, että alkoholin käyttöön liittyvien kuolemantapausten määrä on kasvanut jyrkästi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Vuonna 1998 Englannissa ja Walesissa oli 2575 alkoholista johtuvaa kuolemantapausta. Vuonna 2000 luku oli noussut 115% 5543:een kuolemantapaukseen.

"Järkevistä juomatavoista ei ole annettu juuri mitään tiedotusta viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, joten ei ole ihmeellistä että alkoholisairauksiin kuolee näinkin paljon ihmisiä," sanoo hallituksen edustaja.

Uudelleenluokittelu tulisi ulottaa kotikasvatukseen

Englannin johtaviin kriminologeihin lukeutuva professori Mike Hough kriminaalipolitiikan tutkimuksen instituutista (the Institute for Criminal Policy Research) on sitä mieltä, että uusi kannabispolitiikka tulisi ulottaa myös pienimuotoiseen kotikasvatukseen.

Hänen mukaansa puolet Englannissa ja Walesissa käytetystä kannabiksesta on kasvatettu Britanniassa. Pienimuotoisen kasvatuksen rankaisemisen lieventäminen aiheuttaisi sen, että yhä harvemmat kannabiksen käyttäjät ostaisivat kannabiksensa rikollisilta. Kotonakasvatetun kannabiksen alhainen hinta horjuttaisi laittomia kannabismarkkinoita ja lopulta romahduttaisi ne.

Mike Hough sanoo myös näiden voimaan astuvien muutosten luovan uuden kummallisuuden, sillä lain edessä olisi paljon vakavampaa pitää hallussaan kasvava kannabiskasvi kuin sama kasvi korjattuna.

"Lainsäädännön johdonmukaisuuden takia olisi hyvät syyt käsitellä omaan käyttöön tapahtuvaa kasvatusta samalla mitalla hallussapidon kanssa".

"Kotikasvatus eristäisi käyttäjät rikollisista myyjistä, mikä on lisäsyy käsitellä omaan käyttöön tapahtuvaa kasvatusta hallussapidon muotona."

Lääketieteellinen neuvonantaja varoittaa haitoista

Sir Michael Rawlins, farmakologian professori ja hallituksen lääketieteellinen neuvonantaja kertoo, ettei hän kadu ollenkaan niitä ohjeita, jotka saivat sisäministeri David Blunkettin lopettamaan huumelait, jotka pitivät kannabista saman veroisena amfetamiinien kanssa.

Mutta hän torjuu ne vihjailut, että hän ja hänen kollegansa huumeiden väärinkäyttöä käsittelevässä neuvoa-antavassa lautakunnassa (Advisory Council on the Misuse of Drugs) olisivat aliarvioineet runsaan käytön aiheuttamia haittoja.

Psykiatrian professori Robin Murray on antanut viime päivinä useita haastatteluja, joissa hän on tuonut esille todisteita siitä, että kannabis aiheuttaa skitsofrenian tyyppisiä psykooseja. British Medical Association on tuonut esille huolensa myös siitä, että kannabiksen uudelleenluokittelu saattaa lähettää väärän viestin sen haittavaikutuksista.

Sir Michaelin mukaan suurin osa professori Murrayn tarjoamista todisteista on ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Mikään uusi todistusaineisto ei ole osoittanut, että kannabis aiheuttaisi skitsofreniaa sellaisella henkilöllä, joka ei ole altis sille.

"Teimme sen hyvin selväksi, että mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset ovat vaarassa saada kannabiksesta vakavia ja epämiellyttäviä vaikutuksia".

Eikä professori Murraykaan ollut uudelleenluokittelua vastaan. "Robin on hämmentänyt hieman liikaa tätä puuroa", luonnehtii Sir Michael.

BMA varoitti, että säännöllinen kannabiksen polttaminen lisää sydänsairauksien, keuhkosyövän, bronkiitin ja emfyseeman riskiä, mikä on samanlainen varoitus, jonka ACMD antoi ministeri Blunkettille.

"Kannabiksen karsinogeenisyys on hyvin monimutkainen asia ja se liittyy läheisesti sen käyttämiseen polttamalla. On mielenkiintoista, että kannabiksen käyttäjät käyttävät vähemmän tupakkaa kuin tavalliset tupakoijat."

Sir Michael kyseenalaistaa myös sen, onko nykyään käytettävä kannabis vahvempaa ja haitallisempaa kuin 30 vuotta sitten.

"Poliisi, johon tässä asiassa uskotaan, sanoo kannabiksen olevan niin vaihtelevaa laadultaan, ettei tällaista voi arvioida".

Kolme pidätettiin kannabiskahvilassa

Skotlannin ensimmäinen kannabiskahvila Purple Haze aukaisi ovensa kannabiksen uudelleenluokittelupäivänä mutta poliisi sulki sen välittömästi ja pidätti kolme ihmistä syytettynä kannabiksen hallussapidosta.

Purple Haze on yksityinen klubi, johon liittyneet ihmiset saattoivat polttaa omaa kannabistaan kahvilan vaporisaattoreilla. Paikka on myös tupakaton.

Klubiin oli liittynyt myös kaksi Skotlannin parlamentin sosialistipuolueen edustajaa Tommy Sheridan ja Rosemary Byrne.

"Tämän kahvilan asiakkaat haluavat huumeet pois kaduilta ja mielestäni suurin osa skotlantilaisista haluaisi myös huumeet pois kaduiltamme", sanoi Sheridan.

Britannian kannabispuolue
http://www.lca-uk.org/
Cannabis internet activists
http://www.ukcia.org/



Kanada
Hallussapito ei uuden kannabislain polttopisteessä
Lähde: Globe and Mail 16.2.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n281/a03.html
kannabislakiehdotus:
http://www.parl.gc.ca/37/3/parlbus/chambus/house/bills/government/C-10/C-10_1/90229bE.html

Uuden kannabislain parlamentin käsittelyssä on siihen tulossa ratkaisevia lievennyksiä. Alle kolmen kasvin kasvatuksesta voitaisiin langettaa korkeintaan 500:n Kanadan dollarin sakot täysi-ikäiselle ja 250 $ sakot alle 17 vuotiaalle. Alle 15 gramman marihuanamäärän hallussapito olisi pikasakon piiriin kuuluva aiheuttaen 100 - 400 $:n sakon.

Toinen tärkeä muutos kieltää poliisia antamasta tietoja muiden maiden viranomaisille marihuanan hallussapidosta kiinni jääneistä kanadalaisista.

Toisaalta uudet muutokset koventavat salakuljetuksesta ja kaupasta langetettavia rangaistuksia.



Portugal
Kuinka Portugal hoiti huumelakiuudistuksensa ?
Lähde: BBC 22.1.2004
http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/europe/3421523.stm

Portugalin sosialistinen hallitus dekriminalisoi vuonna 2001 kaikkien huumeiden käytön. Vuotta myöhemmin valtaan noussut keskusta-oikeisto hallitus jatkoi uudistusta ja vahvisti sen kansanterveydellistä luonnetta siirtämällä sen hallinnon terveysministeriön alaisuuteen.

Fernando Negrao, entinen poliisipäällikkö, jonka uusi hallitus nimitti johtamaan Portugalin huumausaine- ja riippuvuusinstituuttia: "Alussa Portugalissa pelättiin maan muuttuvan huumeparatiisiksi mutta näin vain ei tapahtunut".

Vuoden 2001 lain mukaan huumeiden käyttö on edelleen laitonta mutta omaa käyttöä varten tarkoitettu määrä 10 päiväannokseen saakka ei aiheuta pidätystä eikä vankeusrangaistusta.

Sen sijaan, että hallussapidosta tavattu henkilö vietäisiin poliisilaitokselle, hänen tietonsa otetaan ylös ja hänet ohjataan johonkin 18:sta alueellisesta "varoittelukomissiosta".

Komissio voi lähettää henkilön hoitoon, jos hän on huumeista riippuvainen, määrätä sakkorangaistuksen tai antaa pelkän varoituksen.

"Portugalin kokeilu on ainutkertainen", sanoo Fernando Negrao. "Siinä dekriminalisoitiin huumeiden käyttö mutta jätettiin hallinnolliset rangaistukset voimaan".

Jotkut poliisin edustajista ovat valittaneet siitä, että huumeiden kaupustelijat kiertävät lakia pitämällä mukanaan vain muutamia annoksia kerrallaan. Yksi poliisipäällikkö vaatikin vastikään hallussapidettävän määrän alentamista.

Lain kannattajat taas väittävät, ettei tämä haittaa, koska poliisi ja yleinen syyttäjä voivat riittävien todisteiden nojalla tuomita henkilön huumeiden myynnistä vaikka hänellä olisi ollutkin vain yhden päivän annos hallussaan.

Epäyhtenäisyys pääongelma

Lääkärin ja yhden Lissabonin hoitolaitoksen johtajan Luís Patrícion mukaan 10 päiväannoksella ei ole mitään lääketieteellistä perustaa. Vaikka kannabiksen käyttäjä voikin pitää tavallisesti yli 10 annosta hallussaan niin heroiinin käyttäjä ei.

Yksi pääongelmista onkin ollut se, että oikeusistuimet maan eri puolilla eivät sovella lakia yhdenmukaisesti.

Portugalin - ja nyt myös Britannian - lainsäädännölliset uudistukset ovat osa eurooppalaista mallia.

Vuoden 2003 raportissaan EU:n huumevalvontatoimisto huomautti, että EU:n jäsenvaltiot ovat lisääntyvässä määrin omaksumassa pragmaattisen lähestymistavan säätäessään lainsäädäntöä, mikä mahdollistaa huumeiden käyttäjien ja riippuvaisten hoidon ja kuntoutuksen - samalla kun turvallisuudesta vastaaville viranomaisille annetaan laajempia valtuuksia käydä kaupan kimppuun.

EU-toimiston mukaan edellisenä vuonna korvaushoidon tarjonta nousi 34% kautta EU:n. Noin 400 000 huumeista riippuvaista saa tällaista hoitoa suurimman lisäyksen tapahduttua niissä maissa, joissa lähtötaso on ollut alhainen kuten Portugalissa. Näiden toimenpiteiden vaikutuksia on tutkittu vielä vähän.



Hollanti
Marihuana on lääke muiden joukossa
Lähde: Wall Street Journal, 12.2.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n264/a03.html
lääkekannabisvirasto
http://www.cannabisbureau.nl/eng/index.html
toinen lääkekannabistuottajista
http://www.medicalmarijuana.org/from_glasshouse_to_patient.htm

Kansainvälisesti arvostettu USA:lainen talousalan julkaisu Wall Street Journal kirjoittaa helmikuun numerossaan Hollannin lääkekannabispolitiikasta.

Viime keväänä Hollannin parlamentti hyväksyi lain, joka sallii lääkäreiden määrätä marihuanaa potilailleen eri sairauksiin ja vaivoihin. Hollannin hallitus teki sopimuksen kahden kannabiksen tuottajan kanssa lääkemarihuanan tuottamiseksi maan apteekkeihin.

Syyskuussa ensimmäiset kannabiserät saapuivat apteekkeihin. Lääkärit suosittelevat kannabiksen käyttämistä teenä tai vaporisaattoreilla. Tällä hetkellä 20 000 Hollannin kansalaista saa lääkekannabiksensa apteekista. Lääkekorvaukset korvaavat 80% sen hinnasta.

Lääkemarihuanalakia myös kritisoidaan. Patients for Medical Marijuana Foundation -säätiön puheenjohtaja ja itsekin lääkemarihuanan käyttäjä Ger de Zwaan sanoo, että laki on puutteellinen, koska hallituksen valvoma kannabis apteekeissa maksaa enemmän kuin kannabiskahviloissa ja potilailla on valittavanaan vain kahdesta eri laadusta verrattuna kahviloiden laajoihin valikoimiin.

EU:n huumelakien harmonisointi

Selvitys maan huumepolitiikasta
http://www.minvws.nl/images/RAP18_tcm11-45292.PDF
Raportti Hollannin huumepolitiikan kehittymisestä 2001 - 2002
http://www.minvws.nl/images/progress-rep-drugpolicy_tcm11-45330.pdf

Kannabiksen apteekkijakelu on luonteva jatko Hollannin huumepolitiikalle, josta löytyy selvitys Hollannin terveys-, hyvinvointi- ja urheiluministeriön kotisivuilta.

Vuonna 2001 EU:n komissio jätti vahvistettavaksi ehdotuksensa laittoman huumekaupan valvonnasta, jonka tarkoituksena on harmonisoida huumelakeja sekä määritellä huumerikoksista määriteltyjen suurimpien rangaistusten minimitaso. Tämä ei kuitenkaan koskisi henkilökohtaista käyttöä. Hollannin osalta tämä johtaisi suurten kannabismäärien kaupasta ja salakuljetuksesta langetettavien rangaistusten koventamiseen.

Lisäksi pienistä ei omaan käyttöön tarkoitetuista kannabismääristä langetettava enimmäisrangaistus tulisi nostaa yhdestä kuukaudesta vuoteen. Hollanti on vedonnut tässä asiassa EU-hallinnon suhteellisuus- ja läheisyysperiaatteisiin: yhtenäisen politiikan tulisi tuottaa selvää hyötyä. Maan sisällä tapahtuvan pienimuotoisen kannabiskaupan rankaisemisen koventaminen ei tällaista tuota. Asian käsittely on vielä kesken EU-elimissä.

Oltuaan vuosia epäsuositun valtion asemassa kannabispolitiikkansa takia on Hollanti saanut yhä laajempaa tukea ja suosiota sekä EU-maissa että kansainvälisissä huumevalvontaelimissä. Yhä useampi EU-maa on alkanut soveltaa sallivampaa politiikkaa kannabiksen suhteen, ja yhdessä Belgian, Saksan, Ranskan ja Sveitsin terveysministereiden kanssa järjestetyt kannabiskonferenssit ovat edistäneet kannabiksen tuntemusta ja ymmärtämystä muissa EU-maissa.

Vuonna 2002 Brysselissä järjestetyssä kannabiskonferenssissa saavutettiin yhteisymmärrys siitä, että kannabista ei voida pitää harmittomana huumeena mutta ei myöskään löydy perusteita luokitella sitä vaaralliseksi huumeeksi. Kannabiksen käytön seuraukset ovat monessa suhteessa vähäisemmät kuin tupakan ja alkoholin käytön seuraukset.

Hollanti on kuulunut vuodesta 2002 lähtien YK:n alaiseen huumekomissioon (CND). Sveitsin, Kanadan ja Portugalin edustajien tukemana Hollanti on aktiivisesti tuonut uusia huumepoliittisia aloitteita komission käsiteltäväksi. Länsimaissa tapahtuvasta kannabiksen liberalisoinnista keskusteltiin runsaasti komission 45. kokouksessa Hollannin liittymisvuonna.



Ruotsi
Huumekuolemat jatkuvassa nousussa
Lähde: Sveriges Television (SVT) 11.2.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n262/a05.html
http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=1804&a=174717

Huumeiden väärinkäytön aiheuttamat kuolemantapaukset ovat nelinkertaistuneet Ruotsissa viimeisten yhdeksän vuoden aikana.

"Tämä on hälyttävää ja todennäköisesti heijastaa heroiinin käytön ja huumeiden sekakäytön huomattavaa lisääntymistä varsinkin nuorten keskuudessa", sanoo professori Peter Krantz Lundin lääketieteellisestä instituutista.

Vuonna 1995 99 ihmistä kuoli huumeiden väärinkäytön seurauksena. Viimeisten kahden vuoden aikana luvut ovat olleet 425 ja 413 kuolemantapausta vuodessa.

Krantzin mukaan nämä kuolemantapaukset johtuvat myrkytyksistä, yliannoksista sekä huumeiden käytön aiheuttamista sisäelinvaurioista.

Huumeriippuvaisilta kielletään hoito

Mikä on aiheuttanut kuolemantapausten lisääntymisen? Peter Krantzin mukaan se heijastaa lisääntynyttä huumeiden väärinkäyttöä.

Per Sternbeck Riksförbundet för hjälp at narkotika- och läkemedelsberoende -järjestöstä on sitä mieltä, että huumeiden väärinkäyttö on lisääntynyt, mutta hänellä on muitakin syitä mielessä.

"Syynä on se, että huumeriippuvaisilta kielletään heidän todellisiin tarpeisiinsa pohjaava hoito", hän kertoo Ruotsin televisiolle.

Per Sternbeck selittää, että monet hoitolaitoksista ympäri maata ovat tyhjillään, koska paikallisviranomaiset kieltäytyvät maksamasta hoidosta samalla kun huumeiden väärinkäyttö lisääntyy.

Ruotsissa amfetamiini on ollut huumeriippuvaisten eniten käyttämä aine. Yksi syy heroiinin käytön lisääntymiseen viime vuosina on Sternbeckin mielestä se, että heroiinin polttaminen on lisääntynyt. Heroiinin polttamista ei pidetä yhtä hätkähdyttävänä kuin suoneen ruiskuttamista - mutta siitä on vain lyhyt askel ruiskuttamiseen.

Sternbeck uskoo myös, että osasyynä tilanteeseen on sosiaalipalvelujen leikkaaminen.

"Työttömyysasteen ja huumeriippuvuuden välillä on vahva yhteys".



Sveitsi
Ticinon kantonissa lopetettiin kannabiksen viljely
Lähde: Swissinfo 5.2.2004
http://194.6.181.128/sen/Swissinfo.html?siteSect=105&sid=4258139
Ticinon poliisin hamppusivut
http://www.ti.ch/DI/POL/prevenzione/stupefacenti/sostanze/default_canapa.htm
Poliisiraportti Ticinon hamppuongelmasta
http://www.ti.ch/di/temi/canapa/

Sveitsin parlamentin on määrä käsitellä kannabista viikolla 7. Sveitsin senaatti on jo hyväksynyt kannabiksen käytön liberalisoinnin. Lakiehdotuksen mukaan kannabiksen käyttö ja kasvatus omaan käyttöön sallittaisiin samoin kuin rajoitettu kaupankäynti. Kannabiksen maastavienti ja maahantuonti olisivat edelleen kielletty. Samoin kannabiksen mainostaminen olisi kielletty.

Ticinon kantonin hamppuongelma

Viime vuonna aloitettu poliisioperaatio kannabiksen viljelyä on tuottanut tulosta.

Ensimmäisen kannabiskaupan auettua vuonna 1996 oli Ticinossa vuonna 2002 jo 75 myymälää.

Kaupat keskittyivät Chiasson ja Luganon väliselle raja-alueelle, missä Italiasta saapuvat asiakkaat turvasivat hyvän kaupankäynnin.

Myös kannabiksen viljely lisääntyi varsinkin Magadinon alueella, missä lämmin eteläinen ilmasto tarjosi hyvät olosuhteet kasveille. Samalla myös marihuanan sisäviljely yleistyi tuottaen vahvaa "ruohoa".

Kaiken tämän tapahtuessa poliisi näytti kääntävän selkänsä.

Keväällä 2003 Ticinon viranomaiset päättivät ryhtyä toimeen. Tusinoittain kannabisviljelmiä kitkettiin, myyjiä pidätettiin ja varoja takavarikoitiin.

Yleinen syyttäjä Antonio Perugini kertoi, ettei Ticinosta enää löydy sisäviljelmiä, mutta myöntää, että kannabista varmaan viljellään ulkona.

Poliisin toimien jälkeen hamppukauppojen määrä on tippunut 75:stä kahteen. Noin 250 ihmistä on kuulusteltu ja koko joukko on edelleen pidätettynä.

Kaiken kaikkiaan 43,5 miljoonan $:n arvosta kannabista takavarikoitiin tai tuhottiin.

Ristiriitainen vastaanotto

Paikalliset asukkaat ovat yleensä kiitelleet poliisin toimia vaikka muutamat arvostelevat viranomaisia liian myöhäisestä toiminnasta.

"Hallitus vain katseli tilannetta vuosia ja jopa antoi kaupankäynnille laillisen mielikuvan", sanoo asianajaja Marco Broggini.

Hän ihmetteli, että kuinka kukaan saattoi pitää hamppukauppoja laittomina, kun niitä oli kymmenittäin kantonissa.

"Jopa työnvälitystoimistot osoittivat ihmisiä töihin hampunkorjuuseen", hän jatkaa.

Hamppukaupan omistaja Roberto Zanotta on valittanut poliisin ristiriitaisista otteista. Paikallinen poliisi oli käynyt aikoinaan jakamassa ohjeita kannabiksen myynnistä mutta myöhemmin pidätti hänet ja piti säilössä 52 vuorokautta.

Hallitsematon tilanne

Poliisi- ja oikeustoimen johtaja Luigi Pedrazzini myöntää viranomaisten alkaneen toimia vasta kun kannabiskauppa oli riistäytymässä valvonnasta.

Hän kertoo viimeisten kuukausien aikana tehtyjen poliisioperaatioiden tarkoituksena olleen selvän viestin lähettämisen siitä, että kannabiksen käyttö on laitonta.

Rossano Bervini, Ticinon hallituksen entinen sosiaalidemokraattinen edustaja, kertoo aikaisemman suvaitsevaisuuden olleen vain toimenpiteisiin ryhtymisen pelon peittelyä.

Selvien toimintaohjeiden puute aiheutti sen, ettei kukaan oikein tiennyt, mikä on laillista ja mikä ei, hän sanoo.

Kantonin hallitus on muuttanut kantaansa kannabiksen suhteen. Aikaisemmin hallituksen enemmistö oli kannabiksen liberalisoinnin kannalla mutta nyt vain vähemmistö.

Kannabiksen käytön yleistyessä Ticinon kouluissa on koulutoimenjohtaja aloittanut "0-toleranssikampanjan".

Kannabiksen kauppa on mennyt maan alle ja hinta on kaksinkertaistunut noin 12 $:ksi (noin 10 euroa) grammalta.



USA
Hallitus hävisi hamppuruokakiistan
Lähde: Mercury News 6.2.2004
http://www.cannabisnews.com/news/thread18311.shtml

USA liittovaltion hallitus yritti kieltää hamppuruuat vedoten niiden pieniin THC jäämiin. Kahden vuoden lainopillisen kiistan jälkeen vetoomustuomioistuin ratkaisi asian hampuntuottajien hyväksi ja nyt kaikki hampusta tehdyt oluet, leivät, vohvelit, jauhot, välipalapatukat, salaattikastikkeet ja lukemattomat muut hamppuelintarvikkeet saavat jäädä kauppojen ja markettien hyllyille.



Britannia
Liikenteen huumetestaus toistaiseksi jäissä
Lähde: The Observer 18.1.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n115/a07.html
http://observer.guardian.co.uk/uk_news/story/0,6903,1125599,00.html

Tienvarsilla tehtävät huumetestit on lopetettu Britanniassa ainakin kahdeksi vuodeksi niiden epäluotettavuuden takia. Poliisi pyytää nykyään kuljettajaa kävelemään suoraa viivaa pitkin tai seisomaan yhdellä jalalla.

Nykyaikaiset sylkitestiin perustuvat huumetestilaitteet ovat näyttäneet tavallisten ihmisten, joilla on voimassaoleva lääkitys esim. sydänvaivoihin, ottaneen laittomia huumeita.

Kannabiksen käytön aiheuttama ajoneuvo-onnettomuuden riskin kasvu

Lähde: Drug and Alcohol Dependence, Volume 73, Issue 2, 7.2.2004, Pages 109-119

Drug and Alcohol Dependence-lehdessä julkaistussa selvityksessä kannabiksen vaikutuksesta liikenneonnettomuuksiin tuodaan esille tärkeä ero sen välillä, onko veressä tai syljessä näkyvä kannabis jäännettä esim. edellisenä päivänä vai juuri ennen ajamaan lähtemistä nautittua.

Kannabis vaikuttaa annossuhteessa ajosuoritukseen siten, että THC vaikuttaa automaattisiin toimintoihin enemmän kuin tietoista hallintaa vaativiin toimintoihin.

Epidemiologiset tutkimukset THC:n osuudesta liikenneonnettomuuksiin ovat olleet jossain määrin ristiriidassa järjestettyjen kokeiden antamien tulosten kanssa. Tapaustutkimukset yleensä vahvistavat järjestettyjen kokeiden tuloksia mutta syyllisyystutkimukset eivät ole vahvistaneet sitä, että vain kannabista käyttäneet aiheuttaisivat enemmän onnettomuuksia kuin selvät kuljettajat.

Suurin osa syyllisyystutkimuksista on kuitenkin perustunut kuljettajan verestä tai virtsasta löydettyihin THC:n passiivisiin aineenvaihduntatuotteisiin, joita voidaan havaita päiviä kannabiksen nauttimisen jälkeen ja joista voidaan ainoastaan päätellä aikaisempaa kannabiksen käyttöä.

Tutkimuksissa, joissa on pystytty mittaamaan suoraan veren THC pitoisuutta, on osoitettu THC-positiivisten kuljettajien, varsinkin korkeilla pitoisuuksilla, olevan 3 - 7 kertaa todennäköisemmin vastuullisia onnettomuuteensa kuin selvien kuljettajien. Yhdessä tämä aineisto osoittaa, että äskettäin tapahtunut kannabiksen käyttö voi lisätä onnettomuusriskiä mutta menneisyydessä tapahtunut kannabiksen käyttö ei.

Tutkimukset osoittavat selvästi sen, että THC:n ja alkoholin käyttäminen yhdessä heikentää älyllisiä, psykomotorisia sekä todellisia ajosuorituksia sekä nostaa huomattavasti onnettomuusriskiä.



Ghana
Hamppusotaa Afrikassa
Lähde: Metro 8.1.2004
http://www.mapinc.org/drugnews/v04/n067/a05.html

Entä jos köyhä Afrikan maa voisi tuottaa kasvia, josta saisi kunnon hinnat USA:ssa? Entä jos tuota kasvia viljeltäisiin pientiloilla edistäen demokratian kehitystä tässä köyhässä valtiossa antamalla rahaa köyhälle ja osattommalle väestön osalle? Entä jos tämä sato vähentäisi köyhän valtion riippuvuutta USA:n talousavusta?

Tottahan toki USA:n hallitus ottaisi avosylin vastaan kyseisen sadon ja valtion, missä se kasvaa. Presidentti Bushin olettaisi olevan erityisen onnellinen, koska elinolojen parantaminen Afrikassa on ollut yksi hänen maailmanlaajuisista suunnitelmistaan.

Tällainen sato on olemassa ja eräs Afrikan maa kasvattaa sitä reilusti. Silti Bush ei riemuitse. Päinvastoin Bushin hallinto taistelee tätä kasvia ja sitä kasvattavia maanviljelijöitä vastaan.

Maa on Ghana Länsi-Afrikassa ja kasvi on kannabis eli ganja, mitä ghanalaiset käyttävät. Ghanalainen kannabis on hyvälaatuista, sitä löytyy runsaasti ja suhteellisen edullisesti. Kaksikymmentä siististi pyöritettyä sätkää eli noin 15 grammaa maksaa 3$. Kyllä, hyvälaatuinen kannabis maksaa Ghanassa 6$ unssilta.

Kannabista on kasvatettu ja polteltu maassa jo vuosikymmeniä ilman suurta hälyä. Maan pääkaupungissa Accrassa ihmiset polttelevat salaa, koska myynti ja hallussapito on laitonta. Mutta sitä on helppo ostaa, pidätykset ovat harvinaisia ja polttaminen on yleistä - varsinkin amerikkalaisten ja eurooppalaisten avustustyöntekijöiden keskuudessa.

Pössöttelijöille Accra on afrikkalainen paratiisi. Mutta kuten muitakin afrikkalaisia paratiiseja Accraa uhkaa ihmisen aiheuttama onnettomuus. Tämä amerikkalaisten verorahoilla kustannettu onnettomuus on USA:n huumepoliisi, DEA.

Accrasta ei löydy huumeparoneita, aseita heiluttelevia vartijoita eikä kannabisorjia pitkin kaupungin huonokuntoisia katuja.

Asiat ovat aivan päinvastoin. Kannabis tarjoaa taloudellisten mahdollisuuksien hylkäämälle kansalle mahdollisuuden osallistua maailman talouteen. Ghana kuuluu maailman kaupan vapauttamiskokeilun häviäjiin. Ghanaan virtaa tavaroita Kiinasta, Brasiliasta, Meksikosta - ja jopa USA:sta.

Koska Euroopan, USA:n ja Kanadan valtiot tukevat ruuan tuotantoa ja kuljetusta, on tuontiruuan hinta Ghanassa usein alempi kuin alkuperämaassa. Joka tapauksessa nämä tuontitavarat tuhoavat Afrikan ruuantuottajien elannon. Amerikkalainen tuontiriisi maksaa vähemmän kuin Ghanassa kasvatettu.

Ruuan tuonnin rasitus olisi vähemmän tuhoisa jos Ghanasta vietäisiin vuosittain samanarvoinen tavaramäärä. Mutta se ei vie juuri mitään. Maan kaksi päävientituotetta ovat kaakaopavut ja kulta.

Ghanassa on teoriassa edullista viljellä hedelmiä ja vihanneksia. Mutta surkeiden teiden takia jopa puolet maan herkullisista ananaksista mätänee ennen markkinoille pääsyä. Sama tapahtuu maan banaaneille.

Marihuanalla on parempi säilyvyys. Ghanalle se tarjoaisi paremman taloudellisen tulevaisuuden.

Eikä tämä vaatisi maailman huumelakien vallankumousta. Euroopan valtiot ovat höllentäneet kannabislainsäädäntöään luoden Afrikan maanviljelijöille suuret markkinat sellaisissa suurkaupungeissa kuten Amsterdamissa, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa.

Ghana voisi saada hyvät tulot hyödyntämällä maailman epämääräisiä kannabislakeja. Tämän sijaan USA vaatii ghanalaisten ostavan amerikkalaista riisiä mutta kieltää kansalaisiltaan ghanalaisen marihuanan ostamisen. Ei tämä ole vapaata kauppaa.

Lisätäkseen suolaa haavoihin Bushin hallinto haluaa lisää huumesotaa Ghanaan. Noin puoli vuotta sitten DEA suostutteli Ghanan hallituksen hyväksymään neuvonantajansa sekä käynnistämään kampanjan kannabiksen tuotantoa ja jakelua vastaan. DEA tarjosi porkkanana "teknistä apua", mikä tarkoittaa varusteita ja rahaa niitä odotelleille alipalkatuille poliiseille.

Tämä DEA:n aloittama kampanja Ghanan kannabisviljelijöitä vastaan on tuottanut joitakin julkisesti esitettyjä viljelysten tuhoamisia ja muutamia pidätyksiä - ja lisää apua Ghanalle aina kiitolliselta USA:n hallitukselta.