SKY on vuonna 1990 toimintansa aloittanut ja 1991 virallisesti perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on vaikuttaa Suomen lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, saatavuus ja kotikasvatus omaan käyttöön tulee lailliseksi täysi-ikäisille ihmisille sekä tutkia kannabiksen käyttöä eri aikoina ja eri kulttuureissa.
Lyhyestä iästään huolimatta yhdistys on nopeasti saanut jalansijaa suomalaisessa huumekeskustelussa, jota aiemmin ovat hallinneet lähinnä poliisi ja vanhempainyhdistykset. Yhdistyksen kantaa asioihin tiedustellaan yhä useammin ja yhdistyksen edustajia kutsutaan erilaisiin tilaisuuksiin. Keskusteluun osallistumisen lisäksi SKY harjoittaa monenlaista toimintaa. Yhdistys julkaisee Hamppu -lehteä, järjestää jäsenilleen juhlia, retkiä ja klubi-iltoja, ottaa kantaa huumausainepolitiikkaan liittyviin asioihin, järjestää keskustelutilaisuuksia ym. tapahtumia sekä suorittaa tutkimus-, selvitys- ja julkaisutoimintaa kannabikseen liittyvissä asioissa. Lisäksi yhdistyksen tapaamisista on muodostunut epävirallinen keskustelufoorumi kasvatuskysymyksistä kiinnostuneille.
SKY ei ole kuitenkaan saanut toiminnalleen kaikkien tahojen hyväksyntää.
Yhdistyksen toiminnan kyseenalaistajia ovat olleet mm. Suomen
Oikeusministeriö ja eräät kansanedustajat. Vuonna 1991 yhdistyksen kimppuun
hyökkäsivät SMP:n kansanedustajat Tina Mäkelä ja Hannu Suhonen tehden
Oikeusministeriölle kyselyn
SKY:n toiminnan laillisuudesta. Tutkinnan suorittaneen
Sisäministeriön kanta oli
"ettei yhdistys ole toiminut olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja".
Oikeusministeriön yhdistysrekisteritoimisto hylkäsi keväällä 1993
yhdistyksen 1991 jättämän rekisteröinti-ilmoituksen. Ministeriö tulkitsi
SKY:n tarkoituksen "hyvien tapojen vastaiseksi siten, että esitetty
tarkoitus on yhteiskunnassamme vallitsevien oikeus- ja moraali- käsitysten
vastainen". Yhdistys valitti kesällä 1993 yhdistysrekisterin hylkäävästä
päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO vahvisti
yhdistysrekisterin päätöksen syksyllä 1994 hieman toisin perustein.
Päätöksessään KHO myönsi, että yhdistyksen pyrkimys muuttaa yhteis-
kunnassa vallitsevia käsityksiä ja voimassaolevaa lainsäädäntöä ei sinänsä
ole hyvien tapojen vastaista, mutta KHO:n mielestä tarkoitus sisältää
kuitenkin pyrkimyksen edistää terveydelle haitallisen tavan
yleistymistä.
Vuoden 1995 lopulla SKY anoi Eunet Finlandilta
suomalaista sky.fi internet-domainia. Vuoden pallottelun jälkeen
Eunet
hylkäsi anomuksen, minkä johdosta vuoden 1996 lopulla päätettiin hakea
Interniciltä
kansainvälistä
sky.org -domainia. Hakemus hyväksyttiin
kahdessa päivässä.
Viimeisin yritys häiritä SKY:n toimintaa on poliisilta ja
sisäasiainministeriöltä
vuoden 1997 alussa tullut vaatimus poistaa
yhdistyksen nimi HPY:n
puhelinluettelosta.
Kiusanteosta huolimatta SKY jatkaa edelleen toimintaansa - toistaiseksi rekisteröimättömänä yhdistyksenä. SKY on tehnyt KHO:n päätöksestä valituksen Euroopan ihmisoikeuselimiin.